Omständligt svar, § 52

§. 52.

Men som det utom dessa gifwas andra, som widgå Monopolier, såsom orsaken til Järnets underpris, men härleda dem icke från utlänningarnes utestängande, utan endast från Banco-lån, wil jag äfwen för deras skul erhindra: 1) At det i härjämte bifogade Memorial,20härjämte bifogade Memorial: se Bilaga: Ödmjukt Memorial redan wid 1723 års Riksdag blef tydeligen wist, huruledes et dylikt utestängande måste ofelbart hafwa en sådan werkan. 2) At Järn prisen långt för Banco-lånen, som först begyntes 1735,21Banco-lånen, som först begyntes 1735: syftar på Förordning angående låne-banquens öpnande, til at giöra lån på fast egendom och järn 18.2.1735 woro ansenligen nedsatte, emot hwad samma Wara gälde 1724, emedan det 1724 war 57 à 64 Dal. Skepp. 1729 40 à 50 Dal. 1734 och 1735, 40 à 49 Dal. 3) At Stockholms Handlande i sitt Bref til Magistraten 172422Bref til Magistraten 1724: Stockholms borgerskap till kommerskollegium. Dokumentet är odaterat, men avsändes 21.8.1724. Konceptet finns i Stockholms borgerskaps registratur med allegater. 1 dehl, Handlingar, huvudserien 1721–1725, vol. 1, s. 1314–1322, Borgerskapets äldstes arkiv, Stockholms stadsarkiv. Ett ofullständigt utdrag finns som bilaga till Wattu-prof wid Källan til rikets wanmagt (1765), s. 72–75. wisa uttryckeligen, at Expediter och andra Bi-handlande woro de samma, som höllo Järnet i högt pris, genom hwilkas utestängande de sågo sig winna sitt ändamål, nämligen, at commendera Järn-prisen. 4) Huru hade egna Handlande 1735 och de följande åren kunnat anwända Banco-lånen til Bärgslagens undergång, om utländske91 Expediter och Bi-handlande jämte dem fått wara Förlagsmän i Bärgslagen? 5) At Järn-prisen 1742 och 1743, 7 à 8 år efter öpnade Banco-lån, war 40 à 48 Dal. Skepp. och således föga lägre än de föregående åren, då ännu inga lån woro bewiljade. 6) At de författningar, som åren 1723, 24, 25 och 1726 blefwo tagne, om utländske Expediter, Product-Placatet och dess Förklaringar med flere, ej annat kunde än naturligt wis sätta Handelen i få händer, och med det samma bygga Monopolier. 7) At Förlagsmännerna i anledning däraf woro redan få långt för år 1735, emedan de annors ej warit i stånd, at straxt det följande året slå ned Järn-prisen til 36 à 49 Dal.

Af alt detta ses således, at Banco-lånen ej woro det första onda i wår Handels-system til Bärgslagens och Rikets undergång, utan bör sökas i de långt för den tiden utkomna författningar och inskränkningar i wår Handels-rörelse, utom hwilka ej allenast Banco-lån, utan ock hela Järn- Salt- och Wäxel-Contoiren med flera blifwit onödiga, som icke annat äro än Artificiela Monopolier, at mota dem wi sjelfwe banat wägen före, och hwilka botemedels aldrabästa werkan, om de på bästa sättet blifwit förwaltade, blifwer aldrig annat än endast palliativ.23tillfälliga botemedel som lindrar symptomen men inte botar själva sjukdomen

Min upmärksama Läsare! Löp ej i hastighet öfwer detta; ty häruppå beror hjelpen för wårt allmänna. Äro wi icke ense om orsaken til wår olycka, så måste wi äfwen tänka olika om hjelpmedlen.

Är Hufwud-orsaken til wår ofärd Banco-lånen allena, så är wår olycke­liga Handels- och Finance-ställning hufwudsakeligen botad genom deras indragande; men ligger den i wåra hushållsförfattningar, och en på Monopolisk grund fotad rörelse, så måste uti dem någon wäsendtelig ändring ske, om wi efter lånens indragande ej skola stanna i likadan, om icke wärre penninge nöd, än wi woro för de samma. Min oförgripeliga tanka härutinnan har jag sökt bewisa med skäl, och tillika göra den samma för dig begripelig.

Jag misstror alla konstiga24konstgjorda, artificiella botemedel; ty de falla förr eller senare på Rikets och undersåtarenas depense;25kostnad och så liten förhoppning jag hafwer, at i wår tid uträtta något med det jag skrif92wer, så tryggt wågar jag däremot Wad däruppå,26wågar jag ... Wad däruppå: vågar jag slå vad om at wi utan hufwudsakelig ändring i wåra hushålls-principer aldrig kunna hjelpas. Efterwerlden skal en gång på wår mull owäldugast27mest opartiskt, mest rättvist skilja wår träta, då myndighet, fördomar och anseende, ej mera utgöra några skäl i saken.

1. härjämte bifogade Memorial: se Bilaga: Ödmjukt Memorial
2. Banco-lånen, som först begyntes 1735: syftar på Förordning angående låne-banquens öpnande, til at giöra lån på fast egendom och järn 18.2.1735
3. Bref til Magistraten 1724: Stockholms borgerskap till kommerskollegium. Dokumentet är odaterat, men avsändes 21.8.1724. Konceptet finns i Stockholms borgerskaps registratur med allegater. 1 dehl, Handlingar, huvudserien 1721–1725, vol. 1, s. 1314–1322, Borgerskapets äldstes arkiv, Stockholms stadsarkiv. Ett ofullständigt utdrag finns som bilaga till Wattu-prof wid Källan til rikets wanmagt (1765), s. 72–75.
4. tillfälliga botemedel som lindrar symptomen men inte botar själva sjukdomen
5. konstgjorda, artificiella
6. kostnad
7. wågar jag ... Wad däruppå: vågar jag slå vad om
8. mest opartiskt, mest rättvist

§ 52

Koska näiden lisäksi on muita, jotka tunnistavat monopolit raudan alihinnan syyksi, mutta eivät katso niiden johtuvan ulkomaalaisten poissulkemisesta vaan pelkästään pankkilainoista, haluan myös heidän takiansa muistuttaa: 1) Että liitteenä olevassa muistiossa28liitteenä olevassa muistiossa: ks. Nöyrä muistio. jo vuoden 1723 valtiopäivillä osoitettiin selkeästi, kuinka ulossulkemisella väistämättä olisi tällainen vaikutus. 2) Että raudan hinnat olivat jo kauan ennen pankkilainoja, joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 173529joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 1735: viitataan asetukseen Förordning angående låne-banquens öpnande, til at giöra lån på fast egendom och järn 18.2.1735, selkeästi laskeneet suhteessa saman tavaran arvoon vuonna 1724, sillä se oli vuonna 1724 57–64 taaleria kippunnalta, vuonna 1729 40–50 taaleria ja vuosina 1734–1735 40–49 taaleria. 3) Että kirjeessään maistraatille vuonna 172430kirjeessään maistraatille vuonna 1724: Stockholms borgerskap till kommers­kollegium, Stockholms borgerskaps registratur med allegater. 1 dehl, Handlingar, huvud­serien 1721–1725, vol. 1, s. 1314–1322, Borgerskapets äldstes arkiv, Stockholms stads­arkiv. Asiakirja on päiväämätön, mutta lähetettiin 21.8.1724. Asiakirja on julkaistu osittain kirjoituksen Wattu-prof wid källan til rikets wanmagt (1765) liitteenä, s. 72–75. Tukholman kauppiaat osoittavat nimenomaan, että juuri asiamiehet ja muut sala­kauppiaat pitivät raudan hinnan korkeana ja että sulkemalla nämä ulos he katsoivat saavuttavansa päämääränsä eli kyvyn määrätä raudan hinta. 4) Kuinka omat kauppiaamme olisivat vuonna 1735 ja seuranneina vuosina voineet käyttää pankkilainoja Bergslagenin turmioksi, jos ulkomaiset91 asiamiehet ja salakauppiaat heidän ohellaan olisivat saaneet luotottaa Bergs­lagenia? 5) Että raudan hinta vuosina 1742 ja 1743, 7–8 vuotta pankkilainojen avaamisen jälkeen, oli 40–48 kuparitaaleria kippunnalta ja siten tuskin matalampi kuin edellisinä vuosina, kun lainoja ei vielä myönnetty. 6) Että ne vuosina 1723–1726 annetut säädökset ulkomaisista asiamiehistä, tuote­plakaatista ja sen selityksistä ynnä muusta ohjasivat tietenkin väistämättä kaupan harvoihin käsiin ja tuottivat siten monopoleja. 7) Että luotottajia oli tämän johdosta harvassa jo pitkään ennen vuotta 1735, koska he muuten eivät olisi kyenneet heti seuraavana vuonna pudottamaan raudan hintaa 36–49 taaleriin.

Kaikesta tästä nähdään siis, etteivät pankkilainat olleet kauppajärjestelmässämme ensimmäinen paha Bergslagenin ja valtakunnan turmioksi, vaan sitä täytyy etsiä kauan ennen tuota aikaa ilmestyneistä säädöksistä ja kauppaelinkeinomme rajoituksista, joita ilman eivät vain pankkilainat, vaan myös kaikki rauta-, suola- ja vaihtokonttorit ynnä muut olisivat käyneet tarpeettomiksi. Nämä eivät ole muuta kuin keinotekoisia monopoleja niiden monopolien estämiseksi, joille olemme itse pedanneet tien, ja näiden parannuskeinojen paraskaan mahdollinen vaikutus, olettaen, että niitä on hallinnoitu parhaalla tavalla, ei koskaan ole muuta kuin vain oireita lievittävä.

Tarkkaavainen lukijani! Älä kiirehdi vauhdilla tämän ohi, sillä tästä riippuu yhteisömme pelastus. Ellemme ole yksimielisiä onnettomuutemme syystä, ajattelemme väistämättä eri tavoin myös apukeinoista.

Jos pääsyy surkeuteemme on yksin pankkilainoissa, niin onneton kauppa- ja finanssitilanteemme parannetaan pääasiallisesti lakkauttamalla lainat, mutta jos syy on talouslainsäädännössämme ja monopolistiselle perustalle rakennetussa liiketoiminnassa, niissä täytyy tapahtua jokin olennainen muutos, ellemme halua lainojen lakkauttamisen jälkeen pysyä samanlaisessa tai jopa pahemmassa rahapulassa kuin missä olimme ennen sitä. Olen pyrkinyt todistamaan tätä koskevan vilpittömän ajatukseni perustellusti ja siten tekemään sen sinulle käsitettäväksi.

Epäilen kaikkia keinotekoisia parannuskeinoja, sillä ne lankeavat ennemmin tai myöhemmin valtakunnan ja alamaisten maksettaviksi, ja vaikka minulla on hyvin vähän toivoa saada meidän aikanamme toteutetuksi jotain siitä, mistä kirjoitan,92 niin uskallan turvallisesti lyödä vetoa, ettei meitä voida koskaan auttaa ilman taloudenpitomme periaatteiden olennaista muuttamista. Jälkimaailma tulee kerran haudallamme puolueettomasti ratkaisemaan kiistamme, kun vallalla, ennakkoluuloilla ja maineella ei enää ole asiassa mitään merkitystä.

1. liitteenä olevassa muistiossa: ks. Nöyrä muistio.
2. joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 1735: viitataan asetukseen Förordning angående låne-banquens öpnande, til at giöra lån på fast egendom och järn 18.2.1735
3. kirjeessään maistraatille vuonna 1724: Stockholms borgerskap till kommers­kollegium, Stockholms borgerskaps registratur med allegater. 1 dehl, Handlingar, huvud­serien 1721–1725, vol. 1, s. 1314–1322, Borgerskapets äldstes arkiv, Stockholms stads­arkiv. Asiakirja on päiväämätön, mutta lähetettiin 21.8.1724. Asiakirja on julkaistu osittain kirjoituksen Wattu-prof wid källan til rikets wanmagt (1765) liitteenä, s. 72–75.

Unfortunately this content isn't available in English