Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 65
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 67
§. 66.
Är det wäl, dömme nu hela werlden, raisonabelt, at först dikta sak emot Auctoren, och sedan dömma honom därföre för wanwettig? Hade detta skedt af oförstånd eller förhastande, wore brottet därwid dock drägeligt; men när Criticus näst förut i början af pag. 44. säger uttryckeligen sig begripa, hwarthän desse110 satser syfta, och huru altsammans concentrerar i en Punct, nämligen, at Norrbottningarne wilja hafwa Stapel-rätt, och sedan besökas af utlänningen, dömmer han straxt i det följande, at de således af honom sjelf i en Punct concentrerade satser ”omöjeligen kunna twingas tilsammans,1 utan twärtom stöta all förnuftig öfwerläggnings-kraft, och all redig slut-konst; så at om i en hjerna icke kunna rymmas twänne krafter, som snörrätt strida emot hwarandra, så kunna ock dessa bägge satser aldrig tillika förfäktas.”2
Jag undrar högeligen, huru samma satser, som han nu förklarar för stridige, näst förut i Critici egen hjerna kunnat concentrera i en Punct, så at han af båda afhandlingarna förmått utdraga en fullkomlig sammanhängande tanka, och jag frågar hwar tänkande människa: om icke just detta involverar den uppenbaraste Contradiction, som en Aristoteles och Wolf3 i sin tid någonsin kunnat tala om?
Om jag wille medgifwa ej allenast, at de Auctor påtrugade satser werkeligen wore hans, utan ock, at deras werkställande för Fosterlandet werkeligen wore skadeligt, nämligen, at Auctor wil utwidga Sjö-farten inom Riket genom flera Stapel-städer, och at wi därtil icke borde taga Arbetare från Jordbruket, utan låta utlänningen skaffa oss wåra behof, finner jag dock uti dem aldrig wara någon Contradiction. Wi hafwe ju däruppå hundrade prof, at sådant werkeligen så i Swerige, som annorstädes händt. Huru kan då sådant innehålla någon Contradiction? Omöjeliga ting blifwa för en Allmagt möjeliga; men stridiga satser winna aldrig hwarken möjelighet eller warelse.
Si nu, min Läsare! huru Criticus bleknar af för denna stöten. Jag försäkrar, det ömar mig rätt mycket, at angripa honom så hårdt; men då det rörer Medborgares frihet, blifwer det en så öm skyldighet, som det wore nedrigt, at göra något af enskild hämd och Interesse.
Jag hör och ser många tänka lika med mig; men de flästa krusa för egennyttan, och wilja icke stöta sig med dess förswarare; utan smyga småningom sanningarne fram. Men jag fruktar, at111 wi därmed sent eller aldrig få hjelp; ty utom dem, som i wår närwarande hushålls System hafwa sitt Interesse, äro wåra hushålls Principer insupne, så godt som med moders-mjölken, och flere fördomar hafwa uti Nation så wunnit burskap, at de hos fläste med möda genom de aldratydeligaste föreställningar kunna utrotas. En så wäl förwarad Fästning gifwes aldrig öfwer i godo. Alfware måste där wara. När redliga och nitiska män för Fosterlandet upelda hwarannan, med sanning sluta sina leder tilsammans, och gå sedan på, på Kung Carls wis,4 så måste egennyttan ändteligen slå Chamade;5 men annars sker det icke.
§. 66.
Är det wäl, dömme nu hela werlden, raisonabelt, at först dikta sak emot Auctoren, och sedan dömma honom därföre för wanwettig? Hade detta skedt af oförstånd eller förhastande, wore brottet därwid dock drägeligt; men när Criticus näst förut i början af pag. 44. säger uttryckeligen sig begripa, hwarthän desse110 satser syfta, och huru altsammans concentrerar i en Punct, nämligen, at Norrbottningarne wilja hafwa Stapel-rätt, och sedan besökas af utlänningen, dömmer han straxt i det följande, at de således af honom sjelf i en Punct concentrerade satser ”omöjeligen kunna twingas tilsammans,6 utan twärtom stöta all förnuftig öfwerläggnings-kraft, och all redig slut-konst; så at om i en hjerna icke kunna rymmas twänne krafter, som snörrätt strida emot hwarandra, så kunna ock dessa bägge satser aldrig tillika förfäktas.”7
Jag undrar högeligen, huru samma satser, som han nu förklarar för stridige, näst förut i Critici egen hjerna kunnat concentrera i en Punct, så at han af båda afhandlingarna förmått utdraga en fullkomlig sammanhängande tanka, och jag frågar hwar tänkande människa: om icke just detta involverar den uppenbaraste Contradiction, som en Aristoteles och Wolf8 i sin tid någonsin kunnat tala om?
Om jag wille medgifwa ej allenast, at de Auctor påtrugade satser werkeligen wore hans, utan ock, at deras werkställande för Fosterlandet werkeligen wore skadeligt, nämligen, at Auctor wil utwidga Sjö-farten inom Riket genom flera Stapel-städer, och at wi därtil icke borde taga Arbetare från Jordbruket, utan låta utlänningen skaffa oss wåra behof, finner jag dock uti dem aldrig wara någon Contradiction. Wi hafwe ju däruppå hundrade prof, at sådant werkeligen så i Swerige, som annorstädes händt. Huru kan då sådant innehålla någon Contradiction? Omöjeliga ting blifwa för en Allmagt möjeliga; men stridiga satser winna aldrig hwarken möjelighet eller warelse.
Si nu, min Läsare! huru Criticus bleknar af för denna stöten. Jag försäkrar, det ömar mig rätt mycket, at angripa honom så hårdt; men då det rörer Medborgares frihet, blifwer det en så öm skyldighet, som det wore nedrigt, at göra något af enskild hämd och Interesse.
Jag hör och ser många tänka lika med mig; men de flästa krusa för egennyttan, och wilja icke stöta sig med dess förswarare; utan smyga småningom sanningarne fram. Men jag fruktar, at111 wi därmed sent eller aldrig få hjelp; ty utom dem, som i wår närwarande hushålls System hafwa sitt Interesse, äro wåra hushålls Principer insupne, så godt som med moders-mjölken, och flere fördomar hafwa uti Nation så wunnit burskap, at de hos fläste med möda genom de aldratydeligaste föreställningar kunna utrotas. En så wäl förwarad Fästning gifwes aldrig öfwer i godo. Alfware måste där wara. När redliga och nitiska män för Fosterlandet upelda hwarannan, med sanning sluta sina leder tilsammans, och gå sedan på, på Kung Carls wis,9 så måste egennyttan ändteligen slå Chamade;10 men annars sker det icke.
§ 66
Koko maailma tuomitkoon nyt, onko todella kohtuullista ensin sepittää asia kirjoittajan vastaisesti ja sitten tuomita hänet sen takia järjettömäksi? Jos tämä olisi tapahtunut ymmärtämättömyyden tai kiirehtimisen takia, rikos olisi kuitenkin siedettävä, mutta kun kriitikko juuri aiemmin sivulla 44 sanoo selkeästi ymmärtävänsä, mihin nämä110 väitteet tähtäävät ja miten kaikki keskittyy yhteen seikkaan, nimittäin että norrbottenilaiset haluavat tapulioikeuden ja sen jälkeen vierailijoita ulkomailta, hän arvioi heti seuraavassa, että siten hänen itsensä yhteen seikkaan keskittämiä väitteitä ”on mahdotonta pakottaa yhteen11, vaan ne päinvastoin ovat kaikken järkevän harkintakyvyn ja kaiken rehellisen päättelytaidon vastaisia, niin että jos yksiin aivoihin ei voi mahtua kahta voimaa, jotka ovat täysin toistensa vastaisia, niin näitäkään kahta väitettä ei koskaan voida yhtäaikaa puolustaa.12”
Ihmettelen kovasti, kuinka samat väitteet, jotka hän nyt selittää ristiriitaisiksi, ovat voineet juuri aiemmin kriitikon omissa aivoissa keskittyä yhteen seikkaan, niin että hän on molemmista tutkielmista voinut johtaa täysin koossapysyvän ajatuksen, ja minä kysyn jokaiselta ajattelevalta ihmiseltä, eikö juuri tähän sisälly selkein sellainen ristiriita, jollaisesta Aristoteles ja Wolff13 aikoinaan ovat koskaan voineet puhua?
Jos haluaisin myöntää paitsi sen, että kirjoittajan nimiin pannut väitteet todellakin olisivat hänen, vaan myös sen, että niiden toimeenpano olisi isänmaalle todellakin vahingollista – siis että kirjoittaja haluaisi laajentaa merenkulkua valtakunnassa lisäämällä tapulikaupunkien määrää ja ettei meidän pitäisi ottaa siihen tarkoitukseen työntekijöitä maanviljelyksestä vaan antaa ulkomaalaisten hankkia meille, mitä tarvitsemme – en siltikään löydä niistä koskaan mitään ristiriitaa. Meillähän on tästä sata todistetta, että tällaista on todella tapahtunut niin Ruotsissa kuin muuallakin. Kuinka sellaiseen voi silloin sisältyä jokin ristiriita? Mahdottomat asiat ovat Kaikkivaltiaalle mahdollisia, mutta ristiriitaiset väitteet eivät koskaan voi olla mahdollisia tai toteutua.
Katso nyt, lukijani, kuinka kriitikko kalpenee tästä iskusta. Vakuutan, on todella sääli hyökätä häntä kohtaan näin kovaa, mutta kun kyseessä on kansalaisten vapaus, se on velvollisuutena yhtä suurta kuin olisi alhaista tehdä jotakin yksityisen koston tai edun takia.
Kuulen ja näen monien ajattelevan kanssani samoin, mutta useimmat empivät itsekkyyden edessä eivätkä halua törmätä sen puolustajiin, vaan ujuttavat vähitellen totuudet esiin. Pelkään kuitenkin, että111 tällä tavalla apu tulee meille myöhässä tai ei lainkaan, sillä sen lisäksi, että on heitä, joiden edut riippuvat taloutemme nykyisestä järjestelmästä, olemme imeneet sen periaatteet käytännössä jo äidinmaidossa, ja monet ennakkoluulot ovat voittaneet niin paljon alaa kansakunnassamme, että niitä voitaisiin tuskin kitkeä useimmista edes kaikkein selkeimmillä esityksillä. Niin hyvin puolustettua linnoitusta ei koskaan luovuteta hyvällä. Tarvitaan lujuutta. Kun rehelliset ja vastuuntuntoiset miehet innostavat toisiaan isänmaan puolesta, tiivistävät rivinsä totuuden avulla ja etenevät sen jälkeen kuningas Kaarlen tavoin14, niin itsekkyyden täytyy vihdoinkin perääntyä, mutta muuten sitä ei tapahdu.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 66.
Är det wäl, dömme nu hela werlden, raisonabelt, at först dikta sak emot Auctoren, och sedan dömma honom därföre för wanwettig? Hade detta skedt af oförstånd eller förhastande, wore brottet därwid dock drägeligt; men när Criticus näst förut i början af pag. 44. säger uttryckeligen sig begripa, hwarthän desse110 satser syfta, och huru altsammans concentrerar i en Punct, nämligen, at Norrbottningarne wilja hafwa Stapel-rätt, och sedan besökas af utlänningen, dömmer han straxt i det följande, at de således af honom sjelf i en Punct concentrerade satser ”omöjeligen kunna twingas tilsammans,15 utan twärtom stöta all förnuftig öfwerläggnings-kraft, och all redig slut-konst; så at om i en hjerna icke kunna rymmas twänne krafter, som snörrätt strida emot hwarandra, så kunna ock dessa bägge satser aldrig tillika förfäktas.”16
Jag undrar högeligen, huru samma satser, som han nu förklarar för stridige, näst förut i Critici egen hjerna kunnat concentrera i en Punct, så at han af båda afhandlingarna förmått utdraga en fullkomlig sammanhängande tanka, och jag frågar hwar tänkande människa: om icke just detta involverar den uppenbaraste Contradiction, som en Aristoteles och Wolf17 i sin tid någonsin kunnat tala om?
Om jag wille medgifwa ej allenast, at de Auctor påtrugade satser werkeligen wore hans, utan ock, at deras werkställande för Fosterlandet werkeligen wore skadeligt, nämligen, at Auctor wil utwidga Sjö-farten inom Riket genom flera Stapel-städer, och at wi därtil icke borde taga Arbetare från Jordbruket, utan låta utlänningen skaffa oss wåra behof, finner jag dock uti dem aldrig wara någon Contradiction. Wi hafwe ju däruppå hundrade prof, at sådant werkeligen så i Swerige, som annorstädes händt. Huru kan då sådant innehålla någon Contradiction? Omöjeliga ting blifwa för en Allmagt möjeliga; men stridiga satser winna aldrig hwarken möjelighet eller warelse.
Si nu, min Läsare! huru Criticus bleknar af för denna stöten. Jag försäkrar, det ömar mig rätt mycket, at angripa honom så hårdt; men då det rörer Medborgares frihet, blifwer det en så öm skyldighet, som det wore nedrigt, at göra något af enskild hämd och Interesse.
Jag hör och ser många tänka lika med mig; men de flästa krusa för egennyttan, och wilja icke stöta sig med dess förswarare; utan smyga småningom sanningarne fram. Men jag fruktar, at111 wi därmed sent eller aldrig få hjelp; ty utom dem, som i wår närwarande hushålls System hafwa sitt Interesse, äro wåra hushålls Principer insupne, så godt som med moders-mjölken, och flere fördomar hafwa uti Nation så wunnit burskap, at de hos fläste med möda genom de aldratydeligaste föreställningar kunna utrotas. En så wäl förwarad Fästning gifwes aldrig öfwer i godo. Alfware måste där wara. När redliga och nitiska män för Fosterlandet upelda hwarannan, med sanning sluta sina leder tilsammans, och gå sedan på, på Kung Carls wis,18 så måste egennyttan ändteligen slå Chamade;19 men annars sker det icke.
§ 66
Koko maailma tuomitkoon nyt, onko todella kohtuullista ensin sepittää asia kirjoittajan vastaisesti ja sitten tuomita hänet sen takia järjettömäksi? Jos tämä olisi tapahtunut ymmärtämättömyyden tai kiirehtimisen takia, rikos olisi kuitenkin siedettävä, mutta kun kriitikko juuri aiemmin sivulla 44 sanoo selkeästi ymmärtävänsä, mihin nämä110 väitteet tähtäävät ja miten kaikki keskittyy yhteen seikkaan, nimittäin että norrbottenilaiset haluavat tapulioikeuden ja sen jälkeen vierailijoita ulkomailta, hän arvioi heti seuraavassa, että siten hänen itsensä yhteen seikkaan keskittämiä väitteitä ”on mahdotonta pakottaa yhteen20, vaan ne päinvastoin ovat kaikken järkevän harkintakyvyn ja kaiken rehellisen päättelytaidon vastaisia, niin että jos yksiin aivoihin ei voi mahtua kahta voimaa, jotka ovat täysin toistensa vastaisia, niin näitäkään kahta väitettä ei koskaan voida yhtäaikaa puolustaa.21”
Ihmettelen kovasti, kuinka samat väitteet, jotka hän nyt selittää ristiriitaisiksi, ovat voineet juuri aiemmin kriitikon omissa aivoissa keskittyä yhteen seikkaan, niin että hän on molemmista tutkielmista voinut johtaa täysin koossapysyvän ajatuksen, ja minä kysyn jokaiselta ajattelevalta ihmiseltä, eikö juuri tähän sisälly selkein sellainen ristiriita, jollaisesta Aristoteles ja Wolff22 aikoinaan ovat koskaan voineet puhua?
Jos haluaisin myöntää paitsi sen, että kirjoittajan nimiin pannut väitteet todellakin olisivat hänen, vaan myös sen, että niiden toimeenpano olisi isänmaalle todellakin vahingollista – siis että kirjoittaja haluaisi laajentaa merenkulkua valtakunnassa lisäämällä tapulikaupunkien määrää ja ettei meidän pitäisi ottaa siihen tarkoitukseen työntekijöitä maanviljelyksestä vaan antaa ulkomaalaisten hankkia meille, mitä tarvitsemme – en siltikään löydä niistä koskaan mitään ristiriitaa. Meillähän on tästä sata todistetta, että tällaista on todella tapahtunut niin Ruotsissa kuin muuallakin. Kuinka sellaiseen voi silloin sisältyä jokin ristiriita? Mahdottomat asiat ovat Kaikkivaltiaalle mahdollisia, mutta ristiriitaiset väitteet eivät koskaan voi olla mahdollisia tai toteutua.
Katso nyt, lukijani, kuinka kriitikko kalpenee tästä iskusta. Vakuutan, on todella sääli hyökätä häntä kohtaan näin kovaa, mutta kun kyseessä on kansalaisten vapaus, se on velvollisuutena yhtä suurta kuin olisi alhaista tehdä jotakin yksityisen koston tai edun takia.
Kuulen ja näen monien ajattelevan kanssani samoin, mutta useimmat empivät itsekkyyden edessä eivätkä halua törmätä sen puolustajiin, vaan ujuttavat vähitellen totuudet esiin. Pelkään kuitenkin, että111 tällä tavalla apu tulee meille myöhässä tai ei lainkaan, sillä sen lisäksi, että on heitä, joiden edut riippuvat taloutemme nykyisestä järjestelmästä, olemme imeneet sen periaatteet käytännössä jo äidinmaidossa, ja monet ennakkoluulot ovat voittaneet niin paljon alaa kansakunnassamme, että niitä voitaisiin tuskin kitkeä useimmista edes kaikkein selkeimmillä esityksillä. Niin hyvin puolustettua linnoitusta ei koskaan luovuteta hyvällä. Tarvitaan lujuutta. Kun rehelliset ja vastuuntuntoiset miehet innostavat toisiaan isänmaan puolesta, tiivistävät rivinsä totuuden avulla ja etenevät sen jälkeen kuningas Kaarlen tavoin23, niin itsekkyyden täytyy vihdoinkin perääntyä, mutta muuten sitä ei tapahdu.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 65
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 67
Platser: Europa Sverige (Swerige, Swerge, Ruotzi)
Personer: Aristoteles Karl XI (Carl XI, Carl then Ellofte, Carl den 11:te) Runeberg (Runneberg), Edvard Fredric Wolff, Christian von
Bibelställen:
Teman: