Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 22
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 24
§. 23.
At en Criticus sedan han uptedt några grundeliga skäl emot en Auctor, gör däraf sådane slutsatser, som de anförde bewisen synas leda til, ehuru de ock skulle tyckas wara hårda, måste altid en Auctor tåla; ty annars förlorar bewiset något uti sitt eftertryck. Hwarföre äfwen Criticus på de ställen han sökt följa en sådan ordning, med skäl bör ursäktas; Men at nästan fylla et helt ark i början af en wederläggning, med sådane talesätt, stälde emot Auctor, mer än saken, innan man det ringaste rördt wid ämnet, uptagit och wederlagt något däraf, måste falla en owäldug Läsare så misstänksamt före, som det hos de andra kan gälla för de starkaste skäl, hwilka både roa och öfwertyga detta slags Läsare hundrade pro Cent mera, än det kraftigaste bewis.
Alla dessa tilwitelser äro ju af den beskaffenhet, at en Auctor bordt därom med skäl öfwertygas, då de kunnat hafwa sin werkan. Men at i början taga det för afgjort, som bordt bewisas, är ju det samma, som at ropa hai,1 förrän man är öfwer bäcken, och sälja skinnet förr, än Björn är skuten.
Huru har Criticus här fölgt, det han på första sidan säger wara sin hufwud-sats, nämligen, at icke fästa sig wid Personen, utan saken, och hwad han pag. 6. så nitiskt bedyrar, då han säger: Ware det långt ifrån mig, at jag med wäldughet eller hårdhet skulle fälla omdöme öfwer andras meningar, och det han ännu pag. 11. påminner sig sjelf, då det heter: Jag wil39 icke förhasta mig i mitt omdöme. Jag frågar dig, min Läsare! Hwad synes dig härom? Har Criticus hållit sina löften? Eller stå de icke rätt wäl sin uphofsman til heder midt ibland de upräknade beskyllningar? När man tillika öfwerwägar huru Criticus farit öfwer de allmänna skälen med harefoten,2 som Auctor anfört för sin sats; men med en grym ifwer hakat sig fast wid det som närmast rörer Product-Placatet, får man märka på hwad fot han mäst ömade.3 Dock stor sak i detta, som icke hörer til hufwud-målet.
§. 23.
At en Criticus sedan han uptedt några grundeliga skäl emot en Auctor, gör däraf sådane slutsatser, som de anförde bewisen synas leda til, ehuru de ock skulle tyckas wara hårda, måste altid en Auctor tåla; ty annars förlorar bewiset något uti sitt eftertryck. Hwarföre äfwen Criticus på de ställen han sökt följa en sådan ordning, med skäl bör ursäktas; Men at nästan fylla et helt ark i början af en wederläggning, med sådane talesätt, stälde emot Auctor, mer än saken, innan man det ringaste rördt wid ämnet, uptagit och wederlagt något däraf, måste falla en owäldug Läsare så misstänksamt före, som det hos de andra kan gälla för de starkaste skäl, hwilka både roa och öfwertyga detta slags Läsare hundrade pro Cent mera, än det kraftigaste bewis.
Alla dessa tilwitelser äro ju af den beskaffenhet, at en Auctor bordt därom med skäl öfwertygas, då de kunnat hafwa sin werkan. Men at i början taga det för afgjort, som bordt bewisas, är ju det samma, som at ropa hai,4 förrän man är öfwer bäcken, och sälja skinnet förr, än Björn är skuten.
Huru har Criticus här fölgt, det han på första sidan säger wara sin hufwud-sats, nämligen, at icke fästa sig wid Personen, utan saken, och hwad han pag. 6. så nitiskt bedyrar, då han säger: Ware det långt ifrån mig, at jag med wäldughet eller hårdhet skulle fälla omdöme öfwer andras meningar, och det han ännu pag. 11. påminner sig sjelf, då det heter: Jag wil39 icke förhasta mig i mitt omdöme. Jag frågar dig, min Läsare! Hwad synes dig härom? Har Criticus hållit sina löften? Eller stå de icke rätt wäl sin uphofsman til heder midt ibland de upräknade beskyllningar? När man tillika öfwerwägar huru Criticus farit öfwer de allmänna skälen med harefoten,5 som Auctor anfört för sin sats; men med en grym ifwer hakat sig fast wid det som närmast rörer Product-Placatet, får man märka på hwad fot han mäst ömade.6 Dock stor sak i detta, som icke hörer til hufwud-målet.
§ 23
Kirjoittajan täytyy aina sietää, että kriitikko sen jälkeen, kun hän on esittänyt kirjoittajaa vastaan muutamia perusteellisia syitä, tekee niistä sellaiset, vaikka tylyiltäkin tuntuvat johtopäätökset, joihin esitetyt todisteet näyttäisivät johtavan. Muuten todisteet menettävät osan vaikutuksestaan. Siksi myös kriitikolle täytyy syystä antaa anteeksi niissä paikoissa, joissa hän on pyrkinyt seuraamaan tällaista järjestystä. Mutta melkein kokonaisen arkin täyttäminen vastineen aluksi sellaisilla sanakäänteillä, jotka suuntautuvat enemmän kirjoittajaa kuin itse asiaa vastaan, ja ennen kuin aiheeseen on vähänkään koskettu ja mitään käsitelty ja kumottu, näyttää puolueettomasta lukijasta väistämättä yhtä epäilyttävältä kuin se muista näyttää vahvalta perustelulta, joka sekä viihdyttää että vakuuttaa tällaisia lukijoita sata prosenttia enemmän kuin vahvinkaan todiste.
Kaikki nämä syytöksethän ovat sitä laatua, että kirjoittajaa olisi pitänyt vakuuttaa esittämällä perusteet. Silloin niillä olisi voinut olla vaikutusta. Mutta jos se, mikä pitäisi todistaa, oletetaan jo alunalkaen todistetuksi, on se sama kuin jos huudettaisiin hei ennen kuin ollaan puron yli tai myytäisiin nahka ennen kuin karhu on ammuttu.
Kuinka kriitikko on noudattanut ensimmäisellä sivulla esittämäänsä periaatettaan, nimittäin ettei tarttuisi henkilöön vaan asiaan? Tämän nimissä hän sivulla kuusi niin innokkaasti vannoo lausuen: Olkoon se kaukana minusta, että minä puolueellisesti tai säälimättömästi langettaisin tuomion toisten mielipiteistä, ja muistuttaa siitä vielä itseään sivulla 11 seuraavasti: En halua39 kiirehtiä arviossani. Kysyn sinulta, lukijani, miltä tämä sinusta näyttää? Onko kriitikko pitänyt lupauksensa? Vai eivätkö ne tuotakin tekijälleen kunniaa hänen luettelemiensa syytösten keskellä? Kun samalla punnitaan, kuinka kriitikko on jättänyt käsittelemättä ne yleiset syyt, jotka kirjoittaja on esittänyt perusteluikseen, mutta julmalla innolla ripustautunut kiinni siihen, joka lähimmin koskee tuoteplakaattia, saadaan huomata, mistä kenkä puristaa. Suuri asia tässä, mutta ei kuulu pääkysymykseen.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 23.
At en Criticus sedan han uptedt några grundeliga skäl emot en Auctor, gör däraf sådane slutsatser, som de anförde bewisen synas leda til, ehuru de ock skulle tyckas wara hårda, måste altid en Auctor tåla; ty annars förlorar bewiset något uti sitt eftertryck. Hwarföre äfwen Criticus på de ställen han sökt följa en sådan ordning, med skäl bör ursäktas; Men at nästan fylla et helt ark i början af en wederläggning, med sådane talesätt, stälde emot Auctor, mer än saken, innan man det ringaste rördt wid ämnet, uptagit och wederlagt något däraf, måste falla en owäldug Läsare så misstänksamt före, som det hos de andra kan gälla för de starkaste skäl, hwilka både roa och öfwertyga detta slags Läsare hundrade pro Cent mera, än det kraftigaste bewis.
Alla dessa tilwitelser äro ju af den beskaffenhet, at en Auctor bordt därom med skäl öfwertygas, då de kunnat hafwa sin werkan. Men at i början taga det för afgjort, som bordt bewisas, är ju det samma, som at ropa hai,7 förrän man är öfwer bäcken, och sälja skinnet förr, än Björn är skuten.
Huru har Criticus här fölgt, det han på första sidan säger wara sin hufwud-sats, nämligen, at icke fästa sig wid Personen, utan saken, och hwad han pag. 6. så nitiskt bedyrar, då han säger: Ware det långt ifrån mig, at jag med wäldughet eller hårdhet skulle fälla omdöme öfwer andras meningar, och det han ännu pag. 11. påminner sig sjelf, då det heter: Jag wil39 icke förhasta mig i mitt omdöme. Jag frågar dig, min Läsare! Hwad synes dig härom? Har Criticus hållit sina löften? Eller stå de icke rätt wäl sin uphofsman til heder midt ibland de upräknade beskyllningar? När man tillika öfwerwägar huru Criticus farit öfwer de allmänna skälen med harefoten,8 som Auctor anfört för sin sats; men med en grym ifwer hakat sig fast wid det som närmast rörer Product-Placatet, får man märka på hwad fot han mäst ömade.9 Dock stor sak i detta, som icke hörer til hufwud-målet.
§ 23
Kirjoittajan täytyy aina sietää, että kriitikko sen jälkeen, kun hän on esittänyt kirjoittajaa vastaan muutamia perusteellisia syitä, tekee niistä sellaiset, vaikka tylyiltäkin tuntuvat johtopäätökset, joihin esitetyt todisteet näyttäisivät johtavan. Muuten todisteet menettävät osan vaikutuksestaan. Siksi myös kriitikolle täytyy syystä antaa anteeksi niissä paikoissa, joissa hän on pyrkinyt seuraamaan tällaista järjestystä. Mutta melkein kokonaisen arkin täyttäminen vastineen aluksi sellaisilla sanakäänteillä, jotka suuntautuvat enemmän kirjoittajaa kuin itse asiaa vastaan, ja ennen kuin aiheeseen on vähänkään koskettu ja mitään käsitelty ja kumottu, näyttää puolueettomasta lukijasta väistämättä yhtä epäilyttävältä kuin se muista näyttää vahvalta perustelulta, joka sekä viihdyttää että vakuuttaa tällaisia lukijoita sata prosenttia enemmän kuin vahvinkaan todiste.
Kaikki nämä syytöksethän ovat sitä laatua, että kirjoittajaa olisi pitänyt vakuuttaa esittämällä perusteet. Silloin niillä olisi voinut olla vaikutusta. Mutta jos se, mikä pitäisi todistaa, oletetaan jo alunalkaen todistetuksi, on se sama kuin jos huudettaisiin hei ennen kuin ollaan puron yli tai myytäisiin nahka ennen kuin karhu on ammuttu.
Kuinka kriitikko on noudattanut ensimmäisellä sivulla esittämäänsä periaatettaan, nimittäin ettei tarttuisi henkilöön vaan asiaan? Tämän nimissä hän sivulla kuusi niin innokkaasti vannoo lausuen: Olkoon se kaukana minusta, että minä puolueellisesti tai säälimättömästi langettaisin tuomion toisten mielipiteistä, ja muistuttaa siitä vielä itseään sivulla 11 seuraavasti: En halua39 kiirehtiä arviossani. Kysyn sinulta, lukijani, miltä tämä sinusta näyttää? Onko kriitikko pitänyt lupauksensa? Vai eivätkö ne tuotakin tekijälleen kunniaa hänen luettelemiensa syytösten keskellä? Kun samalla punnitaan, kuinka kriitikko on jättänyt käsittelemättä ne yleiset syyt, jotka kirjoittaja on esittänyt perusteluikseen, mutta julmalla innolla ripustautunut kiinni siihen, joka lähimmin koskee tuoteplakaattia, saadaan huomata, mistä kenkä puristaa. Suuri asia tässä, mutta ei kuulu pääkysymykseen.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 22
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 24
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: