Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 74
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 76
Nu til det
Andra Wattu-Profwet.
§. 75.
At nagelfara alla de irringar och misstag, som Criticus härwid gjordt, blefwe nu mera för widlöftigt, sedan saken i det föregående är tydeligen lagd för Läsarens ögon. Han anförer i synnerhet pag. 19. et summariskt sammandrag af dem i sex särskildte puncter, dem jag kårteligen hwar för sig wil beswara.
Sedan han i början af samma sida, infört et stycke af Auctors Skrift, säger han: Sådant buller och wäsende behagar Auctor göra af ingen ting; Ty, säger han: I:o. nekar jag, at klagan mer och mer öktes, då likwäl han måste sjelf medgifwa, at Allmogen wid flere Riksdagar klagat, och at eländet ändteligen blef för stort, så at Ständerne sjelfwe wid 1762 års Riksdag måste uppenbarligen säga, at de aflägsnare orter icke ens för Sedlar, och knapt för Contant Skiljemynt, kunnat få några marker Salt, och at samma brist ökt sig just i en tid, då Ständer länge mödat sig den afwärja.1 Här röjer Criticus sitt tungomål. Dessa ord äro intagne uti Källan til Rikets Wanmagt, straxt efter de af honom anförde orden. Jag tycker, at klagan kunde icke gå längre, fast sådant föga hos Criticus upwäcker någon ömhet emot menigheten.
De aflägsnas klagan höres sällan så långt, at den hinner til Hufwudstaden, månge få dessförinnan sätta til egendom, helsa och wälfärd; men då den ändteligen kommer fram, tror man, at de klaga för ro skull. De nödlidande hafwa dock den trösten, at Herren hörer de fattigas klagan, då de af människor blifwa förgätne.
Nu til det
Andra Wattu-Profwet.
§. 75.
At nagelfara alla de irringar och misstag, som Criticus härwid gjordt, blefwe nu mera för widlöftigt, sedan saken i det föregående är tydeligen lagd för Läsarens ögon. Han anförer i synnerhet pag. 19. et summariskt sammandrag af dem i sex särskildte puncter, dem jag kårteligen hwar för sig wil beswara.
Sedan han i början af samma sida, infört et stycke af Auctors Skrift, säger han: Sådant buller och wäsende behagar Auctor göra af ingen ting; Ty, säger han: I:o. nekar jag, at klagan mer och mer öktes, då likwäl han måste sjelf medgifwa, at Allmogen wid flere Riksdagar klagat, och at eländet ändteligen blef för stort, så at Ständerne sjelfwe wid 1762 års Riksdag måste uppenbarligen säga, at de aflägsnare orter icke ens för Sedlar, och knapt för Contant Skiljemynt, kunnat få några marker Salt, och at samma brist ökt sig just i en tid, då Ständer länge mödat sig den afwärja.2 Här röjer Criticus sitt tungomål. Dessa ord äro intagne uti Källan til Rikets Wanmagt, straxt efter de af honom anförde orden. Jag tycker, at klagan kunde icke gå längre, fast sådant föga hos Criticus upwäcker någon ömhet emot menigheten.
De aflägsnas klagan höres sällan så långt, at den hinner til Hufwudstaden, månge få dessförinnan sätta til egendom, helsa och wälfärd; men då den ändteligen kommer fram, tror man, at de klaga för ro skull. De nödlidande hafwa dock den trösten, at Herren hörer de fattigas klagan, då de af människor blifwa förgätne.
Nyt seuraa
Toinen vesinäyte.
§ 75
Kaikkien kriitikon tässä tekemien erehdysten ja virheiden tarkka läpikäyminen kävisi nyt liian laajaksi sen jälkeen, kun asia on edellä selvästi tuotu lukijan silmien eteen. Kriitikko esittää niistä erityisesti sivulla 19 ylimalkaisen yhteenvedon kuudessa erityisessä kohdassa, joihin jokaiseen haluan vastata lyhyesti.
Sen jälkeen kun hän saman sivun alussa on lainannut kappaleen kirjoittajan kirjoitusta, hän sanoo: Sellaista melua ja meteliä kirjoittaja haluaa tehdä tyhjästä, sillä, hän sanoo, 1) minusta ei pidä paikkaansa, että valitus lisääntyi enemmän ja enemmän, kun hänen itsensä täytyy kuitenkin myöntää, että rahvas oli valittanut useilla valtiopäivillä ja että surkeus kävi lopulta liian suureksi, niin että säätyjen itse täytyi vuoden 1762 valtiopäivillä selvästi sanoa: Kaukaisemmilla paikkakunnilla ei ole pystytty edes seteleillä ja tuskin edes käteisellä kolikkorahallakaan saamaan muutamaa markkaa suolaa. Suolan puute on vain kasvanut, lisäksi tämä on tapahtunut juuri samaan aikaan, kun säädyt ovat pitkään ponnistelleet torjuakseen sen.3 Tässä kriitikko paljastaa, mitä kieltä hän puhuu. Nämä sanat on otettu Valtakunnan heikkouden lähteestä juuri ennen hänen lainaamiaan sanoja. Mielestäni valitus ei voisi mennä pidemmälle, vaikka tällainen tuskin herättääkään kriitikossa yhtään myötätuntoa rahvasta kohtaan.
Syrjäseutujen valitus kuuluu harvoin kauas pääkaupunkiin asti. Monet saavat sitä ennen uhrata omaisuutensa, terveytensä ja hyvinvointinsa, mutta kun valitus lopulta saapuu perille, luullaan heidän valittavan vain huvin vuoksi. Kärsivillä on kuitenkin se lohtu, että Herra kuulee köyhien valituksen, kun ihmiset unohtavat heidät.
Unfortunately this content isn't available in English
Nu til det
Andra Wattu-Profwet.
§. 75.
At nagelfara alla de irringar och misstag, som Criticus härwid gjordt, blefwe nu mera för widlöftigt, sedan saken i det föregående är tydeligen lagd för Läsarens ögon. Han anförer i synnerhet pag. 19. et summariskt sammandrag af dem i sex särskildte puncter, dem jag kårteligen hwar för sig wil beswara.
Sedan han i början af samma sida, infört et stycke af Auctors Skrift, säger han: Sådant buller och wäsende behagar Auctor göra af ingen ting; Ty, säger han: I:o. nekar jag, at klagan mer och mer öktes, då likwäl han måste sjelf medgifwa, at Allmogen wid flere Riksdagar klagat, och at eländet ändteligen blef för stort, så at Ständerne sjelfwe wid 1762 års Riksdag måste uppenbarligen säga, at de aflägsnare orter icke ens för Sedlar, och knapt för Contant Skiljemynt, kunnat få några marker Salt, och at samma brist ökt sig just i en tid, då Ständer länge mödat sig den afwärja.4 Här röjer Criticus sitt tungomål. Dessa ord äro intagne uti Källan til Rikets Wanmagt, straxt efter de af honom anförde orden. Jag tycker, at klagan kunde icke gå längre, fast sådant föga hos Criticus upwäcker någon ömhet emot menigheten.
De aflägsnas klagan höres sällan så långt, at den hinner til Hufwudstaden, månge få dessförinnan sätta til egendom, helsa och wälfärd; men då den ändteligen kommer fram, tror man, at de klaga för ro skull. De nödlidande hafwa dock den trösten, at Herren hörer de fattigas klagan, då de af människor blifwa förgätne.
Nyt seuraa
Toinen vesinäyte.
§ 75
Kaikkien kriitikon tässä tekemien erehdysten ja virheiden tarkka läpikäyminen kävisi nyt liian laajaksi sen jälkeen, kun asia on edellä selvästi tuotu lukijan silmien eteen. Kriitikko esittää niistä erityisesti sivulla 19 ylimalkaisen yhteenvedon kuudessa erityisessä kohdassa, joihin jokaiseen haluan vastata lyhyesti.
Sen jälkeen kun hän saman sivun alussa on lainannut kappaleen kirjoittajan kirjoitusta, hän sanoo: Sellaista melua ja meteliä kirjoittaja haluaa tehdä tyhjästä, sillä, hän sanoo, 1) minusta ei pidä paikkaansa, että valitus lisääntyi enemmän ja enemmän, kun hänen itsensä täytyy kuitenkin myöntää, että rahvas oli valittanut useilla valtiopäivillä ja että surkeus kävi lopulta liian suureksi, niin että säätyjen itse täytyi vuoden 1762 valtiopäivillä selvästi sanoa: Kaukaisemmilla paikkakunnilla ei ole pystytty edes seteleillä ja tuskin edes käteisellä kolikkorahallakaan saamaan muutamaa markkaa suolaa. Suolan puute on vain kasvanut, lisäksi tämä on tapahtunut juuri samaan aikaan, kun säädyt ovat pitkään ponnistelleet torjuakseen sen.5 Tässä kriitikko paljastaa, mitä kieltä hän puhuu. Nämä sanat on otettu Valtakunnan heikkouden lähteestä juuri ennen hänen lainaamiaan sanoja. Mielestäni valitus ei voisi mennä pidemmälle, vaikka tällainen tuskin herättääkään kriitikossa yhtään myötätuntoa rahvasta kohtaan.
Syrjäseutujen valitus kuuluu harvoin kauas pääkaupunkiin asti. Monet saavat sitä ennen uhrata omaisuutensa, terveytensä ja hyvinvointinsa, mutta kun valitus lopulta saapuu perille, luullaan heidän valittavan vain huvin vuoksi. Kärsivillä on kuitenkin se lohtu, että Herra kuulee köyhien valituksen, kun ihmiset unohtavat heidät.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 74
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 76
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: