Omständligt svar, § 77

§. 77.

III:o. Nekar Criticus i allmänhet Saltets stegring i pris. Slå up hans egen upgift därom, pag. 31, så skal du få se min Läsare, huru Saltet, som 1726 kåstade 17 Daler tunnan gick 1761 til 42 Daler; och wil du weta huru pålitelig dess tabell är, så jämför, hwad han sjelf på föregående sida måste widgå: at Saltet år 1762 gick up til 50 Daler, då han likwäl för samma års högsta Saltpris anteknat 34 Daler: och jag wet wisst, at samma sommar war det 32 à 34 Dal. i Junii och början af Julii månader, då Saltet directe togs i quantiteter af Saltskeppen, det bästa köpet; men at det i September månad ej mera ficks under några och fyratio Daler, och hade jag winteren därpå bref ifrån Stockholm, at Saltet då såldes i minut13i minut: i små partier för 66 à 70 Daler, då det likwäl i Österbotten ut-minuterades14försåldes under samma tid för 54 à 60 Daler.

Orätta upgifter äro mödosama at utreda, men tillika föga hederliga för sin uphofsman, då deras opålitelighet uptäckes för hwars mans ögon.

Hwad Criticus pag. 30. nämner om Sill-fångsten i Götheborg och Wästersjön,15Västerhavet som han säger oförmodeligen blifwit större, än at Salt-förrådet kunde swara däremot, så bör Läsaren därwid märka: At Sill-fångsten hela de föregående tio åren, hwart år märkeligen ökts, så at 1760 års fänge war 39 957 tunnor högre, än 1759 års: 1761, 44 711 Tunnor rikare än 1760, men 1762 års tilökning gick emot det föregående årets ej högre än til 30 581 Tunnor, och kunde således ej på något sätt anses hafwa blifwit oförmodeligen större, än de förflutne åren; hwaraf wäl finnes, at Götheborgs Handlande wetat med et sådant förråd i tid förse sig. Men antingen Götheborg eller Stockholm, eller ock någon annan Stapel-stad, härwid försummat at rätt förestå sitt Förmynderskap, för en så stor del af Riket, som måste125 om sina nödwändighets-behof se dem i händerna, blifwer dock det oryggeligt, at band i Handelen därtil warit wållande.

IV:o. Nekar Criticus helt och hållit, at af Saltets brist eller stegring, upkom någon allmän nöd för Allmogen. Auctor har först icke directe sagt, at nöden endast härrörde af Saltets stegring: Conjuncta valent.16Conjuncta valent: lat. i förening med andra faktorer var det betydelsefullt Sedan bör man erindra sig, at han ej eller nämt om en aldeles allmän nöd; nog af, då flere Provincer hade swår känning däraf, fast det för Criticus ej tycks göra stort i saken. De äro få som känna, och än färre ömma den fattiga arbetarens nöd.

V:o. Då jag kunde medgifwa, at Allmogen ej blifwit utblottad genom högt Salt-köp allena, hwilket Auctor orätt påbördas, torde Criticus wara äfwen så raisonabel, och icke neka, at dyrhet på Salt måste haft en märkelig del däruti; emedan Kongl. Maj:t i den åberopade Resolution på Allmogens allmänna Beswär §. 55 och 56,17Resolution på Allmogens allmänna Beswär §. 55 och 56: åsyftar Kongl. maj:ts nådige resolution och förklaring uppå the allmänna beswär, som thesz trogne undersåtare af riksens allmoge uti Swerige och Finland, igenom theras utskickade fullmäktige hafwa wid thenne riks-dagen i under­dånighet ingifwa : låtit. Gifwen Stockholm i råd-cammaren then 10. sept. 1743. I de nämnda paragraferna ges vissa invånare rätt att föra in salt från Norge. genom Saltets fria införsel, hoppades kunna hjelpa Allmogen från sitt utblottade tilstånd.

I VI:te puncten gör Criticus så många korssprång hit och dit, at man hafwer möda, at få honom fast. Han gör skilnad imellan dyrhet och brist: han medgifwer nu dyrheten, den han näst förut i tredje Puncten nekade. Han glömmer bårt, at en sådan medgifwen stegring utan brist på sjelfwa waran, är det owedersägeligaste bewis til Monopolier, dem han i andra Puncten aldeles nekar. Han gör åtskilnad imellan klagan, och en utblottad Allmoges ansökning om hjelp. Han wil bewisa, at den wid minuterings-handelen anmärkte dyrhet icke ens beror på det försälgnings pris i partier, hwaraf synes följa, at Upstads Borgaren må til Salt-handlaren betala hwad han wil för tunnan, så är det dock altid Minuterarens skuld, när han säljer Saltet dyrt, och ändteligen, at i en sådan stegring omöjeligen kan wara Mono­polium, om icke alla Minut-handlare äfwen däruti med de andre taga gemensam del, hwilket han pålägger Auctor, at bewisa såsom en omöjelighet. Et sådant bewis skulle ock synas nödigt, om allenast den satsen wore förut bestyrkt, som här supponeras, nämligen: at Minut-handlaren är i stånd, at lika lätt, och utan sin undergång, sälja Saltet under inköps-priset, som öfwer, och126 sedan nu Criticus, utan at blifwa löjelig, gjordt den saken wäl ifrån sig, så blifwer det för Auctor helt lätt, at fullgöra hwad Criticus honom ålagt, utan at exponeras för det allmänna åtlöje, Criticus tror honom därföre ådraga sig.

1. i minut: i små partier
2. försåldes
3. Västerhavet
4. Conjuncta valent: lat. i förening med andra faktorer var det betydelsefullt
5. Resolution på Allmogens allmänna Beswär §. 55 och 56: åsyftar Kongl. maj:ts nådige resolution och förklaring uppå the allmänna beswär, som thesz trogne undersåtare af riksens allmoge uti Swerige och Finland, igenom theras utskickade fullmäktige hafwa wid thenne riks-dagen i under­dånighet ingifwa : låtit. Gifwen Stockholm i råd-cammaren then 10. sept. 1743. I de nämnda paragraferna ges vissa invånare rätt att föra in salt från Norge.

§ 77

3) Kriitikko kiistää, että suolan hinta olisi noussut yleisesti. Lukijani, ota esille hänen omat tietonsa tästä sivulta 31, niin saat nähdä, kuinka suola, joka vuonna 1726 maksoi 17 taaleria tynnyriltä, ylsi vuonna 1761 42 taaleriin. Ja jos haluat tietää, kuinka luotettava tämä taulukko on, niin vertaa tätä siihen, miten hänen täytyy itse edeltävällä sivulla tunnustaa, että suola vuonna 1762 nousi aina 50 taaleriin, kun hän silti on merkinnyt saman vuoden korkeimmaksi suolan hinnaksi 34 taaleria. Ja tiedän varmasti, että samana kesänä halvin hinta oli 32–34 taaleria kesäkuussa ja heinäkuun alussa, kun suolaa otettiin suoraan suuria määriä suolalaivoista, mutta että sitä ei syyskuussa enää saatu alle reilun 40 taalerin, ja sain seuraavana talvena Tukholmasta kirjeen, jonka mukaan suolaa myytiin tuolloin vähittäin 66–70 taalerilla, vaikka sitä silti vähittäiskaupattiin samaan aikaan Pohjanmaalla 54–60 taalerilla.

Väärät tiedot ovat työläitä selvittää, mutta samalla tuskin kunniaksi laatijoilleen, kun heidän epäluotettavuutensa tuodaan kaikkien nähtäville.

Kriitikko kertoo sivulla 30 Göteborgin ja Ruotsin länsirannikon sillisaaliista, jonka hän sanoo odottamatta kasvaneen suuremmaksi kuin mihin suolavarastot riittivät. Lukijan tulee tässä huomata, että sillinsaalis oli koko edeltäneinä kymmenenä vuotena joka vuosi lisääntynyt merkittävästi, niin että vuoden 1760 saalis oli 39 957 tynnyriä suurempi kuin vuoden 1759; vuoden 1761 saalis 44 711 tynnyriä runsaampi kuin vuoden 1760, mutta vuoden 1762 lisäys verrattuna edelliseen vuoteen ei noussut korkeammaksi kuin 30 581 tynnyriin, eikä siten voinut olla millään tavoin odottamattoman paljon suurempi kuin aiempina vuosina. Tästä nähdään, että Göteborgin kauppiaat olivat tienneet varustautua sopivalla suolavarastolla ajoissa. Mutta jos Göteborg, Tukholma tai jokin muu tapulikaupunki olikin laiminlöynyt vastuunsa niin suuresta osasta valtakuntaa, jonka täytyi125 luottaa välttämättömyystarpeensa niiden käsiin, on kuitenkin kiistämätöntä, että syinä tähän olivat kaupan kahleet.

4) Kriitikko kiistää tyystin, että suolan puute tai hinnannousu olisivat aiheuttaneet mitään yleistä pulaa rahvaalle. Kirjoittaja ei ensinnäkään ole suoraan sanonut, että pula olisi johtunut ainoastaan suolan hinnannoususta: conjuncta valent18conjuncta valent: lat. ”yhdessä muiden tekijöiden kanssa se oli merkityksellistä”. Sen jälkeen täytyy muistaa, ettei hän myöskään puhunut mistään täysin yleisestä pulasta; aivan riittävästi oli siinä, että useat maakunnat kokivat sen takia vaikeuksia, vaikka tämä ei kriitikolle näytä merkitsevän paljoakaan. Vain harvat tuntevat ja vielä harvemmat säälivät köyhien työläisten hätää.

5) Kun minä voin myöntää, etteivät pelkästään korkeat suolan hinnat ole vieneet rahvasta puille paljaille, minkä väittämisestä kirjoittajaa vääryydellä syytetään, kriitikko lienee myös niin järkevä, ettei hän kiistä, että suolan kalleudella on täytynyt olla huomattava osansa tässä, koska kuninkaallinen majesteetti mainitussa päätöksessään yleisen rahvaanvalituksen pykälistä 55 ja 5619päätöksessään yleisen rahvaanvalituksen pykälistä 55 ja 56: Viittaa päätökseen Kongl. maj:ts nådige resolution och förklaring uppå the allmänna beswär, som thesz trogne undersåtare af riksens allmoge uti Swerige och Finland, igenom theras utskickade fullmäktige hafwa wid thenne riks-dagen i underdånighet ingifwa : låtit. Gifwen Stockholm i råd-cammaren then 10. sept. 1743. Mainituissa pykälissä annettiin mm. joidenkin alueiden asukkaille oikeus tuoda suolaa Norjasta. toivoi suolan maahantuonnin vapauttamalla voivansa auttaa rahvaan pois kurjasta tilastaan.

Kuudennessa kohdassa kriitikko tekee niin monta ristiinjuoksua sinne ja tänne, että häntä on vaikeaa saada kiinni. Hän erottaa toisistaan kalleuden ja pulan: hän myöntää nyt kalleuden, jonka hän juuri edellä kolmannessa kohdassa kiisti. Hän unohtaa, että kun hinnannousun myönnetään tapahtuneen ilman puutetta itse tavarasta, annetaan kaikkein vastaansanomattomin todiste monopoleista, joiden olemassaolon hän toisessa kohdassa tyystin kiistää. Hän erottaa toisistaan valittamisen ja puille paljaille joutuneen rahvaan avunpyynnöt. Hän haluaa todistaa, ettei vähittäiskaupassa havaittu kalleus edes johdu tukkukaupan myyntihinnoista. Tästä näyttäisi seuraavan ensinnäkin, että vaikka maakaupunkien porvarit joutuvat maksamaan suolakauppiaalle sen, mitä tämä tynnyriltä haluaa, on kuitenkin aina vähittäismyyjän syy, kun hän myy suolaa kalliisti, ja loppujen lopuksi, ettei sellaisen hinnannousun syy voi missään tapauksessa olla mono­poli, elleivät kaikki vähittäiskauppiaat myös ota siihen yhdessä osaa, minkä mahdottomuuden todistamisen hän sysää kirjoittajan tehtäväksi. Sellainen todistelu näyttäisikin tarpeelliselta, jos vain sitä ennen vahvistettaisiin tässä oletettu väite, että vähittäiskauppias voi perikatoon joutumatta myydä suolaa yhtä helposti joko alle tai yli sisäänostohinnan.126 Ja koska kriitikko on esittänyt tämän niin hyvin, ettei hän vaikuta naurettavalta, kirjoittajan on aivan helppo täyttää kriitikon hänelle asettama tehtävä joutumatta alttiiksi yleiselle pilkalle, johon kriitikko luulee hänen altistuvan.

1. conjuncta valent: lat. ”yhdessä muiden tekijöiden kanssa se oli merkityksellistä”
2. päätöksessään yleisen rahvaanvalituksen pykälistä 55 ja 56: Viittaa päätökseen Kongl. maj:ts nådige resolution och förklaring uppå the allmänna beswär, som thesz trogne undersåtare af riksens allmoge uti Swerige och Finland, igenom theras utskickade fullmäktige hafwa wid thenne riks-dagen i underdånighet ingifwa : låtit. Gifwen Stockholm i råd-cammaren then 10. sept. 1743. Mainituissa pykälissä annettiin mm. joidenkin alueiden asukkaille oikeus tuoda suolaa Norjasta.

Unfortunately this content isn't available in English