Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 62
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 64
106
§. 63.
En liten lek återstår ännu, med min första Criticus, som intet skal blifwa mindre rolig än de föregående. Han öpnar pag. 42 Theatern därtil. Sedan han i det föregående trodt sig hafwa wäl undanrögdt alla de skäl, hwarmed Auctor sökt förswara sig, griper han här Auctor sjelf om lifwet, i mening, at til slut göra aldeles kål på honom, och brukar därwid alla de grep han lärt. Lät se, huru denna leken lycktas!
Det är dig bekant, at wid Källan til Rikets Wanmagt, finnas efteråt anförda Påminnelser wid en Skrift om 5 nya Stapel-städers inrättande i Rikets Norra Provincier.1 Båda äro Anonymiska; men Criticus tror sig fånga twå Flugor med en smäll, och gör en til Auctor för dem bägge, af ingen annan grund, än at de finnas tryckta jämte hwarandra, och oacktadt de efter Critici tanka, som wi rätt nu få höra, snörrätt strida emot hwarandra.
Det är ömkeligt at se, huru illa han här handterar dem: Ibland slår han dem tilsammans, ibland ställer han dem åter up emot hwarandra. Ena gången ser han dem bakom Stapel-friheten och Product-Placatet undangömda: en annan gång får han åter dem igen. I denna sin ifwer har han äfwen mångahanda slags underliga läten, dem ingen, som icke är wan med honom, kan wäl förstå. Han säger, at han har tämeligen goda tankar om Norrländningarnes Stapel-frihet, om den icke skulle syfta på utlänningars införande i Handelen, och straxt i det samma säger han twärtom, at den Norrländska Sjö-farten til utrikes orter aldrig warit Riket nyttig, utan twärtom, både för det allmänna och enskildta skadelig.2 Jag begriper icke hwilkendera af dessa satser han wil, at Läsaren skal hålla sig til; ty det blifwer aldeles omöjeligt, at de både på en gång kunna få rum i en människo-hjerna, om han ock wore aldrig så stor.
Han brukar widare samma konstgrep, som han tilförene lärdt och want sig wid, nämligen, at bewisa sin sak med författningar som just äro de samma, hwilkas ord aldraförst fordra bewis. Han tycks ändteligen draga känsla til sin Contrapart:3 han fäcktar ifrigt;107 men nyttjar föga andra wapen än bara leksaker, och när han icke kan därmed få honom at fly, talar han med honom (dock på höfligt wis) om Pyrhonister4 och Enthusiaster,5 som lika med honom arbeta med en dubbel tanke-kraft, utom mångt annat; men efter Criticus ändock ej kunde (jag wet ej af hwad farhåga) tro sig wara säker om segern, läser han up för honom til slut et Kunga Bref, N B. likwäl öfwer 200 år gammalt; hwarest de, som warit af Auctors tanke-sätt, förwises byen,6 och anses såsom Riks-förrädare, dem man för ingen del bör lyda.7
Så hurtigt gör Criticus saken ifrån sig. Men N B. det fölgde ändock ingen werkställighet därpå; ty Orderne woro för gamla, och det är harmligt nog, at man icke kan slippa alt på en gång, utan måste ännu wara i farhåga, at Auctor kan qwickna up igen, hålla Criticus längre qwar på Theatern, än han wille, och trodde sig behöfwa wara, och det som tyckts blifwa aldraswårast, stå i fara, at för hela Allmänhetens ögon komma illa därifrån.
106
§. 63.
En liten lek återstår ännu, med min första Criticus, som intet skal blifwa mindre rolig än de föregående. Han öpnar pag. 42 Theatern därtil. Sedan han i det föregående trodt sig hafwa wäl undanrögdt alla de skäl, hwarmed Auctor sökt förswara sig, griper han här Auctor sjelf om lifwet, i mening, at til slut göra aldeles kål på honom, och brukar därwid alla de grep han lärt. Lät se, huru denna leken lycktas!
Det är dig bekant, at wid Källan til Rikets Wanmagt, finnas efteråt anförda Påminnelser wid en Skrift om 5 nya Stapel-städers inrättande i Rikets Norra Provincier.8 Båda äro Anonymiska; men Criticus tror sig fånga twå Flugor med en smäll, och gör en til Auctor för dem bägge, af ingen annan grund, än at de finnas tryckta jämte hwarandra, och oacktadt de efter Critici tanka, som wi rätt nu få höra, snörrätt strida emot hwarandra.
Det är ömkeligt at se, huru illa han här handterar dem: Ibland slår han dem tilsammans, ibland ställer han dem åter up emot hwarandra. Ena gången ser han dem bakom Stapel-friheten och Product-Placatet undangömda: en annan gång får han åter dem igen. I denna sin ifwer har han äfwen mångahanda slags underliga läten, dem ingen, som icke är wan med honom, kan wäl förstå. Han säger, at han har tämeligen goda tankar om Norrländningarnes Stapel-frihet, om den icke skulle syfta på utlänningars införande i Handelen, och straxt i det samma säger han twärtom, at den Norrländska Sjö-farten til utrikes orter aldrig warit Riket nyttig, utan twärtom, både för det allmänna och enskildta skadelig.9 Jag begriper icke hwilkendera af dessa satser han wil, at Läsaren skal hålla sig til; ty det blifwer aldeles omöjeligt, at de både på en gång kunna få rum i en människo-hjerna, om han ock wore aldrig så stor.
Han brukar widare samma konstgrep, som han tilförene lärdt och want sig wid, nämligen, at bewisa sin sak med författningar som just äro de samma, hwilkas ord aldraförst fordra bewis. Han tycks ändteligen draga känsla til sin Contrapart:10 han fäcktar ifrigt;107 men nyttjar föga andra wapen än bara leksaker, och när han icke kan därmed få honom at fly, talar han med honom (dock på höfligt wis) om Pyrhonister11 och Enthusiaster,12 som lika med honom arbeta med en dubbel tanke-kraft, utom mångt annat; men efter Criticus ändock ej kunde (jag wet ej af hwad farhåga) tro sig wara säker om segern, läser han up för honom til slut et Kunga Bref, N B. likwäl öfwer 200 år gammalt; hwarest de, som warit af Auctors tanke-sätt, förwises byen,13 och anses såsom Riks-förrädare, dem man för ingen del bör lyda.14
Så hurtigt gör Criticus saken ifrån sig. Men N B. det fölgde ändock ingen werkställighet därpå; ty Orderne woro för gamla, och det är harmligt nog, at man icke kan slippa alt på en gång, utan måste ännu wara i farhåga, at Auctor kan qwickna up igen, hålla Criticus längre qwar på Theatern, än han wille, och trodde sig behöfwa wara, och det som tyckts blifwa aldraswårast, stå i fara, at för hela Allmänhetens ögon komma illa därifrån.
106
§ 63
Ensimmäisen kriitikkoni kanssa jäljellä on yhä pieni leikki, joka ei tule olemaan vähemmän hauska kuin edelliset. Hän avaa sitä varten näyttämön sivulla 42. Sen jälkeen, kun hän uskoo aiemmin torjuneensa hyvin kaikki perustelut, joilla kirjoittaja on pyrkinyt puolustautumaan, hän tarttuu kirjoittajaan itse vyötäröstä tarkoituksenaan lopulta tehdä hänestä täysin selvää ja käyttää siihen kaikkia oppimiaan otteita. Katsotaan, kuinka tässä leikissä käy!
Sinulle on tuttua, että Valtakunnan heikkouden lähteessä on lopuksi esitettynä Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande rikets norra provincer”15. Kumpikin on kirjoitettu nimettöminä, mutta kriitikko luulee lyövänsä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tekee yhdestä molempien kirjoittajan vain siitä syystä, että tekstit on painettu yhdessä toistensa kanssa, riippumatta siitä, että kriitikon mukaan, kuten juuri nyt saamme kuulla, ne ovat täysin ristiriidassa keskenään.
On surullista nähdä, kuinka pahoin hän niitä pitelee. Joskus hän iskee ne yhteen, joskus hän asettaa ne jälleen toisiaan vastaan. Toisella kertaa hän näkee niiden piiloutuneen tapulivapauden ja tuoteplakaatin taakse, toisella kertaa hän löytää ne jälleen. Tässä innossaan hän päästää myös monenlaisia ihmeellisiä ääniä, joita kukaan, joka ei tunne häntä, ei oikein voi ymmärtää. Hän sanoo ajattelevansa kohtuullisen suopeasti norlantilaisten tapulivapaudesta, jos se ei tähtäisi ulkomaalaisten päästämiseen mukaan kauppaan, ja heti samassa hän sanoo päinvastoin, että norlantilainen merenkulku ulkomaisille paikkakunnille ei koskaan ole ollut valtakunnalle hyödyllistä, vaan päinvastoin, sekä yleisölle että yksityisille vahingollista16. En ymmärrä, kumman väitteen takana hän haluaa lukijan pysyvän, sillä käy täysin mahdottomaksi, että ne molemmat mahtuisivat samanaikaisesti ihmisaivoihin, olivat nämä miten suuret tahansa.
Hän käyttää edelleen samaa aiemmin oppimaansa temppua, johon hän on tottunut, nimittäin todistaa asiansa säädöksillä, joiden sanat juuri ensimmäiseksi pitäisi todistaa. Hän vaikuttaa vihdoinkin tunnistavan vastustajansa. Hän miekkailee innokkaasti,107 mutta käyttää tuskin muita aseita kuin pelkkiä leikkikaluja, ja kun hän ei niillä voi saada vastustajansa pakosalle, hän puhuu tämän kanssa (kuitenkin kohteliaasti) pyrrhonisteista17 ja entusiasteista, jotka hänen laillaan työskentelevät kaksinkertaisin ajatusvoimin ynnä muuta, mutta koska kriitikko ei siltikään voinut (en tiedä, minkä vaikeuden takia) uskoa olevansa varma voitosta, hän lukee kirjoittajalle lopuksi, huomatkaa, kuitenkin yli 200 vuotta vanhan kuninkaallisen kirjeen, jossa kirjoittajan ajatusten kannalla olleet karkotetaan kaupungeista ja todetaan maanpettureiksi, joita ei pidä totella miltään osin18.
Kriitikko ratkaisee asian näin reippaasti. Mutta huomatkaa: tästä ei kuitenkaan seurannut toimeenpanoa, sillä käskyt olivat liian vanhoja, ja on kyllä harmillista, ettei kaikesta ole mahdollista päästä kerralla, vaan kriitikon täytyy yhä pelätä, että kirjoittaja voisi jälleen virkistyä, pidättää kriitikkoa näyttämöllä pidempään kuin tämä haluaisi ja uskoisi olevan tarpeellista, ja mikä pahinta, kriitikko voisi joutua palaamaan sieltä koko yleisön silmissä hävinneenä.
Unfortunately this content isn't available in English
106
§. 63.
En liten lek återstår ännu, med min första Criticus, som intet skal blifwa mindre rolig än de föregående. Han öpnar pag. 42 Theatern därtil. Sedan han i det föregående trodt sig hafwa wäl undanrögdt alla de skäl, hwarmed Auctor sökt förswara sig, griper han här Auctor sjelf om lifwet, i mening, at til slut göra aldeles kål på honom, och brukar därwid alla de grep han lärt. Lät se, huru denna leken lycktas!
Det är dig bekant, at wid Källan til Rikets Wanmagt, finnas efteråt anförda Påminnelser wid en Skrift om 5 nya Stapel-städers inrättande i Rikets Norra Provincier.19 Båda äro Anonymiska; men Criticus tror sig fånga twå Flugor med en smäll, och gör en til Auctor för dem bägge, af ingen annan grund, än at de finnas tryckta jämte hwarandra, och oacktadt de efter Critici tanka, som wi rätt nu få höra, snörrätt strida emot hwarandra.
Det är ömkeligt at se, huru illa han här handterar dem: Ibland slår han dem tilsammans, ibland ställer han dem åter up emot hwarandra. Ena gången ser han dem bakom Stapel-friheten och Product-Placatet undangömda: en annan gång får han åter dem igen. I denna sin ifwer har han äfwen mångahanda slags underliga läten, dem ingen, som icke är wan med honom, kan wäl förstå. Han säger, at han har tämeligen goda tankar om Norrländningarnes Stapel-frihet, om den icke skulle syfta på utlänningars införande i Handelen, och straxt i det samma säger han twärtom, at den Norrländska Sjö-farten til utrikes orter aldrig warit Riket nyttig, utan twärtom, både för det allmänna och enskildta skadelig.20 Jag begriper icke hwilkendera af dessa satser han wil, at Läsaren skal hålla sig til; ty det blifwer aldeles omöjeligt, at de både på en gång kunna få rum i en människo-hjerna, om han ock wore aldrig så stor.
Han brukar widare samma konstgrep, som han tilförene lärdt och want sig wid, nämligen, at bewisa sin sak med författningar som just äro de samma, hwilkas ord aldraförst fordra bewis. Han tycks ändteligen draga känsla til sin Contrapart:21 han fäcktar ifrigt;107 men nyttjar föga andra wapen än bara leksaker, och när han icke kan därmed få honom at fly, talar han med honom (dock på höfligt wis) om Pyrhonister22 och Enthusiaster,23 som lika med honom arbeta med en dubbel tanke-kraft, utom mångt annat; men efter Criticus ändock ej kunde (jag wet ej af hwad farhåga) tro sig wara säker om segern, läser han up för honom til slut et Kunga Bref, N B. likwäl öfwer 200 år gammalt; hwarest de, som warit af Auctors tanke-sätt, förwises byen,24 och anses såsom Riks-förrädare, dem man för ingen del bör lyda.25
Så hurtigt gör Criticus saken ifrån sig. Men N B. det fölgde ändock ingen werkställighet därpå; ty Orderne woro för gamla, och det är harmligt nog, at man icke kan slippa alt på en gång, utan måste ännu wara i farhåga, at Auctor kan qwickna up igen, hålla Criticus längre qwar på Theatern, än han wille, och trodde sig behöfwa wara, och det som tyckts blifwa aldraswårast, stå i fara, at för hela Allmänhetens ögon komma illa därifrån.
106
§ 63
Ensimmäisen kriitikkoni kanssa jäljellä on yhä pieni leikki, joka ei tule olemaan vähemmän hauska kuin edelliset. Hän avaa sitä varten näyttämön sivulla 42. Sen jälkeen, kun hän uskoo aiemmin torjuneensa hyvin kaikki perustelut, joilla kirjoittaja on pyrkinyt puolustautumaan, hän tarttuu kirjoittajaan itse vyötäröstä tarkoituksenaan lopulta tehdä hänestä täysin selvää ja käyttää siihen kaikkia oppimiaan otteita. Katsotaan, kuinka tässä leikissä käy!
Sinulle on tuttua, että Valtakunnan heikkouden lähteessä on lopuksi esitettynä Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande rikets norra provincer”26. Kumpikin on kirjoitettu nimettöminä, mutta kriitikko luulee lyövänsä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja tekee yhdestä molempien kirjoittajan vain siitä syystä, että tekstit on painettu yhdessä toistensa kanssa, riippumatta siitä, että kriitikon mukaan, kuten juuri nyt saamme kuulla, ne ovat täysin ristiriidassa keskenään.
On surullista nähdä, kuinka pahoin hän niitä pitelee. Joskus hän iskee ne yhteen, joskus hän asettaa ne jälleen toisiaan vastaan. Toisella kertaa hän näkee niiden piiloutuneen tapulivapauden ja tuoteplakaatin taakse, toisella kertaa hän löytää ne jälleen. Tässä innossaan hän päästää myös monenlaisia ihmeellisiä ääniä, joita kukaan, joka ei tunne häntä, ei oikein voi ymmärtää. Hän sanoo ajattelevansa kohtuullisen suopeasti norlantilaisten tapulivapaudesta, jos se ei tähtäisi ulkomaalaisten päästämiseen mukaan kauppaan, ja heti samassa hän sanoo päinvastoin, että norlantilainen merenkulku ulkomaisille paikkakunnille ei koskaan ole ollut valtakunnalle hyödyllistä, vaan päinvastoin, sekä yleisölle että yksityisille vahingollista27. En ymmärrä, kumman väitteen takana hän haluaa lukijan pysyvän, sillä käy täysin mahdottomaksi, että ne molemmat mahtuisivat samanaikaisesti ihmisaivoihin, olivat nämä miten suuret tahansa.
Hän käyttää edelleen samaa aiemmin oppimaansa temppua, johon hän on tottunut, nimittäin todistaa asiansa säädöksillä, joiden sanat juuri ensimmäiseksi pitäisi todistaa. Hän vaikuttaa vihdoinkin tunnistavan vastustajansa. Hän miekkailee innokkaasti,107 mutta käyttää tuskin muita aseita kuin pelkkiä leikkikaluja, ja kun hän ei niillä voi saada vastustajansa pakosalle, hän puhuu tämän kanssa (kuitenkin kohteliaasti) pyrrhonisteista28 ja entusiasteista, jotka hänen laillaan työskentelevät kaksinkertaisin ajatusvoimin ynnä muuta, mutta koska kriitikko ei siltikään voinut (en tiedä, minkä vaikeuden takia) uskoa olevansa varma voitosta, hän lukee kirjoittajalle lopuksi, huomatkaa, kuitenkin yli 200 vuotta vanhan kuninkaallisen kirjeen, jossa kirjoittajan ajatusten kannalla olleet karkotetaan kaupungeista ja todetaan maanpettureiksi, joita ei pidä totella miltään osin29.
Kriitikko ratkaisee asian näin reippaasti. Mutta huomatkaa: tästä ei kuitenkaan seurannut toimeenpanoa, sillä käskyt olivat liian vanhoja, ja on kyllä harmillista, ettei kaikesta ole mahdollista päästä kerralla, vaan kriitikon täytyy yhä pelätä, että kirjoittaja voisi jälleen virkistyä, pidättää kriitikkoa näyttämöllä pidempään kuin tämä haluaisi ja uskoisi olevan tarpeellista, ja mikä pahinta, kriitikko voisi joutua palaamaan sieltä koko yleisön silmissä hävinneenä.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Omständligt svar, § 62
Följande avsnitt: Omständligt svar, § 64
Platser: Norrland
Personer: Gustav I (Vasa) (Gustaf den 1:a eller Ericson) Pyrrhon
Bibelställen:
Teman: