Omständligt svar, § 55

§. 55.

Om Criticus widare behagar se på de författningar, som äro gjorde i sexton hundrade talet, så skal han finna dem i det närmaste wara gjorde efter samma Handels-system, som han söker, at förswara. De gå därpå ut, at afhålla utlänningar, at hjelpa up några wissa Städer på de andras bekostnad, och at hålla de andre skadeslöse på Rikets depense. Handels-ordinantien af d. 12 October 1617, som de följande tider, i wår Handel, är fölgd såsom en Grund-artikel, är därpå et owädersägeligt bewis. 1. §. Afskär aldeles utländska Handels-ådran för Swenska Sjö-städer, utom de där upräknade 15 stycken, som likwäl owedersäjeligen95 blifwer den förnämsta Källan til rikedom. §. 4. Inskränker Städernes i Norrlanden rörelse och Handel endast på Stockholm och Åbo.

Ingen war så blind, at han icke såg, huru tungt detta ook skulle blifwa för de Norrländske Städerne at bära, fram för alla andra Rikets Handlande. Det undgick ej eller den Store Konungens Gustaf Adolphs upmärksamhet i samma Ordinantie, ty §. 5. heter det uttryckeligen: På det Norrlands Städerne måge wid magt blifwa, och genom föregående §. icke aldeles Handels-löse, som annors ofelbart måst hända, så wele Wi härmed strängeligen förbudit hafwa alla andra olagliga Hamnar i Norrlanden, i så måtto, at ingen efter denna dag skal drista sig, at besöka någon annan Hamn, än sjelfwa Stads-Hamnarne, och där med Borgerskapet, och ej med Landtmannen, handla och köpslaga. Högbemälte Konung såg lika wäl hwad odrägeligt twång sådant skulle medföra för Landtmannen, och säger därföre i samma §.: at landet war widt, så at Allmogen icke utan sin skada och afsaknad kunde besöka Städerne med sina Waror; Men hwem frågade stort efter Allmogen, allenast man fick Städerne hulpna uti sin ordning, den ena öfwer den andra. Landtmannen mättas här med et wackert löfte, at Kongl. Maj:t wille framdeles låta bese4granska, undersöka landets lägenhet, och alla wanliga Hamnar, så ock flere lägliga orter och dit införordna alla de Birke-karlar,5birkarlar, köpmän som drev handel med befolkningen i Lappmarken Lands-köpmän, Ämbetsmän, så ock alla dem, som seglats bruka wela och där i landet bo.

Hwar och en, som minsta kärlek hyser för sitt Fädernesland, måste ju stanna i häpenhet, när han besinnar, huru dyrt Allmogen i Norrland, fick umgälla Stockholms fördelar. Det Monopolium, som Hufwud-staden sattes i stånd, at föröfwa med Norrlands Städer, skulle de på lika sätt sättas i förmögenhet, at til sin ersättning utöfwa emot Allmogen.

Huru bakwänd är icke denna ordning? Här tror sig Hufwud-staden wara Riket, de andra Städer dess betjenter och Allmogen anses skyldig, at upoffra sina Medborgerliga rättigheter til bådas upkomst, öfwerflöd och nöje. Är detta rätt, så är Systemen ock riktig, fast den beklageligen aldrig bär sig länge, utan nödgas efter96hand fälla sina yfwiga fjädrar i samma mon, som arbetare fly Riket och landet utarmas.

Hwarje Punct i denna Ordinantie knyter altid et nytt band på Rikets Handel. 12 §. Förbjuder utlänningar från all Bärgslags och Upstads rörelse. §. 13. Alt Lands-köp af främmande, som i synnerhet i Wäster-Göttland och Småland säges hafwa warit den tiden i swang, hwilken §. jämförd med 23. §. i Nationnale-winsten kan gifwa anledning til många artiga6intressanta Reflexioner. §. 14. Inskränker utlänningarnas Handel i Stapel-städerne til åtta weckor, wid 80 Marks plikt för hwarje weka, jämte förbud, at få fara til någon annan Stapelstad, innan de warit å nyo utomlands förreste. 15. §. Förbjuder utlänningarne, at sälja något Gods, Alne- Lode- Tunne- eller Stycke-tals. m. m. I 16. §. Förbjudes Ridderskapets och Adelens betjente, at idka borgerlig näring, som efter mitt begrep är det samma, som befallning, at lefwa i lättja. 17. §. Förbjuder strängeligen alla som bygga och bo på landet, at handla och köpslaga, jämte alt annat lands-köp, ehuru Waror finnas til Salu, så wäl på landet, och behofwen äro där ofta rätt så tryckande, som i Städerne.

1. granska, undersöka
2. birkarlar, köpmän som drev handel med befolkningen i Lappmarken
3. intressanta

§ 55

Jos kriitikko lisäksi viitsisi katsoa säädöksiä, jotka on tehty 1600-luvulla, niin hän havaitsisi ne tehdyiksi enimmäkseen sen saman kauppajärjestelmän mukaan, jota hän pyrkii puolustamaan. Ne tähtäävät siten ulkomaalaisten poissapitämiseen, joidenkin tiettyjen kaupunkien auttamiseen muiden kustannuksella ja muiden kaupunkien tappioiden korvaamiseen valtakunnan kustannuksella. Lokakuun 12. päivän 1617 kauppa-asetus, jota seuranneina aikoina on noudatettu kaupassamme kuin peruskirjaa, on tästä vastaansanomaton todistus. Sen ensimmäinen pykälä sulkee täysin ulkomaisen kauppasuonen Ruotsin merikaupungeilta lukuunottamatta siinä lueteltuja 15 kaupunkia, joista joka tapauksessa vastaansanomattomasti95 tuli tärkein rikkauden lähde. Asetuksen neljännessä pykälässä rajoitetaan Norlannin kaupunkien liiketoimet ja kauppa ainoastaan Tukholmaan ja Turkuun.

Kukaan ei ollut niin sokea, etteikö hän nähnyt, miten raskaaksi norlantilaisille kaupungeille kävisi kantaa tätä iestä kaikkien muiden valtakunnan kauppiaiden puolesta. Tämä ei myöskään jäänyt huomaamatta suurelta kuninkaalta Kustaa Adolfilta, sillä asetuksen viidennessä pykälässä sanotaan selkeästi: Jotta Norlannin kaupungit pysyisivät elinvoimaisina, eivätkä edellisen pykälän takia jäisi aivan ilman kauppaa, kuten muuten väistämättä olisi täytynyt tapahtua, niin olemme me täten ankarimmin halunneet kieltää kaikkien muiden laittomien satamien pitämisen Norlannissa siten, ettei kukaan tämän päivän jälkeen rohjetko käydä missään muissa kuin varsinaisissa kaupunkien satamissa, ja kukin käyköön siellä kauppaa porvariston eikä maalaisten kanssa. Korkea-arvoinen kuningas näki samoin, minkä sietämättömän pakon tämä toisi mukanaan maalaisille, ja sanoo siksi samassa pykälässä, että maa oli niin laaja, että tavaroiden tuominen kaupunkeihin aiheutti rahvaalle väistämättä vahinkoa ja puutetta. Mutta kuka välitti paljoakaan rahvaasta, kunhan vain kaupungit saatiin autettua oikeaan järjestykseen, toinen toisensa yläpuolelle. Maalaisia ruokitaan tässä kauniilla lupauksilla, että kuninkaallinen majesteetti halusi tulevaisuudessa antaa tutkia maan tilanteen ja kaikki tavalliset satamat sekä muut sopivat paikat ja määrätä niihin kaikki ne pirkkalaiset, maakauppiaat, virkamiehet ja muut, jotka haluavat harjoittaa purjehdusta ja asua sielläpäin maata.

Jokaisen, joka tuntee vähintäkään rakkautta isänmaataan kohtaa, täytyy joutua hämmästyksen valtaan, kun hän ymmärtää, kuinka kalliisti Norlannin rahvas sai maksaa Tukholman eduista. Nämä kaupungit saisivat korvauksekseen harjoittaa vastaavasti rahvaan parissa samaa monopolia, joka pääkaupungille annettiin käytettäväksi Norlannin kaupungeissa.

Eikö tämä järjestys olekin takaperoinen? Tässä pääkaupunki luulee olevansa valtakunta, muut kaupungit sen palvelijoita ja rahvas katsotaan velvolliseksi uhraamaan kansalaisoikeutensa molempien menestyksen, tuhlailun ja huvitusten takia. Jos tämä on oikein, silloin järjestelmä on oikea, vaikkei se valitettavasti koskaan kanna pitkälle, vaan joutuu ajan myötä96 pudottamaan rehentelevät höyhenensä samaan tahtiin kuin työläiset pakenevat valtakunnasta ja maa köyhtyy.

Jokainen pykälä tässä asetuksessa luo aina uuden kahleen valtakunnan kaupalle. Kahdestoista pykälä sulkee ulkomaalaiset kaikista Bergslagenin ja maakaupunkien liiketoimista ja kolmastoista pykälä kieltää muukalaisilta kaiken maakaupan, jonka sanotaan olleen siihen aikaan yleistä erityisesti Länsi-Götanmaalla ja Smoolannissa. Tämä pykälä voi antaa syyn moniin hyödyllisiin pohdiskeluihin, kun sitä verrataan Kansallisen voiton 23. pykälään. Neljästoista pykälä rajoittaa ulkomaalaisten kaupankäynnin tapulikaupungeissa kahdeksaan viikkoon 80 markan sakolla jokaiselta ylimääräiseltä viikolta sekä kieltää heiltä matkustamisen muihin tapulikaupunkeihin ennen kuin he ovat ensin käyneet uudestaan ulkomailla. Viidestoista pykälä kieltää ulkomaalaisia myymästä mitään tavaroita muun muassa kyynärä-, luoti-, tynnyri- tai kappalemitalla. Kuudennessatoista pykälässä kielletään ritariston ja aatelin palvelijoita harjoittamasta porvarillisia elinkeinoja, mikä minun ymmärrykseni mukaan tarkoittaa samaa kuin määräys elää joutilaisuudessa. Seitsemännessätoista pykälässä kielletään jyrkimmin kaupanteko ja kaupoista neuvotteleminen kaikilta, jotka elävät ja asuvat maaseudulla, sekä kaikki muu maakauppa, vaikka tavaroita on myytävinä niin maaseudulla, missä tarve on usein melko pakottava, kuin kaupungeissa.

Unfortunately this content isn't available in English