Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works

Rahajärjestelmä



Esiteollisen Ruotsin rahajärjestelmä oli hyvin monimutkainen ja epäyhtenäinen. Käytössä oli samanaikaisesti useita rahakantoja ja yksikköjä, joissa esiintyi myös paikallista vaihtelua. Tämän johdosta myös vaihtokursseja oli useita, ja virallisen ja markkinakurssin välillä oli selvä ero. Seuraava lyhyt yleiskatsaus koskee lähinnä ajanjaksoa 1719–1803 ja keskittyy niihin rahayksiköihin, jotka esiintyvät Anders Chydeniuksen kootuissa teoksissa.

1600-luvulta aina Kustaa III:n rahauudistukseen 1777 Ruotsissa oli käytössä kaksoismetallikanta, joka perustui kupariin ja hopeaan. Kaksi laskennallista rahayksikköä, ”taaleri kuparirahaa” (daler kopparmynt) ja ”taaleri hopearahaa” (daler silvermynt) olivat keskeisessä asemassa kaikessa päivittäisessä rahankäytössä. (Suomennoksissa on sujuvuuden takia yleensä käytetty yksinkertaistettuja muotoja, ellei asiayhteys ole vaatinut sananmukaista käännöstä. Daler kopparmynt on siten kuparitaaleri ja daler silvermynt hopeataaleri.) Vuodesta 1745 lähtien seteleitä ei enää lunastettu kuparirahalla (plootuilla), mikä käytännössä tarkoitti siirtymistä setelirahakantaan. Tämän seurauksena plootut katosivat rahaliikenteestä ja niiden tilalle tulivat setelit.

Vuonna 1777 koko Ruotsin rahajärjestelmä uudistettiin. Kaksoiskanta poistui, ja siirryttiin hopeakantaan. Riikintaalerista tuli järjestelmän pääyksikkö.

Tarkempia tietoja Ruotsin rahajärjestelmän kehityksestä on saatavissa teoksesta R. Edvinsson, T. Jacobson & D. Waldenström, (eds), Exchange Rates, Prices, and Wages, 1277–2008, Historical Monetary and Financial Statistics for Sweden [Vol. I], Stockholm: Sveriges Riksbank in cooperation with Ekerlids Förlag 2010, johon tämä esitys pääosin perustuu.

 

Rahayksiköt

Dukaatti (dukat) Alun perin ulkomainen kultaraha, jota lyötiin Ruotsissa vuodesta 1654 alkaen. Ruotsalainen dukaatti vastasi suurinpiirtein kahta riikintaaleria (specie). Dukaatin käyttö kotimaisessa kaupassa oli vähäistä.
Karoliini (carolin) Hopeakolikko, yksi karoliini vastasi kahta markkaa. Vuosina 1716–1776 karoliinin virallinen arvo oli 25 äyriä hopearahaa. Karoliinin vaihtokurssi vaihteli vuosina 1719–1776 välillä 25–57,5 äyriä hopearahaa.
Killinki (skilling) Otettiin käyttöön vuonna 1777. 1 riikintaaleri = 48 killinkiä.
Markka (hopeakolikko, mark) Katso karoliini.
Markka (laskennallinen yksikkö) Taalerin tavoin myös markka jaettiin 1600-luvulla kahdeksi yksiköksi:
Markka hopearahaa (mark silvermynt, smt )

1 markka hopearahaa = ¼ taaleria hopearahaa = 8 äyriä hopearahaa.

Markka kuparirahaa (mark kopparmynt, kmt )

1 markka kuparirahaa = ¼ taaleria kuparirahaa = 8 äyriä kuparirahaa.

Riikintaaleri (riksdaler specie) Riksdaler oli ulkomaista alkuperää oleva nimitys hopeiselle taalerin kolikolle (slagen daler), jonka hopeapitoisuus oli kiinteä (specie). Käytettiin lähinnä ulkomaankaupassa. Virallisesti 1 riikintaaleri = 3 taaleria hopearahaa, vuodesta 1777 alkaen 1 riikintaaleri = 72 markkaa kuparirahaa = 6 taaleria hopearahaa. Riikintaalerin markkinakurssi vaihteli vuosina 1719–1776 välillä 34–108 markkaa kuparirahaa. Vuodesta 1777 riikintaaleri oli päärahayksikkö, ja sen perustana oli hopeakanta. Ks. taaleri.
Runstykki (runstycke) Otettiin käyttöön 1777. 1 killinki = 12 runstykkiä.
Taaleri (hopeakolikko, daler) Taaleri-nimistä hopeakolikkoa lyötiin Ruotsissa 1534 alkaen. Jotta taaleri erotettaisiin ”ruotsalainen taaleri” (svensk daler) -nimisestä laskennallisesta yksiköstä, kutsuttiin hopearahaa nimellä ”lyöty taaleri” (slagen daler) ja myöhemmin riikintaaleri.
Taaleri (laskennallinen yksikkö) 1500-luvun lopusta lähtien taaleri oli myös 4 markkaa vastaava laskennallinen yksikkö, jota kutsuttiin nimellä ”ruotsalainen taaleri” (svensk daler). Kun kaksoismetallikanta otettiin käyttöön 1600-luvun alussa, taaleri jaettiin kahdeksi laskennalliseksi yksiköksi:
Taaleri hopearahaa (daler silvermynt, smt)

Taaleri hopearahaa = 4 markkaa hopearahaa = 32 äyriä hopearahaa.

Taaleri kuparirahaa (daler kopparmynt, kmt)

Taaleri kuparirahaa = 4 markkaa kuparirahaa = 32 äyriä kuparirahaa. Vuoteen 1776 asti 1 taaleri hopearahaa = 3 taaleria kuparirahaa. Taaleri hopearahaa ja taaleri kuparirahaa olivat pääasialliset rahayksiköt vuoteen 1776 asti. Seteleissä, jotka olivat pääasiallisin maksuväline vuosina 1745–1776, yksikkönä oli tavallisesti taaleri kuparirahaa.

Äyri (hopeakolikko, öre courant) Äyri oli käytössä rahayksikkönä keskiajalta vuoteen 1776. 1 äyri = 1/8 markkaa. 1600-luvulla äyrin hopeakolikkoa alettiin kutsua nimityksellä öre courant. Vuosina 1719–1776 sen markkinakurssi vaihteli välillä 3–6,5 äyriä kuparirahaa.
Äyri (laskennallinen yksikkö, öre) Myös äyri jaettiin 1600-luvulla kahdeksi laskennalliseksi yksiköksi:
Äyri hopearahaa (öre silvermynt)

1 äyri hopearahaa = 1/8 markkaa hopearahaa = 1/32 taaleria hopearahaa.

Äyri kuparirahaa (öre kopparmynt)

1 äyri kuparirahaa = 1/8 markkaa kuparirahaa = 1/32 taaleria kuparirahaa.

Muita rahajärjestelmään liittyviä käsitteitä

Agio Rahalajien ja arvopapereiden vaihdossa maksettava välityspalkkio tms.; parempien ja huonompien rahalajien tai metalli- ja paperirahan välinen hintaero.
Aurtua (örtug) 1) Hopea- tai kuparikolikko, jota lyötiin keskiajalla ja 1500-luvulla, arvoltaan 1/2 äyriä.
2) 1500-luvulle asti käytössä ollut laskennallinen yksikkö: 1 aurtua = 1/3 äyriä = 1/24 markkaa.
Hampurin riikintaaleri Hamburger Reichstaler Banco oli yleensä se valuutta, jossa ruotsalaisen rahan vaihtokurssi ilmaistiin. Käytännössä sen arvo oli hyvin lähellä Ruotsin riikintaaleria.
Kuuden äyrin hopeakolikko Alkutekstissä esiintyvä pjäs tai sexstyver oli epävirallinen nimitys hopearahalle, joka oli leimattu viiden äyrin arvoiseksi ja jonka nimellinen arvo oli kuusi äyriä (courant).
Laskenta-arvo (räknevärde) Alkutekstin monimerkityksinen käsite räknevärde kuvastaa Ruotsin rahaolojen monimutkaisuutta 1700-luvulla. Käsitteellä ilmaistiin korostetusti, että rahoja laskettiin kappaleittain ja nimellisarvon, ei painon tai todellisen arvon mukaan. Koska päivittäisissä raha-asioissa jouduttiin käyttämään useita eri laskennallisia yksiköitä, oli tarve käsitteelle, jolla voitiin tuoda esille nimelliset ja suhteelliset arvot. Chydeniuksen teksteissä räknevärde ilmaisee usein viranomaisten esim. tietylle kolikolle vahvistamaa arvoa, joka saattoi poiketa huomattavasti markkina-arvosta tai rahaan lyödystä arvosta. Räknevärde on usein suomennettu sananmukaisesti laskenta-arvo. Joissakin tapauksissa, kun Chydeniuksen tarkoittama merkitys tulee selkeästi esille yhteydestä, sen suomenkielisinä vastineina on käytetty termejä nimellisarvo tai laskennallinen yksikkö.
Matala ja korkea vaihtokurssi Käsitteitä korkea/matala ja nouseva/laskeva vaihtokurssi käytettiin 1700-luvulla usein päinvastoin kuin nykyisin. Kun Hampurin Reichstalerin ostamiseen tarvittiin yhä enemmän taalereita, kurssiin sanottiin nousevan, vaikka taalerin arvo laski.
Neljän äyrin hopeakolikko Alkutekstissä esiintyvä fyrastyver on epävirallinen nimitys hopearahalle, joka oli leimattu neljän äyrin arvoiseksi ja jonka nimellinen arvo oli kuusi äyriä (courant).
Plootu (plåt) Nelikulmainen kupariraha, joka oli käytössä 1644 –1776 ja joka oli leimattu taalereissa hopearahaa (daler smt).
Styyveri (styver) Yhden äyrin hopearahan (öre courant) epävirallinen nimitys.
Styyverin lantti (slant) Kupariraha, jonka arvoksi on lyöty yksi äyri hopearahaa (öre smt).
Tynnyri kultaa Tynnyrillinen kultaa (en tunna guld) oli laskennallinen yksikkö, joka vastasi 100 000 taaleria hopearahaa.
Valtionpankin setelit (banco-transportsedlar) Valtionpankin seteleitä alettiin laskea liikenteeseen vuonna 1701. Aluksi seteli oli eräänlainen talletustodistus, ja joka kerran kun seteliä käytettiin maksuvälineenä, se täytyi ”siirtää” (transportera) omistajalta toiselle merkitsemällä siirron osapuolet ja päivämäärä seteliin. Ajan myötä tästä menettelystä kuitenkin käytännössä luovuttiin, ja seteleitä alettiin käyttää samalla tavalla kuin nykyisin. Vuodesta 1745 lähtien pankki ei enää lunastanut seteleitä kuparirahalla (plootuilla), mikä käytännössä tarkoitti siirtymistä paperirahakantaan. Valtionpankin setelit olivat pienten kolikkojen ohella ainoat käytössä olevat maksuvälineet vuoteen 1776 asti.
Valtionvelkasetelit (riksgäldssedlar) Kustaa III:n Venäjän-sodan rahoituksen turvaamiseksi perustettiin 1789 Riksbankenista erillinen Riksgäldskontoret, joka alkoi laskea liikkeelle valtionvelkaseteleitä (Riksdaler Riksgälds). Seteleitä ei lunastettu pankin rahalla, minkä seurauksena niiden arvo suhteessa siihen laski ja velkaseteleistä tuli vallitseva maksuväline. Kun seteleitä alettiin 1803 lunastaa, pankin rahassa yhtä riikintaaleria vastaan tarvittiin puolitoista valtionvelkaseteleinä.
Varustelutoimikunnan setelit (utredningskommissionens sedlar, ”långrockar”) Kustaa III:n Venäjän-sotaa varten perustettu varustelutoimikunta laski liikkeelle obligaatioita, joiden korko oli 6 prosenttia. Niillä maksettiin armeijan hankintoja ja palkkoja, ja niistä tuli valtionvelkasetelin kaltainen, arvoltaan alentunut yleinen maksuväline. Suuren kokonsa takia varustelutoimikunnan seteleitä kutsuttiin ”pitkätakeiksi” (”långrockar”). Ne lunastettiin lopulta valtionvelkaseteleillä valtiopäivien 1792 tekemän päätöksen mukaisesti.
Ylisotakomissariaatin setelit, ”fahnehjelmit” (generalkrigskommissariatets sedlar, ”fahnehielmare”) Suomen ylisotakomissariaatti laski armeijan rahoitusvaikeuksien takia Venäjän sodan aikana 1788–1790 Suomessa liikkeelle seteleitä (fältkassepolletter), jotka sotakomissariaatin päällikön Per Georg Fahnehielmin mukaan tunnettiin ”fahnehjelmeina”. Niiden arvo suhteessa pankin rahaan alentui valtionvelkaseteleiden tapaan, ja ne lunastettiin lopulta valtionvelkaseteleillä valtiopäivien 1792 tekemän päätöksen mukaisesti.