Marraskuun ensimmäisellä viikolla 1765 Lars Salviuksen kirjapainosta valmistui Anders Chydeniuksen kirjoitus Seikkaperäinen vastaus, jonka parissa hän oli työskennellyt kesästä lähtien. 153-sivuinen teksti oli nimensä veroinen: Chydenius pyrki siinä yksityiskohtaisesti kumoamaan ne vastaväitteet, joita keväällä ilmestynyt Valtakunnan heikkouden lähde -kirjoitus oli synnyttänyt. Kyseessä oli toinen vaihe Chydeniuksen suunnittelemassa vastaiskussa: ensimmäinen oli ollut heinäkuussa ilmestynyt Kansallinen voitto. Omaelämäkerrassaan (1780) hän katsoi näin hiljentäneensä vastustajansa: ”minulla oli vahvemmat ammukset kuin he pystyivät kuvittelemaankaan”.
Marraskuussa 1765 säädyt tekivät päätöksensä asiassa, jota edistämään Chydenius oli alunperin valtiopäiville lähtenyt. Pohjanlahden kaupungit Vaasa, Kokkola, Oulu, Pori ja Härnösand saivat aktiiviset tapulioikeudet eli luvan käydä kauppaa ulkomaiden satamissa.1 Ratkaisevaa oli porvarissäädyn enemmistön siirtyminen tapulioikeuksien laajentamisen kannalle, mihin Chydeniuksen keväällä julkistamassa Purjehdusvapaudessa esittämät argumentit osaltaan vaikuttivat.
Suuren osan Chydeniuksen ajasta vei syksyllä 1765 ja keväällä 1766 työskentely eri deputaatioissa sekä pappissäädyn täysistunnoissa. Chydenius oli valtiopäivien alussa valittu valitus- ja kalastusdeputaatioiden jäseneksi. Lisäksi hän pääsi pappissäädyn edustajana maaliskuussa 1765 muodostettuun suureen deputaatioon, joka koottiin täydentämällä salaista valiokuntaa eri säätyjen edustajilla ja jonka tehtävänä oli käsitellä muutamia erityiskysymyksiä, kuten pankin ja vaihtokonttorin hallintoa sekä painovapausasetusta. Kesäkuussa 1765 hänestä tuli lisäksi suostuntadeputaation jäsen, ja elokuussa hänet valittiin ns. kolmanteen valiokuntaan, jonka suuri deputaatio asetti valmistelemaan painovapausasiaa.
Vallitseva talouskriisi nosti viljan hintaa, mikä vaikeutti etenkin heikoimmin toimeentulevan väestön asemaa. Viljan tuonti oli keskittynyt tukholmalaisten kauppiaiden käsiin. Chydenius ilmeisesti katsoi voivansa jatkaa tuoteplakaatin vastaista taistelua osoittamalla tuontirajoitusten haittavaikutuksia ja laati Muistion viljan puutteesta, joka jätettiin samansisältöisenä sekä talonpoikais- että pappissäädylle maaliskuussa 1766.2 Argumentit olivat monilta osin samat kuin Lähteessä, vaikka itse tuoteplakaatia ei muistioissa mainitakaan. Lähteen lähes vuotta aikaisemmin käynnistämä keskustelu sai Chydeniuksen osalta päätöksensä maalis–huhtikuun taitteessa 1766, kun hän julkaisi viimeisen vastineensa arvostelijoille, kirjoituksen Opastus vastaukseksi.
Kahdessa eri muistiossa Chydenius puuttui rautateollisuuden, valtakunnan tärkeimmän teollisuudenalan, hänen mielestään ylikorostuneeseen asemaan. Vuorideputaation suomalaisen porvarisjäsenen kautta hän esitti maaliskuussa 1766 eriävän mielipiteen, jossa asetuttiin vastustamaan rautaruukkien vapaamman siirtämisen Bergslagenin ulkopuolelle mahdollistavaa lakimuutosta. Chydenius piti tällaisia suunnitelmia vaarallisina, koska ne olisivat uhanneet valtakunnan metsävaroja ja entisestään kasvattaneet ruukinomistajien ylivaltaa, mikä olisi koitunut maatalouden ja muiden elinkeinojen tappioksi.
Rautakonttori kuului niihin hattuhallituksen aikaansaannoksiin, jotka joutuivat voimasuhteiden muututtua 1765–1766 ankaran kritiikin kohteeksi. Erityisesti kauppaneuvos Anders Nordencrantz väitti, että rautakonttorin harjoittama luotonanto ja tukiostot hyödyttivät vain suuria vientikauppiaita ja nostivat raudan hintaa. Porvarissääty esitti koko konttorin lakkauttamista. Chydenius puolestaan jätti maaliskuun lopussa 1766 pappissäädylle muistion, jossa hän paljolti toisti oppi-isänsä Nordencrantzin argumentteja, mutta meni vielä pitemmälle: rautakauppa voitiin saada vakaalle pohjalle vain avaamalla se täysin vapaalle kilpailulle, mikä edellytti rautakonttorin lakkauttamista.
Anders Chydeniuksen toiminta näiden valtiopäivien suostuntadeputaatiossa on jäänyt vähälle huomiolle, koska se ei juuri jättänyt jälkiä hänen kirjalliseen tuotantoonsa. Kuitenkin hänen puheenvuoronsa deputaatiossa valottavat merkittävällä tavalla hänen näkemyksiään hallinnon ja päätösenteon avoimuuden välttämättömyydestä. Valtiontalouden hoito oli koko vapaudenajan ollut tiukasti keskitetty salaiselle valiokunnalle, ja säädyt olivat joutuneet tekemään päätökset määräaikaisista veroista eli suostunnoista hyvin puutteellisten tietojen varassa. Talonpojilla ei ollut edes edustusta salaisessa valiokunnassa, ja kuitenkin he kantoivat suuren osan verotaakasta.
Talouden kriisitilanne ja myssyjen nousu valtaan johtivat siihen, että vuosien 1765–1766 valtiopäivillä vaatimukset taloudenhoidon suuremmasta avoimuudesta kiihtyivät. Suostuntadeputaatio, jonka tehtävänä oli laatia asiaa koskeva esitys, kieltäytyi ryhtymästä työhön, ennen kuin se saisi salaiselta valiokunnalta yksityiskohtaisia tietoja valtiotalouden tilasta ja uusien suostuntojen käyttökohteista. Kiista, jossa Anders Chydenius toimi yhtenä aktiivisimmista avoimuuden puolestapuhujista, johti toukokuussa 1766 siihen, että hallituksen aatelisjohdon oli lopulta pakko ryhtyä karsimaan rajusti valtion menoja. Samalla salainen valiokunta menetti itsevaltaisen asemansa taloudenhoidossa, mikä merkitsi paitsi suurempaa avoimuutta myös aatelittomien säätyjen vaikutusvallan kasvua.
Chydenius oli keväällä 1765 ollut muutamien muiden edustajien ohella aktiivinen painovapausasiassa, laatinut asiaa koskevan muistion ja tullut elokuussa valituksi suuren deputaation ns. kolmanteen eli painovapausvaliokuntaan. Valiokunnan jäsenistä varsin monet suhtautuivat myönteisesti painovapauden laajentamiseen, ja nämä myös osallistuivat aktiivisimmin käytännön työhön. Tämä mahdollisti sen, että Chydenius onnistui saavuttamaan keskeisen aseman valiokunnassa sekä henkisenä johtajana että käytännön kirjoittajana. Ensimmäinen osamietintö (Painovapausmietintö 1765) valmistui joulukuussa 1765 ja jätettiin suurelle deputaatiolle helmikuussa 1766. Vaikka esitys pääasiallisesti käsitteli niitä rajoja, jotka painovapaudelle asetettaisiin, mullistavinta siinä oli ehdotus virallisten asiakirjojen laajasta julkisuudesta. Itse asiassa monien painovapauden laajentamista ajavien päätavoite oli juuri saada muun muassa valtiopäivien asiakirjat julkisuuteen ja käyttää niitä poliittisen kamppailun välineinä. Chydenius katsoi asiaa periaatteellisemmalta kannalta: avoimuus, tiedon saanti ja keskustelu olivat paremman yhteiskunnan perusta.
Asian käsittelyn ollessa kiihkeimmillään huhtikuussa 1766 Chydenius julkaisi tanskasta kääntämänsä, ranskalaiseen alkuperäistekstiin perustuvan kuvauksen Kirjoitusvapaus Kiinassa. Tässä aikakauden Kiina-innostukseen liittyvässä ihanteellistetussa tekstissä Kiina esitetään painovapauden mallimaana.
Suurin kiista painovapausvaliokunnassa koski ennakkosensuuria. Painoluvan myöntäminen oli periaatteessa yhden henkilön, sensorin päätösvallassa. Chydenius toi hyvin vahvasti esiin tällaiseen järjestelmään liittyvät ongelmat: poliittisen ohjailun, korruption, epäoikeudenmukaisuuden. Ennakkosensuurin lakkauttava päätös syntyi lopulta hyvin täpärästi, ”ikään kuin onnenpotkuna Kaitselmuksen suopeuden ansiosta”, kuten Chydenius asian kuvasi Omaelämäkerrassaan 1780. Chydenius pääsi kirjoittamaan valiokunnan jatkomietinnön (Painovapausmietintö 1766), ja vaikutti siten vahvasti painovapausasetuksen toteutumiseen, vaikka hän käsittelyn loppuvaiheessa olikin jo joutunut jättämään valtiopäivät.
Vuosien 1765–1766 valtiopäivien vaikeimpiin ongelmiin kuului ankara inflaatio. Ratkaisuksi hallitus oli valinnut rahan arvon vähittäisen nostamisen, millä pyrittiin tyynnyttämään niin rahapalkkaa saavia virkamiehiä kuin lainanantajia, joilla oli seteleinä maksettavia saatavia. Anders Chydeniuskin kannatti aluksi tätä linjaa, ja arvosteli uppsalalaisen talousoppineen Pehr Niclas Christierninin varoituksia deflaation vahingollisuudesta.3 Harjoitetun politiikan seuraukset alkoivat konkretisoitua syksyllä 1765, kun talletuksia alettiin vetää yhä kiihtyvämpään tahtiin ulos pankista. Omaelämäkerran (1780) mukaan tämä havahdutti Chydeniuksen: hän perehtyi tarkemmin Christierninin ja muiden kriitikoiden näkemyksiin ja laati jo ennen joulua lyhyen muistion, jossa tuomitsi valitun rahapoliittisen linjan.
Kun hallituksen johtomiehet eivät ottaneet hänen yksityisesti esittämiään varoituksia vakavasti, Chydenius päätti saattaa asian suuren yleisön tietoon ja kirjoitti kevään 1766 aikana pamfletin Valtakunnan pelastaminen. Vaikenemalla sensorin aikaisemmin tekemästä kielteisestä julkaisupäätöksestä hän onnistui hankkimaan kirjoituksen painamiselle säätynsä luvan. Sen ilmestyminen kesäkuun lopussa synnytti valtaisan myrskyn. Ilmeisesti juuri kirjoituksen saama laaja julkisuus sai myssyjohdon reagoimaan hyvin voimakkaasti: pelätessään yleisen mielipiteen synnyttämän paineen vievän tuen sen ajamalta linjalta hallitus päätti rankaista Chydeniusta ankarasti. Muodollisena perusteluna oli se, että Chydenius oli arvostellut säätyjen jo tekemää päätöstä; vapaudenajalla valtiopäivien katsottiin olevan päätöksissään periaatteessa erehtymättömiä.
”Minua uhattiin pidätyksellä ja vähän enemmälläkin ja kehotettiin pakenemaan”, Chydenius muisteli tilannetta 1780. Se, että hän jätti esittämättä laatimansa varsin hyökkäävän vastineen (”Puolustuspuheenvuoron” luonnos) ja osoitti sen sijaan pappissäädylle muodollisen anteeksipyynnön (Puolustuspuheenvuoro), ei kuitenkaan johtunut välttämättä uhkailuista vaan siitä, että Chydenius halusi viedä päätökseen kriittisessä vaiheessa olleen painovapaushankkeen. Lopulta pappissääty tyytyi heinäkuussa 1766 erottamaan Chydeniuksen näiltä ja seuraavilta valtiopäiviltä.
Chydeniuksen kirjalliseen jäämistöön kuuluu myöhempinä jäljennöksinä säilynyt Paimenlaulu, jonka hän ilmeisesti laati melko pian palattuaan Alaveteliin. Vaikka otsikko viittaa hienostuneeseen pastoraaliin, kyseessä on pikemminkin tekijän henkilökohtaisten kokemusten leimaama sentimentaalinen kirjoitus, jonka tavoitteena on henkinen ja hengellinen elpyminen. Tämä Chydeniuksen muusta tuotannosta poikkeava runoelma kertoo tekijänsä joutuneen jonkinlaiseen kriisiin nolosti päättyneiden valtiopäivien jälkeen. Tukholman katkeriin kokemuksiin sekoittuu isän poismenon aiheuttama suru: Kokkolan kirkkoherra Jakob Chydenius oli kuollut keväällä pojan ollessa vielä valtiopäivillä. Vastapainoksi Chydenius nostaa häntä Alavetelissä odottaneen rakkaan vaimonsa ja seurakuntansa, joiden pariin hän haluaa nyt paeta maailman turhuutta.
Valtiopäivät 1765–1766 olivat ainutlaatuista aikaa Chydeniuksen elämässä hänen itsensä mutta myös jälkipolvien kannalta: Chydenius kirjoitti lähes lakkaamatta, ja kun muukin lähdemateriaali on runsas, voimme seurata tapahtumien kulkua hyvin tarkasti. Vuoden 1766 jälkeen kirjallisia tuotoksia syntyi harvakseltaan. Suurelta osin tähän vaikuttivat käytännön tekijät: virkatehtävien takia aikaa kirjoittamiseen enää ollut samalla tavalla kuin Alavetelin vuosina. Osasyynä voi olla myös katkera pettymys poliittisen järjestelmän toimintaan. Painovapauslain toteuttamiseen keskeisesti osallistunut Chydenius ei itse hyödyntänyt tätä uutta vapautta, vaikka hän seurasikin ilmeisesti varsin tarkasti lain toteutumista.4 Chydenius kutsuttiin ensimmäisten joukossa Aurora-seuran jäseneksi 1770, mutta jostakin syystä hän ei käyttänyt tilaisuutta kirjoittaa seuran julkaisemaan ensimmäiseen suomalaiseen sanomalehteen.
Vuoden 1767 alussa hallitus alkoi toteuttaa suunnittelemaansa rahan arvon vähittäistä korottamista. Tämä johti setelirahan katoamiseen liikenteestä ja rahan arvon jyrkkään nousuun. Luotonanto tyrehtyi, ja vanhojen luottojen lyhentäminen kävi monelle yrittäjälle ylivoimaiseksi. Syvenevä lama johti myös poliittisen vastakkaisasettelun kärjistymiseen ja yhä äänekkäimpiin vaatimuksiin ennenaikaisten valtiopäivien järjestämisestä. Lopulta virkamiehistön kanssa liittoutuneen hovin vastarinta pakotti hallituksen taipumaan. Levottomuuksien pelossa valtiopäivät määrättiin pidettäviksi Tukholman sijasta Norrköpingissä 1769.
Vaikka Pohjanmaan kappalaisten oikeus oman valtiopäivämiehen lähettämiseen oli edellisten valtiopäivien tapaan kiistanalainen, Chydenius valittiin tämän ryhmän edustajaksi. Chydeniuksen Valtakunnan pelastaminen -kirjoituksessa esittämien talousennusteiden toteutuminen ja odotettavissa oleva poliittisten voimasuhteiden muutos ehkä rohkaisivat Chydeniusta yrittämään muotoseikoista huolimatta. Chydenius ei enää lukeutunut myssyjen leiriin, mutta toisaalta ilmeisesti myöskään hatut eivät luottaneet häneen. Joka tapauksessa tällä kertaa Chydeniuksella ei ollut niin vaikutusvaltaisia puolestapuhujia, että hänen valtakirjansa olisi hyväksytty, vaan hän joutui palaamaan kotiin.
Vuonna 1770 Alavetelin kappalaisena vuodesta 1753 toiminut Chydenius nimitettiin Kokkolan kirkkoherraksi. Chydenius oli hakenut virkaa jo 1766, kun se vapautui edellisen haltijan – hänen isänsä – kuoleman jälkeen, mutta ei tuolloin ollut päässyt ehdokassijalle. Virka tuli avoimeksi kuitenkin uudelleen jo parin vuoden kuluttua, ja vaikka Chydenius pääsi vasta kolmannelle ehdokassijalle, sai hän vaalissa suuren enemmistön. Anders Chydenius aloitti uudessa tehtävässään vappuna 1770.
Vapaudenajan poliittisesti myrskyisiä loppuvuosia Chydenius seurasi siten turvallisen etäisyyden päästä. Talouskriisin ja puolueriitojen oloissa hallitusten toimintakyky oli heikko, ja yhteiskuntaa repi entistä selkeämmin aateliston ja aatelittomien vastakkainasettelu. Hovi pyrki hyödyntämään sekavaa tilannetta kuninkaanvallan lisäämiseksi, ja nyt sillä oli apunaan myös nuori ja tarmokas prinssi Kustaa.
Adolf Fredrik kuoli yllättäen helmikuussa 1771, ja valtaistuimelle nousi valistuneeksi ja isänmaalliseksi tiedetty Kustaa III, johon monet puoluevaltaan pettyneet aatelin ja muidenkin säätyjen jäsenet alkoivat kohdistaa toiveensa. Kustaa III:n elokuussa 1772 toteuttama vallankaappaus koettiin varsin laajasti lupauksena uuden aikakauden alkamisesta. Kuitenkin on huomattava, että uusin valtaoikeuksin varustetun hallitsijan suosiosta riippuvaiset alamaiset eivät tietenkään julkisuudessa esittäneet todellisia ajatuksiaan ja että mielipiteitä muokattiin tietoisella propagandalla.
Tämä koskee myös Anders Chydeniusta, joka piti uuden hallitsijan kunniaksi puheen Kokkolan raatihuoneella järjestetyssä juhlassa kruunajaispäivänä 29.5.1772. Puhe julkaistiin vasta vallankaappauksen jälkeen, joten on mahdollista, että Chydenius tai puheen julkaisemisesta vastannut Pehr Wilhelm Wargentin muokkasivat tekstiä uuteen tilanteeseen sopivaksi. Joka tapauksessa Chydenius asettaa korulauseisiin puetun ylistyksen muodossa kovia vaatimuksia uudelle kuninkaalle: hän on oikeamielinen kansan palvelija, joka pitää virkamiehet kurissa ja kuuntelee alamaisiaan. Pentti Virrankoski tuo esille myös sen mahdollisuuden, että Chydeniusta oli taivuteltu kuningasmielisten taholta jo ennen vallankaappausta, ja että puhe olisi siten tosiaan pidetty tämänsisältöisenä toukokuussa 1772. Tähän suuntaan hän viittaa kirjeessään Wargentinille vuoden 1773 alussa: vasta Kustaa III:n valtaantulo mahdollisti ratkaisun löytämisen vapaudenajan hallitusmuodon tuomiin ongelmiin.
Säilyneen lähdeaineiston pohjalta emme kuitenkaan voi tietää, mitä Chydenius oikeastaan tässä vaiheessa ajatteli Kustaa III:sta. Eräät uuden hallinnon toimenpiteet, kuten painovapauden tuntuva rajoittaminen, olivat joka tapauksessa täysin vastakkaisia Chydeniuksen ajamalle linjalle. Chydenius uskalsi myös uhmata tätäkin hallitusta, ja teki sen nimenomaan julkisuuden kautta. Vuonna 1774 hän julkaisi Dagligt Allehanda -lehdessä artikkelin, jossa hän asetti kyseenalaiseksi hallituksen yllättäen esittämät suunnitelmat Pohjanmaan kaupunkien ulkomaankaupan keskittämisestä Kaskisiin ja siten vuonna 1765 saatujen purjehdusoikeuksien kumoamisesta. Taloudellisten ja oikeudellisten perustelujen ohella Chydenius tuo esille vahvasti sen näkemyksen, että Kustaankin on ansaittava kansan luottamus, joka taas syntyy vain avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden kautta.
Maren Jonasson ja Pertti Hyttinen