Edellinen jakso: Saarnaluonnoksia: Toinen saarna
Seuraava jakso: Saarnaluonnoksia: Neljäs saarna
Kolmas saarna
Valmistelu
§ 1 Kaikki Jumalan teot, jotka tapahtuvat hänen ulkopuolellaan (opera ad extra), kuuluvat jumaluuden kaikille kolmelle persoonalle yhteisesti; tämä koskee myös lunastuksen työtä.
§ 2 Tästä huolimatta lunastuksen luonteessa on suurempi ero pyhien persoonien tekojen välillä kuin missään muussa Jumalan ulkopuolella tapahtuvassa teossa, sillä ei voida sanoa, että ensimmäinen tai kolmas persoona olisi tullut ihmiseksi ja kärsinyt.
§ 3 Ei voida ajatella mitään suurempaa hyvää tekoa meitä kohtaan kuin sovitus toisen persoonan kautta. Raamattu sanoo, että Isä on antanut
hänet meille meidän pelastamiseksemme Joh. 3:16, ja siksi tämän hänen lahjansa tulee tietenkin saada paikka hänen hyvien tekojensa joukossa ja kuulua ensimmäiseen uskonkappaleeseen.
Käsittely
Isän Jumalan suurin hyvä työ ihmiskuntaa kohtaan oli se, että Hän antoi ainoan Poikansa. 1) Mikä on voinut saada hänet ryhtymään tähän? 2) Itse lahja, ja 3) siitä meille koituva hyöty.
I osa
§ 4 Meidän syntisen turmeluksemme nojalla osoitetaan, että meidän puolellamme ei ollut mitään syytä, joka olisi voinut saada hänet ryhtymään siihen, sillä me emme tienneet, tahtoneet emmekä osanneet etsiä Jumalan apua. § 30.1
§ 5 Myöskään mikään muu luotu olio ei olisi voinut saada Jumalaa antamaan tätä lahjaa, sillä järjettömät eläimet ja kuolleet esineet eivät siitä tienneet eivätkä olisi sitä voineet edistääkään. Saatana ei halunnut, hyvät enkelit eivät sitä ymmärtäneet tai eivät kyenneet mitenkään vaikuttamaan Jumalaan. § 30.
§ 6 Todistaa, että se oli vain Jumalan ikuista hyvyyttä, jota suhteessa meihin sanotaan armeliaisuudeksi. § 30.
§ 7 Yhdistää Jumalan ominaisuudet ja osoittaa, kuinka vanhurskaus vaati täyttä maksua. Viisaus keksi tämän neuvon ja hyvyys hyväksyi sen. § 30.
II osa
§ 8 Itse lahja oli Jumalan Poika, minkä todistavat Joh. 3:16, Gal. 4:4 sekä useat muut kohdat.
§ 9 Tämä lahja oli hyvin korkea ja kallisarvoinen Hepr. 1:3, hän oli Jumala itse ja Jumalan Poika, ts. kaikkien vertailujen yläpuolella muihin lahjoihin nähden. § 31.2
§ 10 Hän oli kaikkein rakkainta, mitä Jumalalla oli Matt. 3:17. Lahja saa usein arvonsa antajaltaan, ks. sama kohta.
§ 11 Tämä lahja oli meille kurjuudessamme erittäin tarpeellinen. Sama.
§ 12 Sen kautta saavutamme korkeimman autuutemme. Sama.
III osa
§ 13 Hän antoi hänet meille 1) sovittajaksi, joka omalla kärsimyksellään maksaisi koko maailman synnit Jes. 53:6 ja meidän sijastamme täyttäisi lain Gal. 4:4–5. § 32.3
§ 14 2) Johdattajaksi ja tiennäyttäjäksi Joh. 3:2.
§ 15 3) Paimeneksi ja kuninkaaksi Joh. 10:11.
Sovellutus
§ 16 Oppikaamme tästä, kuinka suuresti Jumala on meitä rakastanut Joh. 3:16, Tit. 3:5, ja kiittäkäämme häntä siitä hartaasti.
§ 17 Mutta koetelkaa itseänne, oletteko ottaneet tämän lahjan vastaan pyhästi kunnioittaen, Jumalana ja Jumalan Poikana, Jumalan hellimmän rakkauden panttina, täysin välttämättömänä ja autuaallisena teille, vai oletteko suhtautuneet siihen halveksuen.
Kokemus osoittaa, että useimpien kohdalla hän jää turhamaisen kunnian, katoavan omaisuuden ja katoavan, usein syntisen nautinnon jalkoihin. Ajatelkaa millaisen hirvittävän koston sellainen halveksunta teille tuottaa! Joh. 3:18.§ 18 Rohkaisee kuulijoita ottamaan hänet vastaan ylipappinaan, opettajanaan ja kuninkaanaan, niin hän tulee paimenen lailla johdattamaan lampaansa taivaalliseen lammastarhaansa.
Edellinen jakso: Saarnaluonnoksia: Toinen saarna
Seuraava jakso: Saarnaluonnoksia: Neljäs saarna
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: