Föregående avsnitt:
Följande avsnitt: Lanthandel, § 1
[1]
Svar På Vetenskaps och Vitterhets Samhällets I Götheborg Förestälta Fråga:
Huruvida Landthandel för et Rike i gemen är nyttig eller skadelig, och i hvad mon den bidrager til industriens uplifvande eller aftagande?
Författadt Af Anders Chydenius. Kyrkoherde i G. Carleby.
Stockholm, Tryckt i Kongl. Tryckeriet, 1777.
[2]
[3]
Företal.
Här öfverlemnas dig, min Läsare, en Afhandling om Landt-Handel, huru vida den är för et Rike nyttig eller skadelig.
Det är icke första gången, jag för en vördad Almänhet vågar mig at försvara folkets och medborgares frihet.
År 1765 trycktes mit til Kongl. Vetenskaps-Academien afgifna Svar på des Fråga: Om orsaken til Svenska Folkets utflyttning.1
Strax derpå tog jag våra Siö-Städers naturliga rätt i försvar, genom en Afhandling, under titel: Vederläggning af de skäl, hvarmed man söker bestrida Öster- och Vesterbotniska samt Vester-Norrländska Städerna en fri seglation.2
Samma år vågade jag, at försvara Rikets Närings-frihet i gemen, och viste[4] olycksfölgderna af Product-Placatet3 i synnerhet i en skrift kallad: Källan til Rikets Vanmagt.4 Af hvilken Förläggaren, afledne Herr Direct. Salvius inom 14 dagar giorde tvänne uplagor, hvilken i synnerhet väckte mångas upmärksamhet, och derföre, af Herr Kongl. Bibliot. Görvell,5 fick namn af den under hela Riksdagen mäst beryktade skrift.
Auctoren,6 som i början var okänd, ansågs för en Utlänning, eller en af Utlänningar til sit Fäderneslands förrådande köpt Svensk man; derföre angreps skriften, utom otaliga små papper,7 med en öfverdrifven ifver uti tvänne vidlyftigare afhandlingar, af hvilka den första bar namn af Omständelig Vederläggning8 af skriften kallad Källan til Rikets Vanmagt, den sednare af Vattu-prof anstäldta vid samma källa,9 och det med sådan häftighet, at alle ropade seger öfver Auctoren, och des Vänner rådde honom, at, såsom den bästa räddning för sin heder, som i så fatta omständigheter vore möjelig aldeles duka under, aldrig mera biuda til, at i detta ämne uplyfta hufvudet.[5]
Men detta oaktadt vågade jag mig på fältet med mina mägtiga motståndare, utan annat ryggvärn än den nakna sanningen, och lät, såsom en grundlägning til mit ämnade svar, trycka en skrift, kallad Den Nationale Vinsten,10 hvarpå ännu samma sommar mot hösten mit Omständeliga Svar11 utkom uppå Vederläggningen och Vattuprofvaren, som hade det eftertryck, at mine modige antastare, ehuru de uti allehanda andra skrifter tilfälligt vis strödt sned-kolfvar och etter12 emot sanningen, och des försvarare, vågade dock ingen med ytterligare vederlägning angripa de grunder, hvarpå jag fotat13 denna min frihetsbygnad; hvilket jag likväl önskat, för at derigenom vinna et nytt utrymme at vidga frihets-begrepen hos medborgare, och om en så dyr sanning gifva dem så mycket fullare öfvertygelse.
Efter erhållit lugn å denna sidan, leddes jag af min då åliggande Riksdags-manna skyldighet, at se något in uti Rikets Financer och den då så mycket omtvistade Realisation och Coursens reducerande,14 med des fölgder för almänna rörelsen, och satte up mina oförgripeliga tankar i detta[6] ämne, dem jag til Riksens Ständers Högl. Banco-Deputation ännu samma höst inlemnade,15 med uttryckeligit förbehåll, at om Banco-Deputation ej ville hafva derpå något afseende, jag då vore nödsakad, at dessa mina tankar i sin vidd för almänheten upgifva, at både samtida och efterkommande måtte se, at jag i den så kallade Coursens reduction ej hade någon del, och at alla de olägenheter, som en almänhet derigenom skulle tilflyta, vore tydeligen sedda och sagda förut. Jag var ofta i samtal om dem med Herrar Banco-Deputations Ledamöter. Jag yrkade på dem uti rådplägningar; men då alt var utan verkan, fullbordade jag mit löfte och stälde mina tankar i ordning: Om Rikets hielp, genom et naturligit Finance-Systeme,16 dem jag i mit Stånd til öfverseende inlemnade, hvarest de genom Deputerade granskades, och genom samma Stånds påskrift och tilstädjelse år 1766 til trycket befordrades.
Knapt voro de tryckte, förän larm giordes öfver alt: jag stäldes til rätta för Högl. Secreta Utskottet: Ståndet återkallade sin påskrift, hvilken likväl grundade sig på Deputerades revision, och ansåg för[7] det lindrigaste straff emot mit brott, som bestod deruti, at jag vågade tänka på medel til Rikets räddning, då Ståndet förklarade mig ovärdig sit förtroende.
Man såg i min skrift svåra förgripelser emot hela Europa; man las17 vilfarelser på hvar rad, och farliga anlägningar under altsammans: man påstod uppenbarligen, at jag var köpt af et motparti, man gaf up köpeskillingen til 70 à 80 000 daler: man yrkade och påtrugade hiskeliga afböns-formulairer, och talte desutom mycket om arrest, och ännu något mera.
Emedlertid strök första uplagan åt i en hast, och Directeur Salvius sålde redan inom tre veckor af den sednare,18 dock utan at på något sätt skilja dem på titel-bladet; ty man fruktade at hela skriften skulle blifva indragen och förbuden.
Til slut legdes19 en hungrig spyfluga,20 som på de rådandes vägnar skulle öfver Auctoren utgiuta strömar af etter, med de högsta uttryck ifrån roddare-trappan,21 at släcka partiets harm22 och hos den tanklösa hopen, som i de tider genom sin röst skulle gifva de storas rådslag sin verkstäl[8]lighet, väcka en rysning och afsky för de af honom i liuset bragta sanningar. Hvilket mig öfvergångna onda jag nu med så mycket större förnöjelse kan anse, som jag ej behöft skrifva derutinnan något til mit försvar, utan de följande tiders hvälfningar hafva talt för mig, och Kongl. Maj:t uti Sit Höga Realisations-Påbud,23 i alt det hufvudsakeliga fölgt samma grundsanningar, hela Rikets länge skakade rörelse til et välsignadt grundfäste, för alla tilkommande tider. En stor upmuntran för en som älskar sin fosterbygd, at äfven framdeles våga något för sanningar, de der i så stor mon gagna vårt slägte.
Under samma tid förehades i Tryckfrihets-Utskottet, af Stora Deputation, den i alla tider för fria Samhällen så vigtiga fråga om Censuren. Der hade jag äfven den lyckan at få fägta för friheten, och i någon mon, oaktadt flera betydeliga Ledamöters ifriga motstånd, bidraga til des befrielse ifrån sit förmynderskap.
Rörd af samma öma känslor för frihet och medborgare har jag författat denna lilla afhandling. Anledningen der[9]til blifver af des titel begripelig. Vetenskaps- och Vitterhets-Samhället i Götheborg utgaf för några år sedan en Pris-fråga, at besvara, om Landt-handelen, hvilken första gången af ingen besvarades, och derföre upgafs å nyo til täflings-ämne för år 1776,24 då äfven detta mit svar blef insändt; hvarvid likväl ingendera af de inkomna svaren vant prisen, och et annat det så kallade accessit;25 hvarjemte Samhället yttrar sig bevågit26 om detta mit svar, och villigt at utgifva det, allenast Auctoren ville sielf deruti göra de ändringar, hvartil Samhället ville gifva honom anledning; dem har äfven Vetenskaps och Vitterhets-Samfundet mig under min devise27 gunstigt meddelt, och jag så mycket hos mig stått sökt använda til förbättring af min afhandling. Men som jag icke des mindre har anledning at befara, det Samhället ännu för sin del torde finna många betänkeligheter deruti, dem jag åter, ifrig och ömtålig i frihetens försvar, ej torde vilja afkläda denna min Skrift, har jag beslutat, at hällre låta dem stå för egen räkning, än at dermed å nyo falla et så vördnadsvärdt Samhälle til besvär. [10]
Under din granskning, min Läsare, öfverlemnar jag aldrahälst, mina försök. Jag tål gerna motsägelse, men inga andra skäl gifva mig öfvertygelse, än de, som handgripeligen leda til det enda rätta ändamålet af alla Politiska författningar, vårt slägtes lycksalighet.
Gamle Carleby den 26 Sept. 1777. Anders Chydenius.
[1]
Svar På Vetenskaps och Vitterhets Samhällets I Götheborg Förestälta Fråga:
Huruvida Landthandel för et Rike i gemen är nyttig eller skadelig, och i hvad mon den bidrager til industriens uplifvande eller aftagande?
Författadt Af Anders Chydenius. Kyrkoherde i G. Carleby.
Stockholm, Tryckt i Kongl. Tryckeriet, 1777.
[2]
[3]
Företal.
Här öfverlemnas dig, min Läsare, en Afhandling om Landt-Handel, huru vida den är för et Rike nyttig eller skadelig.
Det är icke första gången, jag för en vördad Almänhet vågar mig at försvara folkets och medborgares frihet.
År 1765 trycktes mit til Kongl. Vetenskaps-Academien afgifna Svar på des Fråga: Om orsaken til Svenska Folkets utflyttning.28
Strax derpå tog jag våra Siö-Städers naturliga rätt i försvar, genom en Afhandling, under titel: Vederläggning af de skäl, hvarmed man söker bestrida Öster- och Vesterbotniska samt Vester-Norrländska Städerna en fri seglation.29
Samma år vågade jag, at försvara Rikets Närings-frihet i gemen, och viste[4] olycksfölgderna af Product-Placatet30 i synnerhet i en skrift kallad: Källan til Rikets Vanmagt.31 Af hvilken Förläggaren, afledne Herr Direct. Salvius inom 14 dagar giorde tvänne uplagor, hvilken i synnerhet väckte mångas upmärksamhet, och derföre, af Herr Kongl. Bibliot. Görvell,32 fick namn af den under hela Riksdagen mäst beryktade skrift.
Auctoren,33 som i början var okänd, ansågs för en Utlänning, eller en af Utlänningar til sit Fäderneslands förrådande köpt Svensk man; derföre angreps skriften, utom otaliga små papper,34 med en öfverdrifven ifver uti tvänne vidlyftigare afhandlingar, af hvilka den första bar namn af Omständelig Vederläggning35 af skriften kallad Källan til Rikets Vanmagt, den sednare af Vattu-prof anstäldta vid samma källa,36 och det med sådan häftighet, at alle ropade seger öfver Auctoren, och des Vänner rådde honom, at, såsom den bästa räddning för sin heder, som i så fatta omständigheter vore möjelig aldeles duka under, aldrig mera biuda til, at i detta ämne uplyfta hufvudet.[5]
Men detta oaktadt vågade jag mig på fältet med mina mägtiga motståndare, utan annat ryggvärn än den nakna sanningen, och lät, såsom en grundlägning til mit ämnade svar, trycka en skrift, kallad Den Nationale Vinsten,37 hvarpå ännu samma sommar mot hösten mit Omständeliga Svar38 utkom uppå Vederläggningen och Vattuprofvaren, som hade det eftertryck, at mine modige antastare, ehuru de uti allehanda andra skrifter tilfälligt vis strödt sned-kolfvar och etter39 emot sanningen, och des försvarare, vågade dock ingen med ytterligare vederlägning angripa de grunder, hvarpå jag fotat40 denna min frihetsbygnad; hvilket jag likväl önskat, för at derigenom vinna et nytt utrymme at vidga frihets-begrepen hos medborgare, och om en så dyr sanning gifva dem så mycket fullare öfvertygelse.
Efter erhållit lugn å denna sidan, leddes jag af min då åliggande Riksdags-manna skyldighet, at se något in uti Rikets Financer och den då så mycket omtvistade Realisation och Coursens reducerande,41 med des fölgder för almänna rörelsen, och satte up mina oförgripeliga tankar i detta[6] ämne, dem jag til Riksens Ständers Högl. Banco-Deputation ännu samma höst inlemnade,42 med uttryckeligit förbehåll, at om Banco-Deputation ej ville hafva derpå något afseende, jag då vore nödsakad, at dessa mina tankar i sin vidd för almänheten upgifva, at både samtida och efterkommande måtte se, at jag i den så kallade Coursens reduction ej hade någon del, och at alla de olägenheter, som en almänhet derigenom skulle tilflyta, vore tydeligen sedda och sagda förut. Jag var ofta i samtal om dem med Herrar Banco-Deputations Ledamöter. Jag yrkade på dem uti rådplägningar; men då alt var utan verkan, fullbordade jag mit löfte och stälde mina tankar i ordning: Om Rikets hielp, genom et naturligit Finance-Systeme,43 dem jag i mit Stånd til öfverseende inlemnade, hvarest de genom Deputerade granskades, och genom samma Stånds påskrift och tilstädjelse år 1766 til trycket befordrades.
Knapt voro de tryckte, förän larm giordes öfver alt: jag stäldes til rätta för Högl. Secreta Utskottet: Ståndet återkallade sin påskrift, hvilken likväl grundade sig på Deputerades revision, och ansåg för[7] det lindrigaste straff emot mit brott, som bestod deruti, at jag vågade tänka på medel til Rikets räddning, då Ståndet förklarade mig ovärdig sit förtroende.
Man såg i min skrift svåra förgripelser emot hela Europa; man las44 vilfarelser på hvar rad, och farliga anlägningar under altsammans: man påstod uppenbarligen, at jag var köpt af et motparti, man gaf up köpeskillingen til 70 à 80 000 daler: man yrkade och påtrugade hiskeliga afböns-formulairer, och talte desutom mycket om arrest, och ännu något mera.
Emedlertid strök första uplagan åt i en hast, och Directeur Salvius sålde redan inom tre veckor af den sednare,45 dock utan at på något sätt skilja dem på titel-bladet; ty man fruktade at hela skriften skulle blifva indragen och förbuden.
Til slut legdes46 en hungrig spyfluga,47 som på de rådandes vägnar skulle öfver Auctoren utgiuta strömar af etter, med de högsta uttryck ifrån roddare-trappan,48 at släcka partiets harm49 och hos den tanklösa hopen, som i de tider genom sin röst skulle gifva de storas rådslag sin verkstäl[8]lighet, väcka en rysning och afsky för de af honom i liuset bragta sanningar. Hvilket mig öfvergångna onda jag nu med så mycket större förnöjelse kan anse, som jag ej behöft skrifva derutinnan något til mit försvar, utan de följande tiders hvälfningar hafva talt för mig, och Kongl. Maj:t uti Sit Höga Realisations-Påbud,50 i alt det hufvudsakeliga fölgt samma grundsanningar, hela Rikets länge skakade rörelse til et välsignadt grundfäste, för alla tilkommande tider. En stor upmuntran för en som älskar sin fosterbygd, at äfven framdeles våga något för sanningar, de der i så stor mon gagna vårt slägte.
Under samma tid förehades i Tryckfrihets-Utskottet, af Stora Deputation, den i alla tider för fria Samhällen så vigtiga fråga om Censuren. Der hade jag äfven den lyckan at få fägta för friheten, och i någon mon, oaktadt flera betydeliga Ledamöters ifriga motstånd, bidraga til des befrielse ifrån sit förmynderskap.
Rörd af samma öma känslor för frihet och medborgare har jag författat denna lilla afhandling. Anledningen der[9]til blifver af des titel begripelig. Vetenskaps- och Vitterhets-Samhället i Götheborg utgaf för några år sedan en Pris-fråga, at besvara, om Landt-handelen, hvilken första gången af ingen besvarades, och derföre upgafs å nyo til täflings-ämne för år 1776,51 då äfven detta mit svar blef insändt; hvarvid likväl ingendera af de inkomna svaren vant prisen, och et annat det så kallade accessit;52 hvarjemte Samhället yttrar sig bevågit53 om detta mit svar, och villigt at utgifva det, allenast Auctoren ville sielf deruti göra de ändringar, hvartil Samhället ville gifva honom anledning; dem har äfven Vetenskaps och Vitterhets-Samfundet mig under min devise54 gunstigt meddelt, och jag så mycket hos mig stått sökt använda til förbättring af min afhandling. Men som jag icke des mindre har anledning at befara, det Samhället ännu för sin del torde finna många betänkeligheter deruti, dem jag åter, ifrig och ömtålig i frihetens försvar, ej torde vilja afkläda denna min Skrift, har jag beslutat, at hällre låta dem stå för egen räkning, än at dermed å nyo falla et så vördnadsvärdt Samhälle til besvär. [10]
Under din granskning, min Läsare, öfverlemnar jag aldrahälst, mina försök. Jag tål gerna motsägelse, men inga andra skäl gifva mig öfvertygelse, än de, som handgripeligen leda til det enda rätta ändamålet af alla Politiska författningar, vårt slägtes lycksalighet.
Gamle Carleby den 26 Sept. 1777. Anders Chydenius.
[1]
Vastaus Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseuran esittämään kysymykseen:
Onko maakauppa yleensä valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi ja missä määrin se vaikuttaa elinkeinoelämän vilkastumiseen tai taantumiseen?
Kirjoittanut Anders Chydenius, Kokkolan kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa Kuninkaallisessa kirjapainossa 1777.[2][3]
Esipuhe
Hyvä lukija, tässä saat luettavaksesi tutkielman siitä, onko maakauppa valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin rohkenen arvoisan yleisön edessä puolustaa kansan ja kansalaisten vapautta.
Vuonna 1765 painosta julkaistiin Kuninkaalliselle tiedeakatemialle antamani Vastaus sen esittämään kysymykseen Ruotsin kansan maastamuuton syystä.55
Heti sen jälkeen puolustin merikaupunkien luontaista oikeutta tutkielmalla, joka sai nimen: Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus.56
Samana vuonna rohkenin puolustaa yleistä elinkeinovapautta valtakunnassa ja osoitin[4] etenkin tuoteplakaatin57 turmiolliset vaikutukset teoksessa Valtakunnan heikkouden lähde,58 josta kustantaja, edesmennyt johtaja Salvius, otti kahdessa viikossa kaksi painosta. Se herätti monien lukijoiden huomion, ja kuninkaallisen kirjaston hoitaja, herra Gjörwell,59 sanoi sitä tästä syystä koko noiden valtiopäivien kuuluisimmaksi kirjalliseksi työksi.
Kirjoittaja oli aluksi tuntematon, ja häntä arveltiin ulkomaalaiseksi tai ulkomaalaisten ostamaksi ruotsalaiseksi maanpetturiksi. Tästä syystä teoksen kimppuun käytiin paitsi lukemattomissa lyhyissä teksteissä ylen innokkaasti myös kahdessa laajahkossa tutkielmassa, joista ensimmäinen oli nimeltään Seikkaperäinen vastine60 kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde ja myöhemmin ilmestynyt Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä.61 Tämä torjunta oli niin kiihkeää, että kaikki julistivat kirjoittajan voitetuksi ja ystävät neuvoivat häntä olemaan enää koskaan puuttumatta tähän aiheeseen, jotta hän pelastaisi kunniansa, joka noissa oloissa oli mahdollista menettää kokonaan.[5]
Tästä huolimatta rohkenin kuitenkin käydä taistoon mahtavien vastustajieni kanssa ilman muuta selustatukea kuin paljas totuus ja painatin aikomani vastauksen pohjustamiseksi teoksen Kansallinen voitto,62 jonka jälkeen samana kesänä syyspuolella ilmestyi Vastineelle ja Vesinäytteille osoittamani Seikkaperäinen vastaus.63 Se oli niin painokas, ettei kukaan rohkeista ahdistajistani, vaikka he ovat monenlaisissa muissa kirjoitelmissa silloin tällöin syytäneet pilkkanuolia ja myrkkyä totuutta ja sen puolustajia kohti, rohjennut enemmillä vastaväitteillä hyökätä niitä perustuksia vastaan, joiden varaan olin pystyttänyt tämän vapautta puolustavan rakennelmani. Olin kuitenkin toivonut väittelyä, jotta saisin sen avulla uutta tilaa avartaakseni kansalaisten käsitystä vapaudesta ja saadakseni heidät vakuuttumaan yhä täydellisemmin tämän kalliin totuuden arvosta.
Päästyäni tältä taholta rauhaan jouduin silloisten valtiopäivämiesvelvollisuuksieni nojalla jossakin määrin perehtymään valtakunnan raha-asioihin ja tuolloin kiivaan kiistan aiheena olleeseen raharealisaatioon ja kurssin alentamiseen64 sekä siitä yleiselle liiketoiminnalle aiheutuviin seurauksiin. Panin paperille vilpittömät ajatukseni tästä[6] asiasta ja jätin ne vielä samana syksynä valtakunnan säätyjen korkeasti kunnioitetulle pankkideputaatiolle.65 Esitin tällöin nimenomaisen ehdon, että ellei pankkideputaatio haluaisi ottaa niitä mitenkään huomioon, minun olisi pakko saattaa nämä ajatukseni koko laajuudessaan julkisuuteen, jotta sekä aikalaiset että tulevat sukupolvet näkisivät, ettei minulla ollut mitään osuutta niin sanottuun kurssin alentamiseen ja että kaikki siitä yleisölle aiheutuvat hankaluudet on selkeästi nähty ja kerrottu ennakolta. Keskustelin niistä usein pankkideputaation arvoisien jäsenten kanssa. Esitin neuvotteluissa näkökantani, mutta kun kaikki jäi tuloksettomaksi, täytin lupaukseni ja esitin ajatukseni järjestelmällisesti teoksessa Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla66 ja jätin ne säätyni tarkastettavaksi, jonka piirissä valtuutetut sen tarkastivat, ja teos lähetettiin 1766 painettavaksi saman säädyn hyväksymismerkinnällä varustettuna ja sen suostumuksella.
Tuskin ajatukset oli painettu, kun kaikkialla nousi häly: jouduin vastaamaan korkeasti kunnioitetulle salaiselle valiokunnalle, sääty peruutti hyväksymisensä, vaikka se oli perustunut valtuutettujen suorittamaan tarkastukseen, ja julisti minut arvottomaksi nauttimaan sen luottamusta, mitä sääty piti[7] lievimpänä rangaistuksena rikoksestani eli siitä, että rohkenin ajatella keinoja valtakunnan pelastamiseksi.
Kirjoituksessani nähtiin pahoja koko Eurooppaan kohdistuvia loukkauksia, hairahduksia löydettiin joka riviltä ja kaiken takaa vaarallisia juonitteluja. Avoimesti väitettiin, että jokin vastapuoli oli ostanut minut, ja ostohinnaksi mainittiin 70 000–80 000 taaleria. Minua painostettiin, ja allekirjoitettavakseni tyrkytettiin hirmuisia katumuskirjelmiä, ja paljon puhuttiin myös pidättämisestä ja vieläkin pahemmista seurauksista.
Ensimmäinen painos myytiin kuitenkin nopeasti, ja johtaja Salvius myi jo kolmen viikon kuluessa seuraavan painoksen loppuun, vaikka painoksia ei mitenkään eroteltu nimiölehdellä.67 Pelättiin nimittäin, että koko teos takavarikoitaisiin ja sen levittäminen kiellettäisiin.
Lopuksi palkattiin ahnas raatokärpänen,68 jonka piti vallanpitäjien puolesta syytää kirjoittajan päälle myrkkyä korkeimpien soutajilta lainattujen ilmaisujen69 saattelemana, jotta puolueen kiukku tyyntyisi ja ajattelematon väki, jonka oli noina aikoina äänellään hyväksyttävä mahtimiesten neuvottelujen tulokset[8] toimeenpantaviksi,70 saataisiin kavahtamaan ja inhoamaan kirjoittajan päivänvaloon tuomia totuuksia. Tätä osakseni saamaani pahaa voin nyt katsella sitäkin tyynemmin, kun minun ei ole tarvinnut kirjoittaa tästä asiasta mitään puolustuksekseni, vaan seuranneiden aikojen mullistukset ovat puhuneet puolestani ja kuninkaallinen majesteetti on armollisessa realisaatioasetuksessaan71 soveltanut kaikissa keskeisissä asioissa samoja perustotuuksia luodakseen valtakunnan pitkään horjuneelle taloudelle siunauksellisen perustan kaikiksi tuleviksi ajoiksi. Synnyinseutujaan rakastavaa miestä tämä suuresti rohkaisee uskaltautumaan edelleenkin esiin puhumaan sukukuntaamme runsaasti hyödyttävien totuuksien puolesta.
Samaan aikaan oli säätyjen suuren deputaation asettamassa painovapausvaliokunnassa käsiteltävänä vapaille yhteiskunnille kaikkina aikoina sangen tärkeä kysymys sensuurista. Sain onnekseni sielläkin taistella vapauden puolesta ja vaikuttaa jossakin määrin sen vapauttamiseen holhouksesta, useiden merkittävien valtiopäivämiesten kiihkeästä vastustuksesta huolimatta.
Samat vapauteen ja kansalaisiin kohdistuvat lämpimät tunteet ovat saaneet minut kirjoittamaan tämän pienen tutkielman.[9] Syy kirjoittamiseen ilmenee otsikosta. Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseura julisti joitakin vuosia sitten kirjoituskilpailun asettaen vastattavaksi kysymyksen maakaupasta. Ensimmäisellä kerralla kukaan ei esittänyt vastausta, ja tästä syystä kysymys esitettiin uudelleen kilpailun aiheeksi vuonna 1776,72 jolloin tämäkin vastaus lähetettiin. Tällöinkään yksikään lähetetyistä vastauksista ei voittanut palkintoa, ja muuan toinen sai kunniamaininnan. Samalla seura antoi suopean lausunnon tästä vastauksestani ja ilmoitti olevansa valmis julkaisemaan sen, kunhan kirjoittaja itse tekisi siihen ne muutokset, joihin seura näki olevan aihetta. Tiede- ja kirjallisuusseura onkin suosiollisesti nimimerkkini suojassa ilmoittanut ne minulle, ja olen pyrkinyt käyttämään niitä tutkielmani parantamiseen niin hyvin kuin olen pystynyt. Mutta koska minulla on silti aihetta pelätä, että seura vieläkin löytäisi siitä monia arveluttavia seikkoja, joita minä taas innokkaana ja herkkätuntoisena vapauden puolustajana en haluaisi tästä kirjoitelmastani poistaa, olen päättänyt mieluummin pitää ne mukana omalla vastuullani kuin vaivata niiden takia enää uudelleen kunnianarvoisaa seuraa.[10]
Jätän siis, arvoisa lukija, yritelmäni mieluiten sinun tarkastettavaksesi. Otan mielelläni vastaan vastaväitteitä, mutta minua eivät saa vakuuttumaan mitkään muut perustelut kuin sellaiset, jotka käytännössä johtavat kaikkien valtiollisten toimien ainoaan oikeaan tavoitteeseen, sukukunnallemme koituvaan onneen.
Kokkolassa 26.9.1777
Anders Chydenius
[1]
Answer to the Question Posed by the Society of Arts and Sciences in Gothenburg
Whether Rural Trade Is Generally Useful or Harmful to a Country, and to What Extent It Contributes to the Promotion or Decline of Industry
By Anders Chydenius Rector of Kokkola
Stockholm, Printed at the Royal Printing-Press, 1777.[2][3]
Preface
I herewith present to you, dear reader, a treatise about the rural trade, as to whether it is useful or harmful to a country.
It is not the first time that I venture to defend the freedom of the people and my fellow citizens before a revered public.
The Answer that I submitted to the Royal Academy of Sciences in response to its question concerning the cause of the emigration of Swedish people73 was printed in 1765.
Soon after that, I took up the defence of the natural rights of our maritime towns in the form of a treatise entitled: Refutation of the Reasons Employed to Deny the Towns in Ostrobothnia and Västerbotten as Well as in Västernorrland a Free Navigation.74
In the same year I ventured to defend freedom of trade in general in this country and demonstrated[4] the unfortunate consequences of the Commodity Ordinance in particular in a tract entitled The Source of Our Country’s Weakness,75 of which the publisher, the late Director Salvius, within a fortnight printed two issues that attracted the particular attention of many people and was therefore described by the Royal Librarian Mr Gjörwell76 as the most notorious tract to appear during the entire period of the Diet.
The author, who was at first anonymous, was thought to be a foreigner or a Swede bought by foreigners to betray his fatherland; the tract was therefore, apart from innumerable small pamphlets, attacked with extraordinary zeal in two more extensive treatises, of which the first was called Circumstantial Refutation of the Treatise Called The Source of Our Country’s Weakness77 and the second Water Tests Conducted at the Same Source,78 and that with such vehemence that everyone proclaimed the defeat of the author, and his friends advised him, as the best way to save his honour, which under such circumstances might be entirely destroyed, never again to attempt to engage in that subject.[5]
Despite that, however, I ventured to confront my powerful opponents, with no other protection than the naked truth, and, in order to prepare the ground for my intended response, had a tract printed called The National Gain,79 following which, towards the autumn of the same year, my Circumstantial Response to the Refutation and to the Water Tester appeared. The effect of this was that, of my brave assailants, although they had casually spread innuendos and venom in various other tracts against the truth and its defender, none dared to extend their refutation into an attack on the foundation on which I had erected my edifice of liberty. I had in fact hoped they would, in order thereby to gain further scope to expand the concepts of freedom among our citizens and to convince them all the more fully of such a precious truth.
With calm restored on that front, the duty incumbent on me as member of the Diet led me to make some investigation of the finances of the kingdom and of the then so controversial redemption policy and the reduction of the rate of exchange, with its consequences for the whole economy, and I recorded my indefeasible thoughts on that[6] subject, which I submitted the same autumn to the honourable Joint Banking Committee of the Estates of the Realm, with the express reservation that if the Joint Banking Committee did not wish to comment on them, I would then be obliged to present these thoughts of mine in full to the public, so that both contemporaries and posterity should see that I had no part in the socalled reduction of the exchange rate and that all the disadvantages that would be caused to the public thereby had been clearly foreseen and predicted. I often discussed these with the members of the Joint Banking Committee. I raised them during debates, but when that had no effect, I fulfilled my promise and ordered my thoughts in A Remedy for the Country by Means of a Natural System of Finance,80 which I submitted to the consideration of my Estate, where it was examined by the deputies and, with the endorsement and permission of that Estate, printed in 1766.
Scarcely had that been printed when the alarm was sounded everywhere. I was summoned to appear before the honourable Secret Committee. My Estate revoked its endorsement, although it had been based on an examination by the deputies, and held it to be[7] a very lenient punishment for my crime, which consisted in daring to consider means of preserving the realm, when the Estate declared me unworthy of its confidence.
Serious offences against the whole of Europe were seen in my tract. Delusions were read in every line and dangerous designs underlying the whole. It was publicly stated that I had been bought by an opposition party, the purchase sum being set at 70,000 or 80,000 daler. Fearsome formulas of apology were proposed and urged, and there was much talk of an arrest and even more.
The first edition was quickly sold out, however, and within three weeks of that, Director Salvius had already sold the following one, though without distinguishing them in any way on the title page, as it was feared that the entire tract would be confiscated and banned.
Finally, a starving hack81 was hired to spew streams of venom over the author on behalf of the establishment, using the most offensive expressions of ferrymen’s language, to vent the indignation of the party and to arouse among the unthinking mob, which was at that time used to carry into effect by its voice the decisions of the great men,[8] an abhorrence and loathing for the truths that he had brought to light. I can now look upon the troubles that I suffered with all the more contentment as I have not needed to write anything in my defence, the upheavals of recent years having told in my favour, and His Majesty has based his Redemption Ordinance82 in all essentials on the same fundamental truths, bringing blessed stability to the long-perturbed enterprise of the entire kingdom for all future time – a great encouragement for one who loves his native land to also venture something in the future for truths that are of such great benefit to our species.
During the same period the question of censorship, so important in every age for free societies, was discussed in the Grand Committee’s Third Committee on the Freedom of Printing. There I also had the fortune to be able to speak out for liberty and to some extent, despite the active opposition of several important members, contribute to freeing it from its tutelage.
Moved by the same tender feelings for freedom and for the citizens, I have composed this little treatise. The reason for it[9] is made clear by its title. The Society of Arts and Sciences in Gothenburg some years ago announced a prize question, to be answered, regarding the rural trade, which received no answers the first time round and was therefore set again as a competition subject for the year 1776, when this answer of mine was submitted. None of the answers received won the prize, however, but one was awarded the socalled accessit,83 in addition to which the Society expressed itself favourably about this answer of mine and willing to publish it if the author himself would only make such changes as the Society would propose to him. The Society of Arts and Sciences also graciously informed me, under my motto, of these, which I have to the best of my ability sought to use to improve my treatise. But as I nonetheless apprehend that the Society may still on its part find many doubtful matters in it, which I, on the other hand, being ardent and sensitive in defence of liberty, would not wish to remove from this publication of mine, I have decided to present it on its own merits rather than be the cause of further trouble on account of it to such a venerable Society.[10]
Most of all, dear reader, I prefer to leave my essay to your examination. I am quite prepared to be contradicted, but no other reasons convince me than those that palpably lead to the only true purpose of all political arrangements, the happiness of our species.
Kokkola 26 September 1777 Anders Chydenius
[1]
Svar På Vetenskaps och Vitterhets Samhällets I Götheborg Förestälta Fråga:
Huruvida Landthandel för et Rike i gemen är nyttig eller skadelig, och i hvad mon den bidrager til industriens uplifvande eller aftagande?
Författadt Af Anders Chydenius. Kyrkoherde i G. Carleby.
Stockholm, Tryckt i Kongl. Tryckeriet, 1777.
[2]
[3]
Företal.
Här öfverlemnas dig, min Läsare, en Afhandling om Landt-Handel, huru vida den är för et Rike nyttig eller skadelig.
Det är icke första gången, jag för en vördad Almänhet vågar mig at försvara folkets och medborgares frihet.
År 1765 trycktes mit til Kongl. Vetenskaps-Academien afgifna Svar på des Fråga: Om orsaken til Svenska Folkets utflyttning.84
Strax derpå tog jag våra Siö-Städers naturliga rätt i försvar, genom en Afhandling, under titel: Vederläggning af de skäl, hvarmed man söker bestrida Öster- och Vesterbotniska samt Vester-Norrländska Städerna en fri seglation.85
Samma år vågade jag, at försvara Rikets Närings-frihet i gemen, och viste[4] olycksfölgderna af Product-Placatet86 i synnerhet i en skrift kallad: Källan til Rikets Vanmagt.87 Af hvilken Förläggaren, afledne Herr Direct. Salvius inom 14 dagar giorde tvänne uplagor, hvilken i synnerhet väckte mångas upmärksamhet, och derföre, af Herr Kongl. Bibliot. Görvell,88 fick namn af den under hela Riksdagen mäst beryktade skrift.
Auctoren,89 som i början var okänd, ansågs för en Utlänning, eller en af Utlänningar til sit Fäderneslands förrådande köpt Svensk man; derföre angreps skriften, utom otaliga små papper,90 med en öfverdrifven ifver uti tvänne vidlyftigare afhandlingar, af hvilka den första bar namn af Omständelig Vederläggning91 af skriften kallad Källan til Rikets Vanmagt, den sednare af Vattu-prof anstäldta vid samma källa,92 och det med sådan häftighet, at alle ropade seger öfver Auctoren, och des Vänner rådde honom, at, såsom den bästa räddning för sin heder, som i så fatta omständigheter vore möjelig aldeles duka under, aldrig mera biuda til, at i detta ämne uplyfta hufvudet.[5]
Men detta oaktadt vågade jag mig på fältet med mina mägtiga motståndare, utan annat ryggvärn än den nakna sanningen, och lät, såsom en grundlägning til mit ämnade svar, trycka en skrift, kallad Den Nationale Vinsten,93 hvarpå ännu samma sommar mot hösten mit Omständeliga Svar94 utkom uppå Vederläggningen och Vattuprofvaren, som hade det eftertryck, at mine modige antastare, ehuru de uti allehanda andra skrifter tilfälligt vis strödt sned-kolfvar och etter95 emot sanningen, och des försvarare, vågade dock ingen med ytterligare vederlägning angripa de grunder, hvarpå jag fotat96 denna min frihetsbygnad; hvilket jag likväl önskat, för at derigenom vinna et nytt utrymme at vidga frihets-begrepen hos medborgare, och om en så dyr sanning gifva dem så mycket fullare öfvertygelse.
Efter erhållit lugn å denna sidan, leddes jag af min då åliggande Riksdags-manna skyldighet, at se något in uti Rikets Financer och den då så mycket omtvistade Realisation och Coursens reducerande,97 med des fölgder för almänna rörelsen, och satte up mina oförgripeliga tankar i detta[6] ämne, dem jag til Riksens Ständers Högl. Banco-Deputation ännu samma höst inlemnade,98 med uttryckeligit förbehåll, at om Banco-Deputation ej ville hafva derpå något afseende, jag då vore nödsakad, at dessa mina tankar i sin vidd för almänheten upgifva, at både samtida och efterkommande måtte se, at jag i den så kallade Coursens reduction ej hade någon del, och at alla de olägenheter, som en almänhet derigenom skulle tilflyta, vore tydeligen sedda och sagda förut. Jag var ofta i samtal om dem med Herrar Banco-Deputations Ledamöter. Jag yrkade på dem uti rådplägningar; men då alt var utan verkan, fullbordade jag mit löfte och stälde mina tankar i ordning: Om Rikets hielp, genom et naturligit Finance-Systeme,99 dem jag i mit Stånd til öfverseende inlemnade, hvarest de genom Deputerade granskades, och genom samma Stånds påskrift och tilstädjelse år 1766 til trycket befordrades.
Knapt voro de tryckte, förän larm giordes öfver alt: jag stäldes til rätta för Högl. Secreta Utskottet: Ståndet återkallade sin påskrift, hvilken likväl grundade sig på Deputerades revision, och ansåg för[7] det lindrigaste straff emot mit brott, som bestod deruti, at jag vågade tänka på medel til Rikets räddning, då Ståndet förklarade mig ovärdig sit förtroende.
Man såg i min skrift svåra förgripelser emot hela Europa; man las100 vilfarelser på hvar rad, och farliga anlägningar under altsammans: man påstod uppenbarligen, at jag var köpt af et motparti, man gaf up köpeskillingen til 70 à 80 000 daler: man yrkade och påtrugade hiskeliga afböns-formulairer, och talte desutom mycket om arrest, och ännu något mera.
Emedlertid strök första uplagan åt i en hast, och Directeur Salvius sålde redan inom tre veckor af den sednare,101 dock utan at på något sätt skilja dem på titel-bladet; ty man fruktade at hela skriften skulle blifva indragen och förbuden.
Til slut legdes102 en hungrig spyfluga,103 som på de rådandes vägnar skulle öfver Auctoren utgiuta strömar af etter, med de högsta uttryck ifrån roddare-trappan,104 at släcka partiets harm105 och hos den tanklösa hopen, som i de tider genom sin röst skulle gifva de storas rådslag sin verkstäl[8]lighet, väcka en rysning och afsky för de af honom i liuset bragta sanningar. Hvilket mig öfvergångna onda jag nu med så mycket större förnöjelse kan anse, som jag ej behöft skrifva derutinnan något til mit försvar, utan de följande tiders hvälfningar hafva talt för mig, och Kongl. Maj:t uti Sit Höga Realisations-Påbud,106 i alt det hufvudsakeliga fölgt samma grundsanningar, hela Rikets länge skakade rörelse til et välsignadt grundfäste, för alla tilkommande tider. En stor upmuntran för en som älskar sin fosterbygd, at äfven framdeles våga något för sanningar, de der i så stor mon gagna vårt slägte.
Under samma tid förehades i Tryckfrihets-Utskottet, af Stora Deputation, den i alla tider för fria Samhällen så vigtiga fråga om Censuren. Der hade jag äfven den lyckan at få fägta för friheten, och i någon mon, oaktadt flera betydeliga Ledamöters ifriga motstånd, bidraga til des befrielse ifrån sit förmynderskap.
Rörd af samma öma känslor för frihet och medborgare har jag författat denna lilla afhandling. Anledningen der[9]til blifver af des titel begripelig. Vetenskaps- och Vitterhets-Samhället i Götheborg utgaf för några år sedan en Pris-fråga, at besvara, om Landt-handelen, hvilken första gången af ingen besvarades, och derföre upgafs å nyo til täflings-ämne för år 1776,107 då äfven detta mit svar blef insändt; hvarvid likväl ingendera af de inkomna svaren vant prisen, och et annat det så kallade accessit;108 hvarjemte Samhället yttrar sig bevågit109 om detta mit svar, och villigt at utgifva det, allenast Auctoren ville sielf deruti göra de ändringar, hvartil Samhället ville gifva honom anledning; dem har äfven Vetenskaps och Vitterhets-Samfundet mig under min devise110 gunstigt meddelt, och jag så mycket hos mig stått sökt använda til förbättring af min afhandling. Men som jag icke des mindre har anledning at befara, det Samhället ännu för sin del torde finna många betänkeligheter deruti, dem jag åter, ifrig och ömtålig i frihetens försvar, ej torde vilja afkläda denna min Skrift, har jag beslutat, at hällre låta dem stå för egen räkning, än at dermed å nyo falla et så vördnadsvärdt Samhälle til besvär. [10]
Under din granskning, min Läsare, öfverlemnar jag aldrahälst, mina försök. Jag tål gerna motsägelse, men inga andra skäl gifva mig öfvertygelse, än de, som handgripeligen leda til det enda rätta ändamålet af alla Politiska författningar, vårt slägtes lycksalighet.
Gamle Carleby den 26 Sept. 1777. Anders Chydenius.
[1]
Vastaus Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseuran esittämään kysymykseen:
Onko maakauppa yleensä valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi ja missä määrin se vaikuttaa elinkeinoelämän vilkastumiseen tai taantumiseen?
Kirjoittanut Anders Chydenius, Kokkolan kirkkoherra.
Painettu Tukholmassa Kuninkaallisessa kirjapainossa 1777.[2][3]
Esipuhe
Hyvä lukija, tässä saat luettavaksesi tutkielman siitä, onko maakauppa valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin rohkenen arvoisan yleisön edessä puolustaa kansan ja kansalaisten vapautta.
Vuonna 1765 painosta julkaistiin Kuninkaalliselle tiedeakatemialle antamani Vastaus sen esittämään kysymykseen Ruotsin kansan maastamuuton syystä.111
Heti sen jälkeen puolustin merikaupunkien luontaista oikeutta tutkielmalla, joka sai nimen: Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus.112
Samana vuonna rohkenin puolustaa yleistä elinkeinovapautta valtakunnassa ja osoitin[4] etenkin tuoteplakaatin113 turmiolliset vaikutukset teoksessa Valtakunnan heikkouden lähde,114 josta kustantaja, edesmennyt johtaja Salvius, otti kahdessa viikossa kaksi painosta. Se herätti monien lukijoiden huomion, ja kuninkaallisen kirjaston hoitaja, herra Gjörwell,115 sanoi sitä tästä syystä koko noiden valtiopäivien kuuluisimmaksi kirjalliseksi työksi.
Kirjoittaja oli aluksi tuntematon, ja häntä arveltiin ulkomaalaiseksi tai ulkomaalaisten ostamaksi ruotsalaiseksi maanpetturiksi. Tästä syystä teoksen kimppuun käytiin paitsi lukemattomissa lyhyissä teksteissä ylen innokkaasti myös kahdessa laajahkossa tutkielmassa, joista ensimmäinen oli nimeltään Seikkaperäinen vastine116 kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde ja myöhemmin ilmestynyt Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä.117 Tämä torjunta oli niin kiihkeää, että kaikki julistivat kirjoittajan voitetuksi ja ystävät neuvoivat häntä olemaan enää koskaan puuttumatta tähän aiheeseen, jotta hän pelastaisi kunniansa, joka noissa oloissa oli mahdollista menettää kokonaan.[5]
Tästä huolimatta rohkenin kuitenkin käydä taistoon mahtavien vastustajieni kanssa ilman muuta selustatukea kuin paljas totuus ja painatin aikomani vastauksen pohjustamiseksi teoksen Kansallinen voitto,118 jonka jälkeen samana kesänä syyspuolella ilmestyi Vastineelle ja Vesinäytteille osoittamani Seikkaperäinen vastaus.119 Se oli niin painokas, ettei kukaan rohkeista ahdistajistani, vaikka he ovat monenlaisissa muissa kirjoitelmissa silloin tällöin syytäneet pilkkanuolia ja myrkkyä totuutta ja sen puolustajia kohti, rohjennut enemmillä vastaväitteillä hyökätä niitä perustuksia vastaan, joiden varaan olin pystyttänyt tämän vapautta puolustavan rakennelmani. Olin kuitenkin toivonut väittelyä, jotta saisin sen avulla uutta tilaa avartaakseni kansalaisten käsitystä vapaudesta ja saadakseni heidät vakuuttumaan yhä täydellisemmin tämän kalliin totuuden arvosta.
Päästyäni tältä taholta rauhaan jouduin silloisten valtiopäivämiesvelvollisuuksieni nojalla jossakin määrin perehtymään valtakunnan raha-asioihin ja tuolloin kiivaan kiistan aiheena olleeseen raharealisaatioon ja kurssin alentamiseen120 sekä siitä yleiselle liiketoiminnalle aiheutuviin seurauksiin. Panin paperille vilpittömät ajatukseni tästä[6] asiasta ja jätin ne vielä samana syksynä valtakunnan säätyjen korkeasti kunnioitetulle pankkideputaatiolle.121 Esitin tällöin nimenomaisen ehdon, että ellei pankkideputaatio haluaisi ottaa niitä mitenkään huomioon, minun olisi pakko saattaa nämä ajatukseni koko laajuudessaan julkisuuteen, jotta sekä aikalaiset että tulevat sukupolvet näkisivät, ettei minulla ollut mitään osuutta niin sanottuun kurssin alentamiseen ja että kaikki siitä yleisölle aiheutuvat hankaluudet on selkeästi nähty ja kerrottu ennakolta. Keskustelin niistä usein pankkideputaation arvoisien jäsenten kanssa. Esitin neuvotteluissa näkökantani, mutta kun kaikki jäi tuloksettomaksi, täytin lupaukseni ja esitin ajatukseni järjestelmällisesti teoksessa Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla122 ja jätin ne säätyni tarkastettavaksi, jonka piirissä valtuutetut sen tarkastivat, ja teos lähetettiin 1766 painettavaksi saman säädyn hyväksymismerkinnällä varustettuna ja sen suostumuksella.
Tuskin ajatukset oli painettu, kun kaikkialla nousi häly: jouduin vastaamaan korkeasti kunnioitetulle salaiselle valiokunnalle, sääty peruutti hyväksymisensä, vaikka se oli perustunut valtuutettujen suorittamaan tarkastukseen, ja julisti minut arvottomaksi nauttimaan sen luottamusta, mitä sääty piti[7] lievimpänä rangaistuksena rikoksestani eli siitä, että rohkenin ajatella keinoja valtakunnan pelastamiseksi.
Kirjoituksessani nähtiin pahoja koko Eurooppaan kohdistuvia loukkauksia, hairahduksia löydettiin joka riviltä ja kaiken takaa vaarallisia juonitteluja. Avoimesti väitettiin, että jokin vastapuoli oli ostanut minut, ja ostohinnaksi mainittiin 70 000–80 000 taaleria. Minua painostettiin, ja allekirjoitettavakseni tyrkytettiin hirmuisia katumuskirjelmiä, ja paljon puhuttiin myös pidättämisestä ja vieläkin pahemmista seurauksista.
Ensimmäinen painos myytiin kuitenkin nopeasti, ja johtaja Salvius myi jo kolmen viikon kuluessa seuraavan painoksen loppuun, vaikka painoksia ei mitenkään eroteltu nimiölehdellä.123 Pelättiin nimittäin, että koko teos takavarikoitaisiin ja sen levittäminen kiellettäisiin.
Lopuksi palkattiin ahnas raatokärpänen,124 jonka piti vallanpitäjien puolesta syytää kirjoittajan päälle myrkkyä korkeimpien soutajilta lainattujen ilmaisujen125 saattelemana, jotta puolueen kiukku tyyntyisi ja ajattelematon väki, jonka oli noina aikoina äänellään hyväksyttävä mahtimiesten neuvottelujen tulokset[8] toimeenpantaviksi,126 saataisiin kavahtamaan ja inhoamaan kirjoittajan päivänvaloon tuomia totuuksia. Tätä osakseni saamaani pahaa voin nyt katsella sitäkin tyynemmin, kun minun ei ole tarvinnut kirjoittaa tästä asiasta mitään puolustuksekseni, vaan seuranneiden aikojen mullistukset ovat puhuneet puolestani ja kuninkaallinen majesteetti on armollisessa realisaatioasetuksessaan127 soveltanut kaikissa keskeisissä asioissa samoja perustotuuksia luodakseen valtakunnan pitkään horjuneelle taloudelle siunauksellisen perustan kaikiksi tuleviksi ajoiksi. Synnyinseutujaan rakastavaa miestä tämä suuresti rohkaisee uskaltautumaan edelleenkin esiin puhumaan sukukuntaamme runsaasti hyödyttävien totuuksien puolesta.
Samaan aikaan oli säätyjen suuren deputaation asettamassa painovapausvaliokunnassa käsiteltävänä vapaille yhteiskunnille kaikkina aikoina sangen tärkeä kysymys sensuurista. Sain onnekseni sielläkin taistella vapauden puolesta ja vaikuttaa jossakin määrin sen vapauttamiseen holhouksesta, useiden merkittävien valtiopäivämiesten kiihkeästä vastustuksesta huolimatta.
Samat vapauteen ja kansalaisiin kohdistuvat lämpimät tunteet ovat saaneet minut kirjoittamaan tämän pienen tutkielman.[9] Syy kirjoittamiseen ilmenee otsikosta. Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseura julisti joitakin vuosia sitten kirjoituskilpailun asettaen vastattavaksi kysymyksen maakaupasta. Ensimmäisellä kerralla kukaan ei esittänyt vastausta, ja tästä syystä kysymys esitettiin uudelleen kilpailun aiheeksi vuonna 1776,128 jolloin tämäkin vastaus lähetettiin. Tällöinkään yksikään lähetetyistä vastauksista ei voittanut palkintoa, ja muuan toinen sai kunniamaininnan. Samalla seura antoi suopean lausunnon tästä vastauksestani ja ilmoitti olevansa valmis julkaisemaan sen, kunhan kirjoittaja itse tekisi siihen ne muutokset, joihin seura näki olevan aihetta. Tiede- ja kirjallisuusseura onkin suosiollisesti nimimerkkini suojassa ilmoittanut ne minulle, ja olen pyrkinyt käyttämään niitä tutkielmani parantamiseen niin hyvin kuin olen pystynyt. Mutta koska minulla on silti aihetta pelätä, että seura vieläkin löytäisi siitä monia arveluttavia seikkoja, joita minä taas innokkaana ja herkkätuntoisena vapauden puolustajana en haluaisi tästä kirjoitelmastani poistaa, olen päättänyt mieluummin pitää ne mukana omalla vastuullani kuin vaivata niiden takia enää uudelleen kunnianarvoisaa seuraa.[10]
Jätän siis, arvoisa lukija, yritelmäni mieluiten sinun tarkastettavaksesi. Otan mielelläni vastaan vastaväitteitä, mutta minua eivät saa vakuuttumaan mitkään muut perustelut kuin sellaiset, jotka käytännössä johtavat kaikkien valtiollisten toimien ainoaan oikeaan tavoitteeseen, sukukunnallemme koituvaan onneen.
Kokkolassa 26.9.1777
Anders Chydenius
[1]
Answer to the Question Posed by the Society of Arts and Sciences in Gothenburg
Whether Rural Trade Is Generally Useful or Harmful to a Country, and to What Extent It Contributes to the Promotion or Decline of Industry
By Anders Chydenius Rector of Kokkola
Stockholm, Printed at the Royal Printing-Press, 1777.[2][3]
Preface
I herewith present to you, dear reader, a treatise about the rural trade, as to whether it is useful or harmful to a country.
It is not the first time that I venture to defend the freedom of the people and my fellow citizens before a revered public.
The Answer that I submitted to the Royal Academy of Sciences in response to its question concerning the cause of the emigration of Swedish people129 was printed in 1765.
Soon after that, I took up the defence of the natural rights of our maritime towns in the form of a treatise entitled: Refutation of the Reasons Employed to Deny the Towns in Ostrobothnia and Västerbotten as Well as in Västernorrland a Free Navigation.130
In the same year I ventured to defend freedom of trade in general in this country and demonstrated[4] the unfortunate consequences of the Commodity Ordinance in particular in a tract entitled The Source of Our Country’s Weakness,131 of which the publisher, the late Director Salvius, within a fortnight printed two issues that attracted the particular attention of many people and was therefore described by the Royal Librarian Mr Gjörwell132 as the most notorious tract to appear during the entire period of the Diet.
The author, who was at first anonymous, was thought to be a foreigner or a Swede bought by foreigners to betray his fatherland; the tract was therefore, apart from innumerable small pamphlets, attacked with extraordinary zeal in two more extensive treatises, of which the first was called Circumstantial Refutation of the Treatise Called The Source of Our Country’s Weakness133 and the second Water Tests Conducted at the Same Source,134 and that with such vehemence that everyone proclaimed the defeat of the author, and his friends advised him, as the best way to save his honour, which under such circumstances might be entirely destroyed, never again to attempt to engage in that subject.[5]
Despite that, however, I ventured to confront my powerful opponents, with no other protection than the naked truth, and, in order to prepare the ground for my intended response, had a tract printed called The National Gain,135 following which, towards the autumn of the same year, my Circumstantial Response to the Refutation and to the Water Tester appeared. The effect of this was that, of my brave assailants, although they had casually spread innuendos and venom in various other tracts against the truth and its defender, none dared to extend their refutation into an attack on the foundation on which I had erected my edifice of liberty. I had in fact hoped they would, in order thereby to gain further scope to expand the concepts of freedom among our citizens and to convince them all the more fully of such a precious truth.
With calm restored on that front, the duty incumbent on me as member of the Diet led me to make some investigation of the finances of the kingdom and of the then so controversial redemption policy and the reduction of the rate of exchange, with its consequences for the whole economy, and I recorded my indefeasible thoughts on that[6] subject, which I submitted the same autumn to the honourable Joint Banking Committee of the Estates of the Realm, with the express reservation that if the Joint Banking Committee did not wish to comment on them, I would then be obliged to present these thoughts of mine in full to the public, so that both contemporaries and posterity should see that I had no part in the socalled reduction of the exchange rate and that all the disadvantages that would be caused to the public thereby had been clearly foreseen and predicted. I often discussed these with the members of the Joint Banking Committee. I raised them during debates, but when that had no effect, I fulfilled my promise and ordered my thoughts in A Remedy for the Country by Means of a Natural System of Finance,136 which I submitted to the consideration of my Estate, where it was examined by the deputies and, with the endorsement and permission of that Estate, printed in 1766.
Scarcely had that been printed when the alarm was sounded everywhere. I was summoned to appear before the honourable Secret Committee. My Estate revoked its endorsement, although it had been based on an examination by the deputies, and held it to be[7] a very lenient punishment for my crime, which consisted in daring to consider means of preserving the realm, when the Estate declared me unworthy of its confidence.
Serious offences against the whole of Europe were seen in my tract. Delusions were read in every line and dangerous designs underlying the whole. It was publicly stated that I had been bought by an opposition party, the purchase sum being set at 70,000 or 80,000 daler. Fearsome formulas of apology were proposed and urged, and there was much talk of an arrest and even more.
The first edition was quickly sold out, however, and within three weeks of that, Director Salvius had already sold the following one, though without distinguishing them in any way on the title page, as it was feared that the entire tract would be confiscated and banned.
Finally, a starving hack137 was hired to spew streams of venom over the author on behalf of the establishment, using the most offensive expressions of ferrymen’s language, to vent the indignation of the party and to arouse among the unthinking mob, which was at that time used to carry into effect by its voice the decisions of the great men,[8] an abhorrence and loathing for the truths that he had brought to light. I can now look upon the troubles that I suffered with all the more contentment as I have not needed to write anything in my defence, the upheavals of recent years having told in my favour, and His Majesty has based his Redemption Ordinance138 in all essentials on the same fundamental truths, bringing blessed stability to the long-perturbed enterprise of the entire kingdom for all future time – a great encouragement for one who loves his native land to also venture something in the future for truths that are of such great benefit to our species.
During the same period the question of censorship, so important in every age for free societies, was discussed in the Grand Committee’s Third Committee on the Freedom of Printing. There I also had the fortune to be able to speak out for liberty and to some extent, despite the active opposition of several important members, contribute to freeing it from its tutelage.
Moved by the same tender feelings for freedom and for the citizens, I have composed this little treatise. The reason for it[9] is made clear by its title. The Society of Arts and Sciences in Gothenburg some years ago announced a prize question, to be answered, regarding the rural trade, which received no answers the first time round and was therefore set again as a competition subject for the year 1776, when this answer of mine was submitted. None of the answers received won the prize, however, but one was awarded the socalled accessit,139 in addition to which the Society expressed itself favourably about this answer of mine and willing to publish it if the author himself would only make such changes as the Society would propose to him. The Society of Arts and Sciences also graciously informed me, under my motto, of these, which I have to the best of my ability sought to use to improve my treatise. But as I nonetheless apprehend that the Society may still on its part find many doubtful matters in it, which I, on the other hand, being ardent and sensitive in defence of liberty, would not wish to remove from this publication of mine, I have decided to present it on its own merits rather than be the cause of further trouble on account of it to such a venerable Society.[10]
Most of all, dear reader, I prefer to leave my essay to your examination. I am quite prepared to be contradicted, but no other reasons convince me than those that palpably lead to the only true purpose of all political arrangements, the happiness of our species.
Kokkola 26 September 1777 Anders Chydenius
Föregående avsnitt:
Följande avsnitt: Lanthandel, § 1
Platser: Europa Göteborg (Giötheborg, Götheborg) Sverige (Swerige, Swerge, Ruotzi)
Personer: Gjörwell (Görvell), Carl Christoffer Junggren, Bengt Gustav III (Gustaf d:n 3:die, Konung Gust. den 3) Rothman, Jacob Gabriel Runeberg (Runneberg), Edvard Fredric Salvius, Lars
Bibelställen:
Teman: