Valtiopäivien 1765–1766 aikaan julkistettujen poliittisten pamflettien joukossa tuoteplakaattia vastustava Anders Chydeniuksen Valtakunnan heikkouden lähde oli vastakirjoitusten ja kritiikin määrässä mitattuna ehdotonta kärkeä. Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan peräti yhdeksästä noiden valtiopäivien aikaan sitä vastaan suunnatusta tekstistä. Vaikka esimerkiksi Virrankoski toteaa, että useimmat näistä vastineista olivat lyhyitä ja vähämerkityksisiä, määrä on silti suuri, ja joukossa oli toki myös sisällöltään painavampia kirjoituksia. Jo vuonna 1765 ilmestyi anonyymeina kaksikin laajaa kiistakirjoitusta, Omständelig Wederläggning Af Skriften, Kallad: Källan til Rikets Wanmagt. Uti bref til en wän, sekä hieman myöhemmin painosta tullut Wattu-Prof vid Källan til Rikets Wanmagt1. Ensin mainitun kirjoittajasta Chydenius itse ei päässyt perille, mutta nykyään sen laatijana pidetään sotakollegion sihteeri Bengt Junggreniä. Jälkimmäistä vastinetta ovat pitäneet Tukholman porvariston vanhimpien sihteerinä työskennelleen reformimerkantilistin ja tiedeakatemian jäsenen Edvard Fredric Runebergin laatimana sekä Chydenius itse että myöhemmät tutkijat.
Vastineiden laatijoiden henkilöllisyyttä tärkeämpää on Chydeniuksen reaktio kritiikkiin. Hänen vastineen vastineensa paisui lopulta laajimmaksi hänen talouspoliittisista teksteistään. Se ilmestyi Lars Salviuksen kirjapainosta marraskuussa 1765 nimellä Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä ei enää anonyymina, vaan valtiopäivillä jo näkyvyyttä keränneen Chydeniuksen omissa nimissä.
Seikkaperäisen vastauksen viipymistä selittävät sekä Chydeniuksen muut kirjalliset kiireet että tekstin 153-sivuinen laajuus.2 Pituus johtuu osittain kirjoitelman rakenteesta, jossa Chydenius vastaa vastineiden argumentteihin pääasiassa yksi kerrallaan ja paikoitellen sellaisella yksityiskohtaisuudella, että teoksen otsikointia voi pitää hyvin oikeutettuna. Teksti on sekä kielensä, tyylinsä että sisältönsä osalta kiinni siinä päivänpoliittisessa kiistassa, jonka kuluessa Chydenius sen kiireidensä keskellä kirjoitti. Tällä on ollut seurauksensa Seikkaperäisen vastauksen vastaanotolle niin 1760-luvun aikalaisten keskuudessa kuin myös myöhemmässä kirjallisuudessa. Tekstiä on kutsuttu yhdeksi Chydeniuksen oppi-isiinsä nähden itsenäisimmistä talousopillisista esityksistä, mutta kattavan syventymisen sijasta siitä on silti usein poimittu lähempään tarkasteluun vain yksittäisiä ajatuksia ja lainauksia. Jälkipolvien osalta tämä johtunee ainakin osittain tekstin muodosta tarkoituksellisen kärjistettynä väittelypuheenvuorona ja sen aika- ja kontekstisidonnaisuudesta. Tekstin aikalaisvastaanotolle juuri tämä ei tietenkään ollut ongelma, mutta puoluepoliittisille ja ideologisille kiistoille tyypillisesti olennaisinta Chydeniuksen välittömälle yleisölle ei välttämättä ollut, kuinka oikeassa tai väärässä Chydenius kaikessa sanomassaan tarkalleen oli, vaan se, millaisin sanakääntein ja miten jyrkästi hän vastustajiaan kohteli.
Puolue- ja säätykiistojen kuumentamassa 1760-luvun ilmapiirissä Chydeniuksen tekstin jälkimaailmaa kiinnostavan talousopillisen ja filosofisen sisällön voi nähdä jopa eräänlaiseksi sivutuotteeksi retoriselle nokittelulle, jossa kansantaloudellisia ja taloushistoriallisia tulkintoja käytettiin perustelemaan valtakunnalle ajettua talous- ja elinkeinopoliittista suuntaa. Tässä vastakkainasettelussa Chydeniuksen vastustajat pyrkivät varoittamaan säätelyn purkamista seuraavista onnettomuuksista ja sekasorrosta, kun Chydenius puolestaan selitti, miten talouden säätely erioikeuksin ja varsinkin tuoteplakaatti loivat elintilaa yhteisen hyvän vastaiselle itsekkyydelle ja säätelystä ja plakaatista luopuminen hyvinvoinnille ja vaurastumiselle. Tätä retorista tarvetta palvelevat Seikkaperäisessä vastauksessa viljellyt runsaat tekstin kirjoitusajankohdan lähimenneisyydestä poimitut esimerkit, joissa miltei mitkä hyvänsä tuoteplakaatin säätämistä seuranneet taloudelliset takaiskut tulkitaan juuri plakaatin seurauksiksi mainitsematta vaikkapa Ruotsin vientimaiden suhdannevaihteluiden merkityksestä kaupalle ja sen volyymeille.
Näkökulmaa hieman vaihtaen juuri tämä sama sekä läheisemmän että kaukaisemman taloushistorian taitava poliittinen käyttö kuuluu kuitenkin myös tämän Chydeniuksen tekstin ilmeisiin vahvuuksiin, aivan kuten Valtakunnan heikkouden lähteessä3. Suuri osa Seikkaperäisen vastauksen sivuista kuluu taloudellisten säädösten aiheuttamien tappioiden ja epäoikeudenmukaisuuksien tunteikkaaseen ja yksityiskohtaiseen läpikäyntiin, ja vaikka osa Chydeniuksen väitteistä olisi liioiteltuja, osa ei sitä suinkaan ole. Lisäksi tekstin välittömän poliittisen vaikuttavuuden kannalta oli oikeastaan toissijaista, pitivätkö kaikki sen väitteet paikkaansa vai eivät. Puolittain jo unohtuneiden, vain harvoille avoimiin arkistoihin hautautuneiden menneisyyden detaljien kiistäminen oli Chydeniuksen vastustajille työlästä, ja historiaa koskevat väitteet olivat 1700-luvulla joka tapauksessa tulkinnallisia, aivan kuten ne ovat kaikkina muinakin aikoina. Kuvaava esimerkki Chydeniuksen tavasta käyttää menneisyyttä on se, miten hän nostaa tekstinsä alkupuolella esiin kertomuksen ahneesta Göteborgista, joka hyökkää pienemmän Uddevallan kilpailua vastaan valitusten avulla ja hankkii itselleen Värmlannissa lähes monopolin valtakunnan tärkeimmän vuorikunnan vienti- ja tuontikauppaan. Näin aloitettu suurimpien kaupunkien ahneita tukkukauppiaita palvelevan tuoteplakaatin kritiikki laajenee teoksen mittaan myös Pohjois-Ruotsin ulkomaankaupan järjestelyjen yleisemmäksi arvosteluksi, mitä lukiessa on syytä muistaa, että Chydenius pitää näin myös kotiseutunsa Pohjanmaan puolta. Yrjö Kaukiainen vetääkin yhteen taloushistoriallisen tutkimuksen näkemyksen Chydeniuksen tuoteplakaattikirjoittelusta toteamalla, että on vaikea nähdä, miten plakaatin kumoaminen olisi voinut olla ruotsalaisen merenkulun etu, mutta Pohjanmaalla ei vielä vuonna 1765 ollutkaan ketään, joka olisi hyötynyt plakaatista. Paikallisesti olennaisemmilta näyttivätkin plakaatin negatiiviset vaikutukset muihin elinkeinoihin.
Sekä Chydeniuksen että hänen vastustajiensa ajattelusta voi koko tässä vastinekiistassa erottaa kaksi aikakauden eurooppalaiselle talousopilliselle keskustelulle tyypillistä juonnetta. Näistä ensimmäinen on kysymys yksityisten ja yleisten intressien suhteesta ja toinen kysymys hyödystä eli siitä, miten valtakunnan resursseja voitaisiin käyttää entistä tehokkaammin.
Yksityisen ja yleisen suhde määrittyi ylipäänsä talouden ongelmaksi ja filosofoinnin kohteeksi, koska talousoppi sisälsi vielä 1700-luvulla vahvasti moraalisen ulottuvuuden. Siksi ajatus itsekkään tai tuhlaavaisen yksilön toiminnan myönteisistä vaikutuksista yhteiselle hyvälle tai kansantalouden kokonaisuudelle oli niin vaikea ja laajasti keskusteltu kuin oli. Valtakunnan heikkouden lähteen ajatuksista väiteltäessä tämä näkyi siten, että Chydeniuksen vastustajat ymmärsivät tuoteplakaatin ja muut elinkeinoja koskevat erioikeudet keinoksi ehkäistä itsekkäiden yksilöiden hyötymistä yhteisen hyvän kustannuksella, kun taas Chydeniuksen vastineessa tuoteplakaatti oli paraatiesimerkki järjestelmästä, joka nimenomaan salli itsekkyyden kukoistaa ja poisti koko yhteisöltä vapaan kilpailun tuottamat edut. Kiistan molempien osapuolten tulkinnat ottivat näin vastakkaisuudestaan huolimatta samaan aikaan moraalisella tasolla kantaa itsekkyyttä vastaan ja olivat siten osa aikakautensa taloudellisen ajattelun jatkumoa.
Hyödyn korostaminen oli puolestaan juuri 1700-luvun puolivälin ja sitä välittömästi seuranneiden vuosikymmenten ilmiö. Sen taustalla oli muun muassa eurooppalaisen valistusfilosofian tarjoamia, juuri tuolloin ajankohtaisia vaikutteita, joita Ruotsissa erityisesti valtaeliitti innokkaasti omaksui. Samaa hyödyn ideologian vahvuutta ilmensi myös talousopin muuttuva rooli ja nousu niin akateemisena oppialana kuin käytännön poliittisen väittelyn kiistakapulana. Tutkimuksessa juuri tämän ajan ruotsalaisia talousoppineita kutsutaan usein reformimerkantilisteiksi tarkoituksena korostaa samalla kertaa sekä heidän ajattelunsa jatkuvuutta että eroavuuksia suhteessa aiempiin sukupolviin. Ruotsiinhan oli kehittynyt jo 1600-luvun lopulta alkaen keskusjohtoinen talous- ja kauppajärjestelmä, jolla oli ollut omat ulkomaiset esikuvansa. Tälle pohjalle rakennettua elinkeinopolitiikkaa kehittivät ja muokkasivat muuttuneisiin olosuhteisiin ja uudempiin aatteisiin sopivaksi niin akateemiset oppineet kuin valtiopäiväpoliitikotkin, ja vaikka järjestelmän perustaksi nähtiin edelleen sääty- ja privilegioyhteiskunta, väittely siitä, miten talous ja elinkeinot oli parasta järjestää, oli 1700-luvun puolivälin jälkeen ehtinyt jo varsin kauas lähtökohdistaan. Tässäkin suhteessa sekä Chydenius että hänen kriitikkonsa olivat aikakautensa tyypillisiä edustajia, joiden välinen kiista koski pohjimmiltaan sitä, kuinka suuri osa perinteisestä talousopista oli kestävää ja kuinka suuri osa vanhentunutta. Vaikka Chydeniuksen ajattelu oli toki tältä osin uudistusmielisempää kuin Valtakunnan heikkouden lähdettä pelästyneiden vastineenkirjoittajien, myös yhteisiä elementtejä löytyy. Chydenius esimerkiksi perustelee Seikkaperäisessä vastauksessa vapaata purjehdusoikeutta ensi sijassa koko yhteisölle eikä yksilöille koituvien hyötyjen kautta, vaikka hänen toki voi samalla tulkita pyrkineen madaltamaan juuri tätä vastakkainasettelua kehittämällä lainsäädäntöä sellaiseksi, ettei yksilöiden vapaa ja luonnollinen toiminta enää vahingoittaisi yhteisiä intressejä. Tässä mielessä myös Seikkaperäinen vastaus ja muut Chydeniuksen talouspoliittiset tekstit jatkavat aiempien reformimerkantilistien aloittamaa diskurssia, jossa kyse on nimenomaan kollektiivien jakamista yhteisistä eduista, kuten valtakunnan pelastamisesta tai kansallisesta voitosta.
Chydenius on näin kirjoittajana vanhan ja uuden rajalla. Hän ymmärtää ja tunnustaa talouden omalakisuuden, mutta ei artikuloi vielä kovinkaan selkeää, yksilölähtöistä kantaa yksityisten intressien ajamiseen tai itsekkyyden moraalisuuteen. Sen sijaan hän pyrkii koko yhteisölle suotuisiksi katsomiinsa uudistuksiin, jollaisiksi hän mieltää myös suppeampien, paikallisten intressiryhmien vapauttamisen toimimaan entistä tehokkaammin oman etunsa ja samalla valtakunnan yhteisen hyvän eteen. Osapuilleen vastaaville ajatuksille perustuivat myös ranskalaisten fysiokraattien ja skottilaisten valistusfilosofien samoihin aikoihin kehittelemät talousopilliset kannat, jotka jälkimaailma on määritellyt laissez-fairen tai taloudellisen liberalismin varhaisiksi ilmentymiksi. Myös Chydeniuksen Seikkaperäisessä vastauksessa on vastaavaa sisältöä, mutta enimmiltään sidottuna 1760-luvun puolivälin päivänpoliittisiin kiistakysymyksiin ja niistä erityisesti tuoteplakaattiin. Eurooppalaisessa kontekstissa Chydeniuksesta tekevätkin erityisen juuri hänen ajattelunsa käytännöllisyys ja hänen näkemystensä yhteydet hänen valtiopäivillä edustamansa seudun etuihin.
Samalla myös Ruotsia 1760-luvulla piinannut valuuttakriisi ja Eurooppaa vaivannut lama vaikuttivat Chydeniuksen ajatusten poliittiseen menestykseen, mutta tätä vaikutusta tulee toisaalta varoa liioittelemasta. Ajatus itse itseään säätelemään kykenevästä vapaakaupasta oli kehittynyt ja kypsynyt vähitellen, askel kerrallaan useampien vuosikymmenten mittaan eri puolilla Länsi-Eurooppaa, ja kirjoituksia, jossa sitä esitettiin sovellettavaksi käytäntöön, ilmestyi 1700-luvun puolivälin jälkeen useammallakin taholla. Vaikka perinteisen talouspolitiikan kohtaamat akuutit vaikeudet helpottivat varmasti vapaakaupan läpimurtoa poliittisiin keskusteluihin, varsinainen välttämätön ehto sille oli se, ettei ajatus vapaakaupasta ollut sittenkään eurooppalaisella tasolla enää liian uusi ja erikoinen.
Se, että valtiopäiväpoliitikko Chydenius, Pohjanmaan edunvalvoja, sattui tutustumaan näihin oppeihin, kehittelemään niitä ja tulkitsemaan ne hyödyllisiksi sekä kotimaansa että kotiseutunsa eduille, pääsi näin johtamaan vuosien 1765–1766 pamflettien ja vastakirjoitusten syntyyn. Chydenius oli siten omalta osaltaan pohjustamassa oppeja, joiden varaan moderni, länsimaisen talousjärjestelmä rakentui aikanaan 1800-luvulla. Edes pieni osallisuus tämän mittakaavan historialliseen prosessiin, vaikka vain sen pohjoisella sivunäyttämöllä Tukholmassa, on melkoinen saavutus periferian pappismiehelle. Sitä ei sanottavammin himmennä edes se, ettei Chydenius lopulta päässyt valtiopäivillä edes lähelle Valtakunnan heikkouden lähteen ja Seikkaperäisen vastauksen konkreettista tavoitetta, tuoteplakaatin kumoamista Ruotsissa. Tämä tapahtui vasta 1820-luvulla, ja Suomessa säädös pysyi voimassa vieläkin kauemmin, käytännössä 1800-luvun puoliväliin asti.
Jouko Nurmiainen
Kirjallisuus
Ericsson, Birgitta, ”Stockholms storborgerskap och intressespelet kring produktplakatet”, Robert Sandberg (red.), Studier i äldre historia tillägnade Herman Schück 5/4 1985, Stockholm 1985, s. 301–312.
Heckscher, Eli F., Sveriges ekonomiska historia från Gustav Vasa, II:1–2, Stockholm: Albert Bonniers förlag 1949.
Högberg, Staffan, Utrikeshandel och sjöfart på 1700-talet. Stapelvaror i svensk export och import 1738–1808, Stockholm: Bonnier 1969.
Kaukiainen, Yrjö, Ulos maailmaan! Suomalaisen merenkulun historia, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2008.
Magnusson, Lars, Äran, korruptionen och den borgerliga ordningen. Essäer från svensk ekonomihistoria, Stockholm: Atlantis 2001.
Nurmiainen, Jouko, Edistys ja yhteinen hyvä vapaudenajan ruotsalaisessa poliittisessa kielessä, Bibliotheca historica 122, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2009.
Runefelt, Leif, Dygden som välståndets grund. Dygd, nytta och egennytta i frihetstidens ekonomiska tänkande, Stockholm studies in economic history 43, Stockholm: Stockholms universitet 2005.