Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Omaelämäkerta

Omaelämäkerta

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

123

Anders Chydenius on syntynyt vanhaa lukua1 24. helmikuuta2 1729 Sotkamon pitäjässä 2 peninkulman päässä Kajaanista. Isä oli Kokkolan kirkkoherra ja rovasti Jakob Chydenius, tuolloinen Sotkamon kappalainen, josta tuli 1734 Kemin Lapin ja Kuusamon kirkkoherra, mistä virasta hän vuonna 1746 sai siirron Kokkolan seurakuntaan, jossa hän kuoli huhtikuussa 1766. Isäni isä oli Rymättylän kirkkoherra, maisteri Anders Chydenius, talollisen poika samasta pitäjästä. Äitini oli nimeltään Hedvig Hornaea, Eurajoen edesmenneen kirkkokerran ja rovastin Samuel Hornaeuksen tytär.

Lähinnä Jumalaa saan kiittää hellää isääni paitsi elämästä ja lapsuus- ja nuoruusaikani huolenpidosta, jollaisen useimmat vanhemmat lapsilleen suovat, myös melkeinpä enemmänkin uupumattomasta opetuksesta, jota sain varhaisimmista vuosistani saakka. Hän ei opetuksessaan noudattanut yleisesti käytettyä menettelytapaa, pelkästään lastensa muistin kuormittamista. Hän opetti heidät ajattelemaan ja samalla sallimaan ymmärryksen valon lämmittää sydäntä hyveeseen ja jumalanpelkoon.

Kaksi vuotta sain yksityisopetusta hellän isäni valvonnassa. Kaksi vuotta kävin Oulun triviaalikoulua ja yhden vuoden sain yksityistä ohjausta Tornion pedagogion silloiselta rehtorilta ja Oulun myöhemmältä kirkkoherralta ja rovastilta[124] Johan Wegeliukselta, jolta todistuksen saatuani matkustin joulukuussa 1744 yhdessä vanhemman veljeni, terävä-älyisen, mutta tapaturmaisesti Kokemäenjokeen hukkuneen filosofian apulaisen maisteri Samuel Chydeniuksen kanssa Turun Akatemiaan, jonka opiskelijaksi kirjoittauduin tammikuussa 1745. Sain siellä ensimmäisen lukuvuoden aikana filosofian sekä latinan kielen opetusta silloiselta filosofian apulaiselta, nykyiseltä arkkipiispalta, korkeasti kunnioitetulta Carl Fredrik Mennanderilta, mutta hyödyin eniten terävä-älyisen maisteri Nordstedtin3 ja veljeni päivittäisistä tapaamisista ja keskusteluista, joita aina kuuntelin hyvin innokkaasti. Opiskelin vuonna 1750 Uppsalan yliopistossa, puolustaen myös 1751 veljeni väitöskirjaa De Navigatione per flumine et Lacis Patriae promovenda.4 Matkustin 1753 takaisin Turkuun mukanani kutsu vastikään perustettuun Kokkolan pitäjän Alavetelin kappeliseurakuntaan toimiakseni sen ainoana pappina, mihin sain maaliskuussa myös Turun hiippakunnan silloiselta piispalta, korkeasti kunnioitetulta Johan Browalliukselta virkamääräyksen ja suoritin tavalliset akateemiset opinnäytteet maisterin oppiarvoa varten esimiehiltäni täyden hyväksymisen saaden ja otin arvon vastaan seuraavan vuoden promootiossa poissa olevana. Muutaman liuskan laajuinen pro gradu -tutkielmani koski amerikkalaisia tuohiveneitä,5 ja työtä ohjasi edesmennyt tohtori Kalm. Kesällä samana vuonna ryhdyin hoitamaan tehtävääni Alavetelissä. Työskentelin tässä pienessä 30 savun kappeliseurakunnassa 17 vuotta ajattelemattakaan uralla nousemista, saati vaivaamatta125 esimiehiäni yhdelläkään siihen tähtäävällä anomuksella. Olisin luultavasti myös pysynyt siellä kuolemaani asti, ellei isäni olisi sairasvuoteeltaan juuri ennen kuolemaansa kirjeitse velvoittanut minua hakemaan Kokkolan kirkkoherran virkaa hänen jälkeensä ja toimimaan kahden alaikäisen sisarpuoleni holhoojana ja pitämään huolta äitipuolestani.6 En kuitenkaan päässyt ehdolle tuohon virkaan ennen kuin kahden vuoden kuluttua, jolloin isäni seuraaja, kirkkoherra Johan Haartman sai siirron Vöyrin seurakuntaan.

Sekä kaupunki- että maaseurakunta7 antoivat silloin minulle yksimielisen luottamuksensa ja anoivat konsistorilta minun hyväksymistäni ehdolle pantavaksi, minkä aseman sainkin pastoraalitutkinnon suoritettuani ja sitten vaalissa varsin yksimielisen kannatuksen virkaan. Sain vuonna 1770 valtakirjan Kokkolan kirkkoherraksi, otin viran otin vastaan toukokuussa samana vuonna ja olen tämän seurakunnan esipaimenena nyt kymmenettä vuotta ja suurempia maallisia etuja jäljellä olevina elinvuosinani tavoittelematta aion jatkaa työtäni täällä niin pitkään kuin Jumala elämää ja terveyttä suo. Korkeasti kunnioitettu piispa Haartman8 soi minulle viimeksi koolla olleilla vuoden 1778 valtiopäivillä korkeasti kunnioitetun pappissäädyn useimpien edustajien esityksestä sen kunnian, että hän ilman minkäänlaista aloitetta minun taholtani myönsi minulle rovastin arvonimen,9 ja sain nimityskirjeeni viime vuoden helmikuun 24. päivänä, ja samaan aikaan hänen[126] kuninkaallinen majesteettinsa nimitti minut armollisesti teologian tohtoriksi, ja valtakunnan arkkipiispa, korkeasti kunnioitettu tohtori Carl Fredrik Mennander promovoi minut viime kesäkuun 6. päivänä.

Tunnustan vilpittömästi, että olen liian vähäinen ottamaan vastaan kaikkea Herran näin monella tavalla minulle arvottomalle suomaa hyvyyttä, mistä hyvyyksistä suinkaan vähäisin ei ole se, että Herra on suonut minulle hyvän, hellän ja uskollisen vaimon, kun lokakuussa 1755 solmin avioliiton pietarsaarelaisen kauppiaan Olof Mellbergin tyttären neiti Beata Magdalena Mellbergin kanssa. Itse lapsettomana olen pitänyt velvollisuutenani muiden lasten kasvattamista, ja näistä mainittakoon erityisesti sisarpuoleni Helena, joka solmi syksyllä 1777 avioliiton tämän kaupungin koulun rehtorin maisteri Johan Kreanderin kanssa, velipuoleni Adolf Chydenius, joka viime syksynä kuoli Oulussa liikkeellä olleeseen punatautiin, ja sisarenpoikani Johan Tengström,10 joka vielä opiskelee Turun Akatemiassa ja herättää iloisia toiveita siitä, etteivät hänen kasvatukseensa käyttämäni varat ja vaiva mene hukkaan.

Näin lyhyt on elämänvaiheitteni kuvaus, näin yksinkertaista on vaellukseni ollut tähän päivään saakka, ja toivon vilpittömästi, ettei siinä muita merkillisyyksiä tapahtuisi, vaikka tämä tomumaja saisikin jatkaa toimintaansa vielä useita vuosia, kuin että saisin virassani tai sen ulkopuolella127 tehdä jotakin hyvää ja puolustaa viattomuutta, ja sulkea silmäni kalliin Vapahtajani sylissä.

Mutta mikäli Kuninkaallinen tiede- ja kirjallisuusseura toivoo minulta myös jonkinlaista selontekoa opinnoistani, kirjoituksistani ja vaiheistani valtiopäivämiehenä, minun on yritettävä selostaa myös niitä vilpittömästi.

Kuninkaallisissa yliopistoissa opiskelin moniakin aineita: puuhailin vähän joka taholla, mikä myös oli omalla tavallaan hyödyksi tulevan tutkintoni kannalta. Filosofisten tieteiden lisäksi olin hyvin kiinnostunut matemaattisista aineista, etenkin geometriasta, tähtitieteestä, gnomoniikasta,11 mekaniikasta ja hieman algebrastakin. Mutta ryhdyttyäni sitten hoitamaan sinänsä kallisarvoista, vaikka monien jopa pappienkin väheksymää seurakunnan paimenen virkaa, on pääammattinani ollut käytännön hurskausoppi. Olen yrittänyt esittää kuulijoilleni kristinuskon perusteiksi varmimmat ja selkeimmät teoreettiset totuudet, ja jo siitä lähtien, kun nuoruuden innostuksessani yritin akatemiassa osaksi seurata monenmoisia hienostuneita teologisia erittelyjä ja osaksi itsekin halkoa hiuksia logiikan ja metafysiikan sääntöjä noudattaen ja havaitsin sekä väittelyissä että omissa pohdiskeluissani, etten lopulta tiennyt, mihin säikeeseen kiinnittäisin oman vakaumukseni, laskeuduin takaisin näistä huimaavista korkeuksista ja päätin Paavalin Tiitukselle antaman opetuksen[128] mukaisesti (1. luku 9. jae) pitää kiinni vain luotettavasta, opettavaisesta sanasta, mikä on johtanut siihen, että kuullessani tai lukiessani tuommoisia hienouksia kysyn itseltäni: Quis est usus huius loci practicus?12 Ja kun Herra soi minulle saarnaamisen armon, ei sen tähden että minulla olisi jotakin omaa sanottavaa, vaan jotta saisin kuulijani vakuuttuneiksi ja liikuttaisin heidän mieltään, havaitsin pian, miten kehnosti mutkikas oppineisuus sopi saarnatuoliin ja ettei pappi voi koskaan esittää sanomaansa niin yksinkertaisesti kuin hänen pitäisi, myös hienoissa kaupunkien ja akateemisten piirien seurakunnissa. Jos nimittäin saarnan tavoitteena olisi saada kuulijat vakuuttuneiksi saarnaajan lukeneisuudesta tai myös osoittaa tuollaisella oppineella saarnalla, että saarnamies pitää kuulijoitaan ihmisinä, jotka kykenevät käsittämään ja ymmärtämään tuollaista oppineisuuden osoitusta, voitaisiin nokkeluuksia ja tyhjää kaunopuheisuutta sietää, vaikka se kuitenkin loppujen lopuksi on huijausta. Mutta jos tavoitteena on vakuuttaa ja liikuttaa, muuttaa ja parantaa vaellusta kristillisyyden ja hyveiden polulla, pitää esitettyjen perustelujen olla mahdollisimman yksinkertaisia, keinojen mahdollisimman käsitettäviä ja kannustusten mahdollisimman voimakkaita, kun taas korkea oppineisuus ei ole muuta kuin hämärtävää sumua vaeltajalle, joka pyrkii saavuttamaan onnellisuuden.

Katekismuksen opettamisen, jolla en tarkoita muutamia huolimattomasti lukaistuja katekismussaarnoja enkä muodon vuoksi toimeenpantuja lukukinkereitä, vaan kaikkea suullista opetusta, jolla papin on keskustellen välitettävä ja teroitettava kaikenikäisille kuulijoilleen oikean hurskausopin elävälle kristillisyydelle antamaa tarpeellista ja horjumatonta perustaa, olen todennut vaikeimmaksi ja vastuullisimmaksi129 kaikista virkatehtävistäni. Siihen vaaditaan selkeyttä ja esityksen yksinkertaisuutta, jossa ei saa edellyttää melkeinpä mitään ennalta tunnetuksi, ja vaikka minulla on jossakin määrin lahjakkuutta ymmärrettävään esitystapaan, havaitsen kuitenkin kaikesta vaivannäöstäni huolimatta jääväni usein neuvottomaksi. Tähän tarvitaan sellaisen järjestyksen aikaansaamista, jossa totuudet liittyvät toisiinsa luontevasti ja nousevat esiin toisistaan, tähän tarvitaan puhtaan ja vaivattoman ajattelun kykyä sekä uutteraa pohdiskelua, jotta harppaus asiasta toiseen ei tekisi kaikesta sekasotkua. Ja lopuksi tähän vaaditaan, että sydämessä on kipinä taivaallisesta tulesta eli Jumalan sytyttämä toive siitä, että vapauttaisimme oman sielumme ja niiden sielut, jotka meitä kuuntelevat. Silmiemme edessä on oltava toisaalta se verta vaativa tuomio, jonka kohtaamme, jos lyömme laimin kaikkien Jumalan antamien elämänohjeiden julistamisen kuulijoillemme, nimittäin, että kirottu on se joka Herran työtä jne. (Jeremia 48. luku, 10. jae),13 ja toisaalta meille armosta suotu palkka, Daniel 12. luku. Kuulijoittemme onnen on myös oltava meille sydämen asia, niin että katekismusopetuksessamme samalla kertaa sekä valistamme ja ohjaamme vakaumukseen kuulijoitamme että liikutamme heidän mieltään, hoc opus hic labor.14 Tähän työhön on tavallisten katekismuksen kuulustelujen lisäksi useita tilaisuuksia: etenkin silloin, kun nuoria opetetaan heidän valmistamisekseen ensimmäiseen käyntiinsä Pyhällä Ehtoollisella, kun ihmisiä muuttaa seurakuntaan ja sieltä pois, sairaskäynneilläkin, elleivät sairaat ole liian heikossa kunnossa. Olen aina tietoisesti pyrkinyt käyttämään tuollaisia tilaisuuksia hyväksi ja kokenut tällöin useimmiten Jumalan erityistä siunausta.

Ei tässä vielä kaikki: armonsa voimakkailla vaikutuksilla minuun[130] ja rippilapsiini Herra avasi uuden oven tuloksellisempaan virkani hoitamiseen, kun ryhdyin heidän yksityistä opettamistaan ja hartaudenharjoitustaan varten käyttämään sunnuntai-iltapäivät hengellisiin keskusteluihin ja opetushetkiin ensin heidän kanssaan ja sitten muiden kuulijoitteni itsepintaisten pyyntöjen takia kaikkien tällaista hartaudenharjoitusta toivovien kanssa, jolloin enimmäkseen selitetään vastikään pidettyä saarnaa ja esitetään sen sisällön lähempiä sovellutuksia läsnäolijoiden omantunnon korventamiseksi sekä heidän opikseen ja lohdutuksekseen. Olen jatkanut tätä toimintaa nyt yli 15 vuotta, ja suuri osa kuulijoistani on myös ahkerasti, mutta täysin vapaasti osallistunut tähän hartaudenharjoitukseen kotonani. Läsnä on usein ollut 200–300 henkeä, ja tilaisuudet lopetetaan aina aiheeseen sopivaan iltarukoukseen, minkä jälkeen olen antanut halukkaiden tulla vapaasti keskustelemaan yksityisesti kanssani, ja jotta tämä ei estyisi, olen heti seurakuntaan saapumisestani saakka kieltäytynyt suorittamasta ja vastaanottamasta pyhäpäivinä muita kuin kristilliseen rakentumiseen johtavia vierailuja.

Tämän päätoimeni ohella olen yrittänyt olla hyödyksi lähimmäisilleni muillakin tavoilla. Olinhan opiskellut Uppsalassa hieman kemiaa, mutta en sen sovelluksia lääketieteeseen. Ensimmäisinä pappisvuosinani ryhdyin kuitenkin lääkitsemään kuulijoitteni lapsia noudattaen Kuninkaallisen lääketieteellisen kollegion painattamaa opasta lastentautien parantamisesta maaseudulla etäällä lääkärinavusta.15 Pian sen jälkeen ilmestyneet asessori Haartmanin kotihoidon opas16 ja asessori af Dareliuksen kirja Socken-apothek17 ohjasivat minua pitemmälle tieteeseen, niin että ryhdyin opiskelemaan lääkeaineiden valmistuksessa tarvittavaa kemiaa. Tein ratkaisun, tilasin välineitä ja raaka-aineita ja perustin131 pienen kemiallisen laboratorion, jossa vähitellen etenin niin pitkälle, että valmistin itse mm. seuraavia aineita: mercurius sublimatus corrosivus,18 mercurius dulcis, kalomelia19 ja monia elohopeayhdisteitä, spiritus nitri fumans, spiritus salis ja spiritus salis ammoniaci,20 Hoffmannin tippoja21 ja lisäksi muitakin. Valmistin niistä monenmoisia lääkkeitä. Hankin myös tietämystä monenlaisista hartsiliuoksista ja niiden käytöstä, selvitin kokeilla niiden laatua eri liuottimissa, ja minulla oli yllin kyllin lääkkeitäni käytäviä potilaita, mutta ostin vain harvoin apteekista muuta kuin yksinkertaisia perusaineita.

Luin uutterasti arkkiatri Rosén von Rosensteinin anatomiaa22 ja ryhdyin suorittamaan myös kirurgisia toimia, leikkaamaan pois syöpäkasvaimia ja kyhmyjä usein varsin vaarallisistakin kohdista ja etenkin silmäleikkauksia, joissa leikkasin silmäsairaiden silmäluomia23 päästen melkeinpä uskomattoman onnistuneisiin tuloksiin.

Monien kokeilujen tietä kehitin silmäveden, joka jossakin määrin muistuttaa rouva Segercronan silmävettä,24 mutta ovat monessa suhteessa niitä tehokkaampia ja etenkin sopivia useimmille heikoille ja vetistäville silmille.

Minulla oli tilaisuus puuhailla tällaisten asioiden parissa ollessani pienen kappeliseurakunnan kappalaisena, mutta kun siirryin Kokkolan seurakuntaan, virkatehtäväni kasvoivat laajemmiksi ja vaativimmiksi, joten en voinut jatkaa tuota toimintaa lukuun ottamatta sitä, että olen toisinaan joutunut tekemään leikkauksia heikkosilmäisille ja joskus kirjoittamaan jollekin kuulijalleni reseptejä Vaasan tai Kokkolan apteekkiin, kun[132] luotettavaa lääkäriä ei ole ollut tavoitettavissa lähempää kuin 14 peninkulman päästä paikkakunnalta.

Mikään ei ollut papiksi tullessani minulle oudompaa kuin politiikka, mutta vuoden 1756 valtiopäivien aikana julkaistu Riksdags-Tidningar25 avasi ensi kerran silmäni ja sai minut ajattelemaan Ruotsin hallitustapaa ja valtiollisia säädöksiämme, ja kun sain käsiini kauppaneuvos Nordencrantzin vuoden 1761 valtiopäivillä säädyille esittämän perusteellisen muistion ja muita hänen kirjoituksiaan vaihtokurssista,26 tunsin houkutusta perehtyä paremmin tuollaisiin aiheisiin. Havaitsin tuolla kirjoittajalla olevan niin runsaat tiedot ja antoisia mietteitä poliittisista asioista, niin runsaasti ajatuksia, että siinä oli runsaasti aiheita opinhaluisen lukijan täyden mielenkiinnon virittämiseen, vaikka hänen kirjoitustyylinsä oli raskaanlaista ja sitä rasittivat toistot ja vaikka yksipuolista katkeruutta ilmeneekin monessa kohdassa. Hänen kirjoituksensa sisälsivät myös politiikkaa koskevia perustotuuksia, jotka terve harkinta ja isänmaalle hyvää toivova sydän saattoivat vain hyväksyä ja omaksua.

Varustautuneena tuolla herra Nordencrantzin minulle välittämällä tietämyksellä ihmisestä ja hänen taipumuksestaan vallan väärinkäyttöön, Englannin lainsäädännön ominaispiirteistä meidän lakeihimme verrattuna sekä lakien käytöstä ja väärinkäytöstä sekä muutamilla yleisluonteisilla käsityksillä valtakunnan finanssien hoidosta, vaihtokurssista ym. matkustin vuoden 1765133 valtiopäiville kappalaisten valtuuttamana edustajana, ja sain silloin tilaisuuden noiden kauan kestäneiden valtiopäivien ajan toisaalta kartuttaa tietojani lukemalla ja keskusteluissa ja toisaalta saada niille kokemuksen tuomaa vahvistusta.

Maatalouskin on melkoisesti kiinnostanut minua, ja tässä oppaanani on ollut edesmenneen everstiluutnantti Boijen maatalouskäsikirja,27 joka yksinkertaisimmalla tavalla noudattelee luonnon omaa toimintaa. Varsin ankean kiviselle mäelle kosken28 partaalle 1753 rakennetun Alavetelin uuden kappalaisenasuntoni yhteyteen muokkasin pienen yrtti- ja puutarhan, ympäröin sen kiviaidalla, porrastin sen säännöllisiksi jokea kohti laskeutuviksi pengermiksi ja rakensin padon, jonka kautta kosken vettä ohjataan puutarhaan, raivasin varsin vetisen suon ensin pelloksi ja sitten niityksi, rakensin lehdeslatoja ja järjestin vuotuisen lehtikerppujen teon herra Boijen ohjeiden mukaan, mutta kiinnitin erityisesti huomiota aidon espanjalaisen lammaskarjan hankkimiseen ja hoitoon ja tilasin sitä varten edellä mainitulta everstiluutnantilta täysikasvuisia lampaita, niin pässejä kuin uuhiakin, ja hoidin niitä aivan hänen kirjassaan opastamallaan tavalla niin menestyksekkäästi, että tämän lammaskarjan villasta valmistettu kankaani kilpailee hienoudessaan parhaiden ruotsalaisten kangaslaatujemme kanssa. Taloudelliseen toimintaani on luettava myös se, että olen nykyisen pappilani yhteyteen raivannut kivisestä maasta uutta peltoa ja ympäröinyt sen kiviaidalla, luonut niittyjen ympärille satojen sylien mittaisia maavalleja, rakentanut[134] ison navetan, 10 hevosen tallin ja karjakeittiön, kaikki harmaasta kivestä, sekä tiilisen panimo- ja leipomorakennuksen, minkä virkatalossa tehdyn työn ja sen kustannusten korvaamiseksi Kuninkaallinen Majesteetti on suonut minulle ja kaikille palkkalaisilleni vapautuksen kaikista henkilökohtaisista kruunulle menevistä maksuista.

Kirjallisen toiminnan harjoittaminen on kiinnostanut minua ylioppilasvuosistani saakka, ja olen aina lukenut tarkkaavaisesti monenlaisia kirjallisia teoksia sekä yrittänyt kehittää taitojani sekä kirjoituksissani, saarnoissani että useissa juhlapuheissani. Olen tällöin aina pyrkinyt lauseiden ja ilmausten sujuvuuteen, vakuuttavuuteen ja miellyttävyyteen, ja vaikka lauseeni ovat usein näyttäneet paradoksaalisilta, on tosiaankin omaperäinen kirjoitustapani saavuttanut yleisön suosiota paljon enemmän kuin olen voinut odottaa tai olettaa.

Jokseenkin kaiken oikeudellisen selvittelyn ja käytännön laintuntemuksen olen sen sijaan jättänyt täysin syrjään ja pitänyt aina pientä tappiota aina parempana kuin voiton saavuttamista mutkikkaassa oikeudenkäynnissä.

Nyt muutama sana kirjoituksistani.

Minua vähemmän ei kukaan Ruotsin kyvykkäistä miehistä ole koskaan voinut uskoa mahdollisuuksiinsa tulla isänmaassaan tunnetuksi kirjailijana. Vähäiset tietoni, hiljainen ja rajoittunut elämäntapani ja, mikä minun on vilpittömästi tunnustettava, suurelle maailmalle täysin selkänsä kääntänyt sydämeni, joka oli päättänyt, että tutkin perusteellisesti omaa pahaa sydäntäni syrjäisessä maailmankolkassa ja hyödytän virkatoimissani taivaan huostaani uskomaa laumaa, sekä imartelevaa kunniaa kohtaan tuntemani suoranainen halveksunta olivat jättäneet kauas135 kaikki ajatukset siitä, että kirjoittaisin koskaan mitään yleisölle tai hoitaisin tärkeämpää virkaa kuin ensiksi saamaani pientä tehtävää. Kaitselmus on kuitenkin johdattanut minut arvottoman täysin toisille teille kuin olin osannut kuvitella.

Siitä lähtien, kun ystäväni painostivat minut ensimmäisiin yrityksiini, kansalaiset ovat ottaneet ne vastaan kiinnostuneina ja tyytyväisinä ja näin velvoittaneet minua kirjoittamaan lisää ja pakottaneet minut kartuttamaan vähäisiä tietojani lukemalla ja pohdiskelemalla entistäkin enemmän. Yritysteni edelleenkin saama suosio sekä niiden myötä virinnyt innostus siihen, että voin näin olla hyödyksi, ovat sitten saaneet minut tuntemaan tämän velvollisuudekseni, jopa yhdeksi jaloimmista nautinnoistani. Elämäni pääasia, työntäyteinen ja vastuullinen virkani, on kuitenkin aina pakottanut minut rajoittumaan vähäisiin ja lyhyisiin tutkielmiin, jotka ovat harvoin syntyneet päivänvalossa tai tavallisina työaikoina, vaan aina keskiyön hiljaisina hetkinä, jotka useimmat ihmiset viettävät tuottamattomasti elleivät nyt syntejä tehden niin ainakin unen helmassa mukavassa vuoteessa. Saksassa, Ranskassa ja Englannissa kannattaa toki tehdä kirjailijan työtä, vaikkapa vain keskinkertaisillakin kyvyillä, mutta Ruotsissa se työ tuottaa aina selvää tappiota. Minulla ei kuitenkaan ole syytä vaieta siitä, mitä olen kirjoittajana saanut vaivojeni palkaksi. Edesmennyt johtaja Salvius maksoi minulle 700 taaleria seikkaperäisestä vastauksestani niihin vastaväitteisiin, jotka oli kohdistettu teokseeni Valtakunnan heikkouden lähde,29 sekä 400 taaleria taloutta koskevasta tutkielmastani.30 Tässä ovat Jumalan edessä ja omantuntoni mukaan ilmoitettuina kaikki rikkaudet, jotka olen kirjoitustyöstäni saanut.

Vuonna 1750, jolloin odotettiin ilosanomaa silloisen Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa, nyttemmin Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Leskikuningattaren onnistuneesta synnytyksestä, joka toi maailmaan prinssi Fredrik Adolfin, minut velvoitettiin ylioppilaana pitämään puhe tämän juhlavan tapauksen johdosta Kokkolan synodaalisalissa,31[136] jolloin kuulijoiden täydeksi tyydytykseksi osoitin suomalaisten kukoistavan tilan Ruotsin kruunun alaisuudessa.32

Vastasin tavanmukaisesti nimimerkin suojassa kolmeen Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kilpailukysymykseen ja kilpailin kahdesti korkeimmasta palkinnosta. Ensi kerralla kysymys oli taloudenhoidon alalta ja koski niittyjen sammaloitumisen syytä sekä parhaita keinoja sen ehkäisemiseksi.33 Silloin vastaukseni saapuminen 2–3 päivää myöhästyneenä oli ainoa seikka, joka vei minulta mahdollisuuden kilpailla kultamitalista, joka muuten olisi kuulunut minulle. Vastaukseni painettiin samoin kuin palkittu vastaus sekä muuan toinen, muistaakseni kirkkoherra Hederströmin34 kirjoittama vastaus, ja meille kummallekin myönnettiin tunnustuspalkinto.

Toisella kerralla kysymys koski mekaniikkaa: voidaanko tavallisia kärryjämme parantaa siinä määrin, että niillä voidaan kuljettaa 70 leiviskää yhtä kevyesti kuin nykyisin ilman parannuksia 40?35 Tässä tapauksessa kanssani kilpailivat edesmennyt ylijohtaja Faggot36 ja tohtori Gadolin,37 jolloin ensiksi mainittu voitti palkinnon, ei vain akatemian jäsenenä vaan myös sukulaisuussiteiden Kuninkaalliseen tiedeakatemiaan yhdistämänä,38 mutta asioita tuntevat voivat parhaiten päätellä ratkaisun oikeudenmukaisuuden, etenkin jos on käynyt niin, että hän itse tai jotkut hänen ystävänsä olivat ehdottaneet Kuninkaalliselle tiedeakatemialle tämän kysymyksen esittämistä. Nyt kuten edelliselläkin kerralla akatemia kuitenkin myönsi minulle sekä tohtori Gadolinille tunnustuspalkinnon ja päätti painattaa meidän kummankin vastaukset palkitun vastauksen ohella. Silloin Gadolin kuitenkin otti vastauksensa pois, ja minun vastaukseni on julkaistu Faggotin vastauksen mukana.

Kolmas kysymys oli poliittinen, se koski syytä Ruotsin kansan maastamuuttoon ja keinoja sen estämiseksi.39 Silloinkin olin vain yksi hieman yli 30 kilpailijasta. Tämän vastauksen kirjoittamiseksi tein kiistämättä enemmän töitä kuin kahdella edellisellä kerralla, mutta juuri sen takia kirjoituksella oli vähiten mahdollisuuksia päästä ehdokassijoille; maalailuni olivat liian vapaita, liian selväsanaisia, ne eivät kelvanneet. Isänmaanystävä sai tuohon aikaan tuskin ajatella valtakunnan säröilyä, saati puhua ja kirjoittaa137 siitä; sellaisten asioiden mainitseminen oli ennen kuulumatonta, ellei se tapahtunut jonkun ylhäisen herran tarkoituksen edistämiseksi tai maton vetämiseksi jonkin puolueen jalkojen alta. Vastaukseni kuitenkin painettiin 1765 omalla kustannuksellani ja omistettuna valtakunnan suuresti kunnioitetuille säädyille.

Kun vuoden 1756 valtiopäivillä vakavassa mielessä viritetty kysymys useampien valtakunnan kaupunkien korottamisesta tapulikaupungeiksi oli seuraavilla vuoden 1762 valtiopäivillä kärjistynyt äärimmilleen oppositiopuolueiden jaeltua tynnyreittäin kultaa, mutta jäänyt silti ratkaisematta, silloinen Pohjanmaan varamaaherra ja laamanni Johan Mathesius päätti järjestää valtiopäivien välisenä aikana 1763 Kokkolassa yleisen lääninkokouksen. Tarkoituksena oli paitsi Pohjanmaan kaupunkien ja ympäröivän maaseudun saattaminen läheisempään vuorovaikutukseen, jotta ne seuraavilla valtiopäivillä työskentelisivät yhteistyössä jo aiemmin vaaditun purjehdusvapauden saavuttamiseksi, myös varustautuminen Tukholman ja Turun kauppiaiden mahdollisen vastustuksen torjumiseen. Muutamat kokkolalaiset ystäväni40 pyysivät silloin minuakin avustamaan näin hyvän pyrkimyksen edistämistä jollakin kirjoituksella tämän kaupungin puolesta, ja silloin minulle annettiin tietoja niistä perusteluista, joita Tukholman kauppiaat olivat tätä hanketta vastaan edellisillä valtiopäivillä esittäneet. Ne oli kirjoitettu niin lujiksi, ettei niiden voimaa voinut torjua millään lyhyillä muistioilla, ja havaitsin olevani liian heikko kyetäkseni kumoamaan ne. Ystävieni painostamana päätin kuitenkin yrittää, mikä itse työhön päästyäni onnistuikin niin hyvin, ettei kukaan ole sen jälkeen rohjennut tarttua siinä esitettyihin perusteluihin tai vastata niihin. Teksti oli uskalias, ja halusin jäädä tuntemattomaksi, mutta kukaan lääninkokouksessa olleista miehistä ei rohjennut ottaa sitä esittääkseen; niinpä minun oli astuttava itse esiin, ja luin sen koko kokousväen ollessa läsnä. Yleisö osoitti suuren tyytyväisyytensä, mutta heränneen kateuden takia minut olisi samana iltana saatettu pidättää, elleivät muutamat suosijani olisi onnistuneet täysin tietämättäni sitä estämään. Tämä kirjoitus julkaistiin sitten 1765 Kokkolan kaupungin kustannuksella otsikkonaan Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja[138] Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus41 ja jaettiin ilmaiseksi kaikille säädyille.

Edesmennyt johtaja Salvius oli kaivostoimintaa ja rautakauppaa harjoittavien yritysten osaomistajana oppinut pitkän kokemuksen tietä tämän elinkeinon ahdingon, kun Bergslagenin tuotteilla oli vain muutamia ja yhdessä toimivia ostajia eikä luottoa saanut. Hän näki 10. marraskuuta vuonna 1724 annetun tuoteplakaatin42 ja siihen 28. helmikuuta 1726 liitetyn selvennyksen43 olevan oikeat syyt siihen, että ulkomaiset ostajat on karkotettu rautakaupasta ja suolan ja viljan (näiden kaikessa kaupankäynnissä välttämättömien tavaroiden) hinnat ovat tämän takia nousseet. Hän piti kirjoitustavastani ja pyysi minua ajattelemaan asiaa ja keräämään tietoja siitä ja kirjoittamaan siitä jotakin. Asia oli minulle aluksi täysin vieras, mutta sain siitä pian selvän käsityksen, kun kalastusvaliokunnan jäsenenä sain perehtyä Kuninkaallisen kauppakollegion asiakirjoihin. Samana vuonna 1765 painettiin sitten tätä aihetta käsittelevä tutkielmani Valtakunnan heikkouden lähde,44 joka oli yleisön mielestä niin omituinen ja herätti niin paljon huomiota, että muutaman viikon aikana ilmestyi kaksi isoa painosta, kaikkialla syntyi paljon liikehdintää ja aluksi tuntemattomana pysytelleelle kirjoittajalle vaadittiin kostoa.

Purjehdusvapauden vastustajat olivat valmistelleet näillekin valtiopäiville jonkinlaisen orjuuden puolustuskirjoituksen, jonka otsikkona oli Oförgripeliga Tankar, om fem nya Stapel Städers inrättande i Rikets Norra Provincer,45 mutta he pitivät tämän reservipuolustuksensa kuitenkin poissa julkisuudesta niin kauan, että teokseni Niiden perusteiden kumoaminen, jossa kaikki heidän perustelunsa oli jo esitetty ja täysin kumottu, ehti tulla painosta. He varmaankin havaitsivat helposti, ettei tuo teksti silloisessa muodossaan alkuunkaan sopinut vastaukseksi kirjoitukseeni, mutta kun käsikirjoituksen aikaansaaminen oli varmastikin vienyt heiltä paljon rahaa, jota he eivät halunneet noin vain menettää, ja kun he joko eivät löytäneet ketään halukasta vastaväittäjää kirjoitukselleni tai arvioivat sellaisen pestaamisen käyvän heille liian kalliiksi, he päättivät ajankohdan ja tilanteen epäedullisuudesta huolimatta päästää139 tekstinsä julkisuuteen ja tehdä voitavansa; tämän takia laadin siihen huomautuksia,46 jotka on painettu Valtakunnan heikkouden lähde -teoksen loppuun.

Lähdettä vastaan alkoi sinkoilla pieniä vastakirjoituksia kuin haulikuuroja. Ne olivat vain enteitä, jotka ennakoivat kahta sitä kohti sitten perätysten ammuttua yhteislaukausta. Ensimmäisen otsikkona oli Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde.47 Sen kirjoittajaa en vielä tiedä, vaikka olen kuullut kahden merkittävän miehen nimet mainittavan. Jälkimmäisen otsikkona on Tästä lähteestä otettuja vesinäytteitä,48 ja sen on laatinut Tukholman 50 kaupunginvanhimman oppinut ja kirjallisesti sivistynyt sihteeri Edvard Runeberg. Molemmat kirjaset saivat niin runsaasti suosiota tuoteplakaatin ystäviltä, etteivät nämä uskoneen Lähteen kirjoittajan enää koskaan uskaltautuvan julkisuuteen, ellei hän haluaisi joutua yleisön pilkan kohteeksi.

Tämän jälkeen laadin pienen kirjoitelman otsikolla Kansallinen voitto,49 jonka johtaja Salvius painoi ja minä itse kustansin ja jonka oli määrä olla perustana arvosteluihin antamalleni vastaukselle, ja pian sen jälkeen painettiin jälleen Salviuksen kustannuksella Seikkaperäinen vastaukseni sekä Vastineelle että Vesinäytteiden ottajalle,50 josta vastustajani saivat havaita, että minulla oli vahvemmat ammukset kuin he pystyivät kuvittelemaankaan, ja tämän vastaukseni jälkeen asiasta on oltu aivan hiljaa.

Samana vuonna syyspuolella salainen valiokunta pyysi säätyjen täysistunnoilta täysiä valtuuksia ryhtyä finanssioperaatioiden järjestelyssä mielensä mukaisiin toimiin ilman velvollisuutta antaa niistä tietoja säätyjen täysistunnoille, mihin suostuttiin yleisesti siitä huolimatta, että tällainen menettely on täysin vastoin salaisen valiokunnan johtosääntöä. Tämä johtui siitä, että enemmistö uskoi pankkideputaatiosta hyvää.

Muutamia viikkoja tuon vasta annetun täyden valtuutuksen jälkeen pankista haihtui mitä suurimmassa salaisuudessa niin paljon rahaa, että sen jäsenet itsekin[140] suvereenisine valtuuksineen olivat kutakuinkin neuvottomia ja epävarmoja siitä, miten suunnitelma vaihtokurssin vähittäisestä palauttamisesta ennalleen51 parhaiten onnistuisi. Tämä sai minut, joka en itse kuulunut salaiseen valiokuntaan, tuntemaan suurta pelkoa ja levottomuutta isänmaani tilanteesta, kun näin siis sen hyvinvoinnin joutuneen mitä täydellisimmän hiljaisuuden vallitessa uhatuksi, ja ryhdyin pohtimaan asiaa ja keräämään tietoja. Minua nimittäin kauhistuttivat kurssin palauttamisen seuraukset. Kirjoitin tästä syystä lyhyen esityksen ajatuksistani ja jätin sen itse pankkideputaatiossa maamarsalkan52 käsiin nöyrästi pyytäen, että deputaatio kiinnittäisi siihen huomiota, koska minun olisi muussa tapauksessa väistämättä saatettava asia räikeissä väreissään yleisön tietoon, jotta se saisi tulevina aikoina havaita, ettei minulla ole ollut mitään osuutta kurssin palauttamisen onnettomiin seurauksiin.

Kauppaneuvos Nordencrantz oli deputaation opastajana kurssin palauttamissuunnitelmaa laadittaessa, ja ahkerimmin asiassa toimineet jäsenet olivat eversti Gyllensvaan,53 kamariherra, paroni von Essen54 sekä kapteeni, paroni Cederström.55 Odotin, vaadin vastausta, minkä jälkeen lopulta minua yritettiin pankkideputaation erään jäsenen luona useiden muiden läsnä ollessa saada vakuuttuneeksi, että olin väärässä. Perusteluni olivat kuitenkin omasta mielestäni niin lujat, ettei niitä voitu kumota eikä vakaata käsitystäni järkyttää. Käytin maamarsalkan konklaavissa kerran kiivaan puheenvuoron toteutettavasta suunnitelmasta, mutta en saanut mitään aikaan. Niinpä toteutin uhkaukseni ja kirjoitin tutkielman, josta tuli yhtä kuuluisa kuin Lähteestä: Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla.56 Päätin aluksi julkaista sen nimettömästi, ja tämän aikomuksen mukaisesti ensimmäinen seksterni57 läpäisi sensuurin ja painettiin, mutta kun sensori tuli maamarsalkan kenraali Rudbeckin seurassa maininneeksi tämän painettavana olevan teoksen ja maamarsalkka halusi nähdä sen, sensori nouti itse käsikirjoituksen kirjapainosta ja näytti sen hänelle. Silloin sensori sai käskyn estää sen painaminen ja samoin kutsua kustantajan joht. Salviuksen välityksellä tekijä puheilleen, minkä jälkeen herra von Oelreich58 ilmoitti minulle, ettei teosta saa julkaista painosta, mutta että141 maamarsalkka oli luvannut kirjoittajan saavan vaivoistaan kunnon korvauksen. Otin silloin käsikirjoitukseni takaisin ja pysyttelin aivan hiljaa, kunnes leimahtanut liekki oli täysin hiipunut, ja menin sitten nyt jo edesmenneen piispa Sereniuksen59 puheille, kerroin kirjoittaneeni hiukan finanssiasioista ja kysyin, haluaisiko hän esitellä kirjoitukseni säädylle tai ehdottaa valtuutettujen nimeämistä sitä tarkastamaan. Hän suhtautui minuun tuohon aikaan hyvin myönteisesti ja oli heti valmis ehdottamaan säädyssä tekstini tarkastuttamista minun nimeämilläni tarkastajilla, jotka olivat rovastit Wijkman,60 Kröger61 ja Högström.62 Tarkastus jätettiin kuitenkin suurimmaksi osaksi viimeksi mainitun harteille, ja hän esitti säädylle antamassaan lausunnossa, että hän oli löytänyt kirjoituksestani vain asioita, joita oli jo aikaisemmin käsitelty painokirjoituksissa suuntaan tai toiseen, ja ehdotti tekstin painattamista, mihin suostuttiin.

Kukaan muu säädyn jäsen ei tiennyt, mitä kirjoitus sisälsi. Vallitseva mielipidesuunta luotti kuitenkin ystäviinsä, jotka olivat sen tarkastaneet, mutta muut alkoivat nurista sen painatuslupaa vastaan. Niinpä jouduin näyttämään käsikirjoituksen joillekin heistä ja erään luottamusta nauttivan herran välityksellä vakuuttamaan muutamille epäluuloisille hengellisille isille, ettei heillä ollut mitään pelkäämisen aihetta, kun sääty tarkisti 11.6.1766 kirjoitukseen lisättävän tekstin, jossa sääty ilmoittaa sille annetusta painatusluvasta. Salvius sai käsikirjoituksen ja jatkoi jo aloitettua painatustyötä yötä päivää, ja kielletty kirjanen oli tuossa tuokiossa kaikkien käsissä. Arvon herrat ostivat 40, 50, jopa 100 kappaletta kerralla ja lähettivät kirjasta maaseutupaikkakunnille. En koskaan unohda, mitä valtiosihteeri von Oelreich sanoi pankkideputaation jäsenistä kaksi päivää tekstin julkaisemisen jälkeen: He kiroilevat, hän sanoi, ja he lukevat. Heti kun teos ilmestyi, jaoin nidotut kappaleet ilmaiseksi kaikille säätyni edustajille, joista useimmat kummastakin puolueesta vilpittömästi kiittivät minua siitä seuraavana täysistuntopäivänä, mutta varsin pian lehti kääntyi, ja hallitseva puolue suuntasi kaikki aseensa minua kohti syyttäen kapinalliseksi ja petolliseksi mieheksi.

Salaisessa valiokunnassa käytiin kovasanaista kiistaa minusta ja kirjoituksestani. Kamariherra paroni von Essen antoi sävelen vainolle[142] esittämällä pappissäädylle muistion,63 jossa hän kysyi, merkitsikö pappissäädyn ilmoitusteksti painatusluvasta sitä, että sääty oli samaa mieltä. Minut kutsuttiin kuulusteltavaksi salaiseen valiokuntaan, jossa vastattavakseni esitettiin eräänä päivänä useita kavalia kysymyksiä aamupäivällä hyvin komentelevassa sävyssä, päiväaterian jälkeen petollisen kohteliaasti. Ennen viimeistä täysistuntoa, johon noilla valtiopäivillä osallistuin, minua kohdeltiin jo illalla klubillakin kuin maankavaltajaa ja minulle luettiin mitä kauheimpia peruutusehdotuksia, jotka minun olisi pitänyt allekirjoittaa, ja henkilöt, jotka vain muutamia päiviä aikaisemmin olivat olleet parhaita ystäviäni ja suosijoitani, syytivät silmilleni mitä valheellisimpia solvauksia, ja seuraavana päivänä minut äänestettiin ulos säädystäni. Minua uhattiin pidätyksellä ja vähän enemmälläkin ja kehotettiin pakenemaan, mutta viivyin Tukholmassa viisi viikkoa kenenkään kajoamatta minuun Lopulta menin maamarsalkan puheille ja kysyin, oliko mitään huomautettavaa siitä, että matkustan kotiin. Kauppaneuvos ja ritari Nordencrantz kertoi minulle, että häntä oli kehotettu kirjoittamaan vastine, mutta hän sanoi vastanneensa pyyntöön kieltävästi. Tämän takia lunastettiin velkavankeudesta muuan Rothman,64 joka teki työnsä niin mestarillisesti, että vaikka sensori pyyhki käsikirjoituksesta sivukaupalla pelkkiä herjauksia, ei jäljelle jäänyt ja lopulta painoon päässyt osakaan sisältänyt mitään muuta, ja jätin tahallani vastaamatta tuohon kirjoitelmaan. Kurssin hirmuinen sukellus vuonna 1767 ja siitä seurannut yleinen pula-aika koko valtakunnassa ja puolueen tappio seuraavilla valtiopäivillä ovat antaneet siihen parhaan vastauksen.

Sinä kaikille Ruotsin valtakunnan asukkaille iloisena päivänä, jona kruunu asetettiin Suuren Kuninkaamme päähän ja Kokkolan kaupunki halusi kilvan muiden alamaisten kanssa osoittaa riemukasta kunnioitustaan kuninkaalleen, minut oli valittu kokkolalaisten tulkiksi ja pidin puheen, jossa yritin todistaa, miten Kustaa III oli jo siihen mennessä osoittanut suuruutensa sekä valtakunnan sisällä että sen ulkopuolella, ja ystävieni ja suosioitteni pyynnöstä se painettiin samana vuonna johtaja Salviuksen kirjapainossa.65143

Vuonna 1776 jätin Göteborgin kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusseuralle vastaukseni sen kilpakysymykseen maakaupasta, ja painatin sen sitten Tukholmassa 177766 lyhyellä esipuheella varustettuna herra sihteeri ja ritari Fougtin67 kirjapainossa ja hänen kustannuksellaan.

Kesällä 1778 ryhdyttiin Dagligt Allehanda -sanomalehdessä kirjoittamaan niin paljon uuden palkollissäännön aikaansaamisesta ja esitettiin monia niin ankaria ja kohtuuttomia ehdotuksia, että niitä saattoi vain kauhistua, ja lisäksi eräässä läänissä oli jo säädetty arvonnasta paikallinen laki,68 jonka toimeenpanon ihmisiä rakastava kuninkaamme kuitenkin esti. Tuo kova suhtautumistapa kosketti minua niin, että ryhdyin puolustamaan vapautta. Kirjoitin tässä tarkoituksessa tutkielman isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista69 ja omistin sen alamaisesti Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen; sihteeri ja ritari Fougtista tuli jälleen kustantajani. Kirjanen julkaistiin, ja sen Dagligt Allehandassa ja Stockholms-Postenissa herättämät keskustelut osoittavat, millaista huomiota se on herättänyt. Taistelu jatkuu yhä eikä päättyne, ennen kuin Kuninkaallinen Majesteetti tekee itse ratkaisun asiassa.

Lopuksi minun on mainittava kirjoitusteni joukossa myös uskonnonvapaudesta kirjoittamani muistio,70 joka jätettiin vuoden 1779 alussa korkeasti kunnioitetulle pappissäädylle ja jonka sihteeri jne. Fougt painatti heti sen jälkeen. Tapahtumien kulku tässä asiassa oli tällainen. Yhteistyössä muutamien ystävieni kanssa laadin tämän muistion jo joulukuun alussa, neuvottelin sitten siitä useiden oman säätyni jäsenten kanssa, jotka hyväksyivät ajatuksen täysin ja kehottivat minua luovuttamaan sen säädylle. Kun kuitenkin käsitin, että eräät edustajat saattaisivat vastustaa sitä ankarasti ja seurauksena voisi olla minuun kohdistuva ankara vaino, päätin antaa sen ensin Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa luettavaksi alamaisesti anoen, että jos Majesteetti hyväksyisi ajatuksen, hän myös voimakkaasti tukisi sitä valtakunnan säätyjen edessä ja suojelisi kirjoittajaa vainoa vastaan, mikä minulle kaikkein armollisimmin vakuutettiin. Muistio jätettiin arkkipiispan71 käteen, mutta hän ei esittänyt sitä säädylle, ennen kuin asia tuli toisen muistion välityksellä72[144] vireille aatelissäädyssä ja keskusteltavaksi muiden säätyjen piirissä. Asia jätettiin pappissäädyssä ensimmäisenä päivänä pöydälle, ja toisena siitä puhuivat tavattoman kiivaasti piispat Bentzelstierna,73 Celsius74 ja Lütkeman,75 joista viimeksi mainittu syyti katkeria sanoja myös muistion kirjoittajalle. Silloin olivat uskonnonvapauden puolustajiksi ilmoittautuneet kuninkaallinen ylihovisaarnaaja von Troil,76 tuomiorovasti, tohtori Fant77 ja minä, mutta asiaa hoidettiin monenmoisin verukkein sillä tavalla, ettei kukaan meistä saanut sanoa sanaakaan, ja loppumattoman kiivailun vallitessa asia hylättiin. Kaikki muut säädyt kuitenkin hyväksyivät sen samana päivänä.

Tätä kirjoitusta koskeva luotettava kasku: Kun Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa havaitsi, miten kiivaasti pappissääty asettui minua vastustamaan ja miten kylmähermoisesti ja horjumattomasti tuon kiihkon kohtasin, hän kuuluu sanoneen: ”Olenhan minäkin melko rohkea, mutta en olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä, minkä Chydenius teki.” Olihan jo nähty, että melkein kaikki samanmieliset säädyn jäsenet antoivat periksi ja vetäytyivät syrjään ja seisoin yksin tulituksen ollessa voimakkaimmillaan, vaikka eräät toiset olivat aikaisemmin olleet asiassa yhtä innokkaita ja toimeliaita kuin minä.

Tämä kertomus kirjoituksistani lienee selvittänyt suurimman osan valtiopäivämiesurani vaiheista, ja luultavasti ne ovat tässä yhteydessä oikealla paikallaan, mutta lisäksi muutamat tapahtumat ansaitsevat tulla jälkimaailman tietoon, koska ne valaisevat tämän ajan historiaa ja tietoja niistä saanee turhaan etsiä muualta.

Heti kun minut oli kappalaisten omana valtiopäivämiehenä otettu pappissäädyn jäseneksi 1765, laadin ja jätin säädylleni muistion puolueettomien jäsenten valitsemisesta tärkeimpiin valiokuntiin,78 ja kaikki tosin hämmästelivät sitä, mutta sitä ei kuitenkaan otettu mitenkään huomioon, koska ehdotus oli täysin vastakkainen herrojen valitsijamiesten jo sommittelemille listoille. Pyrin ja pääsin oppimestarini, monitietoisen Nordencrantzin tuttavuuteen, ja hän hyväksyi muistion sisällön kaikilta osin.

En noilla valtiopäivillä kuitenkaan työskennellyt minkään asian puolesta yhtä uutterasti kuin kirjoitus- ja painovapauden. Nordencrantzin kirjoitukset olivat jo avannet silmäni niin hyvin, että pidin sitä vapaan valtakunnan kalleimpana aarteena. Ajatus miellyttikin suuresti pitkään heikommassa asemassa ollutta puoluetta, joka oli nyt ensimmäisen145 kerran hallitusvastuussa ja halusi saada avatuksi sitä ennen hallinneen puolueen luomat salakätköt kärsittyään kauan sen ylivallan paineen alaisena. Laadin tämän takia asiasta muistion ja kerroin siitä edesmenneelle piispa Sereniukselle, joka johdatti minut edesmenneen, hieman aikaisemmin Tukholmaan saapuneen hovineuvos Arckenholtzin79 tuttavuuteen ehdottaen, että neuvottelisin siitä hänen kanssaan. Useiden keskustelujen ja yhteisten pohdintojen jälkeen kirjoitin muistioni uudelleen ja pyysin piispa Sereniusta allekirjoittamaan sen näyttääkseen suuntaa näin tärkeässä asiassa. Hän tarkasti tekstin ja lyhensi sitä, mutta lisäsi vapauttamiseen tähtäävän ehdotuksen loppuun, ettei valtion asioista saisi kirjoittaa mitään, mistä minä mielessäni pahasti närkästyin, koska jo noilla muutamilla sanoilla oli myönnytty kaikkeen, mitä pakon ja salailun ystävät vain saattaisivat vaatia, ja kieltäydyin olemasta missään tekemisissä tuon tekstin kanssa. Hän valitteli, että asia oli varsin arkaluonteinen ja herättäisi vastustusta, mutta pyysi minua sitten kirjoittamaan omissa nimissäni oman mielipiteeni, minkä myös tein ja jätin sen kaikille säädyille.80 Nimensä siihen käytettäväksi antoi kuitenkin arvostettu säädyn jäsen lehtori Kraftman, tietämättä kenen kädestä teksti oli lähtöisin.81

Säädyt lähettivät tämän painovapausasian suuren deputaation käsiteltäväksi, ja siellä ehdotus laatimisen sai tehtäväkseen erityinen valiokunta, jonka jäsenenä minäkin olin säätyni edustajana yhdessä arkkipiispa Mennanderin82 ja silloisen rovastin, nykyisen piispa Forsseniuksen83 kanssa. Asia jaettiin kahteen erilliseen osaan: ensimmäisessä piti selvittää, millaisen tekstin painaminen on sallittua ja millaisen ei, ja toisessa käsitellä sensuuria tai tuomioistuinta, jonka tehtäväksi asian tutkiminen tulisi. Ensimmäisestä kohdasta kaikki valiokunnan jäsenet olivat yksimielisiä, mutta toisesta eivät. Jos kirjoitus- ja painovapaudesta tulee vapauden peruspilari kaikissa maissa, joiden hallitukset sitä suojelevat, jos useimmat Ruotsia viime aikoina kohdanneet onnettomuudet johtuvat pimeydestä ja harhaluuloista, jälkimaailman sietää tuntea ne vähäiset sattumat, joiden kautta se on meille Ruotsin valtakunnan asukkaille suotu ikään kuin onnenpotkuna Kaitselmuksen suopeuden ansiosta. Nämä tarinat eivät voisi muualta koskaan joutua historiankirjoittajiemme käsiin.[146]

Ymmärsin selvästi, ettei laajinkaan kirjoittamisen vapaus merkitsisi mitään, niin kauan kuin sen rajojen määrääminen riippuisi yhden ainoan henkilön eli sensorin mielivallasta, jota hallitseva puolue tai hallitus tai hallitsija voisi ohjailla. Sen takia pidin tiukasti kiinni periaatteesta, että kaikki poliittisia asioita koskeva sensuuri on kokonaan kumottava, mutta vaikutukseni merkittävimpiin ja valistuneimpiin valiokunnan jäseniin oli varsin vähäinen. Niinpä otin yhteyden porvaris- ja talonpoikaissäädyn edustajiin ja kykenin saamaan heidät täysin omalle kannalleni. Vaikutin suosijoitteni välityksellä myös rovasti, nyttemmin piispa Forsseniukseen, niin että hänkin vakuutti vastustavansa sensuuria. Asia oli jo otettu käsiteltäväksi valiokunnassa ja pantu pöydälle, mutta seuraavassa kokouksessa kysymyksen nosti uudelleen esiin pormestari Miltopaeus,84 joka halusi kuulla siitä sensorin, valtiosihteeri von Oelreichin lausunnon, koska hän tunsi parhaiten sensuurin tuottamat hyödyt ja haitat. Herra von Oelreich, jolla oli valiokunnassa paikka asiantuntijana eikä sen jäsenenä, puhui ensin mieltyneesti kirjoitus- ja painovapauden erittäin suuresta tärkeydestä, mutta piti silti arveluttavana julkaistavien kirjoitusten sensuroinnin täydellistä poistamista. Hänen mielestään sensorin kädet olisi sidottava vakavasti kirjoitetulla virkasäännöllä siten, ettei tämä voisi mielivaltaisesti estää kirjoittajia julkaisemasta tekstejään, mutta pelkäsi kirjapainojen kiihkossaan menevän hillittömyyksiin, jos sensuuri poistettaisiin kokonaan. Minä taas saatoin vain kiitellä herra valtiosihteerin suuria ansioita sensuuritoiminnassa, onhan hän päästänyt kansakunnan silmiin valoa paljon enemmän kuin kaikki saman viran aikaisemmat hoitajat Ruotsissa, mutta osoitin myös, millaiseen vaaraan kansakunta ja vapaus joutuisivat tuollaisen holhouksen takia, kun se saattaisi piankin joutua arvottomampien henkilöiden käsiin, ja kehotin häntä hankkimaan nimelleen kuolemattomuuden Englannin Mabbotin85 nimen rinnalla ja lopettamaan sensuurin ja jättämään sen vapaan kansakunnan käsiin ja lain perusteella valvottavaksi. Asiaa pohdittiin laveasti kumpaankin suuntaan. Ratkaisua haluttiin lykätä, mutta minä vaadin, että asia oli ratkaistava valtiopäivien normaalin käytännön mukaisesti.147

Jäsenet olivat erimielisiä asiasta, ja tämän takia valiokunnassa äänestettiin. Pysyvä puheenjohtajamme paroni ja laamanni Reuterholm86 ei ollut tällä kertaa läsnä, vaan nuijaa käytteli paroni ja hovimarsalkka von Düben,87 kun talonpoikais- ja porvarissääty asettuivat sensorin viran lakkauttamisen kannalle. Piispa Mennander ei ollut läsnä, piispa Forssenius ei liene ollut täysin torjuvalla kannalla. Minä puolestani asetuin ensiksi mainittujen säätyjen kannalle. Aatelissäädyn enemmistö taas kannatti sensuurin säilyttämistä, joten kaksi säätyä vastusti, pappissäädyssä äänet menivät tasan,88 ja yksi sääty kannatti viran säilyttämistä. Niinpä valiokunnan mietintö tuli laatia sensuuria vastustavaksi, ja minä otin sen kirjoittamisen tehdäkseni ja ennätin onneksi saada sen valiokunnassa tarkastetuksi, ennen kuin minut muutamaa päivää myöhemmin äänestettiin ulos valtiopäiviltä. Koko asian ratkaisu perustui tuolloin pappissäädyn yhden ainoan, sensuuria kannattavan edustajan poissaoloon, muussa tapauksessa kaksi säätyä olisi ollut kahta vastaan, eikä valiokunta olisi voinut esittää asiasta mietintöä. Paroni ja laamanni Reuterholm laati toki sitten sensuuria puoltavan eriävän mielipiteen, ja useimmat edustajat allekirjoittivat sen, mutta onneksi se oli niin laveasanainen ja mutkikas, että edustajat väsyivät kuuntelemaan sitä, kun se luettiin suuressa deputaatiossa mietinnön ohella, ja kirjoitusvapauden puolustaja havaitsi helposti, ettei tällä vapaudella olisi juuri säilymisen mahdollisuuksia noin monien erottelujen ja varausten puristuksessa, ja tästä syystä mietintö lopulta hyväksyttiin yksimielisesti suuressa deputaatiossa ja sitten kaikissa säädyissä.89 Näin vapaus viimeinkin voitti, ja ruotsalaisten lahjakkuus vapautui painostavan holhouksen alaisuudesta onnekkaasti, ja vaikka sen jälkeen on sommiteltu vaarallisia salajuonia tämän vapaan yhteiskunnan kalleimman aarteen tuhoamiseksi, kaikkein armollisin kuninkaamme, joka ei halua hallita pimeydessä, on vahvistanut sen mitä pyhimmin vakuutuksin,90 mistä kunnia olkoon Kaitselmukselle ja Kustaallemme. Käyttäkööt Ruotsin miehet sitä arvokkaalla tavalla ja levittäköön se aina valoa, totuutta ja hyvettä valtaistuimen ympärille ja kaikkien kansalaisten sydämiin, jotta se tekisi lempeän kuninkaamme hallituskauden[148] suureksi ja alamaiset hänen valtikkansa alla onnellisiksi!

Raahen kaupungin valtiopäiväedustajan kanssa laadin eriävän mielipiteen vuorideputaation mietintöön91 vastustaakseni vasaraveron siirtoa, ja senkin valtakunnan säädyt hyväksyivät, ja siten torjuttiin yritys muuttaa koko valtakunta yhdeksi vuorikunnaksi ja hankkia kenenkään huomaamatta rahvaan odaalioikeus92 ruukkien privilegioiden piiriin.

Laadin samoin eriävän mielipiteen rautakonttoria vastaan,93 ja se hyväksyttiin porvaris- ja talonpoikaissäädyssä aluksi, mutta otettiin minun poistuttuani Tukholmasta uudelleen käsittelyyn aatelissäädyn voimakkaan taivuttelun takia, ja tällöin asia jäi vielä lepäämään.94

Pohjanmaan kappalaisten valtuuttamana matkustin myös vuoden 1769 valtiopäiville, mutta tiettyjen salaisten vaikuttimien takia pappissääty ei hyväksynyt minua mukaan,95 vaan sain Norrköpingiin kutsun tulla suorittamaan pastoraalitutkinto tuomiokapitulin eteen Turkuun, jonne heti matkustinkin, ja esimiesteni tyydytykseksi läpäisemäni kuulustelun jälkeen minut asetettiin ehdolle Kokkolan kirkkoherran virkaan.

Menneenä vuonna 1778 minulle osoitettiin jälleen se kunnia, että tulin suurimman äänimäärän saatuani valituksi Pohjanmaan kirkkoherrojen omaksi valtiopäiväedustajaksi ja osallistuin näille hallitustavan muutoksen jälkeisille ensimmäisille ja varsin merkittäville valtiopäiville, joiden aikana minulle lopulta suotiin se armo, että sain yksityisen audienssin suurelta kuninkaaltamme ja sain silloin avomielisesti esittää kotiseutuni hartaimmat toiveet.

Olen tavattoman iloinen siitä, että olen vähäisillä ponnisteluillani kuninkaan ja isänmaan hyväksi saanut hartaasti kunnioittamani kuninkaan erityisen armonosoituksen,96 johon liittyy nimenomainen vakuutus kaikesta mahdollisesta tavoitteitteni edistämisestä ja suosiosta. Sillä vaikka en ole koskaan ollut onnen lempilapsi enkä ole tavoitellut arvomerkein osoitettua kunniaa, eikä minulta virassani puutu toimeentuloa, joka voi riittää tyytyväiselle mielelle maallisen onnen lähteeksi, ja vaikka tämän takia en149 koskaan aio hakea enkä ottaa vastaan mitään ylennystä, tuollainen korkean tahon armollinen ilmoitus on sinänsä asia, jota arvostan äärettömän paljon.

Kokkolassa 14. helmikuuta 1780.

Anders Chydenius.

Suom. Heikki Eskelinen


  1. vanhaa lukua: juliaaninen kalenteri oli käytössä vuoteen 1753
  2. 24. helmikuuta: Chydenius ilmoitti eri yhteyksissä syntymäpäiväkseen 23. tai 24.2. Sotkamon seurakunnan syntyneiden luetteloon on syntymäpäiväksi kuitenkin merkitty 26.2.1729. Myös Chydeniuksen viimeisinä elinpäivinään laatimassa Elämäkerrassa esiintyy tämä päivämäärä.
  3. maisteri Nordstedtin: Otto Reinhold Nordstedt
  4. veljeni väitöskirjaa ... Patriae promovenda: Samuel Chydenius, De navigatione, per flumina & lacus patriæ, promovenda (”Kotimaan joki- ja järviliikenteen edistämisestä”) (1751)
  5. amerikkalaisia tuohiveneitä: ks. Amerikkalaiset tuohiveneet (1753)
  6. toimimaan kahden alaikäisen ... huolta äitipuolestani: Hedvig Hornaeus kuoli 1754, ja seuraavana vuonna Jakob Chydenius solmi avioliiton Catharina Nyholmin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, Helena ja Adolf, joiden huoltajana Anders Chydenius isänsä kuoltua toimi.
  7. Sekä kaupunki- että maaseurakunta: Kokkolan kirkkoherran alaisuudessa oli emäseurakunnan lisäksi myös Kokkolan kaupunkiseurakunta.
  8. piispa Haartman: Jakob Haartman
  9. Pappissäädyn pöytäkirjassa valtiopäivillä 1778–1779 Chydeniusta kutsutaan 22.10. kirkkoherraksi, sen jälkeen (8.12. alkaen) aina rovastiksi. Nimitystä rovastiksi pidettiin siis varmana jo ennen kuin Chydenius joutui säädyn kanssa vastakkain uskonnonvapausasiassa.
  10. sisarenpoikani Johan Tengström: Johan Tengströmin äiti oli Anders Chydeniuksen sisar Maria ja isä Kokkolan pitäjänapulainen Johan Tengström
  11. oppi ajan mittaamisesta aurinkokellon avulla
  12. Quis est usus huius loci practicus?: lat. Mikä on tämän kohdan tuottama käytännön hyöty?
  13. Koko jae kuuluu (1933 suom.): ”Kirottu olkoon se, joka Herran työn laiskasti tekee, kirottu olkoon se, joka pidättää miekkansa verestä.”
  14. hoc opus hic labor: Lat. ”tuossa työtehtävä, tässä uurastus”, lainaus Vergiliuksen Aeneis-teoksesta 6:129. Päivö Oksalan suomennos ”siinä on tuska ja työ”, Publius Vergilius Maro, Aeneis. Aeneaan taru, suom. Päivö ja Teivas Oksala (1999), s. 133.
  15. Kuninkaallisen lääketieteellisen ... maaseudulla etäällä lääkärinavusta: viittaa teokseen Sätt, at kiänna och med ringa medel bota barnsiukdomar, til deras tienst i synnerhet som bo på landet och ej hafwa tilfälle at rådfråga doctor; utgifwit efter hans maj:ts allernådigste befallning, af thes collegio medico (1754)
  16. asessori Haartmanin kotihoidon opas: tarkoittaa luultavasti Johan Haartmanin teosta Tydelig underrättelse, om de mäst gångbara sjukdomars kännande och motande, genom lätta och enfaldiga hus-medel; samt et litet res- och hus-apothek; dem til tjenst, som ej hafwa tilfälle at rådfråga läkare, sammanfattadt och utgifwit af Joh. Joh:son Haartman (1759).
  17. asessori af Dareliuksen kirja Socken-apothek: Johan Anders Darelius, Socken-apothek och någre hus-curer, utgifne under kongl. collegii medici öfwerseende och besörjande (1760)
  18. mercurius sublimatus corrosivus: Sublimoimalla valmistettu elohopeakloridi, jonka syövyttävä ominaisuus (lat. corrosivum) on tässä tuotu esille.
  19. mercurius dulcis, kalomelia: Elohopea(I)kloridin (Hg2Cl2) kaksi eri nimitystä. Mercurius dulcista eli kalomelia valmistettiin saostamalla se vesiliukoisesta elohopeasuolasta natrium­kloridin tai suolahapon avulla. Latinan dulcis-sanaa (makea, mieto, hyvänmakuinen) käytettiin erottamaan aine sublimoimalla valmistetusta elohopeakloridista, joka oli huomattavasti myrkyllisempää.
  20. spiritus nitri fumans, spiritus salis ja spiritus salis ammoniaci: typpihappo, suolahappo ja ammoniakki
  21. Hoffmannin tipat: Saksalaisen lääkärin ja luonnontieteilijän Friedrich Hoffmannin mukaan nimensä saanut lääke (liquor anodynus mineralis Hoffmanni) oli alkoholin ja eetterin sekoitus, jota käytettiin yleisesti mm. sydän- ja vatsavaivoihin.
  22. arkkiatri Rosén von Rosensteinin anatomiaa: Nils Rosén von Rosenstein, Compendium anatomicum, eller En kort beskrifning om de delar, af hwilka hela menniskians kropp består, med widfogade försök och anmärckningar, som lägga grunden til läran om menniskians friska och siukliga tilstånd (1736)
  23. leikkaamaan silmäsairaiden silmäluomia: Ks. myös Elämäkerta (s. 541), jossa tässä kohdassa on lisäys ”joiden silmäripset olivat kääntyneet sisäänpäin”. Virrankoski (1986, s. 74) arvelee, että kyseessä olisi trakooman aiheuttamien nystyröiden poisto silmäluomien sisäpinnoista.
  24. rouva Segercronan silmävettä: Tarkoittaa silmävettä, jota markkinoitiin Segercronan nimeä käyttäen. Vuonna 1799 asessori Johan Lorentz Odhelius lupasi paljastaa Collegium Medicumille Segercrona-sukuun kuuluvalta anopiltaan Catharina Wagnerilta saamansa salaisen reseptin, mikäli hallitus myöntäisi hänelle elinikäisen palkkion. Silmävesi tunnettiin myös Biurmanin tai Stjerncronan silmävetenä ja Pharmacopoea Suecicassa (1817) nimellä ”Decoctum Rutae zincatum. Collyrium Stjerncronense vel Aqua Ophtalmica Odhelii” ja se sisälsi tuoksuruutaa, sinkkisulfaattia, kuparisulfaattia ja kamferia.
  25. Riksdags-Tidningar: Vuodesta 1755 lähtien lähes kaikilla 1700-luvun valtiopäivillä julkaistiin päätöksistä ja keskusteluista raportoivaa lehteä. Kustantajat vaihtuivat, mutta lehden nimi oli useimmiten Riksdags-Tidningar.
  26. vuoden 1761 valtiopäivillä ... kirjoituksiaan vaihtokurssista: Anders Nordencrantz oli vuonna 1754 saanut hallitukselta tehtäväkseen selvittää talouteen ja eritoten inflaatioon liittyviä kysymyksiä ja oli laatinut aiheesta laajan teoksen. Valtiopäivillä 1760 asetettiin erityinen valmistelutoimikunta (växelberedningen), jonka tehtävä oli Nordencrantzin aineistosta ja hänen johdollaan laatia ehdotus toimenpiteistä. Koska Nordencrantz selvityksessään esitti rahan arvon putoamisen johtuvan ennen kaikkea hallituksen politiikasta, ei valmistelutoimikunnan esityksiä koskaan otettu käsittelyyn. Nordencrantzin ”laajaa teosta” ei koskaan julkaistu, ja valmistelutoimikunnan sen pohjalta laatima tiivistelmä painettiin vasta 1762 kokooma­niteessä Åtskillige memorialer, angående myntet och wäxel-coursen, tryckte på högl. ridder­skapets och adelens befallning wid riksdagen år 1762 (1762). Todennäköisesti Chydeniuksen ilmaus ”perusteellinen muistio” tarkoittaa viimemainittua tai jotakin Nordencrantzin vuoden 1761 aikana aiheesta julkaisemista kirjoituksista: Tankar om den höga vexel-coursen och dyrheten i Sverige (1761), Om wäxel-coursen (1761), Påminnelser vid juris och oeconomiae adjuncten P. N. Christiernins Utdrag af dess föreläsningar, angående den i Svea rike upstegne växel-coursen (1761).
  27. Boijen maatalouskäsikirja: Carl Gustaf Boije, Säkra rön och påliteliga medel til wälmågo och förmögenhet, eller Den igenom många års egna försök förfarna swenska landthushållaren, uti hwilken tilkänna gifwes det förnämsta som en landtman bör weta och förstå, til en indrägtig landthushållnings inrättande och wårdande: besynnerligen en nog gagnande fåreskötsel, som ej allenast gifwer ren och fin ull, utan aldeles bewarar fåren för skadeliga siukdomar, och hämmar den förderfweliga fåre-döden: med mycket annat som härtil dags warit allmänheten obekant. Framgifwen af Carl Gustaf Boije, och til trycket befordrad af riksens högloflige ständers manufactur-contoir (1756)
  28. Tastin koski Perhojoessa
  29. seikkaperäisestä vastauksestani niihin ... heikkouden lähde: viitataan kirjoitukseen Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä (1765)
  30. taloutta koskevasta tutkielmastani: viitataan kirjoitukseen Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla (1766)
  31. Kokkolan pedagogion eteläpäädyssä sijaitseva sali, jossa järjestettiin Pohjanmaan papiston synodaalikokouksia.
  32. suomalaisten kukoistavasta tilasta Ruotsin kruunun alaisuudessa: Tämä kirjoitus ei ole säilynyt.
  33. niittyjen sammaloitumisen syytä sekä parhaita keinoja sen ehkäisemiseksi: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1761 esittämään kysymykseen, miten sammaloituneet niityt voidaan parhaiten saada viljelyskäyttöön (1762)
  34. Hans Hederström, Näsbyn kirkkoherra
  35. voidaanko tavallisia ... ilman parannuksia 40?: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1763 esittämään kysymykseen kärryjen parantamisesta (1764)
  36. Jacob Faggot, maanmittauslaitoksen ylijohtaja
  37. Jacob Gadolin, fysiikan ja teologian professori, sittemmin Turun hiippakunnan piispa
  38. sukulaisuussiteiden Kuninkaalliseen tiedeakatemiaan yhdistämänä: Faggot valittiin tiedeakatemiaan heti sen perustamisvuonna (1739) akatemian 17. jäsenenä. Faggot toimi sittemmin myös akatemian sihteerinä ja preseksenä. Kaksi Faggotin tyttäristä avioitui veljesten Efraim Otto ja Edvard Fredric Runeberg kanssa, jotka hekin olivat akatemian jäseniä. Kirjeessään tiedeakatemian sihteeri Pehr Wilhelm Wargentinille 3.8.1764 Chydenius väittää nähneensä kilpailuehdotusta muistuttavan kärryn Vaasassa Faggotin vävyn Efraim Otto Runebergin luona jo ennen kilpailun julistamista.
  39. Kolmas kysymys ... sen estämiseksi.: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kysymykseen: mikä voi olla syynä siihen, että suuri joukko ruotsalaisia muuttaa joka vuosi maasta ja millä keinoin maastamuuttoa voitaisiin parhaiten torjua? (1765)
  40. Muutamat kokkolalaiset ystäväni: ystävät olivat Elämäkerran mukaan pormestari Johan Röring ja raatimies Petter Stenhagen
  41. Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus (1765)
  42. Vuonna 1724 säädetty tuoteplakaatti kielsi ulkomaisia aluksia tuomasta Ruotsiin muita kuin oman maansa tai siirtomaansa tuotteita. Kongl. maj:ts nådige förordning angående de fremmandes fahrt på Swerige och Finland 10.11.1724. Ks. myös Valtakunnan heikkouden lähde ja Seikkaperäinen vastaus sekä näiden kirjoitusten kommentit.
  43. siihen 28. helmikuuta 1726 liitetyn selvennyksen: viittaa asetukseen Kongl. maj:ts förklaring, öfwer förordningen af den 10 nov. 1724, angående de främmandes fahrt på Swerige och Finland 28.2.1726
  44. Valtakunnan heikkouden lähde (1765)
  45. Oförgripeliga Tankar, om fem nya Stapel Städers inrättande i Rikets Norra Provincer (1765) (”Vilpittömiä ajatuksia viiden tapulikaupungin perustamisesta valtakunnan pohjoisille alueille.”). Kirjoitus julkaistiin nimettömänä, mutta sen on todennäköisesti kirjoittanut Erik Schröder, Tukholman porvariston entinen sihteeri. Ks. Kommentti: Huomautuksia tapulikysymykseen.
  46. laadin siihen huomautuksia: viitataan kirjoitukseen Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande i rikets norra provincer” (1765)
  47. Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde: Viittaa kirjoitukseen Omständelig wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt. Uti bref til en wän (”Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde. Ystävälle lähetetystä kirjeestä”) ilmestyi 1765 anonyyminä, mutta sen kirjoittaja on luultavasti Bengt Junggren. Ks. Kommentti: Seikkaperäinen vastaus
  48. Tästä lähteestä otettuja vesinäytteitä: Viitataan nimettömänä julkaistuun kirjoitukseen Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä, jonka on todennäköisesti kirjoittanut Edvard Fredric Runeberg. Ks. Kommentti: Seikkaperäinen vastaus ja 458–466. LINKKI
  49. Kansallinen voitto, jonka on mitä nöyrimmällä kunnioituksella valtakunnan korkea-arvoisille säädyille luovuttanut eräs niiden jäsen (1765)
  50. Seikkaperäinen vastaukseni sekä Vastineelle että Vesinäytteiden ottajalle:Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä (1765)
  51. vaihtokurssin vähittäisestä palauttamisesta ennalleen: Ruotsissa oli vuodesta 1745 käytössä paperirahakanta; toisin sanoen pääasiallisena maksuvälineenä olivat setelit, joita säätyjen pankki ei lunastanut. Rahamäärän voimakas kasvu johti inflaatioon ja ruotsalaisen valuutan heikkenemiseen. Aikakauden terminologiassa tätä kutsuttiin kurssin nousemiseksi, koska ruotsalaista valuuttaa tarvittiin enemmän ulkomaista valuuttayksikköä kohden. 1760-luvun alusta alkaen käytiin keskustelua inflaation syistä, keinoista sen lopettamiseksi sekä siitä, miten raharealisaatio, siis paluu metalliseen rahakantaan, tulisi toteuttaa. Keskustelua käytiin myös siitä, oliko syytä yrittää palauttaa rahalle sen alkuperäisenä pidetty arvo, eli aikakauden kielellä ”alentaa kurssia”. Chydenius katsoi aluksi, että inflaatio johtui keinottelusta, mutta omaksui sitten 1765 kannan, joka myös meidän aikanamme pidetään oikeana, eli että inflaatio johtuu rahan määrän kasvusta. Hän varoitti myös rahan vanhan arvon palauttamisesta koko talouselämälle koituvista haitallisista seurauksista. Ks. Kommentti: Valtakunnan pelastaminen
  52. Maamarsalkkana vuosien 1765–1766 valtiopäivillä toimi Thure Gustaf Rudbeck
  53. Fredric Gyllensvaan
  54. Fredric Ulric von Essen
  55. Anders Cederström
  56. Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla (1766)
  57. ensimmäinen seksterni: Seksterni syntyy, kun kuuden arkin nippu taitetaan kahtia (= 24 sivua).
  58. sensori Niclas von Oelreich
  59. Jacob Serenius
  60. Casper Wijkman
  61. Carl Kröger
  62. Pehr Högström
  63. esittämällä pappissäädylle muistion: Fredric Ulric von Essen, Ödmjukt memorial. Anm. hos ridderskapet och adelen d. 28. junii 1766 (1766)
  64. Jakob Gabriel Rothman, lääketieteen opiskelija, seikkailija. Hänen nimettömänä julkaistu kirjoituksensa oli Rikets fördärf och undergång genom et konstladt och förledande finance-­systeme, nyligen föreslagit såsom rikets hjelp, af riksdagsmannen och comministern magister Andreas Chydenius (1766).
  65. pidin puheen, ... Salviuksen kirjapainossa.: viitataan kirjoitukseen Puhe, jonka kaikkein armollisimman kuninkaamme, kuningas Kustaa III:n, korkeasti kunnioitetun kruunajaisjuhlan johdosta 29. toukokuuta 1772 on Kokkolan raatihuoneella pitänyt Anders Chydenius, kirkkoherra (1772)
  66. vastaukseni sen ... Tukholmassa 1777: viitataan kirjoitukseen Vastaus Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseuran esittämään kysymykseen: Onko maakauppa yleensä valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi ja missä määrin se vaikuttaa elinkeinoelämän vilkastumiseen tai taantumiseen? (1777)
  67. kirjanpainaja Henrik Fougt
  68. Todellisuudessa kysymys ei ollut laista, vaan maapäivien laittomasta päätöksestä.
  69. tutkielman isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista: viitataan kirjoitukseen Ajatuksia isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista (1778)
  70. uskonnonvapaudesta kirjoittamani muistio: viitataan kirjoitukseen Uskonnonvapausmuistio (1779)
  71. Carl Fredrik Mennander
  72. toisen muistion välityksellä: Tämän muistion jätti eversti, vapaaherra Hans Ramel.
  73. Lars Benzelstierna
  74. Olof Celsius
  75. Gabriel Lütkeman
  76. Uno von Troil
  77. Johan Michael Fant
  78. muistion puolueettomien jäsenten valitsemisesta tärkeimpiin valiokuntiin: viitataan kirjoitukseen Muistio valiokuntien jäsenten valitsemisesta (1765)
  79. Johan Arckenholtz
  80. pyysi minua sitten ... kaikille säädyille.: viitataan kirjoitukseen Painovapausmuistio (1765)
  81. lehtori Kraftman, tietämättä kenen kädestä teksti oli lähtöisin: Anders Kraftmanin osuudesta kirjoituksen syntyyn ks. Kommentti: Painovapausmuistion luonnos ja Painovapausmuistio.
  82. arkkipiispa Mennanderin: Mennander oli tätä kirjoitettaessa arkkipiispa, mutta vuosina 1765–1766 hän oli Turun piispa.
  83. Anders Forssenius
  84. Erik Miltopaeus
  85. Anders Nordencrantz julkaisi 1761 teoksessaan Försvar af riksens höglofl. ständers och riksdagsmäns rättigheter, emot tvänne, under herr bibliothecarien Wildes censur, loco censoris regii, tryckte Påminnelser vid det tryckte Memorial, som med riksens höglofl. ständers tilstånd upgifvit är; emedan i samma påminnelser bestrides det väsenteligaste af de rättigheter, som dem, såsom den högstrådande och lagstiftande magten, tilhörer s. 52–57 englantilaisen sensorin Gilbert Mabbotin kertomaksi esitetyn tarinan, jossa tämä erotessaan virastaan 1649 suosittelee koko sensuurin lakkauttamista. Chydenius viittasi Mabbotiin painovapausvaliokunnan toisessa mietinnössä 1766. Mabbotin kertomus julkaistiin vielä uudelleen kaksi kertaa. 1768 ilmestynyttä versiota Maboths ansökning hos parlamentet i Engeland, at få nedlägga sitt censors-ämbete, såsom skadeligt för sanning och nationen. Ifrån engelskan öfwersatt (1768) on aikaisemmin pidetty Chydeniuksen julkaisemana, mutta senkin takana oli todennäköisesti Nordencrantz. Kolmannen kerran teksti julkaistiin Nordencrantzin teoksessa Tankar om hemligheter, tysthets-eder, censurer, inquisitioner, urtima domstolar, klubber, cabaler, picknicker, twång uti- och wåld emot mennisko-förnufts förmögenheters bruk; förenade med magt i mennisko-wåld utan controll, samt deras wärkningar i och öfwer samhällen i gemen, och i Swerige i synnerhet [del 1] (1769), s. 74–79. Ks. Painovapausmietintö 1766.
  86. Gustaf Reuterholm
  87. Carl Wilhelm von Düben
  88. pappissäädyssä äänet menivät tasan: Chydeniuksen mukaan pappissäädyssä äänet menivät tasan puolesta ja vastaan, jolloin säädyn olisi voitu katsoa äänestäneen tyhjää. Hän kuitenkin muistaa väärin, sillä Forssenius äänesti kyllä poliittisen sensuurin poistamisen puolesta. Sen sijaan Forssenius ilmaisi kannattavansa uskonnollisen kirjallisuuden sensuurin säilyttämistä, vaikka tämä kysymys ei ollut tässä ratkaistavana. Muistivirhettä selittää se, että Forssenius sittemmin horjui kannastaan, vaikka joutui lopulta allekirjoittamaan mietinnön.
  89. kaikissa säädyissä: Ehdotus hyväksyttiin kolmen aatelittoman säädyn täysistunnoissa. Sen sijaan aatelissääty asettui vastustamaan sitä.
  90. on vahvistanut sen mitä pyhimmin vakuutuksin: Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen oli epäselvää, oliko vuoden 1766 asetus edelleen voimassa. Vihdoin 1774 hallitus antoi ”uudistetun kirjoitus- ja painovapausasetuksen” (Kongl. maj:ts nådiga förnyade förordning och påbud angående skrif- och tryck-friheten gifwen Stockholms slott, then 26 april 1774), jonka esitettiin puolustavan painovapautta samaan tapaan kuin suosittu vuoden 1766 asetus oli tehnyt. Tosiasiassa asetus merkitsi linjan huomattavaa tiukentumista ja antoi sijaa viranomaisten tulkinnoille. Kuninkaan tai hallitusmuodon arvostelusta voitiin rangaista kuolemantuomiolla. Asiakirjojen julkisuutta rajattiin merkittävästi.
  91. Raahen kaupungin ... vuorideputaation mietintöön: Viittaa raahelaisen raatimies Baltzar Freitagin jättämään eriävään mielipiteeseen Muistio rautaruukkien siirtämisestä (1766), jonka hän oli laatinut yhdessä Chydeniuksen kanssa.
  92. itsenäisten talonpoikien perinnöllinen ja rajoittamaton omistusoikeus maahansa
  93. eriävän mielipiteen rautakonttoria vastaan: viittaa kirjoitukseen Muistio rautakonttorin lakkauttamisesta (1766),
  94. se hyväksyttiin ... jäi vielä lepäämään: Chydeniuksen näkemykset saivat voimakasta vastakaikua talonpoikaissäädyssä, ja sääty äänesti rautakonttorin lakkauttamisen puolesta, mutta antoi myöhemmin periksi, kun syntynyttä pattitilannetta käsiteltiin toimitusvaliokunnassa. Ks. Kommentti: Rautakonttorin lakkauttaminen
  95. tiettyjen salaisten vaikuttimien takia pappissääty ei hyväksynyt minua mukaan: Chydeniuksen edustusoikeuden epäämisestä valtiopäivillä 1769, ks. Valtiopäivävaltakirja ja sen kommentti.
  96. kuninkaan erityisen armonosoituksen: Valtiopäivien päätteeksi 1779 Kustaa III myönsi Chydeniukselle teologian tohtorin arvon.

Alkuperäisdokumentit

Alkukieli

123

Anders Chydenius är född 1729 d: 24. Februarii97 Gamla stylen98 i Sotkamo Sochn 2 mil från Cajanaborg. Fadren war KyrckoHerden och Probsten i GamleCarleby Jacob Chydenius, då warande Capellan i Sotkamo, som 1734 blef KyrcHerde öfwer Kimi Lappmarck och Kusamo och fick år 1746 därifrån Transport til Gamle Carleby Pastorat, där han 1766 i Aprill Månad afled. Min Far Fader war KyrckoHerden i Rimito Mag: Anders Chydenius, som war en Bonde Son i från samma Sochn. Min Moder hette Hedvig Hornæa, en dotter af Afl:e KyrckoHerden och Probsten i Euraåminne Samuel Hornæus.

Näst Gud har jag at tacka en öm Fader eij allenast för lifwet och des uppehälle i min barn- och ungdom, det gifwa de flästa Föräldrar åt sina barn, utan fast mera för en outtröttelig underwisning ifrån spädaste Åren. Han tog eij den almänt brukeliga wägen, at blott belasta minnet hos sina Barn wed underwisningen. han lärde dem at täncka, och at tillika låta förståndets lius wärma hjertat til dygd och Guds fruchtan.

Twå År nöt99 jag under en öm Faders upsicht privat information.100 2 Åhr biwistade Uhleåborgs Trivial Schola, 1 År då warande Rectoris wid Tårneå Pædagogie sedan KyrckoHerdens och Probstens i[124] Uhleåborg Herr Johan Wegelii enskilta handledning, med hwilckens Testimonium101 jag tillika med min äldre Broder, den qwicka102 men i Kumo Elf olyckeligen drunknade Philosophiæ Adjuncten Mag: Samuel Chydenius. 1744, i December månad reste til Åbo Academie, och inskrefs där såsom Student 1745 in Januario, Hwarest jag det första Året nöt då warande Philosophiæ Adjunctens nu mera ÄrckiBiskopen H: H. Carl Fred: Mennanders underwisning i Philosophien, och Latinska stilen, men förkofrade mig mäst genom den qwicka Mag: Nordstedts103 dageliga umgänge och discurser med min Broder, dem jag altid med största nöje afhörde. År 1750 besökte jag Läro sättet wed Upsala,104 förswarade äfwen 1751 Min Broders Disputation De Navigatione per flumina et Lacus Patriæ promovenda.105 1753 reste jag åter til Åbo försedd med vocation106 til det nyss anlagda Nedervetil Capell i Gamla Carleby Sochn, at blifwa deras enskilta Präst, hwartil jag äfwen in martio blef ordinerad af dåwarande Biskopp öfwer Åbo Stift, H: H. Johan Brovallius, och aflade de wanliga specimina Academica til Magister graden med mine Förmäns fullkomliga bijfall, den jag Året därpå antog frånwarande. Gradual Disputation war om Americanska Näfwer båtar107 på några blad under Afl:e Herr Doct: Kalms Præsidio. Om sommaren samma År tilträdde jag min Syssla i Nedervetil. Wed detta lilla Sacellanie om 30 rökar108 arbetade jag 17 Års tid utan at täncka på någon befordran, än mindre beswära125 mina Förmän med någon ansökning därom; Hade och där wed förmodeligen blifwit til min död, om eij min Fader på sin Sotesäng109 näst för sin död genom bref ålagt mig at efter honom söka Gamle Carleby Pastorat och at wara Förmyndare för mina twänne omyndiga half Syskon och försörja min Stiuf Moder;110 til hwilcken Syssla jag likwäl eij want förslag, för än 2 År där efter då min Faders efter trädare Herr KyrckoHerden Johan Haartman blef Transporterad til Wörö111 Pastorat.

Så wäl Stads, som Lands Församlingen112 förklarade då enhälligt sitt förtroende för mig, och hos Consistorium anhöllo, at få mig på Förslag, det jag äfwen efter præsterat Pastoral examen ärhölt, och want wed walet en nog enhällig Kallelse, och fick År 1770. Fullmacht til GCarleby Pastorat, dett jag samma År in majo tilträdde, och nu på tjonde året förestått, och hwar wed jag, utan at i mina öfriga lefnadsdagar söka några större jordiska förmåner täncker så länge arbeta, som Gud lif och helsa förlänar. 1778. under sidst förflutne Riksdag blef jag på de flästa ledamöters af Högwörd: Prästa ståndet begäran af Högwörd: Herr Biskop Haartman,113 utan min ringaste egen åtgärd hedrad med Probste Namn,114 och undfick mitt Probste bref af d:n 24 Februari sidstledne och blef wed samma tid af Hans[126] Kongl. Maij:stt i nåder utnämd til Theologiæ Doctor, och Promoverad af Rikets Archi Biskop Högwördigste Herr Doctor Carl Fred: Mennander d:n 6 sidstledne Junii.

Jag bekänner upriktigt, at jag är förringa til all Herrans godhet, den han således i mångahanda måtto bewisat mig owärdigan, bland hwilcka den eij eller är den minsta, at Herren beskärt115 en god, öm och trogen Maka, då jag 1755. in Octobri trädde i Ächtenskap med Handelsmannen Olof Mellbergs dotter i från Jacobstad Jungfru Beata Magdalena Mellberg. Sielf barnlös, hafwer jag räknat för min skyldighet at upfostra andras barn, i bland dem hafwa i synnerhet warit min half Syster Helena, som 1777. om hösten blef gift med Rectorn wid denna Stads Schola Mag: Johan Kreander, Min half Broder Adolph Chydenius, som nu i höst dog i Uhleåborg i en gångbar116 rödsot och min SysterSon Johan Tengström117 som ännu studerar wid Åbo Academie och gifwer det glada hopp om sig, at min Kostnad och möda wed hans upfostring eij skall wara förlorad.

Så Kort är beskrifningen af mitt lefnadslopp så enfaldig har och min wandel warit til denna dag, och jag önskar uprichtigt at den och icke må få några andra Märkwärdigheter om och detta stoft finge wara wärksamt i flera År, än om jag antingen i eller utom mitt Ämbete finge127 göra något godt och förswara oskulden, och at jag igän lagt mina ögon i min dyra Frälsares sköte.

Men i fall Kongl. Wetenskaps och Witterhets samhället äfwen begärade af mig någon redo för mina Studier, mina Skrifter och Riksdags Manna öden bör jag äfwen där utinnan söka at wara uprichtig.

Wid Kongl. Academierne, woro mina Studier blandade; Jag Koksade118 litet i hwart, som ock för den före stående graden war på wist sätt nödigt. Utom Philosophiska wetenskaperna war jag mycket road af Mathesis i synnerhet Geometrien, Astronomien, Gnomoniken,119 Mechaniken, och något af Algebra. Men sedan jag trädde i det, i sig sielf dyra, fast af många äfwen Präster ringa achtade Herda ämbetet har den Practiska Salighets läran warit mitt hufwud yrcke. Jag har sökt at sätta de wissaste och tydeligaste Theoretiska sanningar til grund för Christendomen hos mina åhörare och alt sedan jag wed Academien, med min ungdoms eld sökte at dels följa allehanda slags fina Theologiska Distinctioner, dels ock at sielf efter Logikens och Metaphysikens reglor Klyfwa hår, och fant så wäl under Discurser som egen eftertancka, at jag til slut eij wiste wed hwad strå jag skulle hänga med min egen öfwertygelse steg jag tilbaka ifrån dessa swichtande högder och beslöt, at efter Pauli Lära[128] til Titum Cap: 1. v. 9. hålla mig allenast wid det ordet som wist är och lära Kan, hwar af händt, at när jag hör eller läs sådana finheter frågar jag mig sielf: Qvis est usus hujus loci practicus?120 Och då Herren gaf mig nåd at predika, intet därföre at hafwa något at säga, utan at öfwertyga mina åhörare och röra dem fant jag snart huru olämpelig den Konstiga lärdomen war på Prediko stolen och at en Lärare aldrig kunde wara så enfaldig121 som han borde äfwen i Förnäma Stads och Academiska Församlingar. Ty wore ändamålet med en predikan, at öfwertyga sina åhörare om sin beläsenhet eller ock, at med en sådan lärd predikan wisa, huru man håller sina åhörare för sådana som Kunna fatta och förstå et så lärdt arbete, Kunde finheter och swassande122 tålas, som doch i alla fall blir ett Charlatanerie;123 Men är det at öfwertyga och röra, förändra, och förbättra på Christendoms- och dygde wägen, så böra grunderna därtil blifwa så enfalliga, medlen så begripeliga, och upmuntringarna så Kraftiga som möjeligit är; hwaremot den höga lärdomen eij annat är än en förmörckande dimba124 för en wandrings Man, som fiker efter lycksalighets målet.

Catechisation, hwarmed jag eij förstår några wårdslöst framtalta Catechismi Predikningar eller några pro forma hålna huus förhör, utan all den munteliga underwisning hwarmed en Lärare genom samtal skall hos sina åhörare af alla åldrar bij bringa och inplanta den rätta salighets lärans nödiga och oswikeliga grunder, til lefwande Christendom, den har jag funnit wara det swåraste, det answarigaste129 af alla mina Ämbetes göromål. Dertil fordras en tydelighet, och enfallighet som nästan icke får förut sätta någonting såsom bekant, och ehuru jag äger någorlunda den gåfwan, at wara begripelig, ser jag mig doch här wed med alt mitt bemödande ofta stanna i rådwilla. dertil fordras en ordning uti hwilcken sanningarna med otwungna länckor sitta tilsammans, och flyta utaf hwarandra, det fordras en ren och otwungen tancke gåfwa och en trägen eftertancka, om eij språng ifrån det ena til det andra skola göra et misk mask125 af altsammans; Och änteligen fordras ock därtil en gnista i hjertat af den himmelska elden, det är en af Gud uptänd åhåga at befria sin egen siäl och deras som höra oss. För wåra ögon måste på ena sidan stå den blod Kräfjande domen, som oss förestår, om wij försumma at förkunna alt Guds Råd för wåra åhörare, nemligen at den är Förbannad som Herrans wärk etc:a Jer: 48. v: 10. på den andra wår nåde lön Dan: 12. Wåra Åhörares lycksalighet bör äfwen ligga oss ömt om hjertat, at genom wåra Catechisationer på en gång uplysa, öfwertyga och röra wåra åhörare. hoc opus hic labor.126 där til gifwes, utom de wanliga Catechismi förhören flera tilfällen: Såsom i synnerhet wed ungdomens underwisning då de beredas til at första gången begå den Hel:a Nattwarden, när Folck flytta til Församlingen, och åter då de gå där ifrån, äfwen wed siukas besök, om de eij äro alt för swaga. Så danna tilfällen har jag altid med flit sökt nyttja, och oftast rönt därwed en synnerlig Guds wälsignelse.

Men eij nog där med: Herren öpnade mig äfwen genom sin Nådes starcka wärkningar på mig[130] sielf och mina Skrifte barn en ny dör at skaffa mera frucht i mitt Ämbete, då jag til deras en skilta underwisning och andacht begynte anwända Söndags efter middagarna til några Gudeliga samtal och underwisningar först med dem, och uppå andra mina åhörares trägna begäran med alla dem, som sådana andachts öfningar behagade bijwista, hwarwid mästedeles den förut hålna predikan blifwer förklarad och på de närwarandes samweten til bestraffning lärdom och tröst närmare lämpad, hwar med jag nu öfwer 15 År fortfarit, och hwilcken andachtsöfning äfwen en stor del af mina åhörare flitigt men aldeles fritt nyttjat hemma i mitt huus ofta til et antal af 2 a 300 personer som altid slutas med en til ämnet lämpad Afton bön, hwar wed jag efter åt lämnat öppet tilträde til enskilta samtal för dem som sådant åstunda, och för den orsaken, at eij blifwa hindrad häruti, har jag wed inträdet til Församlingen straxt afsagt i från mig, at om Helgedagarna göra och emottaga andra besök än de som leda til någon upbyggelse i Christendomen.

Utom denna min hufwud syssla, har jag äfwen sökt, at på andra wägar wara mina med menniskor til gagns. Jag hade wäl i Upsala studerat något i Chymien, men utan någon tillämpning på medicin. Men under mina första Prästa År begynte jag efter den af Kongl: Collegium Medicum utgifne tryckta beskrifning om barna siukdomars botande skild på Landet i från Läkare127 at practicera medicinen på mina åhörares barn. Ass:128 Haartmans huus curer,129 och Ass: af Darelii Sochn Apotek,130 som utkommo straxt därpå ledde mig mer och mer i wetenskapen, så at jag begynte studera i Chymien, til läkemedels tilredande; Jag fattade resolution,131 för skref132 mig instrumenter, och rå ämnen, och inrät131tade et litet Chymiskt Laboratorium, hwaruti jag småningom Avancerade så långt at jag sielf tilredde Mercurjus sublimatus corrosivus Merc: Dulcis, calomel, och flera Mercurialier, spiritus nitri fumans spiritus salis, och spiritus salis ammoniaci133 Liqv: Hoffmanni134 med flere och giorde af dem hwarje handa slags medicamenter. Icke mindre arbetade jag mig upp i Kännedomen och nyttjandet af hwarjehanda Resinarum solutioner,135 anstälte rön med dem i olika menstruis136 och hade nog Patienter at anwända mina medicamenter på, och Köpte ock sällan från Apoteken annat än simplicia.137

Jag las138 flitigt i Arch: Rosen-von Rosensteins Anatomie139 och begynte äfwen med Chirurgiska operationer, skära ut Kräft Knutar140 och flen hus,141 ofta på nog farliga stellen, och i synnerhet at operera på ögonen och skära ögon låcken på sår ögda,142 med nästan otrolig lycka.

Genom många försök upfant jag et ögon wattn, som til någon del liknar Fru Segercronas,143 men öfwerträffar det i många delar, och är nog specifikt för de flästa swaga och sura ögon.

Sådant hade jag tilfälle at sysslosätta mig med, så länge jag war Capellan wed et litet Capell, men då jag til trädde G:Carleby Pastorat blefwo ock mina Ämbets sysslor mera widsträkta och trägna, än at jag Kunde fortfara längre där med, utom det jag då och då nödgats giöra operationer på swag ögda, och i bland at skrifwa recepter för någon af mina åhörare på Wasa eller G:Carleby Apotek i brist af någon[132] pålitelig Medicus på närmare afstånd än 14 mil i orten.

Ingenting war jag mindre bewandrad uti än Politiken, då jag blef Präst, men de wed 1756. års Riksdag utkommande Riks dags tidningar144 öpnade mig först ögonen, at täncka något om Swänska Regerings sättet, och wåra Politiska författningar, och då H:r Commerce Rådet Nordencrantz 1761. wed Riksdagen framgaf sitt omständeliga Memorial til Riksens Ständer och det straxt Kom i min hand jemte andra hans skrifter, om Wexel Coursen,145 retades jag, at gå längre i sådanna ämnen. Jag fant denna Auctor försedd med så många kundskaper och reflexioner in Politicis, så rik på tanckar, at ehuru hans skrifsätt war något tungt och upfylt med rediter,146 ehuru äfwen en ensidig bitterhet röjer sig i dem på många ställen, war här likwäl et ömnogt förråd af ämnen at upwäcka en lärgirig läsares hela upmärksamhet, och grundsanningar in Politicis, som en sund efter tancka och ett emot Fädernes Landet wälmenande hjerta eij annat Kunde än gilla och antaga.

Med en sådan af H:r Nordencrantz mig med delt Kundskap om menniskan och des machts missbruk, om Ängelska lagskipningen jämförd med wåra lagar och deras handhafwande och missbruk derwed, med några allmänna begrep om Rikets Finance wärk, wäxel cours med mera, med sådan under bygnad reste jag til 1765133 Års Riksdag såsom Capellanernas Riksdags Fullmächtig, och hade då tilfälle, at under en så lång Riksdag dels öka mina Kunskaper genom läsning och samtal, dels och styrcka dem genom förfarenhet.

Landthushållningen har eij eller litet roat mig, hwar wed Afl:e H:r Öfwerst Lieut: Bojes huushållsbok147 såsom den där enfalligast följer Naturen har warit min Mentor. Wid mitt nya Capellans bohl i Nedervetil, som 1753 anlades wid en Fors148 på en nog ohyggelig sten backa uptog jag en liten Krydd och trägård, omgaf den med sten murar stälde den i reguliera afsättningar149 emot Ån och en dam som leder wattnet i från forsen til trägården. upodlade et ganska sankt Kärr först til Åker och sedan til äng. bygde up löflador och anstälte en årlig löftäkt150 efter H:r Bojes underwisning, men lade mig i synnerhet winning om att förskaffa och bibehålla en ächta Spansk Får afwel, och förskref mig til den ändan full wuxna får, baggar och tackor i från förr nämde H:r Öfwerst Lieutnant, och skötte dem aldeles på det af honom i sin hushålds bok föreskrefna sättet, med den framgång, at mitt Kläde tilwärkat af denna afwel i lenhet täflar med wåra finaste Swänska Kläden. Bland mina hushålls öfningar bör och det räknas, at jag wed mitt innehafwande Präste bohl, uptagit af stenbacka ny Åker och om gifwit den med sten mur, anlagt jordwallar om kring ängar til flere hundrade famnar, bygt et[134] stort fähus, Stall med rum för 10 hästar och et wärmhuus151 alt af gråsten och en Brygg- och bager stugu byggning af tegel, för hwilcket arbete och Kostnad på et boställe Kongl:e Maij:stt äfwen benådat mig med frihet för alla Personelle utskylder för mig och alt mitt folck.

Öfning i Witterhet har roat mig alt ifrån Studente Åren, och har jag altid med granskning läst alle handa wittre arbeten, och såwäl i skrifter som Predikningar och tal wid flera Högtideligheter sökt förkofra mig däruti. En lätthet uti meningar och uttryck, öfwertygelse och behag hafwa därwed altid warit mina föremål, och ehuru paradox152 jag ofta synts i mina satser, har doch mitt nog egna skrifsätt wunnit Allmänhetens bijfall, långt öfwer hwad jag Kunnat wänta eller förmoda.

Snart sagt all rättegång, och den Practiska Lagfarenheten har jag däremot aldeles neglicerat, och räknat en liten förlust altid för bättre än winst genom en Konstlad rättegång.

Nu några ord om mina skrifter.

Ingen af Swänska snillen har Kunnat mindre tro sig, at någonsin blifwa Känd i sitt Fädernes land såsom Auctor än jag. Mina små insichter, mitt stilla och inskränkta lefnadssätt ja jag bör bekänna uprichtigt mitt ifrån den stora wärlden aldeles afwända hjerta, som beslutat, at i en aflägsen wärldenes wrå utstudera mitt egit onda hjerta och i mitt ämbete gagna den mig af himmelen an förtrodda Hjorden, mitt uprichtiga föracht af den så smikrande Äran, hade satt mig, långt under135 den tanckan, at någonsin skrifwa något för allmenheten, eller bekläda något wigtigare Ämbete, än den lilla syssla jag först innehade. Men försynens wägar hafwa warit helt andra med mig owärdigan, än jag Kunnat föreställa mig.

Nödgad af mina wänner til de första försök, hafwa de blifwit med upmärksamhet och wäl behag uptagne af med Borgare, som i anledning där af ålagt mig mera och som satt mig i den nödwändighet at öka mina små Kundskaper genom någon mera beläsning och eftertancka. Ett fortfarande bijfall af mina försök, ett under dem uptändt nijt, at söka gagna hafwa sedan ålagt det mig sielf som en skyldighet, ja såsom et af mina Ädlaste nöjen. Men min hufwudsak, mitt trägna och answariga Ämbete hafwa här wed altid inskränkt mig, at blifwa wed de små och Korta afhandlingar, dem sällan dagens lius eller wanliga arbetstider, utan altid de tysta midnattsstunder fram kläkt,153 dem de flästa frucktlöst förtära om eij i laster, doch i sömnens sköte på maklighetens bädd. Dett lönar sig wäl, at i Tyskland, Franckrike och Ängland wara Auctor, hälst af medelmåttigt snille, men i Swerige blifwer det altid en ren förlust. Jag bör doch icke förtiga hwad jag såsom Auctor upburit pro Labore.154 Afl:e H:r Directeuren Salvius betalte mig för mitt omständeliga swar på wederlägningarna af Källan til Rikets wanmagt155 700 D:r K:rm och för min Finance piece156 400 D:r. Se här äro för Gud och mitt samwete alla de rikedomar jag såsom Auctor förwärfwat.

År 1750, då den glädie tidning157 wäntades om då warande Hennes Kongl:a Höghets nu mera Kongl. Maij:sts Encke Drottningens lyckeliga nedkomst, som skedde med Prints Fred: Adolph, blef jag nödgad, at wid denna Högtidelighet hålla et tal i Synodal Auditorio i G:Carleby158[136] såsom student, hwar wid jag til åhörarenas fulla nöije bewiste Finnars flor under Sweriges Crona.159

Jag beswarade på wanligit sätt under Divise160 trenne Kongl. Wetenskaps Academiens förestälta Premie frågor, och täflade twå gångor om högsta prisen. den första war Oeconomisk, om orsaken til måssa på Ängar, samt huru den bäst Kunde förekommas?161 hwar wed eij annat än at mitt swar inkom 2 a 3 dagar försent satte mig utur Competence,162 af den mig annors til hörande Gull jettonen.163 Swaret blef trykt tillika med premie swaret och et annat, som jag wil minnas af KyrckoHerden Hederström,164 och oss hwardera tildelt et accessit.165

Den andra war Mechanisk: Om wåra wanliga Kärror Kunna så förbättras, at man på dem med lika lätthet Kan framföra 70 lispund, som nu annors 40.166 Här blefwo Afl:e H:r Öf. Dir Faggott167 och Doct: Gadolin168 mina medtäflare, då den förra want prisen såsom eij allenast Academiens ledamot, utan och beslächtad i Kongl. Wetensskaps Academien,169 men med hwad rättwisa Kan af Kännare bäst dömmas, hälst om det inträffade, at frågan af honom eller hans wänner blifwit i Kongl. Wetenskaps Academien proponerad:170, emedlertid tildömde doch Academien äfwen nu som förra gången mig jemte Doct: Gadolin et Accessit, och beslöt at trycka dem båda jemte premie swaret. då likwäl Gadolin återtog sitt swar och mitt följer H:r Faggots.

den tredie war Politisk. Om orsaken til Swänska Folckets utflyttning, och huru den Kan förekommas171 där war jag äfwen en i bland några och 30 med täflare. På detta swar arbetade jag owedersägeligen aldra mäst emot de förra, men just därföre Kunde det aldra minst komma i consideration; Målningarna woro för fria, för mycket påtageliga, de dugde intet. Patrioten fick den tiden Knapt låf at täncka på Rikets refwor, än mindre tala och skrifwa137 om dem, sådant war oärhörda saker, om det eij skedde at favorisera någon förnäm Herre i sina afsichter, eller at slå fötterna undan något Partie, men det trycktes icke des mindre 1765. på mitt egit förlag med Dedication till Riksens Högl:a Ständer.

Sedan den wed 1756 Års Riksdag med alfware upwäkta frågan, om flera Stapel städers inrättande i Riket hade wid den påföljande 1762 Års Riksdag blifwit genom utdelande af flera tunnor Guld af de opponerade partierna drefwen til yttersta spetsen, men ändoch måste stanna, beslöt dåwarande v: LandsHöfdingen i Österbottn och Lagman Joh: Mathesius, at emellan Riksdagarna på en allmän landtdag i Gamla Carleby 1763 eij allenast närmare förena Österbottns Städer med det omkring liggande landet, at wed på följande Riksdag gemensamt arbeta på den förr beggärta Seglations friheten, utan ock at bewäpna sig emot det motstånd som af Stockholms och Åbo Handlande där emot Kunde göras. Jag blef och då af några wänner172 i G:Carleby anmodadd, at å denna Stadsens wägnar genom någon skrift bijdraga til ett så godt ändamål, och fick därföre del af de skäl som Stockholms Handlande däremot wed sidsta Riksdag haft at anföra, hwilcka woro författade med den styrcka at de med några Korta memorialer eij Kunde förlora sin Kraft, och hwilckas skäl jag såg mig för swag at Kunna wederlägga, men nödgad af mina Wänner beslöt doch biuda til, som under sielfwa arbetet så lyckades, at ingen alt sedan wågat uptaga eller beswara de däruti anförda skäl. Skriften war dristig, jag wille wara okänd, men ingen war på Landtdagen nog behjertad at producera173 den; därföre måste jag sielf fram och upläste den i hela samlingens öfwerwaru med allmänhetens utmärkta bijfall, som doch genom afwunden satte mig på wippen,174 at samma afton blifwa Arresterad, om eij några Gynnare mig aldeles owitterligen förmått hindra detsamma. Denna skrift blef sedan trykt 1765. på G:Carleby Stads bekostnad, under Tittel: Wederläggning af de skäl, hwarmed man söker bestrida Öster- och[138] Wästerbotniska, samt Wästernorrlänska Städerna fri Seglation.175 och utdeltes gratis i alla stånd.

Afl:e H:r Direct: Salvius, såsom delägare i Bruksrörelsen och Järnhandelen hade af en långlig erfarenhet lärt huru trykt denna näringsgren war, för det at Köparena woro af Bergslagens producter få och sammansatta, och ingen tilgång på förlager. han Kände product placatet af År 1724 d:n 10 November,176 och des förklaring af d:n 28. Februarii 1726.177 såsom de rätta orsakerna hwarigenom utlänska Köpare blifwit förjagade utur järn handelen, och huru Salt och Spannemåls prijsen /: dessa wed all rörelse oumbärliga waror :/ där igenom blifwit upstegrade: Han tyckte om min penna och bad mig täncka på saken och samla förråder däruti och skrifwa något. Saken war mig i början helt främmande, men den tilgång jag hade såsom ledamot i Fiskeri deputation til Kongl. Com: Collegii handlingar uplyste snart saken i mina ögon; samma År 1765 blef altså min afhandling trykt i detta ämne under tittel Källan til Rikets Wanmagt,178 som war så paradox i Allmenhetens ögon och giorde så mycken upmärksamhet, at twänne stora uplagor gingo ut på några weckor, mycken rörelse märktes öfwer alt och öfwer den i början okände Auctorn ropades hämd.

Fria Seglations fiender hade äfwen til denna Riksdag låtit förfärdiga sig något förswar af träldomen under Namn af Oförgripeliga tanckar om Fem nya Stappel städers inrättande i Rikets norra Provincer,179 med hwilcket reserve-förswar de likwäl innehöllo tils min Wederläggning blef trykt, hwaruti alla deras skäl redan woro uptagna och Kastade öfwer ända. De måste wäl lätt hafwa insedt at den således i denna gestalt war aldeles otjenlig til swar på min skrift, men som manuscriptet måste Kåstat dem wackra pengar, dem de eij wille så plötsligen förlora, och antingen eij fingo någon som wille beswara min skrift eller och tyckte at han blefwe dem för dyr beslöto de at låta den i en så olämpelig tid och ställning icke dästo mindre träda i139 dagsliuset, och göra hwad den Kunde; därföre upsatte jag Påminnelser180 därwid, som äro trykta efter Källan til Rikets wanmagt.

Emot källan började små critiker flyga som hagel swärmar, de woro allenast förebåd til de twänne general salvor, som sedan giordes efter hwarandra deremot, den första under titel af Omständelig wederläggning af skriften Kallad Källan til Rikets Wanmagt,181 hwars Auctor mig ännu är obekant, ehuru jag hört twänne betydeliga männ nemnas, den sednare under namn af Watu prof anstälda wed denna Källa182 författade af den Lärda och Wittra Secret: för Stockholms Stads 50 älsta Herr Edvard Runneberg: Båda med så stort bijfall af product Placatets wänner, at de trodde Auctorn til Källan aldrig mera wåga sig fram, om han eij wille blifwa utskrattad af allmänheten.

därpå skref jag först en liten piece under namn af Nationale Winsten,183 som på mitt egit förlag tryktes hos Dir: Salvius, och skulle tiena til en grundläggning för mitt swar uppå critikerna, och straxt därefter tryktes mitt Omständiga Swar, så wäl på Wederläggningen, som och Watu profwaren,184 hwartil Salvius åter war förläggare, hwaraf mina motståndare blefwo warse, at jag hade starkare laddat, än de Kunde föreställa sig, efter hwilket Swar ifrån min sida det blef en allmän tystnad i den saken.

Samma år emot hösten begärte Secreta utskottet, af plenis en full myndighet, at wid finance operationernas reglerande få taga hwad författningar och mått dett funne för bäst, utan plenorum wetskap, hwilcket ehuru snörrätt stridande emot Secreta Utskottets instruction likwäl blef allmänt bijfallit, ty pluraliteten trodde Banco Deputation om godt.

Några weckor efter en sådan wunnen full myndighet dunstade under den största hemlighet så mycket ut ifrån Banken, at des ledamöter sielfwa[140] med sin souveraine macht woro i någon willrådighet och bryderi huru planen, at småningom reducera coursen185 skulle bäst lyckas. Detta satte mig, som eij war ledamot i Secreta Utskottet i stor farhåga och oro för mitt Fädernes land, hwars wälfärd jag således såg under den största tystnad hafwa råkat på et wågspel,186 och begynte at täncka på saken och samla mig Kundskaper; Ty jag ryste för fölgderna af coursens reduction. Jag satte därföre Kortligen up mina tanckar, dem jag sielf lämnade i Banco deputation i Landtmarskalckens187 händer med ödmiuk begäran, Deputation wille attendera til188 dem, emedan jag i annor händelse wore nödsakad at lägga saken med sina lifliga färgor189 för allmenhetens ögon, på det den måtte i en framtid se, at jag i olyksfölgderna af coursens reduction eij haft någon del.

Com: Råd Nordencrantz war Deputations Mentor i den företagna reductions planen. Öf: Gyllensvan190 KammarH: Bar: v. Essen191 och Capit Bar: Cederström192 de mäst arbetande ledamöter. Jag wäntade, jag yrckade på swar, hwarpå man änteligen företog sig at hos en Banco Ledamot i fleras öfwerwaru öfwertyga mig om min wilfarelse; men mina skäl woro i mitt tycke för mycket fasta, at kunna häfwas och rubba min öfwertygelse. Jag yttrade mig en gång i Landtmarskalks conclaven om den företagna plan med ifwer: men uträttade intet, därföre fullbordade jag mitt löfte och skref den icke mindre än Källan beryktade piecen: Rikets hielp, genom ett naturligit Finance system.193 Jag beslöt först, at wara Anonyme och således censurertes och tryktes första Sexternet.194 Men då censor i sälskap med Landtmarsk: H:r Gener: Rudbeck Kom at nämna om detta arbete, som låg under Prässen, och hwilket Landtmarsk: war nyfiken at se, af hämtade Censor sielf manuscriptet i från trycket och wiste det honom då Censor fick befallning, at hindra dess tryck, men tillika genom förläggaren Direct: Salvius Kalla Auctorn til sig, hwarpå jag tilsades af H:r Oelreich195 at skriften eij finge tryckas, men at141 LandtMarsk: låfwat hederligen förskylla196 Auctor för sitt beswär. Jag återtog då mitt manuscript och blef helt stilla, tils lågan wäl hade saktat sig, då jag går til Afl:e H:r Biskop Serenius197 och berättar, at jag skrifwit något i finance saker, om han eij wille föredraga dem i Ståndet eller föreslå deputerade til deras öfwerseende? hos Honom stod jag denna tiden mycket wäl, som war straxt färdig, at i Ståndet föreslå dem til revisorer hwilcka jag utnämde: dessa woro H:r Probstarne Wikman,198 Kröger,199 och Högström.200 Öfwersendet lämnades doch mäst uppå den sidsta, som inkom med sitt yttrande til Ståndet, at han eij funnit i min skrift annat än sådant, som i tryckta skrifter förut blifwit med och mot ventilerat, och föreslog des tryckning, hwilcket bijfölls.

Ingen annan af Ståndet wiste hwad skriften innehölt: det rådande tanckesättet litte201 doch på sina wänner, som öfwersedt den, men de andra begynte at Knota emot des tryckning. Jag nödgades därföre wisa manuscriptet för somliga af dem och genom någon betrodd Herre försäkra några misstroende fäder, at de därwed intet hade at befara, då påskriften af Ståndet justerades d:n 11 Junij 1766. hwaruti Ståndet tillåter at samma skrift må tryckas. Salvius fick manuscriptet och continuerade den förr begynta tryckningen genom natt och dag och ingen wiste ord af, för än den förbudna piecen war i hwar mans händer: Herskaper Köpte 40, 50 til 100 exemplar i sänder och afsände til Landsorterna. Jag förgäter aldrig Stats S: Oelreichs expression om Banco Deputerade andra dagen efter, sedan den utkommit: De swärja sade han och de läsa. Så snart den Kom ut delte jag gratis häftade exemplar i Mitt Stånd til alla ledamöter, af hwilcka de flästa af båda partierna plenidagen där på upriktigt tackade mig därföre, Men det stod eij länge på innan bladet wändes om och det rådande partiet stälde alla sina wapn emot mig såsom en uprorisk och förrädelig Man.

Starcka ventilationen föreföllo om mig och min skrift i Secreta Utskottet. Kammar: H:re B: v. Essen gaf thon til förföl[142]jelsen genom et memorial i Prästa Ståndet,202 där han frågade, om Prästa Ståndets påskrift innehöl något samtycke? Jag blef upkallad til förhör i Secreta Utskottet, där flera snärjande frågor blefwo mig förestälta en dag på förmiddagen med stor myndighet, efter middagen med en låckande höflighet. Afton för sidsta Plenum jag den Riksdagen bijwistade blef jag redan på Klubben hanterad som en Riksförrädare, och de grymmaste återkallelses projecter mig förelästa, dem jag borde underskrifwa och de lögnfullaste försmädelser utösta på mig, af dem, som för några dagar sedan woro mina största wänner och Gynnare, och dagen därpå blef jag utvoterad utur mitt Stånd. Jag hotades med Arrest, och något mera och råddes at rymma, men jag drögde qwar i Stockholm i 5 weckor, utan at någon rörde mig, gick äntel:n up til LandtMarsk: och frågade om något wore at på minna wid min resa hem. Com: Råd och Rid. Nordencrantz berättade mig at han blifwit anmodad at skrifwa en wederläggning, men sade sig swarat, Neij! Därföre Köptes en Rothman203 ifrån Gäldstugan, hwilcken och giorde det så mästerligen, at ehuru Censor strök ut af manuscriptet hela sidor bara owett, blef i dett återstående som änteligen skulle tryckas ändå intet annat qwar; hwilcken skrift med flit af mig blef obeswarad. 1767 Års hiskeliga fall på Coursen och den däraf upkomna Allmänna nöd i hela Riket, och partiets undergång til den påföljande Riksdagen hafwa bäst wederlagt den.

På den för samteliga Swea Inbygare glada dagen, då Kronan sattes på wår Stora Konungs hufwud, och G:Carleby Stad wille täfla med andra undersåtare at betyga sin glädiefulla wördnad för sin Konung blef jag utsedd at wara deras tolk och hölt et Tal däruti jag sökte wisa huru Gustaf den 3:die då redan wisat sig stor både innom och utom Riket, hwilket sedan på mina Wänners och Gynnares begäran blef trykt samma år hos Dir: Salvius.204143

År 1776 inlämnade jag til Kongl:a Wetenskaps och Witterhets Samhället i Götheborg Mitt Swar på des premie Fråga om Landt Handel, hwilcket jag sedan lätt trycka i Stockholm 1777205 med ett litet företal hos H:r Secret: och Riddaren Fougt206 och på Des förlag.

1778 om Sommaren började man i dagligt Allehanda, skrifwa så mycket om en ny Tjenstehjons stadga, och upgafs af många så hårda, så orimmeliga Förslager, at man eij annat Kunde än rysa däråt, och utom des war redan i et Län stiftad en lag om lottning, hwars wärkställighet likwäl blef af wår Mennisko-Älskande Konung hindrad. Dessa hårdheter rörde mig, til frihetens förswar. Jag skref därföre om Husbönders och tjenstehjons Naturliga rätt,207 med en underdånig dedication til Kongl:e Maij:stt: Secret: och Riddaren Fougt blef åter min förläggare. Piecen Kom ut och af de många ventilationer den åstadkommit i dagl. Allehanda och Stockholms Påsten ses hwad upmärksamhet den wäkt, Striden Continuerar ännu, och lärer eij slutas förr än Kongl:e Maij:stt gör sielf slag i saken.

Änteligen bör jag och nämna bland mina Skrifter det Memorial, som i början af år 1779. inlämnades till Högwörd. Prästa Ståndet om Religions friheten,208 som straxt därpå blef tryckt hos H:r Secret: etc. Fougt. Tillgången där wed war denna. I samråd med några få wänner satte jag redan i början af December Månad up detta Memorial, confererte209 sedan med flera där om af mitt egit Stånd, som aldeles gillade idén, och rådde mig at gifwa det til Ståndet, men då jag wäl såg at det Kunde hos en del Ledamöter wäcka för hårt motstånd, och en häftig förföljelse emot mig, beslöt jag, at först låta Kongl:e Maij:stt sjelf läsa det, med underdånig anhållan, at i händelse Kongl:e Maij:stt gillade idén, han då äfwen wille Kraftigt hos Riksens Ständer understödja den, och skydda Auctorn emot förföljerser. hwarom jag Allernådigst blef försäkrad och Memorialet lämnades i H:r Archi Biskopens210 hand, som doch eij framgaf det i Ståndet förr än målet genom et annat memorial[144] wäktes hos Ridderskapet och Adelen,211 och kom i ventilation i de andra Stånden. Saken lades i Prästa Ståndet uppå bordet ena dagen och andra dagen ventilerades med en ogemen212 häftighet af Herrar Biskoparna Bentzelstierna213 Celsius214 och Lytkeman,215 hwilcken sednare äfwen utöste bitterhet emot Auctorn, då hade äfwen til förswar af religions friheten anmält sig Kongl:a Öf:r HåffPred: von Troil,216 Dom Probsten D: Fant217 och jag, men saken begiks under hwarjehanda inwänningar så, at ingendera af oss fick tala ett enda ord och afslogs frågan med en oändelig hetta. som doch samma dag bijfölls i alla andra Stånden.

Pålitelig Anecdot rörande denna skrift. Då Kongl:e Maij:stt förmärkte den häftighet som i Prästa Ståndet war emot mig, och den Kallsinnighet och stadga hwar med jag den motade har han yttrat sig; nog är jag och något dristig, men jag hade aldrig wågat det Chydenius wågade. Det war och wist, at nästan alla mina Medhållare i Ståndet swichtade och drogo sig undan och jag stod allena, då elden war som starckast, ehuru andra förut warit däruti så nitiska och wärksamma som jag.

denna berättelse om mina skrifter, hafwer wäl uptagit det mästa af mina Riksdags manna öden, hwarest de förmodeligen stå på sitt rätta ställe, men så gifwes likwäl en eller annan händelse wärd at Kännas af efterwärlden, som uplyser denna tids Historie och fåfängt lärer sökas annorstädes.

Så snart jag såsom Capellanernas enskilta Riksdags man blef intagen 1765 i Prästa Ståndet, upsatte och inlämnade jag til mitt Stånd et Memorial om owälduga218 ledamöters ut nämnande til de angelägnaste Deputationer219 som wäl alla gapade åt, men hwarpå likwäl eij hades något afseende, emedan dett stötte snör rätt emot Herrar Electorernas då redan projecterade listor. Jag sökte och want bekantskap med min läromästare, den Margkunnoge220 Nordencrantz, som til alla delar gillade innehållet af mitt memorial.

Men ingen ting arbetade jag wed denna Riksdag så trägit uti, som skrif- och tryck-friheten. Nordencrantzes skrifter hade redan så öpnat mig ögonen, at jag ansåg den för ögnastenen i et fritt Rike. Den war och aldeles i smaken för det partie, som legat så länge under, och nu för första145 gången satt i styret, som önskade at få öpna de hemlighets gömmor som blifwit tilskapade af det förra partiet under hwilkets Herrawälde dessa så länge blifwit tryckta. Jag upsatte därföre et memorial därom, det jag communicerade221 med Afl:e H:r Biskop Serenius, som ledde mig i bekantskap med Afl:e Herr Håff Rådet Arckenholtz,222 då nyligen inkommen til Stockholm, med anmodan, at härom conferera med honom. Efter flera discurser och öfwerläggningar skref jag mitt memorial å nyo, och bad H:r Biskop Serenius med sitt namn under memorialet gifwa thon i en så angelägen sak. Han öfwersåg och förkortade det, men inrykte i slutet af frihets projectet, at man eij finge skrifwa något i det som rörde staten, hwaröfwer jag i mitt sinne högeligen förtörnades, emedan i dessa få ord redan war alt medgifwit, hwad twångets och hemlighetens wänner kunde begära, och afsade mig all befattning där med. Han beklagade at saken war ganska öm, och fant motstånd, men bad mig då sielf skrifwa i egit namn, som jag tyckte, det jag och gjorde, och ingaf dett i alla Stånd, hwartil likwäl en wärdig Ledamot H:r Lectorn Kraftman lånte sitt namn, utan at weta från hwilcken hand det kommit.223

Ständerna remitterade detta ärende om Tryckfriheten til Stora Deputation, at i et särskilt utskott utarbetas, hwaruti jag äfwen tillika med H:r Arch: B: Mennander224 och då Probsten nu Biskopen Forsenius225 woro ledamöter af wårt Stånd. Saken indeltes i twänne särskilta stycken, dett första skulle urskilja hwad som wore låfligit att trycka och hwad olåfligit. det andra om Censuren eller domstolen där saken skulle skärskådas. I den förra woro alla Ledamöterna eniga, men i den sednare icke så. Om skrif- och Tryckfriheten blifwer en frihetens grundpelare i alla Regeringar där den skyddas, Om de flästa Sweriges olyckor i de näst förflutne tider leda sin uprinnelse ifrån mörker och wilfarelse, så är wärdt för efter wärlden, at Känna de små tilfälligheter hwarigenom den hos oss liksom genom ett lyckskott af Försynen blifwit skänckt åt Swea Inbyggare: Anecdoter som annors aldrig Kunde hinna i wåra häfda tecknares händer.[146]

Jag såg tydeligen at den widsträktaste frihet i Ämnen at skrifwa om, betydde ingen ting, så länge des til lämpning skulle bero af en enda Persons det är Censors godtycke, Den antingen ett Rådande partie eller Ministere eller Regent skulle Kunna bemästra sig, därföre war jag fast i den satsen at få Censuren i alla politiska mål aldeles häfwen; Men min influence på de största och uplystaste ledamöterna war ganska ringa. Jag wände mig därföre til Deputerade af Borgare- och Bonda Stånden, och förmådde dem at aldeles göra ett med mig. Genom mina Gynnare wärkade jag och på Probsten H:r Biskop Forsenius, at han äfwen försäkrade at wara emot censuren: Frågan war förut i Utskottet wäkt, och låg på bordet, wed nästa sammanträdet wäktes frågan ånyo af H:r Borgmästaren Miltopæus,226 som begärade höra där öfwer Censoris Libr: H:r Stats Secret: Oelreichs utlåtande, som bäst kände Censurens nytta och olägenheter. Herr Oelreich hwilcken eij såsom ledamot, utan för uplysnings skull hade säte i Utskottet talade först med behag huru högst angelägen Skrif- och Tryck frijheten war, men ansåg icke des mindre för betänckeligit, at lämna de utkommande arbeten aldeles utan censur, han trodde, at censor borde genom en alfwarsam instruction händerna bindas, at icke efter godtycko hindra Auctorerna ifrån sina arbetens utgifwande, men fruchtade för ett tygellöst raseri i bokpressen, om Censuren skulle aldeles af skaffas. Däremot Kunde jag eij annat än berömma H:r Stats Secreterens stora förtjenster uti censuren, som släpt til Nationen så mycket lius fram för alla andra som beklädt detta Ämbete i Swerige, men wisade tillika äfwentyret för Nation och friheten af et sådant förmynderskap, som snart kunde råka i owärdigare händer, och tilstyrckte honom, at med Mabott i Ängland227 göra sitt namn odödeligit och upsäga hela censuren, och lämna den i en fri Nations händer och under Lagens bewakning. Ventilationerna härom blefwo på båda sidor widlöftiga. Man begärte upskof i saken, men jag påstod228 målet skulle efter Riksdagspraxis afgiöras.147

Ledamöterna woro af olika tanckar, därföre anstältes i Utskottet votering. Wår ständiga ordförande H:r Bar: och Lagman Reuterholm229 war denna gången eij närwarande utan förde H:r Bar: och Håff Marsk: von Duben230 Klubban, då Bonde och Borgare Stånden afslogo Censors Ämbetet. Biskop Mennander war eij närwarande, Biskop Forsenius torde eij aldeles afstyrcka, hwaruti jag likwäl gjorde ett med de först nämde Stånden. Men Ridderskapets Pluralitet war åter för Censurens bijbehållande, hwar af hände at 2 Stånd woro emot, Prästa Ståndet stadnade i paria vota231 och et för Censors Ämbetets bestånd: Således skulle Utskottets betänckande upsättas emot Censuren, det jag åtog mig, och hant lyckeligen få det i Utskottet justerat innan jag några dagar där efter blef ut voterad. Hela saken berodde då på en enda ledamots från waru i Prästa Ståndet som äfwen war för Censor, i hwilcket fall 2 Stånd hade warit emot 2: och intet betänckande hade Kunnat emanera. Bar: och Lagman Reutterholm upsatte wäl sedan et särskilt votum för censuren; dett de flästa ledamöter underskrefwo, men til all lycka war det så widlöftigt, och så Konstigt, at då det uplästes tillika med betänckandet i Stora Deputation, ledsnade ledamöterna at höra därpå, och den som tänckte för skrif friheten fant lätt, at den under så många finheter och förbehåll war föga förwarad hwarföre betänckandet änteligen enhälligt bijfölls först i Stora Deputation, sedan i alla Stånd.232 Således segrade äntel:n friheten, och Swänska snillet undslap lyckeligen ett tryckande Förmynderskap, och ehuru farliga stämplingar233 sedan blifwit giorda, at gifwa denna Frihetens ögnasten sin bane,234 är den doch, Försynen och wår Gustaf ware Ära, af wår Allernådigste Konung som eij wil regera i mörckret på det heligaste bekräftad.235 Nyttje Swänske Män den wärdigt, och spride altid lius sanning och dygd om Kring Thronen och i alla Medborgares hjertan, at göra wår Milda Konungs regemente[148] stort och undersåtarena under hans spira lyckeliga!

Med Riksdags Fullmächtigen i från Brahestad författade jag ett särskilt votum ifrån Bergs Deputation236 emot hammarskattens flyttning som äfwen af Riksens Ständer bijfölls hwar igenom motades et försök, at efterhand göra hela Riket til en bergslag, och oförmärkt wärfwa Allmogens odalrätt under Bruksprivilegier.

Likaledes författade jag et särskilt votum emot Järn Contoiret,237 som i Borgare och Bonda Stånden först bijföls, men efter min afresa ifrån Stockholm på Ridderskapets och Adelens starcka bearbetande uptogs å nyo, hwarigenom det än blef ståndande.238

Med Capellanernas Kallelse i från Österbotn reste jag äfwen til 1769 Års Riksdag, men blef för wissa hemliga driffiedrar eij emottagen af Prästa Ståndet,239 utan fick til Norrköping Consistorii Ecclesiastici i Åbo Kallelse at præstera Pastoral examen, dit jag och straxt reste, och efter ett til mina Förmäns nöje undergångit förhör blef upförd på KyrckoHerde förslag til GamleCarleby.

Förledit År 1778 hedrades jag åter med flästa röster til Pastorum i Österbottn enskilta Riksdags Fullmächtig och bijwistade denna efter Regeringssättets förändring första nog Märckeliga Riksdag, hwarwed jag sluteligen hade den Nåden, at enskilt få upwachta wår Stora Konung, och därwed öppen hjertigt föredraga min Fosterbygds ömmaste angelägenheter.

dett gläder mig innerligen, at genom mitt ringa bemödande för Konung och Fosterland hafwa wunnit min Dyra Konungs speciella nåd240 med uttryckelig försäkran om all möijelig befordran och grace241 i hwad jag Kunde åstunda. Ty ehuru jag aldrig warit et lyckans waggbarn, som fikts efter den stämplade äran242 och wed min syssla icke saknar den utkomst, som med et förnögt sinne Kan förslå til en jordisk lycka, och ehuru jag i anseende därtil149 aldrig täncker söka eller emottaga någon befordran blir doch et sådant högt och nådigt tilbud i sig sielf det jag oändeligen högt wärderar.

 

GamleCarleby d:n 14: Februarii 1780.

 

Anders Chydenius.


  1. 1729 d: 24. Februarii: Chydenius själv meddelade i olika sammanhang att han var född antingen den 23 eller den 24 februari. I förteckningen över födda och döpta i Sotkamo församling meddelas dock att han var född den 26 februari och döpt den 1 mars 1729. Även i Levnadsbeskrivning, som skrevs en kort tid innan Chydenius dog, uppges den 26 februari som hans födelsedag.
  2. Gamla stylen: den julianska kalendern som användes fram till 1753
  3. åtnjöt, erhöll
  4. privat information: hemundervisning
  5. betyg
  6. här: begåvade
  7. Otto Reinhold Nordstedt
  8. Läro sättet wed Upsala: Uppsala universitet
  9. Min Broders Disputation ... Patriæ promovenda: Samuel Chydenius, De navigatione, per flumina & lacus patriae, promovenda, Upsaliae 1751, (”Om segelfart på fäderneslandets floder och sjöar”)
  10. utnämning
  11. Americanska Näfwer båtar: se Americanska näfwerbåtar
  12. här: hushåll
  13. dödsbädd
  14. Förmyndare för ... min Stiuf Moder: Hedvig Hornæus avled 1754 och följande år ingick Jakob Chydenius äktenskap med Katarina Nyholm. Inom äktenskapet föddes två barn, Helena och Adolf, vars förmyndare Chydenius blev när fadern avled.
  15. Vörå
  16. Stads, som Lands Församlingen: Kyrkoherden i Gamlakarleby var kyrkoherde både för moderförsamlingen och stadsförsamlingen.
  17. Jakob Haartman
  18. hedrad med Probste Namn: I prästeståndets protokoll 1778–1779 kallas Chydenius 22.10 kyrkoherde och därefter (8.12 och framåt) prost. Utnämningen till prost ansågs alltså säker redan innan förhållandet till prästeståndet blev ansträngt på grund av religionsfrihetsmemorialet.
  19. förunnat
  20. epidemisk
  21. Johan Tengströms mor var Anders Chydenius syster Maria och hans far sockenadjunkten i Gamlakarleby Johan Tengström d.ä.
  22. nosade på
  23. läran om konsten att mäta tiden med hjälp av solur eller solvisare
  24. Qvis est usus hujus loci practicus?: lat. vilken praktisk tillämpning har detta ställe
  25. lättfattlig
  26. tillgjort pladdrande
  27. kvacksalveri, bedrägeri
  28. dimma
  29. et misk mask: ett mischmasch; en oredig blandning av disparata ämnen
  30. hoc opus hic labor: lat. ”detta är uppgiften och det är det svåra”; citat ur Vergilius Aeneiden 6:129
  31. den af Kongl: Collegium Medicum ... skild på Landet i från Läkare: åsyftar Sätt, at kiänna och med ringa medel bota barnsiukdomar, til deras tienst i synnerhet som bo på landet och ej hafwa tilfälle at rådfråga doctor; utgifwit efter hans maj:ts allernådigste befallning, af thes collegio medico (1754)
  32. assessor, hederstitel som tilldelades t.ex. läkare
  33. Ass: Haartmans huuscurer: Åsyftar troligen Johan Haartman, Tydelig underrättelse, om de mäst gångbara sjukdomars kännande och motande, genom lätta och enfaldiga hus-medel; samt et litet res- och hus-apothek; dem til tjenst, som ej hafwa tilfälle at rådfråga läkare, sammanfattadt och utgifwit af Joh. Joh:son Haartman (1759). Chydenius blandar sannolikt mellan titlarna på detta och följande verk.
  34. Ass: af Darelii Sochn Apotek: åsyftar Johan Anders Darelius, Socken-apothek och någre hus-curer, utgifne under kongl. collegii medici öfwerseende och besörjande (1760)
  35. fattade resolution: bestämde mig, fattade beslut
  36. för skref: beställde
  37. Mercurjus sublimatus ... salis ammoniaci: kvicksilverklorid och andra kvicksilverpreparat, salpetersyra, saltsyra och ammoniak
  38. Liqv: Hoffmanni: Hoffmanns droppar, liquor anodynus mineralis Hoffmanni, uppkallade efter den tyska läkaren och naturvetenskapsmannen Friedrich Hoffmann, var en blandning av alkohol och eter och användes allmänt som botemedel mot ett flertal åkommor, bl.a. hjärt- och magåkommor.
  39. Resinarum solutioner: hartslösningar
  40. lösningsmedel
  41. enkla råämnen
  42. läste
  43. Arch: Rosen- von Rosensteins Anatomie: åsyftar Nils Rosén von Rosenstein, Compendium anatomicum, eller En kort beskrifning om de delar, af hwilka hela menniskians kropp består, med widfogade försök och anmärckningar, som lägga grunden til läran om menniskians friska och siukliga tilstånd (1736)
  44. Kräft Knutar: cancertumörer, aterom
  45. flen hus: svulster
  46. sår ögda: Personer som lider av någon ögonsjukdom; se även Levnadsbeskrivning med till-lägget ”där ögon håren wändt sig in på sjelfwa ögat”. Virrankoski 1995, s. 66, menar att operationerna handlade om att avlägsna trakomalstrande papiller på insidan av ögonlocket.
  47. Fru Segercronas: Åsyftar ett ögonvatten som marknadsfördes som Segercronas ögonvatten. År 1799 lovade assessor Johan Lorentz Odhelius avslöja det hemliga receptet för Collegium Medicum mot att regeringen beviljade honom en ersättning på livstid. Odhelius hade fått receptet av sin svärmor Catharina Wagner som tillhörde släkten Segercrona. Ögonvattnet var även känt som Biurmanska eller Stjerncronska kollyriet och i Pharmacopoea Suecica (1817) används benämningen ”Decoctum Rutae zincatum. Collyrium Stjerncronense vel Aqua Ophtalmica Odhelii”. Blandningen uppges innehålla vin- eller trädgårdsruta (Ruta graveolens), zinksulfat, kopparsulfat och kamfersprit.
  48. Riks dags tidningar: En tidning som rapporterade om beslut och diskussioner. Den började utkomma 1755 och fortsatte att ges ut under nästan alla riksdagar under 1700-talet. Namnet bibehölls så gott som oförändrat trots att förläggarna byttes.
  49. sitt omständeliga Memorial ... om Wexel Coursen: Anders Nordencrantz hade 1754 fått i uppdrag av regeringen att utreda frågor i anslutning till det ekonomiska läget och inflationen i synnerhet. Han sammanställde ett vidlyftigt arbete i frågan och vid riksdagen 1760 tillsattes ett särskilt organ, ”växelberedningen”, vars uppgift var att på grundval av Nordencrantz utredning och under hans ledning lägga fram ett åtgärdsförslag. Eftersom Nordencrantz i sin utredning hävdade att orsaken till myntets fallande värde låg i regeringens politik, behandlades växelberedningens förslag inte. Nordencrantz vidlyftiga arbete publicerades aldrig och växelberedningens sammanfattning publicerades först 1762 i samlingsvolymen Åtskillige memorialer, angående myntet och wäxel-coursen, tryckte på högl. ridderskapets och adelens befallning wid riksdagen år 1762 (1762). Chydenius formulering ”sitt omständeliga Memorial” syftar på den sistnämnda eller någon annan 1761 utgiven skrift av Nordencrantz, Tankar om den höga vexel-coursen och dyrheten i Sverige (1761), Om wäxel-coursen (1761), Påminnelser wid juris och oeconomiae adjuncten P. N. Christiernins Utdrag af desz föreläsningar, angående den i Swea rike upstegne wäxel-coursen (1761).
  50. upprepningar
  51. Afl:e H:r Öfwerst Lieut: Bojes huushållsbok: åsyftar Carl Gustaf Boije, Säkra rön och påliteliga medel til wälmågo och förmögenhet, eller Den igenom många års egna försök förfarna swenska landthushållaren, uti hwilken tilkänna gifwes det förnämsta som en landtman bör weta och förstå, til en indrägtig landthushållnings inrättande och wårdande: besynnerligen en nog gagnande fåreskötsel, som ej allenast gifwer ren och fin ull, utan aldeles bewarar fåren för skadeliga siukdomar, och hämmar den förderfweliga fåre-döden: med mycket annat som härtil dags warit allmänheten obekant (1756).
  52. Tastforsen i Perho å
  53. avsatser, terrasser
  54. insamling av löv till foder åt kreatur
  55. fäkök, rum där kreatursfoder blandas med varmt vatten till sörpa
  56. paradoxal; här: oväntad, egendomlig
  57. fram kläkt: med möda frambringat
  58. pro Labore: lat. för arbetet
  59. omständeliga swar på wederlägningarna af Källan till Rikets wanmagt: åsyftar Omständeligt swar, på den genom trycket utkomne wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt, jämte anmärkningar öfwer de wid samma källa anstälda wattu-prof (1765), se Omständligt svar
  60. Finance piece: åsyftar Rikets hjelp, genom en naturlig finance-system (1766), se Rikets hjälp
  61. glädie tidning: goda nyheten
  62. Synodal Auditorio i G:Carleby: Auditorium beläget i södra ändan av pedagogibyggnaden i Gamlakarleby, där Österbottens prästerskaps synodalmöten arrangerades.
  63. Finnars flor under Sweriges Crona: denna skrift har inte bevarats
  64. devis, motto
  65. om orsaken til ... kunde förekommas?: Chydenius tävlingsskrift hette Svar på frågan om bästa sättet at upodla mosslupna ängar (1762)
  66. satte mig utur competence: gjorde att jag inte kunde delta i pristävlan
  67. medaljen
  68. Hans Hederström, kyrkoherde i Näsby
  69. mindre belöning vid pristävlan
  70. Om wåra wanliga Kärror ... som nu annors 40: Chydenius deltog med skriften Svar på frågan angående kärrors förbättring (1764).
  71. Jacob Faggot, överdirektör för Lantmäterikontoret
  72. Jacob Gadolin, professor i fysik och teologi och senare biskop i Åbo stift
  73. beslächtad i Kongl. Wetensskaps Academien: Faggot valdes in i Vetenskapsakademien som nr 17 redan samma år som akademien instiftades (1739). Han var sedermera även sekreterare för KVA och preses. Två av Faggots döttrar gifte sig med bröderna Efraim Otto och Edvard Fredric Runeberg, även de ledamöter i KVA. I ett brev till Vetenskapsakademins sekreterare Pehr Wilhelm Wargentin 3.8.1764 hävdar Chydenius att han hemma hos Faggots svärson Efraim Otto Runeberg i Vasa sett en kärra påminnande om den av Faggot föreslagna redan innan tävlingen utlystes.
  74. föreslagen, framlagd
  75. Om orsaken til Swänska Folckets utflyttning, och huru den kan förekommas: åsyftar Swar på den af Kgl. Wetenskaps Academien förestälta frågan: Hwad kan vara orsaken, at sådan myckenhet swenskt folk årligen flytter utur landet? och genom hwad författningar det kan bäst förekommas? (1765)
  76. några wänner: enligt Levnadsbeskrivning var dessa ”Herr Borgmästaren J. Röring och Rådmannen P. Stenhagen”
  77. presentera
  78. satte mig på wippen: gjorde att det var nära för mig
  79. Wederläggning af de ... Städerna fri Seglation: åsyftar Wederläggning af de skäl, hwarmed man söker bestrida öster- och wästerbotniska samt wäster-norrländske städerne fri seglation (1765)
  80. product placatet af År 1724 d:n 10 November: Svensk sjöfartsförordning från 1724 som förbjöd utländska skepp att segla till Sverige med andra än det egna landets eller dess koloniers produkter. Kongl. maj:ts nådige förordning angående de fremmandes fahrt på Swerige och Finland 10.11.1724. Se även Källan til rikets wan-magt och Omständligt svar samt kommentarer till dessa skrifter.
  81. des förklaring af d:n 28. Februarii 1726: åsyftar Kongl. maj:ts förklaring, öfwer förordningen af den 10 nov. 1724, angående de främmandes fahrt på Swerige och Finland 28.2.1726
  82. Källan til Rikets Wanmagt: åsyftar Källan til rikets wan-magt (1765)
  83. Oförgripeliga tanckar ... norra Provincer: Åsyftar Oförgripeliga tankar, om fem nya stapel städers inrättande i rikets norra provincer (1765). Skriften utgavs anonymt, men är sannolikt skriven av Erik Schröder, före detta sekreterare för Stockholms borgerskap. Se Kommentaren till Påminnelser.
  84. Påminnelser wid de af trycket nyligen utkomne oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande i rikets norra provincer (1765)
  85. Omständelig wederläggning af skriften kallad Källan til Rikets Wanmagt: Skriften Omständelig wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt. Uti bref til en wän utgavs anonymt 1765 men tros vara författad av Bengt Junggren. Se Kommentaren till Omständligt svar.
  86. Watuprof anstälda wed denna Källa: Åsyftar den anonymt utgivna skriften Wattu-prof wid Källan til rikets wanmagt (1765), som sannolikt skrevs av Edvard Fredric Runeberg. Se Kommentaren till Omständligt svar och 460–468. LINKKI
  87. Nationale Winsten: åsyftar Den nationnale winsten, wördsamast öfwerlemnad til riksens höglofliga ständer, af en deras ledamot (1765)
  88. Omständiga Swar, så wäl på Wederläggningen, som och Watu profwaren: se Omständligt svar
  89. at småningom reducera coursen: Sverige hade sedan 1745 pappersmyntfot, d.v.s. en valuta bestående av oinlösliga sedlar. En kraftig ökning av penningmängden ledde därefter till inflation och till att den svenska valutan försvagades. Med tidens terminologi hette det att kursen höjdes, eftersom antalet svenska valutaenheter per utländska valutaenheter ökade. En debatt pågick sedan början av 1760-talet om orsaken till inflationen och hur den skulle bringas att upphöra och om formen för en kommande myntrealisation, d.v.s. återgång till metallisk valuta. Man diskuterade också om det var lämpligt att försöka återföra valutan till dess gamla växelkurs, d.v.s. med dåtidens terminologi, att ”reducera kursen”. Efter att i början av 1760-talet ha burit åsikten att inflationen orsakats av spekulation, hade Chydenius 1765 tillägnat sig en syn på inflationen som bättre stämmer överens med vår tids, nämligen att den orsakades av en ökning av penningmängden. Han varnade dessutom för de skadliga följderna för ekonomin som helhet om man försökte återföra valutan till sitt gamla värde. Se Kommentar till Rikets hjälp.
  90. råkat på et wågspel: blivit äventyrad
  91. Lantmarskalk vid riksdagen 1765–1766 var Thure Gustaf Rudbeck.
  92. attendera til: beakta
  93. med sina lifliga färgor: på ett sanningsenligt eller verklighetstroget sätt
  94. Fredric Gyllensvaan
  95. Fredric Ulric von Essen
  96. Anders Cederström
  97. se Rikets hjälp
  98. lägg av sex ark papper som vikts en gång (= 24 sidor)
  99. censor Niclas von Oelreich
  100. ersätta
  101. Jacob Serenius
  102. Casper Wijkman
  103. Carl Kröger
  104. Pehr Högström
  105. litade
  106. et memorial i Prästa Ståndet: Fredric Ulric von Essen, Ödmjukt memorial. Anm. hos ridderskapet och adelen d. 28. junii 1766 (1766)
  107. Jacob Gabriel Rothman, student i medicin och äventyrare. Hans anonyma skrift hette Rikets fördärf och undergång genom et konstladt och förledande finance-systeme, nyligen föreslagit såsom rikets hjelp, af riksdagsmannen och comministern magister Andreas Chydenius (1766).
  108. blef trykt samma år hos Dir: Salvius: åsyftar Tal hållet vid vår allernådigste konungs, konung Gustaf III:s höga kröning, den 29 maji 1772 (1772)
  109. Swar på des ... trycka i Stockholm 1777: åsyftar Svar på Vetenskaps och Vitterhets Samhällets i Götheborg förestälta fråga: huruvida landthandel för ett rike i gemen är nyttig eller skadelig, och hvad mon den bidrager til industriens uplifvande eller aftagande? (1777)
  110. boktryckaren Henrik Fougt
  111. om Husbönders och tjenstehjons naturliga rätt: åsyftar Tankar om husbönders och tienstehions naturliga rätt; upgifne af Anders Chydenius, kyrkoherde i Gamla Carleby (1778)
  112. det Memorial, ... om Religions friheten: åsyftar Memorial, angående religions-frihet (1779)
  113. rådslog, diskuterade
  114. Carl Fredrik Mennander
  115. et annat memorial wäktes hos Ridderskapet och Adelen: Memorialet inlämnades av översten och friherren Hans Ramel.
  116. ovanlig
  117. Lars Benzelstierna
  118. Olof Celsius
  119. Gabriel Lütkeman
  120. Uno von Troil
  121. Johan Michael Fant
  122. opartiska
  123. et Memorial om owälduga ... angelägnaste Deputationer: åsyftar Memorial om valet av ledamöter till utskotten (1765)
  124. mångkunnige, lärde
  125. rådslog
  126. Johan Arckenholtz
  127. det jag och ... hand det kommit: Syftar på Memorial om tryckfriheten (1765). Om Anders Kraftmans roll, se Kommentar till Koncept till tryckfrihetsmemorialet och Memorial om tryckfriheten.
  128. Mennander var ärkebiskop då detta skrevs, men 1765–1766 var han biskop i Åbo.
  129. Anders Forssenius
  130. Erik Miltopaeus
  131. Mabott i Ängland: I sitt verk Försvar af riksens höglofl. ständers och riksdagsmäns rättigheter, emot tvänne, under herr bibliothecarien Wildes censur, loco censoris regii, tryckte Påminnelser vid det tryckte Memorial, som med riksens höglofl. ständers tilstånd upgifvit är; emedan i samma påminnelser bestrides det väsenteligaste af de rättigheter, som dem, såsom den högstrådande och lagstiftande magten, tilhörer s. 52–57 publicerade Anders Nordencrantz 1761 en berättelse som påstås grunda sig på den engelska censorn Gilbert Mabbots egen framställning om hur han 1649 i samband med att han avgick från sin tjänst skulle ha rekommenderat att censuren avskaffas. Chydenius hänvisade till Mabbott i tryckfrihetsutskottets andra betänkande 1766. Berättelsen om Mabbott publicerades ytterligare två gånger. Den 1768 utkomna versionen Maboths ansökning hos parlamentet i Engeland, at få nedlägga sitt censors-ämbete, såsom skadeligt för sanning och nationen. Ifrån engelskan öfwersatt (1768) har tidigare ansetts vara av Chydenius, men det är sannolikt Nordencrantz som gett ut den. Berättelsen gavs ut en tredje gång i Nordencrantz verk Tankar om hemligheter, tysthets-eder, censurer, inquisitioner, urtima domstolar, klubber, cabaler, picknicker, twång uti- och wåld emot mennisko-förnufts förmögenheters bruk; förenade med magt i mennisko-wåld utan controll, samt deras wärkningar i och öfwer samhällen i gemen, och i Swerige i synnerhet [del 1] (1769), s. 74–79. Se Betänkande om tryckfriheten 1766.
  132. krävde
  133. Gustaf Gottfrid Reuterholm
  134. Carl Wilhelm von Düben
  135. paria vota: Enligt Chydenius röstade hälften av prästeståndet för och hälften emot, men han missminner sig. Forssenius röstade för att den politiska censuren skulle avskaffas. Däremot ansåg Forssenius att censuren av religiösa skrifter skulle bibehållas, även om den frågan inte hörde till det som skulle avgöras. Att Chydenius inte kommer ihåg korrekt kan bero på att Forssenius senare vacklade i sin ståndpunkt men var till slut tvungen att underteckna betänkandet för censurens avskaffande.
  136. sedan i alla Stånd: Förslaget godkändes av de tre ofrälse ståndens plenum. Adeln och ridderskapet motsatte sig censurens avskaffande.
  137. konspirationer
  138. gifwa [...] sin bane: tillintetgöra
  139. är den doch, Försynen ... på det heligaste bekräftad: Efter Gustav III:s statskupp var det oklart om tryckfrihetsförordningen från 1766 fortfarande var i kraft. År 1774 utfärdade regeringen slutligen en ny tryckfrihetsförordning (Kongl. maj:ts nådiga förnyade förordning och påbud angående skrif- och tryck-friheten 26.4.1774), som sades försvara tryckfriheten i lika hög rad som förordningen 1766 hade gjort. I praktiken innebar emellertid den nya förordningen en betydande skärpning av censuren och den gav uttrymme för tolkningar från myndigheternas sida. För kritik av konungen eller regeringsformen kunde man bestraffas med döden. Bestämmelserna om handlingars offentlighet skärptes likaså
  140. Med Riksdags Fullmächtigen ... ifrån Bergs Deputation: Åsyftar Memorial om flyttning av järnbruken (1766), som inlämnades av rådmannen Baltzar Freitag från Brahestad. Skriften hade han författat tillsammans med Anders Chydenius.
  141. et särskilt votum emot Järn Contoiret: åsyftar Memorial om nedläggning av Jernkontoret (1766)
  142. som i Borgare och Bonda ... det än blef ståndande: Chydenius åsikter väckte gehör i bondeståndet och ståndet röstade för avskaffande av Jernkontoret. Senare gav bondeståndet upp sitt motstånd när den låsta situationen behandlades i expeditionsdeputationen. Se Kommentar till Nedläggning av Jernkontoret.
  143. blef för wissa ... af Prästa Ståndet: Chydenius riksdagsfullmakt godkändes inte vid riksdagen i Norrköping 1769. Se Riksdagsfullmakt.
  144. min Dyra Konungs speciella nåd: I slutet av riksdagen 1778–1779 beviljade Gustav III Chydenius teologie doktorsgraden.
  145. ynnest, gunst
  146. den stämplade äran: den konventionella eller officiellla äran i form av ordnar eller andra hedersbetygelser

Suomi

123

Anders Chydenius on syntynyt vanhaa lukua243 24. helmikuuta244 1729 Sotkamon pitäjässä 2 peninkulman päässä Kajaanista. Isä oli Kokkolan kirkkoherra ja rovasti Jakob Chydenius, tuolloinen Sotkamon kappalainen, josta tuli 1734 Kemin Lapin ja Kuusamon kirkkoherra, mistä virasta hän vuonna 1746 sai siirron Kokkolan seurakuntaan, jossa hän kuoli huhtikuussa 1766. Isäni isä oli Rymättylän kirkkoherra, maisteri Anders Chydenius, talollisen poika samasta pitäjästä. Äitini oli nimeltään Hedvig Hornaea, Eurajoen edesmenneen kirkkokerran ja rovastin Samuel Hornaeuksen tytär.

Lähinnä Jumalaa saan kiittää hellää isääni paitsi elämästä ja lapsuus- ja nuoruusaikani huolenpidosta, jollaisen useimmat vanhemmat lapsilleen suovat, myös melkeinpä enemmänkin uupumattomasta opetuksesta, jota sain varhaisimmista vuosistani saakka. Hän ei opetuksessaan noudattanut yleisesti käytettyä menettelytapaa, pelkästään lastensa muistin kuormittamista. Hän opetti heidät ajattelemaan ja samalla sallimaan ymmärryksen valon lämmittää sydäntä hyveeseen ja jumalanpelkoon.

Kaksi vuotta sain yksityisopetusta hellän isäni valvonnassa. Kaksi vuotta kävin Oulun triviaalikoulua ja yhden vuoden sain yksityistä ohjausta Tornion pedagogion silloiselta rehtorilta ja Oulun myöhemmältä kirkkoherralta ja rovastilta[124] Johan Wegeliukselta, jolta todistuksen saatuani matkustin joulukuussa 1744 yhdessä vanhemman veljeni, terävä-älyisen, mutta tapaturmaisesti Kokemäenjokeen hukkuneen filosofian apulaisen maisteri Samuel Chydeniuksen kanssa Turun Akatemiaan, jonka opiskelijaksi kirjoittauduin tammikuussa 1745. Sain siellä ensimmäisen lukuvuoden aikana filosofian sekä latinan kielen opetusta silloiselta filosofian apulaiselta, nykyiseltä arkkipiispalta, korkeasti kunnioitetulta Carl Fredrik Mennanderilta, mutta hyödyin eniten terävä-älyisen maisteri Nordstedtin245 ja veljeni päivittäisistä tapaamisista ja keskusteluista, joita aina kuuntelin hyvin innokkaasti. Opiskelin vuonna 1750 Uppsalan yliopistossa, puolustaen myös 1751 veljeni väitöskirjaa De Navigatione per flumine et Lacis Patriae promovenda.246 Matkustin 1753 takaisin Turkuun mukanani kutsu vastikään perustettuun Kokkolan pitäjän Alavetelin kappeliseurakuntaan toimiakseni sen ainoana pappina, mihin sain maaliskuussa myös Turun hiippakunnan silloiselta piispalta, korkeasti kunnioitetulta Johan Browalliukselta virkamääräyksen ja suoritin tavalliset akateemiset opinnäytteet maisterin oppiarvoa varten esimiehiltäni täyden hyväksymisen saaden ja otin arvon vastaan seuraavan vuoden promootiossa poissa olevana. Muutaman liuskan laajuinen pro gradu -tutkielmani koski amerikkalaisia tuohiveneitä,247 ja työtä ohjasi edesmennyt tohtori Kalm. Kesällä samana vuonna ryhdyin hoitamaan tehtävääni Alavetelissä. Työskentelin tässä pienessä 30 savun kappeliseurakunnassa 17 vuotta ajattelemattakaan uralla nousemista, saati vaivaamatta125 esimiehiäni yhdelläkään siihen tähtäävällä anomuksella. Olisin luultavasti myös pysynyt siellä kuolemaani asti, ellei isäni olisi sairasvuoteeltaan juuri ennen kuolemaansa kirjeitse velvoittanut minua hakemaan Kokkolan kirkkoherran virkaa hänen jälkeensä ja toimimaan kahden alaikäisen sisarpuoleni holhoojana ja pitämään huolta äitipuolestani.248 En kuitenkaan päässyt ehdolle tuohon virkaan ennen kuin kahden vuoden kuluttua, jolloin isäni seuraaja, kirkkoherra Johan Haartman sai siirron Vöyrin seurakuntaan.

Sekä kaupunki- että maaseurakunta249 antoivat silloin minulle yksimielisen luottamuksensa ja anoivat konsistorilta minun hyväksymistäni ehdolle pantavaksi, minkä aseman sainkin pastoraalitutkinnon suoritettuani ja sitten vaalissa varsin yksimielisen kannatuksen virkaan. Sain vuonna 1770 valtakirjan Kokkolan kirkkoherraksi, otin viran otin vastaan toukokuussa samana vuonna ja olen tämän seurakunnan esipaimenena nyt kymmenettä vuotta ja suurempia maallisia etuja jäljellä olevina elinvuosinani tavoittelematta aion jatkaa työtäni täällä niin pitkään kuin Jumala elämää ja terveyttä suo. Korkeasti kunnioitettu piispa Haartman250 soi minulle viimeksi koolla olleilla vuoden 1778 valtiopäivillä korkeasti kunnioitetun pappissäädyn useimpien edustajien esityksestä sen kunnian, että hän ilman minkäänlaista aloitetta minun taholtani myönsi minulle rovastin arvonimen,251 ja sain nimityskirjeeni viime vuoden helmikuun 24. päivänä, ja samaan aikaan hänen[126] kuninkaallinen majesteettinsa nimitti minut armollisesti teologian tohtoriksi, ja valtakunnan arkkipiispa, korkeasti kunnioitettu tohtori Carl Fredrik Mennander promovoi minut viime kesäkuun 6. päivänä.

Tunnustan vilpittömästi, että olen liian vähäinen ottamaan vastaan kaikkea Herran näin monella tavalla minulle arvottomalle suomaa hyvyyttä, mistä hyvyyksistä suinkaan vähäisin ei ole se, että Herra on suonut minulle hyvän, hellän ja uskollisen vaimon, kun lokakuussa 1755 solmin avioliiton pietarsaarelaisen kauppiaan Olof Mellbergin tyttären neiti Beata Magdalena Mellbergin kanssa. Itse lapsettomana olen pitänyt velvollisuutenani muiden lasten kasvattamista, ja näistä mainittakoon erityisesti sisarpuoleni Helena, joka solmi syksyllä 1777 avioliiton tämän kaupungin koulun rehtorin maisteri Johan Kreanderin kanssa, velipuoleni Adolf Chydenius, joka viime syksynä kuoli Oulussa liikkeellä olleeseen punatautiin, ja sisarenpoikani Johan Tengström,252 joka vielä opiskelee Turun Akatemiassa ja herättää iloisia toiveita siitä, etteivät hänen kasvatukseensa käyttämäni varat ja vaiva mene hukkaan.

Näin lyhyt on elämänvaiheitteni kuvaus, näin yksinkertaista on vaellukseni ollut tähän päivään saakka, ja toivon vilpittömästi, ettei siinä muita merkillisyyksiä tapahtuisi, vaikka tämä tomumaja saisikin jatkaa toimintaansa vielä useita vuosia, kuin että saisin virassani tai sen ulkopuolella127 tehdä jotakin hyvää ja puolustaa viattomuutta, ja sulkea silmäni kalliin Vapahtajani sylissä.

Mutta mikäli Kuninkaallinen tiede- ja kirjallisuusseura toivoo minulta myös jonkinlaista selontekoa opinnoistani, kirjoituksistani ja vaiheistani valtiopäivämiehenä, minun on yritettävä selostaa myös niitä vilpittömästi.

Kuninkaallisissa yliopistoissa opiskelin moniakin aineita: puuhailin vähän joka taholla, mikä myös oli omalla tavallaan hyödyksi tulevan tutkintoni kannalta. Filosofisten tieteiden lisäksi olin hyvin kiinnostunut matemaattisista aineista, etenkin geometriasta, tähtitieteestä, gnomoniikasta,253 mekaniikasta ja hieman algebrastakin. Mutta ryhdyttyäni sitten hoitamaan sinänsä kallisarvoista, vaikka monien jopa pappienkin väheksymää seurakunnan paimenen virkaa, on pääammattinani ollut käytännön hurskausoppi. Olen yrittänyt esittää kuulijoilleni kristinuskon perusteiksi varmimmat ja selkeimmät teoreettiset totuudet, ja jo siitä lähtien, kun nuoruuden innostuksessani yritin akatemiassa osaksi seurata monenmoisia hienostuneita teologisia erittelyjä ja osaksi itsekin halkoa hiuksia logiikan ja metafysiikan sääntöjä noudattaen ja havaitsin sekä väittelyissä että omissa pohdiskeluissani, etten lopulta tiennyt, mihin säikeeseen kiinnittäisin oman vakaumukseni, laskeuduin takaisin näistä huimaavista korkeuksista ja päätin Paavalin Tiitukselle antaman opetuksen[128] mukaisesti (1. luku 9. jae) pitää kiinni vain luotettavasta, opettavaisesta sanasta, mikä on johtanut siihen, että kuullessani tai lukiessani tuommoisia hienouksia kysyn itseltäni: Quis est usus huius loci practicus?254 Ja kun Herra soi minulle saarnaamisen armon, ei sen tähden että minulla olisi jotakin omaa sanottavaa, vaan jotta saisin kuulijani vakuuttuneiksi ja liikuttaisin heidän mieltään, havaitsin pian, miten kehnosti mutkikas oppineisuus sopi saarnatuoliin ja ettei pappi voi koskaan esittää sanomaansa niin yksinkertaisesti kuin hänen pitäisi, myös hienoissa kaupunkien ja akateemisten piirien seurakunnissa. Jos nimittäin saarnan tavoitteena olisi saada kuulijat vakuuttuneiksi saarnaajan lukeneisuudesta tai myös osoittaa tuollaisella oppineella saarnalla, että saarnamies pitää kuulijoitaan ihmisinä, jotka kykenevät käsittämään ja ymmärtämään tuollaista oppineisuuden osoitusta, voitaisiin nokkeluuksia ja tyhjää kaunopuheisuutta sietää, vaikka se kuitenkin loppujen lopuksi on huijausta. Mutta jos tavoitteena on vakuuttaa ja liikuttaa, muuttaa ja parantaa vaellusta kristillisyyden ja hyveiden polulla, pitää esitettyjen perustelujen olla mahdollisimman yksinkertaisia, keinojen mahdollisimman käsitettäviä ja kannustusten mahdollisimman voimakkaita, kun taas korkea oppineisuus ei ole muuta kuin hämärtävää sumua vaeltajalle, joka pyrkii saavuttamaan onnellisuuden.

Katekismuksen opettamisen, jolla en tarkoita muutamia huolimattomasti lukaistuja katekismussaarnoja enkä muodon vuoksi toimeenpantuja lukukinkereitä, vaan kaikkea suullista opetusta, jolla papin on keskustellen välitettävä ja teroitettava kaikenikäisille kuulijoilleen oikean hurskausopin elävälle kristillisyydelle antamaa tarpeellista ja horjumatonta perustaa, olen todennut vaikeimmaksi ja vastuullisimmaksi129 kaikista virkatehtävistäni. Siihen vaaditaan selkeyttä ja esityksen yksinkertaisuutta, jossa ei saa edellyttää melkeinpä mitään ennalta tunnetuksi, ja vaikka minulla on jossakin määrin lahjakkuutta ymmärrettävään esitystapaan, havaitsen kuitenkin kaikesta vaivannäöstäni huolimatta jääväni usein neuvottomaksi. Tähän tarvitaan sellaisen järjestyksen aikaansaamista, jossa totuudet liittyvät toisiinsa luontevasti ja nousevat esiin toisistaan, tähän tarvitaan puhtaan ja vaivattoman ajattelun kykyä sekä uutteraa pohdiskelua, jotta harppaus asiasta toiseen ei tekisi kaikesta sekasotkua. Ja lopuksi tähän vaaditaan, että sydämessä on kipinä taivaallisesta tulesta eli Jumalan sytyttämä toive siitä, että vapauttaisimme oman sielumme ja niiden sielut, jotka meitä kuuntelevat. Silmiemme edessä on oltava toisaalta se verta vaativa tuomio, jonka kohtaamme, jos lyömme laimin kaikkien Jumalan antamien elämänohjeiden julistamisen kuulijoillemme, nimittäin, että kirottu on se joka Herran työtä jne. (Jeremia 48. luku, 10. jae),255 ja toisaalta meille armosta suotu palkka, Daniel 12. luku. Kuulijoittemme onnen on myös oltava meille sydämen asia, niin että katekismusopetuksessamme samalla kertaa sekä valistamme ja ohjaamme vakaumukseen kuulijoitamme että liikutamme heidän mieltään, hoc opus hic labor.256 Tähän työhön on tavallisten katekismuksen kuulustelujen lisäksi useita tilaisuuksia: etenkin silloin, kun nuoria opetetaan heidän valmistamisekseen ensimmäiseen käyntiinsä Pyhällä Ehtoollisella, kun ihmisiä muuttaa seurakuntaan ja sieltä pois, sairaskäynneilläkin, elleivät sairaat ole liian heikossa kunnossa. Olen aina tietoisesti pyrkinyt käyttämään tuollaisia tilaisuuksia hyväksi ja kokenut tällöin useimmiten Jumalan erityistä siunausta.

Ei tässä vielä kaikki: armonsa voimakkailla vaikutuksilla minuun[130] ja rippilapsiini Herra avasi uuden oven tuloksellisempaan virkani hoitamiseen, kun ryhdyin heidän yksityistä opettamistaan ja hartaudenharjoitustaan varten käyttämään sunnuntai-iltapäivät hengellisiin keskusteluihin ja opetushetkiin ensin heidän kanssaan ja sitten muiden kuulijoitteni itsepintaisten pyyntöjen takia kaikkien tällaista hartaudenharjoitusta toivovien kanssa, jolloin enimmäkseen selitetään vastikään pidettyä saarnaa ja esitetään sen sisällön lähempiä sovellutuksia läsnäolijoiden omantunnon korventamiseksi sekä heidän opikseen ja lohdutuksekseen. Olen jatkanut tätä toimintaa nyt yli 15 vuotta, ja suuri osa kuulijoistani on myös ahkerasti, mutta täysin vapaasti osallistunut tähän hartaudenharjoitukseen kotonani. Läsnä on usein ollut 200–300 henkeä, ja tilaisuudet lopetetaan aina aiheeseen sopivaan iltarukoukseen, minkä jälkeen olen antanut halukkaiden tulla vapaasti keskustelemaan yksityisesti kanssani, ja jotta tämä ei estyisi, olen heti seurakuntaan saapumisestani saakka kieltäytynyt suorittamasta ja vastaanottamasta pyhäpäivinä muita kuin kristilliseen rakentumiseen johtavia vierailuja.

Tämän päätoimeni ohella olen yrittänyt olla hyödyksi lähimmäisilleni muillakin tavoilla. Olinhan opiskellut Uppsalassa hieman kemiaa, mutta en sen sovelluksia lääketieteeseen. Ensimmäisinä pappisvuosinani ryhdyin kuitenkin lääkitsemään kuulijoitteni lapsia noudattaen Kuninkaallisen lääketieteellisen kollegion painattamaa opasta lastentautien parantamisesta maaseudulla etäällä lääkärinavusta.257 Pian sen jälkeen ilmestyneet asessori Haartmanin kotihoidon opas258 ja asessori af Dareliuksen kirja Socken-apothek259 ohjasivat minua pitemmälle tieteeseen, niin että ryhdyin opiskelemaan lääkeaineiden valmistuksessa tarvittavaa kemiaa. Tein ratkaisun, tilasin välineitä ja raaka-aineita ja perustin131 pienen kemiallisen laboratorion, jossa vähitellen etenin niin pitkälle, että valmistin itse mm. seuraavia aineita: mercurius sublimatus corrosivus,260 mercurius dulcis, kalomelia261 ja monia elohopeayhdisteitä, spiritus nitri fumans, spiritus salis ja spiritus salis ammoniaci,262 Hoffmannin tippoja263 ja lisäksi muitakin. Valmistin niistä monenmoisia lääkkeitä. Hankin myös tietämystä monenlaisista hartsiliuoksista ja niiden käytöstä, selvitin kokeilla niiden laatua eri liuottimissa, ja minulla oli yllin kyllin lääkkeitäni käytäviä potilaita, mutta ostin vain harvoin apteekista muuta kuin yksinkertaisia perusaineita.

Luin uutterasti arkkiatri Rosén von Rosensteinin anatomiaa264 ja ryhdyin suorittamaan myös kirurgisia toimia, leikkaamaan pois syöpäkasvaimia ja kyhmyjä usein varsin vaarallisistakin kohdista ja etenkin silmäleikkauksia, joissa leikkasin silmäsairaiden silmäluomia265 päästen melkeinpä uskomattoman onnistuneisiin tuloksiin.

Monien kokeilujen tietä kehitin silmäveden, joka jossakin määrin muistuttaa rouva Segercronan silmävettä,266 mutta ovat monessa suhteessa niitä tehokkaampia ja etenkin sopivia useimmille heikoille ja vetistäville silmille.

Minulla oli tilaisuus puuhailla tällaisten asioiden parissa ollessani pienen kappeliseurakunnan kappalaisena, mutta kun siirryin Kokkolan seurakuntaan, virkatehtäväni kasvoivat laajemmiksi ja vaativimmiksi, joten en voinut jatkaa tuota toimintaa lukuun ottamatta sitä, että olen toisinaan joutunut tekemään leikkauksia heikkosilmäisille ja joskus kirjoittamaan jollekin kuulijalleni reseptejä Vaasan tai Kokkolan apteekkiin, kun[132] luotettavaa lääkäriä ei ole ollut tavoitettavissa lähempää kuin 14 peninkulman päästä paikkakunnalta.

Mikään ei ollut papiksi tullessani minulle oudompaa kuin politiikka, mutta vuoden 1756 valtiopäivien aikana julkaistu Riksdags-Tidningar267 avasi ensi kerran silmäni ja sai minut ajattelemaan Ruotsin hallitustapaa ja valtiollisia säädöksiämme, ja kun sain käsiini kauppaneuvos Nordencrantzin vuoden 1761 valtiopäivillä säädyille esittämän perusteellisen muistion ja muita hänen kirjoituksiaan vaihtokurssista,268 tunsin houkutusta perehtyä paremmin tuollaisiin aiheisiin. Havaitsin tuolla kirjoittajalla olevan niin runsaat tiedot ja antoisia mietteitä poliittisista asioista, niin runsaasti ajatuksia, että siinä oli runsaasti aiheita opinhaluisen lukijan täyden mielenkiinnon virittämiseen, vaikka hänen kirjoitustyylinsä oli raskaanlaista ja sitä rasittivat toistot ja vaikka yksipuolista katkeruutta ilmeneekin monessa kohdassa. Hänen kirjoituksensa sisälsivät myös politiikkaa koskevia perustotuuksia, jotka terve harkinta ja isänmaalle hyvää toivova sydän saattoivat vain hyväksyä ja omaksua.

Varustautuneena tuolla herra Nordencrantzin minulle välittämällä tietämyksellä ihmisestä ja hänen taipumuksestaan vallan väärinkäyttöön, Englannin lainsäädännön ominaispiirteistä meidän lakeihimme verrattuna sekä lakien käytöstä ja väärinkäytöstä sekä muutamilla yleisluonteisilla käsityksillä valtakunnan finanssien hoidosta, vaihtokurssista ym. matkustin vuoden 1765133 valtiopäiville kappalaisten valtuuttamana edustajana, ja sain silloin tilaisuuden noiden kauan kestäneiden valtiopäivien ajan toisaalta kartuttaa tietojani lukemalla ja keskusteluissa ja toisaalta saada niille kokemuksen tuomaa vahvistusta.

Maatalouskin on melkoisesti kiinnostanut minua, ja tässä oppaanani on ollut edesmenneen everstiluutnantti Boijen maatalouskäsikirja,269 joka yksinkertaisimmalla tavalla noudattelee luonnon omaa toimintaa. Varsin ankean kiviselle mäelle kosken270 partaalle 1753 rakennetun Alavetelin uuden kappalaisenasuntoni yhteyteen muokkasin pienen yrtti- ja puutarhan, ympäröin sen kiviaidalla, porrastin sen säännöllisiksi jokea kohti laskeutuviksi pengermiksi ja rakensin padon, jonka kautta kosken vettä ohjataan puutarhaan, raivasin varsin vetisen suon ensin pelloksi ja sitten niityksi, rakensin lehdeslatoja ja järjestin vuotuisen lehtikerppujen teon herra Boijen ohjeiden mukaan, mutta kiinnitin erityisesti huomiota aidon espanjalaisen lammaskarjan hankkimiseen ja hoitoon ja tilasin sitä varten edellä mainitulta everstiluutnantilta täysikasvuisia lampaita, niin pässejä kuin uuhiakin, ja hoidin niitä aivan hänen kirjassaan opastamallaan tavalla niin menestyksekkäästi, että tämän lammaskarjan villasta valmistettu kankaani kilpailee hienoudessaan parhaiden ruotsalaisten kangaslaatujemme kanssa. Taloudelliseen toimintaani on luettava myös se, että olen nykyisen pappilani yhteyteen raivannut kivisestä maasta uutta peltoa ja ympäröinyt sen kiviaidalla, luonut niittyjen ympärille satojen sylien mittaisia maavalleja, rakentanut[134] ison navetan, 10 hevosen tallin ja karjakeittiön, kaikki harmaasta kivestä, sekä tiilisen panimo- ja leipomorakennuksen, minkä virkatalossa tehdyn työn ja sen kustannusten korvaamiseksi Kuninkaallinen Majesteetti on suonut minulle ja kaikille palkkalaisilleni vapautuksen kaikista henkilökohtaisista kruunulle menevistä maksuista.

Kirjallisen toiminnan harjoittaminen on kiinnostanut minua ylioppilasvuosistani saakka, ja olen aina lukenut tarkkaavaisesti monenlaisia kirjallisia teoksia sekä yrittänyt kehittää taitojani sekä kirjoituksissani, saarnoissani että useissa juhlapuheissani. Olen tällöin aina pyrkinyt lauseiden ja ilmausten sujuvuuteen, vakuuttavuuteen ja miellyttävyyteen, ja vaikka lauseeni ovat usein näyttäneet paradoksaalisilta, on tosiaankin omaperäinen kirjoitustapani saavuttanut yleisön suosiota paljon enemmän kuin olen voinut odottaa tai olettaa.

Jokseenkin kaiken oikeudellisen selvittelyn ja käytännön laintuntemuksen olen sen sijaan jättänyt täysin syrjään ja pitänyt aina pientä tappiota aina parempana kuin voiton saavuttamista mutkikkaassa oikeudenkäynnissä.

Nyt muutama sana kirjoituksistani.

Minua vähemmän ei kukaan Ruotsin kyvykkäistä miehistä ole koskaan voinut uskoa mahdollisuuksiinsa tulla isänmaassaan tunnetuksi kirjailijana. Vähäiset tietoni, hiljainen ja rajoittunut elämäntapani ja, mikä minun on vilpittömästi tunnustettava, suurelle maailmalle täysin selkänsä kääntänyt sydämeni, joka oli päättänyt, että tutkin perusteellisesti omaa pahaa sydäntäni syrjäisessä maailmankolkassa ja hyödytän virkatoimissani taivaan huostaani uskomaa laumaa, sekä imartelevaa kunniaa kohtaan tuntemani suoranainen halveksunta olivat jättäneet kauas135 kaikki ajatukset siitä, että kirjoittaisin koskaan mitään yleisölle tai hoitaisin tärkeämpää virkaa kuin ensiksi saamaani pientä tehtävää. Kaitselmus on kuitenkin johdattanut minut arvottoman täysin toisille teille kuin olin osannut kuvitella.

Siitä lähtien, kun ystäväni painostivat minut ensimmäisiin yrityksiini, kansalaiset ovat ottaneet ne vastaan kiinnostuneina ja tyytyväisinä ja näin velvoittaneet minua kirjoittamaan lisää ja pakottaneet minut kartuttamaan vähäisiä tietojani lukemalla ja pohdiskelemalla entistäkin enemmän. Yritysteni edelleenkin saama suosio sekä niiden myötä virinnyt innostus siihen, että voin näin olla hyödyksi, ovat sitten saaneet minut tuntemaan tämän velvollisuudekseni, jopa yhdeksi jaloimmista nautinnoistani. Elämäni pääasia, työntäyteinen ja vastuullinen virkani, on kuitenkin aina pakottanut minut rajoittumaan vähäisiin ja lyhyisiin tutkielmiin, jotka ovat harvoin syntyneet päivänvalossa tai tavallisina työaikoina, vaan aina keskiyön hiljaisina hetkinä, jotka useimmat ihmiset viettävät tuottamattomasti elleivät nyt syntejä tehden niin ainakin unen helmassa mukavassa vuoteessa. Saksassa, Ranskassa ja Englannissa kannattaa toki tehdä kirjailijan työtä, vaikkapa vain keskinkertaisillakin kyvyillä, mutta Ruotsissa se työ tuottaa aina selvää tappiota. Minulla ei kuitenkaan ole syytä vaieta siitä, mitä olen kirjoittajana saanut vaivojeni palkaksi. Edesmennyt johtaja Salvius maksoi minulle 700 taaleria seikkaperäisestä vastauksestani niihin vastaväitteisiin, jotka oli kohdistettu teokseeni Valtakunnan heikkouden lähde,271 sekä 400 taaleria taloutta koskevasta tutkielmastani.272 Tässä ovat Jumalan edessä ja omantuntoni mukaan ilmoitettuina kaikki rikkaudet, jotka olen kirjoitustyöstäni saanut.

Vuonna 1750, jolloin odotettiin ilosanomaa silloisen Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa, nyttemmin Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa Leskikuningattaren onnistuneesta synnytyksestä, joka toi maailmaan prinssi Fredrik Adolfin, minut velvoitettiin ylioppilaana pitämään puhe tämän juhlavan tapauksen johdosta Kokkolan synodaalisalissa,273[136] jolloin kuulijoiden täydeksi tyydytykseksi osoitin suomalaisten kukoistavan tilan Ruotsin kruunun alaisuudessa.274

Vastasin tavanmukaisesti nimimerkin suojassa kolmeen Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kilpailukysymykseen ja kilpailin kahdesti korkeimmasta palkinnosta. Ensi kerralla kysymys oli taloudenhoidon alalta ja koski niittyjen sammaloitumisen syytä sekä parhaita keinoja sen ehkäisemiseksi.275 Silloin vastaukseni saapuminen 2–3 päivää myöhästyneenä oli ainoa seikka, joka vei minulta mahdollisuuden kilpailla kultamitalista, joka muuten olisi kuulunut minulle. Vastaukseni painettiin samoin kuin palkittu vastaus sekä muuan toinen, muistaakseni kirkkoherra Hederströmin276 kirjoittama vastaus, ja meille kummallekin myönnettiin tunnustuspalkinto.

Toisella kerralla kysymys koski mekaniikkaa: voidaanko tavallisia kärryjämme parantaa siinä määrin, että niillä voidaan kuljettaa 70 leiviskää yhtä kevyesti kuin nykyisin ilman parannuksia 40?277 Tässä tapauksessa kanssani kilpailivat edesmennyt ylijohtaja Faggot278 ja tohtori Gadolin,279 jolloin ensiksi mainittu voitti palkinnon, ei vain akatemian jäsenenä vaan myös sukulaisuussiteiden Kuninkaalliseen tiedeakatemiaan yhdistämänä,280 mutta asioita tuntevat voivat parhaiten päätellä ratkaisun oikeudenmukaisuuden, etenkin jos on käynyt niin, että hän itse tai jotkut hänen ystävänsä olivat ehdottaneet Kuninkaalliselle tiedeakatemialle tämän kysymyksen esittämistä. Nyt kuten edelliselläkin kerralla akatemia kuitenkin myönsi minulle sekä tohtori Gadolinille tunnustuspalkinnon ja päätti painattaa meidän kummankin vastaukset palkitun vastauksen ohella. Silloin Gadolin kuitenkin otti vastauksensa pois, ja minun vastaukseni on julkaistu Faggotin vastauksen mukana.

Kolmas kysymys oli poliittinen, se koski syytä Ruotsin kansan maastamuuttoon ja keinoja sen estämiseksi.281 Silloinkin olin vain yksi hieman yli 30 kilpailijasta. Tämän vastauksen kirjoittamiseksi tein kiistämättä enemmän töitä kuin kahdella edellisellä kerralla, mutta juuri sen takia kirjoituksella oli vähiten mahdollisuuksia päästä ehdokassijoille; maalailuni olivat liian vapaita, liian selväsanaisia, ne eivät kelvanneet. Isänmaanystävä sai tuohon aikaan tuskin ajatella valtakunnan säröilyä, saati puhua ja kirjoittaa137 siitä; sellaisten asioiden mainitseminen oli ennen kuulumatonta, ellei se tapahtunut jonkun ylhäisen herran tarkoituksen edistämiseksi tai maton vetämiseksi jonkin puolueen jalkojen alta. Vastaukseni kuitenkin painettiin 1765 omalla kustannuksellani ja omistettuna valtakunnan suuresti kunnioitetuille säädyille.

Kun vuoden 1756 valtiopäivillä vakavassa mielessä viritetty kysymys useampien valtakunnan kaupunkien korottamisesta tapulikaupungeiksi oli seuraavilla vuoden 1762 valtiopäivillä kärjistynyt äärimmilleen oppositiopuolueiden jaeltua tynnyreittäin kultaa, mutta jäänyt silti ratkaisematta, silloinen Pohjanmaan varamaaherra ja laamanni Johan Mathesius päätti järjestää valtiopäivien välisenä aikana 1763 Kokkolassa yleisen lääninkokouksen. Tarkoituksena oli paitsi Pohjanmaan kaupunkien ja ympäröivän maaseudun saattaminen läheisempään vuorovaikutukseen, jotta ne seuraavilla valtiopäivillä työskentelisivät yhteistyössä jo aiemmin vaaditun purjehdusvapauden saavuttamiseksi, myös varustautuminen Tukholman ja Turun kauppiaiden mahdollisen vastustuksen torjumiseen. Muutamat kokkolalaiset ystäväni282 pyysivät silloin minuakin avustamaan näin hyvän pyrkimyksen edistämistä jollakin kirjoituksella tämän kaupungin puolesta, ja silloin minulle annettiin tietoja niistä perusteluista, joita Tukholman kauppiaat olivat tätä hanketta vastaan edellisillä valtiopäivillä esittäneet. Ne oli kirjoitettu niin lujiksi, ettei niiden voimaa voinut torjua millään lyhyillä muistioilla, ja havaitsin olevani liian heikko kyetäkseni kumoamaan ne. Ystävieni painostamana päätin kuitenkin yrittää, mikä itse työhön päästyäni onnistuikin niin hyvin, ettei kukaan ole sen jälkeen rohjennut tarttua siinä esitettyihin perusteluihin tai vastata niihin. Teksti oli uskalias, ja halusin jäädä tuntemattomaksi, mutta kukaan lääninkokouksessa olleista miehistä ei rohjennut ottaa sitä esittääkseen; niinpä minun oli astuttava itse esiin, ja luin sen koko kokousväen ollessa läsnä. Yleisö osoitti suuren tyytyväisyytensä, mutta heränneen kateuden takia minut olisi samana iltana saatettu pidättää, elleivät muutamat suosijani olisi onnistuneet täysin tietämättäni sitä estämään. Tämä kirjoitus julkaistiin sitten 1765 Kokkolan kaupungin kustannuksella otsikkonaan Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja[138] Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus283 ja jaettiin ilmaiseksi kaikille säädyille.

Edesmennyt johtaja Salvius oli kaivostoimintaa ja rautakauppaa harjoittavien yritysten osaomistajana oppinut pitkän kokemuksen tietä tämän elinkeinon ahdingon, kun Bergslagenin tuotteilla oli vain muutamia ja yhdessä toimivia ostajia eikä luottoa saanut. Hän näki 10. marraskuuta vuonna 1724 annetun tuoteplakaatin284 ja siihen 28. helmikuuta 1726 liitetyn selvennyksen285 olevan oikeat syyt siihen, että ulkomaiset ostajat on karkotettu rautakaupasta ja suolan ja viljan (näiden kaikessa kaupankäynnissä välttämättömien tavaroiden) hinnat ovat tämän takia nousseet. Hän piti kirjoitustavastani ja pyysi minua ajattelemaan asiaa ja keräämään tietoja siitä ja kirjoittamaan siitä jotakin. Asia oli minulle aluksi täysin vieras, mutta sain siitä pian selvän käsityksen, kun kalastusvaliokunnan jäsenenä sain perehtyä Kuninkaallisen kauppakollegion asiakirjoihin. Samana vuonna 1765 painettiin sitten tätä aihetta käsittelevä tutkielmani Valtakunnan heikkouden lähde,286 joka oli yleisön mielestä niin omituinen ja herätti niin paljon huomiota, että muutaman viikon aikana ilmestyi kaksi isoa painosta, kaikkialla syntyi paljon liikehdintää ja aluksi tuntemattomana pysytelleelle kirjoittajalle vaadittiin kostoa.

Purjehdusvapauden vastustajat olivat valmistelleet näillekin valtiopäiville jonkinlaisen orjuuden puolustuskirjoituksen, jonka otsikkona oli Oförgripeliga Tankar, om fem nya Stapel Städers inrättande i Rikets Norra Provincer,287 mutta he pitivät tämän reservipuolustuksensa kuitenkin poissa julkisuudesta niin kauan, että teokseni Niiden perusteiden kumoaminen, jossa kaikki heidän perustelunsa oli jo esitetty ja täysin kumottu, ehti tulla painosta. He varmaankin havaitsivat helposti, ettei tuo teksti silloisessa muodossaan alkuunkaan sopinut vastaukseksi kirjoitukseeni, mutta kun käsikirjoituksen aikaansaaminen oli varmastikin vienyt heiltä paljon rahaa, jota he eivät halunneet noin vain menettää, ja kun he joko eivät löytäneet ketään halukasta vastaväittäjää kirjoitukselleni tai arvioivat sellaisen pestaamisen käyvän heille liian kalliiksi, he päättivät ajankohdan ja tilanteen epäedullisuudesta huolimatta päästää139 tekstinsä julkisuuteen ja tehdä voitavansa; tämän takia laadin siihen huomautuksia,288 jotka on painettu Valtakunnan heikkouden lähde -teoksen loppuun.

Lähdettä vastaan alkoi sinkoilla pieniä vastakirjoituksia kuin haulikuuroja. Ne olivat vain enteitä, jotka ennakoivat kahta sitä kohti sitten perätysten ammuttua yhteislaukausta. Ensimmäisen otsikkona oli Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde.289 Sen kirjoittajaa en vielä tiedä, vaikka olen kuullut kahden merkittävän miehen nimet mainittavan. Jälkimmäisen otsikkona on Tästä lähteestä otettuja vesinäytteitä,290 ja sen on laatinut Tukholman 50 kaupunginvanhimman oppinut ja kirjallisesti sivistynyt sihteeri Edvard Runeberg. Molemmat kirjaset saivat niin runsaasti suosiota tuoteplakaatin ystäviltä, etteivät nämä uskoneen Lähteen kirjoittajan enää koskaan uskaltautuvan julkisuuteen, ellei hän haluaisi joutua yleisön pilkan kohteeksi.

Tämän jälkeen laadin pienen kirjoitelman otsikolla Kansallinen voitto,291 jonka johtaja Salvius painoi ja minä itse kustansin ja jonka oli määrä olla perustana arvosteluihin antamalleni vastaukselle, ja pian sen jälkeen painettiin jälleen Salviuksen kustannuksella Seikkaperäinen vastaukseni sekä Vastineelle että Vesinäytteiden ottajalle,292 josta vastustajani saivat havaita, että minulla oli vahvemmat ammukset kuin he pystyivät kuvittelemaankaan, ja tämän vastaukseni jälkeen asiasta on oltu aivan hiljaa.

Samana vuonna syyspuolella salainen valiokunta pyysi säätyjen täysistunnoilta täysiä valtuuksia ryhtyä finanssioperaatioiden järjestelyssä mielensä mukaisiin toimiin ilman velvollisuutta antaa niistä tietoja säätyjen täysistunnoille, mihin suostuttiin yleisesti siitä huolimatta, että tällainen menettely on täysin vastoin salaisen valiokunnan johtosääntöä. Tämä johtui siitä, että enemmistö uskoi pankkideputaatiosta hyvää.

Muutamia viikkoja tuon vasta annetun täyden valtuutuksen jälkeen pankista haihtui mitä suurimmassa salaisuudessa niin paljon rahaa, että sen jäsenet itsekin[140] suvereenisine valtuuksineen olivat kutakuinkin neuvottomia ja epävarmoja siitä, miten suunnitelma vaihtokurssin vähittäisestä palauttamisesta ennalleen293 parhaiten onnistuisi. Tämä sai minut, joka en itse kuulunut salaiseen valiokuntaan, tuntemaan suurta pelkoa ja levottomuutta isänmaani tilanteesta, kun näin siis sen hyvinvoinnin joutuneen mitä täydellisimmän hiljaisuuden vallitessa uhatuksi, ja ryhdyin pohtimaan asiaa ja keräämään tietoja. Minua nimittäin kauhistuttivat kurssin palauttamisen seuraukset. Kirjoitin tästä syystä lyhyen esityksen ajatuksistani ja jätin sen itse pankkideputaatiossa maamarsalkan294 käsiin nöyrästi pyytäen, että deputaatio kiinnittäisi siihen huomiota, koska minun olisi muussa tapauksessa väistämättä saatettava asia räikeissä väreissään yleisön tietoon, jotta se saisi tulevina aikoina havaita, ettei minulla ole ollut mitään osuutta kurssin palauttamisen onnettomiin seurauksiin.

Kauppaneuvos Nordencrantz oli deputaation opastajana kurssin palauttamissuunnitelmaa laadittaessa, ja ahkerimmin asiassa toimineet jäsenet olivat eversti Gyllensvaan,295 kamariherra, paroni von Essen296 sekä kapteeni, paroni Cederström.297 Odotin, vaadin vastausta, minkä jälkeen lopulta minua yritettiin pankkideputaation erään jäsenen luona useiden muiden läsnä ollessa saada vakuuttuneeksi, että olin väärässä. Perusteluni olivat kuitenkin omasta mielestäni niin lujat, ettei niitä voitu kumota eikä vakaata käsitystäni järkyttää. Käytin maamarsalkan konklaavissa kerran kiivaan puheenvuoron toteutettavasta suunnitelmasta, mutta en saanut mitään aikaan. Niinpä toteutin uhkaukseni ja kirjoitin tutkielman, josta tuli yhtä kuuluisa kuin Lähteestä: Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla.298 Päätin aluksi julkaista sen nimettömästi, ja tämän aikomuksen mukaisesti ensimmäinen seksterni299 läpäisi sensuurin ja painettiin, mutta kun sensori tuli maamarsalkan kenraali Rudbeckin seurassa maininneeksi tämän painettavana olevan teoksen ja maamarsalkka halusi nähdä sen, sensori nouti itse käsikirjoituksen kirjapainosta ja näytti sen hänelle. Silloin sensori sai käskyn estää sen painaminen ja samoin kutsua kustantajan joht. Salviuksen välityksellä tekijä puheilleen, minkä jälkeen herra von Oelreich300 ilmoitti minulle, ettei teosta saa julkaista painosta, mutta että141 maamarsalkka oli luvannut kirjoittajan saavan vaivoistaan kunnon korvauksen. Otin silloin käsikirjoitukseni takaisin ja pysyttelin aivan hiljaa, kunnes leimahtanut liekki oli täysin hiipunut, ja menin sitten nyt jo edesmenneen piispa Sereniuksen301 puheille, kerroin kirjoittaneeni hiukan finanssiasioista ja kysyin, haluaisiko hän esitellä kirjoitukseni säädylle tai ehdottaa valtuutettujen nimeämistä sitä tarkastamaan. Hän suhtautui minuun tuohon aikaan hyvin myönteisesti ja oli heti valmis ehdottamaan säädyssä tekstini tarkastuttamista minun nimeämilläni tarkastajilla, jotka olivat rovastit Wijkman,302 Kröger303 ja Högström.304 Tarkastus jätettiin kuitenkin suurimmaksi osaksi viimeksi mainitun harteille, ja hän esitti säädylle antamassaan lausunnossa, että hän oli löytänyt kirjoituksestani vain asioita, joita oli jo aikaisemmin käsitelty painokirjoituksissa suuntaan tai toiseen, ja ehdotti tekstin painattamista, mihin suostuttiin.

Kukaan muu säädyn jäsen ei tiennyt, mitä kirjoitus sisälsi. Vallitseva mielipidesuunta luotti kuitenkin ystäviinsä, jotka olivat sen tarkastaneet, mutta muut alkoivat nurista sen painatuslupaa vastaan. Niinpä jouduin näyttämään käsikirjoituksen joillekin heistä ja erään luottamusta nauttivan herran välityksellä vakuuttamaan muutamille epäluuloisille hengellisille isille, ettei heillä ollut mitään pelkäämisen aihetta, kun sääty tarkisti 11.6.1766 kirjoitukseen lisättävän tekstin, jossa sääty ilmoittaa sille annetusta painatusluvasta. Salvius sai käsikirjoituksen ja jatkoi jo aloitettua painatustyötä yötä päivää, ja kielletty kirjanen oli tuossa tuokiossa kaikkien käsissä. Arvon herrat ostivat 40, 50, jopa 100 kappaletta kerralla ja lähettivät kirjasta maaseutupaikkakunnille. En koskaan unohda, mitä valtiosihteeri von Oelreich sanoi pankkideputaation jäsenistä kaksi päivää tekstin julkaisemisen jälkeen: He kiroilevat, hän sanoi, ja he lukevat. Heti kun teos ilmestyi, jaoin nidotut kappaleet ilmaiseksi kaikille säätyni edustajille, joista useimmat kummastakin puolueesta vilpittömästi kiittivät minua siitä seuraavana täysistuntopäivänä, mutta varsin pian lehti kääntyi, ja hallitseva puolue suuntasi kaikki aseensa minua kohti syyttäen kapinalliseksi ja petolliseksi mieheksi.

Salaisessa valiokunnassa käytiin kovasanaista kiistaa minusta ja kirjoituksestani. Kamariherra paroni von Essen antoi sävelen vainolle[142] esittämällä pappissäädylle muistion,305 jossa hän kysyi, merkitsikö pappissäädyn ilmoitusteksti painatusluvasta sitä, että sääty oli samaa mieltä. Minut kutsuttiin kuulusteltavaksi salaiseen valiokuntaan, jossa vastattavakseni esitettiin eräänä päivänä useita kavalia kysymyksiä aamupäivällä hyvin komentelevassa sävyssä, päiväaterian jälkeen petollisen kohteliaasti. Ennen viimeistä täysistuntoa, johon noilla valtiopäivillä osallistuin, minua kohdeltiin jo illalla klubillakin kuin maankavaltajaa ja minulle luettiin mitä kauheimpia peruutusehdotuksia, jotka minun olisi pitänyt allekirjoittaa, ja henkilöt, jotka vain muutamia päiviä aikaisemmin olivat olleet parhaita ystäviäni ja suosijoitani, syytivät silmilleni mitä valheellisimpia solvauksia, ja seuraavana päivänä minut äänestettiin ulos säädystäni. Minua uhattiin pidätyksellä ja vähän enemmälläkin ja kehotettiin pakenemaan, mutta viivyin Tukholmassa viisi viikkoa kenenkään kajoamatta minuun Lopulta menin maamarsalkan puheille ja kysyin, oliko mitään huomautettavaa siitä, että matkustan kotiin. Kauppaneuvos ja ritari Nordencrantz kertoi minulle, että häntä oli kehotettu kirjoittamaan vastine, mutta hän sanoi vastanneensa pyyntöön kieltävästi. Tämän takia lunastettiin velkavankeudesta muuan Rothman,306 joka teki työnsä niin mestarillisesti, että vaikka sensori pyyhki käsikirjoituksesta sivukaupalla pelkkiä herjauksia, ei jäljelle jäänyt ja lopulta painoon päässyt osakaan sisältänyt mitään muuta, ja jätin tahallani vastaamatta tuohon kirjoitelmaan. Kurssin hirmuinen sukellus vuonna 1767 ja siitä seurannut yleinen pula-aika koko valtakunnassa ja puolueen tappio seuraavilla valtiopäivillä ovat antaneet siihen parhaan vastauksen.

Sinä kaikille Ruotsin valtakunnan asukkaille iloisena päivänä, jona kruunu asetettiin Suuren Kuninkaamme päähän ja Kokkolan kaupunki halusi kilvan muiden alamaisten kanssa osoittaa riemukasta kunnioitustaan kuninkaalleen, minut oli valittu kokkolalaisten tulkiksi ja pidin puheen, jossa yritin todistaa, miten Kustaa III oli jo siihen mennessä osoittanut suuruutensa sekä valtakunnan sisällä että sen ulkopuolella, ja ystävieni ja suosioitteni pyynnöstä se painettiin samana vuonna johtaja Salviuksen kirjapainossa.307143

Vuonna 1776 jätin Göteborgin kuninkaalliselle tiede- ja kirjallisuusseuralle vastaukseni sen kilpakysymykseen maakaupasta, ja painatin sen sitten Tukholmassa 1777308 lyhyellä esipuheella varustettuna herra sihteeri ja ritari Fougtin309 kirjapainossa ja hänen kustannuksellaan.

Kesällä 1778 ryhdyttiin Dagligt Allehanda -sanomalehdessä kirjoittamaan niin paljon uuden palkollissäännön aikaansaamisesta ja esitettiin monia niin ankaria ja kohtuuttomia ehdotuksia, että niitä saattoi vain kauhistua, ja lisäksi eräässä läänissä oli jo säädetty arvonnasta paikallinen laki,310 jonka toimeenpanon ihmisiä rakastava kuninkaamme kuitenkin esti. Tuo kova suhtautumistapa kosketti minua niin, että ryhdyin puolustamaan vapautta. Kirjoitin tässä tarkoituksessa tutkielman isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista311 ja omistin sen alamaisesti Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen; sihteeri ja ritari Fougtista tuli jälleen kustantajani. Kirjanen julkaistiin, ja sen Dagligt Allehandassa ja Stockholms-Postenissa herättämät keskustelut osoittavat, millaista huomiota se on herättänyt. Taistelu jatkuu yhä eikä päättyne, ennen kuin Kuninkaallinen Majesteetti tekee itse ratkaisun asiassa.

Lopuksi minun on mainittava kirjoitusteni joukossa myös uskonnonvapaudesta kirjoittamani muistio,312 joka jätettiin vuoden 1779 alussa korkeasti kunnioitetulle pappissäädylle ja jonka sihteeri jne. Fougt painatti heti sen jälkeen. Tapahtumien kulku tässä asiassa oli tällainen. Yhteistyössä muutamien ystävieni kanssa laadin tämän muistion jo joulukuun alussa, neuvottelin sitten siitä useiden oman säätyni jäsenten kanssa, jotka hyväksyivät ajatuksen täysin ja kehottivat minua luovuttamaan sen säädylle. Kun kuitenkin käsitin, että eräät edustajat saattaisivat vastustaa sitä ankarasti ja seurauksena voisi olla minuun kohdistuva ankara vaino, päätin antaa sen ensin Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa luettavaksi alamaisesti anoen, että jos Majesteetti hyväksyisi ajatuksen, hän myös voimakkaasti tukisi sitä valtakunnan säätyjen edessä ja suojelisi kirjoittajaa vainoa vastaan, mikä minulle kaikkein armollisimmin vakuutettiin. Muistio jätettiin arkkipiispan313 käteen, mutta hän ei esittänyt sitä säädylle, ennen kuin asia tuli toisen muistion välityksellä314[144] vireille aatelissäädyssä ja keskusteltavaksi muiden säätyjen piirissä. Asia jätettiin pappissäädyssä ensimmäisenä päivänä pöydälle, ja toisena siitä puhuivat tavattoman kiivaasti piispat Bentzelstierna,315 Celsius316 ja Lütkeman,317 joista viimeksi mainittu syyti katkeria sanoja myös muistion kirjoittajalle. Silloin olivat uskonnonvapauden puolustajiksi ilmoittautuneet kuninkaallinen ylihovisaarnaaja von Troil,318 tuomiorovasti, tohtori Fant319 ja minä, mutta asiaa hoidettiin monenmoisin verukkein sillä tavalla, ettei kukaan meistä saanut sanoa sanaakaan, ja loppumattoman kiivailun vallitessa asia hylättiin. Kaikki muut säädyt kuitenkin hyväksyivät sen samana päivänä.

Tätä kirjoitusta koskeva luotettava kasku: Kun Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa havaitsi, miten kiivaasti pappissääty asettui minua vastustamaan ja miten kylmähermoisesti ja horjumattomasti tuon kiihkon kohtasin, hän kuuluu sanoneen: ”Olenhan minäkin melko rohkea, mutta en olisi koskaan uskaltanut tehdä sitä, minkä Chydenius teki.” Olihan jo nähty, että melkein kaikki samanmieliset säädyn jäsenet antoivat periksi ja vetäytyivät syrjään ja seisoin yksin tulituksen ollessa voimakkaimmillaan, vaikka eräät toiset olivat aikaisemmin olleet asiassa yhtä innokkaita ja toimeliaita kuin minä.

Tämä kertomus kirjoituksistani lienee selvittänyt suurimman osan valtiopäivämiesurani vaiheista, ja luultavasti ne ovat tässä yhteydessä oikealla paikallaan, mutta lisäksi muutamat tapahtumat ansaitsevat tulla jälkimaailman tietoon, koska ne valaisevat tämän ajan historiaa ja tietoja niistä saanee turhaan etsiä muualta.

Heti kun minut oli kappalaisten omana valtiopäivämiehenä otettu pappissäädyn jäseneksi 1765, laadin ja jätin säädylleni muistion puolueettomien jäsenten valitsemisesta tärkeimpiin valiokuntiin,320 ja kaikki tosin hämmästelivät sitä, mutta sitä ei kuitenkaan otettu mitenkään huomioon, koska ehdotus oli täysin vastakkainen herrojen valitsijamiesten jo sommittelemille listoille. Pyrin ja pääsin oppimestarini, monitietoisen Nordencrantzin tuttavuuteen, ja hän hyväksyi muistion sisällön kaikilta osin.

En noilla valtiopäivillä kuitenkaan työskennellyt minkään asian puolesta yhtä uutterasti kuin kirjoitus- ja painovapauden. Nordencrantzin kirjoitukset olivat jo avannet silmäni niin hyvin, että pidin sitä vapaan valtakunnan kalleimpana aarteena. Ajatus miellyttikin suuresti pitkään heikommassa asemassa ollutta puoluetta, joka oli nyt ensimmäisen145 kerran hallitusvastuussa ja halusi saada avatuksi sitä ennen hallinneen puolueen luomat salakätköt kärsittyään kauan sen ylivallan paineen alaisena. Laadin tämän takia asiasta muistion ja kerroin siitä edesmenneelle piispa Sereniukselle, joka johdatti minut edesmenneen, hieman aikaisemmin Tukholmaan saapuneen hovineuvos Arckenholtzin321 tuttavuuteen ehdottaen, että neuvottelisin siitä hänen kanssaan. Useiden keskustelujen ja yhteisten pohdintojen jälkeen kirjoitin muistioni uudelleen ja pyysin piispa Sereniusta allekirjoittamaan sen näyttääkseen suuntaa näin tärkeässä asiassa. Hän tarkasti tekstin ja lyhensi sitä, mutta lisäsi vapauttamiseen tähtäävän ehdotuksen loppuun, ettei valtion asioista saisi kirjoittaa mitään, mistä minä mielessäni pahasti närkästyin, koska jo noilla muutamilla sanoilla oli myönnytty kaikkeen, mitä pakon ja salailun ystävät vain saattaisivat vaatia, ja kieltäydyin olemasta missään tekemisissä tuon tekstin kanssa. Hän valitteli, että asia oli varsin arkaluonteinen ja herättäisi vastustusta, mutta pyysi minua sitten kirjoittamaan omissa nimissäni oman mielipiteeni, minkä myös tein ja jätin sen kaikille säädyille.322 Nimensä siihen käytettäväksi antoi kuitenkin arvostettu säädyn jäsen lehtori Kraftman, tietämättä kenen kädestä teksti oli lähtöisin.323

Säädyt lähettivät tämän painovapausasian suuren deputaation käsiteltäväksi, ja siellä ehdotus laatimisen sai tehtäväkseen erityinen valiokunta, jonka jäsenenä minäkin olin säätyni edustajana yhdessä arkkipiispa Mennanderin324 ja silloisen rovastin, nykyisen piispa Forsseniuksen325 kanssa. Asia jaettiin kahteen erilliseen osaan: ensimmäisessä piti selvittää, millaisen tekstin painaminen on sallittua ja millaisen ei, ja toisessa käsitellä sensuuria tai tuomioistuinta, jonka tehtäväksi asian tutkiminen tulisi. Ensimmäisestä kohdasta kaikki valiokunnan jäsenet olivat yksimielisiä, mutta toisesta eivät. Jos kirjoitus- ja painovapaudesta tulee vapauden peruspilari kaikissa maissa, joiden hallitukset sitä suojelevat, jos useimmat Ruotsia viime aikoina kohdanneet onnettomuudet johtuvat pimeydestä ja harhaluuloista, jälkimaailman sietää tuntea ne vähäiset sattumat, joiden kautta se on meille Ruotsin valtakunnan asukkaille suotu ikään kuin onnenpotkuna Kaitselmuksen suopeuden ansiosta. Nämä tarinat eivät voisi muualta koskaan joutua historiankirjoittajiemme käsiin.[146]

Ymmärsin selvästi, ettei laajinkaan kirjoittamisen vapaus merkitsisi mitään, niin kauan kuin sen rajojen määrääminen riippuisi yhden ainoan henkilön eli sensorin mielivallasta, jota hallitseva puolue tai hallitus tai hallitsija voisi ohjailla. Sen takia pidin tiukasti kiinni periaatteesta, että kaikki poliittisia asioita koskeva sensuuri on kokonaan kumottava, mutta vaikutukseni merkittävimpiin ja valistuneimpiin valiokunnan jäseniin oli varsin vähäinen. Niinpä otin yhteyden porvaris- ja talonpoikaissäädyn edustajiin ja kykenin saamaan heidät täysin omalle kannalleni. Vaikutin suosijoitteni välityksellä myös rovasti, nyttemmin piispa Forsseniukseen, niin että hänkin vakuutti vastustavansa sensuuria. Asia oli jo otettu käsiteltäväksi valiokunnassa ja pantu pöydälle, mutta seuraavassa kokouksessa kysymyksen nosti uudelleen esiin pormestari Miltopaeus,326 joka halusi kuulla siitä sensorin, valtiosihteeri von Oelreichin lausunnon, koska hän tunsi parhaiten sensuurin tuottamat hyödyt ja haitat. Herra von Oelreich, jolla oli valiokunnassa paikka asiantuntijana eikä sen jäsenenä, puhui ensin mieltyneesti kirjoitus- ja painovapauden erittäin suuresta tärkeydestä, mutta piti silti arveluttavana julkaistavien kirjoitusten sensuroinnin täydellistä poistamista. Hänen mielestään sensorin kädet olisi sidottava vakavasti kirjoitetulla virkasäännöllä siten, ettei tämä voisi mielivaltaisesti estää kirjoittajia julkaisemasta tekstejään, mutta pelkäsi kirjapainojen kiihkossaan menevän hillittömyyksiin, jos sensuuri poistettaisiin kokonaan. Minä taas saatoin vain kiitellä herra valtiosihteerin suuria ansioita sensuuritoiminnassa, onhan hän päästänyt kansakunnan silmiin valoa paljon enemmän kuin kaikki saman viran aikaisemmat hoitajat Ruotsissa, mutta osoitin myös, millaiseen vaaraan kansakunta ja vapaus joutuisivat tuollaisen holhouksen takia, kun se saattaisi piankin joutua arvottomampien henkilöiden käsiin, ja kehotin häntä hankkimaan nimelleen kuolemattomuuden Englannin Mabbotin327 nimen rinnalla ja lopettamaan sensuurin ja jättämään sen vapaan kansakunnan käsiin ja lain perusteella valvottavaksi. Asiaa pohdittiin laveasti kumpaankin suuntaan. Ratkaisua haluttiin lykätä, mutta minä vaadin, että asia oli ratkaistava valtiopäivien normaalin käytännön mukaisesti.147

Jäsenet olivat erimielisiä asiasta, ja tämän takia valiokunnassa äänestettiin. Pysyvä puheenjohtajamme paroni ja laamanni Reuterholm328 ei ollut tällä kertaa läsnä, vaan nuijaa käytteli paroni ja hovimarsalkka von Düben,329 kun talonpoikais- ja porvarissääty asettuivat sensorin viran lakkauttamisen kannalle. Piispa Mennander ei ollut läsnä, piispa Forssenius ei liene ollut täysin torjuvalla kannalla. Minä puolestani asetuin ensiksi mainittujen säätyjen kannalle. Aatelissäädyn enemmistö taas kannatti sensuurin säilyttämistä, joten kaksi säätyä vastusti, pappissäädyssä äänet menivät tasan,330 ja yksi sääty kannatti viran säilyttämistä. Niinpä valiokunnan mietintö tuli laatia sensuuria vastustavaksi, ja minä otin sen kirjoittamisen tehdäkseni ja ennätin onneksi saada sen valiokunnassa tarkastetuksi, ennen kuin minut muutamaa päivää myöhemmin äänestettiin ulos valtiopäiviltä. Koko asian ratkaisu perustui tuolloin pappissäädyn yhden ainoan, sensuuria kannattavan edustajan poissaoloon, muussa tapauksessa kaksi säätyä olisi ollut kahta vastaan, eikä valiokunta olisi voinut esittää asiasta mietintöä. Paroni ja laamanni Reuterholm laati toki sitten sensuuria puoltavan eriävän mielipiteen, ja useimmat edustajat allekirjoittivat sen, mutta onneksi se oli niin laveasanainen ja mutkikas, että edustajat väsyivät kuuntelemaan sitä, kun se luettiin suuressa deputaatiossa mietinnön ohella, ja kirjoitusvapauden puolustaja havaitsi helposti, ettei tällä vapaudella olisi juuri säilymisen mahdollisuuksia noin monien erottelujen ja varausten puristuksessa, ja tästä syystä mietintö lopulta hyväksyttiin yksimielisesti suuressa deputaatiossa ja sitten kaikissa säädyissä.331 Näin vapaus viimeinkin voitti, ja ruotsalaisten lahjakkuus vapautui painostavan holhouksen alaisuudesta onnekkaasti, ja vaikka sen jälkeen on sommiteltu vaarallisia salajuonia tämän vapaan yhteiskunnan kalleimman aarteen tuhoamiseksi, kaikkein armollisin kuninkaamme, joka ei halua hallita pimeydessä, on vahvistanut sen mitä pyhimmin vakuutuksin,332 mistä kunnia olkoon Kaitselmukselle ja Kustaallemme. Käyttäkööt Ruotsin miehet sitä arvokkaalla tavalla ja levittäköön se aina valoa, totuutta ja hyvettä valtaistuimen ympärille ja kaikkien kansalaisten sydämiin, jotta se tekisi lempeän kuninkaamme hallituskauden[148] suureksi ja alamaiset hänen valtikkansa alla onnellisiksi!

Raahen kaupungin valtiopäiväedustajan kanssa laadin eriävän mielipiteen vuorideputaation mietintöön333 vastustaakseni vasaraveron siirtoa, ja senkin valtakunnan säädyt hyväksyivät, ja siten torjuttiin yritys muuttaa koko valtakunta yhdeksi vuorikunnaksi ja hankkia kenenkään huomaamatta rahvaan odaalioikeus334 ruukkien privilegioiden piiriin.

Laadin samoin eriävän mielipiteen rautakonttoria vastaan,335 ja se hyväksyttiin porvaris- ja talonpoikaissäädyssä aluksi, mutta otettiin minun poistuttuani Tukholmasta uudelleen käsittelyyn aatelissäädyn voimakkaan taivuttelun takia, ja tällöin asia jäi vielä lepäämään.336

Pohjanmaan kappalaisten valtuuttamana matkustin myös vuoden 1769 valtiopäiville, mutta tiettyjen salaisten vaikuttimien takia pappissääty ei hyväksynyt minua mukaan,337 vaan sain Norrköpingiin kutsun tulla suorittamaan pastoraalitutkinto tuomiokapitulin eteen Turkuun, jonne heti matkustinkin, ja esimiesteni tyydytykseksi läpäisemäni kuulustelun jälkeen minut asetettiin ehdolle Kokkolan kirkkoherran virkaan.

Menneenä vuonna 1778 minulle osoitettiin jälleen se kunnia, että tulin suurimman äänimäärän saatuani valituksi Pohjanmaan kirkkoherrojen omaksi valtiopäiväedustajaksi ja osallistuin näille hallitustavan muutoksen jälkeisille ensimmäisille ja varsin merkittäville valtiopäiville, joiden aikana minulle lopulta suotiin se armo, että sain yksityisen audienssin suurelta kuninkaaltamme ja sain silloin avomielisesti esittää kotiseutuni hartaimmat toiveet.

Olen tavattoman iloinen siitä, että olen vähäisillä ponnisteluillani kuninkaan ja isänmaan hyväksi saanut hartaasti kunnioittamani kuninkaan erityisen armonosoituksen,338 johon liittyy nimenomainen vakuutus kaikesta mahdollisesta tavoitteitteni edistämisestä ja suosiosta. Sillä vaikka en ole koskaan ollut onnen lempilapsi enkä ole tavoitellut arvomerkein osoitettua kunniaa, eikä minulta virassani puutu toimeentuloa, joka voi riittää tyytyväiselle mielelle maallisen onnen lähteeksi, ja vaikka tämän takia en149 koskaan aio hakea enkä ottaa vastaan mitään ylennystä, tuollainen korkean tahon armollinen ilmoitus on sinänsä asia, jota arvostan äärettömän paljon.

Kokkolassa 14. helmikuuta 1780.

Anders Chydenius.

Suom. Heikki Eskelinen


  1. vanhaa lukua: juliaaninen kalenteri oli käytössä vuoteen 1753
  2. 24. helmikuuta: Chydenius ilmoitti eri yhteyksissä syntymäpäiväkseen 23. tai 24.2. Sotkamon seurakunnan syntyneiden luetteloon on syntymäpäiväksi kuitenkin merkitty 26.2.1729. Myös Chydeniuksen viimeisinä elinpäivinään laatimassa Elämäkerrassa esiintyy tämä päivämäärä.
  3. maisteri Nordstedtin: Otto Reinhold Nordstedt
  4. veljeni väitöskirjaa ... Patriae promovenda: Samuel Chydenius, De navigatione, per flumina & lacus patriæ, promovenda (”Kotimaan joki- ja järviliikenteen edistämisestä”) (1751)
  5. amerikkalaisia tuohiveneitä: ks. Amerikkalaiset tuohiveneet (1753)
  6. toimimaan kahden alaikäisen ... huolta äitipuolestani: Hedvig Hornaeus kuoli 1754, ja seuraavana vuonna Jakob Chydenius solmi avioliiton Catharina Nyholmin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, Helena ja Adolf, joiden huoltajana Anders Chydenius isänsä kuoltua toimi.
  7. Sekä kaupunki- että maaseurakunta: Kokkolan kirkkoherran alaisuudessa oli emäseurakunnan lisäksi myös Kokkolan kaupunkiseurakunta.
  8. piispa Haartman: Jakob Haartman
  9. Pappissäädyn pöytäkirjassa valtiopäivillä 1778–1779 Chydeniusta kutsutaan 22.10. kirkkoherraksi, sen jälkeen (8.12. alkaen) aina rovastiksi. Nimitystä rovastiksi pidettiin siis varmana jo ennen kuin Chydenius joutui säädyn kanssa vastakkain uskonnonvapausasiassa.
  10. sisarenpoikani Johan Tengström: Johan Tengströmin äiti oli Anders Chydeniuksen sisar Maria ja isä Kokkolan pitäjänapulainen Johan Tengström
  11. oppi ajan mittaamisesta aurinkokellon avulla
  12. Quis est usus huius loci practicus?: lat. Mikä on tämän kohdan tuottama käytännön hyöty?
  13. Koko jae kuuluu (1933 suom.): ”Kirottu olkoon se, joka Herran työn laiskasti tekee, kirottu olkoon se, joka pidättää miekkansa verestä.”
  14. hoc opus hic labor: Lat. ”tuossa työtehtävä, tässä uurastus”, lainaus Vergiliuksen Aeneis-teoksesta 6:129. Päivö Oksalan suomennos ”siinä on tuska ja työ”, Publius Vergilius Maro, Aeneis. Aeneaan taru, suom. Päivö ja Teivas Oksala (1999), s. 133.
  15. Kuninkaallisen lääketieteellisen ... maaseudulla etäällä lääkärinavusta: viittaa teokseen Sätt, at kiänna och med ringa medel bota barnsiukdomar, til deras tienst i synnerhet som bo på landet och ej hafwa tilfälle at rådfråga doctor; utgifwit efter hans maj:ts allernådigste befallning, af thes collegio medico (1754)
  16. asessori Haartmanin kotihoidon opas: tarkoittaa luultavasti Johan Haartmanin teosta Tydelig underrättelse, om de mäst gångbara sjukdomars kännande och motande, genom lätta och enfaldiga hus-medel; samt et litet res- och hus-apothek; dem til tjenst, som ej hafwa tilfälle at rådfråga läkare, sammanfattadt och utgifwit af Joh. Joh:son Haartman (1759).
  17. asessori af Dareliuksen kirja Socken-apothek: Johan Anders Darelius, Socken-apothek och någre hus-curer, utgifne under kongl. collegii medici öfwerseende och besörjande (1760)
  18. mercurius sublimatus corrosivus: Sublimoimalla valmistettu elohopeakloridi, jonka syövyttävä ominaisuus (lat. corrosivum) on tässä tuotu esille.
  19. mercurius dulcis, kalomelia: Elohopea(I)kloridin (Hg2Cl2) kaksi eri nimitystä. Mercurius dulcista eli kalomelia valmistettiin saostamalla se vesiliukoisesta elohopeasuolasta natrium­kloridin tai suolahapon avulla. Latinan dulcis-sanaa (makea, mieto, hyvänmakuinen) käytettiin erottamaan aine sublimoimalla valmistetusta elohopeakloridista, joka oli huomattavasti myrkyllisempää.
  20. spiritus nitri fumans, spiritus salis ja spiritus salis ammoniaci: typpihappo, suolahappo ja ammoniakki
  21. Hoffmannin tipat: Saksalaisen lääkärin ja luonnontieteilijän Friedrich Hoffmannin mukaan nimensä saanut lääke (liquor anodynus mineralis Hoffmanni) oli alkoholin ja eetterin sekoitus, jota käytettiin yleisesti mm. sydän- ja vatsavaivoihin.
  22. arkkiatri Rosén von Rosensteinin anatomiaa: Nils Rosén von Rosenstein, Compendium anatomicum, eller En kort beskrifning om de delar, af hwilka hela menniskians kropp består, med widfogade försök och anmärckningar, som lägga grunden til läran om menniskians friska och siukliga tilstånd (1736)
  23. leikkaamaan silmäsairaiden silmäluomia: Ks. myös Elämäkerta (s. 541), jossa tässä kohdassa on lisäys ”joiden silmäripset olivat kääntyneet sisäänpäin”. Virrankoski (1986, s. 74) arvelee, että kyseessä olisi trakooman aiheuttamien nystyröiden poisto silmäluomien sisäpinnoista.
  24. rouva Segercronan silmävettä: Tarkoittaa silmävettä, jota markkinoitiin Segercronan nimeä käyttäen. Vuonna 1799 asessori Johan Lorentz Odhelius lupasi paljastaa Collegium Medicumille Segercrona-sukuun kuuluvalta anopiltaan Catharina Wagnerilta saamansa salaisen reseptin, mikäli hallitus myöntäisi hänelle elinikäisen palkkion. Silmävesi tunnettiin myös Biurmanin tai Stjerncronan silmävetenä ja Pharmacopoea Suecicassa (1817) nimellä ”Decoctum Rutae zincatum. Collyrium Stjerncronense vel Aqua Ophtalmica Odhelii” ja se sisälsi tuoksuruutaa, sinkkisulfaattia, kuparisulfaattia ja kamferia.
  25. Riksdags-Tidningar: Vuodesta 1755 lähtien lähes kaikilla 1700-luvun valtiopäivillä julkaistiin päätöksistä ja keskusteluista raportoivaa lehteä. Kustantajat vaihtuivat, mutta lehden nimi oli useimmiten Riksdags-Tidningar.
  26. vuoden 1761 valtiopäivillä ... kirjoituksiaan vaihtokurssista: Anders Nordencrantz oli vuonna 1754 saanut hallitukselta tehtäväkseen selvittää talouteen ja eritoten inflaatioon liittyviä kysymyksiä ja oli laatinut aiheesta laajan teoksen. Valtiopäivillä 1760 asetettiin erityinen valmistelutoimikunta (växelberedningen), jonka tehtävä oli Nordencrantzin aineistosta ja hänen johdollaan laatia ehdotus toimenpiteistä. Koska Nordencrantz selvityksessään esitti rahan arvon putoamisen johtuvan ennen kaikkea hallituksen politiikasta, ei valmistelutoimikunnan esityksiä koskaan otettu käsittelyyn. Nordencrantzin ”laajaa teosta” ei koskaan julkaistu, ja valmistelutoimikunnan sen pohjalta laatima tiivistelmä painettiin vasta 1762 kokooma­niteessä Åtskillige memorialer, angående myntet och wäxel-coursen, tryckte på högl. ridder­skapets och adelens befallning wid riksdagen år 1762 (1762). Todennäköisesti Chydeniuksen ilmaus ”perusteellinen muistio” tarkoittaa viimemainittua tai jotakin Nordencrantzin vuoden 1761 aikana aiheesta julkaisemista kirjoituksista: Tankar om den höga vexel-coursen och dyrheten i Sverige (1761), Om wäxel-coursen (1761), Påminnelser vid juris och oeconomiae adjuncten P. N. Christiernins Utdrag af dess föreläsningar, angående den i Svea rike upstegne växel-coursen (1761).
  27. Boijen maatalouskäsikirja: Carl Gustaf Boije, Säkra rön och påliteliga medel til wälmågo och förmögenhet, eller Den igenom många års egna försök förfarna swenska landthushållaren, uti hwilken tilkänna gifwes det förnämsta som en landtman bör weta och förstå, til en indrägtig landthushållnings inrättande och wårdande: besynnerligen en nog gagnande fåreskötsel, som ej allenast gifwer ren och fin ull, utan aldeles bewarar fåren för skadeliga siukdomar, och hämmar den förderfweliga fåre-döden: med mycket annat som härtil dags warit allmänheten obekant. Framgifwen af Carl Gustaf Boije, och til trycket befordrad af riksens högloflige ständers manufactur-contoir (1756)
  28. Tastin koski Perhojoessa
  29. seikkaperäisestä vastauksestani niihin ... heikkouden lähde: viitataan kirjoitukseen Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä (1765)
  30. taloutta koskevasta tutkielmastani: viitataan kirjoitukseen Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla (1766)
  31. Kokkolan pedagogion eteläpäädyssä sijaitseva sali, jossa järjestettiin Pohjanmaan papiston synodaalikokouksia.
  32. suomalaisten kukoistavasta tilasta Ruotsin kruunun alaisuudessa: Tämä kirjoitus ei ole säilynyt.
  33. niittyjen sammaloitumisen syytä sekä parhaita keinoja sen ehkäisemiseksi: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1761 esittämään kysymykseen, miten sammaloituneet niityt voidaan parhaiten saada viljelyskäyttöön (1762)
  34. Hans Hederström, Näsbyn kirkkoherra
  35. voidaanko tavallisia ... ilman parannuksia 40?: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian 1763 esittämään kysymykseen kärryjen parantamisesta (1764)
  36. Jacob Faggot, maanmittauslaitoksen ylijohtaja
  37. Jacob Gadolin, fysiikan ja teologian professori, sittemmin Turun hiippakunnan piispa
  38. sukulaisuussiteiden Kuninkaalliseen tiedeakatemiaan yhdistämänä: Faggot valittiin tiedeakatemiaan heti sen perustamisvuonna (1739) akatemian 17. jäsenenä. Faggot toimi sittemmin myös akatemian sihteerinä ja preseksenä. Kaksi Faggotin tyttäristä avioitui veljesten Efraim Otto ja Edvard Fredric Runeberg kanssa, jotka hekin olivat akatemian jäseniä. Kirjeessään tiedeakatemian sihteeri Pehr Wilhelm Wargentinille 3.8.1764 Chydenius väittää nähneensä kilpailuehdotusta muistuttavan kärryn Vaasassa Faggotin vävyn Efraim Otto Runebergin luona jo ennen kilpailun julistamista.
  39. Kolmas kysymys ... sen estämiseksi.: viitataan kirjoitukseen Vastaus Kuninkaallisen tiedeakatemian esittämään kysymykseen: mikä voi olla syynä siihen, että suuri joukko ruotsalaisia muuttaa joka vuosi maasta ja millä keinoin maastamuuttoa voitaisiin parhaiten torjua? (1765)
  40. Muutamat kokkolalaiset ystäväni: ystävät olivat Elämäkerran mukaan pormestari Johan Röring ja raatimies Petter Stenhagen
  41. Niiden perusteiden kumoaminen, joilla Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Västernorrlandin kaupungeilta yritetään kieltää vapaa purjehdusoikeus (1765)
  42. Vuonna 1724 säädetty tuoteplakaatti kielsi ulkomaisia aluksia tuomasta Ruotsiin muita kuin oman maansa tai siirtomaansa tuotteita. Kongl. maj:ts nådige förordning angående de fremmandes fahrt på Swerige och Finland 10.11.1724. Ks. myös Valtakunnan heikkouden lähde ja Seikkaperäinen vastaus sekä näiden kirjoitusten kommentit.
  43. siihen 28. helmikuuta 1726 liitetyn selvennyksen: viittaa asetukseen Kongl. maj:ts förklaring, öfwer förordningen af den 10 nov. 1724, angående de främmandes fahrt på Swerige och Finland 28.2.1726
  44. Valtakunnan heikkouden lähde (1765)
  45. Oförgripeliga Tankar, om fem nya Stapel Städers inrättande i Rikets Norra Provincer (1765) (”Vilpittömiä ajatuksia viiden tapulikaupungin perustamisesta valtakunnan pohjoisille alueille.”). Kirjoitus julkaistiin nimettömänä, mutta sen on todennäköisesti kirjoittanut Erik Schröder, Tukholman porvariston entinen sihteeri. Ks. Kommentti: Huomautuksia tapulikysymykseen.
  46. laadin siihen huomautuksia: viitataan kirjoitukseen Huomautuksia painosta äskettäin tulleeseen kirjaseen ”Oförgripeliga tankar om fem stapel-städers inrättande i rikets norra provincer” (1765)
  47. Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde: Viittaa kirjoitukseen Omständelig wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt. Uti bref til en wän (”Seikkaperäinen vastine kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde. Ystävälle lähetetystä kirjeestä”) ilmestyi 1765 anonyyminä, mutta sen kirjoittaja on luultavasti Bengt Junggren. Ks. Kommentti: Seikkaperäinen vastaus
  48. Tästä lähteestä otettuja vesinäytteitä: Viitataan nimettömänä julkaistuun kirjoitukseen Valtakunnan heikkouden lähteestä otettuja vesinäytteitä, jonka on todennäköisesti kirjoittanut Edvard Fredric Runeberg. Ks. Kommentti: Seikkaperäinen vastaus ja 458–466. LINKKI
  49. Kansallinen voitto, jonka on mitä nöyrimmällä kunnioituksella valtakunnan korkea-arvoisille säädyille luovuttanut eräs niiden jäsen (1765)
  50. Seikkaperäinen vastaukseni sekä Vastineelle että Vesinäytteiden ottajalle:Seikkaperäinen vastaus painosta tulleeseen vastineeseen kirjoitukselle nimeltä Valtakunnan heikkouden lähde, sekä Huomautuksia samasta lähteestä otetuista vesinäytteistä (1765)
  51. vaihtokurssin vähittäisestä palauttamisesta ennalleen: Ruotsissa oli vuodesta 1745 käytössä paperirahakanta; toisin sanoen pääasiallisena maksuvälineenä olivat setelit, joita säätyjen pankki ei lunastanut. Rahamäärän voimakas kasvu johti inflaatioon ja ruotsalaisen valuutan heikkenemiseen. Aikakauden terminologiassa tätä kutsuttiin kurssin nousemiseksi, koska ruotsalaista valuuttaa tarvittiin enemmän ulkomaista valuuttayksikköä kohden. 1760-luvun alusta alkaen käytiin keskustelua inflaation syistä, keinoista sen lopettamiseksi sekä siitä, miten raharealisaatio, siis paluu metalliseen rahakantaan, tulisi toteuttaa. Keskustelua käytiin myös siitä, oliko syytä yrittää palauttaa rahalle sen alkuperäisenä pidetty arvo, eli aikakauden kielellä ”alentaa kurssia”. Chydenius katsoi aluksi, että inflaatio johtui keinottelusta, mutta omaksui sitten 1765 kannan, joka myös meidän aikanamme pidetään oikeana, eli että inflaatio johtuu rahan määrän kasvusta. Hän varoitti myös rahan vanhan arvon palauttamisesta koko talouselämälle koituvista haitallisista seurauksista. Ks. Kommentti: Valtakunnan pelastaminen
  52. Maamarsalkkana vuosien 1765–1766 valtiopäivillä toimi Thure Gustaf Rudbeck
  53. Fredric Gyllensvaan
  54. Fredric Ulric von Essen
  55. Anders Cederström
  56. Valtakunnan pelastaminen luonnollisen rahajärjestelmän avulla (1766)
  57. ensimmäinen seksterni: Seksterni syntyy, kun kuuden arkin nippu taitetaan kahtia (= 24 sivua).
  58. sensori Niclas von Oelreich
  59. Jacob Serenius
  60. Casper Wijkman
  61. Carl Kröger
  62. Pehr Högström
  63. esittämällä pappissäädylle muistion: Fredric Ulric von Essen, Ödmjukt memorial. Anm. hos ridderskapet och adelen d. 28. junii 1766 (1766)
  64. Jakob Gabriel Rothman, lääketieteen opiskelija, seikkailija. Hänen nimettömänä julkaistu kirjoituksensa oli Rikets fördärf och undergång genom et konstladt och förledande finance-­systeme, nyligen föreslagit såsom rikets hjelp, af riksdagsmannen och comministern magister Andreas Chydenius (1766).
  65. pidin puheen, ... Salviuksen kirjapainossa.: viitataan kirjoitukseen Puhe, jonka kaikkein armollisimman kuninkaamme, kuningas Kustaa III:n, korkeasti kunnioitetun kruunajaisjuhlan johdosta 29. toukokuuta 1772 on Kokkolan raatihuoneella pitänyt Anders Chydenius, kirkkoherra (1772)
  66. vastaukseni sen ... Tukholmassa 1777: viitataan kirjoitukseen Vastaus Göteborgin tiede- ja kirjallisuusseuran esittämään kysymykseen: Onko maakauppa yleensä valtakunnalle hyödyksi vai vahingoksi ja missä määrin se vaikuttaa elinkeinoelämän vilkastumiseen tai taantumiseen? (1777)
  67. kirjanpainaja Henrik Fougt
  68. Todellisuudessa kysymys ei ollut laista, vaan maapäivien laittomasta päätöksestä.
  69. tutkielman isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista: viitataan kirjoitukseen Ajatuksia isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista (1778)
  70. uskonnonvapaudesta kirjoittamani muistio: viitataan kirjoitukseen Uskonnonvapausmuistio (1779)
  71. Carl Fredrik Mennander
  72. toisen muistion välityksellä: Tämän muistion jätti eversti, vapaaherra Hans Ramel.
  73. Lars Benzelstierna
  74. Olof Celsius
  75. Gabriel Lütkeman
  76. Uno von Troil
  77. Johan Michael Fant
  78. muistion puolueettomien jäsenten valitsemisesta tärkeimpiin valiokuntiin: viitataan kirjoitukseen Muistio valiokuntien jäsenten valitsemisesta (1765)
  79. Johan Arckenholtz
  80. pyysi minua sitten ... kaikille säädyille.: viitataan kirjoitukseen Painovapausmuistio (1765)
  81. lehtori Kraftman, tietämättä kenen kädestä teksti oli lähtöisin: Anders Kraftmanin osuudesta kirjoituksen syntyyn ks. Kommentti: Painovapausmuistion luonnos ja Painovapausmuistio.
  82. arkkipiispa Mennanderin: Mennander oli tätä kirjoitettaessa arkkipiispa, mutta vuosina 1765–1766 hän oli Turun piispa.
  83. Anders Forssenius
  84. Erik Miltopaeus
  85. Anders Nordencrantz julkaisi 1761 teoksessaan Försvar af riksens höglofl. ständers och riksdagsmäns rättigheter, emot tvänne, under herr bibliothecarien Wildes censur, loco censoris regii, tryckte Påminnelser vid det tryckte Memorial, som med riksens höglofl. ständers tilstånd upgifvit är; emedan i samma påminnelser bestrides det väsenteligaste af de rättigheter, som dem, såsom den högstrådande och lagstiftande magten, tilhörer s. 52–57 englantilaisen sensorin Gilbert Mabbotin kertomaksi esitetyn tarinan, jossa tämä erotessaan virastaan 1649 suosittelee koko sensuurin lakkauttamista. Chydenius viittasi Mabbotiin painovapausvaliokunnan toisessa mietinnössä 1766. Mabbotin kertomus julkaistiin vielä uudelleen kaksi kertaa. 1768 ilmestynyttä versiota Maboths ansökning hos parlamentet i Engeland, at få nedlägga sitt censors-ämbete, såsom skadeligt för sanning och nationen. Ifrån engelskan öfwersatt (1768) on aikaisemmin pidetty Chydeniuksen julkaisemana, mutta senkin takana oli todennäköisesti Nordencrantz. Kolmannen kerran teksti julkaistiin Nordencrantzin teoksessa Tankar om hemligheter, tysthets-eder, censurer, inquisitioner, urtima domstolar, klubber, cabaler, picknicker, twång uti- och wåld emot mennisko-förnufts förmögenheters bruk; förenade med magt i mennisko-wåld utan controll, samt deras wärkningar i och öfwer samhällen i gemen, och i Swerige i synnerhet [del 1] (1769), s. 74–79. Ks. Painovapausmietintö 1766.
  86. Gustaf Reuterholm
  87. Carl Wilhelm von Düben
  88. pappissäädyssä äänet menivät tasan: Chydeniuksen mukaan pappissäädyssä äänet menivät tasan puolesta ja vastaan, jolloin säädyn olisi voitu katsoa äänestäneen tyhjää. Hän kuitenkin muistaa väärin, sillä Forssenius äänesti kyllä poliittisen sensuurin poistamisen puolesta. Sen sijaan Forssenius ilmaisi kannattavansa uskonnollisen kirjallisuuden sensuurin säilyttämistä, vaikka tämä kysymys ei ollut tässä ratkaistavana. Muistivirhettä selittää se, että Forssenius sittemmin horjui kannastaan, vaikka joutui lopulta allekirjoittamaan mietinnön.
  89. kaikissa säädyissä: Ehdotus hyväksyttiin kolmen aatelittoman säädyn täysistunnoissa. Sen sijaan aatelissääty asettui vastustamaan sitä.
  90. on vahvistanut sen mitä pyhimmin vakuutuksin: Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen oli epäselvää, oliko vuoden 1766 asetus edelleen voimassa. Vihdoin 1774 hallitus antoi ”uudistetun kirjoitus- ja painovapausasetuksen” (Kongl. maj:ts nådiga förnyade förordning och påbud angående skrif- och tryck-friheten gifwen Stockholms slott, then 26 april 1774), jonka esitettiin puolustavan painovapautta samaan tapaan kuin suosittu vuoden 1766 asetus oli tehnyt. Tosiasiassa asetus merkitsi linjan huomattavaa tiukentumista ja antoi sijaa viranomaisten tulkinnoille. Kuninkaan tai hallitusmuodon arvostelusta voitiin rangaista kuolemantuomiolla. Asiakirjojen julkisuutta rajattiin merkittävästi.
  91. Raahen kaupungin ... vuorideputaation mietintöön: Viittaa raahelaisen raatimies Baltzar Freitagin jättämään eriävään mielipiteeseen Muistio rautaruukkien siirtämisestä (1766), jonka hän oli laatinut yhdessä Chydeniuksen kanssa.
  92. itsenäisten talonpoikien perinnöllinen ja rajoittamaton omistusoikeus maahansa
  93. eriävän mielipiteen rautakonttoria vastaan: viittaa kirjoitukseen Muistio rautakonttorin lakkauttamisesta (1766),
  94. se hyväksyttiin ... jäi vielä lepäämään: Chydeniuksen näkemykset saivat voimakasta vastakaikua talonpoikaissäädyssä, ja sääty äänesti rautakonttorin lakkauttamisen puolesta, mutta antoi myöhemmin periksi, kun syntynyttä pattitilannetta käsiteltiin toimitusvaliokunnassa. Ks. Kommentti: Rautakonttorin lakkauttaminen
  95. tiettyjen salaisten vaikuttimien takia pappissääty ei hyväksynyt minua mukaan: Chydeniuksen edustusoikeuden epäämisestä valtiopäivillä 1769, ks. Valtiopäivävaltakirja ja sen kommentti.
  96. kuninkaan erityisen armonosoituksen: Valtiopäivien päätteeksi 1779 Kustaa III myönsi Chydeniukselle teologian tohtorin arvon.

Englanti

123

Autobiography submitted to the Society of Arts and Sciences in Gothenburg

Anders Chydenius was born on 24 February339 1729 (Old Style)340 in the parish of Sotkamo, 2 mil from Kajaani (Kajana). His father was the Rector and Dean of Kokkola, Jakob Chydenius, who was then Chaplain in Sotkamo but in 1734 became Rector of Kemin Lappi and of Kuusamo and was transferred from there in 1746 to the parish of Kokkola, where he died in April 1766. My grandfather was the Rector of Rymättylä (Rimito), Anders Chydenius, M.A., the son of a farmer of that parish. The name of my mother was Hedvig Hornæa, daughter of the late Rector and Dean of Eurajoki (Euraåminne), Samuel Hornæus.

Next to God, I have a loving father to thank not only for life and its sustenance during my childhood and youth, which most parents provide for their children, but rather for untiringly instructing me from my tenderest years. He did not follow the usual path of merely burdening the memory of his children during their instruction. He taught them to think and at the same time to let the light of reason incline their hearts to virtue and piety.

For two years, under the supervision of a loving father, I received private tuition. For two years I attended the lower grammar school at Oulu and studied for one year under the personal guidance of the then Headmaster at the Tornio (Torneå) state secondary school and later Rector and Dean[124] in Oulu, Mr Johan Wegelius,341 with whose testimonial I left in December 1744 for the Academy in Turku, together with my older brother, the gifted Assistant Master Samuel Chydenius,342 M.A., who sadly was drowned in the Kokemäenjoki, and was enrolled in January 1745 as a student there, where I received instruction in philosophy and Latin composition during the first year from the then Assistant Master but now Archbishop, the Right Rev. Carl Fredrik Mennander,343 though I improved myself most of all through the daily company and discourses of the gifted Master Nordstedt with my brother, to which I always listened with the greatest pleasure. In 1750 I attended the seat of learning at Uppsala and in 1751 also defended my brother’s dissertation, De navigatione per flumina et lacus patriæ promovenda (“On the promotion of navigation on domestic rivers and lakes”). In 1753 I returned to Turku, having received a call to the newly established chapel at Alaveteli in the parish of Kokkola, to serve as their local minister, being also ordained as such in March by the then Bishop of the Turku diocese, the Right Rev. Johan Browallius,344 and, with the full approbation of my superiors, produced the usual specimina academica for a Master’s degree,345 which I was awarded the following year in my absence. My dissertation consisted of a few pages concerning American birchbark boats, with the late Dr Kalm346 acting as praeses. In the summer of that year I took up my duties at Alaveteli. In that small chaplaincy of 30 rökar I worked for 17 years without any thought of promotion and still less troubling125 my superiors with any application for that purpose, and I would probably have remained there until my death had my father not on his deathbed, shortly before he died, instructed me by letter to apply for the Kokkola parish in succession to him and to be the guardian of my two under­age half­siblings and maintain my stepmother, though I was not nominated to that post until two years later, when my father’s successor, Rector Johan Haartman, was transferred to the parish of Vöyri (Vörå).

Both the urban and rural congregation then unanimously declared their confidence in me and requested from the Consistory that I be sent there as a nominee, which I was also granted once I had passed my pastoral examination, and in the election I received an almost unanimous invitation and was in 1770 officially appointed to the parish of Kokkola, which I took over in May of that year and have now been in charge of for almost ten years, with which work I intend to continue as long as God grants me life and health, without seeking any greater earthly advantages during the remaining days of my life. In 1778, during the last Diet, I was honoured by the Right Rev. Bishop Haartman,347 at the request of a majority of members of the most Reverend Estate of Clergy, without the slightest action on my part, with the title of Dean and was officially appointed as Dean on 24 February last and at the same time granted[126] a doctorate of theology by His Majesty, which was conferred on me by the Archbishop of the Realm, the Most Reverend Dr Carl Fredrik Mennander, on 6 June last.

I sincerely confess that I am undeserving of all the Lord’s kindness, which he has shown my unworthy self in manifold ways, not the least of which is that the Lord has vouchsafed me a good, loving and faithful spouse, as I entered upon marriage in October 1755 with Miss Beata Magdalena Mellberg, daughter of the tradesman Olof Mellberg from Pietarsaari. Being childless myself, I have regarded it as my duty to bring up the children of others, among them in particular my half­sister Helena, who in the autumn of 1777 married the Headmaster of the school in this town, Master Johan Kreander,348 my half­brother Adolph Chydenius, who died this autumn in Oulu from an epidemic of dysentery, and my sister’s son Johan Tengström,349 who is still studying at the Academy in Turku and holds out the joyful hope that my expenditure and toil on his upbringing will not have been in vain.

As brief as the account of my life is, as simple has my mode of life likewise been so far, and I also sincerely wish that it will involve nothing else out of the ordinary, even if this mortal frame were to be granted a few more active years, than that I be allowed, whether as part of or outside of my official duties,127 to do some good and defend innocence and that I shall close my eyes in the bosom of my dear Saviour.

But if the Royal Society of Arts and Sciences also requested from me some account of my studies, my writings and my experiences as a member of the Diet, I ought to likewise try to be candid in that regard.

At the universities my studies were miscellaneous; I dabbled a little in a variety of subjects, which was also to some extent required for the degree for which I was studying. Apart from the philosophical sciences, I was very interested in mathematics, especially geometry, astronomy, gnomonics,350 mechanics and some algebra. But since I entered upon the pastoral profession, which is inherently precious though despised by many, including clergymen, the study of the practical doctrine of salvation has been my principal occupation. I have sought to establish the most certain and manifest theoretical truths as the foundation of the Christianity of my parishioners, and ever since I attempted at the university, in the enthusiasm of my youth, to follow all kinds of fine theological distinctions as well as to split hairs myself by the rules of logic and metaphysics and found, both in discussions and in my own reflections, that I did not know in the end to which straw I should cling with my own conviction, I have stepped back from those dizzying heights and resolved, in accordance with Paul’s instruction[128] to Titus, ch. 1, v. 9, to hold firm to the sure word as taught, which has led me to ask myself when I hear or read such subtleties: Quis est usus huius loci practicus?351 And when the Lord granted me the grace to preach, not merely in order to say something but to convince my parishioners and to move them, I soon found how inappropriate that stilted erudition was in the pulpit and that a priest could never be as simple as he ought to be even in genteel urban and academic parishes. For if the purpose of a sermon were either to persuade the congregation of one’s wide reading or to show, by such a learned sermon, that one regards the congregation as people who are able to grasp and understand such a learned piece of work, then subtleties and grandiloquence might be tolerated, though they will always amount to charlatanry, but if it is to persuade and move, change and improve the progress towards Christianity and virtue, then the reasons for that should be as simple, the means as comprehensible and the incentives as powerful as possible, whereas the elevated learning is, on the contrary, nothing but an obscuring fog for a pilgrim who longs for the goal of blessedness.

Catechization, by which I do not mean some perfunctorily delivered sermons on the catechism or some formally conducted household examinations but all the oral instruction by which a priest should, through conversations, instil and implant in his parishioners of all ages the necessary and infallible grounds of the correct doctrine of salvation, for a living Christianity, is what I have found to be the hardest and most responsible129 of all my official duties. It requires a plainness and simplicity that must almost presume nothing to be familiar, and, although I do in some degree possess the gift of intelligibility, I often find myself at a loss in this regard, despite all my efforts. It requires an order in which the truths are joined together by unforced links and flow from one another; it requires a pure and unforced faculty of thinking and constant reflection, if leaps from one thing to another are not to make a farrago of it all; and lastly, it also requires a spark of the celestial flame in one’s heart, that is, a divinely inspired longing to liberate one’s own soul and the souls of those who listen to us. We must keep before our eyes on the one hand the sanguinary judgment that awaits us if we fail to proclaim all God’s counsels to our congregation, namely that he is cursed who does the work of the Lord with slackness etc. (Jer. 48:10) and, on the other hand, our reward of grace (Dan. 12). The eternal bliss of our congregation should also be very close to our heart, so that we simultaneously enlighten, persuade and move our congregation by means of our catechization: hoc opus hic labor.352 For that there are a number of opportunities, apart from the regular catechetical meetings: as, in particular, when instructing the young people as they are being prepared to receive their first Communion, when people move into the parish and again when they leave it, as well as when visiting the sick, if they are not too infirm. Such opportunities I have always eagerly sought to make use of and have most often felt a particular blessing from God in doing so.

But that is not all: the Lord likewise, through the powerful effects of His grace on myself[130] and my communicants, opened a new door to make my office more fruitful when I began, for their individual instruction and devotion, to use the Sunday afternoons for some godly conversations and instructions, at first with them and, at the persistent request of others in my congregation, with all those who wished to attend such devotional exercises, in which the previously delivered sermon is generally explained and more closely applied to the consciences of those present for chastisement, counsel and consolation. I have now continued with this for more than 15 years, and a large part of my congregation has also frequently but quite freely participated in these devotional exercises in my house, often to the number of 200–300 individuals, which are always concluded with an evening prayer adapted to the theme, after which I have offered open access for private conversations to those who desire it. In order not to be impeded in this, I immediately declared on taking up my parochial duties that I would refuse to pay or receive any visits on Sundays other than those that are conducive to some improvement in Christianity.

Apart from this principal occupation of mine, I have also sought to be useful to my fellow beings in other ways. I had indeed studied chemistry a little at Uppsala, though without any application to medicine; but during the first years of my ministry, being far removed from any physicians in the countryside, I began, following the printed account of the curing of children’s diseases issued by the Royal Medical Board,353 to practise the cures on the children of my parishioners. The household remedies of Assessor Haartman354 and the Parish Pharmacy of Assessor af Darelli,355 which were published soon after that, guided me progressively in the science, so that I began to study chemistry in order to prepare drugs. I made up my mind, wrote off for equipment and raw materials and set up131 a small chemical laboratory, in which I eventually advanced so far that I myself produced mercurius sublimatus corrosivus, mercurius dulcis, calomel and other mercurial compounds, spiritus nitri fumans, spiritus salis and spiritus salis ammoniaci,356 liquidus Hoffmanni357 and others and prepared all kinds of medicines with them. I improved no less in the knowledge and use of all kinds of resinous solutions, made experiments with them in different solvents and had enough patients on whom to practice my medicines and rarely bought anything except simplicia358 from the pharmacies.

I assiduously read Archiater Rosén von Rosenstein’s anatomy359 and also began to conduct surgical procedures, to excise cancerous tumours and sebaceous cysts, often in quite dangerous places, and in particular to operate on the eyes360 and make incisions in the eyelids of those with ulcerating eyes, with almost unbelievable success.

After many trials I invented an eye­water that somewhat resembles that of Mrs Segercrona361 but which excels it in many respects and is specific enough for most weak and bleary eyes.

I had time to occupy myself with such things as long as I was chaplain of a small chapel, but when I took over the parish of Kokkola my official duties also became too extensive and unremitting for me to be able to continue with that, except that I have now and then been obliged to perform operations on those with weak eyesight and occasionally to write prescriptions for some of my parishioners to the pharmacy in Vaasa or Kokkola, owing to the lack of any[132] reliable medical practitioner any closer than 14 mil from here.

There was nothing with which I was less acquainted than politics when I became a clergyman, but the newspaper Riksdagstidningar that was published during the Diet of 1756 first inspired me to give some thought to the Swedish political practice and our political regulations, and when Board of Trade Counsellor Nordencrantz presented his detailed memorial362 to the Estates of the Realm in 1761 during the Diet and it soon came into my hands, together with other writings of his concerning the rate of exchange, I was stimulated to learn more about such subjects. I found this author in possession of so much knowledge and so many comments in politicis,363 with such a wealth of ideas, that, despite his style being rather heavy and full of repetitions and although a partisan rancour also reveals itself in them in many places, there was nonetheless an abundant store of topics here to attract the full attention of an inquiring reader and of fundamental truths in politicis that sound reflection and a heart well disposed towards the fatherland could not but approve of and accept.

With such information provided for me by Mr Nordencrantz concerning humankind and its abuse of power, about the English execution of the law as compared with our laws and their administration and abuse, as well as some general notions regarding our country’s financial system, rate of exchange and the like, with such a grounding I travelled to the Diet of 1765133 as the parliamentary delegate of the chaplains and then had the opportunity during such a protracted Diet both to increase my knowledge through reading and conversations and also to reinforce it by experience.

Husbandry has also been a subject of not inconsiderable interest to me, in which the late Lieutenant­Colonel Boije’s farming manual364 has been my tutor, as the one that most closely follows nature. At my new chaplaincy in Alaveteli, which was built in 1753 beside a waterfall on quite an appalling stony slope, I established a small kitchen garden and orchard, surrounded it with stone walls, laid it out in regular terraces towards the river with a dam that conducts the water from the waterfall to the garden, improved a fairly watery marsh first into arable and then into meadow land, constructed barns for leaf­fodder and began to annually gather a crop of leaves according to the instructions of Mr Boije, but endeavoured in particular to acquire and maintain a flock of genuine Spanish sheep and to that end ordered mature sheep, rams and ewes from the aforementioned Lieutenant­Colonel and tended them in exactly the manner prescribed by him in his farming manual, with the successful result that the cloth I produce from this flock rivals our finest Swedish cloths in softness. Among my farming activities the fact should also be included that on the land of my present rectory I have turned a stony slope into an arable field and surrounded it with a stone wall, raised earthen banks around meadows to a length of several hundred famn, built[134] a large cowshed, a stable with room for ten horses and a cook­house, all constructed of granite, and a brick­built brewhouse and bakery, for which labour and expenditure on an official residence His Majesty has also graciously freed me from all personal taxes for myself and all my household.

Literary exercises have attracted me since my student days and I have constantly read all kinds of belles­lettres with critical attention and sought to improve myself in that regard both in my writings and in sermons and speeches on several ceremonial occasions. My aims in this respect have always been a facility of syntax and expression, persuasiveness and grace, and however paradoxical I have often appeared to be in my propositions, my rather idiosyncratic style of writing has nonetheless won favour with the public, far beyond what I could have expected or surmised.

On the other hand, I have paid no attention at all to legal matters and practical jurisprudence, and have always regarded a small loss as preferable to gains achieved by means of a factitious lawsuit.

Now a few words about my writings.

No Swede of an intellectual bent can have had less expectation of ever becoming known as an author in his native country than I. My limited knowledge, my quiet and secluded way of life and yes, I ought to candidly confess it, my complete detachment from the wider world, having decided to examine my own sinful heart in a remote corner of the world and in my ministry to benefit the flock entrusted to me by heaven, my heartfelt contempt for flattering fame, had put far from my mind135 the thought of ever writing anything for the general public or of holding any office of greater consequence than the modest position that I initially occupied. But the ways of Providence with my unworthy self have been quite different from what I could have imagined.

Compelled by my friends to embark on the first essays, they have been received with attention and satisfaction by fellow citizens, who have consequently imposed more upon me and have obliged me to increase my limited knowledge by some further reading and reflection. Continuing approval of my efforts, and the zeal that I developed in the course of them to attempt to do some good, have subsequently imposed that on me as a duty, indeed as one of my noblest pleasures. But my main task, my busy and responsible ministry, has in this regard always obliged me to keep to the circumscribed and brief disquisitions that have rarely been produced during the daytime or normal working hours but always in the silent midnight hours, which most people spend unproductively, if not in vices then in the lap of sleep on the couch of indolence. It may well be profitable to be a writer in Germany, France and England, even with a modest talent, but in Sweden it is always a pure loss. I ought not, however, to conceal what I have received as an author pro labore.365 The late Director Salvius366 paid me 700 daler kmt for my circumstantial response to the refutations of The Source of Our Country’s Weakness367 and 400 daler for my piece on finances. Before God and my conscience, that is all the wealth I have earned as a writer.

In 1750, when the happy news was expected of the safe delivery of Her then Royal Highness,368 the present Queen Dowager, which occurred with the birth of Prince Frederic Adolphus, I was obliged during that celebration to deliver a speech as a student in the synodal auditorium in Kokkola,[136] by which I proved to the complete satisfaction of the audience the Prosperity of the People of Finland under the Crown of Sweden.

I responded in the usual manner under a motto to three of the prize subjects proposed by the Royal Academy of Sciences and twice competed for the highest prizes. The first was economic, concerning the cause of moss-growth on meadows and how it might best be prevented, on which occasion only the fact that my response arrived two or three days too late disqualified me from receiving the gold medal that would otherwise have been my due. The response was printed together with the prize­winning response and another one, by Rector Hederström I believe, and each of us was awarded an accessit.369

The second was mechanical: whether our ordinary carts can be improved such that one can as easily carry 70 lispund on them as at present 40. Here the late Superintendent Faggot370 and Dr Gadolin371 became my competitors, and the former won the prize, being not only a member of the Academy but also having relatives in the Royal Academy of Sciences, though with what justice those in the know will be best able to judge, especially if it was the case that the question had been proposed in the Royal Academy of Sciences by himself or his friends. In any case, the Academy again, as on the previous occasion, awarded me as well as Dr Gadolin an accessit and decided to print both contributions along with the prize­winning response. However, Gadolin then withdrew his response, so that mine follows that of Mr Faggot.

The third was political, on the cause of the emigration of Swedish people and how it may be prevented. There I was also one of more than 30 competitors. On the response to this I incontrovertibly worked the hardest compared to the previous ones, but for that very reason it was most unlikely to be considered: the descriptions were too candid, far too graphic; they were unsuitable. A patriot was at that time barely allowed to think about the injuries suffered by the country, much less talk and write137 about them,372 as such things were unheard of unless it was done in order to support the aims of some noble gentleman or to pull the rug from under one party or another, but it was nevertheless printed in 1765, at my own expense and with a dedication to the Estates of the Realm.

When the question concerning the establishment of more staple towns in the kingdom that had been seriously raised during the Diet of 1756 was carried to extremes during the subsequent Diet of 1762 by the distribution of several barrels of gold373 by the opposing parties but was nonetheless brought to a halt, the then Deputy Governor of Ostrobothnia and Chief Judge Johan Mathesius374 decided not only to unite the towns of Ostrobothnia more closely with the surrounding rural regions at a general provincial assembly at Kokkola in 1763 in the interval between the Diets, in order that they should work together at the following Diet for the previously requested freedom of navigation, but also to arm themselves against the opposition that might be raised against the change by the merchants of Stockholm and Turku. I was also urged on that occasion by some friends in Kokkola to contribute to such a good cause on behalf of that town by means of some treatise375 and was for that purpose informed of the arguments that the merchants of Stockholm had adduced against it at the last Diet, which were so powerfully formulated that they could not be weakened by a few brief memorials, and whose arguments I regarded myself as powerless to refute. Yet, compelled by my friends, I decided to make an attempt, in which I succeeded so well during its implementation that no one has ever since dared to confront or respond to the arguments advanced there. The treatise was audacious and I wished to remain anonymous, but no one at the assembly was courageous enough to present it. I therefore had to appear myself and read it out before the entire gathering, with the lively approval of most of the audience, which, because of envy, very nearly caused me to be arrested that same evening, had not some wellwishers, entirely without my knowledge, been able to prevent that. This treatise was subsequently printed in 1765 at the expense of the town of Kokkola under the title of Refutation of the Reasons Employed to Deny the Towns in Ostrobothnia and[138] Västerbotten as Well as in Västernorrland a Free Navigation,376 and was distributed free of charge to all the Estates.

The late Director Salvius, as an investor in the metalworking industry and the iron trade, had learned from long experience how oppressed that branch of the economy was, because the buyers of the products of the mining districts were few and combined, and advances were almost unobtainable. He knew that the Commodity Ordinance of 10 November 1724 and its elucidation of 28 February 1726 were the real causes of the foreign buyers being driven out of the iron trade and how the prices of salt and grain (those commodities that are indispensable in all commerce) have thereby been raised. He liked my style and asked me to think about the subject and gather material on it and write something. The subject was at first quite alien to me, but the access that I had as a member of the Fisheries Joint Committee to the records of the Royal Board of Trade soon enlightened me on the subject; in the same year of 1765 my disquisition on the subject was printed under the title of The Source of Our Country’s Weakness, which struck the general public as so paradoxical and attracted so much attention that two large editions were issued within a few weeks, there was great agitation everywhere and vengeance was called for against the initially unknown author.

The enemies of free navigation had commissioned a defence of servitude for this Diet as well, entitled Indefeasible Thoughts on the Establishment of Five New Staple Towns in the Northern Provinces of the Realm,377 a reserve defence that they nonetheless withheld until my Refutation had been printed, in which all their arguments had already been confronted and demolished. They must quickly have realized that it was therefore quite useless in that form as a reply to my treatise, but as the manuscript must have cost them a tidy sum, which they did not wish to lose so suddenly, and as they either found no one willing to reply to my treatise or else thought that he would cost them too much, they nonetheless decided to have it published, though the time and circumstances were so unpropitious,139 and let it have what effect it could; I therefore penned some Remarks378 on it, which are printed at the end of The Source of Our Country’s Weakness.

Little critiques of The Source379 began to fly like swarms of birdshot, but they were merely harbingers of two general salvoes that were then fired off against it one after the other, the first under the title of Circumstantial Refutation of the Treatise Called The Source of Our Country’s Weakness,380 the author of which remains unknown to me, although I have heard two prominent names mentioned, the second entitled Water-Tests conducted at that Source,381 composed by the learned and literary Secretary of the 50 Aldermen of the City of Stockholm, Mr Edvard Runeberg; both were received with such great acclaim by the friends of the Commodity Ordinance that they thought the author of The Source would never again dare to make an appearance unless he wished to be laughed to scorn by the general public.

I then first wrote a short piece entitled The National Gain, which was printed at my own expense by Director Salvius and was intended as a preparation for my response to the critiques, and soon afterwards my Circumstantial Response382 to both the Circumstantial Refutation and the Water Tester was printed, for which Salvius was again my publisher, by which my opponents became aware that my gun was more heavily charged than they had imagined, after which Response on my part there was a general silence on that subject.

That same year, towards autumn, the Secret Committee requested from the plenary assemblies complete authority, when putting the financial operations in order, to adopt whatever regulations and measures it thought fit, without the knowledge of the plenary assemblies, which, although completely contrary to the instructions given to the Secret Committee, was nonetheless universally approved, for the majority had faith in the Joint Banking Committee.

A few weeks after such complete authority had been granted, so much money vanished from the Bank under the greatest secrecy that even its members,383[140] with their unlimited authority, fell into some irresolution and perplexity as to how the plan for gradually restoring the exchange rate could best be achieved. That induced in me, who was not a member of the Secret Committee, great apprehension and anxiety for my fatherland, the welfare of which I thus saw had been placed at risk in complete silence, and I began to ponder the matter and gather information, for I shuddered to think of the consequences of a restoration of the exchange rate. I therefore briefly set down my thoughts, which I personally handed to the Speaker of the Nobles in the Joint Banking Committee with a humble request that the Joint Committee should consider them, as I would otherwise be obliged to lay the matter before the public in all its vivid complexion, so that it would realize in future that I had had no part in the unfortunate consequences of a restoration of the exchange rate.

Board of Trade Counsellor Nordencrantz384 was the mentor of the Joint Committee in the plan of restoration that it adopted, and Colonel Gyllensvaan,385 the Chamberlain Baron von Essen386 and Captain Baron Cederström387 were its most active members. I waited, I demanded a response, when they finally undertook to persuade me of my error at the home of member of the Joint Banking Committee in the presence of a number of people, but my arguments were in my view far too solid to be disproved and my conviction thus shaken. I expressed myself heatedly at one point about the adopted plan in a conclave with the Speaker of the Nobles; but that was of no avail, and I therefore carried out my promise and wrote the piece called A Remedy for the Country by Means of a Natural System of Finance, which is no less notorious than The Source. I decided at first to remain anonymous and thus the first sextern388 passed the censorship and were printed, but when the censor, in conversation with the Speaker of the Nobles, General Rudbeck, happened to mention that work, which was at the printers and which the Speaker was curious to see, the censor himself fetched the manuscript from the printer and showed it to him. Then the censor was ordered to prevent its printing but also to summon the author through Director Salvius, upon which I was told by Mr von Oelreich389 that the treatise would not be allowed to be printed but that141 the Speaker had promised to honourably compensate the author for the trouble he had taken. I then took back my manuscript and kept very quiet until the fire had died down, when I went to the late Bishop Serenius390 and told him that I had written something on financial matters and wondered whether he would present it to the Estate or suggest deputies who would scrutinize it. I was in very good standing with him at that time and he was immediately prepared to propose in the Estate that it be submitted to auditors whom I designated: these were the Deans Wijkman,391 Kröger392 and Högström.393 However, the scrutiny was mostly left to the last of these, who presented the Estate with his opinion that he had not found anything in my treatise except what had previously been argued for and against in printed publications and proposed that it should be printed, which was approved.

No one else in the Estate knew what the treatise contained; those of the predominant view trusted their friends, who had scrutinized it, but the others began to oppose its being printed. I was therefore obliged to show the manuscript to some of them and assure a few doubting fathers by means of a trusted gentleman that they had nothing to fear from it, when the endorsement of the Estate was approved on 11 June 1766, whereby the Estate permitted that treatise to be printed. Salvius was given the manuscript and continued day and night with the printing that had begun earlier, and in no time at all the banned item was in everyone’s hands; gentlemen bought 40, 50 or up to 100 copies at a time and sent them to the provinces. I will never forget Permanent Secretary von Oelreich’s description of the members of the Joint Banking Committee two days after it had appeared: They curse, he said, and they read. As soon as it appeared, I distributed unbound copies free of charge to all the members of my Estate, most of whom, from both parties, sincerely thanked me for it at the next plenary session, but it was not long before the tide turned and the ruling party directed all their weapons against me as a seditious and perfidious man.

Heated debates about me and my treatise took place in the Secret Committee. The Chamberlain Baron von Essen set the tone of the persecution[142] with a memorial in the Estate of Clergy, in which he asked whether the endorsement of the Estate signified assent. I was called in for interrogation by the Secret Committee, where several insidious questions were put to me one day, with great severity in the morning, with a beguiling courtesy in the afternoon. In the evening before the last plenary session that I attended during that Diet, I was treated as a traitor to my country even at the club and the most merciless drafts of a retraction were read out to me, which I was expected to sign, and the most mendacious calumnies were hurled at me by those who a few days earlier had been my greatest friends and supporters, and the following day I was voted out of my Estate. I was threatened with arrest or even worse and was advised to escape, but I remained in Stockholm for five weeks without anyone laying a finger on me, and finally went to see the Speaker of the Nobles and asked whether there was any objection to my returning home. Board of Trade Counsellor and Knight Nordencrantz told me that he had been requested to write a refutation but claimed to have replied: no! For that purpose a certain Rothman394 was ransomed from the debtor’s prison, who made such a masterly job of it that, although the censor deleted whole pages of sheer abuse from the manuscript, there was still nothing else left in what finally remained to be printed, a tract that I deliberately left unanswered. The terrible drop in the exchange rate in 1767 and the general distress caused by that throughout the country and the destruction of the party before the following Diet have been the best refutation of it.

On the happy day for all inhabitants of Sweden when the crown was placed upon the head of our Great King and the town of Kokkola wished to emulate other subjects in expressing its joyful reverence for its King, I was chosen to be their spokesman and delivered a speech395 in which I sought to demonstrate how Gustavus III had then already demonstrated his greatness both within and outside the realm, which was then, at the request of my friends and supporters, printed the same year by Director Salvius.143

In 1776 I submitted to the Royal Society of Arts and Sciences in Gothenburg my response to its prize question concerning the rural trade,396 which I subsequently had with a short preface printed in Stockholm in 1777 by the Secretary and Knight Fougt and at his expense.

In the summer of 1778 so much began to be written in Dagligt Allehanda about a new statute on servants, and many people made such harsh, such preposterous proposals that one could not but shudder at them, and apart from that a regulation on the casting of lots had already been passed in one county, though its implementation was prevented by our humane King. These severities stirred me to the defence of liberty. I therefore wrote about the natural rights of masters and servants, with a humble dedication to His Majesty; the Secretary and Knight Fougt397 was again my publisher. The piece appeared, and the many debates to which it gave rise in Dagligt Allehanda398 and Stockholms Posten399 show what attention it had aroused. The conflict still continues and is unlikely to cease until His Majesty personally settles the matter.

I should finally also mention among my writings the memorial400 that was submitted at the beginning of 1779 to the most Reverend Estate of the Clergy concerning freedom of religion, which was soon afterwards printed by Secretary Fougt. The procedure on that occasion was as follows. In consultation with a few friends401 I drafted that memorial as early as the beginning of December, then conferred about it with several members of my own Estate, who fully approved of the idea and advised me to present it to the Estate. But when I realized that it could arouse excessive opposition among some members and an intense persecution of myself, I decided to let His Majesty first read it in person, with a humble request that, should His Majesty approve of the idea, he would then also strongly support it before the Estates of the Realm and protect the author against persecution. I was most graciously assured of this and the memorial was presented to the Archbishop, who did not, however, submit it to the Estate until the matter was raised in the Estate of Nobility in the form of another memorial[144] and was taken up for debate in the other Estates. The matter was tabled in the Estate of Clergy one day, and the following day it was debated with uncommon vehemence by Bishops Benzelstierna,402 Celsius403 and Lütkemann,404 of whom the last also referred with bitterness to the author, when the Chief Court Chaplain von Troil, the Cathedral Dean Dr Fant and I had also put ourselves down to speak in defence of the freedom of religion, but the proceedings were conducted through all kinds of objections in such a way that none of us was allowed to say a single word and the question was dismissed with immense passion, although it was approved by all the other Estates the same day.

A reliable anecdote regarding this treatise. When His Majesty observed the vehemence against me in the Estate of Clergy and the indifference and steadiness with which I confronted it, he observed: “I am fairly audacious as well, but I would never have dared to do what Chydenius did.” It was indeed true that almost all my adherents in the Estate wavered and withdrew and I stood alone when the heat was greatest, although others had previously been as zealous and active in the matter as I was.

This account of my writings has included most of my experiences as a member of the Diet, in which they presumably occupy their rightful place, but there are also a few events that are worth recording for posterity, which illuminate the history of this era and will probably be looked for in vain elsewhere.

As soon as I was admitted to the Estate of Clergy as the individual delegate of the chaplains at the Diet in 1765, I drew up and presented to my Estate a memorial regarding the appointment of impartial members to the most important joint committees, by which everyone seemed to be amazed but of which no notice was taken, as it directly contradicted the lists that the Electors were then already preparing. I sought and gained the acquaintance of my teacher, the polymathic

Nordencrantz, who entirely approved of the content of my memorial.

But I worked on nothing as assiduously during this Diet as on the freedom of writing and printing. The writings of Nordencrantz had already opened my eyes so far that I regarded it as the most precious possession of a free country. It was also very acceptable to the party405 that had for so long been subordinate and was now for the first145 time in power, which desired to uncover the secrets that had been concealed by the previously ruling party, under the rule of which they had for so long been oppressed. I therefore drew up a memorial on the subject, which I communicated to the late Bishop Serenius, who introduced me to the late Court Councillor Arckenholtz,406 who had just arrived in Stockholm, in order to confer with him about this. After several conversations and deliberations I rewrote my memorial and asked Bishop Serenius to take the lead on such an important matter by adding his signature to the memorial. He looked over it and shortened it but inserted at the end of the plan of liberty that one should not be allowed to write anything concerning the state, by which I was highly incensed, as with these few words everything that the friends of repression and secrecy could ask for was already conceded, and declined to have anything to do with it. He regretted that the matter was rather sensitive and met with opposition but then asked me to write as I wished under my own name, which I did and submitted it to all the Estates, to which, however, an honourable member, Schoolmaster Kraftman,407 lent his name, without knowing who had written it.

The Estates referred this matter of the freedom of printing to the Grand Joint Committee to be elaborated by a special Committee, of which I and Archbishop Mennander and the then Dean and now Bishop Forssenius408 were members of our Estate. The issue was divided into two separate parts, the first being to define what it would be lawful to print and what unlawful, the second dealing with the censorship or the legal tribunal before which the case would be examined. On the former, all the members were agreed, but not on the second. If freedom of writing and printing becomes a main pillar of liberty under all regimes that protect it, if most of Sweden’s misfortunes in the recent past have arisen from obscurantism and delusion, it is worthwhile for posterity to know about the small coincidences by which it has been granted here, as if by a lucky chance of Providence, to the inhabitants of Sweden – anecdotes that will never otherwise reach the hands of our historians.[146]

I saw clearly that the most extensive freedom to choose any subject on which to write would mean nothing as long as its application were to depend on the arbitrary will of a single person, namely the censor, over whom either a ruling party or ministry or ruler would be able to exercise control, and I therefore firmly proposed to have the censorship in all political cases entirely removed, but my influence with the most important and enlightened members was relatively slight. I therefore turned to the delegates of the Estates of Burghers and of Peasants and persuaded them to make common cause with me. Through my supporters I also worked upon the Dean, Bishop Forssenius, so that he too declared that he was opposed to censorship. The question had already been raised in the Committee and tabled, and at the following session the question was raised again by Burgomaster Miltopæus,409 who asked to hear the opinion on the matter of the censor librorum, Permanent Secretary von Oelreich, who best understood the advantages and disadvantages of the censorship. Mr von Oelreich, who had a seat on the Committee not as a member but as an expert adviser, first spoke gracefully about the great importance of the freedom of writing and printing, yet he nonetheless regarded it as hazardous to leave the works that were to be published without any censorship, believing that the censor should have his hands tied by formal instructions, so that he did not arbitrarily prevent the authors from having their works published, but he feared that there would be an unbridled frenzy of book­printing if the censorship was completely abolished. I for my part could not but praise the Permanent Secretary’s great merits in the office of censor, who had allowed so much more enlightenment to reach the nation than all the others that have held that office in Sweden, but I also pointed out the peril to the nation and to liberty of such a guardianship, which might soon fall into less worthy hands, and urged him, like Mabbott410 in England, to make his name immortal and renounce censorship altogether and leave it in the hands of a free nation and under the surveillance of the law. The debates on this became extensive on both sides. An adjournment was requested in the matter, but I maintained that the case should be decided according to the established practice of the Diet.147

The members were of different minds, so a vote was taken in the Committee. Our permanent chairman, Chief Judge Baron Reuterholm,411 was not present on that occasion, so Lord Chamberlain Baron von Düben412 acted as chairman when the Estates of Peasants and of Burghers voted against the office of censor. Bishop Mennander was not present, Bishop Forssenius dared not reject it outright, whereas I took the same stand on the issue as the aforementioned Estates. The majority of the Nobility, on the other hand, were in favour of maintaining the censorship, resulting in two Estates being opposed to it, the Estate of Clergy ending up with paria vota413 and one being in favour of retaining the office of censor. The report of the Committee was consequently to be drawn up against censorship, which I undertook to do and luckily just managed to get it approved by the Committee before I was voted out of the Estate a few days later. The entire issue thus depended on the absence of a single member of the Estate of Clergy who was also in favour of a censor, which could have meant two Estates against two, when no report could have emerged. Chief Judge Baron Reuterholm did afterwards draft a separate motion in favour of censorship, which most of the members signed, but fortunately it was so prolix and so convoluted that when it was read out along with the report in the Grand Joint Committee the members tired of listening to it, and those in favour of the freedom of writing could easily see that it would hardly be protected with so many subtleties and reservations, so that the report was finally unanimously accepted, first in the Grand Joint Committee and then by all the Estates. Thus, liberty at last prevailed and the Swedish wit happily escaped from an oppressive guardianship, and although dangerous intrigues have since then been conducted to destroy this most precious aspect of liberty, it has nonetheless been most solemnly confirmed – praise be to Providence and our Gustavus – by our Most Gracious King, who is not willing to rule with obscurantism. May Swedes make worthy use of it and may it always radiate light, truth and virtue around the Throne and in the hearts of all citizens, to make the reign of our clement King[148] a great one and his subjects happy under his sceptre!

Together with a parliamentary delegate from Raahe, I composed a separate motion for the Joint Mining Committee against the transfer of the forge tax,414 which was also approved by the Estates of the Realm, whereby an attempt was obstructed to gradually turn the whole country into a mining region and imperceptibly subordinate the allodial rights of the country people to the privileges of the metalworking industries.

I likewise composed a separate motion against the Ironmasters’ Association, which was at first approved by the Estates of Burghers and of Peasants but was taken up again after my departure from Stockholm as a result of powerful pressure from the Nobility, by which it was finally brought to a standstill.

Appointed by the chaplains in Ostrobothnia, I also attended the Diet of 1769 but, owing to certain secret machinations, I was not accepted by the Estate of Clergy. However, in Norrköping I received a summons from the Consistorium Ecclesiasticum in Turku to take a pastoral examination and immediately travelled there and was nominated, following an interview concluded to the satisfaction of my superiors, to the position of Rector of Kokkola.

Last year, 1778, I was again honoured with the majority of votes to be the individual parliamentary delegate of the clergy in Ostrobothnia and attended that first notable Diet since the change in the constitution, at which I finally received the favour of being allowed a private audience with our Great King and in the course of it to candidly present the most pressing concerns of my native region.

I am profoundly grateful that I have by my modest endeavours for King and Country won the special favour of my dear King with an express assurance of all possible promotion and favour in whatever I might wish for. For although I have never been one of fortune’s favourites or aspired to official honours and do not in my occupation lack an income that, with a contented mind, will suffice for earthly happiness, and although I never intend in that respect149 to seek or accept any promotion, such a high and gracious offer is nonetheless in itself something on which I set infinite value.

Kokkola, 14 February 1780

Anders Chydenius


  1. 24 February: as Georg Schauman has shown, a more likely date is 26 February. See G. Schauman, Biografiska undersökningar om Anders Chydenius, Skrifter utgifna af Svenska Litteratursällskapet i Finland 84, Helsinki: Svenska Litteratursällskapet i Finland, p. 9.
  2. Old Style: refers to the Julian calendar, which was used in Sweden until 17 February 1753, when it was replaced by the Gregorian calendar.
  3. Johan Wegelius (1693–1764) was rector in Tornio from 1725 and dean in Oulu from 1757. His main work as a religious writer was a postil in Finnish, Se pyhä ewangeliumillinen walkeus (1747–9). He was influenced by, for example, the Pietists and the Moravian Brethren.
  4. Concerning Samuel Chydenius (1727–57), see Anders Chydenius’s life and work/Life and career up to 1765.
  5. Carl Fredrik Mennander (1712–86) was bishop of Turku from 1757 to 1775 and Swedish archbishop from 1776 to 1786. He was a member of the Royal Academy of Sciences from 1744 and a member of all the Diets from 1756 to 1778. During the Age of Liberty he was acknowledged as a leading Hat.
  6. Johan Browallius (1707–55) was a natural scientist, theologian and politician (a Hat). He became professor of natural history in Turku in 1737, professor of theology in 1746 and bishop of Turku diocese in 1749.
  7. Master’s degree: Chydenius became filosofie kandidat in Turku in 1753.
  8. Pehr Kalm (1716–79) was a botanist and economist, best known as one of the socalled apostles of Carolus Linnaeus. As such, he took part in Linnaeus’s scientific journeys through Sweden (Västergötland and the county of Bohus) and was sent to North America in 1748–51. He was appointed to the Royal Academy of Sciences in 1746 and became professor of economy in Turku the year after. See Anders Chydenius’s life and work/Life and career up to 1765
  9. Jakob Haartman (1717–88) was professor first of philosophy and then of theology at Uppsala University. In 1776 he was appointed bishop of Turku.
  10. Johan Kreander (1752–79) was the headmaster in Kokkola from 1776 to 1779.
  11. Johan Tengström (1757–1821) was the youngest son of Chydenius’s sister Maria through her marriage with Johan Tengström the elder, deacon and schoolmaster, and helper of Chydenius in Kokkola. Johan the younger became rector at Vaasa and Mustasaari (Korsholm). Chydenius supported him financially during his upbringing.
  12. gnomonics: the art of constructing and using sundials.
  13. Quis est usus huius loci practicus: “What is the practical use of this passage?”
  14. hoc opus hic labor: “this is the task, this is the difficulty”.
  15. Royal Medical Board: the Collegium Medicum was founded in 1663 in order to ameliorate the standard of medical practice in Sweden, to supervise medical doctors, to promote teaching in medicine and to combat quackery.
  16. Johan Haartman (1725–87) was a physician and medical doctor in Uppsala in 1749. The same year, he was appointed as “provincial medical doctor” in Turku. From 1765 he was professor of medicine at Turku and the same year became a member of the Royal Academy of Sciences. He was the first to practise vaccination against smallpox in Finland (see pp. 2 and 19 for Chydenius’s activities in this field) and wrote well-known instructive books on medical issues.
  17. Johan Anders af Darelli (1718–88) was a physician and writer. His name by birth was Darelius but when he was ennobled in 1770 he took the name af Darelli. The work referred to is Socken apothek och någre huscurer, utgifne under kongl. Collegii medici öfwerseende och besörjande, Stockholm, 1760.
  18. mercurius sublimatus corrosivus, mercurius dulcis, calomel and other mercurial compounds, spiritus nitri fumans, spiritus salis and spiritus salis ammoniaci: these are different chemical substances and compounds made from mercury, nitric acid, hydrochloric acid and an ammonium salt, used as medical cures.
  19. liquidus Hoffmanni: the so­called Hoffmann’s drops, or liquor anodynus mineralis Hoffmanni, were a mixture of alcohol and ether and a well­known remedy in the eighteenth century for several sicknesses, including heart and stomach problems.
  20. simplicia: simple ingredients.
  21. Nils Rosén von Rosenstein (1706–73), a medical doctor, was professor of medicine at Uppsala University from 1740 first in anatomy and botany but later only in anatomy (when Linnaeus received the chair in botany). He was appointed Rector Magnificus of Uppsala University in 1747 and head physician (Archiater) at the royal court. Among many other things he is remembered as the instigator of scientific paediatrics in Sweden. The work that Chydenius is referring to is most probably Compendium anatomicum, eller En kort beskrifning om de delar, af hwilka hela menniskians kropp består . . ., Stockholm, 1736.
  22. . . . to operate on the eyes: it is believed that Chydenius performed eye operations to remove cataracts during his time in Alaveteli.
  23. Mrs Segercrona: Chydenius was proud of the eye drops or eye­water he had developed to cure sore eyes. Mrs Segercrona has not been identified with certainty.
  24. detailed memorial: most probably Chydenius is here referring to Anders Nordencrantz’s famous Til riksens höglofl. ständer församlade wid riksdagen år 1760. En wördsam föreställning uti et omständeligit swar på de oförgripeliga påminnelser..., Stockholm, 1759. On Nordencrantz and Chydenius, see Anders Chydenius’s life and work/Life and career up to 1765 and The Diet of 1765–6.
  25. in politicis: in or on politics.
  26. Carl Gustaf Boije (1697–1769) was an officer and writer. The text referred to is Säkra rön och påliteliga medel til wälmågo och förmögenhet, eller den igenom många års egna försök förfarna Swenska landthushållaren..., Stockholm, 1756, which was widely known at the time.
  27. pro labore: for the work, for my effort.
  28. Lars Salvius (1706–73) was a book printer, publisher of journals and an economic writer. He was one of the first to openly criticize the Hats’ regulative economic policies in favour of, for example, the manufactures. See Anders Chydenius’s life and work/Chydenius as an economist
  29. . . . my circumstantial response: refers to Omständeligt swar, på den genom trycket utkomne wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt, jämte anmärkningar öfwer de wid samma källa anstälda wattu-prof, Stockholm, 1765.
  30. Royal Highness: in 1750, Queen Lovisa Ulrika of Sweden (1720–82) gave birth to Prince Frederic Adolphus (1750–1803), the younger brother of Gustavus III and Prince Charles (later Charles XIII). King Adolphus Frederic had died in 1771.
  31. accessit: the runner-up prize; a prize awarded to a person judged to be next in merit to the actual winner.
  32. Jacob Faggot (1699–1777) was a scientist, statesman and chief land surveyor in Sweden. From 1739 he was a member of the Royal Academy of Sciences. See The Causes of Emigration, § 10
  33. Jakob Gadolin (1719–1802) was a scientist and politician. In 1753 he became professor of physics and nine years later (1763) professor of theology, both at Turku. In 1788 he became bishop of Turku. Gadolin wrote several works on mathematics and natural history. He was also a member of most Diets from 1755 to 1800 and during the 1760s was still regarded as a staunch Hat supporter. From 1751 Gadolin was a member of the Royal Academy of Sciences.
  34. . . . much less talk and write about them: that is, before the passing of the ordinance on freedom of writing and printing in 1766.
  35. several barrels of gold: most likely Chydenius here is simply referring to an excessive amount of money which was used as bribes, but since a barrel of gold (en tunna guld) was used as a measure equalling 100,000 daler smt, it is possible that he had a more specific amount in mind.
  36. Johan Mathesius (1709–65) was the second oldest of the famous Mathesius brothers, who had great influence on politics in Ostrobothnia and also on the political thinking of Anders Chydenius (see Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6). Johan Mathesius was a staunch supporter of the Caps and was imprisoned for political reasons during the 1740s. He was appointed county secretary in Ostrobothnia in 1745 and acted temporarily as vice county governor in 1763.
  37. some treatise: see Anders Chydenius’s life and work/Life and career up to 1765
  38. Wederläggning af de skäl, hwarmed man söker bestrida öster- och wästerbotniska samt wäster-norrländske städerne fri seglation, Stockholm, 1765.
  39. Indefeasible Thoughts...: an anonymous pamphlet, Ofögripeliga Tankar om Fem Nya Stapel-Städers inrättande i Rikets Norre Provincer, Stockholm, 1765. According to Virrankoski, the author was Eric Schröder, former secretary for the burghers in Stockholm. P. Virrankoski, Anders Chydenius: Demokratisk politiker i upplysningens tid, Stockholm: Timbro, 1995, p. 125.
  40. Remarks: refers to Påminnelser Wid de af Trycket nyligen utkomne Oförgripeliga Tankar om Fem Stapel-Städers inrättande i rikets Norra Provincer, pp. 27–35 in The Source. The Remarks are not published here.
  41. Little critiques of The Source: there were at least nine printed responses to The Source. See Commentary on The Source of Our Country’s Weakness.
  42. Circumstantial Refutation. . .: Probably written by Bengt Junggren. See Commentary on The Source of Our Country’s Weakness. Junggren’s tract was called Circumstantial Refutation of the Treatise Called The Source of Our Country’s Weakness (Omständelig wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt, Stockholm, 1765.)
  43. Water-Tests: see Commentary on The Source of Our Country’s Weakness. Runebergs tract was called Wattu-prof wid Källan til rikets wanmagt, Stockholm, 1765.
  44. Circumstantial Response: Chydenius’s pamphlet Omständeligt swar, på den genom trycket utkomne wederläggning af skriften, kallad: Källan til rikets wanmagt, jämte anmärkningar öfwer de wid samma källa anstälda wattu-prof, Stockholm, 1765.
  45. its members: that is, the members of the Secret Committee.
  46. Nordencrantz: see Anders Chydenius’s life and work/The Diet of 1765–6 and Chydenius as an economist
  47. Fredric Gyllensvaan (1723–87) was an officer and politician. He became a colonel in 1772 and was dismissed in 1776. He was active in the Estate of Nobility from 1760 onwards, a well­known Cap who served as one of the leaders of the attack upon the old Hat regime and the directors of the Bank of the Estates, especially during the Diet of 1765–6.
  48. Fredric Ulric von Essen (1721–81) was a landlord, the chamberlain of Prince Gustavus (later Gustavus III) and a politician. He was one of the most important leaders of the Cap party during the Diets from 1755 onwards. See Commentary on A Remedy for the Country
  49. Anders Cederström (1729–93) was an officer and politician, a fervent Cap in the Estate of Nobility and one of the Estate’s trustees in the Board of Governors of the Bank after 1766.
  50. sextern: a quire consisting of six sheets of paper folded in two (= 24 pages).
  51. Mr von Oelreich: see Anders Chydenius’s life and work/The Swedish realm in the eighteenth century
  52. Jacob Serenius (1700–76) became bishop in the diocese of Strängnäs in 1763 and was a leading Cap politician in the Estate of Clergy.
  53. Casper Wijkman (1718–80) was a clergyman and leading Cap politician. He was a delegate for the Clergy in the Diets of 1760–2, 1765–6 and 1771–2.
  54. Carl Kröger (1711–73) was a clergyman and politician. When he attended the Diet of 1765–6, he was dean of Västra Göinge in southern Sweden.
  55. Pehr Högström (1714–84) is probably today the best known of this trio mentioned by Chydenius. Högström was a clergyman in Lapland and served as a missionary among the Sami population. From 1742 he was rector at the newly established parish of Gällivare. As a delegate of the Estate of Clergy he was a member of the Diets in 1755–6, 1765–6, 1769 and 1771–2. He was a member of the Royal Academy of Sciences and became a doctor of theology in 1772.
  56. Jacob Gabriel Rothman (1721–72) was a medical student at Uppsala and an adventurer. The Swedish title of the anti­Chydenius pamphlet was Rikets fördärf och undergång genom et konstladt och förledande finance-systeme, Stockholm, 1766. In 1768 Rothman published another work, Philolalus Parrhesiastes secundus, eller Pratsjuke Fritalaren den andre, which gained him the designation “abominable free speaker” by Carl Christoffer Gjörwell.
  57. . . . delivered a speech: this speech was given in Kokkola the day before Gustavus III’s coronation on 29 May 1772. It was later published under the title Tal hållet vid vår allernådigste konungs, konung Gustaf III:s höga kröning, den 29 maji 1772, Stockholm, 1772.
  58. . . . my response: Answer to the Question on Rural Trade
  59. Henrik Fougt (1720–82) was a book printer in Stockholm. From 1769 he held the privilege of being allowed to print all royal ordinances, which led him to name his printing­house “The Royal Printing­Press of Stockholm”.
  60. Dagligt Allehanda: see Commentary on The Natural Rights of Masters and Servants
  61. The newspaper Stockholms-Posten was founded in 1778 by Johan Henric Kellgren, a poet and writer, Johan Christopher Holmberg, a bookseller, and Carl Peter Lenngren, secretary to the Board of Trade. It was published from 1778 to 1833.
  62. the memorial: Memorial Regarding Freedom of Religion
  63. . . . a few friends: it is unclear exactly which friends (in the Estate of Clergy) he had conferred with – perhaps the two he mentions below: the cathedral dean in Västerås, Johan Michael Fant, and the Chief Court Chaplain, Uno von Troil. (See also Virrankoski, op. cit., p. 318f.).
  64. Lars Benzelstierna (1719–1800) was bishop of Västerås, professor of theology in Uppsala and a member of most of the Diets from 1755 until his death.
  65. Olof Celsius (1716–94) was a clergyman, historian and politician, and cousin of the great natural scientist Anders Celsius. He became professor of history in Uppsala 1747 and after that he served as bishop of Lund from 1777. He was a member of the Swedish Academy from 1786. Starting out as a loyal Cap, he later became a steadfast royalist.
  66. Gabriel Lütkemann (1723–95), a clergyman and politician, was appointed court chaplain in 1744, superintendent in 1758 and bishop in the diocese of Visby in 1772. As a member of the Estate of Clergy he visited most of the Diets from 1755 onwards.
  67. the party: the Caps.
  68. Johan Arckenholtz (1695–1777) was an official and historian. He was put in prison by the Hat government in 1741 and after two years’ imprisonment he was sent abroad and not allowed to enter Swedish territory again. During the period 1746–66 he was court librarian and court councillor in Hesse­Cassel (the landgrave of Hesse­Cassel was the Swedish king, Frederic I). After the dethronement of the Hats he returned to Sweden. His most important historical work was Mémoirs concernant Christine reine de Suède . . . (4 vols, Amsterdam, 1751–60).
  69. Anders Kraftman (1711–91) was rector and schoolmaster at Porvoo gymnasium. At the Diet of 1765–6 he was the delegate from the diocese of Porvoo in the Estate of Clergy and was also a member of the Secret Committee.
  70. Anders Forssenius (1708–88) was bishop of Skara from 1767 and a member of many Diets as a delegate of the Estate of Clergy.
  71. Erik Miltopaeus (1718–84) was burgomaster of Tammisaari in Finland.
  72. Mabbott: “The renowned Mabbott in England”: Gilbert Mabbott or Mabbot (1622–c.1670), newsletter writer and parliamentary licenser of newsbooks and pamphlets in England. Mabbott was a professional newsletter writer in the turbulent times of revolution, regicide and the interregnum of the 1640s and 1650s. In March 1645 he became deputy licenser but was dismissed, presumably for political reasons, only two years later. In September 1647 he was reinstated as licenser but he resigned or was dismissed in May 1649. The office of licenser was, however, not abolished, and Mabbott was succeeded by John Rushworth. Later on in life, Mabbott held the office of manager for licences of wine and strong waters in Ireland. In 1761, Anders Nordencrantz published "Mabots ansökning hos Parlamentet i Ängland, at få nedlägga sitt Censors-Ämbete" as part of an argument in a longer piece, Förswar af Riksens Höglofl. Ständers och Riksdagsmäns Rättigheter. The Mabbott anecdote deals with Gilbert Mabbott’s presumed petition to the English Parliament to abolish the office of licenser, as it was harmful both to truth and to the nation.The Mabbott story circulated in Sweden and was published separately or as part of longer pieces several times during the latter half of the 18th century. It is stated to be translated from English, or Danish according to other sources, but no original can be found in Mabbott’s name in English or Danish bibliographies. The original text by Mabbott, if there ever was one, is therefore presumed to be lost or part of a larger whole, and has not been found.
  73. Gustaf Gottfrid Reuterholm (1721–1803), official and politician, was chairman of the freedom of printing committee in 1765–6.
  74. Karl Vilhelm von Düben (1724–90) was a diplomat, official and politician. At the time in question, von Düben was court chancellor (hovkansler), not lord chamberlain (hovmarskalk).
  75. paria vota: a tied vote.
  76. forge tax: a tax paid by iron forges for their yearly production of iron. The iron forges were forges where pig iron was transformed into forge iron. The forge tax determined the amount of forge iron the forge was allowed to produce.