Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Muu lähde: Debatti palvelusväen asemasta, 1778–79

”Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten…” (Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779) DA 18.–21.5.1779

Edellinen dokumentti: ”Siihen vilkkaaseen väittelyyn…” (Epilogus) DA 26.3.1779

Seuraava dokumentti: Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle (Peripatheticus) DA 15.–16.6.1779

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten onkin puhua sorretuiksi käsitettyjen kansalaisten puolesta, yhtä tarpeellista on kuitenkin, että näin tehdään säädyllisesti ja osoittaen kunnioitusta niille, joiden kantaa vastaan kirjoitetaan.

Rovasti ja tohtori herra Anders Chydenius on kirjoituksessaan Ajatuksia isäntien ja palkollisten luonnollisista oikeuksista mielestäni unohtanut velvollisuutensa jälkimmäisen asian osalta.

Herra tohtorin mainitun teoksen monista kohdista saa lukea ankaria mielenilmauksia niistä miehistä, jotka ovat olleet vanhan palkollissäännön alkuunpanijoita ja laatijoita, samoin kuin niistä, jotka ovat näinä aikoina puhuneet ja kirjoittaneet palkollissäännön parantamisesta ja palkollisten omavaltaisuuden torjumisesta. Tämän lisäksi herra tohtori sanoo s. 58:1 Mutta sama kuriton karjalauma (aristokraatit), yrittävää yhä toimia raivokkaasti valtakunnan etuja vastaan sortamalla vähäisimpiä alamaisia.

Herra tohtorin olisi pitänyt ottaa huomioon, että noin karkea ja säädytön mielenilmaus kuuluisi osoittaa vain karkeimmille barbaareille. Vieläkin enemmän kaiken moraalin ja kristillisen rakkauden vastaista on sivistyneessä kansakunnassa nimitellä tuolla tavalla kansalaisia, joista ainakin monet ovat yhtä hyvissä tarkoituksissa ja samaa jaloa innostusta osoittaen kuin herra tohtori puhuneet ja kirjoittaneet oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnan menestyksen puolesta, ja jos herra tohtorin ehdotus kaikeksi onnettomuudeksi hyväksyttäisiin, siitä seuraisi yhtä suuria ellei suurempiakin hankaluuksia kuin vanhoista palkollissäännöistä. Molemmat ovat ihmisen aikaansaannoksia ja vaativat kärsivällisellä mielellä tehtävää sovittelua ja oikaisemista.

Minun sallittaneen muutamia huomautuksia esittäen tarkastella lähemmin herra tohtorin pohdiskelunsa kohteeksi ottamaa tärkeää aihetta.

Todistaakseen, ettei palkollisia pidä pakottaa vuosipalvelukseen, herra tohtori vetoaa s. 11 seuraavaan kuninkaanvakuutukseen:2 Kuningas ... älköön riistäkö tai salliko kenenkään muunkaan riistää keneltäkään irtainta tai kiinteää omaisuutta ilman laillista tutkintaa ja tuomiota.3

Hyvä on, tuollainen kirjoitettu sana muuttuu eläväksi, kun huolehditaan siitä, että alamaiset täyttävät tarkoituksenmukaisella tavalla velvollisuutensa: esimerkiksi palkolliset tekemällä työtä vuosipalkalla, sillä asemassaan he eivät voi muulla tavalla osallistua yhteiskunnan hyvinvoinnin tuottamiseen ja sen säilymisestä huolehtimiseen. He ovat tästä syystä yhteiskunnan jäseninä siihen velvollisia. Näin ollen palkolliset ottavat yhteiskunnalta sellaista, mikä vastaa omaisuutta, kun he vetäytyvät palvelemasta yhteiskuntaa palkkatyössä.

Sivu 15. Jos vuosipalveluksesta jättäytyminen on rikos, sen täytyy olla rikos kaikkien ja kenen tahansa kohdalla.4

Ei suinkaan. Jokaisen yhteiskunnan jäsenen on tehtävä osuutensa yhteiskunnan säilymisen ja menestymisen hyväksi siinä asemassa, johon hänet on pantu. Rikokseen syyllistyy, jos ei näin toimi. Esimerkiksi tuomari tekee rikoksen, ellei hän saavu ensimmäisenä käräjäpäivänä käräjäpaikalle aamulla yhdeksään mennessä; pappi, jos hän lyö laimin julkisen jumalanpalveluksen suorittamisen pyhäpäivänä jne. jne.; palkollinen, ellei hän ryhdy vuosipalvelukseen esivallan antaman yhteiskunnan hyvinvointiin perustuvan säännön mukaisesti. Ne, jotka hankkivat pätevyyden hoitaakseen jatkossa virkoja ja toimia, eivät voi ryhtyä vuosipalvelukseen kuten eivät palkollisetkaan kykene hoitamaan virkoja. Heidän velvollisuutensa ovat erilaiset, koska heidän asemansa ovat erilaiset.

Kuten kaikentietävän Luojan kaitselmuksesta johtuu, että tietyistä ruumiin aineksista koostuu käsi ja toisista jalka ja muista ihmisruumiin muut osat, saman Jumalan kaikentietävästä kaitselmuksesta johtuu se, että ihmiset, joista suuret yhteiskunnat koostuvat, ovat joutuneet eri asemiin niin onnen kuin luonnonkin suomien etujen jaossa, jotta kaikki valtakunnan ruumiin toimintaan kuuluvat tehtävät voidaan hoitaa asianmukaisella tavalla. Kaikki eivät voi olla kuninkaita eivätkä herroja eivätkä palvelijoita. Ja kuten kaikki ruumiinjäsenet luonteensa mukaisesti ja järkevän sielun johtamina tekevät osuutensa ruumiin ylläpitämiseksi, pitää myös kaikkien yhteiskunnan jäsenten tehdä osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi tavoilla, jotka hallitsija hyväksi näkee. Room. 13:1–7, Tit. 2:9,10.5

Sivulla 16. herra tohtori sanoo, että pakollisten vuosipalvelussuhteet estävät avioliittojen solmimisen.6

Kuitenkin nähdään, että kotona vanhempiensa luona asuvat rahvaan lapset (vaikka he eivät ole minkään ajojahdin kohteena) avioituvat vain harvoin, kun tila ei ole niin suuri, että siellä tarvitaan useampia työntekijöitä tai että se kykenee elättämään enemmän väkeä. Niinpä talollisten nuoret pojat ja rengit tavoittelevatkin talontyttäriä, jotta saisivat heidän kanssaan yhdessä jonkin asuinpaikan tai osan maatilasta hallintaansa, ja avioituvat juuri tällä ehdolla heidän kanssaan, ja nuori renki avioituu heti, kun hänelle luvataan torppa. Uudisviljelykset tarjoavat näin ollen palkollisille ja rahvaanmiehille tilaisuuksia avioitumiseen, ja ovat näinä aikoina kasvattaneet väestöä varmalla ja edullisella tavalla.

Jos lainsäätäjä olisi 1739 suonut avioituneille palkollisille vapauden asua ja oleskella missä haluavat, tämä olisi voinut houkutella palvelussuhteeseen haluttomia nuoria renkejä avioitumaan. Tuollaiset kannustimet olisivat kuitenkin jääneet ja jäävät useimmiten riittämättömiksi. Näkeehän renki omin silmin joka päivä, miten niukasti ja kurjasti lapsilauman rasittama torppari ja jopa talollinenkin elää, niin kauan kuin lapset ovat pieniä, ja päättelee siitä väistämättä, että hänen asemansa lapsilauman rasittamana olisi paljon kurjempi. Ja tämä pidättelee, kuten oikein onkin, hiemankin harkitsevia palkollisia avioitumasta. Muutama jossakin käsityöammatissa taitava heidän joukostaan on kuitenkin muutamilla paikkakunnilla kyennyt elättämään vaimon ja lapsia.

Koska vuosipalvelus on herra tohtorin oman toteamuksen mukaan palkollisille edullisempi ratkaisu kuin työnteko päiväpalkkalaisena, tästä seuraa, että tältä kannalta vuosipalvelus edistää avioliittojen solmimista. Voihan palkollinen, joka ei tuhlaa vuosipalkkaansa, vaan säästää sen, koota jonkinmoisen rahasumman, jota myöhemmin tarvitaan omaa taloutta perustettaessa. Eiväthän avioituneet palkolliset voi tyhjin käsin päästä torppareiksikaan, elleivät saa riittävää ennakkoa varakkaalta, ajattelevaiselta ja avuliaalta maanomistajalta.

Sivu 18. Käytyään läpi vanhat palkollisia koskevat säädökset herra tohtori kysyy: Mitä järjestystä tässä kaikessa oikein on?7

Vastattakoon: ihmisten tekemää järjestystä. Homines ordinant atque reordinant, iterum iterumque ordinant atque reordinant.8 Onnellinen se, joka asianmukaisesti muistaa olevansa ihminen ja tunnistaa tekemänsä järjestelmän.

Ihminen ei käsityskyvyltään rajallisena voi kuvitella kaikkia eteen tulevia olosuhteita eikä myöskään niiden seurauksia. Ajat muuttuvat, samoin asioiden tila, niin että paras ja viisainkin säädös tarvitsee muutosta ajan mittaan. Herra tohtorin säädösehdotus kuuluu varmuudella niihin, joiden muuttaminen olisi tarpeen mitä pikaisimmin, jos se pahaksi onneksi hyväksyttäisiin. Voiko herra tohtori kuvitella, että hänen s. 19 ja 52 perin innokkaasti esittämänsä palvelusväen oikeus asua ja oleskella missä kukin haluaa johtaisi hyviin seurauksiin niin palkollisille kuin yhteiskunnallekin? Eikö ihminen ole luonnostaan taipuvainen kaikenlaisiin synteihin ja paheisiin? Eikö etenkin kokematon nuoriso ryntää niihin kykenemättä näkemään seurauksia tai niistä piittaamatta? Miten huolekkaasti kunnolliset vanhemmat valvovatkaan ja varjelevatkaan jo varttuneitakin lapsiaan itse ja muiden välityksellä, jotta nämä eivät sortuisi paheisiin! Miten vaikeata heidän onkaan päästä tuloksiin ja miten usein se jääkään saavuttamatta! Miten vaikeaa isäntien onkaan estää palkollisiaan karkeimmastakin pahanteosta! Miten paljon työtä kaupunkien maistraateilla ja niin meri- kuin maavoimienkin upseereilla onkaan nuorison ja miehistön pitämiseksi kurissa ja järjestyksessä! Voiko siis herra tohtorilla olla mitään aihetta odottaa surkeimman kasvatuksen saaneelta palkollisten enemmistöltä muuta kuin paheellista ja kaikissa suhteista vahingollista käyttäytymistä, kun he ovat vapaita kaikesta isäntien valvonnasta? Uhkarohkea, ajattelematon ja omavaltainen nuoriso varmaankin käyttäisi uteliaisuutensa ajamana ainakin aluksi herra tohtorin vapausehdotusta hyväkseen. Maa täyttyisi sitä tietä kelvottomilla loisasujilla, jotka olisivat vaarallisimpia lähinaapureita etenkin säätyläisten tiloille ja kartanoille, koska näidenkin väki olisi vaarassa ajautua harhaan heidän perässään. Varkaudet ja paheellisuus varmastikin lisääntyisivät.

Herra9 tohtorin ehdotuksen toteuttaminen myös saattaisi etenkin säätyläisten taloudenhoidon mitä hankalimpaan tilanteeseen. Pestattavaa palvelusväkeä tarvitaan suurimmaksi osaksi päivittäin karjaa hoitamaan ja sisätöihin ym. Miten olisi mahdollista pestata etenkin yksinäisiin ja syrjäisiin taloihin ja kartanoihin joka päivä päiväpalkalla niin useita henkilöitä kuin tarvitaan, ja miten paljon aikaa hukkaantuisi heidän haalimiseensa kokoon maassa, jossa valitetaan väestön vähyyttä? Ja miten heitä voitaisiin käyttää kaikkiin esiin tuleviin tehtäviin, kun he eivät tunne talon käytäntöjä eivätkä tilannetta sen paremmin rakennusten sisä- kuin ulkopuolellakaan, pihapiirin tuntumassa ja kauempana, pelloilla ja niityillä, mailla ja metsissä?

Lisättäköön vielä: ihmistä houkuttelee mukava elämä, jonka nuoret rengit valitsisivat ja jota he ryhtyisivät elämään, jos he saisivat herra tohtorin ehdotuksen mukaisesti oleskella missä haluavat. On vaikea sanoa, mitä hyödyllistä irrallaan liikuskeleva palvelusväen luokkaan kuuluva joukko, etenkin ne, joilla ei ole käsityötaitoja (käsityöammattien harjoittajia on maaseudulla harvassa), voisi tehdä niinä päivinä, jolloin he eivät tekisi päiväpalkkalaisen työtä. Suunnitelman alkuunpanijana herra tohtorin velvollisuutena olisi ollut selvittää tämä seikka, niin että se olisi selvä. Mutta tekisivätpä he mitä tahansa, voidaan huoleti sanoa, että harvat heistä tekisivät töitä ahkerasti eikä kukaan heistä ryhtyisi ponnistelemaan töissä, jotka pääasiassa kuuluvat maatalouden piiriin. Niinpä heiltä vähitellen katoaisi tottumus maamiehen töihin; tottumattomuus taas tekisi nuo työt heille raskaammiksi ja epämiellyttävämmiksi kuin ennen, ja tuollainen kyllästyneisyys ja inho maatöitä kohtaan virittäisi ja yllyttäisi heidän haluaan muuttaa paikkakunnille, joilla he toivoisivat löytävänsä helpomman ja mukavamman elämäntavan, ja he todella muuttaisivatkin, kun siihen tarjoutuisi tilaisuuksia, joiden etsimiseen heillä kyllä olisi aikaa ja mahdollisuuksia.

Aiemmilla säädöksillä palkolliset pidettiin sen sijaan pysyvästi maatöissä, olivat näin ollen tottuneita niihin ja saivat ne helpommin suoritetuksi ja olivat tyytyväisiä asemaansa.

On hyvin tärkeätä sekä estää muuttoliikettä maaseudulta että edistää maatalouden elinvoimaisuutta. Kokemus osoittaa, että mukavaan elämään tottuneet rengit, esimerkiksi herrojen palvelijat, eivät juuri alennu maamiehen töihin, ja ahkerimmat ja taitavimmatkin käsityöläiset, jopa raskaimpien ja karkeimpienkin käsityöammattien harjoittajat ovat taitamattomia maataloustöissä ja haluttomia niitä tekemään.

Herra tohtori laskee yhden rengin vuosikustannuksiksi noin 900 kuparitaaleria ja jakaa tämän summan mielestään soveliaalla tavalla kesä- ja talvipäivien välille (s. 54).10 Mutta mihin tuolla tavalla päädytään? Yhden manttaalin keskimääräiseksi tuotoksi ei voitane arvioida enempää kuin 80 tynnyriä viljaa, jotka 2 hopeariikintaalerin hintatasolla tuottavat 160 riikintaaleria eli tuskin enempää kuin kolmen rengin vuosipalkan, kun yhden manttaalin kokoisessa kartanossa tai maalaistalossa tarvitaan kuusi palkallista työntekijää, joillakin seuduilla jopa useampiakin. Tilan muusta kuin viljasta saama tuotto kulunee kruunulle meneviin maksuihin.

Rahaa kertyy runsaammin siellä, missä harjoitetaan tervanpolttoa, metsänhoitoa ja missä metsänhakkuut ovat kannattavia, mutta tilaisuuksia sellaisiin toimiin on vain harvassa paikassa.

Kun säädöksiä laaditaan, ne on laadittava enemmistöä silmällä pitäen.

Maaseudulla siellä, missä ei hakata puutavaraa myytäväksi eikä harjoiteta tervanpolttoa, ei talvisesta työpäivästä kannata maksaa 2 taalerin 16 äyrin palkkaa. Jos kohtuullisen kokoisen maatilan omistava talonpoika voisi laskea tuollaisen summan vuoden jokaisena työpäivänä yhden rengin ja kaksi kolmasosaa tai puolet siitä piian työn arvoksi, hän varmaan nopeasti rikastuisi.

Mutta kun maamiehen olisi maksettava niin suurta päiväpalkkaa kuin hänen tuloillaan suinkin mahdollista on, vastattavaksi jää kysymys, voitaisiinko päivätyöläisiä sitten saada sellaisella palkalla.

Tottahan toki, sanoo herra tohtori, nälkä pakottaa palvelusväen joukon siihen. Tätä vastaan taas huomautetaan, että nälkä pakottaa heidät tekemään työtä sen verran, että henki säilyy, mutta ei pakota heitä työskentelemään kohtuullisella päiväpalkalla ahkerasti. Miten usein hämmästyksekseen näkeekään, että moni valitsee mieluummin laiskottelun ja näläntunteen kuin uutteran työn. Jos ruokaa puutuu, sen saa nukkuminen korvata. Usein jopa nähdään, että laiskat talolliset kärvistelevät kurjissa oloissa (jopa nälkäisinä), vaikka heillä on vaimo ja lapsia ja vaikka he voisivat ahkerasti työtä tehden voida hyvin. Niinpä palvelusväen joukko, joka ennestäänkin tuntee houkutusta mukavaan elämään ja laiskotteluun, voisi nälän kestämiseen tottuneena pakottaa maamiehen maksamaan määrättömän suurta niin päivä- kuin vuosipalkkaakin. Edellisen vuoden palveluksesta saatu palkka sekä ne säästöt, joita he ovat voineet ensimmäisinä palvelusvuosinaan kerätä, antavat heille myös tilaisuuden pahemmin nälkää kärsimättä pakottaa maamiehen maksamaan heille ylen korkeita vuosi- ja päiväpalkkoja.

Palkollisten laiskuuden ja omien paheellisten tai vähemmän hyödyllisten puuhien takia maatalous saattaisi menettää puolet heidän tavallisesta työmäärästään, mikä vastaa sitä, että maamiehet menettäisivät puolet palkollisten määrästä.

Sivulla11 53 herra tohtori sanoo: Vapaasti sovittavat vuosipalvelukset sisältävät suuria etuja palvelijoillekin, niin että vailla työsuhdetta olevat ja naimattomat ryhtyvät seuraavana vuonna mielellään vuosipalvelukseen saatuaan kokeilla vapautta vuoden verran.12

Silloinhan asia on yhdellä iskulla ratkaistu kaikkien tyytyväisyydeksi, kun avioituvat palkolliset vapautetaan vuosipalveluspakosta, mutta naimattomia ei. Nämä eivät kehity parempaan suuntaan, vaan muuttuvat pahantapaisemmiksi, laiskemmiksi ja köyhemmiksi oltuaan vuoden omassa vapaudessaan. Vapaus, joka aiheuttaa sekasortoa ja on vahingoksi joka suhteessa, ei ole vapautta, vaan vapauden väärinkäyttöä tai omavaltaisuutta, jota hallitsija viisaasti hillitsee.

Olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä herra tohtorin kanssa siitä, mitä hän sanoo vuonna 1739 säädetystä palkollisten palkkataksasta, mutta saanen kuitenkin muistuttaa, että herra tohtori sivulla 2213 varsin kovasanaisesti epäilee isäntien lisäksi myös valtakunnan korkeita virkamiehiä, joiden käsistä edellä mainittu kuninkaallinen asetus on lähtenyt, siinä määrin, ettei minkäänlaista kohtuullisuutta ole voitu heiltä perustellusti odottaa, saati vaatia ym. Herra tohtorin olisi kuitenkin pitänyt tutkia asia tarkasti ja palauttaa mieleensä, millaisia aikoja elettiin silloin, kun useaankin kertaan mainittu kuninkaallinen asetus julkaistiin. Haluan kertoa lyhyesti sen, mitä tiedän tästä asiasta oman kokemukseni perusteella.

Esimerkiksi Porvoon kaupungissa täysimittainen rekikuorma14 hyviä koivuhalkoja maksoi vuoden 1739 vaiheilla 7–8 äyriä, toltti hyviä veistettyjä lautoja (nykyisin yhtä leveitä saa vain harvoin) 24 äyristä 1 taaleriin, tynnyri ruista 3 taalerista 3 taaleriin ja 10 2/3 äyriin, eräänä vuonna jopa 2 taaleria 16 äyriä tynnyriltä, kaikki hopearahana, ja niin edelleen. Lähiympäristön sekä Hämeen ja silloisen Haminan läänin15 rahvas oli köyhää ja velassa kauppiaille, ja etenkin viimeksi mainitussa läänissä oli runsaasti kruunulle meneviä maksuja rästissä. Nyt on kysyttävä: miten paljon tuollaisessa asemassa oleva maamies pystyi maksamaan palkollisilleen ja olivatko edellä mainitun taksan laatijat kohtuuttomia aristokraatteja? Entä kuinka monen sadan taalerin menetykseen vuosittain palkolliset tuomittiin? Kiistän tuon kaiken ainakin Suomen osalta.

Maamiehen tulot muodostavat väistämättä perustan sille palkalle, jota palkollinen voi häneltä kohtuuden puitteissa vaatia. Jos maamies pitäisi palkollisiaan työssä vertaisinaan yhtiökumppaneina (suurempaa oikeutta herra tohtori ei voine vaatia päämiehilleen), tästä seuraa, että kaikki velat ja maksut on ensiksi suoritettava ja sitten vähennettävä kartanon tai maatilan ja sen irtaimiston korkokulut ja ylijäämä jaettava tasan työntekijöiden kesken, joiden joukossa isännälle ja emännällekin pitäisi antaa ainakin samankokoinen osuus kuin palkollisille. Jos herra tohtori suvaitsisi laatia tällaisen laskelman asettaen varsin kohtuullisen arvon keskikokoisen maatilan viljelmille ja rakennuksille ja ottaen omistajalta tarkoin selville saman maatilan vuotuiset tulot ja menot, hän vakuuttuisi siitä, että ne vuosipalkat, joita maanomistajat kykenevät maksamaan palkollisilleen ovat varsin kohtuullisia ja seutujen sijainnin ja luonteen sekä aikojen vaihtelun takia erilaisia.

Suunnilleen16 1 hopeariikintaaleri pestirahaa ja 4 riikintaaleria (kruunulle meneviä maksuja huomioon ottamatta ja hieman lisää vaatteisiin) lienee näinä aikoina riittävä palkka lainmukaisen rengin palkaksi tällä seudulla, jolloin myös tämän velvollisuudet ja tehtävät pitäisi määritellä.

Ja kuten isännällä pitäisi olla oikeus ylittää mainittu taksa, jolloin isännän hyvyys ja palkollisen uutteruus saisi erinomaisen vastineen, kenelläkään naimattomalla palkollisella ei pitäisi olla oikeutta välttää vuosipalvelusta, kun hänelle tarjotaan taksan mukainen vuosipalkka.

Asianomaiset voisivat myös sovitella taksaa aikojen ja seutujen luonteen mukaisesti.

Ja kun edellä esitetyn kaltainen taksa näyttää nyt olevan tarpeen palkollisten kohtuuttomien vaatimusten hillitsemiseksi, saattaa varsin pian tulla aika, jolloin palkolliset tarvitsevat tuollaista taksaa oman etunsa takia. Nykyäänhän nähdään lapsiparvia kaikkialla, kylissä ja torpissa, niin että jos Jumala suo hyviä vuosia ja säästää maan tuhoisilta taudeilta (joista isorokko on näinä aikoina ollut vaarallisin) palkollisia on muutaman vuoden kuluttua tarjolla runsaasti, jolloin jokin taksa lienee tarpeen estämään isäntiä supistamasta kohtuuttomasti heidän palkkojaan ja muita etujaan, mikä voisi aiheuttaa hyvin haitallisia seurauksia, maastamuuttoa ym.

Vapauden sieluna on kokemus siitä, että ihmistä kohdellaan kohtuullisuutta noudattaen ja oikeudenmukaisesti. Siispä taksa, joka osaltaan tasoittaa tilannetta, jos kansalaisten välinen kohtuus ja oikeudenmukaisuus on jätetty huomiotta, pitää vapautta yllä ja laajentaa sitä.

Niin oikeudenmukaista kuin onkin, ettei mitään laillisesti saatua omaisuutta pidä riistää omistajalta vastoin hänen tahtoaan eikä ilman laillista tutkintaa ja tuomiota, yhtä oikeudenmukaista ja tarpeellista on myös se, että yhteiskunnan jäseniä kannustetaan noudattamaan mahdollisimman täydellisesti oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta keskinäisissä suhteissaan. Niin ei toimi henkilö, joka nylkee maanmiehensä putipuhtaiksi käyttämällä heidän välttämättömiä tarpeitaan virikkeenä tuollaiseen halpamaiseen menettelyyn. Suojanaan laki, jonka mukaan kukaan ei voi ottaa pois hänen omaisuuttaan, hän riistää tunnottomasti ja häpeämättömästi maanmiestensä omaisuutta. Hallitsijan on oikaistava tuollaisia yhteiskunnan verenimijöitä. Selvitän asiaa esimerkillä. Sotaan joutunut valtio tarvitsee laivanrakennukseen ym. tarkoituksiin 1 000 kippuntaa rautaa, miehistön vaatetukseen 1 000 000 kyynärää työpukukangasta ja miesten muonitukseen 500 000 tynnyriä viljaa. Kaikkea tuota on sopivasti saatavissa tietystä kaupungista. Rautaa on myyty ja voidaan myydä kohtuullisella voitolla esimerkiksi 6 ½ riikintaalerin hintaan kippunnalta ja kangasta 1 riikintaalerilla kyynärältä, viljaa 2 ½ riikintaalerilla tynnyriltä. Mainittujen tavaroiden omistajat, jotka näkevät valtion tarvitsevan niitä välttämättä ja ilman pienintäkään viivytystä, vaativat kuitenkin rautakippunnasta 10 riikintaaleria, kangaskyynärästä 2 ja ruistynnyristä 4 riikintaaleria sen lakiin kirjoitetun oikeutensa perusteella, että he saavat muussa tapauksessa pitää laillisesti hankkimansa omaisuuden koskemattomana hallussaan. Mitä mieltä herra tohtori on? Eivätkö nämä tunnottomat kansalaiset riko häpeämättömällä tavalla sitä lakia, johon he vetoavat omaksi puolustuksekseen, ja riistä valtiolta ja maanmiehiltään näille kuuluvan oikeuden? Ja eikö hallitsija voi alamaistensa hengen ja omaisuuden turvaksi säätämäänsä lakia loukkaamatta otattaa edellä mainituista tehtaista ja varastoista raudan 7 riikintaalerilla kippunnalta, kankaan 1 1/3 riikintaalerilla kyynärältä ja viljan 2 2/3 riikintaalerilla tynnyriltä tai oikeammin sanottuna käyvällä hinnalla? Kyllä voi, minun mielestäni hänellä on siihen oikeus. Samalla tuollaiset häpeämättömät alamaiset ovat syyllistyneet tekoon, jonka nojalla heidän on menetettävä porvarisoikeutensa ja he ansaitsisivat häpeäpaaluun joutumisen, ellei heitä erikseen armahdeta. Tätä voidaan oikeutetusti soveltaa palkollisiin edellä mainitulla tavalla, sillä palkolliset ovat joka vuosi maamiehelle yhtä välttämättömiä kuin mainitut tavarat sota-aikoina valtiolle.

Näinä aikoina maamiehet ovat kuitenkin valittaneet pääasiassa tulojensa riittämättömyyttä maatalouden harjoittamiseen palkollisia käyttämällä. Syyksi tähän ilmoitetaan palkollisten laiskuus, huolimattomuus ja uskollisuuden puute työtehtävissään, heidän paheellinen ja jumalaton mellastuksensa ja yöjuoksunsa, joiden takia he ovat päivisin väsyneitä ja uneliaita ja jotka kiinnittävät heidän mielensä tuommoisiin aistillisiin iloihin ja paheisiin, minkä takia uutteruus ja huolellisuus, jota tuollaisen väen pitäisi osoittaa työssään, vähenee ja katoaa.

Siinä määrin kuin minulla on ollut mahdollisuuksia keskustella ajattelevien ja oikeamielisten kansalaisten ja maamiesten kanssa he ovat olleet samaa mieltä siitä, mitä edellä on esitetty, ja tuntuu siltä, ettei voida osoittaa tämän johtuvan ennakkoluuloista tai erehdyksistä, koska asianomaiset voivat harjoittaa maataloutta kannattavasti lampuotien, mutta eivät palkollisten avulla.

En kiistä sitä, että palkollisten omavaltaisuus saattaa olla joillakin seuduilla vähäisempää ja toisilla yleisempää; toisinaan tämä pätee kokonaisiin maakuntiin. Muuan kreetalainen runoilija17 sanoi muinoin maanmiehistään: kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita, ilkeitä petoja ja laiskureita.18 (Tit. 1:12) Apostoli Paavali ei kerro kirjeessään Titukselle, että tämä runoilija olisi ollut aristokraattinen elukka, vaan sanoo 13. jakeessa: Tämä todistus pitää paikkansa. Nuhtele heitä sen vuoksi ankarasti.19 Saman ohjeen antamista on hyvästä syystä odotettu herra tohtorilta, ajattelevalta mieheltä ja Jumalan sanan palvelijalta, jotta paljon valituksia aiheuttanut sekasorto saataisiin järjestykseen. Asiaa ei auta se, että herra tohtori sanoo sivulla 23, että sadan isännän joukosta löytyy enemmän paheellisia kuin yhtä monen palvelijan keskuudesta. Jos kummallakin taholla on sairaita, kummallakin taholla tarvitaan lääkäriä. Kiistän kuitenkin kokonaan sen, että isäntäväet vahingoittavat velvollisuuksiaan laiminlyömällä palkollisia läheskään yhtä paljon kuin palkolliset kaikenmoisilla paheillaan ja laiminlyönneillään vahingoittavat isäntäväkeään. Siitähän on ollut kyse.

Palkollisten työtarmoa, ahkeruutta ja säädyllistä käyttäytymistä edistetään, kun heidän velvollisuutensa määritellään tarkasti, kuningas saattaa ne käskyllään voimaan ja kruununpalvelijat kehottavat noudattamaan niitä, samoin kuin erityisesti herrat papit pitämällä puhutteluja, jotka perustuvat Jumalan pyhään sanaan sekä luonnon ja yhteiskunnan lakeihin. Ja tarpeellista on, ettei tuollaisia puhutteluja pidetä pelkästään katekismuksen kuulusteluissa, kirkossa ja niin sanotuilla kinkereillä, vaan myös ja erityisesti kotikäynneillä, joita pitäisi kirkkojärjestyksen 24. luvun 22. pykälän20 sekä kuninkaallisen majesteetin 12. tammikuuta 1726 antaman julistuksen21 mukaisesti tehdä uutterasti, jolloin olisi kysyttävä, miten niin isäntä ja emäntä kuin palvelusväkikin ovat käyttäytyneet ja kehotettava heitä hyveelliseen ja kristilliseen vaellukseen.

Ehkäpä nuo käynnit on monilla paikkakunnilla laiminlyöty ja palkollisten omavaltaisuus johtuu siitä.

Olen äskettäin lukenut Post-Tidningarista22 syvästi liikuttuneena, että Wienin hovi on antanut papistolle käskyn saarnojen sijasta (niitä yksinkertainen kansa tuskin ymmärtää) opastaa kuulijoitaan katekismuksen pohjalta perusteellisesti tuntemaan kristinoppiaan sekä velvollisuuksiaan Jumalaa, kuningasta ja lähimmäisiään kohtaan. Kun tuollaista säädöstä noudatetaan asianmukaisesti, se saa varmasti aikaan siunattuja seurauksia.

Herra tohtori ei voi käyttää tulista älyään yhteiskunnan ja päämiestensä yhteiseksi eduksi paremmin kuin pohtimalla menettelytapoja, joilla niin isäntä- kuin palvelusväkikin voidaan helpoimmin ja tuloksellisimmin johdattaa noudattamaan kaikkia kristillisiä ja yhteiskunnallisia hyveitä ja näiden joukossa ahkeruutta ja työteliäisyyttä sekä säästäväistä elämäntapaa, ja osoittamalla omalla esimerkillään ja omilla toimillaan, miten tämä voi tapahtua. Näin huolehditaan siitä, että isäntä kykenee edullisesti ja hyvillä mielin maksamaan palkollisille palkan, joka on näinä aikoina ollut tavallinen, jopa suuremmankin, ja palkollisetkin kykenevät keräämään jonkin verran rahaa, joka on tarpeen, kun he aikanaan perustavat oman taloutensa. Näin elvytetään ja vakiinnutetaan kiintymystä, jonka pitää vallita isännän ja palkollisen kesken, jopa estetään luonnollisimmalla ja varmimmalla tavalla palkollisväkeä muuttamasta maasta.

Vastaväite sivulle 39:23 Kun Jumala säästää maan sodalta, rutolta, tarttuvilta taudeilta, nälänhädältä ja muilta onnettomuuksilta, kasvaa Jumalan armosta alamaisten määrä ja hyvinvointi viisaan hallitsijan alaisuudessa, kun tämä osaa käyttää täysin määrin ja täydellä voimalla hallintolaitoksensa väkipyöriä; tarkoitan virkamiehiä, joihin kuuluvilla herroilla papeilla on hoidossaan jaloin, laajin ja tärkein osuus.

Valtakunnan voima, niin kansan määrä kuin hyvinvointikin, perustuu näin ollen pääasiassa Kaikkivaltiaan Jumalan kaitselmukseen, Jumalan, joka viisaudessaan johtaa ja hallitsee kaikkea armollisen tahtonsa mukaan ylittäen kaikki meidän laskelmamme ja kaiken, mitä kykenemme kuvittelemaan. Miten siis herra tohtori voi sivulla 39 huoletta sanoa, että on hallitsijan vika, ettei maassa ole niin paljon asukkaita kuin sinne mahtuu ja se kykenee elättämään?

Vaikka yhteiskunta saisikin nauttia Jumalan kaikkein lempeintä kaitselmusta parhaissa mahdollisissa luonnon ja ilmaston suomissa oloissa, vaaditaan kuitenkin kaikkein viisaimpienkin hallitsijoiden hallitessa runsaasti aikaa, jopa varmaan useita vuosisatoja, ennen kuin valtakunnassa, esimerkiksi Ruotsissa, on niin paljon asukkaita kuin se kykenisi elättämään. Monien satojen vuosien ajan ja niin kauan kuin Ruotsissa ei ole tuollaista asukkaiden määrää, tätä on herra tohtorin periaatteen mukaan pidettävä kaikkien, viisaimpienkin, hallitsijoiden vikana.

Antakaa Jumalalle mikä Jumalan kuuluu ja hallitsijalle mikä hallitsijalle kuuluu.24 Tila ei riitä enempään.

Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779.

 

Suom. Heikki Eskelinen

  1. herra tohtori sanoo s. 58: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 17
  2. viittaa vuoden 1772 hallitusmuodon 2. pykälään; ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 4
  3. Kuningas ... ilman laillista tutkintaa ja tuomiota.: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 4
  4. Jos vuosipalveluksesta ... kenen tahansa kohdalla.: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 5
  5. Room. 13:1–7, Tit. 2:9,10.: Kyseisissä raamatunkohdissa kerrotaan, miksi esivallalle tulee olla kuuliainen ja miten orjien tulee olla kuuliaisia isännilleen.
  6. tohtori sanoo, että ... avioliittojen solmimisen.: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 6
  7. Mitä järjestystä tässä kaikessa oikein on?: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 6
  8. Homines ordinant atque ... atque reordinant.: lat. ihmiset järjestävät ja järjestävät ja järjestävät uudestaan
  9. Kirjoitus julkaistiin neljässä peräkkäisessä Dagligt Allehandan numerossa. Tästä alkaa toinen osa, joka ilmestyi 19.5.1779 numerossa 111.
  10. kesä- ja talvipäivien välille (s. 54): ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 16
  11. Tästä alka kirjoituksen kolmas osa, joka ilmestyi 20.5.1779 Dagligt Allehandan numerossa 112.
  12. Vapaasti sovittavat ... vapautta vuoden verran.: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 16
  13. herra tohtori sivulla 22: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 7
  14. täysimittainen rekikuorma: ks. Mittayksiköt
  15. Haminan läänin: Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni
  16. Tästä alkoi kirjoituksen neljäs ja viimeinen osa, joka julkaistiin 21.5.1779 Dagligt Allehandan numerossa 113.
  17. Muuan kreetalainen runoilija: Epimenides, uskonnollinen runoilija ja filosofi Kreetan Knossoksessa n. 600 eKr.
  18. kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita, ilkeitä petoja ja laiskureita: Epimenideksen Kretika-teoksesta otettu lainaus, joka esiintyy myös Raamatussa (Tit. 1:12, tässä kääntäjän suomennos). Sitaatti on sittemmin tullut osaksi ns. Epimenideksen paradoksia, mutta tässä se esitetään ilman ironiaa.
  19. Tit. 1:13
  20. kirkkojärjestyksen 24. luvun 22. pykälän: ”Kirkkoherran tulee ... vierailla kuulijoidensa luona talo talolta kummallekin osapuolelle parhaiten sopivana ajankohtana ja tässä yhteydessä tiedustella, millaiset välit heillä [isäntäväellä] on lapsiensa ja palvelusväen kanssa ja kehottaa heitä toimimaan kaikessa hyvällä ja sallitulla tavalla ...”. Kongl. maij:ts kyrckio-lag och ordning 13.9.1686.
  21. 12. tammikuuta 1726 antaman julistuksen: Tarkoitetaan ns. konventikkeliplakaattia, Kongl. maj:ts förnyade placat och förbud, angående the oloflige sammankomster, hwilka uti enskylte hus til en särskild och enkannerlig gudztiensts förrättande anställas; samt theras straff, som ther med beträda 12.1.1726. Se määräsi, että pappien tuli ”tavallisten kirkossa pidettävien katekismuskuulustelujen lisäksi vierailla mahdollisimman usein kuulijoidensa kodeissa, tai milloin sellainen ei ole helposti toteutettavissa, kutsua heidät samalla kertaa johonkin taloon kaupungissa tai maaseudulla, että papit voisivat varmuudella havaita heidän edistymisensä kristinopissa ja johdattaa heidät oikeaan tietoon autuudesta ja sen perusteista”.
  22. Stockholms Post-Tidningar
  23. Vastaväite sivulle 39: ks. Ajatuksia luonnollisista oikeuksista, § 12
  24. Matt. 22:21

Kommentit

Alkuperäinen dokumentti: Anonyymi, Ulvilassa 29.3.1779 päivätty kirjoitus ­Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 18.–21.5.1779, nro 110–113.

Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1779.

Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosi­kerta 1779, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.

Kuvalähde: Kungliga biblioteket.

Huomautuksia: Kirjoituspaikaksi ilmoitettu Ulvila viittaa siihen, että kirjoittaja on professori, Porin triviaalikoulun rehtori, ulvilalainen maanviljelijä ja maatalouskirjailija Johan Kraftman. Vastauksessaan tähän kirjoitukseen Chydenius mainitsee Kraftmanin myös nimeltä.

Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Vastaus Dagligt Allehandan numeroissa 110, 111, 112 ja 113 julkaistuun, Ulvilassa 23. päivänä viime maaliskuuta päivättyyn arvosteluun, Dagligt Allehanda 30.6–1.7.1779

Alkuperäisdokumentit

Dokumentit

Edellinen dokumentti: ”Siihen vilkkaaseen väittelyyn…” (Epilogus) DA 26.3.1779

Seuraava dokumentti: Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle (Peripatheticus) DA 15.–16.6.1779