Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Muu lähde: Debatti palvelusväen asemasta, 1778–79

”Ei ole mitenkään merkillistä…” (Sat Sapienti) DA 17.6.1778

Edellinen dokumentti:

Seuraava dokumentti: Vastaus Sat Sapientin kirjoitukseen lehden numerossa 134 (Ihmisvihan vastustaja) DA 30.6.1778

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

[1]

Ei ole mitenkään merkillistä, että sanomalehdissä kirjoitetaan ja valitellaan runsaasti palkollisista. Kyseessä on paha tilanne, joka mitä sietämättömimmin koettelee jokaista taloudenpitäjää ja joka heidän asemansa kautta vaikuttaa erittäin vahingollisesti koko valtakuntaan. Toki jokaisella maatilkulla ja joka toisella elinkeinolla ja liiketoiminnalla on tietyt rasitteensa, joita nyt on vielä lisättykin, mutta kaikki joutuu väistämättä hunningolle työtätekevän väen kehnojen tapojen takia. Ei riitä, että omistajat joutuvat perikatoon ja tärvellyt tilat päätyvät toisiin käsiin, vaan uudetkin omistajat joutuvat väistämättä samoista syistä nopeasti samalle turmion tielle, niin kauan kuin paha tilanne jatkuu. En ymmärrä, miten tämä sopii yhteen kansalaisten onnen ja kaiken sen kauniin kanssa, mitä onnellisista ajoista kirjoitetaan. Se, että tätä vastaan näköjään tehdään niin vähän, johtunee tähän asiaan tarttumisen vaikeudesta.[2] Omalta vähäiseltä osaltani en voi saada kaikkea tähän kuuluvaa esitetyksi koko laajuudessaan, eikä tässä ole riittävästi tilaa esittää kirjallisesti minkäänlaista järjestelmää; mutta vaikka seuraavat hajanaiset mietteet ja huomautukset eivät kata kaikkea, niillä lienee kuitenkin hyvät perusteensa ja merkittävää vaikutusta, kun ne yhdistetään siihen, mitä muilla saattaa olla esitettävänään. Annan niiden siis tulla paperille sitä mukaa kuin ne ajatuksiini nousevat.

1) Palkoista ja työehdoista. Teoriassa kuulostaa hyvin oikealta ja osuvalta todeta palkollisetkin vapaiksi ihmisiksi ja palvelussuhde vapaaehtoiseksi sopimussuhteeksi, jossa jokaisella on oikeus neuvotella itselleen parhaat hänen ulottuvillaan olevat edut. En kuitenkaan tämän kaiken huomioon otettuani ymmärrä, voivatko valtakunnan pystyssä pysyminen ja asian luonne sallia tällaisen aivan rajoittamattoman vapauden. Ei se ainakaan voi olla laajempi kuin vapaus, joka muilla ja paljon arvokkaammilla ihmisillä vastaavissa tapauksissa on. Yhtä suuri vapaus pitäisi kaiketi olla ainakin kaikilla niillä, jotka palvelevat valtion kaikissa niin ylemmissä kuin alemmissakin siviili- ja sotilasviroissa. Niiden haltijat saavat kuitenkin tyytyä siihen palkkaan ja niihin työehtoihin, jotka heidän isäntänsä kruunu heille myöntää ja jotka suhteellisesti arvioituina ovat todellisuudessa useita prosentteja niukemmat kuin mitä tuollaiselle palkolliselle voitaisiin antaa. Samoin perustein säädetään myös taksoja leipureiden, kapakoitsijoiden, ajomiesten jne. noudatettavaksi, jotta välttämättömyystavaroiden hinnat eivät nousisi sietämättömän korkeiksi. Voin sanoa vain sen, että sopimusten tekeminen tuollaisten ihmisten suopeuden varassa on sietämätöntä. Sellainen sopiminen edellyttäisi omaatuntoa, käsitystä kunniasta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta ynnä muuta sellaista, jota voi toki löytyä jostakin sieltä täältä, mutta jos joku haluaisi yleisesti rakentaa tämän varaan, hänellä ei varmaankaan ole paljon kokemusta. Eihän huonotapaisuus siinä tapauksessa olisi niin suurta kuin se nykyisin on. Kaikkein varmimmin käy niin, että joutuu pahoin petetyksi ja että ainoat tässä asiassa vaikuttavat motiivit ovat joko hätä tai välttämättömyyden pakko. Ja kun palkollinen muuten saa isännältään ruoan ja juoman, asunnon ja lämmön ja kaikkien tuollaisten tarpeiden tyydytyksen, en ymmärrä, mihin hän tarvitsee enemmän rahaa kuin tarpeellisten vaatteiden ostamiseen; eihän heille saa sallia koreilua saati irstailua. Riittää, että heille on annettava rahaa paloviinaan, kun tämän tavaran ostaminen on nyt laillista.1 Jos myönnän, että säästäväinen palkollinen voi saada sen verran ylimääräistä, että hän saa siitä jotakin säästöön tulevaisuutensa varalle, tämä olisi kaikki, mitä aiheellisesti voidaan myöntää, mutta asioiden ollessa nykyisellään halutaan sekä keikaroida että ryypätä ja päälle päätteeksi rikastua, mistä ei ikinä hyvää seuraa.

Yleisesti myönnetään, että jokin säädös näistä asioista olisi sekä aiheellinen että tarpeellinen, mutta sen toimivuuteen ei uskota, kun mitään keinoa ylihinnan tarjoamista vastaan ei ole olemassa. Jos kuitenkin todella vakavasti pyrittäisiin asiaintilan parantamiseen, olisi ihmeellisen oivallista, että annettaisiin asianosaisille kunnon rangaistus, joka pantaisiin viivytyksittä täytäntöön. Ellei muu auta, apua saataisiin varmastikin, jos palkollisia saisi arvonnan perusteella. Siihenkin liittyisi joitakin hankaluuksia, mutta kun tilanne on näin epätoivoinen, jokin keino olisi kuitenkin tyhjää parempi.

Mutta jos mitään apua näitä ylisuuria tarjouksia ja tätä kiskontaa vastaan ei voisi saada, jos siis vapaus lopultakin johtaisi siihen, että hallitsevaan asemaan päässyt palkollinen saisi sopia itselleen haluamansa suuruisen palkkion, jäljelle jää se,

2) että silloin voitaisiin ainakin otaksua, että hän noudattaa sopimusta ja tekee sen työn, joka sopimuksen mukaan on hänen velvollisuutensa. Ja toinen tappava pisto kaikelle taloudenpidolle onkin, ettei tämä väki kalliit työehdot saatuaan silti tee pelkästään mitä se itse tahtoo, vaan saa myös samalla aikaan varsin paljon pahaa nenäkkyydellään, irstaudellaan ja monenlaisilla muilla paheillaan. Palkollissääntömme toki ilmoittaa lääkkeet tätä vastaan, mutta Jumala armahtakoon sitä, joka joutuu käymään tästä oikeutta heitä vastaan. Ensinnäkin joutuisi yötä päivää pitämään talossa todistajia saadakseen sitovia todisteita, toiseksi joutuisi näännyttämään itsensä oikeusistuimissa ilman useinkaan minkäänlaista tai ainakaan merkittävää ja riittävää korvausta ja kolmanneksi työt viivästyisivät, ilman että sitä kukaan korvaisi, kun nuo palkolliset olisi häädettävä. Laki toki sallii kotikurituksen, mikä on sekä kohtuullista että välttämätöntä, mutta paitsi sitä, että kurittaminen on epämiellyttävää ja likaista puuhaa ja vain harvoin saa jonkun todellisen lurjuksen parannuksen tielle, vaan kannustaa vain muut nostamaan meteliä, se on usein kutakuinkin mahdotonta. Kunnian mies pitää usein käsiään liian hyvinä moiseen, leskivaimo parka ei varmaankaan edes pysty käyttämään käsiään siihen. Jos jokaiselle paikkakunnalle asetettaisiin tätä varten kuritusapulainen, joka isännän ohjeiden mukaan panisi ojennuksen toimeen, ja kuritushuone, johon muitta mutkitta vietäisiin sellainen, joka ei halua parantaa tapojaan muutaman huomautuksen jälkeen ja jossa hän saisi todella vakavan kurituksen, tämä ehdottomasti saisi hyvää aikaan; mutta kaikki nykyisin vaadittu myöntyvyys, joka ei enimmäkseen johda mihinkään, vie kaiken turmioon. Jos kruunun sotaväki palvelisi tuommoisen palkollisille suodun kurin alaisena, ei varmaan koskaan saataisi mitään kunnollista aikaan. Mutta eikö sotamies ole samanlainen Ruotsin mies kuin palkkarenkikin? Sotaväessä on jo kauan sitten ymmärretty, ettei elukoita voi hallita kohteliaisuuksia lausumalla; eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Samalla tavalla olisi kuitenkin käsiteltävä kaikkia, jotka saadaan kiinni juopottelemasta muiden ihmisten palkollisten kanssa. Etenkin – ja kun palkollisella, joka saa ruokansa ja juomansa isäntänsä talossa, ei ole mitään tekemistä kapakassa – tuollaiselle väen turmelijalle olisi kuten palkolliselle itselleenkin annettava ilman laveaa oikeudenkäyntiä tietty ja todella kunnollinen kuritus, heti kun tuommoinen palkollinen tavataan kapakan oven sisäpuolelta, ellei hän ole isäntänsä asialla, mutta salakapakoitsija olisi ruoskittava kunnolla häpeäpaalussa. Jos tämän lisäksi säädettäisiin, että öitä poissa oleva tai juopuneena tavattu palkollinen joutuisi tekemään työtä kuritushuoneessa, kunnes ilmiantaisi ja saattaisi lailliseen vastuuseen henkilön, joka häntä on juottanut ja majoittanut, suurin osa valituksista loppuisi pian.

3) Surkeata on, että maalaiset ja kaupunkilaiset kiistelevät siitä, kummalla ryhmällä on parempi oikeus saada palkollisia, kun kumpikaan ei voi tarpeittensa takia olla heitä vailla. Kun tietää, miten hankalaa heidän ylläpitämisensä kaupunkilaiselle on, huomaa kyllä, ettei siihen juuri ryhdytä huvin vuoksi. Jos asiat ovat huonolla tolalla maaseudulla, tilanne on varmaan tuhatkertaisesti huonompi kaupungeissa, joissa joka kadunkulmassa on kapakka ja määrättömästi irtolaisten kuritonta varasjoukkoa huijaamassa ja houkuttelemassa pahoille teille. Luoja tietäköön, milloin ja miten maaseutukaupunkimme saavat sellaisen järjestyksenvalvonnan kuin Tukholmassa on.

4) Myös todellinen pula väestöstä vaikuttaa asiaan suuresti. Teemme työtä väkiluvun kasvattamiseksi, mutta muut toimenpiteemme eivät edistä tätä työtä. Väestön vähäinen määrä supistuu uudelleen vaikeina vuosina kuten vuonna 1772.2 Meidän viljavarastomme3 toimivat samalla tavalla kuin lainoja myöntävät pankit, jotka keräävät voittoprosentteja. Kun saapuu katovuosi ja hätä, viimeinenkin viljanjyvä on lainassa, väki kuolee nälkään, epäterveellinen ravinto aiheuttaa kulkutauteja, ja lopputulos on selvä. Nyt todella kaipaamme niitä nuoria ihmisiä, jotka tuoni vei tuona nälkävuotena. Tämä riittäköön tällä kertaa.

Sat Sapienti.4

Suom. Heikki Eskelinen


  1. kun tämän tavaran ostaminen on nyt laillista: Viinanpoltto oli kielletty 1772. Se käynnistettiin uudestaan 1775, jolloin siitä tehtiin valtiollinen monopoli. Viinan myynti sallittiin 1776.
  2. Vuodet 1771 ja 1772 olivat katovuosia ja valtakunnassa koettiin nälänhätää.
  3. Tarkoitetaan pitäjänmakasiineja, joista talonpojat saivat lainata viljaa katovuosina.
  4. Sat Sapienti: lat. lyhennys Terentiuksen (”Phormio”, III, 3, 8) Plautuksen (”Persa” IV, 7, 9) esittämästä ilmauksesta dictum sapienti sat est, ”sanottu riittää viisaalle”, ts. viisas ymmärtää vähemmästäkin

Kommentit

Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Sat Sapientin kirjoitus Dageliga Tid­ningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 17.6.1778, nro 134.

Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1778.

Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosi­kerta 1778, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.

Kuvalähde: Kungliga biblioteket

Alkuperäisdokumentit

Alkukieli

[1]

Om i de allmänna Papperen5 mycket skrifwes och klagas öfwer Tjenstefolk, så är det ej underligt. Det är et ondt, som i odrägligaste måtto trycker hwar Hushållare, och som i deras personer6 måste blifwa högst skadeligit för hela Riket. Ty då hwar jordtorfwa och hwarannan näring och handtering har sina wisse och därutöfwer nu förökta Onera,7 men altsammans genom den arbetande hopens okynne8 måste råka i lägerwall,9 så är icke nog därmed at ägarena förstöras och Egendomarne förderfwade råka i andra händer: utan dessa nya ägare måste på lika grund med samma Ägendomar gå fort i lika progression af förderf, så länge det onda fortfar. Huru sådant kan bestå med Borgerlig sällhet och med all den granlåt, som skrifwes om lycklige tider, begriper jag ej. At så litet häremot synes tilgöras måtte komma af swårigheten at skaffa[2] det härpå. Jag kan wäl för min lilla del ej utföra alt hithörande i hela sin widd, ej eller tillåter här rummet at skrifwa något Systeme; men fast följande strödda reflexioner och anmärkningar ej utgöra altsammans, så torde de dock ej wara utan sin goda grund och betydeliga werkan, när de lägges til hwad andra kunna hafwa at anföra. Jag låter dem därföre flyta ur pennan alt som de inställa sig för tankegåfwan.

1:o, Angående Lön och Wilkor. Det låter i Theorin mycket rätt och wäl, at Tjenstehjon ock äro et fritt folk, och tjenst et friwilligt Contract, det hwar har at betinga sig10 det förmånligaste som han kan ärhålla. Men med alt detta, wet jag ej om Rikets bestånd och sakens natur kan medgifwa en sådan frihet så aldeles oinskränkt, åtminstone kan den ej wara större, än den som andre och mycket bättre folk i lika fall njuta. Så frie måtte åtminstone alla de wara, som gå i Rikets samtel. högre och lägre Civile och Militaire Tjenster, hwilke likwäl få nöja sig med den lön och wilkor, som deras Husbonde Kronan består, och hwilka i sin proportion äro i sanning många procent knappare, än hwad et sådant hjon kan tilläggas. På samma grund sättes ock taxor för Bagare, Krögare, Åkare o. s. w., at stegringen i oumbärliga ting ej må blifwa odrägelig. Alt hwad jag kan säga är det, at det är en odräglig ting at contrahera11 på sådant folks nåd. Det skulle förutsätta känsla af samwete, heder, rättwisa och billighet, med dylikt mer: sådant må ock wäl finnas hwar det kan; men den har wisst ej mycket försökt, som wille i Allmänhet bygga därpå: okynnet skulle då ej wara så stort, som det nu är. Det wissaste af alt är, at man finner sig illa bedragen, och at de enda motiver, som här werka, äro antingen nöden eller nödwändigheten. För öfrigt, när et Tjenstehjon har hos sin Husbonde mat och drick, hus och wärma med alla dylika behof, så ser jag ej hwartil det behöfwer mer penningar än til nödiga kläder; ty til granlåt böra de ej bestås, och än mindre til liderlighet: det är nog at man måste skatta12 til dem för Bränwin, sedan den waran blifwit lofligen fal.13 Om jag inrymmer14 at en husaktig15 Tjenare må kunna få så mycket öfwerlopps, at den kan göra sig någon besparing däraf för framtiden, så wore det alt hwad skäligen kan inrymmas; men på den fot saken nu är, wil man både studsa,16 supa och än därutöfwer rikta sig,17 hwilket aldrig kan taga någon god ända.

Man medgifwer i Allmänhet at någon författning härom wore både skälig och nödig; men man misströstar om handhafwandet, då intet medel kan gifwas at förekomma öfwerbud.18 Det wore dock underligt, om man med alfware tänker på at skaffa bot, om näpsten19 blifwer eftertryckelig och executionen utan omgångar.20 Hjelper ej annat, så wore det wisst hulpit därmed, at man finge folk efter lottning: det hade wäl ock någon olägenhet, men i en så förtwiflad ställning, som nu är, wore dock någon utwäg bättre än ingen.

Men om dock all hjelp emot dessa öfwerbud och detta prejande21 wore omöjeligt: om friheten änteligen22 skulle medföra det, at den behärskande Tjenaren må contrahera om huru mycket han någonsin wil, så återstår

2:o, At han då åtminstone måtte hålla Contract och göra hwad honom i kraft däraf i tjensten åligger. Och detta är det andra dödsstinget för all hushållning at detta folket för dryga wilkor dock icke allenast göra alt hwad de wilja utan ock tillika ganska mycket ondt med sin sturskhet, liderlighet och mångfaldige andra odygder. Wår Tjenstehjons-ordning föreskrifwer wäl medel häremot; men Gud nåde den, som därom skal nödgas gå til rätta med dem. Det första wore, at man skulle nödgas natt och dag hålla wittnen i huset at binda dem med:23 det andra at utmattas wid Domstolar, ofta utan all slags satisfaction,24 säkrast utan någon werksam och tilräcklig: och det tredje at arbetet blifwer eftersatt, utan någon ersättning, då man måste drifwa dem ifrån sig. Lagen tillåter ock wäl husaga, som är både billigt och nödwändigt; men utom det at detta är et ängsligt och smutsigt göromål, som sällan förbättrar någon rätt skurk, utan endast wäcker rop bland andre, så är det ofta så godt som omöjeligt. En hederlig Man håller gerna sina händer för goda därtil, en stackars Enka kan icke ens wäl bruka dem. Gåfwes på hwart ställe en Executions-Betjent, som på Husbondens ordination applicerade curen, och et Tuckthus, dit den utan omswep blefwe bragt, som ej wil efter en eller annan tilsägelse bättra sig, samt där wärkligen blefwe för alfware tuktad, så skulle det ofelbart göra godt; men med alt det hutleri,25 som nu erfordras och som merendels stadnar i ingenting, är alt förlorat. Skulle Kronan betjänas af sin Milice med en sådan tjenstehjons discipline, så blefwe wäl aldrig något godt gjordt; men är ej Soldaten en sådan Swensk man som tjenstedrängen? Där har man likwäl längesedan insett, at man ej kan styra bestar med Complimenter; ty den som beter sig såsom menniska, lärer ingenstädes något ondt wederfaras. På lika sätt borde ock förfaras med alla dem som beträdas at ligga i Mascopi26 med andras tjenstefolk. I synnerhet och som et tjenstehjon, hwilket har mat och drick i sin husbondes hus, ej har det minsta at göra på krogen, så borde en sådan folk-förstörare, lika med tjenstehjonet sjelft, utan widlyftig Rättegång hafwa sina wissa och fullduktiga27 prygel, så snart et sådant hjon träffas innom dess port, utan husbondens ärende, men en Lönn-krögare hudstrykas på Kåken.28 Lades härtil, at et sådant hjon, som ligger ute om nätterna, eller träffas i fylleri, borde arbeta i tuckthus, til dess at det upgifwer och lagbinder den, som fyllt och herbergerat29 det, så skulle de flesta klagomål snart få en ändskap.30

3:tio, Det är ömkeligit at Landt- och Stads-boer skola twista om bättre rätt til tjenstefolk, då ingendera för sina behof kan wara dem förutan. Den som wet med hwad swåra wilkor en Stads-bo måste underhålla dem, måtte lätt finna at det ej gerna sker för ro skul. Om det går illa til på landet, så går det wäl 1 000 gånger wärre i Städerne, där en krog finnes i hwart gathörn, och tjufpack af löst folk utan hof och mått,31 som tubba32 och förleda. Gud wet när och huru wåra Upstäder skola få Stockholms Police.

4:to, Werkelig folkbrist gör ock mycket til saken. Wi arbete på folkökning, men wåra öfriga anstalter äro ej lämpade därefter. I swåra år smälter den lilla folkhopen åter bort, såsom år 1772. Wi hafwe förrådshus33 på samma fot som Låne-Banquer at procenta34 med. När misswäxten och nöden infaller, är hwart Korn utlånt, folket swälter ihjäl, farsoter upkomma af osund föda, och därmed är det bestäldt.35 Wi sakne nu werkeligen den ungdomen, som i detta hunger-året bortrycktes. Så mycket för denna gången.

Sat Sapienti.36


  1. de allmänna Papperen: tidningarna
  2. roll, ställning
  3. pålagor, skyldigheter; plur. av lat. onus
  4. omoral, lastbara vanor
  5. misskötsel, förfall, vanhävd
  6. betinga sig: avtala om
  7. träffa avtal eller överenskommelse
  8. betala
  9. blifwit lofligen fal: Går att sälja lagligt. Brännvinsbränningen hade förbjudits 1772 men tilläts igen 1775, då den underställdes ett statligt monopol. Försäljning av brännvin tilläts 1776.
  10. erkänner, medger
  11. sparsam
  12. uppträda högfärdigt eller överdrivet anspråksfullt, i synnerhet iförd eleganta kläder
  13. bli rik
  14. överpris, budgivning över det begärda priset
  15. straffet
  16. executionen utan omgångar: verkställandet utan krångel, besvär eller fördröjning
  17. pressande, pungslående
  18. slutligen
  19. at binda dem med: för att binda dem vid ett brott
  20. gottgörelse, ersättning, upprättelse
  21. alt det hutleri: all den undfallenhet
  22. beträdas at ligga i Mascopi: ertappas med att ha en hemlig överenskommelse; här närmast: ertappas med att supa tillsammans
  23. tillräckliga, ordentligt utförda
  24. hudstrykas på Kåken: piskas vid en skam- eller spöpåle
  25. fyllt och herbergerat: bjudit alkohol och inhyst
  26. få en ändskap: ta slut
  27. utan hof och mått: utan måttfullhet
  28. övertala
  29. avser sockenmagasinen ur vilka sockenbönderna kunde låna spannmål vid felslagen skörd
  30. begära oskälig ränta, ockra
  31. illa ställt, klappat och klart
  32. Sat Sapienti: förkortning av ett längre uttryck hos Terentius’ ”Phormio”, III, 3, 8, och Plautus’ ”Persa”, IV, 7, 19, dictum sapienti sat est, ”det sagda är nog för den som redan vet”, d.v.s. ingen ytterligare förklaring behövs

Suomi

[1]

Ei ole mitenkään merkillistä, että sanomalehdissä kirjoitetaan ja valitellaan runsaasti palkollisista. Kyseessä on paha tilanne, joka mitä sietämättömimmin koettelee jokaista taloudenpitäjää ja joka heidän asemansa kautta vaikuttaa erittäin vahingollisesti koko valtakuntaan. Toki jokaisella maatilkulla ja joka toisella elinkeinolla ja liiketoiminnalla on tietyt rasitteensa, joita nyt on vielä lisättykin, mutta kaikki joutuu väistämättä hunningolle työtätekevän väen kehnojen tapojen takia. Ei riitä, että omistajat joutuvat perikatoon ja tärvellyt tilat päätyvät toisiin käsiin, vaan uudetkin omistajat joutuvat väistämättä samoista syistä nopeasti samalle turmion tielle, niin kauan kuin paha tilanne jatkuu. En ymmärrä, miten tämä sopii yhteen kansalaisten onnen ja kaiken sen kauniin kanssa, mitä onnellisista ajoista kirjoitetaan. Se, että tätä vastaan näköjään tehdään niin vähän, johtunee tähän asiaan tarttumisen vaikeudesta.[2] Omalta vähäiseltä osaltani en voi saada kaikkea tähän kuuluvaa esitetyksi koko laajuudessaan, eikä tässä ole riittävästi tilaa esittää kirjallisesti minkäänlaista järjestelmää; mutta vaikka seuraavat hajanaiset mietteet ja huomautukset eivät kata kaikkea, niillä lienee kuitenkin hyvät perusteensa ja merkittävää vaikutusta, kun ne yhdistetään siihen, mitä muilla saattaa olla esitettävänään. Annan niiden siis tulla paperille sitä mukaa kuin ne ajatuksiini nousevat.

1) Palkoista ja työehdoista. Teoriassa kuulostaa hyvin oikealta ja osuvalta todeta palkollisetkin vapaiksi ihmisiksi ja palvelussuhde vapaaehtoiseksi sopimussuhteeksi, jossa jokaisella on oikeus neuvotella itselleen parhaat hänen ulottuvillaan olevat edut. En kuitenkaan tämän kaiken huomioon otettuani ymmärrä, voivatko valtakunnan pystyssä pysyminen ja asian luonne sallia tällaisen aivan rajoittamattoman vapauden. Ei se ainakaan voi olla laajempi kuin vapaus, joka muilla ja paljon arvokkaammilla ihmisillä vastaavissa tapauksissa on. Yhtä suuri vapaus pitäisi kaiketi olla ainakin kaikilla niillä, jotka palvelevat valtion kaikissa niin ylemmissä kuin alemmissakin siviili- ja sotilasviroissa. Niiden haltijat saavat kuitenkin tyytyä siihen palkkaan ja niihin työehtoihin, jotka heidän isäntänsä kruunu heille myöntää ja jotka suhteellisesti arvioituina ovat todellisuudessa useita prosentteja niukemmat kuin mitä tuollaiselle palkolliselle voitaisiin antaa. Samoin perustein säädetään myös taksoja leipureiden, kapakoitsijoiden, ajomiesten jne. noudatettavaksi, jotta välttämättömyystavaroiden hinnat eivät nousisi sietämättömän korkeiksi. Voin sanoa vain sen, että sopimusten tekeminen tuollaisten ihmisten suopeuden varassa on sietämätöntä. Sellainen sopiminen edellyttäisi omaatuntoa, käsitystä kunniasta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta ynnä muuta sellaista, jota voi toki löytyä jostakin sieltä täältä, mutta jos joku haluaisi yleisesti rakentaa tämän varaan, hänellä ei varmaankaan ole paljon kokemusta. Eihän huonotapaisuus siinä tapauksessa olisi niin suurta kuin se nykyisin on. Kaikkein varmimmin käy niin, että joutuu pahoin petetyksi ja että ainoat tässä asiassa vaikuttavat motiivit ovat joko hätä tai välttämättömyyden pakko. Ja kun palkollinen muuten saa isännältään ruoan ja juoman, asunnon ja lämmön ja kaikkien tuollaisten tarpeiden tyydytyksen, en ymmärrä, mihin hän tarvitsee enemmän rahaa kuin tarpeellisten vaatteiden ostamiseen; eihän heille saa sallia koreilua saati irstailua. Riittää, että heille on annettava rahaa paloviinaan, kun tämän tavaran ostaminen on nyt laillista.37 Jos myönnän, että säästäväinen palkollinen voi saada sen verran ylimääräistä, että hän saa siitä jotakin säästöön tulevaisuutensa varalle, tämä olisi kaikki, mitä aiheellisesti voidaan myöntää, mutta asioiden ollessa nykyisellään halutaan sekä keikaroida että ryypätä ja päälle päätteeksi rikastua, mistä ei ikinä hyvää seuraa.

Yleisesti myönnetään, että jokin säädös näistä asioista olisi sekä aiheellinen että tarpeellinen, mutta sen toimivuuteen ei uskota, kun mitään keinoa ylihinnan tarjoamista vastaan ei ole olemassa. Jos kuitenkin todella vakavasti pyrittäisiin asiaintilan parantamiseen, olisi ihmeellisen oivallista, että annettaisiin asianosaisille kunnon rangaistus, joka pantaisiin viivytyksittä täytäntöön. Ellei muu auta, apua saataisiin varmastikin, jos palkollisia saisi arvonnan perusteella. Siihenkin liittyisi joitakin hankaluuksia, mutta kun tilanne on näin epätoivoinen, jokin keino olisi kuitenkin tyhjää parempi.

Mutta jos mitään apua näitä ylisuuria tarjouksia ja tätä kiskontaa vastaan ei voisi saada, jos siis vapaus lopultakin johtaisi siihen, että hallitsevaan asemaan päässyt palkollinen saisi sopia itselleen haluamansa suuruisen palkkion, jäljelle jää se,

2) että silloin voitaisiin ainakin otaksua, että hän noudattaa sopimusta ja tekee sen työn, joka sopimuksen mukaan on hänen velvollisuutensa. Ja toinen tappava pisto kaikelle taloudenpidolle onkin, ettei tämä väki kalliit työehdot saatuaan silti tee pelkästään mitä se itse tahtoo, vaan saa myös samalla aikaan varsin paljon pahaa nenäkkyydellään, irstaudellaan ja monenlaisilla muilla paheillaan. Palkollissääntömme toki ilmoittaa lääkkeet tätä vastaan, mutta Jumala armahtakoon sitä, joka joutuu käymään tästä oikeutta heitä vastaan. Ensinnäkin joutuisi yötä päivää pitämään talossa todistajia saadakseen sitovia todisteita, toiseksi joutuisi näännyttämään itsensä oikeusistuimissa ilman useinkaan minkäänlaista tai ainakaan merkittävää ja riittävää korvausta ja kolmanneksi työt viivästyisivät, ilman että sitä kukaan korvaisi, kun nuo palkolliset olisi häädettävä. Laki toki sallii kotikurituksen, mikä on sekä kohtuullista että välttämätöntä, mutta paitsi sitä, että kurittaminen on epämiellyttävää ja likaista puuhaa ja vain harvoin saa jonkun todellisen lurjuksen parannuksen tielle, vaan kannustaa vain muut nostamaan meteliä, se on usein kutakuinkin mahdotonta. Kunnian mies pitää usein käsiään liian hyvinä moiseen, leskivaimo parka ei varmaankaan edes pysty käyttämään käsiään siihen. Jos jokaiselle paikkakunnalle asetettaisiin tätä varten kuritusapulainen, joka isännän ohjeiden mukaan panisi ojennuksen toimeen, ja kuritushuone, johon muitta mutkitta vietäisiin sellainen, joka ei halua parantaa tapojaan muutaman huomautuksen jälkeen ja jossa hän saisi todella vakavan kurituksen, tämä ehdottomasti saisi hyvää aikaan; mutta kaikki nykyisin vaadittu myöntyvyys, joka ei enimmäkseen johda mihinkään, vie kaiken turmioon. Jos kruunun sotaväki palvelisi tuommoisen palkollisille suodun kurin alaisena, ei varmaan koskaan saataisi mitään kunnollista aikaan. Mutta eikö sotamies ole samanlainen Ruotsin mies kuin palkkarenkikin? Sotaväessä on jo kauan sitten ymmärretty, ettei elukoita voi hallita kohteliaisuuksia lausumalla; eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Samalla tavalla olisi kuitenkin käsiteltävä kaikkia, jotka saadaan kiinni juopottelemasta muiden ihmisten palkollisten kanssa. Etenkin – ja kun palkollisella, joka saa ruokansa ja juomansa isäntänsä talossa, ei ole mitään tekemistä kapakassa – tuollaiselle väen turmelijalle olisi kuten palkolliselle itselleenkin annettava ilman laveaa oikeudenkäyntiä tietty ja todella kunnollinen kuritus, heti kun tuommoinen palkollinen tavataan kapakan oven sisäpuolelta, ellei hän ole isäntänsä asialla, mutta salakapakoitsija olisi ruoskittava kunnolla häpeäpaalussa. Jos tämän lisäksi säädettäisiin, että öitä poissa oleva tai juopuneena tavattu palkollinen joutuisi tekemään työtä kuritushuoneessa, kunnes ilmiantaisi ja saattaisi lailliseen vastuuseen henkilön, joka häntä on juottanut ja majoittanut, suurin osa valituksista loppuisi pian.

3) Surkeata on, että maalaiset ja kaupunkilaiset kiistelevät siitä, kummalla ryhmällä on parempi oikeus saada palkollisia, kun kumpikaan ei voi tarpeittensa takia olla heitä vailla. Kun tietää, miten hankalaa heidän ylläpitämisensä kaupunkilaiselle on, huomaa kyllä, ettei siihen juuri ryhdytä huvin vuoksi. Jos asiat ovat huonolla tolalla maaseudulla, tilanne on varmaan tuhatkertaisesti huonompi kaupungeissa, joissa joka kadunkulmassa on kapakka ja määrättömästi irtolaisten kuritonta varasjoukkoa huijaamassa ja houkuttelemassa pahoille teille. Luoja tietäköön, milloin ja miten maaseutukaupunkimme saavat sellaisen järjestyksenvalvonnan kuin Tukholmassa on.

4) Myös todellinen pula väestöstä vaikuttaa asiaan suuresti. Teemme työtä väkiluvun kasvattamiseksi, mutta muut toimenpiteemme eivät edistä tätä työtä. Väestön vähäinen määrä supistuu uudelleen vaikeina vuosina kuten vuonna 1772.38 Meidän viljavarastomme39 toimivat samalla tavalla kuin lainoja myöntävät pankit, jotka keräävät voittoprosentteja. Kun saapuu katovuosi ja hätä, viimeinenkin viljanjyvä on lainassa, väki kuolee nälkään, epäterveellinen ravinto aiheuttaa kulkutauteja, ja lopputulos on selvä. Nyt todella kaipaamme niitä nuoria ihmisiä, jotka tuoni vei tuona nälkävuotena. Tämä riittäköön tällä kertaa.

Sat Sapienti.40

Suom. Heikki Eskelinen


  1. kun tämän tavaran ostaminen on nyt laillista: Viinanpoltto oli kielletty 1772. Se käynnistettiin uudestaan 1775, jolloin siitä tehtiin valtiollinen monopoli. Viinan myynti sallittiin 1776.
  2. Vuodet 1771 ja 1772 olivat katovuosia ja valtakunnassa koettiin nälänhätää.
  3. Tarkoitetaan pitäjänmakasiineja, joista talonpojat saivat lainata viljaa katovuosina.
  4. Sat Sapienti: lat. lyhennys Terentiuksen (”Phormio”, III, 3, 8) Plautuksen (”Persa” IV, 7, 9) esittämästä ilmauksesta dictum sapienti sat est, ”sanottu riittää viisaalle”, ts. viisas ymmärtää vähemmästäkin

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen dokumentti:

Seuraava dokumentti: Vastaus Sat Sapientin kirjoitukseen lehden numerossa 134 (Ihmisvihan vastustaja) DA 30.6.1778