Seuraava dokumentti: ”Laamanni Antonsson on vastikään matkustanut Värmlantiin…” SP 23.3.1779
[1]
Herra tohtori Chydeniukselle.
Arvoisa vastaanottaja
Vaikka en mielelläni antaudukaan vastoin kehotusta, jonka Paavali antaa Tiitukselle kirjoittamansa kirjeen 3. luvun 9. jakeessa, kiistelemään korkeasti kunnioitetun papiston kanssa etenkään aiheista, jotka eivät liity pelastusoppiin, herra tohtori ei pahastune, jos painovapausasetukseen vedoten rohkenen ilmaista lyhyesti mielipiteeni useissa sanomalehdissä viritetystä ja kiistellystä palkollisten vapauksia ja oikeuksia koskevasta kysymyksestä.
Mutta ellen näin tehdessäni saa osakseni samaa mieltymystä kuin Sincerus Moderatus äskettäin enkä näin ollen voi myöskään odottaa samaa kohteliaisuutta vastaukseksi, voinemme silti pysyä ystävinä, mikäli herra tohtori muuten rakastaa totuuden kieltä ja muistaa, että sitä tuskin koskaan kyetään käyttämään oikein jotakin suolaista, makeaa ja hapanta siihen sekoittamatta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan. Herra tohtori puhuu ja saarnaa rahvaalle kovin paljon vapaudesta ja vapauden periaatteista. Mutta mies hyvä, kerro minulle, miten minun on tämä ymmärrettävä? Tiedän toki, että kaikilla ihmisillä on jo syntyessään luonnostaan niin ruumiin- kuin sielunkykyjensäkin osalta samanlaiset vapaudet ja oikeudet, ja niitä on niin monta kuin meille on syntiinlankeemuksen jälkeen jäljelle jäänyt. On kuitenkin myös myönnettävä, että heti ihmisten astuessa ulos luonnontilasta yhteiskunta-, talous- tai hallintosäätyyn jokainen joutuu luopumaan vapaudestaan tai rajoittamaan sitä, yleensä toimiakseen niissä rajoissa, jotka valtion säilyminen tai silloin ylimmäksi laiksi nouseva yleinen hyvä osoittavat tai säätävät. Tästä seuraa jo syntymästä saakka varsin suuri vapauksien, oikeuksien ja velvollisuuksien erilaisuus valtioyhteisön jäsenten kesken; toinen syntyy herraksi, toinen palvelijaksi, toinen käskemään ja ohjaamaan, toinen palvelemaan ja tekemään työtä. Rikas ja köyhä, kreivin lapsi ja talollisen poika jne. eivät sen takia voi tässä tapauksessa mitenkään olla samassa asemassa.[2]
Vanhat roomalaiset olivat hyvin perustein jakaneet valtakuntansa asukkaat kahteen luokkaan. Näiden välinen ero, inter servos & libertinos,1 eli palvelijoiden ja vapaasyntyisten erottelu on yhä jäljellä kaikissa hyvin järjestetyissä valtioissa, eikä sitä voida poistaa, ellei haluta luoda tai kuvitella res Publica Platonicaa,2 hirviötä, joka tavallisesti syntyy ja kuolee perustajansa omissa aivoissa.
Kun ei maataloutta, käsityöammatteja, merenkulkua eikä minkäänlaisia elinkeinoja voida harjoittaa ilman palkkaväkeä, säilynee edelleenkin se tilanne, että niiden ylläpitämiseksi sekä niistä riippuvan valtion pystyssäpitämiseksi maan asukkaiden köyhempi tai alemmassa asemassa oleva osa on käskettävä tietyksi ajassa ja tietyn järjestyksen mukaisesti palvelemaan ja tekemään työtä valtion tai muiden ihmisten hyväksi. Mutta jos he kieltäytyisivät tällaisesta palveluksesta ja pyrkisivät laiskuuttaan, omavaltaisuuttaan tai väärin käsittämänsä vapauden periaatteen nojalla ennen aikojaan herroiksi tai päättämään itsenäisesti tekemisistään, tällaisten pyrkimysten varhainen ja tehokas estäminen näyttää kuuluvan korkean hallitusvallan tehtäviin.
En siis käsitä, miten herra tohtori on voinut samastaa palkollisten vapauden tässä tapauksessa toisen henkilön hyvän tavan mukaisesti hankittuun omaisuuteen ja väittää, että sen rajoittaminen olisi vastoin kaikkein armollisimman kuninkaamme kallisarvoista vakuutusta? Melkeinpä merkillisintä, mitä olen nähnyt tai kuullut kirjoitetun suotuisan vallanvaihdoksen jälkeen.
Jos olen tässä asiassa erehtynyt, otan mielelläni vastaan ojennuksen, kuitenkin mieluimmin tyynesti esitettynä.
Tulemme nyt palvelusväen palkkoihin.
Arvoisa herra tohtori, olisi jumalatonta vaatia, että palvelusväen pitäisi tehdä työtä palkatta tai niukkaan toimeentuloonsa täysin riittämättömällä palkalla; silloinhan heidät alistettaisiin tuskin barbaarien orjia parempaan asemaan. Mitä taas palkan määrään tulee, näyttää siltä, ettei sen pidä riippua palkollisten omista uhmailevista mielihaluista eikä sitä pidä laskeskella heidän useimmiten mielikuvituksellisten tarpeidensa perusteella. Parempia perusteita voitaisiin nähdä siihen, että isäntä saisi määrätä palkan palkollisen työtaidon, työmäärän ja todella tuottaman hyödyn mukaisesti. Koska tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa isäntä voisi kuitenkin käyttää tilaisuutta pahastikin omaksi hyväkseen, ei olisi kohtuutonta, että kaikkein armollisin herramme ja kuninkaamme suvaitsisi maan isälle ominaista lempeyttä kaikille uskollisille alamaisilleen osoittaen säätää ja määrätä yleisellä lailla tietyt palkat palkollisille siten, että ne sopivat toisaalta nykyisten aikojen oloihin ja toisaalta niin isännän kuin palkollisenkin kohtuullisen toimeentulon turvaamiseen.
Omalta vähäiseltä osaltani olen aina arvostanut enemmän lainalaista vapautta kuin hillitöntä omavaltaisuutta. Ja niinpä uskon kykeneväni varsin hyvin ennakolta näkemään, millaisia seurauksia niin sanottu vapaa sopiminen tässä tapauksessa aiheuttaisi.
Samoilla perusteilla kuin palkollisella olisi oikeus neuvotella rahapalkastaan, voitaisiin hänelle vaatia oikeus neuvotella vapaasti ruoasta, vaatteista, asunnosta ja huveista ym. Jos saa yhtä, niin ei olisi haitaksi saada vähän toistakin.
Mutta miten tuollaisessa kaupankäynnissä kävisi isännille, jotka ovat itse tilaansa viljeleviä veronmaksajia, vähemmän varakkaille porvareille tai ruotujakoisten virkatalojen haltijoille, joilla ei ole talonpoikia tai torppareita alustalaisinaan, tai köyhille papeille, joilla ei ole hallinnassaan hyvin tuottavia seurakuntia?
Edelleen: eivätköhän palkolliset, niin rengit kuin piiatkin, yleisesti ja melkein aina palvelussuhteesta neuvoteltaessa kehu ahkeruuttaan, työkykyään ja taitojaan, etenkin jos he saavat luvan tämän mukaisesti itse määrätä palkkaehdoistaan, vaikka heidät toden tullen havaitaan laiskoiksi, oikullisiksi ja kelvottomiksi? Mitenkähän tuollaisessa tapauksessa on meneteltävä sovitun palkan maksamisen suhteen? Olisiko oikein, että se kuitenkin maksettaisiin täysimääräisenä vai kävisikö muussa tapauksessa vaikeaksi tai aivan mahdottomaksi saada todisteita palkollista vastaan, kun isäntä itse ei kelpaisi todistajaksi eikä jäävittömiä todistajia ole?
Loputtoman paljon enemmänkin tämänsuuntaista voitaisiin sanoa, ja sen vahvistaa valitettavan ikävä kokemus, mutta pelkään jo esittäneeni kantani liian laveasti.
Jos palkolliset tai ne, jotka on luotu ja ovat syntyneet vuosipalvelusta varten, saavat mielensä mukaan vapaasti päättää, ryhtyvätkö he palvelukseen vai pysyvätkö he itsellisinä, valitsee suurin osa useimmilla seuduilla jälkimmäisen ratkaisun, vaikka he sen jälkeen kulkisivatkin kerjuusauva kädessä ja säkki selässä.
Jos taas saadaan säädös palvelusväen palkkojen päättämisestä vapaissa neuvotteluissa, siitä seuraa ennen muuta palkkojen kohtuuton nousu, sen jälkeen ylellinen elämä, joka vie palkollisilta halun raskaampiin töihin, ja lopuksi yhtäältä kaikenmoisia huijauksia, joista isännät joutuvat maksamaan, ja toisaalta maatalouden ja muiden elinkeinojen ajautuminen rappiolle siihen liittyvine vaikeuksineen.
Lopuksi olen kuitenkin samaa mieltä herra tohtorin kanssa siitä, ettei isännältä saa koskaan ottaa pois oikeutta maksaa palkkioita palkolliselle, joka toimii hänen mielensä mukaisesti. Kannustukset ja palkkiot motivoivat aina paremmin hyviin suorituksiin kuin ruoska ja vitsa. Ja niinpä näyttää siltä, että isännällä on oltava vapaus myöhemmässä vaiheessa korottaa palkollisensa palkkaa, mutta ensimmäisessä sopimisen vaiheessa palkan on määräydyttävä edelleenkin lain mukaan.
Peripatheticus.
P. S. Herra tohtori on rökittänyt herra laamanni Antonssonia oikein isän kädestä, mutta olisi ollut toivottavaa, että se olisi tapahtunut tyynemmässä sävyssä.
Suom. Heikki Eskelinen
Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Peripatheticuksen kirjoitus Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 22.3.1779, nro 66.
Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1779.
Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosikerta 1779, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.
Kuvalähde: Kungliga biblioteket.
Huomautuksia: Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Herra Peripatheticukselle, Dagligt Allehanda 10.5.1779.
[1]
Til Herr Doctor Chydenius.
S. T.3
Ehuru ogärna jag, emot Pauli förmaning i dess Epistel4 til Titum 3 Cap. 9 v.,5 inlåter mig med det Högwördige Prästerskapet i någon orda-träta, allraminst i ämnen, som icke röra Salighets-Läran;6 Så torde Herr Doctorn likwäl icke ogunstigt uptaga, om jag, i anledning af Tryckfrihets-Förordningen, äfwen understår mig, at korteligen yttra min tanka, angående den i flere publique Tidningar wäckte och omtwistade fråga, om Tjänstefolkets fri- och rättigheter.
Men om jag härwid intet faller så i tycket som Sincerus Moderatus för någon tid sedan7 gjorde, samt följakteligen icke eller har at wänta samma compliment som honom gafs, tilbaka; så torde wi wäl ändå blifwa wänner, om eljest Herr Doctorn älskar sanningens språk, och kommer ihog, at det sällan eller aldrig kan rätt nyttjas utan någon blandning af salt, sött och surt.
Men nu til sjelfwa saken. Herr Doctorn talar och predikar så mycket för menige man om frihet och frihets-principer. Men käre, säg mig, huru skall jag detta förstå? Jag wet wäl at alla människor efter naturen födas med lika och så många fri- och rättigheter i anseende til kropps och själens förmögenheter, som efter syndafallet blifwit oss öfrige;8 Men så måste ock medgifwas, at så snart människor träda utur det Naturliga, in uti Samfunds- Hushålls- eller Regerings-ståndet, så måste hwar och en afstå eller inskränka sin frihet, i allmänhet at göra och låta, inom de gränsor, som Statens bestånd eller det Allmännas bästa, som då blifwer högsta Lagen, det kan fordra eller föreskrifwa. Häraf upkommer, i och med sjelfwa födelsen, en ganska stor olikhet Statens Medlemmar emellan, i frihet, rätt och skyldigheter; den ene födes til Herre, den andra til Tjänare; den ena at befalla och styra, den andra at tjäna och arbeta. En rik och en fattig, et Grefwe-barn och en Bonde-son, & sic in ceteris,9 kunna fördenskul i detta fall omöjeligen stå i samma predicament.10[2]
De gamla Romare hade med mycket skäl delt sine inbyggare i 2:ne Classer; deras skilnad, inter servos & Libertinos,11 emellan Tjänare och Fri-födde, håller ännu stånd i alla wälbeställta Stater, och kan icke ändras; så framt man icke skulle wilja införa eller inbilla sig en res Publica Platonica;12 et monstrum13 som gemenligen födes och dör i Stiftarens egen hjärna.
Det lärer således blifwa därwid, at som hwarken Landtbruk, Handaslögder, Sjöfart, eller någre slags Näringar kunna skötas utan Tjänstefolk, så måste til deras uprätthållande och Statens därpå beroende bestånd, den fattigare eller ringare delen af Landets inwånare, i en wiss tid och ordning tilhållas at tjäna och arbeta til Statens eller andras nytta; Men skulle de sådant sig undandraga, och antingen af lättja, sjelfswåld eller orätt fattad Frihets-principe, i förtid söka at blifwa Herrar eller sine egne, så synes det ankomma på höga Regeringens försorg at därpå skaffa tidig och säker bot.
Jag begriper altså icke, huru Herr Doctorn kunnat anse Tjänstefolkets frihet i detta fall lika med annars wälfångne egendom, och påstå, at en inskränkning däruti skulle strida emot wår allernådigste Konungs dyra Försäkran? Det sällsammaste jag nästan sedt eller hördt skrifwas sedan den lyckeliga Regerings-förändringen14 skedde.
Om jag däruti felat, låter jag gärna rätta mig; dock aldrahälst med saktmodigom anda.15
Nu komma wi til Tjänstefolkets löner.
Det wore gudlöst, min Herr Doctor, at påstå, som skulle Tjänstefolket böra arbeta utan, eller emot en, til deras nödtorftiga bärgning, aldeles otilräckelig lön, det wore at göra dem til föga bättre än Barbariske trälar; Men hwad lönens quantum16 beträffar, så synes den icke böra ankomma på Tjänstehjonens eget pockande behag,17 eller uträkning efter deras oftast imaginaire18 behof. Mera skäl skulle tyckas wara däri, om en Husbonde finge afmäta lönen efter Tjänstehjonets skickelighet, arbete och veritable19 förtjänst; Men som mycken egennytta kunde därigenom i en fördärfwad mänsklighet, äfwen på Husbondens sida föröfwas; så wore ju icke utur wägen, om wår Allernådigste Herre och Konung, af Lands-Faderlig ömhet för alla Sine trogne undersåtare, skulle täckas, igenom en allmän Lag, stadga och förordna wissa löner för Tjänstehjon, lämpade å ena sidan efter närwarande tiders skick, och så wäl Husbondens som Tjänstehjonets skäliga utkomst å den andra.
För min ringa del, har jag altid högre wärderat en Lagbunden Frihet, än et tygellöst sjelfswåld. Och således tror jag mig tämmeligen nära kunna förut spå hwad fölgder et så kalladt fritt betingande i detta fall skulle med sig föra.
Med samma skäl som et Tjänstehjon ägde frihet at betinga sig lön, kunde ju ock et fritt betingande påstås,20 om mat, kläder, rum och lustbarheter, med mera; det ena är ju icke mer utur wägen än det andra.
Men huru skulle wäl i sådan handel gå med Husbönder som sjelfwe äro Hemmansbrukande Skattdragare,21 mindre förmögne Borgare, eller Indelningshafware22 som icke äro försedde med Bönder eller Torpare, och fattige Präster som icke äga feta Pastorater?
Widare. Månne intet Tjänstehjon, Drängar eller Pigor, gemenligen23 och nästan altid wid tjänsters betingande skryta af sin flit, capacite24 och skickelighet, i synnerhet om de få lof at därefter sjelfwe mäta betingandet af sine löner, men i sjelfwa werket finnes wara late, capricieuse25 och odugelige: Huru skall wäl i slikt fall förhållas med den betingade lönen? Wore det wäl rätt, om den ändå skulle fullt ut betalas, eller blefwo det icke swårt om icke aldeles omöjeligit, at kunna i annat fall få bewis emot Tjänstehjonet, då Husbonden sjelf icke äger witsord,26 och ingen tilgång finnes på ojäfaktiga wittnen?
Oändeligt mera kunde sägas i denne wäg, bestyrkt af en beklagelig ärfarenhet; men jag fruktar mig redan hafwa warit för widlyftig.
Om det får stå i Tjänstehjons eller deras fria behag, som til årstjänst äro danade och födde, at antingen tjäna eller blifwa sina egne; så wälja större delen i de fleste Landsorter det senare, om de ock efteråt skulle gå med käppen och säcken.27
Men om et fritt betingande af lön för Tjänstehjon får stadgas; Så följer däraf först och främst lönernes oskäliga stegring, därnäst yppighet, som betager lusten hos Tjänstehjon til swårare arbete, och sist hwarjehanda bedrägerier på Husbönders depence28 å ena, samt Landtbrukets och Näringars förfall, jämte därmed förknippade olägenheter, å andra sidan.
Dock är jag sluteligen med Herr Doctorn däruti ense, at det aldrig bör betagas en Husbonde at göra gratificationer29 åt et Tjänstehjon som skickar30 sig efter dess behag. Upmuntringar och belöningar äro altid bättre motiver til det goda, än piska och ris: Och således synes det böra stå i Husbondens fria behag, om han efteråt wil öka sitt Tjänstehjons lön; men wid första betingandet bör det förblifwa efter Lagen.
Peripatheticus.31
P.S. Herr Doctorn har tufsat til Herr Lagman Antonsson som en Karl, men man hade önskat at det skedt med mera saktmodighet.
[1]
Herra tohtori Chydeniukselle.
Arvoisa vastaanottaja
Vaikka en mielelläni antaudukaan vastoin kehotusta, jonka Paavali antaa Tiitukselle kirjoittamansa kirjeen 3. luvun 9. jakeessa, kiistelemään korkeasti kunnioitetun papiston kanssa etenkään aiheista, jotka eivät liity pelastusoppiin, herra tohtori ei pahastune, jos painovapausasetukseen vedoten rohkenen ilmaista lyhyesti mielipiteeni useissa sanomalehdissä viritetystä ja kiistellystä palkollisten vapauksia ja oikeuksia koskevasta kysymyksestä.
Mutta ellen näin tehdessäni saa osakseni samaa mieltymystä kuin Sincerus Moderatus äskettäin enkä näin ollen voi myöskään odottaa samaa kohteliaisuutta vastaukseksi, voinemme silti pysyä ystävinä, mikäli herra tohtori muuten rakastaa totuuden kieltä ja muistaa, että sitä tuskin koskaan kyetään käyttämään oikein jotakin suolaista, makeaa ja hapanta siihen sekoittamatta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan. Herra tohtori puhuu ja saarnaa rahvaalle kovin paljon vapaudesta ja vapauden periaatteista. Mutta mies hyvä, kerro minulle, miten minun on tämä ymmärrettävä? Tiedän toki, että kaikilla ihmisillä on jo syntyessään luonnostaan niin ruumiin- kuin sielunkykyjensäkin osalta samanlaiset vapaudet ja oikeudet, ja niitä on niin monta kuin meille on syntiinlankeemuksen jälkeen jäljelle jäänyt. On kuitenkin myös myönnettävä, että heti ihmisten astuessa ulos luonnontilasta yhteiskunta-, talous- tai hallintosäätyyn jokainen joutuu luopumaan vapaudestaan tai rajoittamaan sitä, yleensä toimiakseen niissä rajoissa, jotka valtion säilyminen tai silloin ylimmäksi laiksi nouseva yleinen hyvä osoittavat tai säätävät. Tästä seuraa jo syntymästä saakka varsin suuri vapauksien, oikeuksien ja velvollisuuksien erilaisuus valtioyhteisön jäsenten kesken; toinen syntyy herraksi, toinen palvelijaksi, toinen käskemään ja ohjaamaan, toinen palvelemaan ja tekemään työtä. Rikas ja köyhä, kreivin lapsi ja talollisen poika jne. eivät sen takia voi tässä tapauksessa mitenkään olla samassa asemassa.[2]
Vanhat roomalaiset olivat hyvin perustein jakaneet valtakuntansa asukkaat kahteen luokkaan. Näiden välinen ero, inter servos & libertinos,32 eli palvelijoiden ja vapaasyntyisten erottelu on yhä jäljellä kaikissa hyvin järjestetyissä valtioissa, eikä sitä voida poistaa, ellei haluta luoda tai kuvitella res Publica Platonicaa,33 hirviötä, joka tavallisesti syntyy ja kuolee perustajansa omissa aivoissa.
Kun ei maataloutta, käsityöammatteja, merenkulkua eikä minkäänlaisia elinkeinoja voida harjoittaa ilman palkkaväkeä, säilynee edelleenkin se tilanne, että niiden ylläpitämiseksi sekä niistä riippuvan valtion pystyssäpitämiseksi maan asukkaiden köyhempi tai alemmassa asemassa oleva osa on käskettävä tietyksi ajassa ja tietyn järjestyksen mukaisesti palvelemaan ja tekemään työtä valtion tai muiden ihmisten hyväksi. Mutta jos he kieltäytyisivät tällaisesta palveluksesta ja pyrkisivät laiskuuttaan, omavaltaisuuttaan tai väärin käsittämänsä vapauden periaatteen nojalla ennen aikojaan herroiksi tai päättämään itsenäisesti tekemisistään, tällaisten pyrkimysten varhainen ja tehokas estäminen näyttää kuuluvan korkean hallitusvallan tehtäviin.
En siis käsitä, miten herra tohtori on voinut samastaa palkollisten vapauden tässä tapauksessa toisen henkilön hyvän tavan mukaisesti hankittuun omaisuuteen ja väittää, että sen rajoittaminen olisi vastoin kaikkein armollisimman kuninkaamme kallisarvoista vakuutusta? Melkeinpä merkillisintä, mitä olen nähnyt tai kuullut kirjoitetun suotuisan vallanvaihdoksen jälkeen.
Jos olen tässä asiassa erehtynyt, otan mielelläni vastaan ojennuksen, kuitenkin mieluimmin tyynesti esitettynä.
Tulemme nyt palvelusväen palkkoihin.
Arvoisa herra tohtori, olisi jumalatonta vaatia, että palvelusväen pitäisi tehdä työtä palkatta tai niukkaan toimeentuloonsa täysin riittämättömällä palkalla; silloinhan heidät alistettaisiin tuskin barbaarien orjia parempaan asemaan. Mitä taas palkan määrään tulee, näyttää siltä, ettei sen pidä riippua palkollisten omista uhmailevista mielihaluista eikä sitä pidä laskeskella heidän useimmiten mielikuvituksellisten tarpeidensa perusteella. Parempia perusteita voitaisiin nähdä siihen, että isäntä saisi määrätä palkan palkollisen työtaidon, työmäärän ja todella tuottaman hyödyn mukaisesti. Koska tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa isäntä voisi kuitenkin käyttää tilaisuutta pahastikin omaksi hyväkseen, ei olisi kohtuutonta, että kaikkein armollisin herramme ja kuninkaamme suvaitsisi maan isälle ominaista lempeyttä kaikille uskollisille alamaisilleen osoittaen säätää ja määrätä yleisellä lailla tietyt palkat palkollisille siten, että ne sopivat toisaalta nykyisten aikojen oloihin ja toisaalta niin isännän kuin palkollisenkin kohtuullisen toimeentulon turvaamiseen.
Omalta vähäiseltä osaltani olen aina arvostanut enemmän lainalaista vapautta kuin hillitöntä omavaltaisuutta. Ja niinpä uskon kykeneväni varsin hyvin ennakolta näkemään, millaisia seurauksia niin sanottu vapaa sopiminen tässä tapauksessa aiheuttaisi.
Samoilla perusteilla kuin palkollisella olisi oikeus neuvotella rahapalkastaan, voitaisiin hänelle vaatia oikeus neuvotella vapaasti ruoasta, vaatteista, asunnosta ja huveista ym. Jos saa yhtä, niin ei olisi haitaksi saada vähän toistakin.
Mutta miten tuollaisessa kaupankäynnissä kävisi isännille, jotka ovat itse tilaansa viljeleviä veronmaksajia, vähemmän varakkaille porvareille tai ruotujakoisten virkatalojen haltijoille, joilla ei ole talonpoikia tai torppareita alustalaisinaan, tai köyhille papeille, joilla ei ole hallinnassaan hyvin tuottavia seurakuntia?
Edelleen: eivätköhän palkolliset, niin rengit kuin piiatkin, yleisesti ja melkein aina palvelussuhteesta neuvoteltaessa kehu ahkeruuttaan, työkykyään ja taitojaan, etenkin jos he saavat luvan tämän mukaisesti itse määrätä palkkaehdoistaan, vaikka heidät toden tullen havaitaan laiskoiksi, oikullisiksi ja kelvottomiksi? Mitenkähän tuollaisessa tapauksessa on meneteltävä sovitun palkan maksamisen suhteen? Olisiko oikein, että se kuitenkin maksettaisiin täysimääräisenä vai kävisikö muussa tapauksessa vaikeaksi tai aivan mahdottomaksi saada todisteita palkollista vastaan, kun isäntä itse ei kelpaisi todistajaksi eikä jäävittömiä todistajia ole?
Loputtoman paljon enemmänkin tämänsuuntaista voitaisiin sanoa, ja sen vahvistaa valitettavan ikävä kokemus, mutta pelkään jo esittäneeni kantani liian laveasti.
Jos palkolliset tai ne, jotka on luotu ja ovat syntyneet vuosipalvelusta varten, saavat mielensä mukaan vapaasti päättää, ryhtyvätkö he palvelukseen vai pysyvätkö he itsellisinä, valitsee suurin osa useimmilla seuduilla jälkimmäisen ratkaisun, vaikka he sen jälkeen kulkisivatkin kerjuusauva kädessä ja säkki selässä.
Jos taas saadaan säädös palvelusväen palkkojen päättämisestä vapaissa neuvotteluissa, siitä seuraa ennen muuta palkkojen kohtuuton nousu, sen jälkeen ylellinen elämä, joka vie palkollisilta halun raskaampiin töihin, ja lopuksi yhtäältä kaikenmoisia huijauksia, joista isännät joutuvat maksamaan, ja toisaalta maatalouden ja muiden elinkeinojen ajautuminen rappiolle siihen liittyvine vaikeuksineen.
Lopuksi olen kuitenkin samaa mieltä herra tohtorin kanssa siitä, ettei isännältä saa koskaan ottaa pois oikeutta maksaa palkkioita palkolliselle, joka toimii hänen mielensä mukaisesti. Kannustukset ja palkkiot motivoivat aina paremmin hyviin suorituksiin kuin ruoska ja vitsa. Ja niinpä näyttää siltä, että isännällä on oltava vapaus myöhemmässä vaiheessa korottaa palkollisensa palkkaa, mutta ensimmäisessä sopimisen vaiheessa palkan on määräydyttävä edelleenkin lain mukaan.
Peripatheticus.
P. S. Herra tohtori on rökittänyt herra laamanni Antonssonia oikein isän kädestä, mutta olisi ollut toivottavaa, että se olisi tapahtunut tyynemmässä sävyssä.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1]
Til Herr Doctor Chydenius.
S. T.34
Ehuru ogärna jag, emot Pauli förmaning i dess Epistel35 til Titum 3 Cap. 9 v.,36 inlåter mig med det Högwördige Prästerskapet i någon orda-träta, allraminst i ämnen, som icke röra Salighets-Läran;37 Så torde Herr Doctorn likwäl icke ogunstigt uptaga, om jag, i anledning af Tryckfrihets-Förordningen, äfwen understår mig, at korteligen yttra min tanka, angående den i flere publique Tidningar wäckte och omtwistade fråga, om Tjänstefolkets fri- och rättigheter.
Men om jag härwid intet faller så i tycket som Sincerus Moderatus för någon tid sedan38 gjorde, samt följakteligen icke eller har at wänta samma compliment som honom gafs, tilbaka; så torde wi wäl ändå blifwa wänner, om eljest Herr Doctorn älskar sanningens språk, och kommer ihog, at det sällan eller aldrig kan rätt nyttjas utan någon blandning af salt, sött och surt.
Men nu til sjelfwa saken. Herr Doctorn talar och predikar så mycket för menige man om frihet och frihets-principer. Men käre, säg mig, huru skall jag detta förstå? Jag wet wäl at alla människor efter naturen födas med lika och så många fri- och rättigheter i anseende til kropps och själens förmögenheter, som efter syndafallet blifwit oss öfrige;39 Men så måste ock medgifwas, at så snart människor träda utur det Naturliga, in uti Samfunds- Hushålls- eller Regerings-ståndet, så måste hwar och en afstå eller inskränka sin frihet, i allmänhet at göra och låta, inom de gränsor, som Statens bestånd eller det Allmännas bästa, som då blifwer högsta Lagen, det kan fordra eller föreskrifwa. Häraf upkommer, i och med sjelfwa födelsen, en ganska stor olikhet Statens Medlemmar emellan, i frihet, rätt och skyldigheter; den ene födes til Herre, den andra til Tjänare; den ena at befalla och styra, den andra at tjäna och arbeta. En rik och en fattig, et Grefwe-barn och en Bonde-son, & sic in ceteris,40 kunna fördenskul i detta fall omöjeligen stå i samma predicament.41[2]
De gamla Romare hade med mycket skäl delt sine inbyggare i 2:ne Classer; deras skilnad, inter servos & Libertinos,42 emellan Tjänare och Fri-födde, håller ännu stånd i alla wälbeställta Stater, och kan icke ändras; så framt man icke skulle wilja införa eller inbilla sig en res Publica Platonica;43 et monstrum44 som gemenligen födes och dör i Stiftarens egen hjärna.
Det lärer således blifwa därwid, at som hwarken Landtbruk, Handaslögder, Sjöfart, eller någre slags Näringar kunna skötas utan Tjänstefolk, så måste til deras uprätthållande och Statens därpå beroende bestånd, den fattigare eller ringare delen af Landets inwånare, i en wiss tid och ordning tilhållas at tjäna och arbeta til Statens eller andras nytta; Men skulle de sådant sig undandraga, och antingen af lättja, sjelfswåld eller orätt fattad Frihets-principe, i förtid söka at blifwa Herrar eller sine egne, så synes det ankomma på höga Regeringens försorg at därpå skaffa tidig och säker bot.
Jag begriper altså icke, huru Herr Doctorn kunnat anse Tjänstefolkets frihet i detta fall lika med annars wälfångne egendom, och påstå, at en inskränkning däruti skulle strida emot wår allernådigste Konungs dyra Försäkran? Det sällsammaste jag nästan sedt eller hördt skrifwas sedan den lyckeliga Regerings-förändringen45 skedde.
Om jag däruti felat, låter jag gärna rätta mig; dock aldrahälst med saktmodigom anda.46
Nu komma wi til Tjänstefolkets löner.
Det wore gudlöst, min Herr Doctor, at påstå, som skulle Tjänstefolket böra arbeta utan, eller emot en, til deras nödtorftiga bärgning, aldeles otilräckelig lön, det wore at göra dem til föga bättre än Barbariske trälar; Men hwad lönens quantum47 beträffar, så synes den icke böra ankomma på Tjänstehjonens eget pockande behag,48 eller uträkning efter deras oftast imaginaire49 behof. Mera skäl skulle tyckas wara däri, om en Husbonde finge afmäta lönen efter Tjänstehjonets skickelighet, arbete och veritable50 förtjänst; Men som mycken egennytta kunde därigenom i en fördärfwad mänsklighet, äfwen på Husbondens sida föröfwas; så wore ju icke utur wägen, om wår Allernådigste Herre och Konung, af Lands-Faderlig ömhet för alla Sine trogne undersåtare, skulle täckas, igenom en allmän Lag, stadga och förordna wissa löner för Tjänstehjon, lämpade å ena sidan efter närwarande tiders skick, och så wäl Husbondens som Tjänstehjonets skäliga utkomst å den andra.
För min ringa del, har jag altid högre wärderat en Lagbunden Frihet, än et tygellöst sjelfswåld. Och således tror jag mig tämmeligen nära kunna förut spå hwad fölgder et så kalladt fritt betingande i detta fall skulle med sig föra.
Med samma skäl som et Tjänstehjon ägde frihet at betinga sig lön, kunde ju ock et fritt betingande påstås,51 om mat, kläder, rum och lustbarheter, med mera; det ena är ju icke mer utur wägen än det andra.
Men huru skulle wäl i sådan handel gå med Husbönder som sjelfwe äro Hemmansbrukande Skattdragare,52 mindre förmögne Borgare, eller Indelningshafware53 som icke äro försedde med Bönder eller Torpare, och fattige Präster som icke äga feta Pastorater?
Widare. Månne intet Tjänstehjon, Drängar eller Pigor, gemenligen54 och nästan altid wid tjänsters betingande skryta af sin flit, capacite55 och skickelighet, i synnerhet om de få lof at därefter sjelfwe mäta betingandet af sine löner, men i sjelfwa werket finnes wara late, capricieuse56 och odugelige: Huru skall wäl i slikt fall förhållas med den betingade lönen? Wore det wäl rätt, om den ändå skulle fullt ut betalas, eller blefwo det icke swårt om icke aldeles omöjeligit, at kunna i annat fall få bewis emot Tjänstehjonet, då Husbonden sjelf icke äger witsord,57 och ingen tilgång finnes på ojäfaktiga wittnen?
Oändeligt mera kunde sägas i denne wäg, bestyrkt af en beklagelig ärfarenhet; men jag fruktar mig redan hafwa warit för widlyftig.
Om det får stå i Tjänstehjons eller deras fria behag, som til årstjänst äro danade och födde, at antingen tjäna eller blifwa sina egne; så wälja större delen i de fleste Landsorter det senare, om de ock efteråt skulle gå med käppen och säcken.58
Men om et fritt betingande af lön för Tjänstehjon får stadgas; Så följer däraf först och främst lönernes oskäliga stegring, därnäst yppighet, som betager lusten hos Tjänstehjon til swårare arbete, och sist hwarjehanda bedrägerier på Husbönders depence59 å ena, samt Landtbrukets och Näringars förfall, jämte därmed förknippade olägenheter, å andra sidan.
Dock är jag sluteligen med Herr Doctorn däruti ense, at det aldrig bör betagas en Husbonde at göra gratificationer60 åt et Tjänstehjon som skickar61 sig efter dess behag. Upmuntringar och belöningar äro altid bättre motiver til det goda, än piska och ris: Och således synes det böra stå i Husbondens fria behag, om han efteråt wil öka sitt Tjänstehjons lön; men wid första betingandet bör det förblifwa efter Lagen.
Peripatheticus.62
P.S. Herr Doctorn har tufsat til Herr Lagman Antonsson som en Karl, men man hade önskat at det skedt med mera saktmodighet.
[1]
Herra tohtori Chydeniukselle.
Arvoisa vastaanottaja
Vaikka en mielelläni antaudukaan vastoin kehotusta, jonka Paavali antaa Tiitukselle kirjoittamansa kirjeen 3. luvun 9. jakeessa, kiistelemään korkeasti kunnioitetun papiston kanssa etenkään aiheista, jotka eivät liity pelastusoppiin, herra tohtori ei pahastune, jos painovapausasetukseen vedoten rohkenen ilmaista lyhyesti mielipiteeni useissa sanomalehdissä viritetystä ja kiistellystä palkollisten vapauksia ja oikeuksia koskevasta kysymyksestä.
Mutta ellen näin tehdessäni saa osakseni samaa mieltymystä kuin Sincerus Moderatus äskettäin enkä näin ollen voi myöskään odottaa samaa kohteliaisuutta vastaukseksi, voinemme silti pysyä ystävinä, mikäli herra tohtori muuten rakastaa totuuden kieltä ja muistaa, että sitä tuskin koskaan kyetään käyttämään oikein jotakin suolaista, makeaa ja hapanta siihen sekoittamatta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan. Herra tohtori puhuu ja saarnaa rahvaalle kovin paljon vapaudesta ja vapauden periaatteista. Mutta mies hyvä, kerro minulle, miten minun on tämä ymmärrettävä? Tiedän toki, että kaikilla ihmisillä on jo syntyessään luonnostaan niin ruumiin- kuin sielunkykyjensäkin osalta samanlaiset vapaudet ja oikeudet, ja niitä on niin monta kuin meille on syntiinlankeemuksen jälkeen jäljelle jäänyt. On kuitenkin myös myönnettävä, että heti ihmisten astuessa ulos luonnontilasta yhteiskunta-, talous- tai hallintosäätyyn jokainen joutuu luopumaan vapaudestaan tai rajoittamaan sitä, yleensä toimiakseen niissä rajoissa, jotka valtion säilyminen tai silloin ylimmäksi laiksi nouseva yleinen hyvä osoittavat tai säätävät. Tästä seuraa jo syntymästä saakka varsin suuri vapauksien, oikeuksien ja velvollisuuksien erilaisuus valtioyhteisön jäsenten kesken; toinen syntyy herraksi, toinen palvelijaksi, toinen käskemään ja ohjaamaan, toinen palvelemaan ja tekemään työtä. Rikas ja köyhä, kreivin lapsi ja talollisen poika jne. eivät sen takia voi tässä tapauksessa mitenkään olla samassa asemassa.[2]
Vanhat roomalaiset olivat hyvin perustein jakaneet valtakuntansa asukkaat kahteen luokkaan. Näiden välinen ero, inter servos & libertinos,63 eli palvelijoiden ja vapaasyntyisten erottelu on yhä jäljellä kaikissa hyvin järjestetyissä valtioissa, eikä sitä voida poistaa, ellei haluta luoda tai kuvitella res Publica Platonicaa,64 hirviötä, joka tavallisesti syntyy ja kuolee perustajansa omissa aivoissa.
Kun ei maataloutta, käsityöammatteja, merenkulkua eikä minkäänlaisia elinkeinoja voida harjoittaa ilman palkkaväkeä, säilynee edelleenkin se tilanne, että niiden ylläpitämiseksi sekä niistä riippuvan valtion pystyssäpitämiseksi maan asukkaiden köyhempi tai alemmassa asemassa oleva osa on käskettävä tietyksi ajassa ja tietyn järjestyksen mukaisesti palvelemaan ja tekemään työtä valtion tai muiden ihmisten hyväksi. Mutta jos he kieltäytyisivät tällaisesta palveluksesta ja pyrkisivät laiskuuttaan, omavaltaisuuttaan tai väärin käsittämänsä vapauden periaatteen nojalla ennen aikojaan herroiksi tai päättämään itsenäisesti tekemisistään, tällaisten pyrkimysten varhainen ja tehokas estäminen näyttää kuuluvan korkean hallitusvallan tehtäviin.
En siis käsitä, miten herra tohtori on voinut samastaa palkollisten vapauden tässä tapauksessa toisen henkilön hyvän tavan mukaisesti hankittuun omaisuuteen ja väittää, että sen rajoittaminen olisi vastoin kaikkein armollisimman kuninkaamme kallisarvoista vakuutusta? Melkeinpä merkillisintä, mitä olen nähnyt tai kuullut kirjoitetun suotuisan vallanvaihdoksen jälkeen.
Jos olen tässä asiassa erehtynyt, otan mielelläni vastaan ojennuksen, kuitenkin mieluimmin tyynesti esitettynä.
Tulemme nyt palvelusväen palkkoihin.
Arvoisa herra tohtori, olisi jumalatonta vaatia, että palvelusväen pitäisi tehdä työtä palkatta tai niukkaan toimeentuloonsa täysin riittämättömällä palkalla; silloinhan heidät alistettaisiin tuskin barbaarien orjia parempaan asemaan. Mitä taas palkan määrään tulee, näyttää siltä, ettei sen pidä riippua palkollisten omista uhmailevista mielihaluista eikä sitä pidä laskeskella heidän useimmiten mielikuvituksellisten tarpeidensa perusteella. Parempia perusteita voitaisiin nähdä siihen, että isäntä saisi määrätä palkan palkollisen työtaidon, työmäärän ja todella tuottaman hyödyn mukaisesti. Koska tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa isäntä voisi kuitenkin käyttää tilaisuutta pahastikin omaksi hyväkseen, ei olisi kohtuutonta, että kaikkein armollisin herramme ja kuninkaamme suvaitsisi maan isälle ominaista lempeyttä kaikille uskollisille alamaisilleen osoittaen säätää ja määrätä yleisellä lailla tietyt palkat palkollisille siten, että ne sopivat toisaalta nykyisten aikojen oloihin ja toisaalta niin isännän kuin palkollisenkin kohtuullisen toimeentulon turvaamiseen.
Omalta vähäiseltä osaltani olen aina arvostanut enemmän lainalaista vapautta kuin hillitöntä omavaltaisuutta. Ja niinpä uskon kykeneväni varsin hyvin ennakolta näkemään, millaisia seurauksia niin sanottu vapaa sopiminen tässä tapauksessa aiheuttaisi.
Samoilla perusteilla kuin palkollisella olisi oikeus neuvotella rahapalkastaan, voitaisiin hänelle vaatia oikeus neuvotella vapaasti ruoasta, vaatteista, asunnosta ja huveista ym. Jos saa yhtä, niin ei olisi haitaksi saada vähän toistakin.
Mutta miten tuollaisessa kaupankäynnissä kävisi isännille, jotka ovat itse tilaansa viljeleviä veronmaksajia, vähemmän varakkaille porvareille tai ruotujakoisten virkatalojen haltijoille, joilla ei ole talonpoikia tai torppareita alustalaisinaan, tai köyhille papeille, joilla ei ole hallinnassaan hyvin tuottavia seurakuntia?
Edelleen: eivätköhän palkolliset, niin rengit kuin piiatkin, yleisesti ja melkein aina palvelussuhteesta neuvoteltaessa kehu ahkeruuttaan, työkykyään ja taitojaan, etenkin jos he saavat luvan tämän mukaisesti itse määrätä palkkaehdoistaan, vaikka heidät toden tullen havaitaan laiskoiksi, oikullisiksi ja kelvottomiksi? Mitenkähän tuollaisessa tapauksessa on meneteltävä sovitun palkan maksamisen suhteen? Olisiko oikein, että se kuitenkin maksettaisiin täysimääräisenä vai kävisikö muussa tapauksessa vaikeaksi tai aivan mahdottomaksi saada todisteita palkollista vastaan, kun isäntä itse ei kelpaisi todistajaksi eikä jäävittömiä todistajia ole?
Loputtoman paljon enemmänkin tämänsuuntaista voitaisiin sanoa, ja sen vahvistaa valitettavan ikävä kokemus, mutta pelkään jo esittäneeni kantani liian laveasti.
Jos palkolliset tai ne, jotka on luotu ja ovat syntyneet vuosipalvelusta varten, saavat mielensä mukaan vapaasti päättää, ryhtyvätkö he palvelukseen vai pysyvätkö he itsellisinä, valitsee suurin osa useimmilla seuduilla jälkimmäisen ratkaisun, vaikka he sen jälkeen kulkisivatkin kerjuusauva kädessä ja säkki selässä.
Jos taas saadaan säädös palvelusväen palkkojen päättämisestä vapaissa neuvotteluissa, siitä seuraa ennen muuta palkkojen kohtuuton nousu, sen jälkeen ylellinen elämä, joka vie palkollisilta halun raskaampiin töihin, ja lopuksi yhtäältä kaikenmoisia huijauksia, joista isännät joutuvat maksamaan, ja toisaalta maatalouden ja muiden elinkeinojen ajautuminen rappiolle siihen liittyvine vaikeuksineen.
Lopuksi olen kuitenkin samaa mieltä herra tohtorin kanssa siitä, ettei isännältä saa koskaan ottaa pois oikeutta maksaa palkkioita palkolliselle, joka toimii hänen mielensä mukaisesti. Kannustukset ja palkkiot motivoivat aina paremmin hyviin suorituksiin kuin ruoska ja vitsa. Ja niinpä näyttää siltä, että isännällä on oltava vapaus myöhemmässä vaiheessa korottaa palkollisensa palkkaa, mutta ensimmäisessä sopimisen vaiheessa palkan on määräydyttävä edelleenkin lain mukaan.
Peripatheticus.
P. S. Herra tohtori on rökittänyt herra laamanni Antonssonia oikein isän kädestä, mutta olisi ollut toivottavaa, että se olisi tapahtunut tyynemmässä sävyssä.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Seuraava dokumentti: ”Laamanni Antonsson on vastikään matkustanut Värmlantiin…” SP 23.3.1779