Vederläggning, § 37

§. 37.

Men hwar skola wi få igen14få igen: lyckas finna detta underliga djur? Det måste nödwändigt fås igen, antingen Utomlands eller Inrikes. Med intet sken af sanning kan påstås, at uti Salt-hamnarna Utomlands warit wärckelig brist på denna wahra, mera nu, än förr. Intet bewisligit hinder har heller blifwit af Utlänningarna lagt emot dess utförsel.

Ingen bör eller täncka at Swänska Sjöfarten wore utomlands så ringa, at den ej hunne förse Riket med detta behof af högsta nödwändighet. Stockholms Stad widgår15erkänner, medger sjelf, at Frackt-handelen Utomlands är en profitabel Handels-gren för Riket. Är det antal Salt-Skjepp, som nu segla med denna wara, otilräckeligit at förse landet, så kunde ju så många af de för frackter löpande Skjepp läggas til det förra at föra Salt, så derpå mera ingen brist kunde yppas. Det måste derföre fås igen innom Riket. Wi bära det olycks-djuret i wår egen barm.32

Salt-Contoiret16ett av grosshandlare och rederier i Stockholm upprättat kontor för salthandeln, som 1750–1762 hade rätt att uppta en avgift på importerat salt mot förpliktelse att ständigt hålla salt i lager och försälja detta till ett fastställt pris har wid dess inrättande åtagit sig intet allenast at förse sig med tilräckelig quantitet af Salt, utan ock utfäst sig at sälja det til 18 Dal. Kopp:mynt tunnan. Men huru har man hållit denna förbindelsen? Ju mindre Salt det är inne, ju mera kåstar det. Det är således ingen förmon för Contoiret at hafwa mycket af det slaget. Frackthandelen Utomlands är mera importerande17här: lönande, inkomstbringande, än at segla hem med Salt och sälja det för ringa wärde. Hwem kan då pålägga mig at gå utur mina egna fördelar, täncker man. Och så är det ock. Det har ingen kunnat göra det heller, det är just derföre det nu går, som det kan. Hwem skal undra på, at Saltet är dyrt? säger du. Wäxel-Coursen är ju så hög: och alt annat är dyrt. Det kan ingen begära, at man skal göra sig skada. Derwid faller mig allenast et in: alt det Saltet, som 1762 om Sommaren kom til Stockholm, war ju ongefär lika dyrt kjöpt i Portugal och Spanien. I Junii månad såldes det til 32 Dal. Kopp:mt tunnan. I September galt18gällde, kostade samma salt 40 Dal. Winteren derpå blef det såldt til 60 a 72 Dal. dito mynt; såldes Saltet om Sommaren för en ringa profit, til exempel 2 a 3 Dal. Kopp:mt tunnan ren avance19vinst, så måste avancen om winteren åtminstone warit 30 Daler Kopp:mt på tunnan, för alt det Salt som då är försåldt i Stockholm, lät det wara allenast 10 000 tunnor, så är på dem allena utom alla de förr wäxande pris avancerat En tunna Guld. Är det skälig profit på Medborgare?

1. få igen: lyckas finna
2. erkänner, medger
3. ett av grosshandlare och rederier i Stockholm upprättat kontor för salthandeln, som 1750–1762 hade rätt att uppta en avgift på importerat salt mot förpliktelse att ständigt hålla salt i lager och försälja detta till ett fastställt pris
4. här: lönande, inkomstbringande
5. gällde, kostade
6. vinst

§ 37

Mutta mistä me onnistumme löytämään tämän merkillisen otuksen? Se on pakko löytää, joko ulkomailta tai kotimaasta. Totuuden häivääkään ei ole väitteessä, että suolasta olisi ollut todellista puutetta ulkomaisissa suola­satamissa, nyt tai aiemmin. Ei voida myöskään osoittaa, että ulkomaalaiset olisivat jotenkin yrittäneet estää suolan vientiä.

Kenenkään ei ole liioin syytä luulla, että Ruotsin merenkulku ulkomaille olisi niin vähäistä, että se ei pystyisi tyydyttämään tätä valtakunnan kipeintä tarvetta. Tukholmassahan myönnetään, että ulkomaan rahtiliikenne on valtakunnalle kannattavaa liiketoimintaa. Jos suolaa tuovien laivojen määrä on nyt liian pieni tyydyttämään maan tarvetta, tarpeeksi monta rahteja kuljettavaa laivaa voitaisiin siirtää tuomaan suolaa, jotta siitä ei tulisi enää puutetta. Elukan täytyy siis löytyä kotimaasta. Me kannamme tätä onnettomuutta tuovaa eläintä omassa povessamme.32

Suolakonttori20Suolakonttori oli Tukholman tukkukauppiaiden ja laivanvarustajien perustama organisaatio, jolla vuosina 1750–1762 oli oikeus kantaa maahantuodusta suolasta maksua, minkä vastineeksi suolakonttorin oli pidettävä suolaa jatkuvasti varastossa ja myytävä sitä määrätyllä hinnalla. sai perustettaessa paitsi velvoitteen hankkia riittävän määrän suolaa, myös myydä sitä 18 kuparitaalerilla tynnyriltä. Mutta miten se on täyttänyt velvoitteen? Mitä vähemmän maassa on suolaa, sitä kalliimpaa se on. Konttorille ei siis ole eduksi pitää suuria varastoja. Ulkomainen rahtiliikenne tuottaa enemmän voittoa kuin se, että purjehditaan suolalastissa kotiin ja myydään se halvalla. Ajatellaan, että eihän kukaan voi pakottaa minua luopumaan omista eduistani. Ja niinhän asia onkin. Eikä kukaan ole voinut sitä tehdäkään, ja juuri siksi asiat sujuvat niin kuin ne vain voivat sujua. Ketä muka ihmetyttää, että suola on kallista? sinä kysyt. Vaihtokurssihan on korkea ja kaikki muukin on kallista. Kukaan ei voi vaatia toista toimimaan omaksi vahingokseen. Mieleeni tulee tässä vain yksi asia: kaikki se suola, joka tuli kesällä 1762 Tukholmaan, saatiin suunnilleen samaan hintaan Portugalista ja Espanjasta. Kesäkuussa sitä myytiin 32 kuparitaalerilla tynnyriltä. Syyskuussa sama suola maksoi 40 taaleria. Seuraavana talvena sitä myytiin 60–72 kuparitaalerilla. Jos suolaa myytiin kesällä pienellä voitolla ja tynnyristä saatiin puhdasta voittoa esimerkiksi 2–3 kuparitaaleria, voiton täytyi talvella olla vähintään 30 kuparitaaleria tynnyriltä. Jos vaikka Tukholmassa myytiin silloin vain 10 000 tynnyriä, siitä saatiin ilman edeltäneitä hinnannousuja voittoa yhteensä yksi tynnyri kultaa. Onko kohtuullista tehdä tällaista voittoa kansalaisten kustannuksella?

1. Suolakonttori oli Tukholman tukkukauppiaiden ja laivanvarustajien perustama organisaatio, jolla vuosina 1750–1762 oli oikeus kantaa maahantuodusta suolasta maksua, minkä vastineeksi suolakonttorin oli pidettävä suolaa jatkuvasti varastossa ja myytävä sitä määrätyllä hinnalla.

Unfortunately this content isn't available in English