Vederläggning, § 17

§. 17.

Det är ganska wäl sagt, at hwar och en Stad och Landskap i et Rike, hwarken kan eller bör idka en och samma handtering och rörelse, twärt emot naturens egen författning och orternas olika afkomster2produktionsmöjligheter. Men hwem kan wäl häraf leda den fölgd, at en Stad i et Rike måste i ewärdeliga tider, sälja alla sit eget Lands afkomster på en enda plats i hela werlden, och för det pris, som honom der bjudes, men i fall der ingen wil emottaga dem, wara twungen at återföra dem eller se dem förlorade, ej heller få söka sin utkomst på något annat ställe, och för alt detta ändock ej se sig säker, at få der sina nödwändigaste behof en gång?

Norrlänningarne hafwa ännu aldrig budit til, at drifwa handel med and­ra, än deras eget Lands producter. De hafwa aldrig tänckt afstå ifrån den förbindelse, at för sin del så långt de förmå, bidraga til hela Samfundets uprätthållande. De beklaga allenast, at de i brist på en fri rörelse ej förmå med det eftertryck, som de önskade hjelpa til et så wälsignat ändamål. De såge ingen ting häldre, än at kunna förse Stockholms Stad med Smör så tilräckeligen, at Ängelsman i den afsigt aldrig mera wågade sig hit. De se möjeligheten, at skaffa sina Landsmän föda, då 4 eller 5 Tunneland af deras widsträckta måssar upodlade gifwa et ömnigare bete, än många hundrade i sit naturliga skick,14 men här saknas drift och rörelse. Det gör dem ondt, at se et widsträckt Land af den härligaste belägenhet, ligga ofwanför sin sjökant, utan förmåga at afhämta något derifrån. Det swider uti dem, at höra tusende-tals tunnor af Finsk Spanmål rutna bort i Safwolax, och intet få något deraf, utan nödgas rycka brödet utur sina Medborgares munnar i Swerige.

1. produktionsmöjligheter

§ 17

On aika osuvasti sanottu, ettei valtakunnan jokainen kaupunki ja maakunta voi eikä niiden pidäkään harjoittaa yhtä ja samaa elinkeinoa ja liiketoimintaa vastoin luonnon omaa järjestystä ja ottamatta huomioon paikkakuntien erilaisia tuotteita. Mutta kuka voi tästä päätyä siihen tulokseen, että valtakunnan jonkin kaupungin täytyisi ikuisesti myydä kaikki oman alueensa tuotteet koko maailmassa vain yhdessä ainoassa paikassa, ja sillä hinnalla, joka siellä tarjottaisiin. Jos sitten tavarat eivät siellä kelpaisi kenellekään, ne olisi pakko viedä takaisin tai antaa niiden mennä hukkaan. Myyjä ei saisi myöskään yrittää ansion hankkimista näillä tavaroilla jollakin toisella paikkakunnalla eikä hän kaiken jälkeen voisi olla varma siitä, että saisi edes välttämättömimmät tarpeensa tyydytetyiksi.

Norlantilaiset3tarkoitetaan ”pohjoisen asukkaita” eivät ole vielä milloinkaan tarjoutuneet käymään kauppaa muilla kuin oman alueensa tuotteilla. He eivät ole milloinkaan aikoneet luopua siitä velvoitteesta, että ovat kykyjensä mukaan omalta osaltaan pitämässä pystyssä koko yhteiskuntaa. He valittavat vain sitä, että he vapaan liiketoiminnan puuttuessa eivät pysty antamaan omaa panostaan tähän siunattuun tarkoitukseen niin ponnekkaasti kuin haluaisivat. Mikään ei olisi heistä sen mieluisampaa kuin että he voisivat huolehtia Tukholman vointarpeesta niin perusteellisesti, että englantilaiset eivät enää koskaan uskaltautuisi kaupunkiin siinä tarkoituksessa. He pitävät mahdollisena hankkia maanmiehilleen elintarvikkeita, kun neljä tai viisi tynnyrinalaa heidän laajoista suoniityistään antaisi viljeltynä tuottoisamman laitumen kuin monet sadat luonnontilaiset tynnyrinalat,14 mutta nyt tässä viljelyssä ei ole pontta eikä vauhtia. He kärsivät katsellessaan rannikkonsa läheisyydessä erittäin edullisesti sijaitsevaa laajaa maata, jonka sadosta he eivät voi korjata mitään. Heistä on karvasta kuulla, että tuhansia tynnyreitä suomalaista viljaa mätänee Savossa, eivätkä he saa siitä mitään itselleen, vaan joutuvat kiskaisemaan leivän toisten, Ruotsissa asuvien kansalaisten suusta.

1. tarkoitetaan ”pohjoisen asukkaita”

Unfortunately this content isn't available in English