Vederläggning, § 32

§. 32.

Häremot åtager jag mig at bewisa 1:o at Stockholms Stads Borgare hwarken kunnat eller welat betala högsta winsten för Norrbottningarnas waror, 2:o at de hwarken kunnat, eller welat förse dem med nödiga retour waror til minsta kostnad. Och när det är gjordt lärer frågan, om Norrbottningarnas handel är fri eller ej, med detsamma blifwa afgjord, och äfwen deraf lätt at sluta, om den härtils drefna upstads handel af Norrbottningarna på Stockholm, hindrat deras exporters förökning.

Det förekommer altså först at wisas, om Stockholms boen kan betala Norrbottningen högsta winsten. Saken är wäl i sig sjelf så klar, at den ej tyckes tarfwa bewis. Det lärer ingen neka, at högsta winsten fås, då waran säljes utur första och i den sidsta handen, men ju flera händer den emedlertid går igenom, ju mindre winst kan hwardera få. Stockholms boens hand kan omöjeligen wara den sidsta, som emottager alla Norrbottningarnas waror, emedan de sjelfwa widgå, dem til en del27 exporteras til utlänningen. Huru omöjeligit blifwer det då för Stockholm, at betala i andra handen redan den högsta winsten. Skulle det skie, wore de nödsakade, at utan den ringaste winst lämna den til utlänningen, hwilket är lika orimmeligit. Utom dess är i 21. §. tydeligen bewist, at warorna genom up- och inlastningen i Stockholm förtärt i det minsta 2, 3 a 4 proCent af hela sit wärde, utan at hafwa ökat det ringaste til sin godhet, det de undwikit, om de fått föras directe ut. Det kan således intet nekas, om Stockholms boen skal wara skadeslös, at Norrbotningen genom idkad handel på Stockholm, utom det förra, måste äfwen binda denne skada wid sitt ben.

§ 32

Näitä väitteitä vastaan otan todistaakseni, että 1) tukholmalaisporvarit eivät ole pystyneet maksamaan eivätkä liioin halunneet maksaa suurinta mahdollista voittoa norrbottenilaisten tavaroista, eivätkä 2) ole pystyneet järjestämään eivätkä liioin halunneet järjestää heille tarvittavia tuontitavaroita vähimmillä kustannuksilla. Kun tämä on selvitetty, samalla ratkeaa kysymys siitä, onko norrbottenilaisten kaupankäynti vapaata vai ei. Tästä on myös helposti pääteltävissä, onko norrbottenilaisten vientikaupan kasvua estänyt se, että heidän kaupankäyntinsä on tapahtunut maakaupunkien toimesta Tukholman kanssa.

Ensiksi on siis selvitettävä, pystyvätkö tukholmalaiset maksamaan norrbottenilaisille suurimman mahdollisen voiton. Asia lienee itsessään niin selvä, ettei se kaipaa todistelua. Kukaan ei kieltäne, että suurin voitto saadaan silloin kun kaupan ensimmäinen osapuoli myy tavaran suoraan viimeiselle osapuolelle, mutta mitä enemmän on välikäsiä, sitä pienemmän voiton kukin saa. Tukholmalaiset eivät voi olla viimeisenä osapuolena, joka ottaa vastaan kaikki norrbottenilaisten tavarat, koska he itse tunnustavat27 vievänsä osan niistä ulkomaille. Kuinka mahdotonta tukholmalaisten olisikaan maksaa jo toisena välikätenä toimiessaan suurinta voittoa. Jos niin tapahtuisi, he joutuisivat myymään tavaran ulkomaalaisille ilman pienintäkään voittoa, mikä on yhtä järjenvastaista. Lisäksi 21. pykälässä on osoitettu selvästi, että tavaroiden purku ja lastaus Tukholmassa vie vähintään 2–4 prosenttia niiden arvosta, ilman että niiden laatu tällöin vähääkään paranee, ja että tämä voitaisiin välttää, jos tavarat saataisiin viedä suoraan ulos. Mikäli tukholmalaiset haluavat säästyä tappioilta, on siis myönnettävä, että norrbottenilaiset käydessään kauppaa Tukholmassa joutuvat kärsimään nahoissaan myös tämän vahingon, aikaisempien lisäksi.

Unfortunately this content isn't available in English