Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 18
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 20
§ 19
Kuulostaa hyvältä kun sanotaan, että muiden kotimaan kaupunkien työllistäminen ja olemassaolo perustuu Tukholman kasvulle. Mutta kukapa ei tietäisi, että juuri saman kaupungin kasvu on päinvastoin syössyt useita Ruotsin maakaupunkeja suoraan yli laidan ja vienyt kaupan parhaat osat monilta kaupungeilta, jotka hädin tuskin ovat vielä pystyssä. Vuoden 1617 kauppa-asetuksen 10. pykälässä kielletään nimenomaan Tukholman ja muiden tapulikaupunkien kauppiaita harjoittamasta mitään kaupankäyntiä Bergslagenissa, ja tämä kauppa varataan yksinomaan maakaupungeille. Kun tukholmalaiskauppiaat15 itse omistavat nyt lähes kaikki Bergslagenin tuotteet ja huolehtivat sen tarpeista niin pitkälle kuin kykenevät, on aiheellista kysyä, millä maakaupunkien pitäisi sitten käydä kauppaa? Niiden kaupankäynti rajoittuu lähes yksinomaan siihen, että ne ostavat ja levittävät niitä maatalouden tuotteita, joita tukholmalaiset eivät välittömästi ehdi ostaa, tai oikeammin tuotteita, joita rahvas ei ole saanut valmiiksi markkinoilleen, ja lisäksi heille tulee vielä joitakin rahdinajoja.
On huolestuttavaa, miten tukholmalaiskauppiaat ovat tulleet aivan vuoden 1614 kauppa-asetuksen 8. pykälän vastaisesti maakaupunkien vapaamarkkinoille, jossa he maakaupunkien vahingoksi ostavat suoraan omiin tarpeisiinsa ja myyvät tavaroitaan ilman välikäsiä. Näin he pystyvät sulkemaan kaikki maakaupunkien porvarit kaupankäynnistään. Maakaupunkien porvarien täytyy näet etsiä tarvitsemansa tavarat tukholmalaisilta kauppiailta, eivätkä he näin ollen pysty ikinä myymään tavaroita samaan hintaan kuin tukholmalaiset ja saamaan kohtuullista tuloa. Jos eivät saa tapulioikeuksia, maakaupunkien porvarit eivät liioin pysty koskaan maksamaan yhtä kalliita hintoja kuin tukholmalaiset nyt pystyvät maaseudun tuotteista, jotka he aikovat myydä Tukholmaan. Tämän ylivallan estämiseksi otettakoon esille, mitä suuri kuningas Kustaa II Adolf sanoo vastauksessaan Tukholman porvariston anomukseen edellä mainitun kahdeksannen pykälän muuttamisesta. Hänen mukaansa pykälä on niin perusteltu, että jos asiassa tehdään jokin muutos, koko asetus kumoutuu, koska maakaupungit välittömästi vaatisivat vapaata purjehdusoikeutta.
Vaikka sama pykälä olisi jätetty pois myöhemmästä asetuksesta tai sitä olisi muokattu, itse totuuden ja oikeudenmukaisuuden on täytynyt pysyä koskemattomina, sillä ne eivät milloinkaan siedä muuttamista.
Niinpä, sen sijaan että Tukholman kaupankäynti ja kasvu olisivat nostaneet maakaupungit jaloilleen, se on pitkään, mutta varsinkin viimeiset 140 vuotta lakien suojassa ja oman menestyksensä kautta epäsuorasti ajanut maakaupungit perikadon partaalle. Kaikkien kohdalla se ei ole tapahtunut yhtä nopeasti ja helposti, mutta tilaisuudet ja sopivat olosuhteet ovat raivanneet enemmän tai vähemmän avoimen tien siihen.16
Mutta entä kun sanotaan, että Tukholman kaupankäynnin kasvu tai taantuminen riippuu siitä, mitä muut kaupungit sinne toimittavat. Vaikkei tätä voi koskaan kieltää, silti edellä on pykälässä 18 selvästi todistettu, että niin kauan kuin kauppaa ei pakoteta, tarpeelliset ruokatarvikkeet ja kauppatavarat eivät voi koskaan loppua Tukholmasta. Euroopan kaikkien vapaiden kauppakaupunkien esimerkki osoittaa tämän vastaansanomattomasti.
§. 19.
Det låter wäl, då man säger, at uppå Stockholms Stads tilwäxt grundar sig andra Inrikes Städernas Sysslosättande och bestånd. Men hwem wet icke deremot, at samma Stads tilwäxt häfwit flera Swänska Upstäder aldeles öfwer ända, och betagit många, som ännu til byggnad äga bestånd, deras förnämsta Handel? 10. §. af 1617 års Handels-ordinantie förbjuder uttryckeligen Stockholms och andre Sjöstäders Handlande, at drifwa någon Kjöpslagen i Bergslagen, och förbehåller denna handel Upstäderna allena. Nu när Stockholms15 Handlande äga sjelfwa nästan alla Bergslagens producter, och directe förse den med sina behof så långt de kunna, frågar jag billigt, hwad skola då Upstäderna handla med? At upkjöpa och föryttra de Landets afkomster omkring sig, dem Stockholms-boen ej immediate1 hinner til, eller rättare, dem Allmogen til sina Marknader ej hunnit få färdiga, jämte några frackter blifwer deras nästan enda handel.
Det är ängsligit at eftersinna, huruledes Stockholms Handlande, twärt emot Handels-ordinantien af 1614 9. §., kommo in uti Upstädernas Fri-Marknader, då de Upstäderna til förfång, utur första handen2 kjöpa sina behof, och i den sista sälja sina waror, och äro således i stånd at utestänga alla Upstads Borgare utur sin Handel. Ty dessa måste söka sina waror af Stockholms Handlande, och derföre aldrig med sin skäliga utkomst kunna sälja dem til samma pris som Stockholms-boen kan göra det. De kunna heller aldrig betala Landets producter, så dyrt (dem de täncka sälja til Stockholm) förr än de sjelfwa blifwa Stapel-städer, som Stockholms-boen nu kan görat. At hindra detta öfwerwälde: Lät altså den Store Konung Gustav Adolph inflyta åfwannämde 9. §. den Han i sit swar på Stockholms Borgerskaps ansökning, om ändring i denna punct, wisar wara så grundad, at om deruti någon ändring sker, så måste hela ordinantien falla, i det Upstäderna straxt skola begära deras fria Seglats.
Har nu samma §. uti den senare ordinantien blifwit utelämnad eller omstöpt, så har dock sjelfwa sanningen och Rättwisan, som aldrig tål någon ändring, måst blifwa oryggelig.
Se, så har nu Stockholms Stads Handel och tilwäxt, i stället för at sätta Upstäderna i stånd, i långliga tider, men mäst i de sista 140 åren, i skygd af Lagarna arbetat indirecte på Upstädernas undergång, genom sin egen förkåfran. Fast det intet gått lika fort och lätt med dem alla, alt som tilfällen och beqwämligheter banat en mer eller mindre öppen wäg dertil.16
Men hwad man säger: Stockholms Stads Handels til- och aftagande bero, uppå den tilförsel, som sker ifrån andra Städer; så ehuruwäl det aldrig kan nekas, är likwäl här näst förut §. 18. tydeligen bewist, at i Stockholm, så länge Handelen är otwungen, nödiga förtärings- eller Handels-waror aldrig kunna tryta. Alla fria Handels-Städers Exempel i Europa gör det owedersäjeligit.
§ 19
Kuulostaa hyvältä kun sanotaan, että muiden kotimaan kaupunkien työllistäminen ja olemassaolo perustuu Tukholman kasvulle. Mutta kukapa ei tietäisi, että juuri saman kaupungin kasvu on päinvastoin syössyt useita Ruotsin maakaupunkeja suoraan yli laidan ja vienyt kaupan parhaat osat monilta kaupungeilta, jotka hädin tuskin ovat vielä pystyssä. Vuoden 1617 kauppa-asetuksen 10. pykälässä kielletään nimenomaan Tukholman ja muiden tapulikaupunkien kauppiaita harjoittamasta mitään kaupankäyntiä Bergslagenissa, ja tämä kauppa varataan yksinomaan maakaupungeille. Kun tukholmalaiskauppiaat15 itse omistavat nyt lähes kaikki Bergslagenin tuotteet ja huolehtivat sen tarpeista niin pitkälle kuin kykenevät, on aiheellista kysyä, millä maakaupunkien pitäisi sitten käydä kauppaa? Niiden kaupankäynti rajoittuu lähes yksinomaan siihen, että ne ostavat ja levittävät niitä maatalouden tuotteita, joita tukholmalaiset eivät välittömästi ehdi ostaa, tai oikeammin tuotteita, joita rahvas ei ole saanut valmiiksi markkinoilleen, ja lisäksi heille tulee vielä joitakin rahdinajoja.
On huolestuttavaa, miten tukholmalaiskauppiaat ovat tulleet aivan vuoden 1614 kauppa-asetuksen 8. pykälän vastaisesti maakaupunkien vapaamarkkinoille, jossa he maakaupunkien vahingoksi ostavat suoraan omiin tarpeisiinsa ja myyvät tavaroitaan ilman välikäsiä. Näin he pystyvät sulkemaan kaikki maakaupunkien porvarit kaupankäynnistään. Maakaupunkien porvarien täytyy näet etsiä tarvitsemansa tavarat tukholmalaisilta kauppiailta, eivätkä he näin ollen pysty ikinä myymään tavaroita samaan hintaan kuin tukholmalaiset ja saamaan kohtuullista tuloa. Jos eivät saa tapulioikeuksia, maakaupunkien porvarit eivät liioin pysty koskaan maksamaan yhtä kalliita hintoja kuin tukholmalaiset nyt pystyvät maaseudun tuotteista, jotka he aikovat myydä Tukholmaan. Tämän ylivallan estämiseksi otettakoon esille, mitä suuri kuningas Kustaa II Adolf sanoo vastauksessaan Tukholman porvariston anomukseen edellä mainitun kahdeksannen pykälän muuttamisesta. Hänen mukaansa pykälä on niin perusteltu, että jos asiassa tehdään jokin muutos, koko asetus kumoutuu, koska maakaupungit välittömästi vaatisivat vapaata purjehdusoikeutta.
Vaikka sama pykälä olisi jätetty pois myöhemmästä asetuksesta tai sitä olisi muokattu, itse totuuden ja oikeudenmukaisuuden on täytynyt pysyä koskemattomina, sillä ne eivät milloinkaan siedä muuttamista.
Niinpä, sen sijaan että Tukholman kaupankäynti ja kasvu olisivat nostaneet maakaupungit jaloilleen, se on pitkään, mutta varsinkin viimeiset 140 vuotta lakien suojassa ja oman menestyksensä kautta epäsuorasti ajanut maakaupungit perikadon partaalle. Kaikkien kohdalla se ei ole tapahtunut yhtä nopeasti ja helposti, mutta tilaisuudet ja sopivat olosuhteet ovat raivanneet enemmän tai vähemmän avoimen tien siihen.16
Mutta entä kun sanotaan, että Tukholman kaupankäynnin kasvu tai taantuminen riippuu siitä, mitä muut kaupungit sinne toimittavat. Vaikkei tätä voi koskaan kieltää, silti edellä on pykälässä 18 selvästi todistettu, että niin kauan kuin kauppaa ei pakoteta, tarpeelliset ruokatarvikkeet ja kauppatavarat eivät voi koskaan loppua Tukholmasta. Euroopan kaikkien vapaiden kauppakaupunkien esimerkki osoittaa tämän vastaansanomattomasti.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 19.
Det låter wäl, då man säger, at uppå Stockholms Stads tilwäxt grundar sig andra Inrikes Städernas Sysslosättande och bestånd. Men hwem wet icke deremot, at samma Stads tilwäxt häfwit flera Swänska Upstäder aldeles öfwer ända, och betagit många, som ännu til byggnad äga bestånd, deras förnämsta Handel? 10. §. af 1617 års Handels-ordinantie förbjuder uttryckeligen Stockholms och andre Sjöstäders Handlande, at drifwa någon Kjöpslagen i Bergslagen, och förbehåller denna handel Upstäderna allena. Nu när Stockholms15 Handlande äga sjelfwa nästan alla Bergslagens producter, och directe förse den med sina behof så långt de kunna, frågar jag billigt, hwad skola då Upstäderna handla med? At upkjöpa och föryttra de Landets afkomster omkring sig, dem Stockholms-boen ej immediate3 hinner til, eller rättare, dem Allmogen til sina Marknader ej hunnit få färdiga, jämte några frackter blifwer deras nästan enda handel.
Det är ängsligit at eftersinna, huruledes Stockholms Handlande, twärt emot Handels-ordinantien af 1614 9. §., kommo in uti Upstädernas Fri-Marknader, då de Upstäderna til förfång, utur första handen4 kjöpa sina behof, och i den sista sälja sina waror, och äro således i stånd at utestänga alla Upstads Borgare utur sin Handel. Ty dessa måste söka sina waror af Stockholms Handlande, och derföre aldrig med sin skäliga utkomst kunna sälja dem til samma pris som Stockholms-boen kan göra det. De kunna heller aldrig betala Landets producter, så dyrt (dem de täncka sälja til Stockholm) förr än de sjelfwa blifwa Stapel-städer, som Stockholms-boen nu kan görat. At hindra detta öfwerwälde: Lät altså den Store Konung Gustav Adolph inflyta åfwannämde 9. §. den Han i sit swar på Stockholms Borgerskaps ansökning, om ändring i denna punct, wisar wara så grundad, at om deruti någon ändring sker, så måste hela ordinantien falla, i det Upstäderna straxt skola begära deras fria Seglats.
Har nu samma §. uti den senare ordinantien blifwit utelämnad eller omstöpt, så har dock sjelfwa sanningen och Rättwisan, som aldrig tål någon ändring, måst blifwa oryggelig.
Se, så har nu Stockholms Stads Handel och tilwäxt, i stället för at sätta Upstäderna i stånd, i långliga tider, men mäst i de sista 140 åren, i skygd af Lagarna arbetat indirecte på Upstädernas undergång, genom sin egen förkåfran. Fast det intet gått lika fort och lätt med dem alla, alt som tilfällen och beqwämligheter banat en mer eller mindre öppen wäg dertil.16
Men hwad man säger: Stockholms Stads Handels til- och aftagande bero, uppå den tilförsel, som sker ifrån andra Städer; så ehuruwäl det aldrig kan nekas, är likwäl här näst förut §. 18. tydeligen bewist, at i Stockholm, så länge Handelen är otwungen, nödiga förtärings- eller Handels-waror aldrig kunna tryta. Alla fria Handels-Städers Exempel i Europa gör det owedersäjeligit.
§ 19
Kuulostaa hyvältä kun sanotaan, että muiden kotimaan kaupunkien työllistäminen ja olemassaolo perustuu Tukholman kasvulle. Mutta kukapa ei tietäisi, että juuri saman kaupungin kasvu on päinvastoin syössyt useita Ruotsin maakaupunkeja suoraan yli laidan ja vienyt kaupan parhaat osat monilta kaupungeilta, jotka hädin tuskin ovat vielä pystyssä. Vuoden 1617 kauppa-asetuksen 10. pykälässä kielletään nimenomaan Tukholman ja muiden tapulikaupunkien kauppiaita harjoittamasta mitään kaupankäyntiä Bergslagenissa, ja tämä kauppa varataan yksinomaan maakaupungeille. Kun tukholmalaiskauppiaat15 itse omistavat nyt lähes kaikki Bergslagenin tuotteet ja huolehtivat sen tarpeista niin pitkälle kuin kykenevät, on aiheellista kysyä, millä maakaupunkien pitäisi sitten käydä kauppaa? Niiden kaupankäynti rajoittuu lähes yksinomaan siihen, että ne ostavat ja levittävät niitä maatalouden tuotteita, joita tukholmalaiset eivät välittömästi ehdi ostaa, tai oikeammin tuotteita, joita rahvas ei ole saanut valmiiksi markkinoilleen, ja lisäksi heille tulee vielä joitakin rahdinajoja.
On huolestuttavaa, miten tukholmalaiskauppiaat ovat tulleet aivan vuoden 1614 kauppa-asetuksen 8. pykälän vastaisesti maakaupunkien vapaamarkkinoille, jossa he maakaupunkien vahingoksi ostavat suoraan omiin tarpeisiinsa ja myyvät tavaroitaan ilman välikäsiä. Näin he pystyvät sulkemaan kaikki maakaupunkien porvarit kaupankäynnistään. Maakaupunkien porvarien täytyy näet etsiä tarvitsemansa tavarat tukholmalaisilta kauppiailta, eivätkä he näin ollen pysty ikinä myymään tavaroita samaan hintaan kuin tukholmalaiset ja saamaan kohtuullista tuloa. Jos eivät saa tapulioikeuksia, maakaupunkien porvarit eivät liioin pysty koskaan maksamaan yhtä kalliita hintoja kuin tukholmalaiset nyt pystyvät maaseudun tuotteista, jotka he aikovat myydä Tukholmaan. Tämän ylivallan estämiseksi otettakoon esille, mitä suuri kuningas Kustaa II Adolf sanoo vastauksessaan Tukholman porvariston anomukseen edellä mainitun kahdeksannen pykälän muuttamisesta. Hänen mukaansa pykälä on niin perusteltu, että jos asiassa tehdään jokin muutos, koko asetus kumoutuu, koska maakaupungit välittömästi vaatisivat vapaata purjehdusoikeutta.
Vaikka sama pykälä olisi jätetty pois myöhemmästä asetuksesta tai sitä olisi muokattu, itse totuuden ja oikeudenmukaisuuden on täytynyt pysyä koskemattomina, sillä ne eivät milloinkaan siedä muuttamista.
Niinpä, sen sijaan että Tukholman kaupankäynti ja kasvu olisivat nostaneet maakaupungit jaloilleen, se on pitkään, mutta varsinkin viimeiset 140 vuotta lakien suojassa ja oman menestyksensä kautta epäsuorasti ajanut maakaupungit perikadon partaalle. Kaikkien kohdalla se ei ole tapahtunut yhtä nopeasti ja helposti, mutta tilaisuudet ja sopivat olosuhteet ovat raivanneet enemmän tai vähemmän avoimen tien siihen.16
Mutta entä kun sanotaan, että Tukholman kaupankäynnin kasvu tai taantuminen riippuu siitä, mitä muut kaupungit sinne toimittavat. Vaikkei tätä voi koskaan kieltää, silti edellä on pykälässä 18 selvästi todistettu, että niin kauan kuin kauppaa ei pakoteta, tarpeelliset ruokatarvikkeet ja kauppatavarat eivät voi koskaan loppua Tukholmasta. Euroopan kaikkien vapaiden kauppakaupunkien esimerkki osoittaa tämän vastaansanomattomasti.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Purjehdusvapaus, § 18
Seuraava jakso: Purjehdusvapaus, § 20
paikat: Bergslagen Eurooppa Ruotsi Tukholma
Henkilöt: Kustaa II Adolf
Raamatunkohdat:
Aiheet: