Seuraava dokumentti: ”Laamanni Antonsson on vastikään matkustanut Värmlantiin…” SP 23.3.1779
Herra tohtori Chydeniukselle.
Arvoisa vastaanottaja
Vaikka en mielelläni antaudukaan vastoin kehotusta, jonka Paavali antaa Tiitukselle kirjoittamansa kirjeen 3. luvun 9. jakeessa, kiistelemään korkeasti kunnioitetun papiston kanssa etenkään aiheista, jotka eivät liity pelastusoppiin, herra tohtori ei pahastune, jos painovapausasetukseen vedoten rohkenen ilmaista lyhyesti mielipiteeni useissa sanomalehdissä viritetystä ja kiistellystä palkollisten vapauksia ja oikeuksia koskevasta kysymyksestä.
Mutta ellen näin tehdessäni saa osakseni samaa mieltymystä kuin Sincerus Moderatus äskettäin enkä näin ollen voi myöskään odottaa samaa kohteliaisuutta vastaukseksi, voinemme silti pysyä ystävinä, mikäli herra tohtori muuten rakastaa totuuden kieltä ja muistaa, että sitä tuskin koskaan kyetään käyttämään oikein jotakin suolaista, makeaa ja hapanta siihen sekoittamatta.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan. Herra tohtori puhuu ja saarnaa rahvaalle kovin paljon vapaudesta ja vapauden periaatteista. Mutta mies hyvä, kerro minulle, miten minun on tämä ymmärrettävä? Tiedän toki, että kaikilla ihmisillä on jo syntyessään luonnostaan niin ruumiin- kuin sielunkykyjensäkin osalta samanlaiset vapaudet ja oikeudet, ja niitä on niin monta kuin meille on syntiinlankeemuksen jälkeen jäljelle jäänyt. On kuitenkin myös myönnettävä, että heti ihmisten astuessa ulos luonnontilasta yhteiskunta-, talous- tai hallintosäätyyn jokainen joutuu luopumaan vapaudestaan tai rajoittamaan sitä, yleensä toimiakseen niissä rajoissa, jotka valtion säilyminen tai silloin ylimmäksi laiksi nouseva yleinen hyvä osoittavat tai säätävät. Tästä seuraa jo syntymästä saakka varsin suuri vapauksien, oikeuksien ja velvollisuuksien erilaisuus valtioyhteisön jäsenten kesken; toinen syntyy herraksi, toinen palvelijaksi, toinen käskemään ja ohjaamaan, toinen palvelemaan ja tekemään työtä. Rikas ja köyhä, kreivin lapsi ja talollisen poika jne. eivät sen takia voi tässä tapauksessa mitenkään olla samassa asemassa.
Vanhat roomalaiset olivat hyvin perustein jakaneet valtakuntansa asukkaat kahteen luokkaan. Näiden välinen ero, inter servos & libertinos,1 eli palvelijoiden ja vapaasyntyisten erottelu on yhä jäljellä kaikissa hyvin järjestetyissä valtioissa, eikä sitä voida poistaa, ellei haluta luoda tai kuvitella res Publica Platonicaa,2 hirviötä, joka tavallisesti syntyy ja kuolee perustajansa omissa aivoissa.
Kun ei maataloutta, käsityöammatteja, merenkulkua eikä minkäänlaisia elinkeinoja voida harjoittaa ilman palkkaväkeä, säilynee edelleenkin se tilanne, että niiden ylläpitämiseksi sekä niistä riippuvan valtion pystyssäpitämiseksi maan asukkaiden köyhempi tai alemmassa asemassa oleva osa on käskettävä tietyksi ajassa ja tietyn järjestyksen mukaisesti palvelemaan ja tekemään työtä valtion tai muiden ihmisten hyväksi. Mutta jos he kieltäytyisivät tällaisesta palveluksesta ja pyrkisivät laiskuuttaan, omavaltaisuuttaan tai väärin käsittämänsä vapauden periaatteen nojalla ennen aikojaan herroiksi tai päättämään itsenäisesti tekemisistään, tällaisten pyrkimysten varhainen ja tehokas estäminen näyttää kuuluvan korkean hallitusvallan tehtäviin.
En siis käsitä, miten herra tohtori on voinut samastaa palkollisten vapauden tässä tapauksessa toisen henkilön hyvän tavan mukaisesti hankittuun omaisuuteen ja väittää, että sen rajoittaminen olisi vastoin kaikkein armollisimman kuninkaamme kallisarvoista vakuutusta? Melkeinpä merkillisintä, mitä olen nähnyt tai kuullut kirjoitetun suotuisan vallanvaihdoksen jälkeen.
Jos olen tässä asiassa erehtynyt, otan mielelläni vastaan ojennuksen, kuitenkin mieluimmin tyynesti esitettynä.
Tulemme nyt palvelusväen palkkoihin.
Arvoisa herra tohtori, olisi jumalatonta vaatia, että palvelusväen pitäisi tehdä työtä palkatta tai niukkaan toimeentuloonsa täysin riittämättömällä palkalla; silloinhan heidät alistettaisiin tuskin barbaarien orjia parempaan asemaan. Mitä taas palkan määrään tulee, näyttää siltä, ettei sen pidä riippua palkollisten omista uhmailevista mielihaluista eikä sitä pidä laskeskella heidän useimmiten mielikuvituksellisten tarpeidensa perusteella. Parempia perusteita voitaisiin nähdä siihen, että isäntä saisi määrätä palkan palkollisen työtaidon, työmäärän ja todella tuottaman hyödyn mukaisesti. Koska tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa isäntä voisi kuitenkin käyttää tilaisuutta pahastikin omaksi hyväkseen, ei olisi kohtuutonta, että kaikkein armollisin herramme ja kuninkaamme suvaitsisi maan isälle ominaista lempeyttä kaikille uskollisille alamaisilleen osoittaen säätää ja määrätä yleisellä lailla tietyt palkat palkollisille siten, että ne sopivat toisaalta nykyisten aikojen oloihin ja toisaalta niin isännän kuin palkollisenkin kohtuullisen toimeentulon turvaamiseen.
Omalta vähäiseltä osaltani olen aina arvostanut enemmän lainalaista vapautta kuin hillitöntä omavaltaisuutta. Ja niinpä uskon kykeneväni varsin hyvin ennakolta näkemään, millaisia seurauksia niin sanottu vapaa sopiminen tässä tapauksessa aiheuttaisi.
Samoilla perusteilla kuin palkollisella olisi oikeus neuvotella rahapalkastaan, voitaisiin hänelle vaatia oikeus neuvotella vapaasti ruoasta, vaatteista, asunnosta ja huveista ym. Jos saa yhtä, niin ei olisi haitaksi saada vähän toistakin.
Mutta miten tuollaisessa kaupankäynnissä kävisi isännille, jotka ovat itse tilaansa viljeleviä veronmaksajia, vähemmän varakkaille porvareille tai ruotujakoisten virkatalojen haltijoille, joilla ei ole talonpoikia tai torppareita alustalaisinaan, tai köyhille papeille, joilla ei ole hallinnassaan hyvin tuottavia seurakuntia?
Edelleen: eivätköhän palkolliset, niin rengit kuin piiatkin, yleisesti ja melkein aina palvelussuhteesta neuvoteltaessa kehu ahkeruuttaan, työkykyään ja taitojaan, etenkin jos he saavat luvan tämän mukaisesti itse määrätä palkkaehdoistaan, vaikka heidät toden tullen havaitaan laiskoiksi, oikullisiksi ja kelvottomiksi? Mitenkähän tuollaisessa tapauksessa on meneteltävä sovitun palkan maksamisen suhteen? Olisiko oikein, että se kuitenkin maksettaisiin täysimääräisenä vai kävisikö muussa tapauksessa vaikeaksi tai aivan mahdottomaksi saada todisteita palkollista vastaan, kun isäntä itse ei kelpaisi todistajaksi eikä jäävittömiä todistajia ole?
Loputtoman paljon enemmänkin tämänsuuntaista voitaisiin sanoa, ja sen vahvistaa valitettavan ikävä kokemus, mutta pelkään jo esittäneeni kantani liian laveasti.
Jos palkolliset tai ne, jotka on luotu ja ovat syntyneet vuosipalvelusta varten, saavat mielensä mukaan vapaasti päättää, ryhtyvätkö he palvelukseen vai pysyvätkö he itsellisinä, valitsee suurin osa useimmilla seuduilla jälkimmäisen ratkaisun, vaikka he sen jälkeen kulkisivatkin kerjuusauva kädessä ja säkki selässä.
Jos taas saadaan säädös palvelusväen palkkojen päättämisestä vapaissa neuvotteluissa, siitä seuraa ennen muuta palkkojen kohtuuton nousu, sen jälkeen ylellinen elämä, joka vie palkollisilta halun raskaampiin töihin, ja lopuksi yhtäältä kaikenmoisia huijauksia, joista isännät joutuvat maksamaan, ja toisaalta maatalouden ja muiden elinkeinojen ajautuminen rappiolle siihen liittyvine vaikeuksineen.
Lopuksi olen kuitenkin samaa mieltä herra tohtorin kanssa siitä, ettei isännältä saa koskaan ottaa pois oikeutta maksaa palkkioita palkolliselle, joka toimii hänen mielensä mukaisesti. Kannustukset ja palkkiot motivoivat aina paremmin hyviin suorituksiin kuin ruoska ja vitsa. Ja niinpä näyttää siltä, että isännällä on oltava vapaus myöhemmässä vaiheessa korottaa palkollisensa palkkaa, mutta ensimmäisessä sopimisen vaiheessa palkan on määräydyttävä edelleenkin lain mukaan.
Peripatheticus.
P. S. Herra tohtori on rökittänyt herra laamanni Antonssonia oikein isän kädestä, mutta olisi ollut toivottavaa, että se olisi tapahtunut tyynemmässä sävyssä.
Suom. Heikki Eskelinen
Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Peripatheticuksen kirjoitus Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 22.3.1779, nro 66.
Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1779.
Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosikerta 1779, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.
Kuvalähde: Kungliga biblioteket.
Huomautuksia: Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Herra Peripatheticukselle, Dagligt Allehanda 10.5.1779.
Seuraava dokumentti: ”Laamanni Antonsson on vastikään matkustanut Värmlantiin…” SP 23.3.1779