Föregående avsnitt: Första katekespredikan, § 8
Följande avsnitt: Första katekespredikan, § 10
§. 9.
Väl an, lätt oss då öpna den, och undersöka om vi deruti finna några bevis derpå at en Gud måste vara. Med minsta eftertanka blifva vi varse at grunden til alla våra kundskaper ligger i ärfarenhet. Utan at se, höra och känna något, veta vi ej heller det aldraminsta, utan äro långt blindare än de flästa lefvande djuren. Igenom denna ärfarenheten antaga vi oss oryggeliga grundsanningar, genom hvilkas tillämpning vi sedan upfinna många helt nya och107 tilförene aldeles obekanta. Bland de af ärfarenheten öpnade grundsanningar är äfven den en, at alt hvad som vi se och veta vara til, måste hafva någon orsak til sin varelse; ty hela naturen predikar för oss dageligen, at af intet blifver intet; men är något måste det ock hafva haft någon orsak, hvilken sats äfven derföre så allmänt vunnit burskap hos alla människjor, at den, som ville neka den samma och säga, at af intet utan någon orsak kan något vara, utmönstras den snart ifrån förnuftigas antal och finner endast sitt rum ibland dårar. Denna nödvändiga orsaken til hvart och et tings varelse, måste finnas antingen i sjelfva tinget eller utom det samma. Vi må ej tala stort om andarna, hvars väsende vi föga känne; dock kunna vi sluta af hvad vi ärfare om vår egen själ, som noga vet af sig sjelf, at den ingalunda äger den aldraminsta kundskap eller förmåga at kunna värka något til sin egen varelse, och måste således hafva orsaken dertil utom sig. Men när vi vända vår eftertanka til de lekamliga ting, som förekomma oss i den skapade verlden, se deras sammansättning af nästan oräkneliga liflösa och ovärkande delar, som til alla sina flyttningar och förändringar fordra någon utanifrån värkande kraft, så blir slutsatsen äfven så108 lätt, som oryggelig, at grund-orsaken til deras varelse och beskaffenhet måste sökas helt annorstädes eller utom dem. Människa! finner du dig icke uti detta? vil du icke tro orsaken til alla tingens varelse vara utom dem? Du är ju i dit och andras tycke en Förste bland jordenes lefvande inbyggare; kom då och säg, har du med din egen visdom, makt och värkan sjelf tilredt din varelse? har du sjelf i moderlifvet gifvit din kropp den utvärtes skapnad, den nu har, de oräkneliga gröfre och finare blod-rör,1 senor, muskler, ben och alla inelfvor, din kropp nu består af? Du kan ej vara nog förmäten och dum at påstå det, och om du än ville göra det, frågar jag: huru är det möjeligit, då du icke en gång känner det minsta af hela din sammansättning, än mindre äger någon kraft at värka varelse åt det minsta grand2 eller sandkorn; och felar dig, frågar jag, en sådan förmåga aldeles, som dock ser alla de andra så högt öfver axlarna: felar, säger jag, den hos de lefvande, huru skal den då finnas i de döda tingen? Nej den fins der icke. Ho mäler3 vatnet med handene och fattar himmelen med sin span,4 och begriper jordena med try5 fingers mått och väger berg med en vigt och högarna med en våg? Es. 40:12. Och det blir ändå orimmeligare, at et ting109 skal värka sin varelse förr än det är til, så länge det ännu är et intet? Derföre måste orsaken til deras varelse finnas någorstädes utom dem. Men frågan blir, hvarest bör den igenfås? Hade hvart och ett ting sin egen särskilta orsak til sin varelse, eller allenast några få en gemensam orsak, men andra åter hade annat uphof, som ingen gemenskap hade med det förra, så är lätt begripeligit, at de af olika uphof tilkomna oräkneliga ting i en och samma verld skulle värka en oordning och förstörelse i hela des omkrets, hvaremot då vi nu blifva varse den fullkomligaste ordning och sammanhang emellan alla himla kroppar inbördes och emellan dem och vår jord och emellan alla lefvande och döda ting til et obegripeligit antal på jorden, så at intet slägte, intet skapadt ting, sten- trä- eller gräs-slag förloras, utan alla i sin ordning utgöra tjenliga hjul eller stycken i detta stora och dråpeliga6 urvärk, ledas vi til nödvändigheten at ärkänna en enda allmän orsak och uphof til hela verldenes varelse och alla tingens deruti. Denna stora, enda och allmänna orsaken til vår och andra tingens varelse i verlden är den som vi egenteligen kalle Gud. Han måste således vara til; en sådan orsak kan ingalunda nekas af en förnuftig eftertanka, och den110na vigtiga sanning är således funnen. Den vare då en skamfläck ibland människor, som under namn af förnuftig vågar hysa sådana tankar, hvilka i sig sjelf snörrät strida emot alt sundt förnuft.
Men om vi, älskade i Herranom, ännu blada litet mera i denna stora naturens bok, kunna vi där äfven läsa icke otydeligen flera denna stora mästarens härliga egenskaper. Hos detta alla tingens gemensamma uphof måste ofelbart finnas en outgrundelig djup vishet och allvetenhet, at känna det framfarna, närvarande och tilkommande, at kunna upfinna och i ordning ställa oräkneliga och olika ting i et bestående sammanhang. Här lyser oss i ögonen en oändelig allmagt at ifrån et intet frambringa så oräkneliga olika varelser. At framhafva af intet det aldraminsta sandkorn eller minsta kräk på jorden förutsätter en oändelig allmagt; hvad obegripelig förmåga hafver då icke fordrats til många millioner olika varelser! Lika så tydeligen talar hela naturen för oss om denna stora mästarens allmänna godhet emot sina skapade kreatur. Hela verlden är för de skapade tingen såsom et ömnogt förrådshus och en rik skattkammare från hvilken de uppehållas, spisas och vederqväckas dageligen; hvart träd har sin saft, hvar blomma sin fägring, hvart111 kräk sit bord dukat, och för människan, deras herre, har Han öpnat alla naturens riken.
Det är i anseende på alt detta, som det näppeligen än gifvits något folkslag, som icke gjordt sig några begrep om Gud. Utur denna bok hafva de läst den vigtiga sanningen, at det är en Gud til, ehuru några nyare rese beskrifvare, kanske mera at af nyfikenhet stöta denna all religions grundpelare eller ock af okunnoghet om främmande folks läror, föregifvit några folkslag gifvas, som aldeles ingen kundskap hafva om Gud, hvilket föga lärer inträffa hos andra än vildar, som hvarken genom umgänge eller öfning kunna hinna til något rätt förnufts bruk *). Derföre talar en vis hedninge derom sålunda: ”af så mån112ga slägten gifves intet något, utom människan, som hafver något begrep om Gud, och ibland människorna gifves intet folkslag så vildt och så grymt ehuru det ej altid kan veta hurudan Gud är, som likväl icke vet, at det har en Gud” *) och på et annat ställe frågar han: ”Hvad är det för slägte eller hvad folkslag i verlden, som icke, äfven utan lärdom, känner sig intagit för Gudarna”7 **)? Just detta vil äfven den Heliga Apostelen Paulus hafva sagt, Rom. 1:19,20, Thet som förstås kan om Gud är ingen hemlighet ibland them: Gud sjelf hafver them thet uppenbarat. I thy hans osynliga väsende, thet är hans eviga kraft och Gudom, hafva alt ifrån verldenes skapelse kunnat beskådas, när the i the skapade tingen betraktas, så at the intet hafva at ursäkta sig med.8
*) Magr. Petter Kolb, som i sina första bref från Africa påstod om Hottentotterne, at de ingen kunskap hade om Gud, har genom närmare bekantskap med dem måst återkalla detta. Se 2:ten Theil seiner vollständigen Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der guten Hoffnung, 5:ter Brief.9 Det samma intygar äfven Probsten Ziegenbalg, en af Danska Missionairerne på Kusten Coromandel,10 i anledning af det svar, han fått af en Hottentot på sin fråga, om han viste och trodde någon Gud vara til: Hvem vil icke tro at en Gud är; den som icke tror, han kan ju se omkring sig, öfver och under sig, så skal han snart bli varse at en Gud är. Der Missionair-Bericht aus Ost-Indien p. 651.11
§. 9.
Väl an, lätt oss då öpna den, och undersöka om vi deruti finna några bevis derpå at en Gud måste vara. Med minsta eftertanka blifva vi varse at grunden til alla våra kundskaper ligger i ärfarenhet. Utan at se, höra och känna något, veta vi ej heller det aldraminsta, utan äro långt blindare än de flästa lefvande djuren. Igenom denna ärfarenheten antaga vi oss oryggeliga grundsanningar, genom hvilkas tillämpning vi sedan upfinna många helt nya och107 tilförene aldeles obekanta. Bland de af ärfarenheten öpnade grundsanningar är äfven den en, at alt hvad som vi se och veta vara til, måste hafva någon orsak til sin varelse; ty hela naturen predikar för oss dageligen, at af intet blifver intet; men är något måste det ock hafva haft någon orsak, hvilken sats äfven derföre så allmänt vunnit burskap hos alla människjor, at den, som ville neka den samma och säga, at af intet utan någon orsak kan något vara, utmönstras den snart ifrån förnuftigas antal och finner endast sitt rum ibland dårar. Denna nödvändiga orsaken til hvart och et tings varelse, måste finnas antingen i sjelfva tinget eller utom det samma. Vi må ej tala stort om andarna, hvars väsende vi föga känne; dock kunna vi sluta af hvad vi ärfare om vår egen själ, som noga vet af sig sjelf, at den ingalunda äger den aldraminsta kundskap eller förmåga at kunna värka något til sin egen varelse, och måste således hafva orsaken dertil utom sig. Men när vi vända vår eftertanka til de lekamliga ting, som förekomma oss i den skapade verlden, se deras sammansättning af nästan oräkneliga liflösa och ovärkande delar, som til alla sina flyttningar och förändringar fordra någon utanifrån värkande kraft, så blir slutsatsen äfven så108 lätt, som oryggelig, at grund-orsaken til deras varelse och beskaffenhet måste sökas helt annorstädes eller utom dem. Människa! finner du dig icke uti detta? vil du icke tro orsaken til alla tingens varelse vara utom dem? Du är ju i dit och andras tycke en Förste bland jordenes lefvande inbyggare; kom då och säg, har du med din egen visdom, makt och värkan sjelf tilredt din varelse? har du sjelf i moderlifvet gifvit din kropp den utvärtes skapnad, den nu har, de oräkneliga gröfre och finare blod-rör,12 senor, muskler, ben och alla inelfvor, din kropp nu består af? Du kan ej vara nog förmäten och dum at påstå det, och om du än ville göra det, frågar jag: huru är det möjeligit, då du icke en gång känner det minsta af hela din sammansättning, än mindre äger någon kraft at värka varelse åt det minsta grand13 eller sandkorn; och felar dig, frågar jag, en sådan förmåga aldeles, som dock ser alla de andra så högt öfver axlarna: felar, säger jag, den hos de lefvande, huru skal den då finnas i de döda tingen? Nej den fins der icke. Ho mäler14 vatnet med handene och fattar himmelen med sin span,15 och begriper jordena med try16 fingers mått och väger berg med en vigt och högarna med en våg? Es. 40:12. Och det blir ändå orimmeligare, at et ting109 skal värka sin varelse förr än det är til, så länge det ännu är et intet? Derföre måste orsaken til deras varelse finnas någorstädes utom dem. Men frågan blir, hvarest bör den igenfås? Hade hvart och ett ting sin egen särskilta orsak til sin varelse, eller allenast några få en gemensam orsak, men andra åter hade annat uphof, som ingen gemenskap hade med det förra, så är lätt begripeligit, at de af olika uphof tilkomna oräkneliga ting i en och samma verld skulle värka en oordning och förstörelse i hela des omkrets, hvaremot då vi nu blifva varse den fullkomligaste ordning och sammanhang emellan alla himla kroppar inbördes och emellan dem och vår jord och emellan alla lefvande och döda ting til et obegripeligit antal på jorden, så at intet slägte, intet skapadt ting, sten- trä- eller gräs-slag förloras, utan alla i sin ordning utgöra tjenliga hjul eller stycken i detta stora och dråpeliga17 urvärk, ledas vi til nödvändigheten at ärkänna en enda allmän orsak och uphof til hela verldenes varelse och alla tingens deruti. Denna stora, enda och allmänna orsaken til vår och andra tingens varelse i verlden är den som vi egenteligen kalle Gud. Han måste således vara til; en sådan orsak kan ingalunda nekas af en förnuftig eftertanka, och den110na vigtiga sanning är således funnen. Den vare då en skamfläck ibland människor, som under namn af förnuftig vågar hysa sådana tankar, hvilka i sig sjelf snörrät strida emot alt sundt förnuft.
Men om vi, älskade i Herranom, ännu blada litet mera i denna stora naturens bok, kunna vi där äfven läsa icke otydeligen flera denna stora mästarens härliga egenskaper. Hos detta alla tingens gemensamma uphof måste ofelbart finnas en outgrundelig djup vishet och allvetenhet, at känna det framfarna, närvarande och tilkommande, at kunna upfinna och i ordning ställa oräkneliga och olika ting i et bestående sammanhang. Här lyser oss i ögonen en oändelig allmagt at ifrån et intet frambringa så oräkneliga olika varelser. At framhafva af intet det aldraminsta sandkorn eller minsta kräk på jorden förutsätter en oändelig allmagt; hvad obegripelig förmåga hafver då icke fordrats til många millioner olika varelser! Lika så tydeligen talar hela naturen för oss om denna stora mästarens allmänna godhet emot sina skapade kreatur. Hela verlden är för de skapade tingen såsom et ömnogt förrådshus och en rik skattkammare från hvilken de uppehållas, spisas och vederqväckas dageligen; hvart träd har sin saft, hvar blomma sin fägring, hvart111 kräk sit bord dukat, och för människan, deras herre, har Han öpnat alla naturens riken.
Det är i anseende på alt detta, som det näppeligen än gifvits något folkslag, som icke gjordt sig några begrep om Gud. Utur denna bok hafva de läst den vigtiga sanningen, at det är en Gud til, ehuru några nyare rese beskrifvare, kanske mera at af nyfikenhet stöta denna all religions grundpelare eller ock af okunnoghet om främmande folks läror, föregifvit några folkslag gifvas, som aldeles ingen kundskap hafva om Gud, hvilket föga lärer inträffa hos andra än vildar, som hvarken genom umgänge eller öfning kunna hinna til något rätt förnufts bruk *). Derföre talar en vis hedninge derom sålunda: ”af så mån112ga slägten gifves intet något, utom människan, som hafver något begrep om Gud, och ibland människorna gifves intet folkslag så vildt och så grymt ehuru det ej altid kan veta hurudan Gud är, som likväl icke vet, at det har en Gud” *) och på et annat ställe frågar han: ”Hvad är det för slägte eller hvad folkslag i verlden, som icke, äfven utan lärdom, känner sig intagit för Gudarna”18 **)? Just detta vil äfven den Heliga Apostelen Paulus hafva sagt, Rom. 1:19,20, Thet som förstås kan om Gud är ingen hemlighet ibland them: Gud sjelf hafver them thet uppenbarat. I thy hans osynliga väsende, thet är hans eviga kraft och Gudom, hafva alt ifrån verldenes skapelse kunnat beskådas, när the i the skapade tingen betraktas, så at the intet hafva at ursäkta sig med.19
*) Magr. Petter Kolb, som i sina första bref från Africa påstod om Hottentotterne, at de ingen kunskap hade om Gud, har genom närmare bekantskap med dem måst återkalla detta. Se 2:ten Theil seiner vollständigen Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der guten Hoffnung, 5:ter Brief.20 Det samma intygar äfven Probsten Ziegenbalg, en af Danska Missionairerne på Kusten Coromandel,21 i anledning af det svar, han fått af en Hottentot på sin fråga, om han viste och trodde någon Gud vara til: Hvem vil icke tro at en Gud är; den som icke tror, han kan ju se omkring sig, öfver och under sig, så skal han snart bli varse at en Gud är. Der Missionair-Bericht aus Ost-Indien p. 651.22
§ 9
No niin, avataanpa se ja tutkitaan, löydämmekö siitä todisteita, että Jumalan täytyy olla olemassa. Vähänkin ajattelemalla huomaamme, että kaiken tietomme pohja on kokemuksessa. Jollemme näe, kuule tai tunne jotain, me emme myöskään tiedä yhtään mitään vaan olemme paljon sokeampia kuin useimmat elolliset eläimet. Kokemuksen kautta omaksumme järkkymättömät perustotuudet, joita soveltamalla löydämme sitten monia aivan uusia ja107 aiemmin täysin tuntemattomia totuuksia. Kokemuksen tarjoamien perustotuuksien joukossa on myös se, että kaikella, minkä näemme ja tiedämme olevan olemassa, täytyy olla jokin syy olemassaoloonsa. Koko luonto saarnaa meille joka päivä, että tyhjästä ei synny mitään, ja jos jotain on, niin sillä on myös täytynyt olla syynsä. Tämä väite onkin saavuttanut niin yleisen hyväksynnän kaikkien ihmisten keskuudessa, että jos joku sen kieltää ja sanoo, että jotain voi olla olemassa tyhjästä ilman mitään syytä, suljetaan hänet pian järjellisten joukosta, ja hän löytää sijansa vain hullujen parista. Tämä jokaisen olion olemassaolon välttämätön syy täytyy olla joko itse oliossa tai sitten sen ulkopuolella. Meidän ei kannata puhua suuria hengistä, joiden olemusta emme juurikaan tunne, mutta oman sielumme perusteella, joka varsin hyvin tuntee oman itsensä, voidaan kuitenkin päätellä, että sillä ei ole minkäänlaista taitoa tai kykyä vaikuttaa millään tavoin omaan olemassaoloonsa. Siksi sen syyn täytyy olla sen ulkopuolella. Mutta kun suuntaamme ajatuksemme aineellisiin olioihin, jotka ilmenevät meille luodussa maailmassa, niin näemme niiden koostuvan melkeinpä lukemattomista elottomista ja passiivisista osista, jotka tarvitsevat kaikkeen liikkeeseensä ja muutokseensa jotain ulkopuolelta vaikuttavaa voimaa. Tästä voimme tehdä sen yhtä108 helpon kuin kiistämättömänkin johtopäätöksen, että niiden olemassaolon ja luonteen perustava syy täytyy olla jossain aivan muualla eli niiden ulkopuolella. Ihminen! Etkö voi hyväksyä tätä? Etkö usko, että kaikkien olioiden olemuksen olemassaolon syy on niiden ulkopuolella? Sinähän olet omasta ja muiden mielestä ruhtinas maan päällä elävien asukkaiden joukossa, tule siis ja sano, oletko sinä omalla viisaudellasi, vallallasi ja vaikutuksellasi itse saanut aikaan oman olemassaolosi? Oletko itse kohdussa antanut ruumiillesi sen ulkoisen hahmon, joka sillä nyt on, nuo lukemattomat suuremmat ja pienemmät verisuonet, jänteet, lihakset, luut ja kaikki sisäelimet, joista ruumiisi nyt koostuu? Et voi olla niin julkea ja tyhmä väittääksesi sellaista, ja jos haluaisit kuitenkin niin tehdä, niin kysyn: miten sellainen on mahdollista, kun sinä kerran et tunne vähääkään omaa koostumustasi ja vielä vähemmän sinulla on voimaa vaikuttaa pienimmänkään hiukkasen tai hiekanhyvän olemassaoloon. Ja kysyn, eikö sinulta täysin puutu tällainen kyky, sinulta, joka katsot kaikkia muita niin väheksyen olkasi yli. Ja jos se puuttuu, sanon minä, eläviltä olioilta, niin miten sitä voisi olla kuolleissa olioissa? Ei, siellä sitä ei ole. Kuka mittasi kourallaan meren vedet, kuka kämmenensä leveydellä taivaat? Kenen mittakuppiin mahtui kaikki maan tomu, kenen vaaka punnitsi vuoret ja kukkulat Jes. 40:12. Ja vielä järjettömämpää olisi, että jokin olio109 voisi saada aikaan oman olemassaolonsa ennen kuin se on olemassa, siis niin kauan kuin se on ei-mitään? Syyn olioiden olemassaoloon täytyy siksi olla jossain niiden ulkopuolella. Mutta kysymys on sitä, mistä löydämme sen? Jos jokaisella oliolla olisi oma erityinen syy olemassaoloonsa, tai vain muutamilla olisi jokin yhteinen syy, mutta toisilla taas jokin toinen alkuperä, jolla ei olisi mitään yhteyttä edellisen kanssa, niin on helppo käsittää, että erilaisista lähtökohdista syntyneet lukemattomat asiat yhdessä ja samassa maailmassa synnyttäisivät epäjärjestyksen ja tuhon koko olinpiirissään. Nyt sitä vastoin näemme täydellisen järjestyksen ja yhteyden kaikkien taivaankappaleiden kesken, niiden ja meidän maapallomme välillä, ja maan kaikkien lukemattoman monien elävien ja kuolleiden olioiden kesken, niin että yksikään suku, mikään luotu olio, kivi-, puu- tai ruoholaji ei katoa, vaan kaikki ovat omalla tavallaan ja paikallaan toimivia rattaita tai osasia tässä suuressa ja mainiossa kellokoneistossa. Siten meidän on pakko tunnustaa maailman olemassaololla ja kaikilla sen olioilla olevan yksi yleinen syy ja alkuperä. Tämä suuri, ainoa ja yleinen syy omaan ja toisten olioiden olemassaoloon maailmassa on se, mitä me varsinaisesti kutsumme Jumalaksi. Hänen täytyy siten olla olemassa; järkevä ajattelu ei voi mitenkään kieltää sellaista syytä, ja110 näin on löydetty tämä tärkeä totuus. Olkoon siis häpeäpilkku ihmisten joukossa se, joka järjen nimissä julkeaa esittää sellaisia ajatuksia, jotka itsessään ovat suoranaisessa ristiriidassa kaiken terveen järjen kanssa.
Mutta jos me, rakkaat Herrassa, selaamme vielä hiukan pitemmälle luonnon suurta kirjaa, niin voimme sieltä aivan selvästi lukea muistakin suuren Mestarin ihanista ominaisuuksista Tässä kaikkien asioiden yhteisessä alkuperässä täytyy olla suunnattoman syvä viisaus ja kaikkitietävyys, jotta se voi tietää kaiken menneen, nykyisen ja tulevan, ja jotta se voi keksiä lukemattomat erilaiset asiat ja saattaa ne pysyvään järjestykseen. Tässä tulee silmiemme eteen ääretön kaikkivaltius, joka kykenee tyhjästä saamaan aikaan lukemattomia erilaisia olioita. Jo pienimmän hiekanhyvän tai pienimmän ötökän aikaansaaminen ei-mistään edellyttää jo ääretöntä kaikkivaltiutta, ja mikä käsittämätön kyky onkaan vaadittu miljoonien erilaisten olioiden aikaansaattamiseen! Yhtä selvästi puhuu koko luonto meille tämän suuren mestarin yleisestä hyvyydestä luomiaan olentoja kohtaan. Koko maailma on luoduille olioille ikään kuin ylenpalttinen varasto ja rikas aarrekammio, josta ne joka päivä saavat ylläpitonsa, ravintonsa ja kaunistuksensa. Jokaisella puulla on mehunsa, jokaisella kukalla viehätyksensä, jokaiselle ötökälle111 on pöytä katettuna ja ihmiselle, niiden herralle, hän on avannut kaikki luonnon valtakunnat.
Tämän kaiken vuoksi ei juurikaan ole olemassa sellaista kansaa, joka ei olisi muodostanut jonkinlaista käsitystä Jumalasta. Tästä kirjasta ne ovat lukeneet sen tärkeän totuuden, että Jumala on olemassa, vaikka jotkut uudemmat ajan matkakirjailijat, ehkäpä lähinnä halutessaan uteliaisuuttaan töytäistä tätä kaiken uskonnon tukipylvästä tai sitten vieraiden kansojen oppeja tuntematta väittävät, että olisi olemassa sellaisia kansoja, joilla ei ole kerrassaan mitään tietoa Jumalasta. Sellaista ei kuitenkaan tavata kuin korkeintaan villeillä, jotka sen paremmin kanssakäymisen kun harjoituksenkaan kautta eivät ole kohonneet minkäänlaiselle oikean järjen käytön tasolle. *) Muuan viisas pakana lausuukin tästä näin: ”Niinpä112 ihmistä lukuunottamatta yhdelläkään niin monista olennoista ei ole mitään käsitystä Jumalasta, ja ihmisten itsensä keskuudessa ei ole yhtään kansaa, ei niin sivistymätöntä eikä niin alkukantaista, joka ei tietäisi, että sillä tulee olla Jumala, vaikkei tietäisikään millainen sen tulisi olla.”23 **) Toisessa kohdassa hän kysyy: ”Mitä kumman sukua tai kansaa ovat sellaiset, jotka eivät tunne voimakkaasti jumalien vaikutusta, vaikka heillä ei olisikaan opittua tietoa siitä?”24 ***) Juuri tämän haluaa myös pyhä apostoli Paavali sanoa: Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua Room. 1:19–20.
*) Maisteri Peter Kolb, joka ensimmäisissä kirjeissään Afrikasta väitti hottentoteista, että heillä ei ole mitään tietoa Jumalasta, on heihin paremmin tutustuttuaan suurelta osin perunut väitteensä. Ks. hänen teostaan Vollständige Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der Guten Hoffnung 2. osa, 5. kirje.25 Samaa vakuuttaa myös rovasti Ziegenbalg, yksi Tanskan lähetyssaarnaajista Coromandel-rannikolla,26 sen perusteella mitä eräs hottentotti vastasi hänen kysymykseensä, tiesikö ja uskoiko tämä jonkin Jumalan olevan olemassa. Tämä vastasi: Kukapa ei uskoisi, että on olemassa Jumala. Se joka ei usko, voi katsella ympärilleen, yläpuolelleen ja alapuolelleen, ja pian hän tulee huomaamaan, että Jumala on. Lähetyssaarnaajan kertomus Itä-Intiasta s. 651.27
**) Cicero, De legibus, 1. kirja
***) Sama, De natura Deorum, 1. kirja § 43
Unfortunately this content isn't available in English
§. 9.
Väl an, lätt oss då öpna den, och undersöka om vi deruti finna några bevis derpå at en Gud måste vara. Med minsta eftertanka blifva vi varse at grunden til alla våra kundskaper ligger i ärfarenhet. Utan at se, höra och känna något, veta vi ej heller det aldraminsta, utan äro långt blindare än de flästa lefvande djuren. Igenom denna ärfarenheten antaga vi oss oryggeliga grundsanningar, genom hvilkas tillämpning vi sedan upfinna många helt nya och107 tilförene aldeles obekanta. Bland de af ärfarenheten öpnade grundsanningar är äfven den en, at alt hvad som vi se och veta vara til, måste hafva någon orsak til sin varelse; ty hela naturen predikar för oss dageligen, at af intet blifver intet; men är något måste det ock hafva haft någon orsak, hvilken sats äfven derföre så allmänt vunnit burskap hos alla människjor, at den, som ville neka den samma och säga, at af intet utan någon orsak kan något vara, utmönstras den snart ifrån förnuftigas antal och finner endast sitt rum ibland dårar. Denna nödvändiga orsaken til hvart och et tings varelse, måste finnas antingen i sjelfva tinget eller utom det samma. Vi må ej tala stort om andarna, hvars väsende vi föga känne; dock kunna vi sluta af hvad vi ärfare om vår egen själ, som noga vet af sig sjelf, at den ingalunda äger den aldraminsta kundskap eller förmåga at kunna värka något til sin egen varelse, och måste således hafva orsaken dertil utom sig. Men när vi vända vår eftertanka til de lekamliga ting, som förekomma oss i den skapade verlden, se deras sammansättning af nästan oräkneliga liflösa och ovärkande delar, som til alla sina flyttningar och förändringar fordra någon utanifrån värkande kraft, så blir slutsatsen äfven så108 lätt, som oryggelig, at grund-orsaken til deras varelse och beskaffenhet måste sökas helt annorstädes eller utom dem. Människa! finner du dig icke uti detta? vil du icke tro orsaken til alla tingens varelse vara utom dem? Du är ju i dit och andras tycke en Förste bland jordenes lefvande inbyggare; kom då och säg, har du med din egen visdom, makt och värkan sjelf tilredt din varelse? har du sjelf i moderlifvet gifvit din kropp den utvärtes skapnad, den nu har, de oräkneliga gröfre och finare blod-rör,28 senor, muskler, ben och alla inelfvor, din kropp nu består af? Du kan ej vara nog förmäten och dum at påstå det, och om du än ville göra det, frågar jag: huru är det möjeligit, då du icke en gång känner det minsta af hela din sammansättning, än mindre äger någon kraft at värka varelse åt det minsta grand29 eller sandkorn; och felar dig, frågar jag, en sådan förmåga aldeles, som dock ser alla de andra så högt öfver axlarna: felar, säger jag, den hos de lefvande, huru skal den då finnas i de döda tingen? Nej den fins der icke. Ho mäler30 vatnet med handene och fattar himmelen med sin span,31 och begriper jordena med try32 fingers mått och väger berg med en vigt och högarna med en våg? Es. 40:12. Och det blir ändå orimmeligare, at et ting109 skal värka sin varelse förr än det är til, så länge det ännu är et intet? Derföre måste orsaken til deras varelse finnas någorstädes utom dem. Men frågan blir, hvarest bör den igenfås? Hade hvart och ett ting sin egen särskilta orsak til sin varelse, eller allenast några få en gemensam orsak, men andra åter hade annat uphof, som ingen gemenskap hade med det förra, så är lätt begripeligit, at de af olika uphof tilkomna oräkneliga ting i en och samma verld skulle värka en oordning och förstörelse i hela des omkrets, hvaremot då vi nu blifva varse den fullkomligaste ordning och sammanhang emellan alla himla kroppar inbördes och emellan dem och vår jord och emellan alla lefvande och döda ting til et obegripeligit antal på jorden, så at intet slägte, intet skapadt ting, sten- trä- eller gräs-slag förloras, utan alla i sin ordning utgöra tjenliga hjul eller stycken i detta stora och dråpeliga33 urvärk, ledas vi til nödvändigheten at ärkänna en enda allmän orsak och uphof til hela verldenes varelse och alla tingens deruti. Denna stora, enda och allmänna orsaken til vår och andra tingens varelse i verlden är den som vi egenteligen kalle Gud. Han måste således vara til; en sådan orsak kan ingalunda nekas af en förnuftig eftertanka, och den110na vigtiga sanning är således funnen. Den vare då en skamfläck ibland människor, som under namn af förnuftig vågar hysa sådana tankar, hvilka i sig sjelf snörrät strida emot alt sundt förnuft.
Men om vi, älskade i Herranom, ännu blada litet mera i denna stora naturens bok, kunna vi där äfven läsa icke otydeligen flera denna stora mästarens härliga egenskaper. Hos detta alla tingens gemensamma uphof måste ofelbart finnas en outgrundelig djup vishet och allvetenhet, at känna det framfarna, närvarande och tilkommande, at kunna upfinna och i ordning ställa oräkneliga och olika ting i et bestående sammanhang. Här lyser oss i ögonen en oändelig allmagt at ifrån et intet frambringa så oräkneliga olika varelser. At framhafva af intet det aldraminsta sandkorn eller minsta kräk på jorden förutsätter en oändelig allmagt; hvad obegripelig förmåga hafver då icke fordrats til många millioner olika varelser! Lika så tydeligen talar hela naturen för oss om denna stora mästarens allmänna godhet emot sina skapade kreatur. Hela verlden är för de skapade tingen såsom et ömnogt förrådshus och en rik skattkammare från hvilken de uppehållas, spisas och vederqväckas dageligen; hvart träd har sin saft, hvar blomma sin fägring, hvart111 kräk sit bord dukat, och för människan, deras herre, har Han öpnat alla naturens riken.
Det är i anseende på alt detta, som det näppeligen än gifvits något folkslag, som icke gjordt sig några begrep om Gud. Utur denna bok hafva de läst den vigtiga sanningen, at det är en Gud til, ehuru några nyare rese beskrifvare, kanske mera at af nyfikenhet stöta denna all religions grundpelare eller ock af okunnoghet om främmande folks läror, föregifvit några folkslag gifvas, som aldeles ingen kundskap hafva om Gud, hvilket föga lärer inträffa hos andra än vildar, som hvarken genom umgänge eller öfning kunna hinna til något rätt förnufts bruk *). Derföre talar en vis hedninge derom sålunda: ”af så mån112ga slägten gifves intet något, utom människan, som hafver något begrep om Gud, och ibland människorna gifves intet folkslag så vildt och så grymt ehuru det ej altid kan veta hurudan Gud är, som likväl icke vet, at det har en Gud” *) och på et annat ställe frågar han: ”Hvad är det för slägte eller hvad folkslag i verlden, som icke, äfven utan lärdom, känner sig intagit för Gudarna”34 **)? Just detta vil äfven den Heliga Apostelen Paulus hafva sagt, Rom. 1:19,20, Thet som förstås kan om Gud är ingen hemlighet ibland them: Gud sjelf hafver them thet uppenbarat. I thy hans osynliga väsende, thet är hans eviga kraft och Gudom, hafva alt ifrån verldenes skapelse kunnat beskådas, när the i the skapade tingen betraktas, så at the intet hafva at ursäkta sig med.35
*) Magr. Petter Kolb, som i sina första bref från Africa påstod om Hottentotterne, at de ingen kunskap hade om Gud, har genom närmare bekantskap med dem måst återkalla detta. Se 2:ten Theil seiner vollständigen Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der guten Hoffnung, 5:ter Brief.36 Det samma intygar äfven Probsten Ziegenbalg, en af Danska Missionairerne på Kusten Coromandel,37 i anledning af det svar, han fått af en Hottentot på sin fråga, om han viste och trodde någon Gud vara til: Hvem vil icke tro at en Gud är; den som icke tror, han kan ju se omkring sig, öfver och under sig, så skal han snart bli varse at en Gud är. Der Missionair-Bericht aus Ost-Indien p. 651.38
§ 9
No niin, avataanpa se ja tutkitaan, löydämmekö siitä todisteita, että Jumalan täytyy olla olemassa. Vähänkin ajattelemalla huomaamme, että kaiken tietomme pohja on kokemuksessa. Jollemme näe, kuule tai tunne jotain, me emme myöskään tiedä yhtään mitään vaan olemme paljon sokeampia kuin useimmat elolliset eläimet. Kokemuksen kautta omaksumme järkkymättömät perustotuudet, joita soveltamalla löydämme sitten monia aivan uusia ja107 aiemmin täysin tuntemattomia totuuksia. Kokemuksen tarjoamien perustotuuksien joukossa on myös se, että kaikella, minkä näemme ja tiedämme olevan olemassa, täytyy olla jokin syy olemassaoloonsa. Koko luonto saarnaa meille joka päivä, että tyhjästä ei synny mitään, ja jos jotain on, niin sillä on myös täytynyt olla syynsä. Tämä väite onkin saavuttanut niin yleisen hyväksynnän kaikkien ihmisten keskuudessa, että jos joku sen kieltää ja sanoo, että jotain voi olla olemassa tyhjästä ilman mitään syytä, suljetaan hänet pian järjellisten joukosta, ja hän löytää sijansa vain hullujen parista. Tämä jokaisen olion olemassaolon välttämätön syy täytyy olla joko itse oliossa tai sitten sen ulkopuolella. Meidän ei kannata puhua suuria hengistä, joiden olemusta emme juurikaan tunne, mutta oman sielumme perusteella, joka varsin hyvin tuntee oman itsensä, voidaan kuitenkin päätellä, että sillä ei ole minkäänlaista taitoa tai kykyä vaikuttaa millään tavoin omaan olemassaoloonsa. Siksi sen syyn täytyy olla sen ulkopuolella. Mutta kun suuntaamme ajatuksemme aineellisiin olioihin, jotka ilmenevät meille luodussa maailmassa, niin näemme niiden koostuvan melkeinpä lukemattomista elottomista ja passiivisista osista, jotka tarvitsevat kaikkeen liikkeeseensä ja muutokseensa jotain ulkopuolelta vaikuttavaa voimaa. Tästä voimme tehdä sen yhtä108 helpon kuin kiistämättömänkin johtopäätöksen, että niiden olemassaolon ja luonteen perustava syy täytyy olla jossain aivan muualla eli niiden ulkopuolella. Ihminen! Etkö voi hyväksyä tätä? Etkö usko, että kaikkien olioiden olemuksen olemassaolon syy on niiden ulkopuolella? Sinähän olet omasta ja muiden mielestä ruhtinas maan päällä elävien asukkaiden joukossa, tule siis ja sano, oletko sinä omalla viisaudellasi, vallallasi ja vaikutuksellasi itse saanut aikaan oman olemassaolosi? Oletko itse kohdussa antanut ruumiillesi sen ulkoisen hahmon, joka sillä nyt on, nuo lukemattomat suuremmat ja pienemmät verisuonet, jänteet, lihakset, luut ja kaikki sisäelimet, joista ruumiisi nyt koostuu? Et voi olla niin julkea ja tyhmä väittääksesi sellaista, ja jos haluaisit kuitenkin niin tehdä, niin kysyn: miten sellainen on mahdollista, kun sinä kerran et tunne vähääkään omaa koostumustasi ja vielä vähemmän sinulla on voimaa vaikuttaa pienimmänkään hiukkasen tai hiekanhyvän olemassaoloon. Ja kysyn, eikö sinulta täysin puutu tällainen kyky, sinulta, joka katsot kaikkia muita niin väheksyen olkasi yli. Ja jos se puuttuu, sanon minä, eläviltä olioilta, niin miten sitä voisi olla kuolleissa olioissa? Ei, siellä sitä ei ole. Kuka mittasi kourallaan meren vedet, kuka kämmenensä leveydellä taivaat? Kenen mittakuppiin mahtui kaikki maan tomu, kenen vaaka punnitsi vuoret ja kukkulat Jes. 40:12. Ja vielä järjettömämpää olisi, että jokin olio109 voisi saada aikaan oman olemassaolonsa ennen kuin se on olemassa, siis niin kauan kuin se on ei-mitään? Syyn olioiden olemassaoloon täytyy siksi olla jossain niiden ulkopuolella. Mutta kysymys on sitä, mistä löydämme sen? Jos jokaisella oliolla olisi oma erityinen syy olemassaoloonsa, tai vain muutamilla olisi jokin yhteinen syy, mutta toisilla taas jokin toinen alkuperä, jolla ei olisi mitään yhteyttä edellisen kanssa, niin on helppo käsittää, että erilaisista lähtökohdista syntyneet lukemattomat asiat yhdessä ja samassa maailmassa synnyttäisivät epäjärjestyksen ja tuhon koko olinpiirissään. Nyt sitä vastoin näemme täydellisen järjestyksen ja yhteyden kaikkien taivaankappaleiden kesken, niiden ja meidän maapallomme välillä, ja maan kaikkien lukemattoman monien elävien ja kuolleiden olioiden kesken, niin että yksikään suku, mikään luotu olio, kivi-, puu- tai ruoholaji ei katoa, vaan kaikki ovat omalla tavallaan ja paikallaan toimivia rattaita tai osasia tässä suuressa ja mainiossa kellokoneistossa. Siten meidän on pakko tunnustaa maailman olemassaololla ja kaikilla sen olioilla olevan yksi yleinen syy ja alkuperä. Tämä suuri, ainoa ja yleinen syy omaan ja toisten olioiden olemassaoloon maailmassa on se, mitä me varsinaisesti kutsumme Jumalaksi. Hänen täytyy siten olla olemassa; järkevä ajattelu ei voi mitenkään kieltää sellaista syytä, ja110 näin on löydetty tämä tärkeä totuus. Olkoon siis häpeäpilkku ihmisten joukossa se, joka järjen nimissä julkeaa esittää sellaisia ajatuksia, jotka itsessään ovat suoranaisessa ristiriidassa kaiken terveen järjen kanssa.
Mutta jos me, rakkaat Herrassa, selaamme vielä hiukan pitemmälle luonnon suurta kirjaa, niin voimme sieltä aivan selvästi lukea muistakin suuren Mestarin ihanista ominaisuuksista Tässä kaikkien asioiden yhteisessä alkuperässä täytyy olla suunnattoman syvä viisaus ja kaikkitietävyys, jotta se voi tietää kaiken menneen, nykyisen ja tulevan, ja jotta se voi keksiä lukemattomat erilaiset asiat ja saattaa ne pysyvään järjestykseen. Tässä tulee silmiemme eteen ääretön kaikkivaltius, joka kykenee tyhjästä saamaan aikaan lukemattomia erilaisia olioita. Jo pienimmän hiekanhyvän tai pienimmän ötökän aikaansaaminen ei-mistään edellyttää jo ääretöntä kaikkivaltiutta, ja mikä käsittämätön kyky onkaan vaadittu miljoonien erilaisten olioiden aikaansaattamiseen! Yhtä selvästi puhuu koko luonto meille tämän suuren mestarin yleisestä hyvyydestä luomiaan olentoja kohtaan. Koko maailma on luoduille olioille ikään kuin ylenpalttinen varasto ja rikas aarrekammio, josta ne joka päivä saavat ylläpitonsa, ravintonsa ja kaunistuksensa. Jokaisella puulla on mehunsa, jokaisella kukalla viehätyksensä, jokaiselle ötökälle111 on pöytä katettuna ja ihmiselle, niiden herralle, hän on avannut kaikki luonnon valtakunnat.
Tämän kaiken vuoksi ei juurikaan ole olemassa sellaista kansaa, joka ei olisi muodostanut jonkinlaista käsitystä Jumalasta. Tästä kirjasta ne ovat lukeneet sen tärkeän totuuden, että Jumala on olemassa, vaikka jotkut uudemmat ajan matkakirjailijat, ehkäpä lähinnä halutessaan uteliaisuuttaan töytäistä tätä kaiken uskonnon tukipylvästä tai sitten vieraiden kansojen oppeja tuntematta väittävät, että olisi olemassa sellaisia kansoja, joilla ei ole kerrassaan mitään tietoa Jumalasta. Sellaista ei kuitenkaan tavata kuin korkeintaan villeillä, jotka sen paremmin kanssakäymisen kun harjoituksenkaan kautta eivät ole kohonneet minkäänlaiselle oikean järjen käytön tasolle. *) Muuan viisas pakana lausuukin tästä näin: ”Niinpä112 ihmistä lukuunottamatta yhdelläkään niin monista olennoista ei ole mitään käsitystä Jumalasta, ja ihmisten itsensä keskuudessa ei ole yhtään kansaa, ei niin sivistymätöntä eikä niin alkukantaista, joka ei tietäisi, että sillä tulee olla Jumala, vaikkei tietäisikään millainen sen tulisi olla.”39 **) Toisessa kohdassa hän kysyy: ”Mitä kumman sukua tai kansaa ovat sellaiset, jotka eivät tunne voimakkaasti jumalien vaikutusta, vaikka heillä ei olisikaan opittua tietoa siitä?”40 ***) Juuri tämän haluaa myös pyhä apostoli Paavali sanoa: Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua Room. 1:19–20.
*) Maisteri Peter Kolb, joka ensimmäisissä kirjeissään Afrikasta väitti hottentoteista, että heillä ei ole mitään tietoa Jumalasta, on heihin paremmin tutustuttuaan suurelta osin perunut väitteensä. Ks. hänen teostaan Vollständige Beschreibung des Africanischen Vorgeburges der Guten Hoffnung 2. osa, 5. kirje.41 Samaa vakuuttaa myös rovasti Ziegenbalg, yksi Tanskan lähetyssaarnaajista Coromandel-rannikolla,42 sen perusteella mitä eräs hottentotti vastasi hänen kysymykseensä, tiesikö ja uskoiko tämä jonkin Jumalan olevan olemassa. Tämä vastasi: Kukapa ei uskoisi, että on olemassa Jumala. Se joka ei usko, voi katsella ympärilleen, yläpuolelleen ja alapuolelleen, ja pian hän tulee huomaamaan, että Jumala on. Lähetyssaarnaajan kertomus Itä-Intiasta s. 651.43
**) Cicero, De legibus, 1. kirja
***) Sama, De natura Deorum, 1. kirja § 43
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Första katekespredikan, § 8
Följande avsnitt: Första katekespredikan, § 10
Platser: Afrika (Africa) Coromandel (Kusten Coromandel) Indien Ostindien Tamil Nadu (delstat i Indien) Tharangambadi (stad i södra Indien)
Personer: Kolb, Peter Paulus (Pawali, Saulus) Tullius Cicero, Marcus Ziegenbalg, Bartolomäus
Bibelställen:
Teman: