Första katekespredikan, § 25

§. 25.

Til denna Artikeln sade vi 3:o höra försörgningen eller Guds underliga och nådiga skickelse med sina skapade kreatur.

At den värkeligen gifves, därom öfvertygar oss icke mindre en sund eftertanka än uppenbarelsen. Huru kunne vi göra oss några förnuftiga begrep om Gud det Högsta väsendet, såsom en mästare för hela verlden, och påstå, at sedan han fått et så dråpeligt värk färdigt, lemnar det aldeles utan vård. Sådant vore ju at vara en död och intet värkande Gud, det är, at vara Gud och intet vara. Denna vilfarelse vederlägges ock tydeligen af en dagelig förfarenhet.156 Vi se uti hela denna verldsbygnad en förträffelig ordning bibehålla sig emellan tingen ifrån det största til det minsta: himla-kropparne stälde och förvarade i en undransvärd gång och ordning, ingen skrida utur sin bane, ingen stöta på den andra i et utstakat afstånd af vår jord. På vår jord se vi mull, stenar, berg och vatn om hvarandra, dock alla i sin ordning och innom sina gränsor, växter och djur, utan at det minsta veta sörja för sitt bestånd, alla bibehålla sig i et skick som de fått i skapelsen, och det arma människoslägtet, som på de flesta ställen i verlden med all magt arbetar på sin undergång, likväl ännu bestå. Säger då, kan en sådan ordning emellan oräkneliga tilfälliga och ingen ting värkande ting nu i flera tusende år således inträffa slumpevis? det blir platt omöjeligt, utan måste vist en alt rådande hand här hålla i styret; eller hvad ville man väl annars föregifva til orsak, at neka denna hans försyn? Ville man väl säga, at han icke viste och förstod at styra verlden? Hvem kunde tänka så groft om en mästare, hvars händers värk vitna uppenbarligen om en outgrundelig visdom? Mån någon skulle säga, han ville icke? talar icke hela naturen om hans oändeliga godhet, och ropar med Da157vid, at den varar evinnerliga?3at den varar evinnerliga: åsyftar Ps 136 där alla verser i Karl XII:s bibel (1703) avslutas med ”ty hans godhet warar ewinnerliga” Vågar någon förebära hans oförmögenhet, som haft förmåga nog, at af intet frambringa hela detta stora och Gudomeliga mästarstycke? deraf slute vi då oändeligen säkert, at emedan vår Gud både vet, vil och kan försörja sina skapade ting i verlden, återstår för oss då ej annat, än med en hjertelig öfvertygelse antaga och tro denna sanning; så mycket mera, som äfven vise hedningar aldeles ärkänt en Gudomelig försyn, och förenat den såsom aldeles oskiljaktig med sjelfva begrepet om Gud och derföre sagt: den som nekar en Gudomelig försyn, nekar Gud med detsamma *). Men saken blir ännu långt klarare, om vi här åter öppne vår heliga Bibel. Vår dyraste Frälsare Jesus förklarar detta tydeligen Math. 6. Han visar oss til foglarna och beder oss märka, huru underligen Gud försörjer dem: han förer oss på blomsterfälten, at skåda liljorna på markene, huru de växa, och huru den alsmägtige Herren utan någon deras egen åtgärd i så stor pragt kläder dem och befaller oss däraf sluta huru mycket ömare vård han då måste hafva för oss människor, som framför dem i alt annat fått158 et så stort företräde v. 26–30. Och Konung David säger: Alt väntar efter tig Herre, at tu skalt gifva them mat i sin tid. Tå tu gifver them, så samla the, när tu uplåter tina hand, så varda the med god ting mättade. Om tu fördöljer titt ansigte, så varda the förskräckte, tu tager theras anda bort, så förgås the och varda åter til stoft igen. Ps. 104:27,28,29. Om människan i synnerhet kan intet tydeligare bevis vara uppå Guds aldranogaste försyn, än det som samma David gifver oss Ps. 139:1–6. Herre tu utransakar mig och känner mig. Ehvad jag sitter eller upstår, vet tu thet, tu förstår mina tankar fjerran. Ehvad jag går eller ligger, så äst tu omkring mig, och ser alla mina vägar; ty si thet är intet ord på mine tungo, thet tu Herre icke alt vetst. Tu skaffar4ombesörjer, ordnar med hvad jag både förr och efter gör, och betygar änteligen däröfver sin ganska djupa förundran och säger: Sådana kunskap är mig förunderlig, och för hög, jag kan icke begripat.

1. at den varar evinnerliga: åsyftar Ps 136 där alla verser i Karl XII:s bibel (1703) avslutas med ”ty hans godhet warar ewinnerliga”
2. ombesörjer, ordnar med

§ 25

Tähän kappaleeseen sanoimme kolmantena sisältyvän huolenpidon eli Jumalan ihmeellisen ja armollisen sallimuksen, jota hän osoittaa luomilleen olioille.

Sen todellisesta olemassaolosta meidät vakuuttaa yhtä lailla terve järki kuin ilmoituskin. Miten voisimmekaan järjellisesti ajatella Jumalaa, korkeinta olentoa ja koko maailman mestaria, ja väittää, että saatuaan tämän ihmeellisen työn tehdyksi, hän olisi jättänyt kaiken vaille hoitamista. Sellainenhan olisi kuollut ja vailla vaikutusta oleva Jumala, toisin sanoen Jumala, joka samalla kertaa sekä on että ei ole. Tämän erehdyksen kumoaa selvästi myös päivittäinen kokemus.156 Näemme koko tässä maailmanrakennelmassa säilyvän erinomaisen järjestyksen kaikkien asioiden kesken suurimmasta pienimpään. Taivaankappaleet on ihmetystä herättävällä tavalla asetettu järjestykseen ja liikkeeseen, jossa ne myös pysyvät. Yksikään niistä ei suistu radaltaan, mikään ei törmää toiseen ja kaikki pysyvät määrätyn matkan päässä maapallostamme. Meidän maapallollamme näemme multaa, kiviä, vuoria ja vettä toistensa lomassa, mutta kaikki on järjestyksessä ja omissa rajoissaan, eläimet ja kasvit säilyvät kaikki samassa tilassa, jonka ne luomisessa saivat, ilman että niiden tarvitsee vähääkään tietää ylläpidostaan. Ja kurja ihmissuku, joka useimmissa paikoissa maailmassa kaikin voimin työskentelee oman tuhonsa eteen, kuitenkin yhä säilyy. Sanokaapa siis, voiko tällainen vailla keskinäistä vaikutusta olevien lukemattomien satunnaisten olioiden järjestys olla voimassa tuhansia vuosia sattumalta? Se on täysin mahdotonta, täytyy olla kaikkivaltias käsi, joka pitää tämän kaiken voimassa. Vai millä perusteilla sitten voitaisiin kieltää hänen kaitselmuksensa olemassaolo? Haluttaisiinko ehkä sanoa, että hän ei osannut eikä ymmärtänyt hallita maailmaa? Kuka voisi ajatella näin karkeasti mestarista, jonka käden työt selvästi osoittavat pohjatonta viisautta? Tahtoisiko joku sanoa, että hän ei halunnut? Eikö koko luonto puhu hänen äärettömästä hyvyydestään ja huuda157 Daavidin tavoin, että se kestää ikuisesti? Uskaltaako joku väittää häntä kyvyttömäksi, häntä, jolla oli kyky tyhjästä luoda koko tämä suuri, jumalallinen mestariteos? Tästä me päättelemme täysin varmasti, että koska meidän Jumalamme sekä tietää, tahtoo että osaa huolehtia luomistaan olioista maailmassa, niin meille ei jää muuta kuin sydämemme vakaumuksella ottaa vastaan ja uskoa tämä totuus. Ja vielä enemmän siksi, että myös viisaat pakanat ovat täysin tunnustaneet jumalallisen kaitselmuksen ja yhdistäneet sen erottamattomasti itse Jumalan käsitteeseen. Siksi he ovat sanoneet, että se, joka kieltää jumalallisen kaitselmuksen, kieltää samalla Jumalan *) Mutta asia tulee vielä selvemmäksi, jos tässä jälleen avaamme pyhän Raamattumme. Meidän kallein Vapahtajamme Jeesus julistaa tätä selvästi Matt. 6. Hän näyttää meille lintuja ja pyytää meitä huomaamaan, miten ihmeellisesti Jumala pitää niistä huolen. Hän vie meidät kukkaisniityille katsomaan kedon liljoja, miten ne kasvavat, ja miten kaikkivaltias Herramme ilman niiden omia toimenpiteitä pukee ne niin suureen loistoon. Tästä hän käskee meidät päättelemään, miten paljon hellempää huolta hän kantaakaan meistä ihmisistä, jotka edellämainittuihin verrattuna ovat kaikissa muissa suhteissa saaneet158 niin selvän etusijan Matt. 6:26–30. Ja kuningas Daavid sanoo: Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun Ps. 104:27–29. Etenkään ihmisen suhteen mikään ei voi olla selvempi todiste Jumalan kaikkein tarkimmasta kaitselmuksesta kuin se, jonka Daavid antaa meille Ps. 139:1–6: Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa. Hän vakuuttaa lopuksi suurta ihailuaan sanomalla: Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

*) Platon, teoksessaan Lait: Deum negat, qui ipsus providentiam negat5Platon, teoksessaan ... providentiam negat: Chydenius viittaa Platonin teokseen Lait (kr. Νόµοι), mutta muistaa väärin tai on käyttänyt toisen käden lähdettä, koska lainausta ei tässä muodossa löydy teoksen latinankielisestä versiosta. Lainaus voidaan kääntää: ”Joka kieltää Jumalan johdatuksen, kieltää Jumalan.” Vastaava muotoilu on Emanuel Swedenborgin teoksessa Sapientia Angelica de Divina Providentia (1764), § 182, qui Divinam Providentiam corde negat, etiam Deum negat, ”joka kieltää Jumalan johdatuksen sydämessään, kieltää myös Jumalan”.

1. Platon, teoksessaan ... providentiam negat: Chydenius viittaa Platonin teokseen Lait (kr. Νόµοι), mutta muistaa väärin tai on käyttänyt toisen käden lähdettä, koska lainausta ei tässä muodossa löydy teoksen latinankielisestä versiosta. Lainaus voidaan kääntää: ”Joka kieltää Jumalan johdatuksen, kieltää Jumalan.” Vastaava muotoilu on Emanuel Swedenborgin teoksessa Sapientia Angelica de Divina Providentia (1764), § 182, qui Divinam Providentiam corde negat, etiam Deum negat, ”joka kieltää Jumalan johdatuksen sydämessään, kieltää myös Jumalan”.

Unfortunately this content isn't available in English