Första katekespredikan, § 12

§. 12.

Ser nu, Välsignade Åhörare! så härlig, stor och Majestätisk föreställes oss Gud i denna boken. Gifves någon af människor författad, som utan dennas tilhjelp har så kunnat bestyrka hans varelse och beskrifvit honom sådan? Mån Hedningarnas uppenbarelser hafva gjordt det? eller mån Turkarnas Alcoran?9 Koranen Nej de må skyla sig i mörkret emot detta vårt stora salighets ljus. Kommer fram I verldslige vise och betyger om I kunnen, at det förnufts ljus, som I allena uphöjen då I viljen trampa denna uppenbarelsen, någonsin har varit i stånd, at gifva så höga och värdiga begrep121 om detta alsmägtiga väsende? I svaren: Jo! Vi kunne ju äfven af förnufter finna at Gud måste vara sådan. Tillåten mig fråga: hafver någon förnuftig hedninge gifvits, som ej läst denna beskrifning om Gud af vår uppenbarelse, hvilken lemnat eder så många och stora begrep om Gud? Är det någon? jag försäkrar den finnes icke. Väl hafver en och annan af dem talat vackert om Gud, men alt så långt under det ljus, som finnes i vår uppenbarelse. Säger annars rent ut, hvad tycken I om denna beskrifning på det Högsta Väsendet? Ingen ting; ty den fäster et band på edert samvete, det i länge sökt at lösa eder ifrån, och blifver et gnagande skarn10 skräp i edert syndiga öga. Men säger ändock, emedan I viljen skryta af förnuft, är den icke en Gud värdig? Är den icke med sjelfva edert förnuft til alla delar instämmande, fast öfver det samma? Jag underkastar den helt tryggt den aldrasträngaste granskning och I kunnen så mycket mindre neka til den, då I ofta viljen skryta deraf, at I alt sådant finnen utan uppenbarelse. Väl an; så lätt oss då med innersta hjertan annama denna sanning i vår tros artikel, och ifrån denna dag alt til sidsta andedrägten11 andetaget bekänna i hjertat, med mun och alla gärningar, at det gifves en helig, als122mägtig, rättfärdig och förbarmande Gud.

Denna sanning är ingalunda af de onyttiga hjerne-griller12 vanföreställningar eller främmande satser, som hvar och en må hafva hvad tro han vill om. Nej det gifves ingen sanning til i verlden, som hafver mera inflytande på vår dygd och lycksalighet än denna. Den uslingen, som icke erkänner någon Gud, har ock med det samma sönderslitit alla band som borde och kunde leda honom till dygden. Han känner ingen Skapare, ingen Lagstiftare, ingen hämnare eller belönare. Han är allena sin egen Gud. Han känner ingen annan förbindelse än djuren, at mätta sina sinnliga begär. Nästans ära, lif och ägendom äro för honom alt tjenliga medel, hvarigenom han oförsynt vil förnöja dem. Han känner intet straf och ingen belöning i et annat lif, och således hvarken band för lasten eller upmuntran för dygden. Uselt kreatur med det oförtjenta tilnamnet människa. I människlige samfund, som altid äro bygda på ära, tro, är han en högst skadelig medlem. Inga löften binda honom, ingen anständighet tyglar hans raseri, och ingen ed-gång håller honom. Trolös emot Föräldrar, uprorisk emot Öfverhet altid i sitt sinne, men ej uppenbarligen oftare, än han ser sig tilfälle123 därtil, bedrägelig emot alla, så snart han ser sig vinna något därmed, är han den förderfveligaste människa i et samhälle. Men en sådan Guds förnekare skadar ändock ingen annan så mycket som sig sjelf. Han erkänner hos sig ingen odödelig själ, och intet annat lif än det djuriska; men han kan dock ej hindra sin olyckeliga själ at täncka. Han ser hela sin vandring vara upfyld med jämmer, som en faselig död snart skall sluta, han äger ingen Gud, derföre ock intet hopp om bättre lif; förskräckelsens konung står ofta för honom långt förr än han kommer. Hans lastfulla lefnad störtar honom i många eländen; men hvad som gjör honom hans plågor grufveligast, är den fruktan, som han aldrig kan få ifrån sig, at under alt hans förnekande torde dock til äfventyrs vara någon Gud, och om han är, huru evigt förbannad och olyckelig måste han icke då blifva, som vågat försmäda Hans heliga varelse. – Ack! at I då mine Åhörare ville här af fatta en innerlig fasa för alla Gudlösa satser, som så långt förnedra människan, och för de människors förtroende och omgänge, hvilke söka at utsprida sådana, ty de smitta snart och hemligen förgifta det svaga människohjertat, til eder egen oboteliga olycka. Lät oss tvertom af innersta hjertats grund124 bekänna, at en Gud är, lät oss inför honom både allmänt och enskildt och inför nästan uphöja denne Gudens dråpeliga egenskaper och styrelse; ty ifrån denna källa flyter all dygd, all trohet, alt hopp och ändteligen all lycksalighet.

1. Koranen
2. skräp
3. andetaget
4. vanföreställningar

§ 12

Näettekö nyt, siunatut kuulijani, miten ihanana, suurena ja majesteettisena Jumala meille tässä kirjassa näyttäytyy. Onko olemassa mitään ihmisen kirjoittamaa, joka ilman sen apua olisi tällä tavoin osannut vahvistaa hänen olemassaolonsa ja kuvata hänet tällaiseksi? Ovatkohan pakanoiden ilmestykset tehneet niin? Tai ehkä turkkilaisten koraani? Ei, vaan niiden on väistyttävä pimeään tämän meidän suuren autuuden valomme loisteesta. Astukaapa te maailmalliset viisaat esille ja todistakaa jos osaatte, onko se järjen valo, jota te yksin korostatte halutessanne polkea tätä ilmoitusta, koskaan voinut antaa yhtä korkeita ja arvokkaita käsityksiä121 tästä kaikkivaltiaasta olemuksesta? Te vastaatte: kyllä. Mehän voimme myös järjen avulla havaita, että Jumalan täytyy olla sellainen. Sallikaa minun kysyä: onko ollut olemassa yhtäkään järjellistä pakanaa, joka on lukematta tätä ilmoituksemme antamaa kuvausta Jumalasta auttanut teitä tuntemaan Jumalan niin monin tavoin ja niin laajasti? Onko ketään? Vakuutan, ettei ole. Toki yksi ja toinen heistä on puhunut kauniisti Jumalasta, mutta kaikki jäävät paljon sen valon alapuolelle, joka meidän ilmoituksessamme on olemassa. Sanokaapa muuten suoraan, mitä te ajattelette tästä Korkeimman olemuksen kuvauksesta? Ette mitään, sillä se asettaa omalletunnollenne kahleen, josta olette pitkään koettaneet vapautua, ja siitä tulee kiusallinen malka syntisessä silmässänne. Mutta sanokaa kuitenkin, kun te niin haluatte kerskailla järjellänne, eikö tuo kuvaus ole Jumalan arvon mukainen? Eikö se ole kaikin puolin yhteensopiva teidän oman järkenne kanssa, vaikka onkin sen yläpuolella? Alistan sen täysin luottavaisena ankarimpaankin tarkistukseen, ja te voitte vielä vähemmän sitä kieltää, kun te niin usein kerskailette, että löydätte kaiken sellaisen ilman ilmoitustakin. No hyvä, antakaa meidän siis hartaasta sydämestämme omaksua tämä meidän uskonkappaleemme totuus ja tästä päivästä alkaen aina viimeiseen hengenvetoomme saakka tunnustaa sydämessämme, suullamme ja kaikissa teoissamme, että on olemassa yksi pyhä,122 kaikkivaltias, vanhurskas ja armahtava Jumala.

Tämä totuus ei ole niitä hyödyttömiä aivojen houreita tai vieraita lauseita, joista jokainen voi uskoa mitä miellyttää. Ei, vaan maailmassa ei ole yhtäkään totuutta, joka vaikuttaa meidän hyveellisyyteemme ja onnellisuutemme enemmän kuin tämä. Sellainen surkimus, joka ei tunnusta mitään Jumalaa, onkin samalla rikkonut kaikki siteet, joiden pitäisi ja jotka voisivat johdattaa häntä hyveeseen. Hän ei tunne Luojaa, ei Lainsäätäjää, ei Kostajaa eikä Palkitsijaa. Hän on yksin oma Jumalansa. Eläinten tavoin hän ei aistillisten halujensa täyttämisessä tunne minkään sitovan itseään. Lähimmäisen kunnia, henki ja omaisuus ovat hänelle vain soveliaita keinoja, joita hän häikäilemättömästi käyttää himojensa tyydyttämiseen. Hän ei tunne rangaistusta eikä palkkiota toisessa elämässä eikä mikään siten rajoita hänen pahettaan tai rohkaise hänen hyvettään. Kurja olio, jota ansaitsemattomasti kutsutaan ihmisen nimellä. Ihmisyhteisössä, joka aina rakentuu kunnian ja uskon varaan, hän on erittäin vahingollinen jäsen. Mitkään lupaukset eivät häntä sido, mikään säädyllisyys ei kahlitse hänen riehumistaan, eikä mikään vala häntä pidättele. Mielessään hän on aina petollinen vanhempiaan ja kapinallinen esivaltaa kohtaan, mutta avoimesti vain silloin, kun näkee siihen tilaisuuden.123 Hän on petollinen kaikkia kohtaan. Heti jos arvelee sillä jotain voittavansa, hän on yhteiskunnan turmiollisin jäsen. Mutta sellainen Jumalan kieltäjä ei kuitenkaan vahingoita ketään muuta yhtä paljoa kuin itseään. Hän ei tunnusta itsessään kuolematonta sielua, eikä muuta elämää kuin eläimellisen, mutta hän ei voi silti estää onnetonta sieluaan ajattelemasta. Hän näkee koko vaelluksensa täynnä murhetta, jonka kauhea kuolema pian tulee lopettamaan. Hänellä ei ole Jumalaa, eikä siksi myöskään toivoa paremmasta elämästä. Kauhistuksen kuningas seisoo usein hänen edessään jo paljon ennen saapumistaan. Hänen paheellinen elämänsä syöksee hänet monenlaiseen kurjuuteen, mutta kaikkein piinallisimmiksi hänen vaivansa tekee pelko, josta hän ei koskaan pääse eroon, että kaikesta hänen kieltämisestään huolimatta jokin Jumala sittenkin sattuu olemaan olemassa. Ja jos hän on, niin kuinka ikuisesti kirottu ja onneton hänestä täytyykään tulla, koska hän on rohjennut pilkata hänen pyhää olemassaoloaan. – Voi kunpa te kuulijani tästä oppisitte sisimmässänne vakavasti kauhistumaan kaikkia jumalattomia oppeja, jotka tällä tavoin alentavat ihmistä, sekä sellaisten ihmisten luottamusta ja seuraa, jotka niitä koettavat levittää, sillä ne tarttuvat nopeasti ja salaa myrkyttävät heikon ihmissydämen, mikä tuottaa teille korjaamattoman vahingon. Tunnustakaamme sitävastoin hartaasti sydämemme pohjasta,124 että Jumala on olemassa. Ylistäkäämme tämän Jumalan suurenmoisia ominaisuuksia ja johdatusta hänen edessään niin julkisesti kuin yksityisestikin, ja myös toisten edessä, sillä tästä lähteestä kumpuaa kaikki hyve, kaikki uskollisuus, kaikki toivo ja vihdoin kaikki onni.

Unfortunately this content isn't available in English