Första budordspredikan, § 25

§. 25.

Än vill jag tala några ord till dem ibland oss, som väl aldrig samtycka till et sådant laglöst sjelfsvåld, utan vinlägga sig genom Guds nåd, och i Jesu kraft, om en Gudelig vandel; men för172neka likväl aldeles lagens nytta vid omvändelsen. De predika icke såsom de förre om den döda tron; utan tvertom ställa försoningen genom trona på Jesum i en klar dag, och huru syndaren i sin nöd skall fly till denne sin evige förbarmare, i hvilkens sköte han blir af blotta nåde rättfärdigad; men säga ock tillika: man bör aldrig predika lag, utan allenast Evangelium. Härvid vill jag allenast fråga: hvem är det, min Christen! du säger skall fly til Frälsaren? det är ju Guds helga lags öfverträdare. Hvad är, som skall förmå syndaren till denna flyckt? Är det icke samvetets förebråelse, lagens förbannelse, och fasan för helfvetet? Nej, säger du, det är den ömniga och oförtjenta nåden, som Jesus tillbjuder honom. Välan! hvad är nåd? är det icke en frisägelse för en missgjerningsman ifrån det straff han förtjent, och är dömder till? Hvad begrep kunne vi annars gjöra oss om nåd? Hvad värkan skulle väl en sådan tillsägelse af nåd hafva hos en menniska, som aldrig vesste sig hafva gjort något ondt, än mindre vore derföre tilltald eller dömd, som icke haft någon lag, än mindre öfverträdelse? Det är onekeligit, at han föraktade den, och ansåge den hellre i sin oskuld för en förebråelse af något brott, det han aldrig173 hade begått. Aldeles samma sak är det med syndaren; så länge han intet kommit til känslan af sina fel, och det med dem ådragna straffet, kommer han visst icke, at söka någon nåd. Du invänder; han har den naturliga lagen, som är inskrefven i allas hjertan. Jag svarar: dageliga erfarenheten öfvertygar oss därom, at vi väl hafve en medfödd förmögenhet at fatta och förstå hvad rätt och orätt är, men icke några medfödda värkeliga begrep, de måste alla läras och förvärfvas; och det är just genom denna lagens, vi må då kalla den Gudomelig eller naturlig; ty Gud är ock naturens Herre och Stiftare, genom dess flitiga inskärpning, som vi skole först lära våra plikter, genom et flitigt jämnförande af vår vandel med denna Guds helighets-spegel se våra afvikelser, och genom dess dom öfver lagbrytare komma i nöd. När vi i våra samveten höre dödsdomen afkunnas öfver oss, då först blir nåden nåd; men aldrig annars. Hvad tjena då sådana skiljaktigheter til? at underhålla strid imellan välsinnade själar, som dock i hufvudsaken äro ense. Våra plikter böra derföre flitigt och med alfvare föreställas, och Herrans hämnande vrede läggas menniskom på hjertat, annars läre vi förgäfves utbjuda nåden åt syn174dare *). Så har Jesus sjelf predikat, så Hans helige Apostlar; så böra ock alla de, som äro rätte skaffare til Guds hemlighet;10skaffare til Guds hemlighet: Guds förvaltare på jorden, förmedlare av Guds ord till människorna men dock visliga.

Rådfrågar man härvid förfarenheten; så lära arbetande och vaksamme lärare,11präster hvilka lägga sig vinning om, at föra själar til Jesum, snart blifva varse, huru myken möda det kostar, at bringa sine åhörare til en rätt kännedom af sit intet, och ifrån säkerhet och egen rätfärdighet til omtanka för sit eviga väl, och huru denna underbyggnad på salighets vägen oändeligen uphöger försoningen, och sätter den under döds domen liggande syndaren i yttersta trångsel, och en slags nödvändighet, at fly til den Stora Fristaden Herren Jesum, dit Evangelii predikan förträffeligen banat vägen: Jesu öpnade famn låckar dem, och en himmelsk dragkraft erbjuder sig at leda dem.175

*) Det är värdt, at anmärkas, huru afledne Pastoren i Sohlingen Joh. Gang. Wilh. Forstman12Joh. Gang. Wilh. Forstman: Johann Gangolf Wilhelm Forstmann, tysk teolog och präst i Solingen , som nästan fördömde, under sednare åren af sitt ämbete, lagsens predikan, måste ofta klaga, at han i sin Församling icke hade några syndare och uslingar, som behöfde nåd, eller med den erkänsla, som bordt, annamade den. Det var likväl en naturlig följd af hans predikosätt. Han predikade i början af sitt ämbete med stort nit mästedels lagen, han kastade om på en gång, och begynte åter at förkunna idel Evangelium, båda orätt: begge böra predikas; men i en rätt ordning.13I början av sin ämbetstid tog Forstmann starka intryck av pietismen men efter 1737 blev han en hängiven herrnhutare. Se t.ex. Julius Roessle, Zeugen und Zeugnisse. Die Väter des rheinisch-westfälischen Pietismus, Konstanz: Christliche Verlagsanstalt 1968, s. 81–85.

1. skaffare til Guds hemlighet: Guds förvaltare på jorden, förmedlare av Guds ord till människorna
2. präster
3. Joh. Gang. Wilh. Forstman: Johann Gangolf Wilhelm Forstmann, tysk teolog och präst i Solingen
4. I början av sin ämbetstid tog Forstmann starka intryck av pietismen men efter 1737 blev han en hängiven herrnhutare. Se t.ex. Julius Roessle, Zeugen und Zeugnisse. Die Väter des rheinisch-westfälischen Pietismus, Konstanz: Christliche Verlagsanstalt 1968, s. 81–85.

§ 25

Vielä haluan sanoa jonkun sanan niille meidän joukossamme, jotka eivät tosin milloinkaan suostu tällaiseen laittomaan omavaltaisuuteen, vaan Jumalan armosta ja Jeesuksen voimasta huolehtivat jumalallisesta vaelluksesta, mutta172 silti kokonaan kieltävät lain hyödyllisyyden kääntymyksen kannalta. He eivät edellisten tavoin saarnaa kuollutta uskoa vaan päinvastoin tuovat avoimesti päivänvaloon sen sovituksen, jonka usko Jeesukseen tuo, ja sanovat, että syntisen tulee hädässään paeta tämän ikuisen Armahtajansa luo, jonka turvassa hänet vain armosta vanhurskautetaan. Samalla he kuitenkin myös sanovat, ettei pidä saarnata lakia vaan ainoastaan evankeliumia. Tässä haluan vain kysyä: Hyvä kristitty! Keiden tulee mielestäsi paeta Vapahtajan huomaan? Jumalan pyhän lain rikkojien tietenkin. Ja mikä saa syntisen tähän pakoon turvautumaan? Eikö se ole omantunnon kolkutus, lain kirous ja helvetin kauhu? Ei, sinä sanot, vaan se on ehtymätön ja ansaitsematon armo, jonka Jeesus hänelle tarjoaa. No hyvä! Mitä on armo? Eikö se ole syyllisen vapauttamista rangaistuksesta, jonka hän on ansainnut ja johon hänet on tuomittu? Vai mitä muuta armon käsite voisi tarkoittaa? Mitä merkitystä tällaisella armon lupaamisella olisi sille, joka ei koskaan tietäisi tehneensä mitään pahaa, saati sitten, että olisi sen vuoksi saanut syytteen tai tuomion, jolla ei olisi ollut mitään lakia ja joka ei siten olisi mitään rikkonutkaan! On päivänselvää, että hän halveksisi lakia ja viattomuuttaan pikemmin katsoisi sen moittivan häntä jostain rikkomuksesta, jota hän ei ole173 koskaan tehnyt. Aivan samoin on syntisen kohdalla: niin kauan kuin hän ei opi tuntemaan virheitään, eikä niistä aiheutuvia rangaistuksia, ei hän tietenkään etsi myöskään armoa. Sinä väität, että hänellä on luonnollinen laki, joka on meidän kaikkien sydämessä. Minä vastaan: jokapäiväinen kokemus vakuuttaa meidät siitä, että meillä on kyllä synnynnäinen kyky tajuta, mitä oikea ja väärä ovat, mutta meillä ei ole synnynnäisesti mitään todellisia käsitteitä. Ne meidän on opittava ja omaksuttava, ja tämä tapahtuu juuri lain avulla, kutsuttakoon sitä sitten jumalalliseksi tai luonnolliseksi, sillä Jumala on myös luonnon Herra ja Säätäjä. Painamalla tätä lakia ahkerasti mieleemme meidän on ensin opittava velvollisuutemme, ja vertaamalla omaa vaellustamme ahkerasti tähän Jumalan pyhyyden peiliin me näemme rikkeemme, ja sen lainrikkojalle lupaaman tuomion takia joudumme hädän valtaan. Kun omassatunnossamme kuulemme meille julistettavan kuolemantuomiota, niin vasta silloin armo on armoa, ei milloinkaan muulloin. Mitä hyötyä tällaisista erimielisyyksistä silloin on? Ne vain ylläpitävät kiistaa hyvää tahtovien sielujen välillä, jotka pääasiassa kuitenkin ovat yksimielisiä. Siksi meidän velvollisuuksiamme tulee tuoda esille uutterasti ja tosissaan. Herran kosto ja viha on pantava ihmisten sydämiin, muuten lienee turha opettaa ja tarjota armoa174 syntiselle.*) Näin on Jeesus itse saarnannut, ja niin myös hänen pyhät apostolinsa, samoin on tehtävä kaikkien niiden, jotka ovat oikeita Herran salaisuuksien vaalijoita, mutta tämän tulee kuitenkin tapahtua järkevästi.

Jos tässä turvaudutaan kokemukseen, niin uutterat ja valppaat papit, jotka pyrkivät johdattamaan sieluja Jeesuksen luo, tulevat pian huomaamaan, kuinka vaivalloista on saada kuulijat huomaamaan oma mitättömyytensä ja saada heidät turvallisen itsevanhurskautensa sijaan ajattelemaan ikuista hyväänsä. Näin rakennettu autuuden tie vie sovitusta loputtomasti ylöspäin ja asettaa kuolemantuomion uhkaaman syntisen äärimmäiseen hätään ja tekee eräällä tavalla välttämättömäksi paeta Herran Jeesuksen suureen turvasatamaan, jonne evankeliumin saarnaaminen on erinomaisesti valmistellut tietä: Jeesuksen avoin syli houkuttelee heitä ja taivaallinen vetovoima tarjoutuu johdattajaksi.

*) Kannattaa huomata, miten Solingenin edesmennyt kirkkoherra Johann Gangolf Wilhelm Forstmann,14Johann Gangolf Wilhelm Forstmann: saksalainen teologi ja pappi Solingenissa joka viimeisinä virkavuosinaan melkeinpä tuomitsi lain saarnaamisen, joutui usein valittamaan, ettei hänellä ole seurakunnassaan syntisiä ja raukkoja, jotka tarvitsisivat armoa tai jotka asianmukaisen kiitollisesta ottaisivat sen vastaan. Tämä oli kuitenkin luonnollinen seuraus hänen tavastaan saarnata. Virkakautensa alussa hän saarnasi innokkaasti etupäässä laista, teki sitten äkkikäännöksen ja alkoi saarnata pelkkää evankeliumia. Molemmat olivat väärin. Kumpaakin pitää saarnata, mutta oikeassa järjestyksessä.

1. Johann Gangolf Wilhelm Forstmann: saksalainen teologi ja pappi Solingenissa

Unfortunately this content isn't available in English