Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 15
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 17
§ 16
Tästä salaisuudesta puhuttaessa ja sitä kuvailtaessa meidän on pakko käyttää sanoja, jotka ovat peräisin toisista, meille käsitettävistä asioista, ja yrittää niiden avulla saada jokseenkin epätäydelliseksi jäävää käsitystä tästä korkeasta asiasta. Myös Pyhä kirja käyttää sellaisia, kun ensimmäistä kolmesta persoonasta kutsutaan Isäksi ja toista Pojaksi. Tässä meidän on tarkoin huomattava, että puhuessamme Isästä, vaikka persoonista ensimmäistä näin aivan oikein kutsutaankin ja vaikka hän on Isänä kaikkien isien yläpuolella taivaassa ja maan päällä Ef. 3:15, emme kuitenkaan voi sovittaa häneen kaikkia niitä käsitteitä, joita meillä luonnollisista isistä muutoin on. Emme myöskään voi soveltaa toiseen persoonaan kaikkia muita poikien ominaisuuksia, vaikka hänen pojan tavoin sanotaankin olevan syntyisin Isästä Ps. 2:7. Mutta aivan erityisesti seurakunta on täällä ryhtynyt kutsumaan yhdellä nimellä näitä kolmea, jotka ovat yhden jumalallisen olemuksen kolme persoonaa. Tätä nimeä ei kuitenkaan löydä välittömästi ilmoitetussa sanassa, ja siksi monet mielellään1 hyväksyneet ja ottaneet käyttöön. Ja vaikka monen sekä vanhemman että uudemman ajan (myös maallisen) kirjoittajan näkee käyttävän tätä sanaa varsin monissa erilaisissa merkityksissä, niin mikään niistä ei näytä täysin sopivalta antamaan kelvollista käsitystä tästä käsittämättömän olemuksen kolminaisuudesta, mutta kuitenkin se on tämän salaisuuden käsittelyssä parhaiten sopiva. Toiset ovat koettaneet nimetä sen samaa- tai yhtä-olemiseksi (ὁµοοῦσιοι2), tai itseään ylläpitäväksi (ὑπόστασις3), mutta nämä termit eivät voi sopia tähän sen paremmin kuin ensiksi mainittukaan. Eikä asia riipu lainkaan siitä, millä nimellä nämä kolme erikseen mainittua olemusta esiintyvät, kysymys on vain siitä, miten me tällä tavoin nimetyn asian käsitämme. Sen ovat meidän evankelisen uskomme tunnustajat selvästi ilmaisseet Augsburgin tunnustuksen ensimmäisessä kappaleessa, jossa sanotaan ”Käytämme tässä sanaa persoona samassa merkityksessä kuin vanhan kirkon opettajat; se tarkoittaa sellaista, mikä ei ole toisen osa eikä ominaisuus, vaan on olemassa itsenäisesti.”4
jättäisivät sen pois koko kristinuskosta ja uskontunnustuksestamme. Etenkin idän kirkossa on pitkään aikaa riidelty tästä, kun taas läntisessä eli Rooman kirkossa se on jo tuhannen vuoden kuluessa jokseenkin yleisestä omaksuttu ja säilytetty. Samoin meidän uskomme tunnustajat ovat sen Augsburgin suuressa kokouksessa
Edellinen jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 15
Seuraava jakso: Ensimmäinen katekismussaarna, § 17
paikat: Augsburg
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: