Tal vid Gustav III:s kröning, § 8

§. 8.

Men vår kära Gustaf! vi äro icke nögde, at känna allenast Ditt stora snille; vi vilje ock se in uti ditt hjerta. Vi tro oss äga rättighet dertil; ty Svea land är din Fosterbygd, och du äger vårt hjerta. Du vet ju at Svenske män13 födas til frihet; det vore då en fläck på din vandel at råda öfver slafvar, som tyglas med blind lydnad. Nei! Din stora själ begärar otvungna offer, och de skola aldrig tryta på Ditt altare.

När jag talar om Förstars hjerta, så kommer jag i hog folket, de millioner menniskor som från dem hänleda sina öden.

Regenter! Hvad ären I utan folket? nedfallande stjernor, hastiga luft­syner och irrblåss.9luftsyner och irrblåss: hägringar och bedrägliga fantasibilder På hvems axlar stån I, at man ser Eder öfver andra? Är det icke på folckets? Af hvem hafven I det öfverflöd, som lyser i Edra Håf? af undersåtares och den fattigas möda. Lärer då at älska de matkar,10här: silkeslarver som spinna eder purpur, och ej trampa de myror, som arbeta för eder vällust.

Jag vil ingen ting nämna om de mennisklighetens skamfläckar, Regenter som misstänka alla, som altid torsta11törsta efter blod, jag menar Neroner12personer som påminner om kejsar Nero och tyranner, de där aldrig oftare ses glade, än då Städer brinna och undersåtares blod strömmar. Våra och tilkommande tider glömme bort sådana, och jorden bäre aldrig mer slika missfoster bland menniskor!

Men det är ingalunda nog för Förstar, at mildhet och nåd omgifver sjelfva Thronen, då de ej sträcka sig til folket.

Svaga Förstar kasta sig uti gunstlingars armar, de se ej med egna ögon och höra ej med Egna öron. De nyttja Syne-glas af andra, och hållas af smik­rare bakom skärmen; jag tycker mig se gunstlingen med två glas i handen, af hvilka det ena gör de förekommande tingen mångfalt större än de äro, och ett annat som gör alt14 mycket mindre. Då nu Regenten vil se på sina undersåtares ägodelar, så nyttjar smikraren det förra, men då Han vil se på folkets tyngder och gärder, sticker Han fram det sednare. Här stadna Prinsar uti syn-villa, och ropa om undersåtarenas välmåga under en allmänt tryckande fattigdom. Det står väl til, fastän de gärder, hvarunder deras undersåtare sucka, ofta kostat dessas sista egendom, ända til deras jord-torfva; och under alt detta kunna de vara välmenta för sitt rike och undersåtare.

1. luftsyner och irrblåss: hägringar och bedrägliga fantasibilder
2. här: silkeslarver
3. törsta
4. personer som påminner om kejsar Nero

§ 8

Mutta rakas Kustaamme! Me emme kuitenkaan tyydy pelkästään Sinun suuren älysi tuntemiseen; me haluaisimme myös nähdä sydämeesi. Uskomme, että meillä on siihen oikeus; onhan Svean maa sinun synnyinseutusi, ja meidän sydämemme kuuluu Sinulle. Sinähän tiedät, että Ruotsin miehet13 syntyvät vapauteen; niinpä vaellustasi tahraisi sokeaan kuuliaisuuteen valjastettujen orjien hallitseminen. Ei! Sinun suuri sielusi haluaa vapaaehtoisesti annettuja uhreja, eivätkä ne koskaan Sinun alttariltasi lopu.

Kun puhun ruhtinaiden sydämestä, muistan kansaa, miljoonia ihmisiä, joiden kohtalot riippuvat heistä.

Hallitsijat! Mitä te olette ilman kansaa? Tähdenlentoja, ohi vilahtavia kangastuksia ja virvatulia. Kenen hartioilla te seisotte näkyäksenne muiden yläpuolella? Eivätkö teitä kannattele kansan hartiat? Keneltä te olette saaneet sen yltäkylläisyyden, joka loistaa teidän hoveissanne? Alamaisten ja köyhien vaivannäöstä. Oppikaa siis rakastamaan niitä matosia, jotka kehräävät teidän purppuranne, älkääkä polkeko niitä muurahaisia, jotka tekevät työtä teidän nautintojenne hyväksi.

En halua sanoa mitään ihmiskunnan häpeäpilkuista, hallitsijoista, jotka suhtautuvat epäluuloisesti kaikkiin ja janoavat aina verta, siis Neron kaltaisista ja tyranneista, joita ei koskaan muulloin nähdä yhtä iloisina kuin kaupunkien palaessa ja alamaisten veren virratessa. Meidän aikamme ja tulevat ajat unohtakoot sellaiset hahmot, älköönkä sellaisia epäsikiöitä enää ikinä ilmaantuko ihmisten joukkoon!

Ruhtinaan asemassa ei suinkaan riitä se, että lempeys ja armo vallitsevat valtaistuimen ympärillä, elleivät ne ulotu kansaan saakka.

Heikot ruhtinaat heittäytyvät suosikkien syliin, he eivät näe omin silmin eivätkä kuule omin korvin. He käyttävät toisten kiikareita, ja imartelijat pitävät heitä kaihtimien takana; minusta tuntuu siltä kuin näkisin suosikin kädessä kaksi kiikaria, joista toinen suurentaa asiat moninkertaisiksi ja toinen muuttaa kaiken14 paljon pienemmäksi. Kun hallitsija haluaa nähdä alamaistensa omistukset, imartelija käyttää ensiksi mainittua, mutta kun hallitsija haluaa nähdä kansan rasitukset ja verot, hän tyrkkää esiin jälkimmäisen. Näin ruhtinaat jäävät näköharhan valtaan ja puhuvat suureen ääneen alamaisten hyvinvoinnista, vaikka painostava köyhyys on yleistä. Hyvin sujuu, vaikka verot, joiden alla heidän alamaisensa huokailevat, ovat usein vieneet näiltä viimeisetkin omaisuuden rippeet, heidän maapalansakin, ja tällaisessa tilanteessa ruhtinaat voivat silti tarkoittaa hyvää valtakunnalleen ja alamaisilleen.

Unfortunately this content isn't available in English