Tal vid Gustav III:s kröning, § 12

§. 12.

Jag har något sagt om vår Gustafs ömma hjerta; men jag hinner icke til hälften af det som borde sägas; och det jag talt, tyks altid vara för litet.

Nådigste Konung! Jag vill nu låta Din egen mildhet tala. Svenske Män känna Dig; ty Du är upfödd ibland oss, och man behöfver allenast se Gustaf, för at läsa i Ditt anlete Adolph Fredrics Ädelmod och mennisko-kärlek, uphögd af vår Lovisas eld, som lyser utur Dina ögon. Den är intagande, och med blotta ögnekast vinner Din mildhet segrar. Sådane äro väl icke altid rättfångna, som förvärfvas blott med tycket, de kunna förloras när halten ej svarar emot en prägtig stempel. Men då ögonen äro speglar, som afbilda Din stora själ, och munnen Din ömhets-tolk, då, säger jag, har Naturen och dygden gifvit oss ett Mäster-stycke, och Dina segrar äro välfångna samt varaktiga.20

Friborne Svenske Män! Neker mig icke denna sanningen. Går sjelfve up til vår Gustaf. Håfvets trappor äro icke mer hale; ty där bor rättvisan. Vår Sol skymmes icke af falska luftsyner; ty Gustaf skall lysa allena.

Trykte Medborgare! Taler nu sjelfve med Eder hjelpare. Hans mildhet skall lätta Eder börda, och Hans rättvisa taga oket från edra skuldror. I förtryckare, går ock dit, stryker de bästa färgor på eder svarta sak, och jag trotsar eder at kunna förblinda vår Gustaf; ty Hans ögon tränga sig in uti saken. En förgyld yta bedrager Honom icke, och det dolda giftet lägger Han, til eder bestörtning, för edra egna ögon. Men det som är det besynnerligaste, Hans mildhet slår eder så med egna vapen, och egen mun måste binda eder, at I nödgens vörda Honom, och med häpnad bekänna: Gustaf är dock stor.

§ 12

Olen saanut sanotuksi jotakin Kustaamme hellästä sydämestä; en kuitenkaan ennätä sanoa puoltakaan siitä, mitä pitäisi sanoa, ja sanani tuntuvat aina riittämättömiltä.

Armollisin kuningas! Haluan nyt antaa Sinun oman lempeytesi puhua. Ruotsin miehet tuntevat Sinut; olethan Sinä varttunut meidän keskuudessamme, ja kun vain näkeekin Kustaan, Sinun kasvoiltasi tunnistaa Adolf Fredrikin jalomielisyyden ja ihmisrakkauden, jota korostaa silmistäsi loistava Lovisamme tulisieluisuus. Se ihastuttaa, ja lempeytesi saa voittoja pelkän katseesi voimalla. Aivan rehellisesti ansaittuja eivät tosin aina ole voitot, jotka perustuvat vain mieltymykseen, sillä ne voidaan menettää, kun sisältö ei vastaa komeata leimaa. Mutta kun silmien peileistä kuvastuu Sinun suuri sielusi ja kun suusi tulkitsee Sinun lämpimiä tunteitasi, ovat luonto ja hyve minun mielestäni suoneet meille mestariluomuksen, ja Sinun voittosi ovat oikealla tavalla hankittuja ja kestäviä.20

Vapaasyntyiset Ruotsin miehet! Älkää kiistelkö kanssani tästä totuudesta! Lähtekää itse Kustaamme puheille! Hovin portaat eivät enää ole liukkaita, sillä siellä asuu oikeudenmukaisuus. Meidän Aurinkoamme eivät himmennä harhauttavat kangastukset, sillä Kustaamme loistaa yksinään.

Rasitusten painamat kansalaiset! Puhukaa nyt itse auttajanne kanssa! Hänen lempeytensä keventää taakkaanne, ja hänen oikeudenmukaisuutensa nostaa ikeen harteiltanne. Te sortajat, menkää tekin sinne, kaunistelkaa mustaa asiaanne kauneimmin värein! Haastanpa teidät yrittämään, pystyttekö hämäämään Kustaatamme, sillä hänen katseensa tunkeutuu asian ytimeen. Kullattu pinta ei häntä erehdytä, ja piilotetun myrkyn hän vetää kauhuksenne esiin omien silmienne eteen. Merkillisintä on kuitenkin, että hänen lempeytensä lyö teidät näin omilla aseillanne, ja omat puheenne väistämättä pakottavat teidät osoittamaan hänelle kunnioitustanne ja hämmästyneinä tunnustamaan: Kustaa on todellakin suuri.

Unfortunately this content isn't available in English