Föregående avsnitt: Rikets hjälp, § 17
Följande avsnitt: Rikets hjälp, § 20
§. 19.1
Oaktadt alt detta, lät oss dock för en stund antaga saken såsom möjelig och gå litet in uti werkställigheten däraf. Wi torde där til äfwentyrs få nya bewis.
Det är af Riksens Höglofl. Ständer lagt i dagsljuset, huru många tusende Skeppund Plåtar; huru mycket Riksdalrar, Caroliner, Ducater, m.m., äro utur Banken uttagna; huru liberal hushållningen där i öfrigt warit, är äfwen genom trycket nyligen blifwit bekant.2 Intet hafwa pengar rägnat ned i Banken, de måste wara undersåtarenas; och Bankens Capitaler äro ofelbart dymedelst3 otroligen förminskade.
Som nu Sedel-myntets wärde beror på den mängd af redbarheter, som Banken för dem wil ärlägga, och Banken nu för tiden ej wil öpna sig til en realisation efter 70 mark, eller 17 ½ Dal. K:mt för R:dalern; huru besynnerligt måste det icke förekomma, då man säger, at Sedlarne efter några år skola realiseras til 36 mark, eller Banken för hwar 9 Dalers Sedel då aflemna til Sedelhafwaren en R:daler Specie, eller 9 Dalers Plåt?
Jag tycker i min enfaldighet, at om Banken äfwen inom dessa årens förlopp, hade så stor revenue4 at förwänta, hwarigenom alla Sedlar då kunde efter 36 marks Cours realiceras, tycks likwäl ej allenast ömhet för Bankens Cassa, wid etablerandet af en årligen fallande Cours, fordra, at han nu inlöste det mästa af sina Sedlar, åtminstone af dem som wilja remittera Wäxlar, och ej få på Börsen til den stipulerade Coursen; hwilket bland annat äfwen wore den enda utwäg, at sätta den därom utkomne Kongl. Förordningen5 i werkställighet.
Men at i en tid, då Bankens förmögenhet ej tål sådant, lägga plan til 100 proCents drygare realisation, öfwer hwad Sed25larne nu werkeligen gälla, och alla näringar redan stå uti; det synes wara et så wågsamt steg, at göra Banken ordhållen,6 som til äfwentyrs kostar dess och hela Rikets förmögenhet, och emot Sedel-Capitalisterna et alt för frikostigt löfte.
Sist ligger ock efter mitt tycke en omöjelighet däruti, at en sådan operations-plan ankommer på en längre tid, under hwilken olägenheterna däraf kunna göra alla närings-idkare, och således pluraliteten i Staten missnögda, och någon magt torde ej gifwas, som kan garantera dess bestånd i framtiden, hwarigenom alt arbete därhän kunde gå förlorat.
§. 19.7
Oaktadt alt detta, lät oss dock för en stund antaga saken såsom möjelig och gå litet in uti werkställigheten däraf. Wi torde där til äfwentyrs få nya bewis.
Det är af Riksens Höglofl. Ständer lagt i dagsljuset, huru många tusende Skeppund Plåtar; huru mycket Riksdalrar, Caroliner, Ducater, m.m., äro utur Banken uttagna; huru liberal hushållningen där i öfrigt warit, är äfwen genom trycket nyligen blifwit bekant.8 Intet hafwa pengar rägnat ned i Banken, de måste wara undersåtarenas; och Bankens Capitaler äro ofelbart dymedelst9 otroligen förminskade.
Som nu Sedel-myntets wärde beror på den mängd af redbarheter, som Banken för dem wil ärlägga, och Banken nu för tiden ej wil öpna sig til en realisation efter 70 mark, eller 17 ½ Dal. K:mt för R:dalern; huru besynnerligt måste det icke förekomma, då man säger, at Sedlarne efter några år skola realiseras til 36 mark, eller Banken för hwar 9 Dalers Sedel då aflemna til Sedelhafwaren en R:daler Specie, eller 9 Dalers Plåt?
Jag tycker i min enfaldighet, at om Banken äfwen inom dessa årens förlopp, hade så stor revenue10 at förwänta, hwarigenom alla Sedlar då kunde efter 36 marks Cours realiceras, tycks likwäl ej allenast ömhet för Bankens Cassa, wid etablerandet af en årligen fallande Cours, fordra, at han nu inlöste det mästa af sina Sedlar, åtminstone af dem som wilja remittera Wäxlar, och ej få på Börsen til den stipulerade Coursen; hwilket bland annat äfwen wore den enda utwäg, at sätta den därom utkomne Kongl. Förordningen11 i werkställighet.
Men at i en tid, då Bankens förmögenhet ej tål sådant, lägga plan til 100 proCents drygare realisation, öfwer hwad Sed25larne nu werkeligen gälla, och alla näringar redan stå uti; det synes wara et så wågsamt steg, at göra Banken ordhållen,12 som til äfwentyrs kostar dess och hela Rikets förmögenhet, och emot Sedel-Capitalisterna et alt för frikostigt löfte.
Sist ligger ock efter mitt tycke en omöjelighet däruti, at en sådan operations-plan ankommer på en längre tid, under hwilken olägenheterna däraf kunna göra alla närings-idkare, och således pluraliteten i Staten missnögda, och någon magt torde ej gifwas, som kan garantera dess bestånd i framtiden, hwarigenom alt arbete därhän kunde gå förlorat.
§ 1913
Olettakaamme kaikesta tästä huolimatta asian kuitenkin olevan mahdollinen ja tutkikaamme hieman lähemmin sen toimeenpanoa. Voinemme siten ehkä saada uusia todisteita.
Valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat tuoneet päivänvaloon, miten monia tuhansia kippuntoja plootuja, miten paljon riikintaalereita, karoliineja, dukaatteja ym. on pankista nostettu; äskettäin on painetussa tekstissä kerrottu,14 miten suurpiirteisesti siellä on muuten asioita hoidettu. Rahat eivät ole sataneet pankkiin taivaasta, ne ovat väistämättä alamaisten rahaa, ja pankin pääoma on tuolla tavalla toimittaessa ehdottomasti vähentynyt uskomattoman paljon.
Kun setelien arvo siis perustuu siihen käyvän metallirahan määrään, jonka pankki haluaa maksaa niitä lunastaessaan, eikä pankki nykyään halua suostua 70 markan eli 17 ½ kuparitaalerin kurssiin riikintaalerilta, miten merkilliseltä kuulostaakaan väite, että muutaman vuoden kuluttua seteleitä saisi lunastaa 36 markan kurssiin, eli että pankki luovuttaisi silloin jokaisesta 9 taalerin setelistä sen haltijalle yhden hopeisen riikintaalerin tai 9 taalerin plootun?
Yksinkertaisessa mielessäni arvelen, että jos pankilla olisikin näiden vuosien kuluessa odotettavissa niin suuret tulot, että kaikki setelit voitaisiin silloin lunastaa 36 markan kurssilla, tuntuu kuitenkin siltä, että muutkin syyt kuin huolenpito pankin kassavaroista vuosittain alenevaa vaihtokurssia toteutettaessa vaativat, että se lunastaisi nyt suurimman osan seteleistään, ainakin niiltä, jotka haluaisivat lähettää vekseleitä, mutta eivät onnistu saamaan niitä pörssissä säädetyllä kurssilla; tämä mm. olisi myös ainoa keino panna täytäntöön tästä asiasta annettu kuninkaallinen asetus.15
Mutta kun aikana, jona pankin varat eivät tällaista menettelyä salli, laaditaan suunnitelmia setelien muuttamisesta rahaksi kaksin verroin16 kalliimmalla kuin niiden25 todellinen kaikissa elinkeinoissa sovellettu käytännön arvo nyt on, tämä näyttää niin uhkarohkealta yritykseltä saada pankki pitämään sanansa, että se saattaa maksaa pankin ja koko valtakunnan varallisuuden ja on aivan liian avokätinen lupaus setelikapitalisteille.
Lopuksi on mielestäni mahdotonta sekin, että tuollainen toimintaohjelma toteutettaisiin pitkähkön ajan kuluessa, jona aikana siitä aiheutuvat epäkohdat voivat saada kaikki elinkeinonharjoittajat ja siis valtion asukkaiden enemmistön tyytymättömiksi, eikä liene sellaista voimaa, joka voi taata muutoksen pysyvyyden tulevina aikoina, joten kaikki asian hyväksi tehty työ voisi mennä hukkaan.
§ 1917
In spite of all this, let us nonetheless for a moment accept the matter as feasible and briefly consider its implementation. There we may perhaps discover new evidence.
The honourable Estates of the Realm have brought to light how many thousand skeppund of plåtar, how many riksdaler, caroliner, dukater, and so forth have been withdrawn from the Bank, and how liberal the management of the Bank has been in other respects has also recently been publicized in print. Money has not dropped into the Bank from the sky, so it must belong to the subjects, and the funds of the Bank have inevitably been diminished to an incredible extent thereby. As the value of the paper money depends on the amount of assets that the Bank is willing to exchange for it, and as the Bank is nowadays unwilling to consider a conversion rate of 70 mark, or 17½ daler kmt, per riksdaler, how strange must it not seem when it is said that banknotes will in a few years’ time be converted at 36 mark, or that the Bank for every 9-daler banknote will then give the possessor of the note one riksdaler specie or a 9-daler plåt.
To my simple mind it seems that even if the Bank expected such a large income during these years by which it would be able to convert all banknotes at a rate of 36 mark, it would seem necessary, not least of all out of concern for the resources of the Bank when an annually falling conversion rate is being established, that it should redeem most of its notes now, at least from those who wish to remit bills of exchange, and do not receive the stipulated rate on the Stock Exchange, which would also, among other things, be the only way of implementing the royal ordinance that has been issued on this matter.
But to plan a conversion rate 100 per cent higher than the actual present value of the banknotes25 to which all economic enterprises have already adapted themselves, and to do so at a time when the resources of the Bank cannot sustain such a move, holding the Bank to its word appears to be such an audacious step that it could potentially endanger the capital of both the Bank and the realm itself and be a much too generous promise to the banknote capitalists.
Finally, in my view, there is an impracticality in the fact that such a plan of operation extends over such a long period of time, during which the inconvenience it causes may dissatisfy all producers, and thus the majority of people in the country, and there can hardly be any power that can guarantee its survival in the future, whereby all the effort invested in it could be wasted.
§. 19.18
Oaktadt alt detta, lät oss dock för en stund antaga saken såsom möjelig och gå litet in uti werkställigheten däraf. Wi torde där til äfwentyrs få nya bewis.
Det är af Riksens Höglofl. Ständer lagt i dagsljuset, huru många tusende Skeppund Plåtar; huru mycket Riksdalrar, Caroliner, Ducater, m.m., äro utur Banken uttagna; huru liberal hushållningen där i öfrigt warit, är äfwen genom trycket nyligen blifwit bekant.19 Intet hafwa pengar rägnat ned i Banken, de måste wara undersåtarenas; och Bankens Capitaler äro ofelbart dymedelst20 otroligen förminskade.
Som nu Sedel-myntets wärde beror på den mängd af redbarheter, som Banken för dem wil ärlägga, och Banken nu för tiden ej wil öpna sig til en realisation efter 70 mark, eller 17 ½ Dal. K:mt för R:dalern; huru besynnerligt måste det icke förekomma, då man säger, at Sedlarne efter några år skola realiseras til 36 mark, eller Banken för hwar 9 Dalers Sedel då aflemna til Sedelhafwaren en R:daler Specie, eller 9 Dalers Plåt?
Jag tycker i min enfaldighet, at om Banken äfwen inom dessa årens förlopp, hade så stor revenue21 at förwänta, hwarigenom alla Sedlar då kunde efter 36 marks Cours realiceras, tycks likwäl ej allenast ömhet för Bankens Cassa, wid etablerandet af en årligen fallande Cours, fordra, at han nu inlöste det mästa af sina Sedlar, åtminstone af dem som wilja remittera Wäxlar, och ej få på Börsen til den stipulerade Coursen; hwilket bland annat äfwen wore den enda utwäg, at sätta den därom utkomne Kongl. Förordningen22 i werkställighet.
Men at i en tid, då Bankens förmögenhet ej tål sådant, lägga plan til 100 proCents drygare realisation, öfwer hwad Sed25larne nu werkeligen gälla, och alla näringar redan stå uti; det synes wara et så wågsamt steg, at göra Banken ordhållen,23 som til äfwentyrs kostar dess och hela Rikets förmögenhet, och emot Sedel-Capitalisterna et alt för frikostigt löfte.
Sist ligger ock efter mitt tycke en omöjelighet däruti, at en sådan operations-plan ankommer på en längre tid, under hwilken olägenheterna däraf kunna göra alla närings-idkare, och således pluraliteten i Staten missnögda, och någon magt torde ej gifwas, som kan garantera dess bestånd i framtiden, hwarigenom alt arbete därhän kunde gå förlorat.
§ 1924
Olettakaamme kaikesta tästä huolimatta asian kuitenkin olevan mahdollinen ja tutkikaamme hieman lähemmin sen toimeenpanoa. Voinemme siten ehkä saada uusia todisteita.
Valtakunnan korkeasti kunnioitetut säädyt ovat tuoneet päivänvaloon, miten monia tuhansia kippuntoja plootuja, miten paljon riikintaalereita, karoliineja, dukaatteja ym. on pankista nostettu; äskettäin on painetussa tekstissä kerrottu,25 miten suurpiirteisesti siellä on muuten asioita hoidettu. Rahat eivät ole sataneet pankkiin taivaasta, ne ovat väistämättä alamaisten rahaa, ja pankin pääoma on tuolla tavalla toimittaessa ehdottomasti vähentynyt uskomattoman paljon.
Kun setelien arvo siis perustuu siihen käyvän metallirahan määrään, jonka pankki haluaa maksaa niitä lunastaessaan, eikä pankki nykyään halua suostua 70 markan eli 17 ½ kuparitaalerin kurssiin riikintaalerilta, miten merkilliseltä kuulostaakaan väite, että muutaman vuoden kuluttua seteleitä saisi lunastaa 36 markan kurssiin, eli että pankki luovuttaisi silloin jokaisesta 9 taalerin setelistä sen haltijalle yhden hopeisen riikintaalerin tai 9 taalerin plootun?
Yksinkertaisessa mielessäni arvelen, että jos pankilla olisikin näiden vuosien kuluessa odotettavissa niin suuret tulot, että kaikki setelit voitaisiin silloin lunastaa 36 markan kurssilla, tuntuu kuitenkin siltä, että muutkin syyt kuin huolenpito pankin kassavaroista vuosittain alenevaa vaihtokurssia toteutettaessa vaativat, että se lunastaisi nyt suurimman osan seteleistään, ainakin niiltä, jotka haluaisivat lähettää vekseleitä, mutta eivät onnistu saamaan niitä pörssissä säädetyllä kurssilla; tämä mm. olisi myös ainoa keino panna täytäntöön tästä asiasta annettu kuninkaallinen asetus.26
Mutta kun aikana, jona pankin varat eivät tällaista menettelyä salli, laaditaan suunnitelmia setelien muuttamisesta rahaksi kaksin verroin27 kalliimmalla kuin niiden25 todellinen kaikissa elinkeinoissa sovellettu käytännön arvo nyt on, tämä näyttää niin uhkarohkealta yritykseltä saada pankki pitämään sanansa, että se saattaa maksaa pankin ja koko valtakunnan varallisuuden ja on aivan liian avokätinen lupaus setelikapitalisteille.
Lopuksi on mielestäni mahdotonta sekin, että tuollainen toimintaohjelma toteutettaisiin pitkähkön ajan kuluessa, jona aikana siitä aiheutuvat epäkohdat voivat saada kaikki elinkeinonharjoittajat ja siis valtion asukkaiden enemmistön tyytymättömiksi, eikä liene sellaista voimaa, joka voi taata muutoksen pysyvyyden tulevina aikoina, joten kaikki asian hyväksi tehty työ voisi mennä hukkaan.
§ 1928
In spite of all this, let us nonetheless for a moment accept the matter as feasible and briefly consider its implementation. There we may perhaps discover new evidence.
The honourable Estates of the Realm have brought to light how many thousand skeppund of plåtar, how many riksdaler, caroliner, dukater, and so forth have been withdrawn from the Bank, and how liberal the management of the Bank has been in other respects has also recently been publicized in print. Money has not dropped into the Bank from the sky, so it must belong to the subjects, and the funds of the Bank have inevitably been diminished to an incredible extent thereby. As the value of the paper money depends on the amount of assets that the Bank is willing to exchange for it, and as the Bank is nowadays unwilling to consider a conversion rate of 70 mark, or 17½ daler kmt, per riksdaler, how strange must it not seem when it is said that banknotes will in a few years’ time be converted at 36 mark, or that the Bank for every 9-daler banknote will then give the possessor of the note one riksdaler specie or a 9-daler plåt.
To my simple mind it seems that even if the Bank expected such a large income during these years by which it would be able to convert all banknotes at a rate of 36 mark, it would seem necessary, not least of all out of concern for the resources of the Bank when an annually falling conversion rate is being established, that it should redeem most of its notes now, at least from those who wish to remit bills of exchange, and do not receive the stipulated rate on the Stock Exchange, which would also, among other things, be the only way of implementing the royal ordinance that has been issued on this matter.
But to plan a conversion rate 100 per cent higher than the actual present value of the banknotes25 to which all economic enterprises have already adapted themselves, and to do so at a time when the resources of the Bank cannot sustain such a move, holding the Bank to its word appears to be such an audacious step that it could potentially endanger the capital of both the Bank and the realm itself and be a much too generous promise to the banknote capitalists.
Finally, in my view, there is an impracticality in the fact that such a plan of operation extends over such a long period of time, during which the inconvenience it causes may dissatisfy all producers, and thus the majority of people in the country, and there can hardly be any power that can guarantee its survival in the future, whereby all the effort invested in it could be wasted.
Föregående avsnitt: Rikets hjälp, § 17
Följande avsnitt: Rikets hjälp, § 20
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: