Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 17
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 19
§ 18
Tässä vielä uusi todiste siitä onnettomuudesta, jonka ulkomaalaisten poissulkeminen rautamme osto- ja vientitoiminnasta on aiheuttanut Bergslagenillemme ja koko valtakunnalle; todiste, joka kilpailee varmuudessa ja vakuuttavuudessa muiden kanssa.
Vuoden 1723 huhtikuun 10. päivänä kuninkaalliset kanslia-, kamari-, vuori- ja kauppakollegiot sekä valtionkonttori ja lakikomissio jättivät valtakunnan korkea-arvoisille säädyille yhteisen mietinnön1 koskien muun muassa suunniteltua purjehdussääntöä ja asiamieskauppaa, muistion, joka lähetettiin valtakunnan säätyjen kauppa- ja vuorideputaatioiden yhteisesti ratkaistavaksi.
Mutta kun eräs valtakunnan säätyjen arvoisa jäsen sai tietää, että kauppadeputaatio oli yksin tarttunut saman asian valmisteluun, hän jätti 13. huhtikuuta kyseiseen deputaatioon ulkomaisten asiamiesten kaupankäyntiä Bergslagenissa koskevan, ajatuksia herättävän muistion2, jossa hän mitä kiivaimmin protestoi heidän poissulkemistaan vastaan pitäen sitä yhtenä vaarallisimmista ja onnettomimmista suunnitelmista, joita valtakunnan vuorityötä varten voitaisiin ikinä keksiä.
Hän esittää aiheen sellaisella selkeydellä, voimalla ja innolla, mitä pelottomalta ja rehelliseltä valtiopäivämieheltä ikinä voidaan odottaa. Hän perustelee ajatuksensa. Hän nojautuu vankkaan kokemukseen ja päättelee siitä tulevan. Hän maalaa tämän kiellon seurauksia niin elävin värein, että tuntuu kuin niistä käsiimme saamiamme kuvauksia ei olisikaan tehty etukäteen, vaan seurauksien jo toteuduttua. Hän osoittaa, kuinka tämä kielto olisi vakava kansalaisten oikeuksien loukkaus, joka kaikkien vähiten sopisi toimeenpantavaksi vapaassa valtiossa sen jälkeen, kun kansalaiset oli yksinvaltiuden aikana säästetty vastaavalta loukkaukselta. Näin taloudenpitoa, kauppaa ja itse valtiota uhattaisiin turmiolla ja alamaisten omaisuuksia uhrattaisiin toisten voittojen hyväksi.29
Tekisin sinulle, lukijani, vääryyttä, jos yrittäisin typistetyn otteen avulla tyydyttää uteliaisuuttasi. Lue itse muistio tämän selonteon lopusta3 koko laajuudessaan. Se valaisee erinomaisella tavalla esiteltävää aihetta.
Ruotsin tapulikaupungit ovat ahkeroineet kauan saadakseen Bergslagenin alaisekseen ja ovat siksi muinaisista ajoista lähtien harmissaan katsoneet ulkomaisten asiamiesten olevan tiellään heidän monopolististen pyrkimystensä esteinä.
Kauppa-asetuksen 8. pykälässä 10. helmikuuta 1614 kaikilta tapulikaupungeilta kiellettiin kaupankäynti Bergslagenin kanssa4, mutta vuoden 1617 asetuksessa5 ne eivät ainoastaan tunkeutuneet uudestaan maakaupunkien markkinoille, vaan ulkomaalaiset työnnettiin myös kokonaan ulos Bergslagenin kaupasta 12. pykälässä, jossa sanotaan: ”Kenellekään muukalaiselle tai ulkomaalaiselle ei saa olla sallittua eikä luvallista matkustaa maakaupunkeihin tai Bergslageniin mitään kauppatavaraa muassaan jne.” Tästä huolimatta kuningas Kaarle XI:n 21. maaliskuuta 1673 antaman kauppa-asetuksen6 neljännestä pykälästä nähdään, että muukalaiset vastoin aiempia kauppa-asetuksia oleskelivat ja kävivät kauppaa vuodesta toiseen jatkuvasti, mikä ei ainoastaan ollut röyhkeää laittomuutta, vaan tapahtui hallituksen omalla suostumuksella, kuten selvästi nähdään kuningas Kaarle XI:n Tukholmassa 28. huhtikuuta 1687 antamassa päätöksessä koskien muukalaiskauppiaita ja -asiamiehiä sekä heidän kauppavapauttaan7. Siinä sanotaan: ”Kaikkien vieraiden kauppiaiden oleskelua sekä kauppaa ja elinkeinoa tässä kaupungissa tai muilla paikkakunnilla ja kaupungeissa tässä valtakunnassa tulee rajoittaa ja säädellä, kuten Ruotsin laissa, kunkin kaupungin privilegioissa, vuosien 1617 ja 1673 kauppa-asetuksissa sekä myös kuninkaallisen majesteetin yhden jos toisenkin ulkomaisen vallanpitäjän ja tasavallan kanssa tekemissä sopimuksissa ja liitoissa määrätään ja sallitaan. Mutta (huom!) muut väliaikaiset päätökset ja yksinoikeudet raukeavat.” Tämän ei pidä luulla johtaneen sen täydellisempään toimeenpanoon kuin aikaisemminkaan, koska kuningas Kaarle XII sääti vuonna 1699 uudestaan kiellon8 asiamiesten kauppaa vastaan Bergslagenissa. Tällä oli se surullinen seuraus, että raudan hinta laski 14 päivässä 10 kuparitaaleria kippunnalta eli reilut puolitoista riikintaaleria. Tämän takia kielto kumottiin välittömästi mainittujen kuninkaallisten kollegioiden30 esityksestä Bergslagenille erityisen vahingollisena. Näin edettiin vuoteen 1723 asti, jolloin asia edellä kuvatulla tavalla luovutettiin kauppadeputaation ja myöhemmin kuninkaallisen majesteetin ratkaistavaksi9 ja myös ratkaistiin tapulikaupunkien kauppiaiden täydeksi tyydytykseksi. Päätöksen noudattaminen jäi kuitenkin heikoksi tässä asiassa, josta niin suorasti riippui Bergslagenin joutuminen turmioon. Nimittäin vielä vuonna 1731 Tukholman kauppiaat valittivat, että he ulkomaisten asiamiesten takia joutuivat täydelliseen perikatoon, koska nämä olivat alituisesti heidän kilpailijoinaan ja koska kansakunta piti kansalaisiaan tiukassa kontrollissa. Kuninkaallisen majesteetin kuninkaalliselle kauppakollegiolle 26. heinäkuuta samana vuonna lähettämällä kirjeellä10 ulkomaalaiset kuitenkin miltei kokonaan suljettiin ulos Bergslagenista. Samaa pyrkimystä tuettiin toisesta suunnasta Göteborgin kaupungille 14. lokakuuta 1734 annetulla Göteborgin kauppaseuran johtosäännön 19. ja 20. pykälän kautta11.
§. 18.
Men ännu et nytt bewis, om den olycka, som utlänningarnes utestängande från wårt Järns upköp och afförande har för wår Bärgslag och hela Riket i följe med sig, som i wisshet och öfwertygelse täflar med de andra.
År 1723, under den 10 April, aflämnade Kongl. Cancellie- Kammar- Bärgs och Commerce-Collegierne, samt Stats-Contoiret och Lag-Commission, til Riksens Höglofl. Ständer et gemensamt Betänkande,12 angående den projecterade Seglations-ordningen och Expediternas Handel, med mera, hwilket til Riksens Ständers Commerce- och Bärgs-Deputationernes gemensama afgörande blef remitterat.
Men då en wärdig Riksens Ständers Ledamot kom i ärfarenhet, at Commerce-Deputation ensam företagit sig samma ämne, at utarbeta, inlemnade han den 13 April i samma Deputation et eftertänkeligt Memorial13 om utländska Expediters Handel i Bärgslagen, hwaruti han på det högsta protesterar emot deras utestängande, såsom et af de farligaste och olyckeligaste steg , som för Rikets Bärgwerk någonsin kunde påtänkas.
Han utför ämnet med den redighet, styrka och nit, som af en oförsagd14 och redelig Riksdags-man någonsin kan wäntas. Han bygger sina tankar på skäl: han beropar sig på en oryggelig förfarenhet, och sluter däraf til det tilkommande. Han afmålar fölgderne af detta Förbud med så lifliga färgor, som wore de ej förut, utan sedan de gått i fullbordan, såsom wi nu hafwe dem i wåra händer afskildrade. Han wisar, huru det wore et swårt inbrått i Medborgares rättigheter, som aldraminst skulle passa sig, at werkställa uti en fri Republik,15 då de under Souverainitets-tiden16 blifwit förskonte därföre, hwarigenom hushållningen, Handelen och sjelfwa Staten hotades med undergång, och undersåtarenas ägodelar blefwe et offer för andras winst.29
Jag skulle göra dig, min Läsare! orätt, om jag genom et stympat utdrag däraf wille mätta din nyfikenhet: läs det sjelf wid slutet af denna afhandling i hela sin widd. Det uplyser på et utmärkt sätt förewarande ämne.
Swenska Stapel-städerne hafwa länge arbetat på den saken, at få Bärgslagen under sig, och därföre från äldre tider tilbaka med harm sett utländska Expediter ligga sig i wägen, för detta deras Monopoliska upsåt.
I Handels-Ordinantien af den 10 Februarii 1614 blefwo alla Stapel-städer §. 8.17 förbudne, at handla med Bärgslagen; men i 1617 års Ordinantie trängde de sig ej allenast å nyo in i upstädernes Frimarknader, utan ock i §. 12.18 stöttes utlänningarne aldeles utur Bärgslags-handelen, då det heter: ”Ingen främmande eller utländsk skal tilstått eller efterlåtit wara, at förresa til upstäderne eller i Bärgslagen med någon köpenskap etc.”. Icke desto mindre ses af Konung Carl den XI:tes Handels-Ordinantie af den 21 Martii 1673. §. 4. at främmande, twärt emot de förra Handels-Ordinantier, det ena året efter det andra continuerligen lågo och handlade;19 hwilket ej allenast skedt af en djerf laglöshet, utan förmedelst Regeringens egen tilstädjelse, som klarligen ses af Konung Carl den XI:tes utfärdade Resolution angående främmande Handelsmän och Expediter, samt deras Handels-frihet, gifwen Stockholm den 28 April 1687.20 Hwarest det heter: ”Alla främmande Handelsmäns wistande samt Handel och wandel här i Staden, eller i andre orter och Städer här i Riket, skal inskränkas och rättas, efter det som Sweriges Lag, hwar och en Stads Privilegier, Handels-Ordinantierne, af år 1617 och 1673; så ock Kongl. Maj:ts med en eller annan utländsk Potentat och Republik21 gjorde Afsked22 och Föreningar det föreskrifwa och medgifwa; men andre NB. interims Resolutioner och Concessioner uphöra”.23 På hwilken likwäl icke bör tros någon fullkomligare werkställighet mera efteråt, än förut, hafwa fölgt; emedan Konung Carl den XII:te år 1699 å nyo emot Expediternes Handel i Bärgslagen, utfärdade et Förbud,24 som hade den bedröfweliga werkan, at Järn-priset inom fjorton dagar föll 10 Dal. K:mt på Skepp., eller något öfwer 1 ½ Riksdaler. I anseende hwartil, och på samtelige Kongl. Collegiernes före30ställning detta förbud genast blef uphäfwit, såsom för Bärgslagen i synnerhet högst-skadeligt, alt til år 1723, då målet, som förrberört är, öfwerlemnades til Commerce-Deputations och sedermera Kongl. Maj:ts Egit afgörande,25 hwilket äfwen skedde, Stapel-städernas Handlande til et fullkomligt nöje; men efterlefnaden blef ändock lam i en sak, som med Bärgslagens undergång så nära war förknippad; ty man finner ännu år 1731 Stockholms Handlande klaga, at de för utländska Expediters skul, måste gå aldeles under, då de uti dem hade ständiga medtäflare, och Nation en säker controll uppå sina Medborgare, hwilka likwäl genom Kongl. Maj:ts Bref til Kongl. Commerce-Collegium,26 under den 26 Julii samma år, därifrån tämmeligen blefwo utestängda, och samma afsigt understöddes på andra sidan genom 19 och 20 §. i det för Götheborgs Stad 1734 d. 14 Oct. utfärdade Reglemente för Handels-Societeten i Götheborg.27
§ 18
Tässä vielä uusi todiste siitä onnettomuudesta, jonka ulkomaalaisten poissulkeminen rautamme osto- ja vientitoiminnasta on aiheuttanut Bergslagenillemme ja koko valtakunnalle; todiste, joka kilpailee varmuudessa ja vakuuttavuudessa muiden kanssa.
Vuoden 1723 huhtikuun 10. päivänä kuninkaalliset kanslia-, kamari-, vuori- ja kauppakollegiot sekä valtionkonttori ja lakikomissio jättivät valtakunnan korkea-arvoisille säädyille yhteisen mietinnön28 koskien muun muassa suunniteltua purjehdussääntöä ja asiamieskauppaa, muistion, joka lähetettiin valtakunnan säätyjen kauppa- ja vuorideputaatioiden yhteisesti ratkaistavaksi.
Mutta kun eräs valtakunnan säätyjen arvoisa jäsen sai tietää, että kauppadeputaatio oli yksin tarttunut saman asian valmisteluun, hän jätti 13. huhtikuuta kyseiseen deputaatioon ulkomaisten asiamiesten kaupankäyntiä Bergslagenissa koskevan, ajatuksia herättävän muistion29, jossa hän mitä kiivaimmin protestoi heidän poissulkemistaan vastaan pitäen sitä yhtenä vaarallisimmista ja onnettomimmista suunnitelmista, joita valtakunnan vuorityötä varten voitaisiin ikinä keksiä.
Hän esittää aiheen sellaisella selkeydellä, voimalla ja innolla, mitä pelottomalta ja rehelliseltä valtiopäivämieheltä ikinä voidaan odottaa. Hän perustelee ajatuksensa. Hän nojautuu vankkaan kokemukseen ja päättelee siitä tulevan. Hän maalaa tämän kiellon seurauksia niin elävin värein, että tuntuu kuin niistä käsiimme saamiamme kuvauksia ei olisikaan tehty etukäteen, vaan seurauksien jo toteuduttua. Hän osoittaa, kuinka tämä kielto olisi vakava kansalaisten oikeuksien loukkaus, joka kaikkien vähiten sopisi toimeenpantavaksi vapaassa valtiossa sen jälkeen, kun kansalaiset oli yksinvaltiuden aikana säästetty vastaavalta loukkaukselta. Näin taloudenpitoa, kauppaa ja itse valtiota uhattaisiin turmiolla ja alamaisten omaisuuksia uhrattaisiin toisten voittojen hyväksi.29
Tekisin sinulle, lukijani, vääryyttä, jos yrittäisin typistetyn otteen avulla tyydyttää uteliaisuuttasi. Lue itse muistio tämän selonteon lopusta30 koko laajuudessaan. Se valaisee erinomaisella tavalla esiteltävää aihetta.
Ruotsin tapulikaupungit ovat ahkeroineet kauan saadakseen Bergslagenin alaisekseen ja ovat siksi muinaisista ajoista lähtien harmissaan katsoneet ulkomaisten asiamiesten olevan tiellään heidän monopolististen pyrkimystensä esteinä.
Kauppa-asetuksen 8. pykälässä 10. helmikuuta 1614 kaikilta tapulikaupungeilta kiellettiin kaupankäynti Bergslagenin kanssa31, mutta vuoden 1617 asetuksessa32 ne eivät ainoastaan tunkeutuneet uudestaan maakaupunkien markkinoille, vaan ulkomaalaiset työnnettiin myös kokonaan ulos Bergslagenin kaupasta 12. pykälässä, jossa sanotaan: ”Kenellekään muukalaiselle tai ulkomaalaiselle ei saa olla sallittua eikä luvallista matkustaa maakaupunkeihin tai Bergslageniin mitään kauppatavaraa muassaan jne.” Tästä huolimatta kuningas Kaarle XI:n 21. maaliskuuta 1673 antaman kauppa-asetuksen33 neljännestä pykälästä nähdään, että muukalaiset vastoin aiempia kauppa-asetuksia oleskelivat ja kävivät kauppaa vuodesta toiseen jatkuvasti, mikä ei ainoastaan ollut röyhkeää laittomuutta, vaan tapahtui hallituksen omalla suostumuksella, kuten selvästi nähdään kuningas Kaarle XI:n Tukholmassa 28. huhtikuuta 1687 antamassa päätöksessä koskien muukalaiskauppiaita ja -asiamiehiä sekä heidän kauppavapauttaan34. Siinä sanotaan: ”Kaikkien vieraiden kauppiaiden oleskelua sekä kauppaa ja elinkeinoa tässä kaupungissa tai muilla paikkakunnilla ja kaupungeissa tässä valtakunnassa tulee rajoittaa ja säädellä, kuten Ruotsin laissa, kunkin kaupungin privilegioissa, vuosien 1617 ja 1673 kauppa-asetuksissa sekä myös kuninkaallisen majesteetin yhden jos toisenkin ulkomaisen vallanpitäjän ja tasavallan kanssa tekemissä sopimuksissa ja liitoissa määrätään ja sallitaan. Mutta (huom!) muut väliaikaiset päätökset ja yksinoikeudet raukeavat.” Tämän ei pidä luulla johtaneen sen täydellisempään toimeenpanoon kuin aikaisemminkaan, koska kuningas Kaarle XII sääti vuonna 1699 uudestaan kiellon35 asiamiesten kauppaa vastaan Bergslagenissa. Tällä oli se surullinen seuraus, että raudan hinta laski 14 päivässä 10 kuparitaaleria kippunnalta eli reilut puolitoista riikintaaleria. Tämän takia kielto kumottiin välittömästi mainittujen kuninkaallisten kollegioiden30 esityksestä Bergslagenille erityisen vahingollisena. Näin edettiin vuoteen 1723 asti, jolloin asia edellä kuvatulla tavalla luovutettiin kauppadeputaation ja myöhemmin kuninkaallisen majesteetin ratkaistavaksi36 ja myös ratkaistiin tapulikaupunkien kauppiaiden täydeksi tyydytykseksi. Päätöksen noudattaminen jäi kuitenkin heikoksi tässä asiassa, josta niin suorasti riippui Bergslagenin joutuminen turmioon. Nimittäin vielä vuonna 1731 Tukholman kauppiaat valittivat, että he ulkomaisten asiamiesten takia joutuivat täydelliseen perikatoon, koska nämä olivat alituisesti heidän kilpailijoinaan ja koska kansakunta piti kansalaisiaan tiukassa kontrollissa. Kuninkaallisen majesteetin kuninkaalliselle kauppakollegiolle 26. heinäkuuta samana vuonna lähettämällä kirjeellä37 ulkomaalaiset kuitenkin miltei kokonaan suljettiin ulos Bergslagenista. Samaa pyrkimystä tuettiin toisesta suunnasta Göteborgin kaupungille 14. lokakuuta 1734 annetulla Göteborgin kauppaseuran johtosäännön 19. ja 20. pykälän kautta38.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 17
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 19
paikat: Bergslagen Göteborg Ruotsi Tukholma
Henkilöt: Kaarle XI Kaarle XII Swedenborg, Emanuel
Raamatunkohdat:
Aiheet: