Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 42

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 42

Mitä tulee kriitikon väitteeseen sivulla 19 plakaatin säätämisen toisen seurauksen todistamattomuudesta, todiste on kuitenkin luettavissa heti hänen lainaamiensa sanojen jälkeen: hollantilaisten ja englantilaisten oli pakko myydä tavaransa kalliimmalla. Siinä sanotaan selvästi (huom.), ”että sellaista tapahtui, koska heidän oli kalleudella pakko ottaa korvaus siitä, minkä he aiemmin olivat saaneet runsaudella, sillä suola, jota aiemmin oli käytetty painolastina, ei enää kattanut mitään osaa rahtikuluista”. Lisäksi, sen jälkeen kun ruotsalaisille annettiin tällä asetuksella mahdollisuus kor­vata laiva­telakoilla kärsimänsä tappiot korkeammilla rahtimaksuilla, kuten edellä on todistettu, kukaan ei voinut estää niitä ulkomaalaisia, jotka näkivät sen kannattavaksi, käyttämästä samoja kalliita rahtimaksuja hyväkseen omissa rahtikuljetuksissaan.

Esimerkiksi, jos Ruotsi ehkäistäkseen maanviljelijöidensä kärsimiä tappioita kykenisi säädösten avulla, vaikkei sitä selvin sanoin ilmaistaisikaan, korottamaan viljan hintaa yhdellä plootulla tynnyriltä, ja jos ostetun viljan kulutus olisi koko valtakunnassa miljoona tynnyriä, mistä puolet olisi ulkomaalaisten myymää ja puolet Ruotsin kansalaisten, eikö ostajia täten verotettaisi kuusi miljoonaa kuparitaaleria enemmän kuin aiemmin. Tästä siirtyisi ulkomaalaisille kolme miljoonaa, joihin nämä eivät olisi koskaan päässeet muuten käsiksi kuin ainoastaan oman maatalouden auttamiseksi tarkoitetun säädöksen nojalla.

Kuninkaallinen kauppakollegio itse sanoo kirjeessään kuninkaalliselle majesteetille 30. lokakuuta, ”että ulkomaalaiset ovat myyneet suolaa Ruotsissa viimeksi kuluneina vuosina hyvin halvalla,77 alemmilla hinnoilla kuin ne, joita ruotsalaiset kauppiaat ovat itse vaatineet, eli muukalaiset ovat tuoneet tänne paljon suolaa pelkkää rahtimaksua vastaan, kun meidän omiemme on sitä vastoin rahdin lisäksi saatava kohtuullinen voitto itse lastista”1. Millä tavoin tuoteplakaatti silloin hillitsisi ulkomaalaisten kalliita hintoja? Kuinka tämä sama tuoteplakaatti silloin voisi pakottaa heidät alhaisempiin rahtimaksuihin? Ja millä tavalla he painostivat meitä silloin, kun he antoivat meille kevyemmät rahtimaksut, tappelivat raudastamme vuosina 1723 ja 1724 Skeppsbrolla ja maksoivat siitä paljon yli käyvän hinnan? Eivätkö kriitikon kysymykset tästä aiheesta sivulla 19 ole silloin täysin vastoin kaikkia kauppaperiaatteita ja päivänselvää kokemusta?

Ja mitä taas tulee jo kuningas Kustaa Adolfin aikanaan perustamaan yleiseen kauppakomppaniaan2, johon kriitikko viittaa, niin se perustui täysin siihen kauppajärjestelmään, joka omaksuttiin jo kuningas Kustaa I:n aikoina ulkomaalaisten pitämiseksi poissa valtakunnan satamista. Tämän järjestelmän perusta ja sitä liikuttavat voimat on selvitetty perinpohjin jäljempänä. Kansakunta on niin täysin vakuuttunut siitä, mitä hyötyä tai vahinkoa valtakunta yleensä on saanut useimmista perustetuista kauppa-, kupari-, terva-, suola- ja rautakomppanioista ja -konttoreista, vaikka mielelläni haluan myöntää, että ne ovat olleet tietylle väelle ja tietyille ihmisille tuottoisimpia elinkeinoja, joita Ruotsissa on koskaan ollut.

Valtakunta oli Kustaa I:n aikana kaukana nykyisestä kurjuudesta, kun silloin oli sekä kansaa, ruokaa että rahaa enemmän kuin nyt, ja vaikka voimme etsiä ja keksiä syitä tähän kuinka paljon tahansa, ei silti mikään ole vaikuttanut tähän niin keskeisesti kuin se pakko, jonka alaiseksi kauppamme ja elinkeinomme tällä välin joutuivat. Niin kauan kuin Ruotsia ei koske se, mitä Hübner sanoo teoksessaan Vollständige Geographie Hollannista: ”Ylipäänsä hallintoa harjoitetaan hyvin lempeästi, ja huomatkaa, pääasiassa katsotaan vain, että jokaisella olisi mahdollisuus työskennellä ja ansaita leipänsä”3, on lähes mahdotonta pelastaa isänmaa köyhyydeltä ja maastamuutolta edes millään niistä tempuista, joita nokkelimmat aivot voivat keksiä.78

Olemme kuitenkin jo korjailleet tätä liian pitkään, kuten eukko teki lapsen jalalle4.


  1. ”että ulkomaalaiset ovat ... voitto itse lastista”: Lainaus asiakirjasta Kommerskollegium till Kungl. Maj:t 30.10.1724, Kommerskollegiets utgående diarier 1724, C II aa:40, Kommerskollegiets huvudarkiv, SRA.
  2. yleiseen kauppakomppaniaan: Vuonna 1626 perustettu Swea rikes general-handels-kompani (ns. Söderkompaniet), jolla oli yksinoikeus kauppaan Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa.
  3. ”Ylipäänsä hallintoa ... ja ansaita leipänsä”: sitaatti teoksesta Johann Hübner, Johann Hübners Vollständige Geographie. Theil 1, Von Europa, Portugall, Spanien, Frankreich, Engelland, Schottland, Irrland, Niederland, Schweiz und Italien (1730), s. 482
  4. kuten eukko teki lapsen jalalle: Alkutekstissä viitataan ilmaisuun jämka barnfoten, jonka taustalla on tarina eukosta, joka hyvää tarkoittaen alituisesti korjasi lapsen vääntyneen jalan asentoa kunnes jalka vioittui täydellisesti. Hyvät pyrkimykset voivat johtaa täysin vastakkaiseen lopputulokseen.

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Alkukieli

§. 42.

Hwad Criticus pag. 19. förmäler om den andra påfölgden af Placatets utfärdande, at den samma är obewist, så läses bewiset likwäl straxt efter de af honom anförda orden: at Holländare och Ängelsmän blefwo nödgade, at sälja sina Waror dyrare: där står tydeligen NB. ”at sådant hände, emedan de genom dyrheten nödgades taga ersättning, för hwad de förut genom myckenheten wunnit; ty Saltet, som förut bruktes til barlast, tog mera ingen del uti Frakter.” Hwartil kommer, at sedan Swenska män sattes genom denna stadga i stånd, medelst högre Frakter få sin förlust wid Skepps-byggerierna ersatt, som förut är bewist, kunde ingen hindra de utlänningar, som funno sin räkning därwid, at nyttja samma dyrhet til sin förmon uti sina Frakter.

Til exempel, om Swerige, at hålla Landt-brukare skades-lösa, genom en författnings-werkan, fast ej klara ord, skulle wara i stånd, at höja priset i år på Spannemålen en Plåt på Tunnan, och hela Rikets upköpte Consumtion däraf woro 1 million Tunnor, hwaraf hälften såldes af utlänningen, hälften af Swenska Medborgare, skulle icke de köpande därigenom taxeras til 6 millioner daler Kopparmynt högre än förr, hwaraf 3 millioner gå öfwer til utlänningen, dem han aldrig annars kunnat komma åt, än genom en sådan författning, som endast syftat på egna Landtbrukets uphjelpande.

Kongl. Commerce-Collegium säger sjelf i Brefwet til Kongl. Maj:t af den 30 October: ”at utländska sålt Saltet i Swerige de näst förflutne åren, til et mycket lindrigt och ringare77 pris, än hwad det de Swenske Handlande sjelfwe kostat,5 nämligen, at de främmande emot förtjenst af Frakten allenast, mycket Salt hitfört, då wåra egna likwäl utom Frakten måste hafwa skälig winning på sjelfwa laddningen.”6 På hwad sätt skulle då Product-Placatet tygla utlänningens dyra priser? Huru kunde då det samma twinga honom til lindrigare Frakter? och på hwad sätt prässade han oss då, när han gaf oss den lindrigaste Frakt, och slogs 1723 och 1724 på Bron7 om wårt Järn, och betalte det långt öfwer höfwan?8 Huru snörrätt emot alla Handels-principer och en solklar förfarenhet äro icke då Criticii frågor pag. 19. i detta ämne?

Och hwad det af Konung Gustaf Adolph redan i sin tid inrättade General Handels-Compagniet9 beträffar, som Criticus åberopar sig, så grundar det sig helt och hållit på den Handels-system, som widtogs redan i Konung Gustaf den I:stes ålder, angående utlänningarnes afhållande från Rikets Hamnar, hwars grund och driffjädrar framdeles finnas utredde, och Nation har af de flere inrättade Handels- Koppar- Tjäru- Salt- och Järn-Compagnier och Contoir så fullkomlig öfwertygelse om, hwad nytta eller skada Riket i gemen af dem haft, fast jag gerna måste medgifwa, at de för wisst folk, och wissa personer warit af de indrägtigaste10 närings-grenar, som någonsin kunnat gifwas i Swerige.

Riket war i hans tid på långt när icke i det elände, som nu, då fants än både folk, mat och penningar mer än nu, och wi må söka och dikta orsaker därtil huru mycket som hälst, blifwer dock ingen, som så hufwudsakeligen werkat därpå, som det twång under hwilket handel och näringar hos oss denna tiden blifwit bragte. Så länge det icke heter om Swerige, hwad Hybner säger i sin Vollständige Geographie11 om Holland. Ueberhaupt wird das Regiment sehr gelinde geführet, und NB. nur hauptsächlich darauf gesehen, daß jederman möge Gelegenheit haben zu arbeiten und sein Brodt zu verdienen;12 så blifwer det slätt af en omöjelighet, at med alla konstgrep, som den klyftigaste hjerna kan uptänka, rädda fosterlandet från armod och utflyttningar.78

Wi hafwe redan jämkat för länge, såsom gumman gjorde med barn-foten.13


  1. krävt
  2. ”at utländska sålt ... sjelfwa laddningen.”: Kommerskollegium till Kungl. Maj:t 30.10.1724. Kommerskollegiets utgående diarier 1724, C II aa:40, Kommerskollegiets huvudarkiv, SRA.
  3. Skeppsbron i Stockholm
  4. öfwer höfwan: över gängse pris
  5. General Handels-Compagniet: åsyftar det genom ett privilegiebrev den 14 juni 1626 grundade ”Swea rikes general-handels-kompani, dirigeradt till Asiam, Africam, Americam och ­Magellaniam”, det så kallade Söderkompaniet
  6. ekonomiskt mest lönande eller inbringande
  7. Hybner ... i sin Vollständige Geographie: Johann Hübner, Johann Hübners Vollständige Geo­graphie. Theil 1, Von Europa, Portugall, Spanien, Frankreich, Engelland, Schottland, Irrland, Niederland, Schweiz und Italien (1730)
  8. Ueberhaupt wird ... zu verdienen: Citat ur Vollständige Geographie, s. 482. Ty. ”Överhuvudtaget sker styrelsen mycket vänligt och märk väl huvudsakligen med den avsikten att var och en skall ha tillfälle att arbeta och tjäna sitt bröd.”
  9. såsom gumman gjorde med barn-foten: Uttrycket ”jämka barnfoten” har innebörden att göra skadliga och olämpliga förändringar och går tillbaka på en berättelse om en gumma som i sin välvilliga avsikt att rätta ett barns krökta fot ideligen jämkade på den tills hon helt förstörde den.

Suomi

§ 42

Mitä tulee kriitikon väitteeseen sivulla 19 plakaatin säätämisen toisen seurauksen todistamattomuudesta, todiste on kuitenkin luettavissa heti hänen lainaamiensa sanojen jälkeen: hollantilaisten ja englantilaisten oli pakko myydä tavaransa kalliimmalla. Siinä sanotaan selvästi (huom.), ”että sellaista tapahtui, koska heidän oli kalleudella pakko ottaa korvaus siitä, minkä he aiemmin olivat saaneet runsaudella, sillä suola, jota aiemmin oli käytetty painolastina, ei enää kattanut mitään osaa rahtikuluista”. Lisäksi, sen jälkeen kun ruotsalaisille annettiin tällä asetuksella mahdollisuus kor­vata laiva­telakoilla kärsimänsä tappiot korkeammilla rahtimaksuilla, kuten edellä on todistettu, kukaan ei voinut estää niitä ulkomaalaisia, jotka näkivät sen kannattavaksi, käyttämästä samoja kalliita rahtimaksuja hyväkseen omissa rahtikuljetuksissaan.

Esimerkiksi, jos Ruotsi ehkäistäkseen maanviljelijöidensä kärsimiä tappioita kykenisi säädösten avulla, vaikkei sitä selvin sanoin ilmaistaisikaan, korottamaan viljan hintaa yhdellä plootulla tynnyriltä, ja jos ostetun viljan kulutus olisi koko valtakunnassa miljoona tynnyriä, mistä puolet olisi ulkomaalaisten myymää ja puolet Ruotsin kansalaisten, eikö ostajia täten verotettaisi kuusi miljoonaa kuparitaaleria enemmän kuin aiemmin. Tästä siirtyisi ulkomaalaisille kolme miljoonaa, joihin nämä eivät olisi koskaan päässeet muuten käsiksi kuin ainoastaan oman maatalouden auttamiseksi tarkoitetun säädöksen nojalla.

Kuninkaallinen kauppakollegio itse sanoo kirjeessään kuninkaalliselle majesteetille 30. lokakuuta, ”että ulkomaalaiset ovat myyneet suolaa Ruotsissa viimeksi kuluneina vuosina hyvin halvalla,77 alemmilla hinnoilla kuin ne, joita ruotsalaiset kauppiaat ovat itse vaatineet, eli muukalaiset ovat tuoneet tänne paljon suolaa pelkkää rahtimaksua vastaan, kun meidän omiemme on sitä vastoin rahdin lisäksi saatava kohtuullinen voitto itse lastista”14. Millä tavoin tuoteplakaatti silloin hillitsisi ulkomaalaisten kalliita hintoja? Kuinka tämä sama tuoteplakaatti silloin voisi pakottaa heidät alhaisempiin rahtimaksuihin? Ja millä tavalla he painostivat meitä silloin, kun he antoivat meille kevyemmät rahtimaksut, tappelivat raudastamme vuosina 1723 ja 1724 Skeppsbrolla ja maksoivat siitä paljon yli käyvän hinnan? Eivätkö kriitikon kysymykset tästä aiheesta sivulla 19 ole silloin täysin vastoin kaikkia kauppaperiaatteita ja päivänselvää kokemusta?

Ja mitä taas tulee jo kuningas Kustaa Adolfin aikanaan perustamaan yleiseen kauppakomppaniaan15, johon kriitikko viittaa, niin se perustui täysin siihen kauppajärjestelmään, joka omaksuttiin jo kuningas Kustaa I:n aikoina ulkomaalaisten pitämiseksi poissa valtakunnan satamista. Tämän järjestelmän perusta ja sitä liikuttavat voimat on selvitetty perinpohjin jäljempänä. Kansakunta on niin täysin vakuuttunut siitä, mitä hyötyä tai vahinkoa valtakunta yleensä on saanut useimmista perustetuista kauppa-, kupari-, terva-, suola- ja rautakomppanioista ja -konttoreista, vaikka mielelläni haluan myöntää, että ne ovat olleet tietylle väelle ja tietyille ihmisille tuottoisimpia elinkeinoja, joita Ruotsissa on koskaan ollut.

Valtakunta oli Kustaa I:n aikana kaukana nykyisestä kurjuudesta, kun silloin oli sekä kansaa, ruokaa että rahaa enemmän kuin nyt, ja vaikka voimme etsiä ja keksiä syitä tähän kuinka paljon tahansa, ei silti mikään ole vaikuttanut tähän niin keskeisesti kuin se pakko, jonka alaiseksi kauppamme ja elinkeinomme tällä välin joutuivat. Niin kauan kuin Ruotsia ei koske se, mitä Hübner sanoo teoksessaan Vollständige Geographie Hollannista: ”Ylipäänsä hallintoa harjoitetaan hyvin lempeästi, ja huomatkaa, pääasiassa katsotaan vain, että jokaisella olisi mahdollisuus työskennellä ja ansaita leipänsä”16, on lähes mahdotonta pelastaa isänmaa köyhyydeltä ja maastamuutolta edes millään niistä tempuista, joita nokkelimmat aivot voivat keksiä.78

Olemme kuitenkin jo korjailleet tätä liian pitkään, kuten eukko teki lapsen jalalle17.


  1. ”että ulkomaalaiset ovat ... voitto itse lastista”: Lainaus asiakirjasta Kommerskollegium till Kungl. Maj:t 30.10.1724, Kommerskollegiets utgående diarier 1724, C II aa:40, Kommerskollegiets huvudarkiv, SRA.
  2. yleiseen kauppakomppaniaan: Vuonna 1626 perustettu Swea rikes general-handels-kompani (ns. Söderkompaniet), jolla oli yksinoikeus kauppaan Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa.
  3. ”Ylipäänsä hallintoa ... ja ansaita leipänsä”: sitaatti teoksesta Johann Hübner, Johann Hübners Vollständige Geographie. Theil 1, Von Europa, Portugall, Spanien, Frankreich, Engelland, Schottland, Irrland, Niederland, Schweiz und Italien (1730), s. 482
  4. kuten eukko teki lapsen jalalle: Alkutekstissä viitataan ilmaisuun jämka barnfoten, jonka taustalla on tarina eukosta, joka hyvää tarkoittaen alituisesti korjasi lapsen vääntyneen jalan asentoa kunnes jalka vioittui täydellisesti. Hyvät pyrkimykset voivat johtaa täysin vastakkaiseen lopputulokseen.

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: