Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 16

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 16

Ruotsi on ikimuistoisista ajoista lähtien rajoittanut kauppaansa. Jo vuonna 1303 asetettiin kielto viljan maastaviennille1, mikä toi välittömästi mukanaan puutteen. Kuningas Erik XIII:n2 aikaan toteutetiin ensimmäinen kaupan luokittelu. Vuonna 1420 kiellettiin kauppa laittomissa satamissa. Vuonna 1444 kuningas Kristoffer uudisti tämän kiellon ja edelleen vuonna 1461 Kristian3 erityisesti estääkseen tullien25 kavaltamisen, mutta vuonna 1491 valtaneuvokset päättivät kypsän harkinnan jälkeen, että Lyypekin kaupasta oli valtakunnalle paljon etuja4. Vuonna 1463 kauppaedustajia kiellettiin harjoittamasta maakauppaa5 eli toisin sanoen palvelemasta maata ja tulemasta samalla itse palvelluiksi.

Sten Sture nuorempi rajoitti vuonna 15026 muutamien pikkukaupunkien ulkomaankauppaa Tukholman eduksi vahvistaakseen valtakunnanhoitajuutensa ja tehdäkseen mieliksi Tukholman kaupungille, jonka myötämielisyydestä hänen hallintonsa suurelta osalta riippui. Ulkomaalaisten valtakunnassa harjoittaman kaupan mustamaalaamiseen saatiin syy ulkopoliittisten seikkojen sekä lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun, vuonna 1523 kruunulle 68 681 Lyypekin markan velat aiheuttaneen liiton7 takia. Tämän velan vuoksi Kustaa I:n oli pakko myydä pois alamaistensa kauppavapaus, eikä liitto voinutkaan olla kauaa voimassa. Rajoitukset seurasivat toisiaan seuraavina aikakausina, ja niistä erityisesti vuosien 1617 ja 1673 kauppa-asetukset8 sekä ulkomaisia kauppaedustajia koskeva päätös 28. huhtikuuta 16879, kuten myös toinen vuodelta 169910, olivat arveluttavimmat. Niillä oli tässä asiayhteydessä niin valitettava vaikutus, ettei niitä voitu panna toimeen aiheuttamatta maan ja Bergslagenin rappiota ja kaupan lamautumista.

Vaikkei niitä säädöksiä noudatettukaan, ne sulkivat tästäkin huolimatta ulos suuren osan tavaroidemme ulkomaisista ostajista. Harvojen jäljellejääneiden toimintaa rajoitettiin ja vaarannettiin, minkä takia kaupan suonet tukkeutuivat ja liiketoiminta ja sen mukana kaikki tuotantoalat saivat vaikean iskun.

Meidän kauppiaittemme täytyi silloin itse viedä tuotteemme maasta, aina­kin suurimman osan niistä. Aikaisemmin heillä oli ollut oikeus vapaasti valita, tekivätkö sen itse vai eivät. He saivat kyllä itse ansioikseen rahdit, mitä he niin kovin kaipasivat, mutta tämä osoittautui myös miltei ainoaksi maksuksi, jonka he saivat ulkomaalaisilta. Nämä näet tulivat silloin kykeneviksi määrittämään hinnan, osittain sen perusteella, miten tukalaan asemaan ulkomaalaiset näkivät kauppiaittemme tavaroineen joutuvan heidän näin saavuttuaan vieraaseen satamaan, ja osittain myös sen johdosta, että kauppiaidemme tuottajille maksamat hinnat olivat alentuneet, mitä ulkomaalaiset kaikkina aikoina ovat niin hyvin osanneet käyttää hyväkseen.26

Tapulikauppiaittemme täytyi siksi kääntyä toisaalle ja hankkia voittonsa kansalaisilta matalan raudan ostohinnan ja kalliiden suolan ja viljan myynti­hintojen kautta. Näin ruukinomistajilla oli edessä köyhtyminen, eivätkä he voineet muuta kuin turvautua kauppiaisiin, joilla tuolloin oli paras kyky antaa luottoa, sekä asettaa tuotantonsa ja omistuksensa pantiksi. Ruukinomistajien velkojen kasvettua vuodesta toiseen he eivät voineet enää kuin huokaista ja jättää hyvästit esi-isiensä kiinteistöille.

Valtakunnan ja kansakunnan kannalta olisi vielä ollut jonkinlainen lohtu, jos kauppiaamme todellakin olisivat voittaneet sen, mitä toiset olivat menettäneet, koska silloin omaisuus olisi kuitenkin heidän ja samalla valtakunnan, mutta kuten äskettäin sanoin, myös heidän oman voittonsa täytyi jäädä vaatimattomaksi niin kauan kun he voivat saada sen kansalaisilta, mutta se kutistui vielä pienemmäksi, kun nämä sortuivat. Tämän takia kauppiaat joutuivat lopulta turvautumaan ulkomaalaisiin saadakseen ne pääomat, jotka he itse ennen olivat ennakkomaksuina antaneet ruukinomistajien käsiin, mistä ei voinut seurata muuta kuin että omaisuudet todellakin joutuivat muukalaisille, vaikkakin ruotsalaisen nimen alla.


  1. kielto viljan maastaviennille: Chydeniuksen tiedot ovat mahdollisesti peräisin Olof von Dalinin teoksesta Svea rikes historia ifrån dess begynnelse til wåra tider. Andre delen, som innehåller påfviska tiden (1750), jonka s. 338 Dalin kuvailee 1303 säädettyä elintarvikkeiden vientikieltoa.
  2. Kuningas Erik XIII:n: Erik Pommerilaisen
  3. Vuonna 1420 kiellettiin ... vuonna 1461 Kristian: Jo Magnus Erikssonin kaupunkilain mukaan kaupankäynnin piti tapahtua kaupungeissa. Kielto käydä kauppaa ”laittomissa” eli maaseudun satamissa uudistettiin 1400-luvulla useaan otteeseen. Chydeniuksen lähteenä on ilmeisesti Anders Botinin teos Utkast till svenska folkets historia. Sjätte tid-hvarfvet [del 4] (1764), s. 617. Vuosiluku 1461 viittaa luultavasti Kristian I:n tuona vuonna Tukholmalle osoittamaan privilegiokirjeeseen. Ks. Nils Herlitz (red.), Privilegier, resolutioner och förord­ningar för Sveriges städer. D. 1, (1251–1523) (1927), s. 151.
  4. 1491 valtaneuvokset ... valtakunnalle paljon etuja: Viittaa Täljen herrainpäivien päätökseen, jolla perustettiin vapaamarkkinoita useisiin kaupunkeihin.
  5. kiellettiin harjoittamasta maakauppaa: Viitataan Kristian I:n kirjeeseen 17.10.1463. Ks. Herlitz, Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, s. 158.
  6. Sten Sture rajoitti vuonna 1502: Viitataan Sten Sturen kirjeeseen 10.8.1502. Alkutekstissä on virheellisesti vuosiluku 1520. .
  7. lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun ... liiton: Kustaa I (Vaasa) sai 1522 Lyypekin sitoutumaan taloudellisen tuen antamiseen johtamalleen kapinaliikkeelle. Vastikkeeksi lyypekkiläisille kauppiaille myönnettiin tullivapaus Ruotsissa, minkä lisäksi ruotsalaiset sitoutuivat käymään kauppaa pelkästään Itämeren alueella, jolloin Juutinrauman kautta kulkeva ulkomaankauppa jäi Lyypekin yksinoikeudeksi.
  8. 1617 ja 1673 kauppa-asetukset: Viitataan asetuksiin Ordinantie, huruledes kiöphandelen af rijksens inbyggiare så wäl som fremmande drifwas skal. Giordt i Upsala, then 12. Octobris, åhr 1617 ja Kongl may:tz handels-ordinantie, hwar effter alla the, som medh handel och wandel umgås, hafwe sigh at effterrätta 21.3.1673.
  9. päätös 28. huhtikuuta 1687: Kongl. maij:ts nådige resolution och förklaring öfwer dhe främmande handelsmäns och expediters inlagde supplication, sampt bärgmästare och rådhz där emoot underdånigst gifne förklaring, angående contributioners erläggiande, sampt dhe främmandes handels frijhet. Gifwen Stockholm 28.4.1687
  10. toinen vuodelta 1699: Kongl. Maj:ts plakat och påbud, angående bruks-förvaltare, att de skola försälja deras järn till stapel-stads borgare 25.11.1699

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Alkukieli

§. 16.

Swerige har från urminnes tider tilbaka begynt, at inskränka sin Handel. 1303 utfärdades redan et Förbud emot Spannemåls utförsel,11 som hade omedelbarligen brist i följe med sig. I Konung Eric den XIII:des12 tid gjordes den första Classification i Handelen.13 1420 förböds Handel i olaga Hamnar. 1444 förnyades det samma af Konung Christopher, och ytterligare 1461 af Christian,14 i synnerhet, at hindra Tullens för25snillande; men 1491 fant Riksens Råd, efter mognaste öfwerläggning, at Riket af de Lübskas Handel hade mycken förmon.15 1463 förböds köpswänner,16 at idka landsköp,17 eller som war det samma, at betjena landet, och blifwa sjelfwe tillika betjente.

Sten Sture den yngre, til at befästa sitt Riks-Förestånderskap, och at göra Stockholms Stad til wiljes, af hwilkens wälbehag hans Regemente til en stor del berodde, inskränkte år 152018 några små Städers utländska Handel, til Stockholms upkomst; men igenom en Ministeriel-orsak,19 och det med Lübeckarne år 1522 ingångna förbund,20 som 1523 åsamkat Kronan en skuld af 68 681 Mark Lübsk, för hwilken Gustaf den I:sta nödgades sälja bårt sina undersåtares Handels-frihet, hwilket fördrag likwäl ej länge kunde äga bestånd, fick man anledning, at med de swartaste färgor afmåla den Handel, som af utlänningar i Riket idkades; därföre fölgde den ena inskränkningen på den andra i de följande Tide-hwarfwen, bland ­hwilka Handels-Ordinantierna af 1617, 167321 och Resolutionen angående främmande Expediter af den 28 April 1687,22 samt en annan af 1699,23 i synnerhet woro de eftertänkeligaste, hwilka i denna delen hade en så bedröfwelig werkan, at de, utan Landets och Bärgslagens undergång och Stagnation i Handelen, ej kunde werkställas.

Desse författningar, ehuru de icke rätt blefwo efterlefde, utestängde icke dess mindre en stor del utländska afnämare24 af wåra Waror: de få, som ännu funnos, inskränktes och sattes i äfwentyr, hwarigenom Handels-­ådrorne tilstoppades, rörelsen fick en swår stöt, och alla tilwerkningar ­tillika med honom.

Wåra egna måste då sjelfwe exportera, åtminstone det mästa, som tilförene allenast stod i deras frihet. De fingo wäl sjelfwe förtjena frakten, som de så högt längtade efter; men det blef ock nästan det enda, som de fingo af utlänningen; ty han blef då satt i stånd, at commendera25 priset, dels efter den förlägenhet han såg wåra Handlande skulle råka uti med sin Wara, då de woro komne därmed i främmande Hamn: dels ock i anseende til deras nedsatte inköp utur första handen, hwaraf utlänningen i alla tider så wäl wetat betjena sig.26

Wåra Stapel-handlande måste således wända sig åt andra sidan, hämta sin winst af Medborgare, genom de låga Järn-prisen och dyra Salt- och Spannemåls köpen, hwarigenom Bruks-ägare ej annat kunde, än utarmas, och anlita de Handlande, som då ägde mästa styrkan om förlager,26 sätta sina tilwerkningar och ägendomar i pant, och efter årligt fördjupande i skuld, sucka och wända ryggen til sina Förfäders fastigheter.

Härwid wore ännu någon tröst för Riket och Nation, om wåra Handlande werkeligen hade wunnit, hwad de andre förlorat; ty då wore likwäl ägendomen deras, och med det samma Rikets; men som jag nyss sade, måste ock deras egen winst blifwa måttelig, så länge de kunde få den af Medborgare; men än mindre då de föllo undan,27 hwarföre de Handlande blefwo omsider nödsakade, at anlita utlänningen om de förlager, som de sjelfwe förut stuckit i Bruks-ägares händer, hwaraf ej annat kunde hända, än at ägendomen werkeligen hörde Främmande til, fast under et Swenskt namn.


  1. et Förbud emot Spannemåls utförsel: Chydenius uppgift härstammar möjligen från Olof von Dalins verk Svea rikes historia ifrån dess begynnelse til wåra tider. Andre delen, som innehåller påfviska tiden, (1750), där von Dalin (s. 338) beskriver exportförbudet på livsmedel 1303. Se även Källan.
  2. Eric den XIII:des: Erik av Pommern
  3. Classification i Handelen: rangordning av handelsgrenarna
  4. 1420 förböds Handel i olaga Hamnar ... af Christian: Att handeln skulle äga rum i städerna fastslogs redan i Magnus Erikssons stadslag. Förbudet att idka handel i olagliga landsorts­hamnar förnyades flera gånger under 1400-talet. Chydenius har troligtvis hämtat sina uppgifter ur Anders Botins verk, Utkast till svenska folkets historia. Sjätte tid-hvarfvet [del 4] (1764), s. 617. Årtalet 1461 syftar sannolikt på Kristian I:s privilegiebrev till Stockholm samma år. Se Nils Herlitz (red.), Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, (1251–1523) (1927), s. 151.
  5. 1491 fant Riksens Råd ... mycken förmon: åsyftar beslutet vid herredagen i Tälje genom vilket frimarknader grundades i flera städer
  6. 1463 förböds köpswänner: Åsyftar Kristian I:s brev 17.10.1463. Se Herlitz, Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, s. 158.
  7. lanthandel
  8. Sten Sture den yngre ... inskränkte år 1520: Åsyftar Sten Stures brev 10.8.1502. Här finns ett tryckfel, det rätta årtalet är 1502. Se även § 60.
  9. utrikespolitisk orsak
  10. med Lübeckarne år 1522 ingångna förbund: Gustav I (Vasa) lyckades övertala Lübeck att ekonomiskt stödja den motståndsrörelse han ledde. I gengäld beviljades köpmännen i Lübeck tullfrihet i Sverige och svenskarna förband sig till att enbart idka handel inom Östersjön. Lübeckarna fick med andra ord monopol på utrikeshandeln via Öresund.
  11. Handels-Ordinantierna af 1617, 1673: Åsyftar Ordinantie, huruledes kiöphandelen af rijksens inbyggiare så wäl som fremmande drifwas skal. Giordt i Upsala, then 12. octobris, åhr 1617 och Kongl. may:tz handels-ordinantie, hwar effter alla the, som medh handel och wandel umgås, hafwe sigh at effterrätta 21.3.1673.
  12. Resolutionen angående främmande Expediter af den 28 April 1687: Åsyftar Kongl. maij:ts nådige resolution och för­klaring öfwer dhe främmande handelsmäns och expediters inlagde supplication, sampt bärgmästare och rådhz där emoot underdånigst gifne förklaring, angående contributioners erläggiande, sampt dhe främmandes handels frijhet. Gifwen Stockholm 28.4.1687
  13. en annan af 1699: Åsyftar Kongl. Maj:ts plakat och påbud, angående bruks-förvaltare, att de skola försälja deras järn till stapel-stads borgare 25.11.1699
  14. uppköpare
  15. bestämma
  16. kapital
  17. då de föllo undan: då medborgarna och bruksägarna inte längre klarade av situationen

Suomi

§ 16

Ruotsi on ikimuistoisista ajoista lähtien rajoittanut kauppaansa. Jo vuonna 1303 asetettiin kielto viljan maastaviennille28, mikä toi välittömästi mukanaan puutteen. Kuningas Erik XIII:n29 aikaan toteutetiin ensimmäinen kaupan luokittelu. Vuonna 1420 kiellettiin kauppa laittomissa satamissa. Vuonna 1444 kuningas Kristoffer uudisti tämän kiellon ja edelleen vuonna 1461 Kristian30 erityisesti estääkseen tullien25 kavaltamisen, mutta vuonna 1491 valtaneuvokset päättivät kypsän harkinnan jälkeen, että Lyypekin kaupasta oli valtakunnalle paljon etuja31. Vuonna 1463 kauppaedustajia kiellettiin harjoittamasta maakauppaa32 eli toisin sanoen palvelemasta maata ja tulemasta samalla itse palvelluiksi.

Sten Sture nuorempi rajoitti vuonna 150233 muutamien pikkukaupunkien ulkomaankauppaa Tukholman eduksi vahvistaakseen valtakunnanhoitajuutensa ja tehdäkseen mieliksi Tukholman kaupungille, jonka myötämielisyydestä hänen hallintonsa suurelta osalta riippui. Ulkomaalaisten valtakunnassa harjoittaman kaupan mustamaalaamiseen saatiin syy ulkopoliittisten seikkojen sekä lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun, vuonna 1523 kruunulle 68 681 Lyypekin markan velat aiheuttaneen liiton34 takia. Tämän velan vuoksi Kustaa I:n oli pakko myydä pois alamaistensa kauppavapaus, eikä liitto voinutkaan olla kauaa voimassa. Rajoitukset seurasivat toisiaan seuraavina aikakausina, ja niistä erityisesti vuosien 1617 ja 1673 kauppa-asetukset35 sekä ulkomaisia kauppaedustajia koskeva päätös 28. huhtikuuta 168736, kuten myös toinen vuodelta 169937, olivat arveluttavimmat. Niillä oli tässä asiayhteydessä niin valitettava vaikutus, ettei niitä voitu panna toimeen aiheuttamatta maan ja Bergslagenin rappiota ja kaupan lamautumista.

Vaikkei niitä säädöksiä noudatettukaan, ne sulkivat tästäkin huolimatta ulos suuren osan tavaroidemme ulkomaisista ostajista. Harvojen jäljellejääneiden toimintaa rajoitettiin ja vaarannettiin, minkä takia kaupan suonet tukkeutuivat ja liiketoiminta ja sen mukana kaikki tuotantoalat saivat vaikean iskun.

Meidän kauppiaittemme täytyi silloin itse viedä tuotteemme maasta, aina­kin suurimman osan niistä. Aikaisemmin heillä oli ollut oikeus vapaasti valita, tekivätkö sen itse vai eivät. He saivat kyllä itse ansioikseen rahdit, mitä he niin kovin kaipasivat, mutta tämä osoittautui myös miltei ainoaksi maksuksi, jonka he saivat ulkomaalaisilta. Nämä näet tulivat silloin kykeneviksi määrittämään hinnan, osittain sen perusteella, miten tukalaan asemaan ulkomaalaiset näkivät kauppiaittemme tavaroineen joutuvan heidän näin saavuttuaan vieraaseen satamaan, ja osittain myös sen johdosta, että kauppiaidemme tuottajille maksamat hinnat olivat alentuneet, mitä ulkomaalaiset kaikkina aikoina ovat niin hyvin osanneet käyttää hyväkseen.26

Tapulikauppiaittemme täytyi siksi kääntyä toisaalle ja hankkia voittonsa kansalaisilta matalan raudan ostohinnan ja kalliiden suolan ja viljan myynti­hintojen kautta. Näin ruukinomistajilla oli edessä köyhtyminen, eivätkä he voineet muuta kuin turvautua kauppiaisiin, joilla tuolloin oli paras kyky antaa luottoa, sekä asettaa tuotantonsa ja omistuksensa pantiksi. Ruukinomistajien velkojen kasvettua vuodesta toiseen he eivät voineet enää kuin huokaista ja jättää hyvästit esi-isiensä kiinteistöille.

Valtakunnan ja kansakunnan kannalta olisi vielä ollut jonkinlainen lohtu, jos kauppiaamme todellakin olisivat voittaneet sen, mitä toiset olivat menettäneet, koska silloin omaisuus olisi kuitenkin heidän ja samalla valtakunnan, mutta kuten äskettäin sanoin, myös heidän oman voittonsa täytyi jäädä vaatimattomaksi niin kauan kun he voivat saada sen kansalaisilta, mutta se kutistui vielä pienemmäksi, kun nämä sortuivat. Tämän takia kauppiaat joutuivat lopulta turvautumaan ulkomaalaisiin saadakseen ne pääomat, jotka he itse ennen olivat ennakkomaksuina antaneet ruukinomistajien käsiin, mistä ei voinut seurata muuta kuin että omaisuudet todellakin joutuivat muukalaisille, vaikkakin ruotsalaisen nimen alla.


  1. kielto viljan maastaviennille: Chydeniuksen tiedot ovat mahdollisesti peräisin Olof von Dalinin teoksesta Svea rikes historia ifrån dess begynnelse til wåra tider. Andre delen, som innehåller påfviska tiden (1750), jonka s. 338 Dalin kuvailee 1303 säädettyä elintarvikkeiden vientikieltoa.
  2. Kuningas Erik XIII:n: Erik Pommerilaisen
  3. Vuonna 1420 kiellettiin ... vuonna 1461 Kristian: Jo Magnus Erikssonin kaupunkilain mukaan kaupankäynnin piti tapahtua kaupungeissa. Kielto käydä kauppaa ”laittomissa” eli maaseudun satamissa uudistettiin 1400-luvulla useaan otteeseen. Chydeniuksen lähteenä on ilmeisesti Anders Botinin teos Utkast till svenska folkets historia. Sjätte tid-hvarfvet [del 4] (1764), s. 617. Vuosiluku 1461 viittaa luultavasti Kristian I:n tuona vuonna Tukholmalle osoittamaan privilegiokirjeeseen. Ks. Nils Herlitz (red.), Privilegier, resolutioner och förord­ningar för Sveriges städer. D. 1, (1251–1523) (1927), s. 151.
  4. 1491 valtaneuvokset ... valtakunnalle paljon etuja: Viittaa Täljen herrainpäivien päätökseen, jolla perustettiin vapaamarkkinoita useisiin kaupunkeihin.
  5. kiellettiin harjoittamasta maakauppaa: Viitataan Kristian I:n kirjeeseen 17.10.1463. Ks. Herlitz, Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, s. 158.
  6. Sten Sture rajoitti vuonna 1502: Viitataan Sten Sturen kirjeeseen 10.8.1502. Alkutekstissä on virheellisesti vuosiluku 1520. .
  7. lyypekkiläisten kanssa vuonna 1522 solmitun ... liiton: Kustaa I (Vaasa) sai 1522 Lyypekin sitoutumaan taloudellisen tuen antamiseen johtamalleen kapinaliikkeelle. Vastikkeeksi lyypekkiläisille kauppiaille myönnettiin tullivapaus Ruotsissa, minkä lisäksi ruotsalaiset sitoutuivat käymään kauppaa pelkästään Itämeren alueella, jolloin Juutinrauman kautta kulkeva ulkomaankauppa jäi Lyypekin yksinoikeudeksi.
  8. 1617 ja 1673 kauppa-asetukset: Viitataan asetuksiin Ordinantie, huruledes kiöphandelen af rijksens inbyggiare så wäl som fremmande drifwas skal. Giordt i Upsala, then 12. Octobris, åhr 1617 ja Kongl may:tz handels-ordinantie, hwar effter alla the, som medh handel och wandel umgås, hafwe sigh at effterrätta 21.3.1673.
  9. päätös 28. huhtikuuta 1687: Kongl. maij:ts nådige resolution och förklaring öfwer dhe främmande handelsmäns och expediters inlagde supplication, sampt bärgmästare och rådhz där emoot underdånigst gifne förklaring, angående contributioners erläggiande, sampt dhe främmandes handels frijhet. Gifwen Stockholm 28.4.1687
  10. toinen vuodelta 1699: Kongl. Maj:ts plakat och påbud, angående bruks-förvaltare, att de skola försälja deras järn till stapel-stads borgare 25.11.1699

Englanti

Unfortunately this content isn't available in English

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: