Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 51
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 53
§ 52
Koska näiden lisäksi on muita, jotka tunnistavat monopolit raudan alihinnan syyksi, mutta eivät katso niiden johtuvan ulkomaalaisten poissulkemisesta vaan pelkästään pankkilainoista, haluan myös heidän takiansa muistuttaa: 1) Että liitteenä olevassa muistiossa1 jo vuoden 1723 valtiopäivillä osoitettiin selkeästi, kuinka ulossulkemisella väistämättä olisi tällainen vaikutus. 2) Että raudan hinnat olivat jo kauan ennen pankkilainoja, joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 17352, selkeästi laskeneet suhteessa saman tavaran arvoon vuonna 1724, sillä se oli vuonna 1724 57–64 taaleria kippunnalta, vuonna 1729 40–50 taaleria ja vuosina 1734–1735 40–49 taaleria. 3) Että kirjeessään maistraatille vuonna 17243 Tukholman kauppiaat osoittavat nimenomaan, että juuri asiamiehet ja muut salakauppiaat pitivät raudan hinnan korkeana ja että sulkemalla nämä ulos he katsoivat saavuttavansa päämääränsä eli kyvyn määrätä raudan hinta. 4) Kuinka omat kauppiaamme olisivat vuonna 1735 ja seuranneina vuosina voineet käyttää pankkilainoja Bergslagenin turmioksi, jos ulkomaiset asiamiehet ja salakauppiaat heidän ohellaan olisivat saaneet luotottaa Bergslagenia? 5) Että raudan hinta vuosina 1742 ja 1743, 7–8 vuotta pankkilainojen avaamisen jälkeen, oli 40–48 kuparitaaleria kippunnalta ja siten tuskin matalampi kuin edellisinä vuosina, kun lainoja ei vielä myönnetty. 6) Että ne vuosina 1723–1726 annetut säädökset ulkomaisista asiamiehistä, tuoteplakaatista ja sen selityksistä ynnä muusta ohjasivat tietenkin väistämättä kaupan harvoihin käsiin ja tuottivat siten monopoleja. 7) Että luotottajia oli tämän johdosta harvassa jo pitkään ennen vuotta 1735, koska he muuten eivät olisi kyenneet heti seuraavana vuonna pudottamaan raudan hintaa 36–49 taaleriin.
Kaikesta tästä nähdään siis, etteivät pankkilainat olleet kauppajärjestelmässämme ensimmäinen paha Bergslagenin ja valtakunnan turmioksi, vaan sitä täytyy etsiä kauan ennen tuota aikaa ilmestyneistä säädöksistä ja kauppaelinkeinomme rajoituksista, joita ilman eivät vain pankkilainat, vaan myös kaikki rauta-, suola- ja vaihtokonttorit ynnä muut olisivat käyneet tarpeettomiksi. Nämä eivät ole muuta kuin keinotekoisia monopoleja niiden monopolien estämiseksi, joille olemme itse pedanneet tien, ja näiden parannuskeinojen paraskaan mahdollinen vaikutus, olettaen, että niitä on hallinnoitu parhaalla tavalla, ei koskaan ole muuta kuin vain oireita lievittävä.
Tarkkaavainen lukijani! Älä kiirehdi vauhdilla tämän ohi, sillä tästä riippuu yhteisömme pelastus. Ellemme ole yksimielisiä onnettomuutemme syystä, ajattelemme väistämättä eri tavoin myös apukeinoista.
Jos pääsyy surkeuteemme on yksin pankkilainoissa, niin onneton kauppa- ja finanssitilanteemme parannetaan pääasiallisesti lakkauttamalla lainat, mutta jos syy on talouslainsäädännössämme ja monopolistiselle perustalle rakennetussa liiketoiminnassa, niissä täytyy tapahtua jokin olennainen muutos, ellemme halua lainojen lakkauttamisen jälkeen pysyä samanlaisessa tai jopa pahemmassa rahapulassa kuin missä olimme ennen sitä. Olen pyrkinyt todistamaan tätä koskevan vilpittömän ajatukseni perustellusti ja siten tekemään sen sinulle käsitettäväksi.
Epäilen kaikkia keinotekoisia parannuskeinoja, sillä ne lankeavat ennemmin tai myöhemmin valtakunnan ja alamaisten maksettaviksi, ja vaikka minulla on hyvin vähän toivoa saada meidän aikanamme toteutetuksi jotain siitä, mistä kirjoitan, niin uskallan turvallisesti lyödä vetoa, ettei meitä voida koskaan auttaa ilman taloudenpitomme periaatteiden olennaista muuttamista. Jälkimaailma tulee kerran haudallamme puolueettomasti ratkaisemaan kiistamme, kun vallalla, ennakkoluuloilla ja maineella ei enää ole asiassa mitään merkitystä.
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 51
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 53
paikat: Bergslagen
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: