Previous Section: The National Gain, § 29
Next Section: The National Gain, § 31
§ 30
Whenever a new industry has been established in which people can be employed, it is believed that their output constitutes a profit for the nation, irrespective of whether that industry pays its workers adequately.
We consider that the people who are recruited to work there have not previously earned or been able to earn anything, even if someone who unfailingly made a living for himself and his family in his previous occupation, without begging or stealing,31 earned more than he does in the new one, where his income is barely sufficient for him alone, while his wife and children must roam the streets and live on the earnings of others.
It is quite advantageous for a people to conceive of new industries, as there may by chance be one among them that is more profitable than any of the earlier ones and that consequently increases the profit to the nation. But to keep an enterprise afloat by means of bounties or constraints on other citizens will always infallibly produce a loss to the nation.
The argument that more people can be supported if the trades multiply is quite inapplicable here, for it is in no way their number that increases the profit to the nation but solely the value of their output, even if it were only in a single trade. As long as land lies fallow, the ironworks lack workers and our workshops stand empty, efforts to establish even more trades are, in my view, superfluous.
This reminds me of the moral of Aesop’s fable1 about the dog that saw the reflection of a piece of meat in the water while it swam and lurched towards it, only to immediately lose the piece it had found in the butcher’s shop. By gaping to excess, he implies, one ends up with less.
Nor do I regard it as a valid argument that the work is often undertaken by people recruited from abroad. For if they have been attracted at a heavy public cost to work in a less profitable occupation, thousands of them would have come without the slightest expense to the state had they simply been freely allowed to support themselves as best they could, that is, to pursue the trade in which they would most increase the real profit to the nation.
Once foreigners have arrived, a sound polity demands that the best possible use should be made of their labour, and that infallibly happens in the trade that provides the greatest rewards for its practitioners32 but certainly not in those places where they have to be fed at the expense of the state and of the public. They spontaneously seek out the former but do not voluntarily remain in the latter except under coercion, and in the end their reward for immigrating will be poverty.
§. 30.
Så snart man upfunnit et nytt näringsfång, hwarmed människor kunna syslosättas, så tror man deras tilwerkning wara Nationnal winst, oacktadt samma näring icke nöjaktigt betalar sina arbetare.
Wi anse, at det folket, som tages därtil, tilförene ingen ting hade förtjänt, eller kunnat förtjena, då likwäl den, som utan at tigga eller stjäla, dragit fram sig och de sina ofelbart i sin förra31 handtering, förtjänt mera än i den nya, då inkomsten knapt förslår för honom allena, och hans hustru med sina barn måste släpas på gatorna och lefwa af andras förtjänst.
Det är ganska nyttigt för et folk, at uptänka några nya näringar, til äfwentyrs bland dem kunde träffas en mera lönande, än någon af de förra, som i följe däraf kunde öka den Nationnale winsten. Men at genom belöningar eller andra medborgares twång i längden drifwa et arbete, är altid en ofelbar förlust för Nationen.
Här gäller aldeles intet det swaret, at flere kunna lefwa, då näringarna ökas; ty det är aldeles intet deras antal som ökar winsten för en Nation, utan endast wärdet af tilwerkningarna, om det icke wore uti mera än en enda näring. Så länge jorden ligger i linda, Bruken sakna arbetare, och wåra werkstäder stå ledige, är bekymret om än flera handteringars drifwande i mitt tycke öfwerflödigt.
Härwid faller mig i minnet Æsopi2 Moral under sagan om Hunden, som wid simmandet såg skuggan af köttstycket i watnet och skulle taga därefter; men förlorade med det samma det han fått sig i Slagtare-boden. Den som gapar, säger han, efter mycket, mister hela stycket.3
Ej eller anser jag det skälet för fullgiltigt, at arbetet drifwes med införskrifna utlänningar. Ty hafwa de på publici dryga kostnad kunnat låckas in, at arbeta uti en mindre lönande näring, så hade de tusendetals, utan den minsta tunga4 för Republiken, flyttat in, allenast de fått frihet, at nära sig bäst de gittat, det är, at idka den handtering, där de mäst ökt Nations rätta winst.
Så snart utlänningar äro inkomna fordrar ju en sund Politie5, at göra sig bästa nyttan af deras arbete, och det sker ofelbart i den näring, som bäst lönar sina idkare;32 men ingalunda på de ställen, där de måste födas Staten och Publicum6 til last. Det förra söka de up sjelfwa, det senare blifwa de ej gerna wid, utan genom twång, och armod blifwer ändteligen där deras flyttnings-lön.
§ 30
Niin pian kuin on keksitty uusi elinkeinohaara, jolla ihmisiä voi työllistää, sen tuotannon luullaan olevan kansallista voittoa, vaikka alalla ei edes maksettaisi riittäviä palkkoja työntekijöille.
Luulemme, että tälle alalle otetut ihmiset eivät ole aikaisemmin ansainneet tai voineetkaan ansaita mitään, vaikka se, joka on aikaisemmassa elinkeinossa ilman kerjäläiseksi tai varkaaksi ryhtymistä ilmiselvästi kyennyt selviytymään perheineen,31 on ansainnut tuolloin enemmän. Nyt tulot riittävät hädin tuskin hänelle itselleen, ja hänen vaimonsa joutuu lapsineen raahautumaan pitkin katuja ja elämään muiden varassa.
Kansalle on hyvin hyödyllistä kehitellä uusia elinkeinoja, sillä sattumalta niistä voi löytyä jokin kaikkia vanhoja tuottoisampi, jolla voidaan lisätä kansallista voittoa. Mutta jos elinkeinoa pidetään käynnissä palkkioiden tai muihin kansalaisiin kohdistuvien pakkotoimien avulla, silloin on aina selkeästi kysymys kansallisesta tappiosta.
Tässä ei päde lainkaan se väittämä, että useammat saisivat elantonsa jos elinkeinoja lisättäisiin. Kansakunnan voitto ei näet suinkaan kasva elinkeinojen lukumäärän, vaan ainoastaan tuotosten arvon perusteella, saadaan se sitten vaikka vain yhdestä ainoasta elinkeinosta. Niin kauan kuin maa on kesannolla, ruukit ovat vailla työntekijöitä ja verstaamme ovat tyhjillään, on minun mielestäni turha kantaa huolta yhä useampien elinkeinojen harjoittamisesta.
Tässä muistuu mieleeni se moraaliopetus, jonka Aisopos antaa koirasadussaan. Koira näki uidessaan lihapalan varjon vedessä ja halusi sen palan suuhunsa, mutta pudotti samassa teurastajalta saamansa lihakimpaleen. Jos ahnehtii liikaa, menettää koko palan, Aisopos sanoo7.
En pidä liioin pätevänä sitäkään perustetta, että työt teetetään tänne hankitulla ulkomaalaisella työvoimalla. Kun heidät nyt on suurin julkisin kustannuksin saatu houkuteltua työskentelemään vähemmän tuottoisalle alalle, niin heitä olisi tullut tuhansittain ilman pienintäkään rasitusta valtakunnalle, kunhan he vain olisivat saaneet vapaasti hankkia elantonsa niin kuin parhaiten taitavat, toisin sanoen harjoittaa sitä tointa, jolla he eniten kasvattavat kansakunnan varsinaista voittoa.
Terve politiikkahan vaatii heti ulkomaalaisten tultua maahan ottamaan parhaan hyödyn heidän työstään, ja näin tapahtuu pettämättömän varmasti siinä elinkeinossa, joka tarjoaa parhaat edut harjoittajalleen.32 Näin ei käy lainkaan niillä aloilla, joilla työntekijöiden elatus koituu valtion ja yleisön kannettavaksi. Edellistä vaihtoehtoa he tavoittelevat itse, jälkimmäisen varaan he eivät jää mielellään, ellei ole pakko, ja köyhyys koituu siinä lopulta muuton palkaksi.
§ 30
Whenever a new industry has been established in which people can be employed, it is believed that their output constitutes a profit for the nation, irrespective of whether that industry pays its workers adequately.
We consider that the people who are recruited to work there have not previously earned or been able to earn anything, even if someone who unfailingly made a living for himself and his family in his previous occupation, without begging or stealing,31 earned more than he does in the new one, where his income is barely sufficient for him alone, while his wife and children must roam the streets and live on the earnings of others.
It is quite advantageous for a people to conceive of new industries, as there may by chance be one among them that is more profitable than any of the earlier ones and that consequently increases the profit to the nation. But to keep an enterprise afloat by means of bounties or constraints on other citizens will always infallibly produce a loss to the nation.
The argument that more people can be supported if the trades multiply is quite inapplicable here, for it is in no way their number that increases the profit to the nation but solely the value of their output, even if it were only in a single trade. As long as land lies fallow, the ironworks lack workers and our workshops stand empty, efforts to establish even more trades are, in my view, superfluous.
This reminds me of the moral of Aesop’s fable8 about the dog that saw the reflection of a piece of meat in the water while it swam and lurched towards it, only to immediately lose the piece it had found in the butcher’s shop. By gaping to excess, he implies, one ends up with less.
Nor do I regard it as a valid argument that the work is often undertaken by people recruited from abroad. For if they have been attracted at a heavy public cost to work in a less profitable occupation, thousands of them would have come without the slightest expense to the state had they simply been freely allowed to support themselves as best they could, that is, to pursue the trade in which they would most increase the real profit to the nation.
Once foreigners have arrived, a sound polity demands that the best possible use should be made of their labour, and that infallibly happens in the trade that provides the greatest rewards for its practitioners32 but certainly not in those places where they have to be fed at the expense of the state and of the public. They spontaneously seek out the former but do not voluntarily remain in the latter except under coercion, and in the end their reward for immigrating will be poverty.
§. 30.
Så snart man upfunnit et nytt näringsfång, hwarmed människor kunna syslosättas, så tror man deras tilwerkning wara Nationnal winst, oacktadt samma näring icke nöjaktigt betalar sina arbetare.
Wi anse, at det folket, som tages därtil, tilförene ingen ting hade förtjänt, eller kunnat förtjena, då likwäl den, som utan at tigga eller stjäla, dragit fram sig och de sina ofelbart i sin förra31 handtering, förtjänt mera än i den nya, då inkomsten knapt förslår för honom allena, och hans hustru med sina barn måste släpas på gatorna och lefwa af andras förtjänst.
Det är ganska nyttigt för et folk, at uptänka några nya näringar, til äfwentyrs bland dem kunde träffas en mera lönande, än någon af de förra, som i följe däraf kunde öka den Nationnale winsten. Men at genom belöningar eller andra medborgares twång i längden drifwa et arbete, är altid en ofelbar förlust för Nationen.
Här gäller aldeles intet det swaret, at flere kunna lefwa, då näringarna ökas; ty det är aldeles intet deras antal som ökar winsten för en Nation, utan endast wärdet af tilwerkningarna, om det icke wore uti mera än en enda näring. Så länge jorden ligger i linda, Bruken sakna arbetare, och wåra werkstäder stå ledige, är bekymret om än flera handteringars drifwande i mitt tycke öfwerflödigt.
Härwid faller mig i minnet Æsopi9 Moral under sagan om Hunden, som wid simmandet såg skuggan af köttstycket i watnet och skulle taga därefter; men förlorade med det samma det han fått sig i Slagtare-boden. Den som gapar, säger han, efter mycket, mister hela stycket.10
Ej eller anser jag det skälet för fullgiltigt, at arbetet drifwes med införskrifna utlänningar. Ty hafwa de på publici dryga kostnad kunnat låckas in, at arbeta uti en mindre lönande näring, så hade de tusendetals, utan den minsta tunga11 för Republiken, flyttat in, allenast de fått frihet, at nära sig bäst de gittat, det är, at idka den handtering, där de mäst ökt Nations rätta winst.
Så snart utlänningar äro inkomna fordrar ju en sund Politie12, at göra sig bästa nyttan af deras arbete, och det sker ofelbart i den näring, som bäst lönar sina idkare;32 men ingalunda på de ställen, där de måste födas Staten och Publicum13 til last. Det förra söka de up sjelfwa, det senare blifwa de ej gerna wid, utan genom twång, och armod blifwer ändteligen där deras flyttnings-lön.
§ 30
Niin pian kuin on keksitty uusi elinkeinohaara, jolla ihmisiä voi työllistää, sen tuotannon luullaan olevan kansallista voittoa, vaikka alalla ei edes maksettaisi riittäviä palkkoja työntekijöille.
Luulemme, että tälle alalle otetut ihmiset eivät ole aikaisemmin ansainneet tai voineetkaan ansaita mitään, vaikka se, joka on aikaisemmassa elinkeinossa ilman kerjäläiseksi tai varkaaksi ryhtymistä ilmiselvästi kyennyt selviytymään perheineen,31 on ansainnut tuolloin enemmän. Nyt tulot riittävät hädin tuskin hänelle itselleen, ja hänen vaimonsa joutuu lapsineen raahautumaan pitkin katuja ja elämään muiden varassa.
Kansalle on hyvin hyödyllistä kehitellä uusia elinkeinoja, sillä sattumalta niistä voi löytyä jokin kaikkia vanhoja tuottoisampi, jolla voidaan lisätä kansallista voittoa. Mutta jos elinkeinoa pidetään käynnissä palkkioiden tai muihin kansalaisiin kohdistuvien pakkotoimien avulla, silloin on aina selkeästi kysymys kansallisesta tappiosta.
Tässä ei päde lainkaan se väittämä, että useammat saisivat elantonsa jos elinkeinoja lisättäisiin. Kansakunnan voitto ei näet suinkaan kasva elinkeinojen lukumäärän, vaan ainoastaan tuotosten arvon perusteella, saadaan se sitten vaikka vain yhdestä ainoasta elinkeinosta. Niin kauan kuin maa on kesannolla, ruukit ovat vailla työntekijöitä ja verstaamme ovat tyhjillään, on minun mielestäni turha kantaa huolta yhä useampien elinkeinojen harjoittamisesta.
Tässä muistuu mieleeni se moraaliopetus, jonka Aisopos antaa koirasadussaan. Koira näki uidessaan lihapalan varjon vedessä ja halusi sen palan suuhunsa, mutta pudotti samassa teurastajalta saamansa lihakimpaleen. Jos ahnehtii liikaa, menettää koko palan, Aisopos sanoo14.
En pidä liioin pätevänä sitäkään perustetta, että työt teetetään tänne hankitulla ulkomaalaisella työvoimalla. Kun heidät nyt on suurin julkisin kustannuksin saatu houkuteltua työskentelemään vähemmän tuottoisalle alalle, niin heitä olisi tullut tuhansittain ilman pienintäkään rasitusta valtakunnalle, kunhan he vain olisivat saaneet vapaasti hankkia elantonsa niin kuin parhaiten taitavat, toisin sanoen harjoittaa sitä tointa, jolla he eniten kasvattavat kansakunnan varsinaista voittoa.
Terve politiikkahan vaatii heti ulkomaalaisten tultua maahan ottamaan parhaan hyödyn heidän työstään, ja näin tapahtuu pettämättömän varmasti siinä elinkeinossa, joka tarjoaa parhaat edut harjoittajalleen.32 Näin ei käy lainkaan niillä aloilla, joilla työntekijöiden elatus koituu valtion ja yleisön kannettavaksi. Edellistä vaihtoehtoa he tavoittelevat itse, jälkimmäisen varaan he eivät jää mielellään, ellei ole pakko, ja köyhyys koituu siinä lopulta muuton palkaksi.
§ 30
Whenever a new industry has been established in which people can be employed, it is believed that their output constitutes a profit for the nation, irrespective of whether that industry pays its workers adequately.
We consider that the people who are recruited to work there have not previously earned or been able to earn anything, even if someone who unfailingly made a living for himself and his family in his previous occupation, without begging or stealing,31 earned more than he does in the new one, where his income is barely sufficient for him alone, while his wife and children must roam the streets and live on the earnings of others.
It is quite advantageous for a people to conceive of new industries, as there may by chance be one among them that is more profitable than any of the earlier ones and that consequently increases the profit to the nation. But to keep an enterprise afloat by means of bounties or constraints on other citizens will always infallibly produce a loss to the nation.
The argument that more people can be supported if the trades multiply is quite inapplicable here, for it is in no way their number that increases the profit to the nation but solely the value of their output, even if it were only in a single trade. As long as land lies fallow, the ironworks lack workers and our workshops stand empty, efforts to establish even more trades are, in my view, superfluous.
This reminds me of the moral of Aesop’s fable15 about the dog that saw the reflection of a piece of meat in the water while it swam and lurched towards it, only to immediately lose the piece it had found in the butcher’s shop. By gaping to excess, he implies, one ends up with less.
Nor do I regard it as a valid argument that the work is often undertaken by people recruited from abroad. For if they have been attracted at a heavy public cost to work in a less profitable occupation, thousands of them would have come without the slightest expense to the state had they simply been freely allowed to support themselves as best they could, that is, to pursue the trade in which they would most increase the real profit to the nation.
Once foreigners have arrived, a sound polity demands that the best possible use should be made of their labour, and that infallibly happens in the trade that provides the greatest rewards for its practitioners32 but certainly not in those places where they have to be fed at the expense of the state and of the public. They spontaneously seek out the former but do not voluntarily remain in the latter except under coercion, and in the end their reward for immigrating will be poverty.
Previous Section: The National Gain, § 29
Next Section: The National Gain, § 31
Places:
Names: Aisopos
Biblical references:
Subjects: