Previous Section: The National Gain, § 22
Next Section: The National Gain, § 24
§ 23
Look! Here is the key to industriousness and profit. If the door to profit is opened by free enterprise and sales, every man will be fully employed within a few years; if that does not happen, however, the nation will inevitably, regardless of all other measures, become as drowsy as it was before and inclined to be sleepy in broad daylight.
Certainly there should be freedom, the reader will think, but not without order. One must carefully distinguish between urban and rural trades and not allow farmers to engage in other activities, thus causing agriculture to be neglected. Well said, truly in the fashion of our age! I would only, with the greatest respect, stipulate one thing, namely, that whoever assumes this despotic guardianship of the farmer and ties him exclusively to the soil will also, like a true father, take paternal care to see that he does not perish from hunger when agriculture fails to feed him and his children. If that is not feasible, I think it is more advisable to put the beast of burden out to pasture to seek its own food than to tie it to a post and leave it standing there unattended for a few weeks, for it is too late to learn a handicraft when there is no more food.24
To restrain trades in the countryside is to prevent the growth of the population and all rural improvement, and to ban handicrafts and commerce is to inhibit the enterprise of old towns and the development of new ones.
A skilled tanner settled in the country many mil from the nearest town and served the country people and persons of rank by expert leather-dressing; he was banned by the nearest market town from practising that handicraft there and was therefore ordered to move to the town. The system was fine, but he who was doing well in the country became a pauper in the town, and more than a thousand hides must therefore now be spoiled every year by bad treatment. That is hardly the way to increase the national profit.
§. 23.
Si! här är nyckelen til idoghet och winning. Öpnas dörren genom fri näring och afsättning til förtjenst, så är hwar man inom några år i full rörelse; men sker det icke blifwer Nationen, oaktadt alla andra anstalter1, ofelbart gespande, såsom förr, och sömnig om ljusa dagen.
Frihet, tänker min Läsare, bör wisst wara, men icke utan ordning. Man måste noga skilja imellan Stads- och Landtmanna näring, och icke låta Landtmannen få befatta sig med annat, at jordbruket därigenom försummas. Rätt wäl sagt, i synnerhet i wår tids smak! Et wille jag allenast wördsamast tillika förbehålla, näml. at den, som åtagit sig detta Despotiska förmynderskap för Landtmannen, och binder honom blott wid jorden, wille ock, då jordbruket ej kan föda honom och hans barn, såsom en rätt husfader, draga en faderlig försorg, at han icke af hunger förgås. Kan det ej ske, håller jag för rådeligare, at släppa arbets-öket2 löst på mullbetet3, at söka sjelf sin föda, än binda det fast wid en påla och lämna det at utan upsigt stå där i några weckor; ty det är försent, at lära slögda sedan maten är all4.24
At hindra näringar på landet, är at mota folkets tilwäxt och all upodling, och at förbjuda slögder och handel, är at minska gamla städers rörelse och nyas upkomst.
En kunnog Garfware satte sig ned på landet flera mil ifrån staden, och betjänte Allmogen och Stånds-personer, genom en god läder-beredning; han blef af nästa köpstad5 förbuden, at där idka detta handtwerk, och därföre anbefalt, at flytta i staden. Ordningen war god; men han, som mådde wäl på landet, blef i staden en uslinge6, och öfwer tusende hudar måste nu därföre skämmas bårt7 årligen af elakt bruk8. Ser man! ökar icke detta Nationnale winsten.
§ 23
Kas tässä on uutteruuden ja voiton avain! Jos avataan vapaiden elinkeinojen ja kaupan kautta pääsy ansioihin, ovat kaikki muutamassa vuodessa täydessä työn touhussa. Mutta ellei niin tapahdu, ja kaikista muista toimenpiteistä huolimatta, kansakunta jää varmasti entiseen tapaansa haukottelemaan unisena keskellä kirkasta päivää.
Vapauden pitää tietenkin vallita, mutta ei ilman järjestystä, lukijani ajattelee. On erotettava tarkoin kaupunkilaisten ja maamiesten elinkeinot, eikä maamiesten saa antaa tehdä muuta työtä jotta maanviljelys ei kärsisi. Erinomaisesti sanottu ja erityisesti aikamme maun mukaan! Vain yhden ehdon haluan kaikesta huolimatta kunnioittavimmin asettaa: se joka näin itsevaltaisesti holhoaa maamiestä ja sitoo hänet yksinomaan maahan, pitäköön myös oikean perheenisän tavoin isällistä huolta siitä, ettei viljelijä kuole nälkään, mikäli maanviljelys ei elätä häntä ja hänen lapsiaan. Ellei tähän pystytä, pidän viisaampana päästää työjuhta irti laitumelle etsimään itselleen syötävää, sen sijaan että se sidotaan kiinni paaluun ja jätetään muutamaksi viikoksi ilman valvontaa. Kun ruoka on lopussa, on myöhäistä opetella käsityöammatteja.24
Jos maaseudun elinkeinoja rajoitetaan, sillä estetään väestön kasvu ja kaikki uudisraivaus, ja jos käsityöt ja kaupankäynti kielletään, vähennetään vanhojen kaupunkien liiketoimintaa, samoin uusien kaupunkien syntyä.
Muuan taitava nahkuri asettui maaseudulle usean peninkulman päähän kaupungista ja palveli rahvasta ja säätyläisiä valmistamalla hyviä nahkoja. Lähin maakaupunki kielsi häntä harjoittamasta tätä ammattia maaseudulla ja käski hänen muuttaa kaupunkiin. Järjestys oli hyvä, mutta kun nahkuri oli voinut hyvin maalla, kaupungissa hänestä tuli kurja surkimus, ja joka vuosi toistatuhatta nahkaa menee pilalle kehnon käsittelyn vuoksi. Siinä nähdään etteikö tällainen kasvatakin kansallista voittoa!
§ 23
Look! Here is the key to industriousness and profit. If the door to profit is opened by free enterprise and sales, every man will be fully employed within a few years; if that does not happen, however, the nation will inevitably, regardless of all other measures, become as drowsy as it was before and inclined to be sleepy in broad daylight.
Certainly there should be freedom, the reader will think, but not without order. One must carefully distinguish between urban and rural trades and not allow farmers to engage in other activities, thus causing agriculture to be neglected. Well said, truly in the fashion of our age! I would only, with the greatest respect, stipulate one thing, namely, that whoever assumes this despotic guardianship of the farmer and ties him exclusively to the soil will also, like a true father, take paternal care to see that he does not perish from hunger when agriculture fails to feed him and his children. If that is not feasible, I think it is more advisable to put the beast of burden out to pasture to seek its own food than to tie it to a post and leave it standing there unattended for a few weeks, for it is too late to learn a handicraft when there is no more food.24
To restrain trades in the countryside is to prevent the growth of the population and all rural improvement, and to ban handicrafts and commerce is to inhibit the enterprise of old towns and the development of new ones.
A skilled tanner settled in the country many mil from the nearest town and served the country people and persons of rank by expert leather-dressing; he was banned by the nearest market town from practising that handicraft there and was therefore ordered to move to the town. The system was fine, but he who was doing well in the country became a pauper in the town, and more than a thousand hides must therefore now be spoiled every year by bad treatment. That is hardly the way to increase the national profit.
§. 23.
Si! här är nyckelen til idoghet och winning. Öpnas dörren genom fri näring och afsättning til förtjenst, så är hwar man inom några år i full rörelse; men sker det icke blifwer Nationen, oaktadt alla andra anstalter9, ofelbart gespande, såsom förr, och sömnig om ljusa dagen.
Frihet, tänker min Läsare, bör wisst wara, men icke utan ordning. Man måste noga skilja imellan Stads- och Landtmanna näring, och icke låta Landtmannen få befatta sig med annat, at jordbruket därigenom försummas. Rätt wäl sagt, i synnerhet i wår tids smak! Et wille jag allenast wördsamast tillika förbehålla, näml. at den, som åtagit sig detta Despotiska förmynderskap för Landtmannen, och binder honom blott wid jorden, wille ock, då jordbruket ej kan föda honom och hans barn, såsom en rätt husfader, draga en faderlig försorg, at han icke af hunger förgås. Kan det ej ske, håller jag för rådeligare, at släppa arbets-öket10 löst på mullbetet11, at söka sjelf sin föda, än binda det fast wid en påla och lämna det at utan upsigt stå där i några weckor; ty det är försent, at lära slögda sedan maten är all12.24
At hindra näringar på landet, är at mota folkets tilwäxt och all upodling, och at förbjuda slögder och handel, är at minska gamla städers rörelse och nyas upkomst.
En kunnog Garfware satte sig ned på landet flera mil ifrån staden, och betjänte Allmogen och Stånds-personer, genom en god läder-beredning; han blef af nästa köpstad13 förbuden, at där idka detta handtwerk, och därföre anbefalt, at flytta i staden. Ordningen war god; men han, som mådde wäl på landet, blef i staden en uslinge14, och öfwer tusende hudar måste nu därföre skämmas bårt15 årligen af elakt bruk16. Ser man! ökar icke detta Nationnale winsten.
§ 23
Kas tässä on uutteruuden ja voiton avain! Jos avataan vapaiden elinkeinojen ja kaupan kautta pääsy ansioihin, ovat kaikki muutamassa vuodessa täydessä työn touhussa. Mutta ellei niin tapahdu, ja kaikista muista toimenpiteistä huolimatta, kansakunta jää varmasti entiseen tapaansa haukottelemaan unisena keskellä kirkasta päivää.
Vapauden pitää tietenkin vallita, mutta ei ilman järjestystä, lukijani ajattelee. On erotettava tarkoin kaupunkilaisten ja maamiesten elinkeinot, eikä maamiesten saa antaa tehdä muuta työtä jotta maanviljelys ei kärsisi. Erinomaisesti sanottu ja erityisesti aikamme maun mukaan! Vain yhden ehdon haluan kaikesta huolimatta kunnioittavimmin asettaa: se joka näin itsevaltaisesti holhoaa maamiestä ja sitoo hänet yksinomaan maahan, pitäköön myös oikean perheenisän tavoin isällistä huolta siitä, ettei viljelijä kuole nälkään, mikäli maanviljelys ei elätä häntä ja hänen lapsiaan. Ellei tähän pystytä, pidän viisaampana päästää työjuhta irti laitumelle etsimään itselleen syötävää, sen sijaan että se sidotaan kiinni paaluun ja jätetään muutamaksi viikoksi ilman valvontaa. Kun ruoka on lopussa, on myöhäistä opetella käsityöammatteja.24
Jos maaseudun elinkeinoja rajoitetaan, sillä estetään väestön kasvu ja kaikki uudisraivaus, ja jos käsityöt ja kaupankäynti kielletään, vähennetään vanhojen kaupunkien liiketoimintaa, samoin uusien kaupunkien syntyä.
Muuan taitava nahkuri asettui maaseudulle usean peninkulman päähän kaupungista ja palveli rahvasta ja säätyläisiä valmistamalla hyviä nahkoja. Lähin maakaupunki kielsi häntä harjoittamasta tätä ammattia maaseudulla ja käski hänen muuttaa kaupunkiin. Järjestys oli hyvä, mutta kun nahkuri oli voinut hyvin maalla, kaupungissa hänestä tuli kurja surkimus, ja joka vuosi toistatuhatta nahkaa menee pilalle kehnon käsittelyn vuoksi. Siinä nähdään etteikö tällainen kasvatakin kansallista voittoa!
§ 23
Look! Here is the key to industriousness and profit. If the door to profit is opened by free enterprise and sales, every man will be fully employed within a few years; if that does not happen, however, the nation will inevitably, regardless of all other measures, become as drowsy as it was before and inclined to be sleepy in broad daylight.
Certainly there should be freedom, the reader will think, but not without order. One must carefully distinguish between urban and rural trades and not allow farmers to engage in other activities, thus causing agriculture to be neglected. Well said, truly in the fashion of our age! I would only, with the greatest respect, stipulate one thing, namely, that whoever assumes this despotic guardianship of the farmer and ties him exclusively to the soil will also, like a true father, take paternal care to see that he does not perish from hunger when agriculture fails to feed him and his children. If that is not feasible, I think it is more advisable to put the beast of burden out to pasture to seek its own food than to tie it to a post and leave it standing there unattended for a few weeks, for it is too late to learn a handicraft when there is no more food.24
To restrain trades in the countryside is to prevent the growth of the population and all rural improvement, and to ban handicrafts and commerce is to inhibit the enterprise of old towns and the development of new ones.
A skilled tanner settled in the country many mil from the nearest town and served the country people and persons of rank by expert leather-dressing; he was banned by the nearest market town from practising that handicraft there and was therefore ordered to move to the town. The system was fine, but he who was doing well in the country became a pauper in the town, and more than a thousand hides must therefore now be spoiled every year by bad treatment. That is hardly the way to increase the national profit.
Previous Section: The National Gain, § 22
Next Section: The National Gain, § 24
Places:
Names:
Biblical references:
Subjects: