Previous Section: The National Gain, § 24
Next Section: The National Gain, § 26
§ 25
I know a farmer who lives some 5 mil from the nearest market town and who, among other kinds of rural trade that he conducts, purchases fatstock in the autumn within a radius of many mil around him and annually drives three or four herds of cattle to the town, each with 20 or 30 animals.
By law, no other townsmen than the butcher is permitted to travel around the country to buy them up, but every individual is obliged to drive his animals to town himself. Few of them have more than one or two to dispose of, which have to be driven by two or three persons, as many as the rural trader needs for his entire drove.
These two or three persons lose four or five days each on this journey to town during a busy threshing time, so that the trek to the town costs eight to ten days’ work, often for the sake of a single small head of beef cattle, thus reducing the profit by 4 or 5 plåtar and causing essential work on the farms to be neglected. Nothing could therefore be more certain than that a farmer would rather eat his own ox than consume half its worth in travel costs.26
If the regulations concerning rural trade were obeyed, the town would thus also lose 50 or 60 fat cattle a year from this rural trader alone, and hardly ten oxen out of his several droves would arrive in the town, nor would his neighbours be inclined to increase their stock. Who knows whether these and other such regulations, which are regarded by most people as trivial, are the basic cause of the shortage of grain and provisions complained of in the kingdom?
I am certainly not advocating that a farmer should be kept from his farm work by trading. I would prefer to see that the burghers, who in most places have plenty of time to do so, especially during the winters, would themselves undertake the task of serving the countryside around the towns, at the same time benefiting themselves.
As our towns do not do so, however, it seems to me that they wish to be regarded as the fathers of the country who tell all the children to gather round their chairs to put food in their mouths one by one. O hard times! when the offspring has begun to order its mother about and the child wishes to take its father’s place.
§. 25.
Jag känner en Bonde, som bor 5 mil ifrån närmaste köpstad, hwilken bland annan landthandel, som han idkar, upköper slagt-kreatur om Hösten på flera mil omkring sig, och drifwer årligen til staden 3 à 4 Boskaps-hjordar, af 20 eller 30 stycken hwardera.
Efter Lag få icke andra Borgare, än Slagtaren lof, at fara omkring landet och köpa up dem, utan är hwar och en förbunden, at sjelf föra sina kreatur neder til staden. Få af dem hafwa flera än en eller twå at aflåta, som måste drifwas af 2 eller 3 personer, lika många, som Landthandlaren behöfwer til hela driften1.
Dessa 2 eller 3 personer försumma på denna stadsresa 4 eller 5 dagar hwardera uti en bråd trösknings tid, så at förslen til staden kostar 8 eller 10 dagswerken ofta för et enda litet slagt-nöt, och dymedelst gör 4 eller 5 plåtars afdrag utaf betalningen, och försummar det nödiga hemmans arbetet. Ingen ting kan därföre wara wissare, än at Landtman häldre äter sjelf up sin oxe, än förtär i resepenningar halfwa dess wärde.26
Således skulle ock staden, om författningarna, rörande landsköp2, blifwit efterlefde, genom denna landthandlare allena förlora 50 à 60 slagt-nöt årligen, och af hans flera drifter näppeligen 10 oxar komma til staden, eller hans grannar mera wara hugade at föröka sin afwel. Hwem wet, om icke i dessa och andra dylika författningar, som af de flästa anses för små saker, ligger grunden til wår öfwerklagade spannemåls- och Victualie-brist i Riket.
Jag talar aldeles intet för det, at landtman skal genom handel hindras från sitt jordbruk. Jag såge hälst, at Borgerskapet, som på de flästa ställen hade, i synnerhet om wintrarna, god tid därtil, wille sjelfwa åtaga sig den mödan, at betjäna landet omkring städerna, och sjelf tillika wara wäl betjänta.
Men då wåra städer ej göra detta, förekomma de mig wilja blifwa ansedde för landets Fäder, de där befalla alla barnen samlas omkring sin stol, at hwar för sig sticka dem maten i munnen. Swåra tid! då affödan blifwit befallande öfwer sin moder, och barnet wil pråla med grå hår af sin faders hufwud3.
§ 25
Tiedän talonpojan, joka asuu viiden peninkulman päässä lähimmästä maakaupungista ja ostaa muun harjoittamansa maakaupan mukana syksyisin teuraseläimiä usean peninkulman alueelta. Hän kuljettaa joka vuosi kaupunkiin 3–4 karjalaumaa, joissa jokaisessa on 20–30 päätä.
Lain mukaan eivät muut porvarit kuin teurastajat saa kiertää maaseudulla ostamassa teuraseläimiä, vaan omistajien pitää itse kuljettaa ne kaupunkiin. Harvat heistä voivat myydä enemmän kuin yhden tai kaksi eläintä, ja niiden viemiseen tarvitaan kaksi tai kolme ihmistä, yhtä monta kuin maakauppias tarvitsee koko lauman viemiseen.
Näiltä kahdelta tai kolmelta kuluu kaupunkimatkaan neljä tai viisi päivää kultakin kiireisenä sadonkorjuuaikana, joten yhden ainoan pienen teurasnaudan vieminen kaupunkiin vie usein kahdeksan tai kymmenen päivätyötä ja merkitsee siten neljän tai viiden plootun vähennystä saatuun hintaan, ja menetetyt päivät jäävät uupumaan tilan tarpeellisista töistä. Siten on aivan varmaa, että maamies syö mieluummin itse härkänsä kuin kuluttaa puolet sen hinnasta matkakustannuksiin.26
Jos maakauppaa koskevia määräyksiä noudatettaisiin, kaupunki menettäisi pelkästään tämän yhden maakauppiaan kohdalla joka vuosi 50–60 teurasnautaa, ja verrattuna hänen tuomiinsa moniin laumoihin kaupunki saisi hädin tuskin 10 härkää vuodessa, eikä hänen naapureillaan enää olisi kiinnostusta lisätä karjansa päälukua. Kukapa tietää, ovatko nämä ja muut samankaltaiset säädökset, joita useimmat pitävät pikkuseikkoina, syynä yleistä tyytymättömyyttä aiheuttavaan viljan ja muiden elintarvikkeiden pulaan valtakunnassa.
En pidä lainkaan suotavana, että maamiehen kaupankäynti haittaisi maanviljelyn harjoitusta. Näkisin mieluiten että porvaristo, jolla on useimmilla seuduilla etenkin talvisin aikaa sellaiseen, vaivautuisi palvelemaan kaupunkeja ympäröivää maaseutua ja saisi samalla itse siitä paljon hyötyä.
Koska kaupunkimme eivät kuitenkaan huolehdi tästä, minusta näyttää siltä että ne haluavat esiintyä maan isinä, jotka komentavat lapset tuolinsa ympärille, jotta nämä yksitellen pistäisivät ruokaa isiensä suihin. Elämme vaikeita aikoja, kun jälkeläiset komentelevat äitiään ja lapset haluavat koreilla isänsä harmailla hiuksilla!
§ 25
I know a farmer who lives some 5 mil from the nearest market town and who, among other kinds of rural trade that he conducts, purchases fatstock in the autumn within a radius of many mil around him and annually drives three or four herds of cattle to the town, each with 20 or 30 animals.
By law, no other townsmen than the butcher is permitted to travel around the country to buy them up, but every individual is obliged to drive his animals to town himself. Few of them have more than one or two to dispose of, which have to be driven by two or three persons, as many as the rural trader needs for his entire drove.
These two or three persons lose four or five days each on this journey to town during a busy threshing time, so that the trek to the town costs eight to ten days’ work, often for the sake of a single small head of beef cattle, thus reducing the profit by 4 or 5 plåtar and causing essential work on the farms to be neglected. Nothing could therefore be more certain than that a farmer would rather eat his own ox than consume half its worth in travel costs.26
If the regulations concerning rural trade were obeyed, the town would thus also lose 50 or 60 fat cattle a year from this rural trader alone, and hardly ten oxen out of his several droves would arrive in the town, nor would his neighbours be inclined to increase their stock. Who knows whether these and other such regulations, which are regarded by most people as trivial, are the basic cause of the shortage of grain and provisions complained of in the kingdom?
I am certainly not advocating that a farmer should be kept from his farm work by trading. I would prefer to see that the burghers, who in most places have plenty of time to do so, especially during the winters, would themselves undertake the task of serving the countryside around the towns, at the same time benefiting themselves.
As our towns do not do so, however, it seems to me that they wish to be regarded as the fathers of the country who tell all the children to gather round their chairs to put food in their mouths one by one. O hard times! when the offspring has begun to order its mother about and the child wishes to take its father’s place.
§. 25.
Jag känner en Bonde, som bor 5 mil ifrån närmaste köpstad, hwilken bland annan landthandel, som han idkar, upköper slagt-kreatur om Hösten på flera mil omkring sig, och drifwer årligen til staden 3 à 4 Boskaps-hjordar, af 20 eller 30 stycken hwardera.
Efter Lag få icke andra Borgare, än Slagtaren lof, at fara omkring landet och köpa up dem, utan är hwar och en förbunden, at sjelf föra sina kreatur neder til staden. Få af dem hafwa flera än en eller twå at aflåta, som måste drifwas af 2 eller 3 personer, lika många, som Landthandlaren behöfwer til hela driften4.
Dessa 2 eller 3 personer försumma på denna stadsresa 4 eller 5 dagar hwardera uti en bråd trösknings tid, så at förslen til staden kostar 8 eller 10 dagswerken ofta för et enda litet slagt-nöt, och dymedelst gör 4 eller 5 plåtars afdrag utaf betalningen, och försummar det nödiga hemmans arbetet. Ingen ting kan därföre wara wissare, än at Landtman häldre äter sjelf up sin oxe, än förtär i resepenningar halfwa dess wärde.26
Således skulle ock staden, om författningarna, rörande landsköp5, blifwit efterlefde, genom denna landthandlare allena förlora 50 à 60 slagt-nöt årligen, och af hans flera drifter näppeligen 10 oxar komma til staden, eller hans grannar mera wara hugade at föröka sin afwel. Hwem wet, om icke i dessa och andra dylika författningar, som af de flästa anses för små saker, ligger grunden til wår öfwerklagade spannemåls- och Victualie-brist i Riket.
Jag talar aldeles intet för det, at landtman skal genom handel hindras från sitt jordbruk. Jag såge hälst, at Borgerskapet, som på de flästa ställen hade, i synnerhet om wintrarna, god tid därtil, wille sjelfwa åtaga sig den mödan, at betjäna landet omkring städerna, och sjelf tillika wara wäl betjänta.
Men då wåra städer ej göra detta, förekomma de mig wilja blifwa ansedde för landets Fäder, de där befalla alla barnen samlas omkring sin stol, at hwar för sig sticka dem maten i munnen. Swåra tid! då affödan blifwit befallande öfwer sin moder, och barnet wil pråla med grå hår af sin faders hufwud6.
§ 25
Tiedän talonpojan, joka asuu viiden peninkulman päässä lähimmästä maakaupungista ja ostaa muun harjoittamansa maakaupan mukana syksyisin teuraseläimiä usean peninkulman alueelta. Hän kuljettaa joka vuosi kaupunkiin 3–4 karjalaumaa, joissa jokaisessa on 20–30 päätä.
Lain mukaan eivät muut porvarit kuin teurastajat saa kiertää maaseudulla ostamassa teuraseläimiä, vaan omistajien pitää itse kuljettaa ne kaupunkiin. Harvat heistä voivat myydä enemmän kuin yhden tai kaksi eläintä, ja niiden viemiseen tarvitaan kaksi tai kolme ihmistä, yhtä monta kuin maakauppias tarvitsee koko lauman viemiseen.
Näiltä kahdelta tai kolmelta kuluu kaupunkimatkaan neljä tai viisi päivää kultakin kiireisenä sadonkorjuuaikana, joten yhden ainoan pienen teurasnaudan vieminen kaupunkiin vie usein kahdeksan tai kymmenen päivätyötä ja merkitsee siten neljän tai viiden plootun vähennystä saatuun hintaan, ja menetetyt päivät jäävät uupumaan tilan tarpeellisista töistä. Siten on aivan varmaa, että maamies syö mieluummin itse härkänsä kuin kuluttaa puolet sen hinnasta matkakustannuksiin.26
Jos maakauppaa koskevia määräyksiä noudatettaisiin, kaupunki menettäisi pelkästään tämän yhden maakauppiaan kohdalla joka vuosi 50–60 teurasnautaa, ja verrattuna hänen tuomiinsa moniin laumoihin kaupunki saisi hädin tuskin 10 härkää vuodessa, eikä hänen naapureillaan enää olisi kiinnostusta lisätä karjansa päälukua. Kukapa tietää, ovatko nämä ja muut samankaltaiset säädökset, joita useimmat pitävät pikkuseikkoina, syynä yleistä tyytymättömyyttä aiheuttavaan viljan ja muiden elintarvikkeiden pulaan valtakunnassa.
En pidä lainkaan suotavana, että maamiehen kaupankäynti haittaisi maanviljelyn harjoitusta. Näkisin mieluiten että porvaristo, jolla on useimmilla seuduilla etenkin talvisin aikaa sellaiseen, vaivautuisi palvelemaan kaupunkeja ympäröivää maaseutua ja saisi samalla itse siitä paljon hyötyä.
Koska kaupunkimme eivät kuitenkaan huolehdi tästä, minusta näyttää siltä että ne haluavat esiintyä maan isinä, jotka komentavat lapset tuolinsa ympärille, jotta nämä yksitellen pistäisivät ruokaa isiensä suihin. Elämme vaikeita aikoja, kun jälkeläiset komentelevat äitiään ja lapset haluavat koreilla isänsä harmailla hiuksilla!
§ 25
I know a farmer who lives some 5 mil from the nearest market town and who, among other kinds of rural trade that he conducts, purchases fatstock in the autumn within a radius of many mil around him and annually drives three or four herds of cattle to the town, each with 20 or 30 animals.
By law, no other townsmen than the butcher is permitted to travel around the country to buy them up, but every individual is obliged to drive his animals to town himself. Few of them have more than one or two to dispose of, which have to be driven by two or three persons, as many as the rural trader needs for his entire drove.
These two or three persons lose four or five days each on this journey to town during a busy threshing time, so that the trek to the town costs eight to ten days’ work, often for the sake of a single small head of beef cattle, thus reducing the profit by 4 or 5 plåtar and causing essential work on the farms to be neglected. Nothing could therefore be more certain than that a farmer would rather eat his own ox than consume half its worth in travel costs.26
If the regulations concerning rural trade were obeyed, the town would thus also lose 50 or 60 fat cattle a year from this rural trader alone, and hardly ten oxen out of his several droves would arrive in the town, nor would his neighbours be inclined to increase their stock. Who knows whether these and other such regulations, which are regarded by most people as trivial, are the basic cause of the shortage of grain and provisions complained of in the kingdom?
I am certainly not advocating that a farmer should be kept from his farm work by trading. I would prefer to see that the burghers, who in most places have plenty of time to do so, especially during the winters, would themselves undertake the task of serving the countryside around the towns, at the same time benefiting themselves.
As our towns do not do so, however, it seems to me that they wish to be regarded as the fathers of the country who tell all the children to gather round their chairs to put food in their mouths one by one. O hard times! when the offspring has begun to order its mother about and the child wishes to take its father’s place.
Previous Section: The National Gain, § 24
Next Section: The National Gain, § 26
Places:
Names:
Biblical references:
Subjects: