Previous Section: The National Gain, § 19
Next Section: The National Gain, § 21
20
§ 20
What is the cause of all this? The wilfulness of our workers, some may opine, as they are not strictly supervised. Vagrants, it is said, are living in indolence everywhere in our rural regions. Journeymen and apprentices are not what they used to be. Farmhands and maids will not lift a hand unless the master himself accompanies them.
I do not know whether there are more overseers anywhere than among us, but who is to exercise supervision when they themselves sleep until 10 o’clock in the morning? I have heard a number of proposals to the effect that if a tenant farmer will not work hard on his holding, he should be flogged, or at least evicted from the holding. It has indeed already happened that some have been punished because they could not immediately abandon an ancient livelihood, without which they would at first have been at least half-starving.
Such people will infallibly recognize our form of liberty. Flogging and liberty
combined: what a strange notion!
Let us not blame our nation and its particular character for its inertia; let us not lay the blame on corrupted manners. That would indeed be the easiest thing to do, but it is of little use to the country. The source of this evil is to be found elsewhere.
The more opportunities there are in a society for some to live on the toil of others and the less others are allowed to enjoy the fruits of their labour, the more will industriousness be destroyed; the former become overweening and the latter desperate, while both become neglectful.
That basic proposition is so well founded and so thoroughly confirmed by knowledge of human nature and daily experience that I challenge anyone to rationally disprove it.
Industriousness and diligence require a cheerful disposition and constant competition if they are not soon to slacken off. They never exist under oppression, but when they are encouraged by liberty, a rapid turnover of products21 and individual profit, that natural sluggishness will be overcome which can never be permanently removed by violent means.
20
§. 20.
Hwaraf kommer detta? Af arbetarenas sjelfswåld hos oss, kan någon tänka, då de icke hafwa någon sträng upsigt öfwer sig. Lösdrifware, säger man, ligga ju allestädes och lättjas på landet: Gesäller och Lärogåssar äro icke mera såsom förr: Drängar och Pigor gå icke ur fläcken, om icke husbonden sjelf följer med.
Jag wet icke, om någorstädes gifwes flere Upsyningsmän, än hos oss? men hwem skal hafwa upsigt, då de sjelfwe såfwa til klock. 10 om morgonen. Jag har hört åtskilliga sådana förslager, at när Bonden ej wil arbeta flitigt på hemmanet, han då borde slita spö1, eller åtminstone drifwas från hemmanet. Det har ock redan werkeligen händt, at några fått straff, därföre, at de ej på en gång kunnat lägga neder et urgammalt näringsfång, utom hwilket de i första kastet2 måst åtminstone til hälften swälta.
Sådana känna ofelbart rätt igen wår frihet. Spö och frihet tilsammans, en underlig idée.
Lät oss icke skylla Nation och dess genie3 för sin tröghet: skjutom icke skulden på fördärfwade seder. Wi slippe wäl lättast på detta sättet; men Riket är föga hulpit4 därigenom. Annorstädes är källan til detta onda.
Ju mera det gifwes i et Samfund tilfälle för en del, at lefwa af andras möda, och ju mindre andra få sjelfwa nyttja frukten af sitt arbete, ju mera dödas idogheten: de förra blifwa öfwermodige, men de senare förtwiflade, och båda twå försummelige.
Denna grundwal är så fast och af människo-hjärtats kännedom och dagelig förfarenhet så bestyrkt, at jag trotsar hwem som hälst med skäl kunna häfwa den öfwerända.
Arbetsamhet och flit fordra et muntert mod och en ständig täflan, om de ej snart skola slakna af. De gifwas aldrig under oket; men när de af frihet, snäll5 afsättning21 och egen winst uplifwas, blifwer den naturliga trögheten öfwerwunnen, som med hugg och slag aldrig i längden kan fördrifwas.
20
§ 20
Mistä tämä johtuu? Joku voisi ajatella, että syynä on työläistemme omavaltaisuus, heitä kun ei pidetä tiukassa valvonnassa. Kuulee sanottavan, että kaikkialla maaseudulla viruu irtolaisia laiskottelemassa. Kisällit ja oppipojat eivät ole enää sellaisia kuin ennen, eivätkä rengit ja piiat liikahdakaan paikaltaan ellei isäntä itse ole perään katsomassa.
En tiedä onko missään muualla niin paljon toisten valvojia kuin meillä. Mutta kuka pitää muita silmällä, kun valvojat itse nukkuvat kello kymmeneen aamulla. Olen kuullut monien ehdottavan, että talonpoikia pitäisi rangaista raipoin elleivät he hoida tilaa ahkerasti, tai että ainakin heidät pitäisi ajaa pois tilalta. Joitakin on todella jo rangaistukin siitä, etteivät he ole kerralla pystyneet jättämään ikivanhaa elinkeinoa, jota ilman he ensi alkuun olisivat joutuneet elämään ainakin puolittain nälässä.
Tällaiset ihmiset tuntevat erehtymättömän varmasti meidän vapautemme. Merkillinen ajatus: raipat ja vapaus yhdessä.
Älkäämme syyttäkö kansakuntaa ja sen luonnetta hitaudestaan, älkäämme myöskään sälyttäkö syytä tapainturmeluksen niskoille. Sillä tavoin pääsisimme kylläkin helpoimmalla, mutta tuskin se kansakuntaa auttaisi. Tämän pahan juuri on muualla.
Mitä enemmän yhteiskunnan jollekin osalle annetaan mahdollisuuksia elää toisten vaivannäöllä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia työnsä hedelmistä, sitä enemmän ahkeruutta tuhotaan. Edellisistä tulee ylimielisiä, jälkimmäisistä taas epätoivoisia, ja molemmat laiminlyövät velvollisuutensa.
Tämä perusajatus on niin vankka ja ihmissydämen tuntemus ja jokapäiväinen kokemus ovat sen niin tarkoin vahvistaneet, että olen valmis uhmaamaan jokaista, joka katsoo hänellä olevan perusteita sen kumoamiseen.
Ahkeruus ja huolellisuus vaativat iloista mieltä ja alituista kilpailua, jotta ne eivät sammuisi nopeasti. Ikeen alla niitä ei esiinny milloinkaan, mutta kun niitä elähdyttää vapaus, nopea menekki21 ja oman voiton tavoittelu, voitetaan luontainen hitaus, jota ei pieksemällä ja lyömällä saada pitemmän päälle koskaan karkotetuksi.
20
§ 20
What is the cause of all this? The wilfulness of our workers, some may opine, as they are not strictly supervised. Vagrants, it is said, are living in indolence everywhere in our rural regions. Journeymen and apprentices are not what they used to be. Farmhands and maids will not lift a hand unless the master himself accompanies them.
I do not know whether there are more overseers anywhere than among us, but who is to exercise supervision when they themselves sleep until 10 o’clock in the morning? I have heard a number of proposals to the effect that if a tenant farmer will not work hard on his holding, he should be flogged, or at least evicted from the holding. It has indeed already happened that some have been punished because they could not immediately abandon an ancient livelihood, without which they would at first have been at least half-starving.
Such people will infallibly recognize our form of liberty. Flogging and liberty
combined: what a strange notion!
Let us not blame our nation and its particular character for its inertia; let us not lay the blame on corrupted manners. That would indeed be the easiest thing to do, but it is of little use to the country. The source of this evil is to be found elsewhere.
The more opportunities there are in a society for some to live on the toil of others and the less others are allowed to enjoy the fruits of their labour, the more will industriousness be destroyed; the former become overweening and the latter desperate, while both become neglectful.
That basic proposition is so well founded and so thoroughly confirmed by knowledge of human nature and daily experience that I challenge anyone to rationally disprove it.
Industriousness and diligence require a cheerful disposition and constant competition if they are not soon to slacken off. They never exist under oppression, but when they are encouraged by liberty, a rapid turnover of products21 and individual profit, that natural sluggishness will be overcome which can never be permanently removed by violent means.
20
§. 20.
Hwaraf kommer detta? Af arbetarenas sjelfswåld hos oss, kan någon tänka, då de icke hafwa någon sträng upsigt öfwer sig. Lösdrifware, säger man, ligga ju allestädes och lättjas på landet: Gesäller och Lärogåssar äro icke mera såsom förr: Drängar och Pigor gå icke ur fläcken, om icke husbonden sjelf följer med.
Jag wet icke, om någorstädes gifwes flere Upsyningsmän, än hos oss? men hwem skal hafwa upsigt, då de sjelfwe såfwa til klock. 10 om morgonen. Jag har hört åtskilliga sådana förslager, at när Bonden ej wil arbeta flitigt på hemmanet, han då borde slita spö6, eller åtminstone drifwas från hemmanet. Det har ock redan werkeligen händt, at några fått straff, därföre, at de ej på en gång kunnat lägga neder et urgammalt näringsfång, utom hwilket de i första kastet7 måst åtminstone til hälften swälta.
Sådana känna ofelbart rätt igen wår frihet. Spö och frihet tilsammans, en underlig idée.
Lät oss icke skylla Nation och dess genie8 för sin tröghet: skjutom icke skulden på fördärfwade seder. Wi slippe wäl lättast på detta sättet; men Riket är föga hulpit9 därigenom. Annorstädes är källan til detta onda.
Ju mera det gifwes i et Samfund tilfälle för en del, at lefwa af andras möda, och ju mindre andra få sjelfwa nyttja frukten af sitt arbete, ju mera dödas idogheten: de förra blifwa öfwermodige, men de senare förtwiflade, och båda twå försummelige.
Denna grundwal är så fast och af människo-hjärtats kännedom och dagelig förfarenhet så bestyrkt, at jag trotsar hwem som hälst med skäl kunna häfwa den öfwerända.
Arbetsamhet och flit fordra et muntert mod och en ständig täflan, om de ej snart skola slakna af. De gifwas aldrig under oket; men när de af frihet, snäll10 afsättning21 och egen winst uplifwas, blifwer den naturliga trögheten öfwerwunnen, som med hugg och slag aldrig i längden kan fördrifwas.
20
§ 20
Mistä tämä johtuu? Joku voisi ajatella, että syynä on työläistemme omavaltaisuus, heitä kun ei pidetä tiukassa valvonnassa. Kuulee sanottavan, että kaikkialla maaseudulla viruu irtolaisia laiskottelemassa. Kisällit ja oppipojat eivät ole enää sellaisia kuin ennen, eivätkä rengit ja piiat liikahdakaan paikaltaan ellei isäntä itse ole perään katsomassa.
En tiedä onko missään muualla niin paljon toisten valvojia kuin meillä. Mutta kuka pitää muita silmällä, kun valvojat itse nukkuvat kello kymmeneen aamulla. Olen kuullut monien ehdottavan, että talonpoikia pitäisi rangaista raipoin elleivät he hoida tilaa ahkerasti, tai että ainakin heidät pitäisi ajaa pois tilalta. Joitakin on todella jo rangaistukin siitä, etteivät he ole kerralla pystyneet jättämään ikivanhaa elinkeinoa, jota ilman he ensi alkuun olisivat joutuneet elämään ainakin puolittain nälässä.
Tällaiset ihmiset tuntevat erehtymättömän varmasti meidän vapautemme. Merkillinen ajatus: raipat ja vapaus yhdessä.
Älkäämme syyttäkö kansakuntaa ja sen luonnetta hitaudestaan, älkäämme myöskään sälyttäkö syytä tapainturmeluksen niskoille. Sillä tavoin pääsisimme kylläkin helpoimmalla, mutta tuskin se kansakuntaa auttaisi. Tämän pahan juuri on muualla.
Mitä enemmän yhteiskunnan jollekin osalle annetaan mahdollisuuksia elää toisten vaivannäöllä ja mitä vähemmän toiset saavat itse nauttia työnsä hedelmistä, sitä enemmän ahkeruutta tuhotaan. Edellisistä tulee ylimielisiä, jälkimmäisistä taas epätoivoisia, ja molemmat laiminlyövät velvollisuutensa.
Tämä perusajatus on niin vankka ja ihmissydämen tuntemus ja jokapäiväinen kokemus ovat sen niin tarkoin vahvistaneet, että olen valmis uhmaamaan jokaista, joka katsoo hänellä olevan perusteita sen kumoamiseen.
Ahkeruus ja huolellisuus vaativat iloista mieltä ja alituista kilpailua, jotta ne eivät sammuisi nopeasti. Ikeen alla niitä ei esiinny milloinkaan, mutta kun niitä elähdyttää vapaus, nopea menekki21 ja oman voiton tavoittelu, voitetaan luontainen hitaus, jota ei pieksemällä ja lyömällä saada pitemmän päälle koskaan karkotetuksi.
20
§ 20
What is the cause of all this? The wilfulness of our workers, some may opine, as they are not strictly supervised. Vagrants, it is said, are living in indolence everywhere in our rural regions. Journeymen and apprentices are not what they used to be. Farmhands and maids will not lift a hand unless the master himself accompanies them.
I do not know whether there are more overseers anywhere than among us, but who is to exercise supervision when they themselves sleep until 10 o’clock in the morning? I have heard a number of proposals to the effect that if a tenant farmer will not work hard on his holding, he should be flogged, or at least evicted from the holding. It has indeed already happened that some have been punished because they could not immediately abandon an ancient livelihood, without which they would at first have been at least half-starving.
Such people will infallibly recognize our form of liberty. Flogging and liberty
combined: what a strange notion!
Let us not blame our nation and its particular character for its inertia; let us not lay the blame on corrupted manners. That would indeed be the easiest thing to do, but it is of little use to the country. The source of this evil is to be found elsewhere.
The more opportunities there are in a society for some to live on the toil of others and the less others are allowed to enjoy the fruits of their labour, the more will industriousness be destroyed; the former become overweening and the latter desperate, while both become neglectful.
That basic proposition is so well founded and so thoroughly confirmed by knowledge of human nature and daily experience that I challenge anyone to rationally disprove it.
Industriousness and diligence require a cheerful disposition and constant competition if they are not soon to slacken off. They never exist under oppression, but when they are encouraged by liberty, a rapid turnover of products21 and individual profit, that natural sluggishness will be overcome which can never be permanently removed by violent means.
Previous Section: The National Gain, § 19
Next Section: The National Gain, § 21
Places:
Names:
Biblical references:
Subjects: