Previous Section: The National Gain, § 16
Next Section: The National Gain, § 18
§ 17
If we consider our craft associations and the number of our people who belong to them, we observe a small number of prosperous masters who no longer need to personally sit in their workshops but live a life of leisure, dress themselves and their families according to the latest fashion, keep a decent table during the week, make and receive visits much of the time, and have ten or 12 workers in their workshop, of whom six work for their food and the rest for a few daler a week. My question is whether such a man would abscond from the country. As long as the guild is able to provide him with workers and ensure that the number of masters does not become excessively large, so that he will inevitably be approached for work and is thus able to set his own price, it will certainly not happen.
But how his journeymen and apprentices are faring is a more sensitive question. I have sometimes heard their swansong, and a general complaint in the kingdom that they go abroad to Prussia and Russia, for there everyone who wishes to can become a master straight away.18
Just think how helpful our guilds are, which do not debar a poor man’s children from filling some of the vacancies thus created for no pay!
§. 17.
Se wi på wåra Handtwerks-Societeter1 och wår folkhop uti dem, blifwe wi warse et litet antal wälmående Mästare, som ej mera behöfwa sjelf sitta i sina werkstäder, som lefwa makligen2, kläda sig och de sina i den nyaste smak, duka et hederligt3 bord i hwardagslag, göra och taga Visiter den mästa tiden, och hafwa 10 eller 12 arbetare i sin werkstad, af hwilka 6 arbeta för maten, de andra för några Daler i weckan. Jag frågar, om en sådan man wil rymma utur landet? Så länge skrået kan skaffa honom arbetare och ackta, at Mästarenas antal icke blifwer större, än at han nödwändigt måste blifwa anlitad om arbete, och således är i stånd at sjelf betinga sig4 priset, sker det ingalunda.
Men huru går det med hans Gesäller och Lärogossar? blifwer en ömmare fråga. Jag har ibland hört deras swanesång5, och en allmän klagan i Riket, at de fara öfwer til Preussen och Ryssland; ty där få de straxt blifwa Mästare, hwem som will.18
Tänk! huru hjelpsame äro icke wåra skrån, som icke förskjuta en fattig mans barn, at fylla några således öpnade luckor utan betalning?
§ 17
Jos silmäilemme käsityöläistemme ammattikuntia ja niiden piirissä olevaa ihmisjoukkoa, näemme pienen määrän hyvinvoivia mestareita, joiden ei tarvitse enää istua verstaissaan. He elävät mukavasti, vaatettavat itsensä ja perheenjäsenensä uusimman muodin mukaan, käyvät arkisinkin kunnon ruokapöytään, viettävät enimmän osan ajastaan käymällä vierailuilla ja ottamalla vieraita vastaan ja pitävät verstaassaan 10 tai 12 työntekijää, joista 6 tekee työtä ruokapalkalla ja loput muutamasta taalerista viikossa. Kysyn vain: haluaako sellainen mies lähteä maanpakoon? Siten ei suinkaan tapahdu niin kauan kuin ammattikunta pystyy hankkimaan hänelle uusia työntekijöitä ja pitämään mestarien määrän kyllin alhaisena, jotta töiden tarjonta on turvattu, jolloin hän kykenee siis itse määräämään hinnat.
Mutta arempi kysymys on, miten käy hänen kisälliensä ja oppipoikiensa. Olen toisinaan kuullut heidän joutsenlauluaan, samoin kuin valtakunnassa yleisesti esitettyä valitusta, että he muuttavat Preussiin ja Venäjälle. Niissä maissa jokainen halukas pääsee näet heti mestariksi.18
Ajatella miten avuliaita ammattikuntamme ovatkaan! Nehän eivät estä köyhän miehen lapsia täyttämästä tällä tavalla syntyneitä aukkoja ilman palkkaa.
§ 17
If we consider our craft associations and the number of our people who belong to them, we observe a small number of prosperous masters who no longer need to personally sit in their workshops but live a life of leisure, dress themselves and their families according to the latest fashion, keep a decent table during the week, make and receive visits much of the time, and have ten or 12 workers in their workshop, of whom six work for their food and the rest for a few daler a week. My question is whether such a man would abscond from the country. As long as the guild is able to provide him with workers and ensure that the number of masters does not become excessively large, so that he will inevitably be approached for work and is thus able to set his own price, it will certainly not happen.
But how his journeymen and apprentices are faring is a more sensitive question. I have sometimes heard their swansong, and a general complaint in the kingdom that they go abroad to Prussia and Russia, for there everyone who wishes to can become a master straight away.18
Just think how helpful our guilds are, which do not debar a poor man’s children from filling some of the vacancies thus created for no pay!
§. 17.
Se wi på wåra Handtwerks-Societeter6 och wår folkhop uti dem, blifwe wi warse et litet antal wälmående Mästare, som ej mera behöfwa sjelf sitta i sina werkstäder, som lefwa makligen7, kläda sig och de sina i den nyaste smak, duka et hederligt8 bord i hwardagslag, göra och taga Visiter den mästa tiden, och hafwa 10 eller 12 arbetare i sin werkstad, af hwilka 6 arbeta för maten, de andra för några Daler i weckan. Jag frågar, om en sådan man wil rymma utur landet? Så länge skrået kan skaffa honom arbetare och ackta, at Mästarenas antal icke blifwer större, än at han nödwändigt måste blifwa anlitad om arbete, och således är i stånd at sjelf betinga sig9 priset, sker det ingalunda.
Men huru går det med hans Gesäller och Lärogossar? blifwer en ömmare fråga. Jag har ibland hört deras swanesång10, och en allmän klagan i Riket, at de fara öfwer til Preussen och Ryssland; ty där få de straxt blifwa Mästare, hwem som will.18
Tänk! huru hjelpsame äro icke wåra skrån, som icke förskjuta en fattig mans barn, at fylla några således öpnade luckor utan betalning?
§ 17
Jos silmäilemme käsityöläistemme ammattikuntia ja niiden piirissä olevaa ihmisjoukkoa, näemme pienen määrän hyvinvoivia mestareita, joiden ei tarvitse enää istua verstaissaan. He elävät mukavasti, vaatettavat itsensä ja perheenjäsenensä uusimman muodin mukaan, käyvät arkisinkin kunnon ruokapöytään, viettävät enimmän osan ajastaan käymällä vierailuilla ja ottamalla vieraita vastaan ja pitävät verstaassaan 10 tai 12 työntekijää, joista 6 tekee työtä ruokapalkalla ja loput muutamasta taalerista viikossa. Kysyn vain: haluaako sellainen mies lähteä maanpakoon? Siten ei suinkaan tapahdu niin kauan kuin ammattikunta pystyy hankkimaan hänelle uusia työntekijöitä ja pitämään mestarien määrän kyllin alhaisena, jotta töiden tarjonta on turvattu, jolloin hän kykenee siis itse määräämään hinnat.
Mutta arempi kysymys on, miten käy hänen kisälliensä ja oppipoikiensa. Olen toisinaan kuullut heidän joutsenlauluaan, samoin kuin valtakunnassa yleisesti esitettyä valitusta, että he muuttavat Preussiin ja Venäjälle. Niissä maissa jokainen halukas pääsee näet heti mestariksi.18
Ajatella miten avuliaita ammattikuntamme ovatkaan! Nehän eivät estä köyhän miehen lapsia täyttämästä tällä tavalla syntyneitä aukkoja ilman palkkaa.
§ 17
If we consider our craft associations and the number of our people who belong to them, we observe a small number of prosperous masters who no longer need to personally sit in their workshops but live a life of leisure, dress themselves and their families according to the latest fashion, keep a decent table during the week, make and receive visits much of the time, and have ten or 12 workers in their workshop, of whom six work for their food and the rest for a few daler a week. My question is whether such a man would abscond from the country. As long as the guild is able to provide him with workers and ensure that the number of masters does not become excessively large, so that he will inevitably be approached for work and is thus able to set his own price, it will certainly not happen.
But how his journeymen and apprentices are faring is a more sensitive question. I have sometimes heard their swansong, and a general complaint in the kingdom that they go abroad to Prussia and Russia, for there everyone who wishes to can become a master straight away.18
Just think how helpful our guilds are, which do not debar a poor man’s children from filling some of the vacancies thus created for no pay!
Previous Section: The National Gain, § 16
Next Section: The National Gain, § 18
Names:
Biblical references:
Subjects: