Previous Section: The National Gain, § 11
Next Section: The National Gain, § 13
§ 12
The second reason is this: that no politician is yet in a position to state positively which industry can produce the greatest national profit for us, so that the legislator is bound to remain in a quandary as to where he is to direct our workers by regulatory means.
Who, some might think, is so ignorant as not to know that? I assure you that it is not as simple as people think. Many who have thought seriously about these matters have indeed created their own system and ranked each industry in a certain order, but if we compare their ranking with those of others, we are struck by the differences that exist between them.
I believe that my system is the best, but when I realize that everyone has the same faith in his own system, I must as a rational being remain in doubt about the entire matter until it has been fully examined.
M. maintains that agriculture is best, E.S. that handicrafts deserve that honour; O.R. proves that it is commerce, A.14G. that the kingdom must be sustained by our mining industry as the source of the main exports of the kingdom, etc.1 Who of all these is right?
All of them are enlightened and conscientious men and, moreover, enjoy the confidence of their fellow citizens, and it will be a long time before this controversy is resolved. In the meanwhile, which of these industries should the Sovereign Power regard as being of the greatest utility, and to which of them should it attract more people to the profit of the kingdom? And how can mistakes be avoided under these circumstances?
Even if this controversy were to be fully settled, however, and a system be based on it that would direct the mass of people to the most profitable industry, would the legislator be able to say how many thousand people should then work in it to the profit of the nation as well as that such a regulation would have the desired effect within so and so many years? It might all too easily happen that people would be drawn away from other industries and produce a surplus of commodities in this one, which would thus lose their value abroad, causing a significant loss to the nation.
§. 12.
Det andra skälet är: at ingen Stats-man är ännu i stånd, at positivt2 säga, hwilkendera näringen kan skaffa oss den största Nationnale winsten, hwarigenom Lagstiftaren måste stanna i willrådighet, hwart han genom författningarna skal leda wåra arbetare.
Hwem wore wäl, tänker någon, så enfaldig, som icke wisste detta? Jag försäkrar, det är ej så lätt, som man tror. Många, som bemödat sig om, at tänka på dessa saker, hafwa wäl gjordt sig en System, och stält hwar och en näring i sin wissa rang; men om wi jämföre dem med andras, märke wi hwad åtskilnad, som förekommer dem imellan.
Jag tror wäl mig hafwa den bästa; men då jag blifwer warse, at hwar och en har samma tro om sin, måste man ju, såsom en förnuftig människa, twifla om alt sammans tils man får fulla bewis i saken.
M. säger jordbruket är det bästa: E S. at den hedern tilkommer handaslögder: O. R. bewisar, at det är handelen: A.14 G. at Riket måste hjelpas genom wåra bärgwerk3, såsom modren til Rikets förnämsta Exporter &c. Hwem af alla dessa hafwer nu rätt?
De äro uplysta och samwets-ömma män allesamman, och äga tillika sina medborgares förtroende, och det går ännu långt ut, innan de få denna twist afgjord. Hwilkendera näringen skal högsta Magten imedlertid taga för den nyttigaste, och til hwem skola de draga folkmängden til Rikets winst? eller mon i så fatta4 omständigheter misstag kunna undwikas?
Men om likwäl denna twist wore fulleligen afgjord, och därpå en sådan författning, som leder folkhopen i den mäst lönande näring: mon Lagstiftaren wara i stånd at säga, huru många tusende människor kunna i den samma, nu til Nationens winst arbeta, och at samma författning på så eller så många år hafwer den åstundade werkan? Det kan ju alt för snart hända, at folket skulle tagas bårt från andra näringar och frambringa et öfwerflöd af waror i denna, hwilka därigenom kunde förlora sitt wärde utomlands, til en märkelig Nationnal förlust.
§ 12
Toinen peruste on seuraava: yksikään valtiomies ei pysty vielä varmasti sanomaan, missä elinkeinossa kyetään hankkimaan suurinta kansallista voittoa, ja tämän vuoksi lainsäätäjälle jää epäselväksi, mihin hänen pitäisi työntekijöitämme säädöksillä ohjata.
Kuka on niin yksinkertainen, ettei tiedä tätä? joku ajattelee. Vakuutan ettei tämä ole niin helppoa kuin luullaan. Monet niistä, jotka ovat yrittäneet pohtia näitä asioita, ovat kyllä rakentaneet itselleen järjestelmän ja laittaneet kunkin elinkeinon tiettyyn arvoasemaan. Jos sitten vertaamme järjestelmiä keskenään, huomaamme miten erilaisia ne ovat.
Uskon oman järjestelmäni olevan paras, mutta kun havaitsen jokaisen kuvittelevan niin omastaan, joudun järjellisenä ihmisenä epäilemään koko asiaa, kunnes siitä saadaan täysi varmuus.
M. sanoo että maanviljelys on paras, E. S.:n mielestä kunnia kuuluu käsityöammateille, O. R. todistaa että kauppa on paras ala ja A.14 G. että valtakuntaa on autettava vuorityöllämme5, koska se luo valtakunnan tärkeimmät vientituotteet jne. Kuka näistä on sitten oikeassa?
He kaikki ovat valistuneita ja tunnollisia miehiä, joihin kansalaiset myös luottavat, ja kestää vielä pitkään, ennen kuin he saavat kiistan ratkaistuksi. Mutta mitä alaa korkeimman vallan tulisi sillä välin pitää hyödyllisimpänä ja kenen luokse heidän pitäisi houkutella kansanjoukkoja valtakunnan edun saavuttamiseksi? Tai voidaanko erehdyksiä välttää tällaisissa oloissa?
Jos kiista kaikesta huolimatta pystyttäisiin täydellisesti ratkaisemaan ja saataisiin aikaan säädös, joka ohjaa kansanjoukot tuottoisimmalle alalle, niin pystyisikö lainsäätäjä sanomaan, kuinka monta tuhatta ihmistä voi tehdä sillä alalla työtä, nyt kansakunnan parhaaksi, ja onko säädöksellä haluttu vaikutus myös niin ja niin monen vuoden kuluttua? Voisi käydä hyvinkin nopeasti niin, että ihmiset siirtyisivät muilta aloilta ja tuottaisivat kyseisellä alalla liikaa tavaraa. Siten tavaroiden arvo voisi romahtaa ulkomailla, mikä aiheuttaisi huomattavan kansallisen tappion.
§ 12
The second reason is this: that no politician is yet in a position to state positively which industry can produce the greatest national profit for us, so that the legislator is bound to remain in a quandary as to where he is to direct our workers by regulatory means.
Who, some might think, is so ignorant as not to know that? I assure you that it is not as simple as people think. Many who have thought seriously about these matters have indeed created their own system and ranked each industry in a certain order, but if we compare their ranking with those of others, we are struck by the differences that exist between them.
I believe that my system is the best, but when I realize that everyone has the same faith in his own system, I must as a rational being remain in doubt about the entire matter until it has been fully examined.
M. maintains that agriculture is best, E.S. that handicrafts deserve that honour; O.R. proves that it is commerce, A.14G. that the kingdom must be sustained by our mining industry as the source of the main exports of the kingdom, etc.6 Who of all these is right?
All of them are enlightened and conscientious men and, moreover, enjoy the confidence of their fellow citizens, and it will be a long time before this controversy is resolved. In the meanwhile, which of these industries should the Sovereign Power regard as being of the greatest utility, and to which of them should it attract more people to the profit of the kingdom? And how can mistakes be avoided under these circumstances?
Even if this controversy were to be fully settled, however, and a system be based on it that would direct the mass of people to the most profitable industry, would the legislator be able to say how many thousand people should then work in it to the profit of the nation as well as that such a regulation would have the desired effect within so and so many years? It might all too easily happen that people would be drawn away from other industries and produce a surplus of commodities in this one, which would thus lose their value abroad, causing a significant loss to the nation.
§. 12.
Det andra skälet är: at ingen Stats-man är ännu i stånd, at positivt7 säga, hwilkendera näringen kan skaffa oss den största Nationnale winsten, hwarigenom Lagstiftaren måste stanna i willrådighet, hwart han genom författningarna skal leda wåra arbetare.
Hwem wore wäl, tänker någon, så enfaldig, som icke wisste detta? Jag försäkrar, det är ej så lätt, som man tror. Många, som bemödat sig om, at tänka på dessa saker, hafwa wäl gjordt sig en System, och stält hwar och en näring i sin wissa rang; men om wi jämföre dem med andras, märke wi hwad åtskilnad, som förekommer dem imellan.
Jag tror wäl mig hafwa den bästa; men då jag blifwer warse, at hwar och en har samma tro om sin, måste man ju, såsom en förnuftig människa, twifla om alt sammans tils man får fulla bewis i saken.
M. säger jordbruket är det bästa: E S. at den hedern tilkommer handaslögder: O. R. bewisar, at det är handelen: A.14 G. at Riket måste hjelpas genom wåra bärgwerk8, såsom modren til Rikets förnämsta Exporter &c. Hwem af alla dessa hafwer nu rätt?
De äro uplysta och samwets-ömma män allesamman, och äga tillika sina medborgares förtroende, och det går ännu långt ut, innan de få denna twist afgjord. Hwilkendera näringen skal högsta Magten imedlertid taga för den nyttigaste, och til hwem skola de draga folkmängden til Rikets winst? eller mon i så fatta9 omständigheter misstag kunna undwikas?
Men om likwäl denna twist wore fulleligen afgjord, och därpå en sådan författning, som leder folkhopen i den mäst lönande näring: mon Lagstiftaren wara i stånd at säga, huru många tusende människor kunna i den samma, nu til Nationens winst arbeta, och at samma författning på så eller så många år hafwer den åstundade werkan? Det kan ju alt för snart hända, at folket skulle tagas bårt från andra näringar och frambringa et öfwerflöd af waror i denna, hwilka därigenom kunde förlora sitt wärde utomlands, til en märkelig Nationnal förlust.
§ 12
Toinen peruste on seuraava: yksikään valtiomies ei pysty vielä varmasti sanomaan, missä elinkeinossa kyetään hankkimaan suurinta kansallista voittoa, ja tämän vuoksi lainsäätäjälle jää epäselväksi, mihin hänen pitäisi työntekijöitämme säädöksillä ohjata.
Kuka on niin yksinkertainen, ettei tiedä tätä? joku ajattelee. Vakuutan ettei tämä ole niin helppoa kuin luullaan. Monet niistä, jotka ovat yrittäneet pohtia näitä asioita, ovat kyllä rakentaneet itselleen järjestelmän ja laittaneet kunkin elinkeinon tiettyyn arvoasemaan. Jos sitten vertaamme järjestelmiä keskenään, huomaamme miten erilaisia ne ovat.
Uskon oman järjestelmäni olevan paras, mutta kun havaitsen jokaisen kuvittelevan niin omastaan, joudun järjellisenä ihmisenä epäilemään koko asiaa, kunnes siitä saadaan täysi varmuus.
M. sanoo että maanviljelys on paras, E. S.:n mielestä kunnia kuuluu käsityöammateille, O. R. todistaa että kauppa on paras ala ja A.14 G. että valtakuntaa on autettava vuorityöllämme10, koska se luo valtakunnan tärkeimmät vientituotteet jne. Kuka näistä on sitten oikeassa?
He kaikki ovat valistuneita ja tunnollisia miehiä, joihin kansalaiset myös luottavat, ja kestää vielä pitkään, ennen kuin he saavat kiistan ratkaistuksi. Mutta mitä alaa korkeimman vallan tulisi sillä välin pitää hyödyllisimpänä ja kenen luokse heidän pitäisi houkutella kansanjoukkoja valtakunnan edun saavuttamiseksi? Tai voidaanko erehdyksiä välttää tällaisissa oloissa?
Jos kiista kaikesta huolimatta pystyttäisiin täydellisesti ratkaisemaan ja saataisiin aikaan säädös, joka ohjaa kansanjoukot tuottoisimmalle alalle, niin pystyisikö lainsäätäjä sanomaan, kuinka monta tuhatta ihmistä voi tehdä sillä alalla työtä, nyt kansakunnan parhaaksi, ja onko säädöksellä haluttu vaikutus myös niin ja niin monen vuoden kuluttua? Voisi käydä hyvinkin nopeasti niin, että ihmiset siirtyisivät muilta aloilta ja tuottaisivat kyseisellä alalla liikaa tavaraa. Siten tavaroiden arvo voisi romahtaa ulkomailla, mikä aiheuttaisi huomattavan kansallisen tappion.
§ 12
The second reason is this: that no politician is yet in a position to state positively which industry can produce the greatest national profit for us, so that the legislator is bound to remain in a quandary as to where he is to direct our workers by regulatory means.
Who, some might think, is so ignorant as not to know that? I assure you that it is not as simple as people think. Many who have thought seriously about these matters have indeed created their own system and ranked each industry in a certain order, but if we compare their ranking with those of others, we are struck by the differences that exist between them.
I believe that my system is the best, but when I realize that everyone has the same faith in his own system, I must as a rational being remain in doubt about the entire matter until it has been fully examined.
M. maintains that agriculture is best, E.S. that handicrafts deserve that honour; O.R. proves that it is commerce, A.14G. that the kingdom must be sustained by our mining industry as the source of the main exports of the kingdom, etc.11 Who of all these is right?
All of them are enlightened and conscientious men and, moreover, enjoy the confidence of their fellow citizens, and it will be a long time before this controversy is resolved. In the meanwhile, which of these industries should the Sovereign Power regard as being of the greatest utility, and to which of them should it attract more people to the profit of the kingdom? And how can mistakes be avoided under these circumstances?
Even if this controversy were to be fully settled, however, and a system be based on it that would direct the mass of people to the most profitable industry, would the legislator be able to say how many thousand people should then work in it to the profit of the nation as well as that such a regulation would have the desired effect within so and so many years? It might all too easily happen that people would be drawn away from other industries and produce a surplus of commodities in this one, which would thus lose their value abroad, causing a significant loss to the nation.
Previous Section: The National Gain, § 11
Next Section: The National Gain, § 13
Places:
Names: Mirabeau the elder (Victor de Riquetti de Mirabeau) Runeberg, Efraim Otto Salander, Eric
Biblical references:
Subjects: