Edellinen dokumentti: ”Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten…” (Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779) DA 18.–21.5.1779
Seuraava dokumentti:
[1/132]
Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle.
Kiitän herra tohtoria hyväntahtoisesta vastauksesta tämän lehden numerossa 1041 sekä siinä minulle aiheettomasti osoitetusta kohteliaisuudesta. Me emme tunne toisiamme henkilökohtaisesti, emme edes ulkonäöltäkään. Eikö siis ole paikallaan, että suhtaudumme toisiimme ystävällisesti, pysymme vain käsiteltävässä asiassa ja pyrimme pääsemään siinä lopputulokseen, jota yleensä sanomme totuudeksi. Arvoisa herra ei silti pahastune, jos huomautan sivumennen, että ainakin minä puolestani jäin kaipaamaan tuosta vastauksesta sitä johdonmukaisuutta, tulisuutta ja voimaa, jota olen muissa yhteyksissä ollut havaitsevinani useissa arvon herran kirjoituksissa. Arvoisan herran kiireet ja ehkä oman edellisen kirjoitukseni epätäydellisyys lienevät vaikuttaneet huomautusten hajanaisuuteen.
Muotoilkaamme tämän takia tällä kerralla joitakin periaatteita ja johtakaamme niistä päätelmiä, jotka selittävät asiaa sekä kummankin käsityksiä ja mielipiteitä siitä. Sanotaanhan vanhassa latinankielisessä sananlaskussa: Contra principia negantem, non est disputandum.2
Ellen erehdy, arvoisan herran tässä asiassa omaksuma periaate lienee: palkollisten luonnolliset oikeudet ja vapaus. Mutta kun arvoisa herra vastauksessaan myöntää, että tämä vapaus suurimmaksi osaksi päättyy yhteiskunnan jäseniksi tulemisen myötä ja yleisestä edusta tulee sen sijaan ylin laki, on uskoakseni parasta ja varminta, että pitäydymme viimeksi mainitussa käsityskannassa, jonka kumpikin puoli on tunnustanut oikeaksi.
Voisin toki tuoda esiin useampia perustotuuksia, mutta siinä tapauksessa todistelu olisi esitettävä laveammin kuin tämä lehti näyttää sallivan.
Yleisellä edulla tarkoitan kaikkea, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, jotta valtio vaurastuisi ja pysyisi vakaana, sekä asianosaisten eli tässä tapauksessa isäntien ja palkollisten kahdenvälisiä ja vastavuoroisia etuja.
Jotta tähän päästäisiin, pitää kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden olla heti uskonnon jälkeen tärkein näkökohta, joka meidän on otettava huomioon.
Sitä, mitä Jumalan sana, katekismus ja huoneentaulu3 sanovat toisaalta palkollisten alistumisesta ja toisaalta isäntien tärkeästä velvollisuudesta huolehtia sekä sielunhoidosta että heidän ajallisista eduistaan, minun ei tarvitsee muistuttaa herra tohtorille, joka tietää ja tuntee tällaiset asiat paljon paremmin kuin minä. Ja tästä näyttää seuraavan noiden osapuolten välinen etujen, oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, jota sanon ja jonka arvoisa herrakin tuntuu tunnustavan kohtuudeksi ja oikeudenmukaisuudeksi.[2/132]
Jos on totta, etteivät valtakunnan maa- ja merivoimat, elinkeinot, käsityöammatit eikä maatalous kykene säilymään eikä niitä voida saada toimimaan ilman palkollisia, lienee myös myönnettävä, että samassa määrin kuin palkollisten määrää vähennetään säädöksillä tai he saavat oikeuden vaatia korkeita palkkoja, mainitut yhteiskunnan laitokset joutuvat vaaraan ja heikkenevät.
Arvoisa herra vaatii, että nimitys irtolainen on halventavana ja perusteettomana poistettava kaikista säädöksistä. Toisin sanottuna siis kuka tahansa niin mies kuin nainenkin saa olla irtolainen ja nauttia niin sanottua laillista suojelua4 henkilökohtaisena oikeutenaan, jos ja kun tämä hänelle parhaiten sopii.
Mutta hyvä mies, sano minulle, mahtaisiko tuollainen säädös olla omiaan lisäämään vai vähentämään palkollisten määrää? Ajatelkaa asiaa itse tarkasti, arvoisa herra tohtori.
Lisäksi esitetään väite, että ihmisten avioitumisen estäminen on luonnotonta eikä järin viisastakaan, ja olen itsekin tietyllä tavalla samaa mieltä. Kysyn vain, kuka on estänyt palkollisia avioitumasta palvelusvuoden päätyttyä? Sitä ei ole kielletty missään säädöksessä, ja olen itse isäntänä järjestänyt omalla kustannuksellani kalliisti häitä sekä piioille että rengeille. Voisin esittää tästä asiasta ehkä tuhansia esimerkkejä muiden talouksista, ja luullakseni arvoisa herra tekisi samoin, jos hänen ikävuotensa ja varallisuutensa, joita en tunne, tämän mahdollistaisivat.
Tarkastelkaamme kuitenkin asiaa hieman tarkemmin. Kumpi vaihtoehdoista on parempi: sekö, että alemman rahvaan nuoret ryntäävät avioliittoon keskenään paikassa ja ikävaiheessa, jossa he eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään, eivät omista mitään ja kykenevät tuskin mitään hankkimaankaan, vai se, että heidät ensin määrätään laillisena ajankohtana ja laillisessa järjestyksessä palvelukseen, jonka aikana he saavat parempaa koulutusta, tottuvat kovaan työhön ja uurastukseen, heidät ohjataan hillitsemään mielihalunsa ja he saavat sellaista opetusta, joka hyödyttää heitä itseään, jos ja kun he joskus siirtyvät huoneenhallituksen säätyyn.5 Ovat jopa saattaneet ansaitakin jotakin, jos ovat eläneet hyveellisesti ja säästäväisesti.
Arvoisa herra näyttää kannattavan ensiksi mainittua vaihtoehtoa pitäen sitä väkiluvun kasvattamisen kannalta edullisimpana, mutta minä vastaan: jos tämä otetaan ainoaksi tavoitteeksemme, luulen pystyväni ehdottamaan muita tulokseen vielä paremmin johtavia keinoja. Sat sapienti.6
Käsitykseni mukaan avioliiton tarkoituksena ei ole pelkästään lasten synnyttäminen, vaan myös heidän kasvattamisensa kristillisiksi, hyväkäytöksisiksi, voimakkaiksi ja työteliäiksi eli lyhyesti sanottuna yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi. Liian varhaisten, kiireellä solmittujen ja köyhien välisten avioliittojen välityksellä kuitenkin edistetään kurjuutta, voimattomuutta ja kerjäläiselämää, samalla kun palkollisten määrää lisäksi tuntuvasti vähenee, koska kukaan tuskin myöhemmin ryhtyy elättämään palkollisen vaimoa ja lapsia kesken palvelussuhteen, kun useimmilla isännillä on näinä kalliina rutiköyhyyden aikoina muutenkin kylliksi vaikeuksia itsensä ja oman perheensä elättämisessä.
Jos kuitenkin jäämme tässä asiassa edelleen erimielisiksi, vedotkaamme yleisöön, jotta se saisi puolueettomasti ratkaista, kummalla meistä on paremmat perustelut ja totuus puolellaan ja pysykäämme muuten keskenämme yhtä hyvinä ystävinä.[1/133]
Kirjoitelmamme7 on jakautunut kahteen osaan, ja nyt siis seuraa palkollisten palkkaa koskeva tarkastelu.
Tässä yhteydessä minun on ensiksi vastattava arvoisan herran vastauksessaan esittämään kysymykseen, jolla hän luulee saavansa minut pahasti kiipeliin, nimittäin kysymykseen, miten laillisesti säädettyjen palkkojen suhteen on meneteltävä nälänhädän oloissa.
Vastaan: Kuten kaikkien yhteiskunnallisten ja taloudellisten lakien ollessa kyseessä tässäkin väistämättä pätee se vanha sääntö, että osapuolten keskinäinen sopimus ohittaa lain, eli lakimiesten uskon ja opetuksen mukaa: unus quisque potest iura et beneficia sua, aut insistere, aut renunciare.8 Olenkin jo myöntänyt, että jos tuollainen sopimus on etukäteen tehty, pitää sekä isännillä että palkollisilla olla oikeus myöhemmin korottaa tai alentaa palkkoja, mutta ellei asiasta ole sovittu, on lakia noudatettava ja sen on oltava ohjenuorana sekä tuomareille että oikeudenpalvelijoille valittajan oikeuden turvaamiseen. Ja kun melkein kaikki lait moraalilakeja ja hallitusvaltaa koskevia lakeja lukuun ottamatta sietävät tällaisen rajoituksen, lause ei ole ristiriitainen.
En ole myöskään sanonut, että palkat on säädettävä yhtäläisiksi niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina tai että niiden on oltava nykyisin samat kuin ne olivat 1739, jolloin palkollissääntö säädettiin ja kurssi oli pariarvossaan.9
Käsitykseni mukaan lainsäätäjän on auliisti huolehdittava siitä, että säädöstä sovelletaan aikojen luonteen sekä rahan nousevan tai laskevan arvon mukaisesti; jos nälänhätä on ennustettavissa, on myös lakia muokattava tilanteen mukaiseksi. Kristillinen ja inhimillinen velvollisuus elättää palkollinen ja maksaa hänen palkkansa ei kuitenkaan voi lakata nälänhädän vallitessa, ellei maksaja menetä täysin kykyään tämän velvollisuuden täyttämiseen, jolloin asianomainen joutuu tekemään akordin10 niin palkollistensa kuin muidenkin velkojiensa kanssa. Vanhan sananlaskun mukaanhan hätä ei lue lakia.
Varsinaisesti meitä erottava kysymys lienee se, toimittaisiinko paremmin ja valtiolle edullisemmin, jos palkollisten palkat säädettäisiin yleisellä lailla tietyksi summaksi vuodelta vai jos niiden määräytyminen jätettäisiin asianomaisten vapaan sopimisen varaan.
Olen uskonut, että minun on annettava tukeni ensiksi mainitulle ratkaisulle, ja näen jälkimmäisessä paljon arveluttavia piirteitä, seuraavista syistä:
1) Koska työkykyiset henkilöt ovat minun käsitykseni mukaan edellä esitetyn perusteella velvollisia ryhtymään tietyksi ajaksi ja tietyn järjestyksen mukaisesti vuosipalvelukseen elinkeinonharjoittajien sekä yleisen edun edistämiseksi, ei heidän työtään eikä palvelustaan voida arvoisan herran esittämän ajatuksen mukaisesti pitää niin ehdottomasti heidän omaisuutenaan, että he voisivat määrätä sille ikään kuin kauppatavaralle mielensä mukaisen arvon. Hyvää järjestystä noudattavan hallitusvallan ei siis myöskään pidä jättää heidän vapaasti valittavakseen, että he joko saavat mieleisensä palkan tai pysyvät kokonaan poissa palveluksesta.
2) Koska vapaa sopimusoikeus johtaa tässä tapauksessa väistämättä palkkojen nousuun, isäntien vähävaraisemman osan, johon luultavasti kuuluu isäntien enemmistö, on joko maksettava niin paljon palkkaa kuin palkollinen haluaa tai jäätävä ilman palvelusväkeä, jolloin jälkimmäinen vaihtoehto veisi ilman muuta heidät tuhoon ja erityisesti koko peltoviljelyn rappiolle. Ja näin arvoisan herran ehdotus varmaankin hyödyttäisi rikkaita, mutta olisi vahingoksi kaikille köyhille isännille.
3) Tuollainen sopimusvapaus aiheuttaisi ylisuurten palkkojen tarjoamista, sanaharkkaa ja alituista riitaa sekä isäntien ja palkollisten välille että kummankin ryhmän omassa keskuudessa, mitä valitettavasti monikin juuri tuntuu toivovan.
Aika kuitenkin rientää, eikä paperille mahdu laveasanaisuutta.
Sallittakoon minun tämän takia herra tohtorin itse yllä mainitussa vastauksessaan esittämien ajatusten johdosta lopuksi esittää tarkemman valaistuksen saamiseksi arvoisalle herralle muutamia lyhyitä ja yksinkertaisia kysymyksiä.
1) Koska arvoisa herra sanoo, että hyvä palveluspaikka tai isäntä ei koskaan jää vaille palkollisia, saisinko kuulla, mitä arvoisa herra tarkoittaa sanoilla hyvä isäntä?
Onko se isäntä hyvä, jolla on kylliksi varaa ja hyväntahtoisuutta antaakseen palkolliselle sen verran rahapalkkaa, ruokaa, vaatteita, vapautta ja huveja ym. kuin tämä pyytää ja toivoo?
Vaiko se, joka köyhänä kykynsä mukaan antaa sen, mikä on kohtuullista ja lain määräämää, joka yrittää korjata palkollisen virheitä ja monia pahoja tapoja ja saada hänet parantamaan niitä, ohjaa häntä jumalanpelkoon, vireyteen ja työhön eikä koskaan katso sormien lävitse karkeita ja ilmeisen selviä rikkomuksia?[2/133]
Ensiksi mainitussa tapauksessa lienevät useimmat palkollisista valmiita pystyttämään herra tohtorille muistopatsaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hän voisi helposti joutua riitaan omien päämiestensä kanssa.
2) Kun herra tohtori kysyy, tunnenko kamari- ja talousdeputaation asiaa koskevaan mietintöön perustuvaa kuninkaallisen neuvoston esitystä11 uudeksi palkollissäännöksi sekä kuninkaallisen kamarikollegion siihen perustuvaa lausuntoa, kysyttäköön vastaukseksi, haluaako herra tohtori tällä kysymyksellä tehdä vaikutuksen tai pelotella aseenaan ylempään auktoriteettiin vetoaminen?
Vakuutan pyhästi, etten ole nähnyt enkä lukenut kumpaakaan noista teksteistä, ja saanen siis anteeksi, jos tähän kirjoitukseen on tullut jotakin, mikä on niiden vastaista; en kuitenkaan missään tapauksessa usko sen olevan vaarallista niin kauan kuin asia on vireillä eikä odotettua uutta palkollissääntöä ole vielä julkaistu.
Lopuksi ja kolmanneksi arvoisa herra puhuu lakien kirjoittajista käyttäen sanaa ”lakimaakari”. Mutta hyvänen aika, miten minun olisi tämä ymmärrettävä? Olen kyllä kuullut hattumaakareista, peruukkimaakareista, satulamaakareista ynnä muista, mutta en koskaan ”lakimaakareista”.
Ehkäpä tällä sanalla tarkoitetaan pappismiestä tai maallikkoa, joka sotkeutuu tarpeettomasti lakien säätämiseen? Tai sellaisia aloitemaakareita, joiden oli Zaleukoksen julman lain mukaan oli ehdotustaan esitellessään astuttava esiin kaulassaan köysi, johon heidät aikanaan hirtettäisiin, jos esitys kaatuisi?12
Mikäli arvoisa herra suvaitsee valistaa minua näistä asioista, se on minulle suuri suosionosoitus; olen kuitenkin edelleen
nöyrä palvelija
Peripatheticus.
P. S. Käsitykseni mukaan palkollissääntö ei ole väen maastamuuton syy, vaan siihen on muita syitä, joita saattanen tuonnempana esitellä.
Suom. Heikki Eskelinen
Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Peripatheticuksen kirjoitus Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 15.–16.6.1779, nro 132–133.
Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1779.
Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosikerta 1779, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.
Kuvalähde: Kungliga biblioteket.
Huomautuksia: Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Vastaus herra Peripatheticukselle hänen jälkimmäiseen, Dagligt Allehandan numeroissa 132 ja 133 minulle osoittamaansa palkollisia käsittelevään kirjoitukseen, Dagligt Allehanda 19.–20.8.1779.
[1/132]
Til Herr Kyrkoherden Doctor Chydenius.
Jag tackar för Herr Doctorens benägna swar uti N:o 104 af denna Tidning,13 samt dess däri mig oförskylt wiste höflighet. Wi känna hwarannan icke til personerne, ja icke ens til anseendet,14 är det därföre icke billigt15 at wi bemöta hwarannan med wänlighet, endast hålla oss wid sjelfwa saken och däri söka hwad wi i allmänhet kalla sanning? Icke dess mindre torde min Herre ej ogunstigt uptaga, om jag en passant16 ärindrar, at åtminstone jag för min del saknar i detta swar det sammanhang, eldighet och styrka, som jag eljest tyckt mig finna i flere af min Herres Skrifter. Tidens knapphet för min Herre och kanske min egen ofullkomlighet i första skriften torde hafwa bidragit til så strödda anmärkningar.
Lät oss därföre för denna gång formera wissa principer, och däraf draga slutsatser som förklara saken samt hwarderas därom ägande begrep och mening; Ty i et gammalt Latinskt ordspråk heter det: Contra principia negantem, non est disputandum.17
Om jag intet misstager mig, så lärer wäl i detta ämne min Herres antagna principium wara: Tjänstefolkets naturliga rätt och frihet; Men som min Herre i swaret medgifwer at densamma i det mästa cesserar,18 då man gifwit sig i samfund, och at i det stället det Allmänna bästa blifwer högsta Lagen; så tror jag det wara bäst och säkrast at wi hålla oss wid det senare, såsom å båda sidor ärkänt.
Jag kunde wäl projectera flere grundsanningar, men demonstrationen blefwe i sådan händelse mera widlyftig, än detta Dagblad synes tillåta.
Med Allmänna bästa förstår jag alt det som bidrager til subordination19 och ordning i et Samhälle, til Statens förkofran och bestånd, samt Participanternes20 gemensamma, eller i detta fall Husbönders och Tjänstehjons bilaterale och reciproque21 förmåner.
Skall detta winnas; så måste näst Religionen, billighet och rättwisa blifwa wår förnämsta synepunct.
Hwad Guds Ord, Catechesen och Hustaflan22 förmår om Tjänstehjons undergifwenhet å ena, samt Husbönders öma plikt, både i anseende til Själawården och deras timeliga23 bästa å andra sidan, därom behöfwer jag icke påminna Herr Doctoren, som wet och känner sådant långt bättre än jag. Och däraf synes följa en jämwigt emellan dem båda, i förmåner, rätt och skyldigheter, som jag kallar och min Herre tyckes medgifwa wara, billighet och rättwisa.[2/132]
Om det är sant, at Krigsmagten til lands och watten, Näringar, Handaslögder och jordbruk, icke kunna bestå eller drifwas utan Tjänstehjon; så lärer ock böra medgifwas, at i samma mån som Tjänstehjonens antal igenom Författningar minskas, eller de få lof at blifwa dyrlegde,24 i samma mån periclitera25 och aftaga slike Inrättningar.
Min Herre påstår at Lösdrifware-titelen, såsom menlig och ogrundad, bör uteslutas ur alla Förordningar; eller som är det samma, at hwar och en af bägge Könen får wara lösdrifware, och äga så kallat förswar i sin personliga rättighet, om och när honom hälst behagar.
Men käre säg mig, månne en slik Författning skulle tjäna at öka eller minska Tjänstehjonens antal? Tänk wäl efter sjelf, min Herr Doctor.
Widare påstås det wara onaturligit och mindre politiskt26 at hindra Folk ifrån giftermål; och jag är sjelf på wisst sätt af enahanda mening; frågar allenast, hwem är som hindrat Tjänstehjon at gifta sig, sedan stämmodag är ute?27 Icke finnes sådant förbudit i någon Förordning, och jag har såsom Husbonde, med min dryga kostnad, sjelf hållit Bröllop åt både Pigor och Drängar; Jag skulle därpå hos andra kunna wisa kanske tusendetals exempel, och jag tror at min Herre gjorde detsamma, om hans år och förmögenhet, som äro mig obekanta, sådant skulle tillåta.
Men lät oss se något nogare på saken; hwilketdera är bättre, om ungdom af den gemenare hopen28 wräka sig i giftermål tilsammans, på en ort och i en tid, där de ingen ting weta och förstå, ingen ting äga, och som knappast kunna något förwärfa, än om de först i laga tid och ordning skulle tilhållas at tjäna, därunder blifwa bättre educerade,29 wande til flit och arbete, späkte och underwiste i sådane stycken som gagna dem sjelfwa, om och när de en gång komma at träda i Hushålls-ståndet.30 Ja äfwen kunna något hafwa förtjänt om de warit dygdiga och sparsamma.
Min Herre synes hålla med det förra, såsom mäst bidragande til Folkhopens förökning; men jag swarar: om densamma blifwer wårt enda föremål, så torde jag kunna projectera andra til ändamålet mer tjänande utwägar, Sat Sapienti.31
Ändamålet af Ägtenskap är, efter min tanka, icke allenast at föda, utan äfwen at upföda barn, så at de blifwa Christeliga, sediga, starka och arbetsamma, eller med et ord, nyttiga Medlemmar i et Samhälle. Men igenom otidiga,32 förhastade och fattige giftermål befordras uselhet, wanmagt och tiggerie, hwarigenom Tjänstehjonens antal äfwen ansenligen förminskas, så wida någon efteråt ej lärer åtaga sig under tjänste-tiden at föda Tjänstehjonens Hustru och barn, då de fleste Husbönder i desse dyra och utblottade tider, utom dess hafwa swårighet nog at föda sig sjelfwa och sina egna.
Men skulle wi härom än widare stadna in Contradictoriis,33 så lät oss wädja til Allmänheten, at opartiskt få döma, hwilkendera af oss hafwer mästa skäl och sanning på sin sida, och för öfrigit wara oss emellan lika goda wänner.[1/133]
Wår34 betraktelse har delat sig i 2:ne stycken, och följer således nu angående Tjänstehjonens löner.
Härwid måste jag först beswara en af min Herre i swaret framstäld fråga, hwarmed han tror mig aldeles blifwa snärd, nämligen huru med lagligen stipulerade löner skall förhållas i hungers-nöd.
Jag swarar: Som wid alla Politiske och Oeconomiske Lagar den gamla Regelen måste gälla, at förord bryter Lag,35 eller som Juristerne tro och lära, unus quisque potest Jura & Beneficia sua, aut insistera,36 aut Renunciare.37 Så har jag redan medgifwit, at om et sådant aftal sker förut, bör det stå i både Husbönders och Tjänstehjons magt, at efteråt antingen höja eller minska lönen, men har något aftal icke skedt, så bör Lagen följas och blifwa en Norm för både Domare och Executorer, at hjälpa den klagande tilrätta. Och som nästan alla Lagar, utom de Moraliske och Regerings-Lagarne,38 tåla en slik inskränkning, så blifwer satsen icke paradox.39
Icke eller har jag sagt at lönerne böra stipuleras lika i dyr40 och god tid, eller nu blifwa de samma, som de woro 1739 då Tjänstehjons-Stadgan utfärdades och Coursen war al pari.41
Efter min tanka ankommer på Lagstiftarens öma försorg at härutinnan lämpa författningen efter tidernas skick och Myntets antingen stigande eller fallande wärde; kan hungers-nöd förut spås, bör äfwen Lagen rättas därefter. Men den Christeliga och mänskliga plikt, at föda och löna et Tjänstehjon, kan icke uphöra i hungers-nöd, så framt man icke blifwer aldeles utur stånd at densamma fullgöra, då man i slik händelse måtte få lof at accordera,42 äfwen så wäl med Tjänstehjon som med andra Creditorer; Ty efter gammalt ordspråk har nöden ingen Lag.
Rätta frågan oss emellan lärer wara, hwilketdera wore bättre och för Staten nyttigare, at Tjänstehjonens Löner antingen igenom en allmän Lag stipulerades til et wisst quantum pro anno,43 eller at låta det samma ankomma på et fritt betingande.
Jag har trodt mig böra styrka til de förra, och finner mycket betänkande wid det senare, af följande skäl:
1:mo, Som arbetsföre personer efter min tanka, i anledning af hwad förut sagt är, äro skyldige at i en wiss tid och ordning taga årstjänst, til Närings idkares förmån och det allmänna bästas befrämjande; så kan, efter min Herres idee, deras arbete och tjänst icke så absolute räknas för deras egendom, at de därpå, lika som en Köpmans-wara, kunna sättja hwad wärde de hälst behaga; och således bör i en wälbestäldt Regering det icke eller få ankomma på deras fria wal, at antingen få så stor lön de sjelfwe behaga, eller ock aldeles afhålla sig ifrån tjänstgöring.
2:do, Som et fritt betingande i detta fall nödwändigt måste bidraga til lönernes stegring; så måste ock den fattigare delen af Husbönder, som förmodeligen äro de mästa, antingen gifwa så stor lön som tjänstehjonet behagar, eller ock blifwa utan betjäning, hwilket senare ju ofelbart skulle tjäna til deras och i synnerhet Åkerbrukets undergång; Och således blefwe min Herres förslag wäl nyttigt för de rika, men skadeligt för alla fattiga Husbönder. Och
3:tio, Skulle et slikt betingande gifwa anledning til öfwerbåd,44 trätor och en ständig strid, så wäl emellan Husbönder och Tjänstehjon, som emellan hwar och en af dem inbördes, hwilket beklageligen just tyckes wara det som mången torde önska.
Men tiden skyndar och papperet tillåter icke någon widlyftighet.
Lät mig därföre, i anledning af Herr Doctorens eget anförande i åfwannämde swar, få sluteligen, til närmare uplysnings ärhållande, göra min Herre några korta och enfaldiga frågor.
1:mo, Efter min Herre säger at en god tjänst eller Husbonde aldrig saknar Tjänstehjon, så lät mig weta hwad min Herre förstår med en god Husbonde?
Månne den är god, som har råd och wälwilja nog at gifwa Tjänstehjonet hwad det begär och åstundar, i lön, mat, kläder, frihet och lustbarheter, med mera?
Eller den, som efter sin fattiga förmåga gifwer hwad billigt är och Lagen föreskrifwer, som söker at förbättra och emendera45 Tjänstehjonets fel och många oarter, håller det til gudsfruktan, waksamhet och arbete, samt aldrig ser igenom fingren med grofwa och uppenbara förbrytelser?[2/133]
I förra fallet torde wäl större delen af Tjänstehjonen wara färdige, at efter Herr Doctorens död upresa åt honom en ärestod; men i det sednare kunde han lätt råka i disput med sina egna Principaler.
2:do, Som Herr Doctoren frågar om jag känner Kongl. Råd-Kammarens Project til en förnyad Tjänstehjons-Stadga,46 grundadt på Kammar-Oeconomie Deputations Betänkande i detta ämne, samt Kongl. Kammar-Collegii därpå fotade Yttrande? Så frågas tilbaka, om Herr Doctoren dymedelst wil imponera eller intimidera47 med principium Authoritatis?48
Jag bedyrar heligt, at jag ej sedt eller läst hwarken den ena eller den andra af dessa Skrifter, och torde således wara ursäktad, om häruti något influtit som skulle däremot stöta; men i alt fall tror jag det icke wara farligit, så länge saken är in fieri,49 och den förwäntade nya Tjänstehjons-Ordningen ännu icke blifwit utfärdad.
Sluteligen och 3:tio brukas af min Herre et ord som kallas Lagmakare: Men käre säg mig, huru skall jag detta förstå? Nog har jag hördt talas om Skomakare, Snörmakare, Nålmakare, Peruquemakare, Solfjädersmakare och många flere; men aldrig om Lagmakare.
Månne därmed förstås en Clericus, eller Laicus,50 som i oträngt mål51 blandar sig i Lagwäsendet? Eller sådana Projectmakare, som efter Zäleuci grymma Lag måste, jämte Projectet, träda fram med rep om halsen, hwarmed de omsider skulle hängas, om Projectet misslyckades?52
Om min Herre härutinnan behagar mig underrätta, sker mig en stor grace;53 emedlertid förblifwer jag en
Ödmjuk Tjenare
Peripatheticus.
P.S. Tjänstehjons-Stadgan är, efter min tanka, icke orsaken til Folkets utflyttning, utan äro därtil andra orsaker, dem jag framdeles torde kunna gifwa wid handen.
[1/132]
Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle.
Kiitän herra tohtoria hyväntahtoisesta vastauksesta tämän lehden numerossa 10454 sekä siinä minulle aiheettomasti osoitetusta kohteliaisuudesta. Me emme tunne toisiamme henkilökohtaisesti, emme edes ulkonäöltäkään. Eikö siis ole paikallaan, että suhtaudumme toisiimme ystävällisesti, pysymme vain käsiteltävässä asiassa ja pyrimme pääsemään siinä lopputulokseen, jota yleensä sanomme totuudeksi. Arvoisa herra ei silti pahastune, jos huomautan sivumennen, että ainakin minä puolestani jäin kaipaamaan tuosta vastauksesta sitä johdonmukaisuutta, tulisuutta ja voimaa, jota olen muissa yhteyksissä ollut havaitsevinani useissa arvon herran kirjoituksissa. Arvoisan herran kiireet ja ehkä oman edellisen kirjoitukseni epätäydellisyys lienevät vaikuttaneet huomautusten hajanaisuuteen.
Muotoilkaamme tämän takia tällä kerralla joitakin periaatteita ja johtakaamme niistä päätelmiä, jotka selittävät asiaa sekä kummankin käsityksiä ja mielipiteitä siitä. Sanotaanhan vanhassa latinankielisessä sananlaskussa: Contra principia negantem, non est disputandum.55
Ellen erehdy, arvoisan herran tässä asiassa omaksuma periaate lienee: palkollisten luonnolliset oikeudet ja vapaus. Mutta kun arvoisa herra vastauksessaan myöntää, että tämä vapaus suurimmaksi osaksi päättyy yhteiskunnan jäseniksi tulemisen myötä ja yleisestä edusta tulee sen sijaan ylin laki, on uskoakseni parasta ja varminta, että pitäydymme viimeksi mainitussa käsityskannassa, jonka kumpikin puoli on tunnustanut oikeaksi.
Voisin toki tuoda esiin useampia perustotuuksia, mutta siinä tapauksessa todistelu olisi esitettävä laveammin kuin tämä lehti näyttää sallivan.
Yleisellä edulla tarkoitan kaikkea, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, jotta valtio vaurastuisi ja pysyisi vakaana, sekä asianosaisten eli tässä tapauksessa isäntien ja palkollisten kahdenvälisiä ja vastavuoroisia etuja.
Jotta tähän päästäisiin, pitää kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden olla heti uskonnon jälkeen tärkein näkökohta, joka meidän on otettava huomioon.
Sitä, mitä Jumalan sana, katekismus ja huoneentaulu56 sanovat toisaalta palkollisten alistumisesta ja toisaalta isäntien tärkeästä velvollisuudesta huolehtia sekä sielunhoidosta että heidän ajallisista eduistaan, minun ei tarvitsee muistuttaa herra tohtorille, joka tietää ja tuntee tällaiset asiat paljon paremmin kuin minä. Ja tästä näyttää seuraavan noiden osapuolten välinen etujen, oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, jota sanon ja jonka arvoisa herrakin tuntuu tunnustavan kohtuudeksi ja oikeudenmukaisuudeksi.[2/132]
Jos on totta, etteivät valtakunnan maa- ja merivoimat, elinkeinot, käsityöammatit eikä maatalous kykene säilymään eikä niitä voida saada toimimaan ilman palkollisia, lienee myös myönnettävä, että samassa määrin kuin palkollisten määrää vähennetään säädöksillä tai he saavat oikeuden vaatia korkeita palkkoja, mainitut yhteiskunnan laitokset joutuvat vaaraan ja heikkenevät.
Arvoisa herra vaatii, että nimitys irtolainen on halventavana ja perusteettomana poistettava kaikista säädöksistä. Toisin sanottuna siis kuka tahansa niin mies kuin nainenkin saa olla irtolainen ja nauttia niin sanottua laillista suojelua57 henkilökohtaisena oikeutenaan, jos ja kun tämä hänelle parhaiten sopii.
Mutta hyvä mies, sano minulle, mahtaisiko tuollainen säädös olla omiaan lisäämään vai vähentämään palkollisten määrää? Ajatelkaa asiaa itse tarkasti, arvoisa herra tohtori.
Lisäksi esitetään väite, että ihmisten avioitumisen estäminen on luonnotonta eikä järin viisastakaan, ja olen itsekin tietyllä tavalla samaa mieltä. Kysyn vain, kuka on estänyt palkollisia avioitumasta palvelusvuoden päätyttyä? Sitä ei ole kielletty missään säädöksessä, ja olen itse isäntänä järjestänyt omalla kustannuksellani kalliisti häitä sekä piioille että rengeille. Voisin esittää tästä asiasta ehkä tuhansia esimerkkejä muiden talouksista, ja luullakseni arvoisa herra tekisi samoin, jos hänen ikävuotensa ja varallisuutensa, joita en tunne, tämän mahdollistaisivat.
Tarkastelkaamme kuitenkin asiaa hieman tarkemmin. Kumpi vaihtoehdoista on parempi: sekö, että alemman rahvaan nuoret ryntäävät avioliittoon keskenään paikassa ja ikävaiheessa, jossa he eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään, eivät omista mitään ja kykenevät tuskin mitään hankkimaankaan, vai se, että heidät ensin määrätään laillisena ajankohtana ja laillisessa järjestyksessä palvelukseen, jonka aikana he saavat parempaa koulutusta, tottuvat kovaan työhön ja uurastukseen, heidät ohjataan hillitsemään mielihalunsa ja he saavat sellaista opetusta, joka hyödyttää heitä itseään, jos ja kun he joskus siirtyvät huoneenhallituksen säätyyn.58 Ovat jopa saattaneet ansaitakin jotakin, jos ovat eläneet hyveellisesti ja säästäväisesti.
Arvoisa herra näyttää kannattavan ensiksi mainittua vaihtoehtoa pitäen sitä väkiluvun kasvattamisen kannalta edullisimpana, mutta minä vastaan: jos tämä otetaan ainoaksi tavoitteeksemme, luulen pystyväni ehdottamaan muita tulokseen vielä paremmin johtavia keinoja. Sat sapienti.59
Käsitykseni mukaan avioliiton tarkoituksena ei ole pelkästään lasten synnyttäminen, vaan myös heidän kasvattamisensa kristillisiksi, hyväkäytöksisiksi, voimakkaiksi ja työteliäiksi eli lyhyesti sanottuna yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi. Liian varhaisten, kiireellä solmittujen ja köyhien välisten avioliittojen välityksellä kuitenkin edistetään kurjuutta, voimattomuutta ja kerjäläiselämää, samalla kun palkollisten määrää lisäksi tuntuvasti vähenee, koska kukaan tuskin myöhemmin ryhtyy elättämään palkollisen vaimoa ja lapsia kesken palvelussuhteen, kun useimmilla isännillä on näinä kalliina rutiköyhyyden aikoina muutenkin kylliksi vaikeuksia itsensä ja oman perheensä elättämisessä.
Jos kuitenkin jäämme tässä asiassa edelleen erimielisiksi, vedotkaamme yleisöön, jotta se saisi puolueettomasti ratkaista, kummalla meistä on paremmat perustelut ja totuus puolellaan ja pysykäämme muuten keskenämme yhtä hyvinä ystävinä.[1/133]
Kirjoitelmamme60 on jakautunut kahteen osaan, ja nyt siis seuraa palkollisten palkkaa koskeva tarkastelu.
Tässä yhteydessä minun on ensiksi vastattava arvoisan herran vastauksessaan esittämään kysymykseen, jolla hän luulee saavansa minut pahasti kiipeliin, nimittäin kysymykseen, miten laillisesti säädettyjen palkkojen suhteen on meneteltävä nälänhädän oloissa.
Vastaan: Kuten kaikkien yhteiskunnallisten ja taloudellisten lakien ollessa kyseessä tässäkin väistämättä pätee se vanha sääntö, että osapuolten keskinäinen sopimus ohittaa lain, eli lakimiesten uskon ja opetuksen mukaa: unus quisque potest iura et beneficia sua, aut insistere, aut renunciare.61 Olenkin jo myöntänyt, että jos tuollainen sopimus on etukäteen tehty, pitää sekä isännillä että palkollisilla olla oikeus myöhemmin korottaa tai alentaa palkkoja, mutta ellei asiasta ole sovittu, on lakia noudatettava ja sen on oltava ohjenuorana sekä tuomareille että oikeudenpalvelijoille valittajan oikeuden turvaamiseen. Ja kun melkein kaikki lait moraalilakeja ja hallitusvaltaa koskevia lakeja lukuun ottamatta sietävät tällaisen rajoituksen, lause ei ole ristiriitainen.
En ole myöskään sanonut, että palkat on säädettävä yhtäläisiksi niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina tai että niiden on oltava nykyisin samat kuin ne olivat 1739, jolloin palkollissääntö säädettiin ja kurssi oli pariarvossaan.62
Käsitykseni mukaan lainsäätäjän on auliisti huolehdittava siitä, että säädöstä sovelletaan aikojen luonteen sekä rahan nousevan tai laskevan arvon mukaisesti; jos nälänhätä on ennustettavissa, on myös lakia muokattava tilanteen mukaiseksi. Kristillinen ja inhimillinen velvollisuus elättää palkollinen ja maksaa hänen palkkansa ei kuitenkaan voi lakata nälänhädän vallitessa, ellei maksaja menetä täysin kykyään tämän velvollisuuden täyttämiseen, jolloin asianomainen joutuu tekemään akordin63 niin palkollistensa kuin muidenkin velkojiensa kanssa. Vanhan sananlaskun mukaanhan hätä ei lue lakia.
Varsinaisesti meitä erottava kysymys lienee se, toimittaisiinko paremmin ja valtiolle edullisemmin, jos palkollisten palkat säädettäisiin yleisellä lailla tietyksi summaksi vuodelta vai jos niiden määräytyminen jätettäisiin asianomaisten vapaan sopimisen varaan.
Olen uskonut, että minun on annettava tukeni ensiksi mainitulle ratkaisulle, ja näen jälkimmäisessä paljon arveluttavia piirteitä, seuraavista syistä:
1) Koska työkykyiset henkilöt ovat minun käsitykseni mukaan edellä esitetyn perusteella velvollisia ryhtymään tietyksi ajaksi ja tietyn järjestyksen mukaisesti vuosipalvelukseen elinkeinonharjoittajien sekä yleisen edun edistämiseksi, ei heidän työtään eikä palvelustaan voida arvoisan herran esittämän ajatuksen mukaisesti pitää niin ehdottomasti heidän omaisuutenaan, että he voisivat määrätä sille ikään kuin kauppatavaralle mielensä mukaisen arvon. Hyvää järjestystä noudattavan hallitusvallan ei siis myöskään pidä jättää heidän vapaasti valittavakseen, että he joko saavat mieleisensä palkan tai pysyvät kokonaan poissa palveluksesta.
2) Koska vapaa sopimusoikeus johtaa tässä tapauksessa väistämättä palkkojen nousuun, isäntien vähävaraisemman osan, johon luultavasti kuuluu isäntien enemmistö, on joko maksettava niin paljon palkkaa kuin palkollinen haluaa tai jäätävä ilman palvelusväkeä, jolloin jälkimmäinen vaihtoehto veisi ilman muuta heidät tuhoon ja erityisesti koko peltoviljelyn rappiolle. Ja näin arvoisan herran ehdotus varmaankin hyödyttäisi rikkaita, mutta olisi vahingoksi kaikille köyhille isännille.
3) Tuollainen sopimusvapaus aiheuttaisi ylisuurten palkkojen tarjoamista, sanaharkkaa ja alituista riitaa sekä isäntien ja palkollisten välille että kummankin ryhmän omassa keskuudessa, mitä valitettavasti monikin juuri tuntuu toivovan.
Aika kuitenkin rientää, eikä paperille mahdu laveasanaisuutta.
Sallittakoon minun tämän takia herra tohtorin itse yllä mainitussa vastauksessaan esittämien ajatusten johdosta lopuksi esittää tarkemman valaistuksen saamiseksi arvoisalle herralle muutamia lyhyitä ja yksinkertaisia kysymyksiä.
1) Koska arvoisa herra sanoo, että hyvä palveluspaikka tai isäntä ei koskaan jää vaille palkollisia, saisinko kuulla, mitä arvoisa herra tarkoittaa sanoilla hyvä isäntä?
Onko se isäntä hyvä, jolla on kylliksi varaa ja hyväntahtoisuutta antaakseen palkolliselle sen verran rahapalkkaa, ruokaa, vaatteita, vapautta ja huveja ym. kuin tämä pyytää ja toivoo?
Vaiko se, joka köyhänä kykynsä mukaan antaa sen, mikä on kohtuullista ja lain määräämää, joka yrittää korjata palkollisen virheitä ja monia pahoja tapoja ja saada hänet parantamaan niitä, ohjaa häntä jumalanpelkoon, vireyteen ja työhön eikä koskaan katso sormien lävitse karkeita ja ilmeisen selviä rikkomuksia?[2/133]
Ensiksi mainitussa tapauksessa lienevät useimmat palkollisista valmiita pystyttämään herra tohtorille muistopatsaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hän voisi helposti joutua riitaan omien päämiestensä kanssa.
2) Kun herra tohtori kysyy, tunnenko kamari- ja talousdeputaation asiaa koskevaan mietintöön perustuvaa kuninkaallisen neuvoston esitystä64 uudeksi palkollissäännöksi sekä kuninkaallisen kamarikollegion siihen perustuvaa lausuntoa, kysyttäköön vastaukseksi, haluaako herra tohtori tällä kysymyksellä tehdä vaikutuksen tai pelotella aseenaan ylempään auktoriteettiin vetoaminen?
Vakuutan pyhästi, etten ole nähnyt enkä lukenut kumpaakaan noista teksteistä, ja saanen siis anteeksi, jos tähän kirjoitukseen on tullut jotakin, mikä on niiden vastaista; en kuitenkaan missään tapauksessa usko sen olevan vaarallista niin kauan kuin asia on vireillä eikä odotettua uutta palkollissääntöä ole vielä julkaistu.
Lopuksi ja kolmanneksi arvoisa herra puhuu lakien kirjoittajista käyttäen sanaa ”lakimaakari”. Mutta hyvänen aika, miten minun olisi tämä ymmärrettävä? Olen kyllä kuullut hattumaakareista, peruukkimaakareista, satulamaakareista ynnä muista, mutta en koskaan ”lakimaakareista”.
Ehkäpä tällä sanalla tarkoitetaan pappismiestä tai maallikkoa, joka sotkeutuu tarpeettomasti lakien säätämiseen? Tai sellaisia aloitemaakareita, joiden oli Zaleukoksen julman lain mukaan oli ehdotustaan esitellessään astuttava esiin kaulassaan köysi, johon heidät aikanaan hirtettäisiin, jos esitys kaatuisi?65
Mikäli arvoisa herra suvaitsee valistaa minua näistä asioista, se on minulle suuri suosionosoitus; olen kuitenkin edelleen
nöyrä palvelija
Peripatheticus.
P. S. Käsitykseni mukaan palkollissääntö ei ole väen maastamuuton syy, vaan siihen on muita syitä, joita saattanen tuonnempana esitellä.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
[1/132]
Til Herr Kyrkoherden Doctor Chydenius.
Jag tackar för Herr Doctorens benägna swar uti N:o 104 af denna Tidning,66 samt dess däri mig oförskylt wiste höflighet. Wi känna hwarannan icke til personerne, ja icke ens til anseendet,67 är det därföre icke billigt68 at wi bemöta hwarannan med wänlighet, endast hålla oss wid sjelfwa saken och däri söka hwad wi i allmänhet kalla sanning? Icke dess mindre torde min Herre ej ogunstigt uptaga, om jag en passant69 ärindrar, at åtminstone jag för min del saknar i detta swar det sammanhang, eldighet och styrka, som jag eljest tyckt mig finna i flere af min Herres Skrifter. Tidens knapphet för min Herre och kanske min egen ofullkomlighet i första skriften torde hafwa bidragit til så strödda anmärkningar.
Lät oss därföre för denna gång formera wissa principer, och däraf draga slutsatser som förklara saken samt hwarderas därom ägande begrep och mening; Ty i et gammalt Latinskt ordspråk heter det: Contra principia negantem, non est disputandum.70
Om jag intet misstager mig, så lärer wäl i detta ämne min Herres antagna principium wara: Tjänstefolkets naturliga rätt och frihet; Men som min Herre i swaret medgifwer at densamma i det mästa cesserar,71 då man gifwit sig i samfund, och at i det stället det Allmänna bästa blifwer högsta Lagen; så tror jag det wara bäst och säkrast at wi hålla oss wid det senare, såsom å båda sidor ärkänt.
Jag kunde wäl projectera flere grundsanningar, men demonstrationen blefwe i sådan händelse mera widlyftig, än detta Dagblad synes tillåta.
Med Allmänna bästa förstår jag alt det som bidrager til subordination72 och ordning i et Samhälle, til Statens förkofran och bestånd, samt Participanternes73 gemensamma, eller i detta fall Husbönders och Tjänstehjons bilaterale och reciproque74 förmåner.
Skall detta winnas; så måste näst Religionen, billighet och rättwisa blifwa wår förnämsta synepunct.
Hwad Guds Ord, Catechesen och Hustaflan75 förmår om Tjänstehjons undergifwenhet å ena, samt Husbönders öma plikt, både i anseende til Själawården och deras timeliga76 bästa å andra sidan, därom behöfwer jag icke påminna Herr Doctoren, som wet och känner sådant långt bättre än jag. Och däraf synes följa en jämwigt emellan dem båda, i förmåner, rätt och skyldigheter, som jag kallar och min Herre tyckes medgifwa wara, billighet och rättwisa.[2/132]
Om det är sant, at Krigsmagten til lands och watten, Näringar, Handaslögder och jordbruk, icke kunna bestå eller drifwas utan Tjänstehjon; så lärer ock böra medgifwas, at i samma mån som Tjänstehjonens antal igenom Författningar minskas, eller de få lof at blifwa dyrlegde,77 i samma mån periclitera78 och aftaga slike Inrättningar.
Min Herre påstår at Lösdrifware-titelen, såsom menlig och ogrundad, bör uteslutas ur alla Förordningar; eller som är det samma, at hwar och en af bägge Könen får wara lösdrifware, och äga så kallat förswar i sin personliga rättighet, om och när honom hälst behagar.
Men käre säg mig, månne en slik Författning skulle tjäna at öka eller minska Tjänstehjonens antal? Tänk wäl efter sjelf, min Herr Doctor.
Widare påstås det wara onaturligit och mindre politiskt79 at hindra Folk ifrån giftermål; och jag är sjelf på wisst sätt af enahanda mening; frågar allenast, hwem är som hindrat Tjänstehjon at gifta sig, sedan stämmodag är ute?80 Icke finnes sådant förbudit i någon Förordning, och jag har såsom Husbonde, med min dryga kostnad, sjelf hållit Bröllop åt både Pigor och Drängar; Jag skulle därpå hos andra kunna wisa kanske tusendetals exempel, och jag tror at min Herre gjorde detsamma, om hans år och förmögenhet, som äro mig obekanta, sådant skulle tillåta.
Men lät oss se något nogare på saken; hwilketdera är bättre, om ungdom af den gemenare hopen81 wräka sig i giftermål tilsammans, på en ort och i en tid, där de ingen ting weta och förstå, ingen ting äga, och som knappast kunna något förwärfa, än om de först i laga tid och ordning skulle tilhållas at tjäna, därunder blifwa bättre educerade,82 wande til flit och arbete, späkte och underwiste i sådane stycken som gagna dem sjelfwa, om och när de en gång komma at träda i Hushålls-ståndet.83 Ja äfwen kunna något hafwa förtjänt om de warit dygdiga och sparsamma.
Min Herre synes hålla med det förra, såsom mäst bidragande til Folkhopens förökning; men jag swarar: om densamma blifwer wårt enda föremål, så torde jag kunna projectera andra til ändamålet mer tjänande utwägar, Sat Sapienti.84
Ändamålet af Ägtenskap är, efter min tanka, icke allenast at föda, utan äfwen at upföda barn, så at de blifwa Christeliga, sediga, starka och arbetsamma, eller med et ord, nyttiga Medlemmar i et Samhälle. Men igenom otidiga,85 förhastade och fattige giftermål befordras uselhet, wanmagt och tiggerie, hwarigenom Tjänstehjonens antal äfwen ansenligen förminskas, så wida någon efteråt ej lärer åtaga sig under tjänste-tiden at föda Tjänstehjonens Hustru och barn, då de fleste Husbönder i desse dyra och utblottade tider, utom dess hafwa swårighet nog at föda sig sjelfwa och sina egna.
Men skulle wi härom än widare stadna in Contradictoriis,86 så lät oss wädja til Allmänheten, at opartiskt få döma, hwilkendera af oss hafwer mästa skäl och sanning på sin sida, och för öfrigit wara oss emellan lika goda wänner.[1/133]
Wår87 betraktelse har delat sig i 2:ne stycken, och följer således nu angående Tjänstehjonens löner.
Härwid måste jag först beswara en af min Herre i swaret framstäld fråga, hwarmed han tror mig aldeles blifwa snärd, nämligen huru med lagligen stipulerade löner skall förhållas i hungers-nöd.
Jag swarar: Som wid alla Politiske och Oeconomiske Lagar den gamla Regelen måste gälla, at förord bryter Lag,88 eller som Juristerne tro och lära, unus quisque potest Jura & Beneficia sua, aut insistera,89 aut Renunciare.90 Så har jag redan medgifwit, at om et sådant aftal sker förut, bör det stå i både Husbönders och Tjänstehjons magt, at efteråt antingen höja eller minska lönen, men har något aftal icke skedt, så bör Lagen följas och blifwa en Norm för både Domare och Executorer, at hjälpa den klagande tilrätta. Och som nästan alla Lagar, utom de Moraliske och Regerings-Lagarne,91 tåla en slik inskränkning, så blifwer satsen icke paradox.92
Icke eller har jag sagt at lönerne böra stipuleras lika i dyr93 och god tid, eller nu blifwa de samma, som de woro 1739 då Tjänstehjons-Stadgan utfärdades och Coursen war al pari.94
Efter min tanka ankommer på Lagstiftarens öma försorg at härutinnan lämpa författningen efter tidernas skick och Myntets antingen stigande eller fallande wärde; kan hungers-nöd förut spås, bör äfwen Lagen rättas därefter. Men den Christeliga och mänskliga plikt, at föda och löna et Tjänstehjon, kan icke uphöra i hungers-nöd, så framt man icke blifwer aldeles utur stånd at densamma fullgöra, då man i slik händelse måtte få lof at accordera,95 äfwen så wäl med Tjänstehjon som med andra Creditorer; Ty efter gammalt ordspråk har nöden ingen Lag.
Rätta frågan oss emellan lärer wara, hwilketdera wore bättre och för Staten nyttigare, at Tjänstehjonens Löner antingen igenom en allmän Lag stipulerades til et wisst quantum pro anno,96 eller at låta det samma ankomma på et fritt betingande.
Jag har trodt mig böra styrka til de förra, och finner mycket betänkande wid det senare, af följande skäl:
1:mo, Som arbetsföre personer efter min tanka, i anledning af hwad förut sagt är, äro skyldige at i en wiss tid och ordning taga årstjänst, til Närings idkares förmån och det allmänna bästas befrämjande; så kan, efter min Herres idee, deras arbete och tjänst icke så absolute räknas för deras egendom, at de därpå, lika som en Köpmans-wara, kunna sättja hwad wärde de hälst behaga; och således bör i en wälbestäldt Regering det icke eller få ankomma på deras fria wal, at antingen få så stor lön de sjelfwe behaga, eller ock aldeles afhålla sig ifrån tjänstgöring.
2:do, Som et fritt betingande i detta fall nödwändigt måste bidraga til lönernes stegring; så måste ock den fattigare delen af Husbönder, som förmodeligen äro de mästa, antingen gifwa så stor lön som tjänstehjonet behagar, eller ock blifwa utan betjäning, hwilket senare ju ofelbart skulle tjäna til deras och i synnerhet Åkerbrukets undergång; Och således blefwe min Herres förslag wäl nyttigt för de rika, men skadeligt för alla fattiga Husbönder. Och
3:tio, Skulle et slikt betingande gifwa anledning til öfwerbåd,97 trätor och en ständig strid, så wäl emellan Husbönder och Tjänstehjon, som emellan hwar och en af dem inbördes, hwilket beklageligen just tyckes wara det som mången torde önska.
Men tiden skyndar och papperet tillåter icke någon widlyftighet.
Lät mig därföre, i anledning af Herr Doctorens eget anförande i åfwannämde swar, få sluteligen, til närmare uplysnings ärhållande, göra min Herre några korta och enfaldiga frågor.
1:mo, Efter min Herre säger at en god tjänst eller Husbonde aldrig saknar Tjänstehjon, så lät mig weta hwad min Herre förstår med en god Husbonde?
Månne den är god, som har råd och wälwilja nog at gifwa Tjänstehjonet hwad det begär och åstundar, i lön, mat, kläder, frihet och lustbarheter, med mera?
Eller den, som efter sin fattiga förmåga gifwer hwad billigt är och Lagen föreskrifwer, som söker at förbättra och emendera98 Tjänstehjonets fel och många oarter, håller det til gudsfruktan, waksamhet och arbete, samt aldrig ser igenom fingren med grofwa och uppenbara förbrytelser?[2/133]
I förra fallet torde wäl större delen af Tjänstehjonen wara färdige, at efter Herr Doctorens död upresa åt honom en ärestod; men i det sednare kunde han lätt råka i disput med sina egna Principaler.
2:do, Som Herr Doctoren frågar om jag känner Kongl. Råd-Kammarens Project til en förnyad Tjänstehjons-Stadga,99 grundadt på Kammar-Oeconomie Deputations Betänkande i detta ämne, samt Kongl. Kammar-Collegii därpå fotade Yttrande? Så frågas tilbaka, om Herr Doctoren dymedelst wil imponera eller intimidera100 med principium Authoritatis?101
Jag bedyrar heligt, at jag ej sedt eller läst hwarken den ena eller den andra af dessa Skrifter, och torde således wara ursäktad, om häruti något influtit som skulle däremot stöta; men i alt fall tror jag det icke wara farligit, så länge saken är in fieri,102 och den förwäntade nya Tjänstehjons-Ordningen ännu icke blifwit utfärdad.
Sluteligen och 3:tio brukas af min Herre et ord som kallas Lagmakare: Men käre säg mig, huru skall jag detta förstå? Nog har jag hördt talas om Skomakare, Snörmakare, Nålmakare, Peruquemakare, Solfjädersmakare och många flere; men aldrig om Lagmakare.
Månne därmed förstås en Clericus, eller Laicus,103 som i oträngt mål104 blandar sig i Lagwäsendet? Eller sådana Projectmakare, som efter Zäleuci grymma Lag måste, jämte Projectet, träda fram med rep om halsen, hwarmed de omsider skulle hängas, om Projectet misslyckades?105
Om min Herre härutinnan behagar mig underrätta, sker mig en stor grace;106 emedlertid förblifwer jag en
Ödmjuk Tjenare
Peripatheticus.
P.S. Tjänstehjons-Stadgan är, efter min tanka, icke orsaken til Folkets utflyttning, utan äro därtil andra orsaker, dem jag framdeles torde kunna gifwa wid handen.
[1/132]
Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle.
Kiitän herra tohtoria hyväntahtoisesta vastauksesta tämän lehden numerossa 104107 sekä siinä minulle aiheettomasti osoitetusta kohteliaisuudesta. Me emme tunne toisiamme henkilökohtaisesti, emme edes ulkonäöltäkään. Eikö siis ole paikallaan, että suhtaudumme toisiimme ystävällisesti, pysymme vain käsiteltävässä asiassa ja pyrimme pääsemään siinä lopputulokseen, jota yleensä sanomme totuudeksi. Arvoisa herra ei silti pahastune, jos huomautan sivumennen, että ainakin minä puolestani jäin kaipaamaan tuosta vastauksesta sitä johdonmukaisuutta, tulisuutta ja voimaa, jota olen muissa yhteyksissä ollut havaitsevinani useissa arvon herran kirjoituksissa. Arvoisan herran kiireet ja ehkä oman edellisen kirjoitukseni epätäydellisyys lienevät vaikuttaneet huomautusten hajanaisuuteen.
Muotoilkaamme tämän takia tällä kerralla joitakin periaatteita ja johtakaamme niistä päätelmiä, jotka selittävät asiaa sekä kummankin käsityksiä ja mielipiteitä siitä. Sanotaanhan vanhassa latinankielisessä sananlaskussa: Contra principia negantem, non est disputandum.108
Ellen erehdy, arvoisan herran tässä asiassa omaksuma periaate lienee: palkollisten luonnolliset oikeudet ja vapaus. Mutta kun arvoisa herra vastauksessaan myöntää, että tämä vapaus suurimmaksi osaksi päättyy yhteiskunnan jäseniksi tulemisen myötä ja yleisestä edusta tulee sen sijaan ylin laki, on uskoakseni parasta ja varminta, että pitäydymme viimeksi mainitussa käsityskannassa, jonka kumpikin puoli on tunnustanut oikeaksi.
Voisin toki tuoda esiin useampia perustotuuksia, mutta siinä tapauksessa todistelu olisi esitettävä laveammin kuin tämä lehti näyttää sallivan.
Yleisellä edulla tarkoitan kaikkea, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, jotta valtio vaurastuisi ja pysyisi vakaana, sekä asianosaisten eli tässä tapauksessa isäntien ja palkollisten kahdenvälisiä ja vastavuoroisia etuja.
Jotta tähän päästäisiin, pitää kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden olla heti uskonnon jälkeen tärkein näkökohta, joka meidän on otettava huomioon.
Sitä, mitä Jumalan sana, katekismus ja huoneentaulu109 sanovat toisaalta palkollisten alistumisesta ja toisaalta isäntien tärkeästä velvollisuudesta huolehtia sekä sielunhoidosta että heidän ajallisista eduistaan, minun ei tarvitsee muistuttaa herra tohtorille, joka tietää ja tuntee tällaiset asiat paljon paremmin kuin minä. Ja tästä näyttää seuraavan noiden osapuolten välinen etujen, oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, jota sanon ja jonka arvoisa herrakin tuntuu tunnustavan kohtuudeksi ja oikeudenmukaisuudeksi.[2/132]
Jos on totta, etteivät valtakunnan maa- ja merivoimat, elinkeinot, käsityöammatit eikä maatalous kykene säilymään eikä niitä voida saada toimimaan ilman palkollisia, lienee myös myönnettävä, että samassa määrin kuin palkollisten määrää vähennetään säädöksillä tai he saavat oikeuden vaatia korkeita palkkoja, mainitut yhteiskunnan laitokset joutuvat vaaraan ja heikkenevät.
Arvoisa herra vaatii, että nimitys irtolainen on halventavana ja perusteettomana poistettava kaikista säädöksistä. Toisin sanottuna siis kuka tahansa niin mies kuin nainenkin saa olla irtolainen ja nauttia niin sanottua laillista suojelua110 henkilökohtaisena oikeutenaan, jos ja kun tämä hänelle parhaiten sopii.
Mutta hyvä mies, sano minulle, mahtaisiko tuollainen säädös olla omiaan lisäämään vai vähentämään palkollisten määrää? Ajatelkaa asiaa itse tarkasti, arvoisa herra tohtori.
Lisäksi esitetään väite, että ihmisten avioitumisen estäminen on luonnotonta eikä järin viisastakaan, ja olen itsekin tietyllä tavalla samaa mieltä. Kysyn vain, kuka on estänyt palkollisia avioitumasta palvelusvuoden päätyttyä? Sitä ei ole kielletty missään säädöksessä, ja olen itse isäntänä järjestänyt omalla kustannuksellani kalliisti häitä sekä piioille että rengeille. Voisin esittää tästä asiasta ehkä tuhansia esimerkkejä muiden talouksista, ja luullakseni arvoisa herra tekisi samoin, jos hänen ikävuotensa ja varallisuutensa, joita en tunne, tämän mahdollistaisivat.
Tarkastelkaamme kuitenkin asiaa hieman tarkemmin. Kumpi vaihtoehdoista on parempi: sekö, että alemman rahvaan nuoret ryntäävät avioliittoon keskenään paikassa ja ikävaiheessa, jossa he eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään, eivät omista mitään ja kykenevät tuskin mitään hankkimaankaan, vai se, että heidät ensin määrätään laillisena ajankohtana ja laillisessa järjestyksessä palvelukseen, jonka aikana he saavat parempaa koulutusta, tottuvat kovaan työhön ja uurastukseen, heidät ohjataan hillitsemään mielihalunsa ja he saavat sellaista opetusta, joka hyödyttää heitä itseään, jos ja kun he joskus siirtyvät huoneenhallituksen säätyyn.111 Ovat jopa saattaneet ansaitakin jotakin, jos ovat eläneet hyveellisesti ja säästäväisesti.
Arvoisa herra näyttää kannattavan ensiksi mainittua vaihtoehtoa pitäen sitä väkiluvun kasvattamisen kannalta edullisimpana, mutta minä vastaan: jos tämä otetaan ainoaksi tavoitteeksemme, luulen pystyväni ehdottamaan muita tulokseen vielä paremmin johtavia keinoja. Sat sapienti.112
Käsitykseni mukaan avioliiton tarkoituksena ei ole pelkästään lasten synnyttäminen, vaan myös heidän kasvattamisensa kristillisiksi, hyväkäytöksisiksi, voimakkaiksi ja työteliäiksi eli lyhyesti sanottuna yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi. Liian varhaisten, kiireellä solmittujen ja köyhien välisten avioliittojen välityksellä kuitenkin edistetään kurjuutta, voimattomuutta ja kerjäläiselämää, samalla kun palkollisten määrää lisäksi tuntuvasti vähenee, koska kukaan tuskin myöhemmin ryhtyy elättämään palkollisen vaimoa ja lapsia kesken palvelussuhteen, kun useimmilla isännillä on näinä kalliina rutiköyhyyden aikoina muutenkin kylliksi vaikeuksia itsensä ja oman perheensä elättämisessä.
Jos kuitenkin jäämme tässä asiassa edelleen erimielisiksi, vedotkaamme yleisöön, jotta se saisi puolueettomasti ratkaista, kummalla meistä on paremmat perustelut ja totuus puolellaan ja pysykäämme muuten keskenämme yhtä hyvinä ystävinä.[1/133]
Kirjoitelmamme113 on jakautunut kahteen osaan, ja nyt siis seuraa palkollisten palkkaa koskeva tarkastelu.
Tässä yhteydessä minun on ensiksi vastattava arvoisan herran vastauksessaan esittämään kysymykseen, jolla hän luulee saavansa minut pahasti kiipeliin, nimittäin kysymykseen, miten laillisesti säädettyjen palkkojen suhteen on meneteltävä nälänhädän oloissa.
Vastaan: Kuten kaikkien yhteiskunnallisten ja taloudellisten lakien ollessa kyseessä tässäkin väistämättä pätee se vanha sääntö, että osapuolten keskinäinen sopimus ohittaa lain, eli lakimiesten uskon ja opetuksen mukaa: unus quisque potest iura et beneficia sua, aut insistere, aut renunciare.114 Olenkin jo myöntänyt, että jos tuollainen sopimus on etukäteen tehty, pitää sekä isännillä että palkollisilla olla oikeus myöhemmin korottaa tai alentaa palkkoja, mutta ellei asiasta ole sovittu, on lakia noudatettava ja sen on oltava ohjenuorana sekä tuomareille että oikeudenpalvelijoille valittajan oikeuden turvaamiseen. Ja kun melkein kaikki lait moraalilakeja ja hallitusvaltaa koskevia lakeja lukuun ottamatta sietävät tällaisen rajoituksen, lause ei ole ristiriitainen.
En ole myöskään sanonut, että palkat on säädettävä yhtäläisiksi niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina tai että niiden on oltava nykyisin samat kuin ne olivat 1739, jolloin palkollissääntö säädettiin ja kurssi oli pariarvossaan.115
Käsitykseni mukaan lainsäätäjän on auliisti huolehdittava siitä, että säädöstä sovelletaan aikojen luonteen sekä rahan nousevan tai laskevan arvon mukaisesti; jos nälänhätä on ennustettavissa, on myös lakia muokattava tilanteen mukaiseksi. Kristillinen ja inhimillinen velvollisuus elättää palkollinen ja maksaa hänen palkkansa ei kuitenkaan voi lakata nälänhädän vallitessa, ellei maksaja menetä täysin kykyään tämän velvollisuuden täyttämiseen, jolloin asianomainen joutuu tekemään akordin116 niin palkollistensa kuin muidenkin velkojiensa kanssa. Vanhan sananlaskun mukaanhan hätä ei lue lakia.
Varsinaisesti meitä erottava kysymys lienee se, toimittaisiinko paremmin ja valtiolle edullisemmin, jos palkollisten palkat säädettäisiin yleisellä lailla tietyksi summaksi vuodelta vai jos niiden määräytyminen jätettäisiin asianomaisten vapaan sopimisen varaan.
Olen uskonut, että minun on annettava tukeni ensiksi mainitulle ratkaisulle, ja näen jälkimmäisessä paljon arveluttavia piirteitä, seuraavista syistä:
1) Koska työkykyiset henkilöt ovat minun käsitykseni mukaan edellä esitetyn perusteella velvollisia ryhtymään tietyksi ajaksi ja tietyn järjestyksen mukaisesti vuosipalvelukseen elinkeinonharjoittajien sekä yleisen edun edistämiseksi, ei heidän työtään eikä palvelustaan voida arvoisan herran esittämän ajatuksen mukaisesti pitää niin ehdottomasti heidän omaisuutenaan, että he voisivat määrätä sille ikään kuin kauppatavaralle mielensä mukaisen arvon. Hyvää järjestystä noudattavan hallitusvallan ei siis myöskään pidä jättää heidän vapaasti valittavakseen, että he joko saavat mieleisensä palkan tai pysyvät kokonaan poissa palveluksesta.
2) Koska vapaa sopimusoikeus johtaa tässä tapauksessa väistämättä palkkojen nousuun, isäntien vähävaraisemman osan, johon luultavasti kuuluu isäntien enemmistö, on joko maksettava niin paljon palkkaa kuin palkollinen haluaa tai jäätävä ilman palvelusväkeä, jolloin jälkimmäinen vaihtoehto veisi ilman muuta heidät tuhoon ja erityisesti koko peltoviljelyn rappiolle. Ja näin arvoisan herran ehdotus varmaankin hyödyttäisi rikkaita, mutta olisi vahingoksi kaikille köyhille isännille.
3) Tuollainen sopimusvapaus aiheuttaisi ylisuurten palkkojen tarjoamista, sanaharkkaa ja alituista riitaa sekä isäntien ja palkollisten välille että kummankin ryhmän omassa keskuudessa, mitä valitettavasti monikin juuri tuntuu toivovan.
Aika kuitenkin rientää, eikä paperille mahdu laveasanaisuutta.
Sallittakoon minun tämän takia herra tohtorin itse yllä mainitussa vastauksessaan esittämien ajatusten johdosta lopuksi esittää tarkemman valaistuksen saamiseksi arvoisalle herralle muutamia lyhyitä ja yksinkertaisia kysymyksiä.
1) Koska arvoisa herra sanoo, että hyvä palveluspaikka tai isäntä ei koskaan jää vaille palkollisia, saisinko kuulla, mitä arvoisa herra tarkoittaa sanoilla hyvä isäntä?
Onko se isäntä hyvä, jolla on kylliksi varaa ja hyväntahtoisuutta antaakseen palkolliselle sen verran rahapalkkaa, ruokaa, vaatteita, vapautta ja huveja ym. kuin tämä pyytää ja toivoo?
Vaiko se, joka köyhänä kykynsä mukaan antaa sen, mikä on kohtuullista ja lain määräämää, joka yrittää korjata palkollisen virheitä ja monia pahoja tapoja ja saada hänet parantamaan niitä, ohjaa häntä jumalanpelkoon, vireyteen ja työhön eikä koskaan katso sormien lävitse karkeita ja ilmeisen selviä rikkomuksia?[2/133]
Ensiksi mainitussa tapauksessa lienevät useimmat palkollisista valmiita pystyttämään herra tohtorille muistopatsaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hän voisi helposti joutua riitaan omien päämiestensä kanssa.
2) Kun herra tohtori kysyy, tunnenko kamari- ja talousdeputaation asiaa koskevaan mietintöön perustuvaa kuninkaallisen neuvoston esitystä117 uudeksi palkollissäännöksi sekä kuninkaallisen kamarikollegion siihen perustuvaa lausuntoa, kysyttäköön vastaukseksi, haluaako herra tohtori tällä kysymyksellä tehdä vaikutuksen tai pelotella aseenaan ylempään auktoriteettiin vetoaminen?
Vakuutan pyhästi, etten ole nähnyt enkä lukenut kumpaakaan noista teksteistä, ja saanen siis anteeksi, jos tähän kirjoitukseen on tullut jotakin, mikä on niiden vastaista; en kuitenkaan missään tapauksessa usko sen olevan vaarallista niin kauan kuin asia on vireillä eikä odotettua uutta palkollissääntöä ole vielä julkaistu.
Lopuksi ja kolmanneksi arvoisa herra puhuu lakien kirjoittajista käyttäen sanaa ”lakimaakari”. Mutta hyvänen aika, miten minun olisi tämä ymmärrettävä? Olen kyllä kuullut hattumaakareista, peruukkimaakareista, satulamaakareista ynnä muista, mutta en koskaan ”lakimaakareista”.
Ehkäpä tällä sanalla tarkoitetaan pappismiestä tai maallikkoa, joka sotkeutuu tarpeettomasti lakien säätämiseen? Tai sellaisia aloitemaakareita, joiden oli Zaleukoksen julman lain mukaan oli ehdotustaan esitellessään astuttava esiin kaulassaan köysi, johon heidät aikanaan hirtettäisiin, jos esitys kaatuisi?118
Mikäli arvoisa herra suvaitsee valistaa minua näistä asioista, se on minulle suuri suosionosoitus; olen kuitenkin edelleen
nöyrä palvelija
Peripatheticus.
P. S. Käsitykseni mukaan palkollissääntö ei ole väen maastamuuton syy, vaan siihen on muita syitä, joita saattanen tuonnempana esitellä.
Suom. Heikki Eskelinen
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen dokumentti: ”Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten…” (Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779) DA 18.–21.5.1779
Seuraava dokumentti: