Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Muu lähde: Debatti palvelusväen asemasta, 1778–79

Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle (Peripatheticus) DA 15.–16.6.1779

Edellinen dokumentti: ”Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten…” (Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779) DA 18.–21.5.1779

Seuraava dokumentti:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

Herra kirkkoherra ja tohtori Chydeniukselle.

 

Kiitän herra tohtoria hyväntahtoisesta vastauksesta tämän lehden numerossa 1041 sekä siinä minulle aiheettomasti osoitetusta kohteliaisuudesta. Me emme tunne toisiamme henkilökohtaisesti, emme edes ulkonäöltäkään. Eikö siis ole paikallaan, että suhtaudumme toisiimme ystävällisesti, pysymme vain käsiteltävässä asiassa ja pyrimme pääsemään siinä lopputulokseen, jota yleensä sanomme totuudeksi. Arvoisa herra ei silti pahastune, jos huomautan sivumennen, että ainakin minä puolestani jäin kaipaamaan tuosta vastauksesta sitä johdonmukaisuutta, tulisuutta ja voimaa, jota olen muissa yhteyksissä ollut havaitsevinani useissa arvon herran kirjoituksissa. Arvoisan herran kiireet ja ehkä oman edellisen kirjoitukseni epätäydellisyys lienevät vaikuttaneet huomautusten hajanaisuuteen.

Muotoilkaamme tämän takia tällä kerralla joitakin periaatteita ja johtakaamme niistä päätelmiä, jotka selittävät asiaa sekä kummankin käsityksiä ja mielipiteitä siitä. Sanotaanhan vanhassa latinankielisessä sananlaskussa: Contra principia negantem, non est disputandum.2

Ellen erehdy, arvoisan herran tässä asiassa omaksuma periaate lienee: palkollisten luonnolliset oikeudet ja vapaus. Mutta kun arvoisa herra vastauksessaan myöntää, että tämä vapaus suurimmaksi osaksi päättyy yhteiskunnan jäseniksi tulemisen myötä ja yleisestä edusta tulee sen sijaan ylin laki, on uskoakseni parasta ja varminta, että pitäydymme viimeksi mainitussa käsityskannassa, jonka kumpikin puoli on tunnustanut oikeaksi.

Voisin toki tuoda esiin useampia perustotuuksia, mutta siinä tapauksessa todistelu olisi esitettävä laveammin kuin tämä lehti näyttää sallivan.

Yleisellä edulla tarkoitan kaikkea, mikä edistää yhteiskunnan hierarkiaan alistumista ja järjestyksen säilymistä, jotta valtio vaurastuisi ja pysyisi vakaana, sekä asianosaisten eli tässä tapauksessa isäntien ja palkollisten kahdenvälisiä ja vastavuoroisia etuja.

Jotta tähän päästäisiin, pitää kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden olla heti uskonnon jälkeen tärkein näkökohta, joka meidän on otettava huomioon.

Sitä, mitä Jumalan sana, katekismus ja huoneentaulu3 sanovat toisaalta palkollisten alistumisesta ja toisaalta isäntien tärkeästä velvollisuudesta huolehtia sekä sielunhoidosta että heidän ajallisista eduistaan, minun ei tarvitsee muistuttaa herra tohtorille, joka tietää ja tuntee tällaiset asiat paljon paremmin kuin minä. Ja tästä näyttää seuraavan noiden osapuolten välinen etujen, oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino, jota sanon ja jonka arvoisa herrakin tuntuu tunnustavan kohtuudeksi ja oikeudenmukaisuudeksi.

Jos on totta, etteivät valtakunnan maa- ja merivoimat, elinkeinot, käsityöammatit eikä maatalous kykene säilymään eikä niitä voida saada toimimaan ilman palkollisia, lienee myös myönnettävä, että samassa määrin kuin palkollisten määrää vähennetään säädöksillä tai he saavat oikeuden vaatia korkeita palkkoja, mainitut yhteiskunnan laitokset joutuvat vaaraan ja heikkenevät.

Arvoisa herra vaatii, että nimitys irtolainen on halventavana ja perusteettomana poistettava kaikista säädöksistä. Toisin sanottuna siis kuka tahansa niin mies kuin nainenkin saa olla irtolainen ja nauttia niin sanottua laillista suojelua4 henkilökohtaisena oikeutenaan, jos ja kun tämä hänelle parhaiten sopii.

Mutta hyvä mies, sano minulle, mahtaisiko tuollainen säädös olla omiaan lisäämään vai vähentämään palkollisten määrää? Ajatelkaa asiaa itse tarkasti, arvoisa herra tohtori.

Lisäksi esitetään väite, että ihmisten avioitumisen estäminen on luonnotonta eikä järin viisastakaan, ja olen itsekin tietyllä tavalla samaa mieltä. Kysyn vain, kuka on estänyt palkollisia avioitumasta palvelusvuoden päätyttyä? Sitä ei ole kielletty missään säädöksessä, ja olen itse isäntänä järjestänyt omalla kustannuksellani kalliisti häitä sekä piioille että rengeille. Voisin esittää tästä asiasta ehkä tuhansia esimerkkejä muiden talouksista, ja luullakseni arvoisa herra tekisi samoin, jos hänen ikävuotensa ja varallisuutensa, joita en tunne, tämän mahdollistaisivat.

Tarkastelkaamme kuitenkin asiaa hieman tarkemmin. Kumpi vaihtoehdoista on parempi: sekö, että alemman rahvaan nuoret ryntäävät avioliittoon keskenään paikassa ja ikävaiheessa, jossa he eivät tiedä eivätkä ymmärrä mitään, eivät omista mitään ja kykenevät tuskin mitään hankkimaankaan, vai se, että heidät ensin määrätään laillisena ajankohtana ja laillisessa järjestyksessä palvelukseen, jonka aikana he saavat parempaa koulutusta, tottuvat kovaan työhön ja uurastukseen, heidät ohjataan hillitsemään mielihalunsa ja he saavat sellaista opetusta, joka hyödyttää heitä itseään, jos ja kun he joskus siirtyvät huoneenhallituksen säätyyn.5 Ovat jopa saattaneet ansaitakin jotakin, jos ovat eläneet hyveellisesti ja säästäväisesti.

Arvoisa herra näyttää kannattavan ensiksi mainittua vaihtoehtoa pitäen sitä väkiluvun kasvattamisen kannalta edullisimpana, mutta minä vastaan: jos tämä otetaan ainoaksi tavoitteeksemme, luulen pystyväni ehdottamaan muita tulokseen vielä paremmin johtavia keinoja. Sat sapienti.6

Käsitykseni mukaan avioliiton tarkoituksena ei ole pelkästään lasten synnyttäminen, vaan myös heidän kasvattamisensa kristillisiksi, hyväkäytöksisiksi, voimakkaiksi ja työteliäiksi eli lyhyesti sanottuna yhteiskunnan hyödyllisiksi jäseniksi. Liian varhaisten, kiireellä solmittujen ja köyhien välisten avioliittojen välityksellä kuitenkin edistetään kurjuutta, voimattomuutta ja kerjäläiselämää, samalla kun palkollisten määrää lisäksi tuntuvasti vähenee, koska kukaan tuskin myöhemmin ryhtyy elättämään palkollisen vaimoa ja lapsia kesken palvelussuhteen, kun useimmilla isännillä on näinä kalliina rutiköyhyyden aikoina muutenkin kylliksi vaikeuksia itsensä ja oman perheensä elättämisessä.

Jos kuitenkin jäämme tässä asiassa edelleen erimielisiksi, vedotkaamme yleisöön, jotta se saisi puolueettomasti ratkaista, kummalla meistä on paremmat perustelut ja totuus puolellaan ja pysykäämme muuten keskenämme yhtä hyvinä ystävinä.

Kirjoitelmamme7 on jakautunut kahteen osaan, ja nyt siis seuraa palkollisten palkkaa koskeva tarkastelu.

Tässä yhteydessä minun on ensiksi vastattava arvoisan herran vastauksessaan esittämään kysymykseen, jolla hän luulee saavansa minut pahasti kiipeliin, nimittäin kysymykseen, miten laillisesti säädettyjen palkkojen suhteen on meneteltävä nälänhädän oloissa.

Vastaan: Kuten kaikkien yhteiskunnallisten ja taloudellisten lakien ollessa kyseessä tässäkin väistämättä pätee se vanha sääntö, että osapuolten keskinäinen sopimus ohittaa lain, eli lakimiesten uskon ja opetuksen mukaa: unus quisque potest iura et beneficia sua, aut insistere, aut renunciare.8 Olenkin jo myöntänyt, että jos tuollainen sopimus on etukäteen tehty, pitää sekä isännillä että palkollisilla olla oikeus myöhemmin korottaa tai alentaa palkkoja, mutta ellei asiasta ole sovittu, on lakia noudatettava ja sen on oltava ohjenuorana sekä tuomareille että oikeudenpalvelijoille valittajan oikeuden turvaamiseen. Ja kun melkein kaikki lait moraalilakeja ja hallitusvaltaa koskevia lakeja lukuun ottamatta sietävät tällaisen rajoituksen, lause ei ole ristiriitainen.

En ole myöskään sanonut, että palkat on säädettävä yhtäläisiksi niin huonoina kuin hyvinäkin aikoina tai että niiden on oltava nykyisin samat kuin ne olivat 1739, jolloin palkollissääntö säädettiin ja kurssi oli pariarvossaan.9

Käsitykseni mukaan lainsäätäjän on auliisti huolehdittava siitä, että säädöstä sovelletaan aikojen luonteen sekä rahan nousevan tai laskevan arvon mukaisesti; jos nälänhätä on ennustettavissa, on myös lakia muokattava tilanteen mukaiseksi. Kristillinen ja inhimillinen velvollisuus elättää palkollinen ja maksaa hänen palkkansa ei kuitenkaan voi lakata nälänhädän vallitessa, ellei maksaja menetä täysin kykyään tämän velvollisuuden täyttämiseen, jolloin asianomainen joutuu tekemään akordin10 niin palkollistensa kuin muidenkin velkojiensa kanssa. Vanhan sananlaskun mukaanhan hätä ei lue lakia.

Varsinaisesti meitä erottava kysymys lienee se, toimittaisiinko paremmin ja valtiolle edullisemmin, jos palkollisten palkat säädettäisiin yleisellä lailla tietyksi summaksi vuodelta vai jos niiden määräytyminen jätettäisiin asianomaisten vapaan sopimisen varaan.

Olen uskonut, että minun on annettava tukeni ensiksi mainitulle ratkaisulle, ja näen jälkimmäisessä paljon arveluttavia piirteitä, seuraavista syistä:

1) Koska työkykyiset henkilöt ovat minun käsitykseni mukaan edellä esitetyn perusteella velvollisia ryhtymään tietyksi ajaksi ja tietyn järjestyksen mukaisesti vuosipalvelukseen elinkeinonharjoittajien sekä yleisen edun edistämiseksi, ei heidän työtään eikä palvelustaan voida arvoisan herran esittämän ajatuksen mukaisesti pitää niin ehdottomasti heidän omaisuutenaan, että he voisivat määrätä sille ikään kuin kauppatavaralle mielensä mukaisen arvon. Hyvää järjestystä noudattavan hallitusvallan ei siis myöskään pidä jättää heidän vapaasti valittavakseen, että he joko saavat mieleisensä palkan tai pysyvät kokonaan poissa palveluksesta.

2) Koska vapaa sopimusoikeus johtaa tässä tapauksessa väistämättä palkkojen nousuun, isäntien vähävaraisemman osan, johon luultavasti kuuluu isäntien enemmistö, on joko maksettava niin paljon palkkaa kuin palkollinen haluaa tai jäätävä ilman palvelusväkeä, jolloin jälkimmäinen vaihtoehto veisi ilman muuta heidät tuhoon ja erityisesti koko peltoviljelyn rappiolle. Ja näin arvoisan herran ehdotus varmaankin hyödyttäisi rikkaita, mutta olisi vahingoksi kaikille köyhille isännille.

3) Tuollainen sopimusvapaus aiheuttaisi ylisuurten palkkojen tarjoamista, sanaharkkaa ja alituista riitaa sekä isäntien ja palkollisten välille että kummankin ryhmän omassa keskuudessa, mitä valitettavasti monikin juuri tuntuu toivovan.

Aika kuitenkin rientää, eikä paperille mahdu laveasanaisuutta.

Sallittakoon minun tämän takia herra tohtorin itse yllä mainitussa vastauksessaan esittämien ajatusten johdosta lopuksi esittää tarkemman valaistuksen saamiseksi arvoisalle herralle muutamia lyhyitä ja yksinkertaisia kysymyksiä.

1) Koska arvoisa herra sanoo, että hyvä palveluspaikka tai isäntä ei koskaan jää vaille palkollisia, saisinko kuulla, mitä arvoisa herra tarkoittaa sanoilla hyvä isäntä?

Onko se isäntä hyvä, jolla on kylliksi varaa ja hyväntahtoisuutta antaakseen palkolliselle sen verran rahapalkkaa, ruokaa, vaatteita, vapautta ja huveja ym. kuin tämä pyytää ja toivoo?

Vaiko se, joka köyhänä kykynsä mukaan antaa sen, mikä on kohtuullista ja lain määräämää, joka yrittää korjata palkollisen virheitä ja monia pahoja tapoja ja saada hänet parantamaan niitä, ohjaa häntä jumalanpelkoon, vireyteen ja työhön eikä koskaan katso sormien lävitse karkeita ja ilmeisen selviä rikkomuksia?

Ensiksi mainitussa tapauksessa lienevät useimmat palkollisista valmiita pystyttämään herra tohtorille muistopatsaan hänen kuolemansa jälkeen, mutta jälkimmäisessä tapauksessa hän voisi helposti joutua riitaan omien päämiestensä kanssa.

2) Kun herra tohtori kysyy, tunnenko kamari- ja talousdeputaation asiaa koskevaan mietintöön perustuvaa kuninkaallisen neuvoston esitystä11 uudeksi palkollissäännöksi sekä kuninkaallisen kamarikollegion siihen perustuvaa lausuntoa, kysyttäköön vastaukseksi, haluaako herra tohtori tällä kysymyksellä tehdä vaikutuksen tai pelotella aseenaan ylempään auktoriteettiin vetoaminen?

Vakuutan pyhästi, etten ole nähnyt enkä lukenut kumpaakaan noista teksteistä, ja saanen siis anteeksi, jos tähän kirjoitukseen on tullut jotakin, mikä on niiden vastaista; en kuitenkaan missään tapauksessa usko sen olevan vaarallista niin kauan kuin asia on vireillä eikä odotettua uutta palkollissääntöä ole vielä julkaistu.

Lopuksi ja kolmanneksi arvoisa herra puhuu lakien kirjoittajista käyttäen sanaa ”lakimaakari”. Mutta hyvänen aika, miten minun olisi tämä ymmärrettävä? Olen kyllä kuullut hattumaakareista, peruukkimaakareista, satulamaakareista ynnä muista, mutta en koskaan ”lakimaakareista”.

Ehkäpä tällä sanalla tarkoitetaan pappismiestä tai maallikkoa, joka sotkeutuu tarpeettomasti lakien säätämiseen? Tai sellaisia aloitemaakareita, joiden oli Zaleukoksen julman lain mukaan oli ehdotustaan esitellessään astuttava esiin kaulassaan köysi, johon heidät aikanaan hirtettäisiin, jos esitys kaatuisi?12

Mikäli arvoisa herra suvaitsee valistaa minua näistä asioista, se on minulle suuri suosionosoitus; olen kuitenkin edelleen

nöyrä palvelija

Peripatheticus.

P. S. Käsitykseni mukaan palkollissääntö ei ole väen maastamuuton syy, vaan siihen on muita syitä, joita saattanen tuonnempana esitellä.

 

Suom. Heikki Eskelinen

  1. lehden numerossa 104: ks. Vastaus Peripatheticukselle
  2. Contra principia negantem, non est disputandum: lat. ei pidä keskustella sellaisen kanssa, joka ei noudata periaatteita
  3. Huoneentaulu oli Lutherin Vähän katekismuksen liite, jossa raamatunlauseiden avulla määriteltiin perheenjäsenten ja yhteiskunnan eri ryhmien velvollisuudet toisiaan kohtaan.
  4. laillista suojelua: Mikäli henkilöllä ei ollut vakituista palveluspaikkaa tai omaa elinkeinoa, hänellä ei ollut laillista suojelua, jolloin hänet saatettiin pidättää irtolaisena ja määrätä pakkotyöhön.
  5. siirtyvät huoneenhallituksen säätyyn: menevät naimisiin ja perustavat oman talouden
  6. Sat sapienti: lat. lyhennys Terentiuksen (”Phormio”, III, 3, 8) Plautuksen (”Persa” IV, 7, 9) esittämästä ilmauksesta dictum sapienti sat est, ”sanottu riittää viisaalle”, ts. viisas ymmärtää vähemmästäkin
  7. Kirjoitus ilmestyi kahdessa peräkkäisessä Dagligt Allehandan numerossa. Tästä alkaa toinen osa, joka julkaistiin 16.6.1779 numerossa 133.
  8. unus quisque potest iura et beneficia sua, aut insistere, aut renunciare: lat. jokainen voi pitää kiinni tai luopua nauttimistaan oikeuksista ja eduista
  9. kurssi oli pariarvossaan: Kurssi oli yhtä suuri kuin nimellisarvo. Tässä viitataan aikaan ennen paperirahakantaan siirtymistä (1745), jolloin vallinnutta kurssia pidettiin sittemmin, rahan arvon alennuttua jyrkästi, ”normaalina”.
  10. konkurssitilanteessa velallisen ja -velkojien sopimus, jossa sovitaan velkojen osittaisesta maksamisesta
  11. kuninkaallisen neuvoston esitystä: ks Lausunto palkollissäännöstä, viitteet 4–18
  12. Zaleukoksen julman ... jos esitys kaatuisi?: Ensimmäiset muistiinmerkityt kreikkalaiset lait ovat saaneet nimensä Zaleukokselta, joka perimätiedon mukaan toimi lainsäätäjänä kreikkalaisessa Lokroi Epizefyrioi -siirtokunnassa Etelä-Italiassa 660-luvulla eKr. Zaleukoksen ankarien ja ehdottomien lakien mukaan lainmuutosta esittäneen oli astuttava neuvoston eteen köysi kaulassaan. Jos neuvosto hylkäsi esityksen, hirtettiin sitä esittänyt välittömästi.

Kommentit

Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Peripatheticuksen kirjoitus Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 15.–16.6.1779, nro 132–133.

Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1779.

Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosi­kerta 1779, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.

Kuvalähde: Kungliga biblioteket.

Huomautuksia: Chydenius vastasi tähän kirjoituksellaan Vastaus herra Peripatheticukselle hänen jälkimmäiseen, Dagligt Allehandan numeroissa 132 ja 133 minulle osoittamaansa palkollisia käsittelevään kirjoitukseen, Dagligt Allehanda 19.–20.8.1779.

Alkuperäisdokumentit

Dokumentit

Edellinen dokumentti: ”Niin kunniallista kuin ajattelevien miesten…” (Ulvilassa 29. maaliskuuta 1779) DA 18.–21.5.1779

Seuraava dokumentti: