Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti: Vastaus Sat Sapientin kirjoitukseen lehden numerossa 134 (Ihmisvihan vastustaja) DA 30.6.1778
Ei ole mitenkään merkillistä, että sanomalehdissä kirjoitetaan ja valitellaan runsaasti palkollisista. Kyseessä on paha tilanne, joka mitä sietämättömimmin koettelee jokaista taloudenpitäjää ja joka heidän asemansa kautta vaikuttaa erittäin vahingollisesti koko valtakuntaan. Toki jokaisella maatilkulla ja joka toisella elinkeinolla ja liiketoiminnalla on tietyt rasitteensa, joita nyt on vielä lisättykin, mutta kaikki joutuu väistämättä hunningolle työtätekevän väen kehnojen tapojen takia. Ei riitä, että omistajat joutuvat perikatoon ja tärvellyt tilat päätyvät toisiin käsiin, vaan uudetkin omistajat joutuvat väistämättä samoista syistä nopeasti samalle turmion tielle, niin kauan kuin paha tilanne jatkuu. En ymmärrä, miten tämä sopii yhteen kansalaisten onnen ja kaiken sen kauniin kanssa, mitä onnellisista ajoista kirjoitetaan. Se, että tätä vastaan näköjään tehdään niin vähän, johtunee tähän asiaan tarttumisen vaikeudesta. Omalta vähäiseltä osaltani en voi saada kaikkea tähän kuuluvaa esitetyksi koko laajuudessaan, eikä tässä ole riittävästi tilaa esittää kirjallisesti minkäänlaista järjestelmää; mutta vaikka seuraavat hajanaiset mietteet ja huomautukset eivät kata kaikkea, niillä lienee kuitenkin hyvät perusteensa ja merkittävää vaikutusta, kun ne yhdistetään siihen, mitä muilla saattaa olla esitettävänään. Annan niiden siis tulla paperille sitä mukaa kuin ne ajatuksiini nousevat.
1) Palkoista ja työehdoista. Teoriassa kuulostaa hyvin oikealta ja osuvalta todeta palkollisetkin vapaiksi ihmisiksi ja palvelussuhde vapaaehtoiseksi sopimussuhteeksi, jossa jokaisella on oikeus neuvotella itselleen parhaat hänen ulottuvillaan olevat edut. En kuitenkaan tämän kaiken huomioon otettuani ymmärrä, voivatko valtakunnan pystyssä pysyminen ja asian luonne sallia tällaisen aivan rajoittamattoman vapauden. Ei se ainakaan voi olla laajempi kuin vapaus, joka muilla ja paljon arvokkaammilla ihmisillä vastaavissa tapauksissa on. Yhtä suuri vapaus pitäisi kaiketi olla ainakin kaikilla niillä, jotka palvelevat valtion kaikissa niin ylemmissä kuin alemmissakin siviili- ja sotilasviroissa. Niiden haltijat saavat kuitenkin tyytyä siihen palkkaan ja niihin työehtoihin, jotka heidän isäntänsä kruunu heille myöntää ja jotka suhteellisesti arvioituina ovat todellisuudessa useita prosentteja niukemmat kuin mitä tuollaiselle palkolliselle voitaisiin antaa. Samoin perustein säädetään myös taksoja leipureiden, kapakoitsijoiden, ajomiesten jne. noudatettavaksi, jotta välttämättömyystavaroiden hinnat eivät nousisi sietämättömän korkeiksi. Voin sanoa vain sen, että sopimusten tekeminen tuollaisten ihmisten suopeuden varassa on sietämätöntä. Sellainen sopiminen edellyttäisi omaatuntoa, käsitystä kunniasta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta ynnä muuta sellaista, jota voi toki löytyä jostakin sieltä täältä, mutta jos joku haluaisi yleisesti rakentaa tämän varaan, hänellä ei varmaankaan ole paljon kokemusta. Eihän huonotapaisuus siinä tapauksessa olisi niin suurta kuin se nykyisin on. Kaikkein varmimmin käy niin, että joutuu pahoin petetyksi ja että ainoat tässä asiassa vaikuttavat motiivit ovat joko hätä tai välttämättömyyden pakko. Ja kun palkollinen muuten saa isännältään ruoan ja juoman, asunnon ja lämmön ja kaikkien tuollaisten tarpeiden tyydytyksen, en ymmärrä, mihin hän tarvitsee enemmän rahaa kuin tarpeellisten vaatteiden ostamiseen; eihän heille saa sallia koreilua saati irstailua. Riittää, että heille on annettava rahaa paloviinaan, kun tämän tavaran ostaminen on nyt laillista.1 Jos myönnän, että säästäväinen palkollinen voi saada sen verran ylimääräistä, että hän saa siitä jotakin säästöön tulevaisuutensa varalle, tämä olisi kaikki, mitä aiheellisesti voidaan myöntää, mutta asioiden ollessa nykyisellään halutaan sekä keikaroida että ryypätä ja päälle päätteeksi rikastua, mistä ei ikinä hyvää seuraa.
Yleisesti myönnetään, että jokin säädös näistä asioista olisi sekä aiheellinen että tarpeellinen, mutta sen toimivuuteen ei uskota, kun mitään keinoa ylihinnan tarjoamista vastaan ei ole olemassa. Jos kuitenkin todella vakavasti pyrittäisiin asiaintilan parantamiseen, olisi ihmeellisen oivallista, että annettaisiin asianosaisille kunnon rangaistus, joka pantaisiin viivytyksittä täytäntöön. Ellei muu auta, apua saataisiin varmastikin, jos palkollisia saisi arvonnan perusteella. Siihenkin liittyisi joitakin hankaluuksia, mutta kun tilanne on näin epätoivoinen, jokin keino olisi kuitenkin tyhjää parempi.
Mutta jos mitään apua näitä ylisuuria tarjouksia ja tätä kiskontaa vastaan ei voisi saada, jos siis vapaus lopultakin johtaisi siihen, että hallitsevaan asemaan päässyt palkollinen saisi sopia itselleen haluamansa suuruisen palkkion, jäljelle jää se,
2) että silloin voitaisiin ainakin otaksua, että hän noudattaa sopimusta ja tekee sen työn, joka sopimuksen mukaan on hänen velvollisuutensa. Ja toinen tappava pisto kaikelle taloudenpidolle onkin, ettei tämä väki kalliit työehdot saatuaan silti tee pelkästään mitä se itse tahtoo, vaan saa myös samalla aikaan varsin paljon pahaa nenäkkyydellään, irstaudellaan ja monenlaisilla muilla paheillaan. Palkollissääntömme toki ilmoittaa lääkkeet tätä vastaan, mutta Jumala armahtakoon sitä, joka joutuu käymään tästä oikeutta heitä vastaan. Ensinnäkin joutuisi yötä päivää pitämään talossa todistajia saadakseen sitovia todisteita, toiseksi joutuisi näännyttämään itsensä oikeusistuimissa ilman useinkaan minkäänlaista tai ainakaan merkittävää ja riittävää korvausta ja kolmanneksi työt viivästyisivät, ilman että sitä kukaan korvaisi, kun nuo palkolliset olisi häädettävä. Laki toki sallii kotikurituksen, mikä on sekä kohtuullista että välttämätöntä, mutta paitsi sitä, että kurittaminen on epämiellyttävää ja likaista puuhaa ja vain harvoin saa jonkun todellisen lurjuksen parannuksen tielle, vaan kannustaa vain muut nostamaan meteliä, se on usein kutakuinkin mahdotonta. Kunnian mies pitää usein käsiään liian hyvinä moiseen, leskivaimo parka ei varmaankaan edes pysty käyttämään käsiään siihen. Jos jokaiselle paikkakunnalle asetettaisiin tätä varten kuritusapulainen, joka isännän ohjeiden mukaan panisi ojennuksen toimeen, ja kuritushuone, johon muitta mutkitta vietäisiin sellainen, joka ei halua parantaa tapojaan muutaman huomautuksen jälkeen ja jossa hän saisi todella vakavan kurituksen, tämä ehdottomasti saisi hyvää aikaan; mutta kaikki nykyisin vaadittu myöntyvyys, joka ei enimmäkseen johda mihinkään, vie kaiken turmioon. Jos kruunun sotaväki palvelisi tuommoisen palkollisille suodun kurin alaisena, ei varmaan koskaan saataisi mitään kunnollista aikaan. Mutta eikö sotamies ole samanlainen Ruotsin mies kuin palkkarenkikin? Sotaväessä on jo kauan sitten ymmärretty, ettei elukoita voi hallita kohteliaisuuksia lausumalla; eihän ihmismäisesti käyttäytyvä joutune missään kokemaan mitään pahaa. Samalla tavalla olisi kuitenkin käsiteltävä kaikkia, jotka saadaan kiinni juopottelemasta muiden ihmisten palkollisten kanssa. Etenkin – ja kun palkollisella, joka saa ruokansa ja juomansa isäntänsä talossa, ei ole mitään tekemistä kapakassa – tuollaiselle väen turmelijalle olisi kuten palkolliselle itselleenkin annettava ilman laveaa oikeudenkäyntiä tietty ja todella kunnollinen kuritus, heti kun tuommoinen palkollinen tavataan kapakan oven sisäpuolelta, ellei hän ole isäntänsä asialla, mutta salakapakoitsija olisi ruoskittava kunnolla häpeäpaalussa. Jos tämän lisäksi säädettäisiin, että öitä poissa oleva tai juopuneena tavattu palkollinen joutuisi tekemään työtä kuritushuoneessa, kunnes ilmiantaisi ja saattaisi lailliseen vastuuseen henkilön, joka häntä on juottanut ja majoittanut, suurin osa valituksista loppuisi pian.
3) Surkeata on, että maalaiset ja kaupunkilaiset kiistelevät siitä, kummalla ryhmällä on parempi oikeus saada palkollisia, kun kumpikaan ei voi tarpeittensa takia olla heitä vailla. Kun tietää, miten hankalaa heidän ylläpitämisensä kaupunkilaiselle on, huomaa kyllä, ettei siihen juuri ryhdytä huvin vuoksi. Jos asiat ovat huonolla tolalla maaseudulla, tilanne on varmaan tuhatkertaisesti huonompi kaupungeissa, joissa joka kadunkulmassa on kapakka ja määrättömästi irtolaisten kuritonta varasjoukkoa huijaamassa ja houkuttelemassa pahoille teille. Luoja tietäköön, milloin ja miten maaseutukaupunkimme saavat sellaisen järjestyksenvalvonnan kuin Tukholmassa on.
4) Myös todellinen pula väestöstä vaikuttaa asiaan suuresti. Teemme työtä väkiluvun kasvattamiseksi, mutta muut toimenpiteemme eivät edistä tätä työtä. Väestön vähäinen määrä supistuu uudelleen vaikeina vuosina kuten vuonna 1772.2 Meidän viljavarastomme3 toimivat samalla tavalla kuin lainoja myöntävät pankit, jotka keräävät voittoprosentteja. Kun saapuu katovuosi ja hätä, viimeinenkin viljanjyvä on lainassa, väki kuolee nälkään, epäterveellinen ravinto aiheuttaa kulkutauteja, ja lopputulos on selvä. Nyt todella kaipaamme niitä nuoria ihmisiä, jotka tuoni vei tuona nälkävuotena. Tämä riittäköön tällä kertaa.
Sat Sapienti.4
Suom. Heikki Eskelinen
Alkuperäinen dokumentti: Nimimerkki Sat Sapientin kirjoitus Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehdessä 17.6.1778, nro 134.
Kirjapaino, painopaikka ja -vuosi: Kongl. Ordenstryckeriet, Stockholm, 1778.
Perusteksti: Dageliga Tidningar, Eller: Dagligt Allehanda -lehden sidottu nide, vuosikerta 1778, Dagstidning 1700–1850, Kungliga biblioteket.
Kuvalähde: Kungliga biblioteket
Edellinen dokumentti:
Seuraava dokumentti: Vastaus Sat Sapientin kirjoitukseen lehden numerossa 134 (Ihmisvihan vastustaja) DA 30.6.1778