Föregående avsnitt: Åttonde budordspredikan, § 7
Följande avsnitt: Kahdeksas saarna käskyistä, § 9
115
§. 8.
Nu må vi något anföra, om et olofligit förstörande af vår egen egendom, såsom äfven hörande til detta förbud. Mången torde vid första påseende af saken anse det för orimmeligit at begå tjufnad med sin egen egendom. Men jag hoppas at eder mine Åhörare ej skal fela öfvertygelse härutinnan, om I allenast märken följande: såsom 1), at alt det vi äga är icke vårt eget, utan et lån af den stora Guden, som derföre ingalunda får af oss användas efter godtycko, utan efter Skaparens vilja och befallning, så at den som annorlunda nyttjar eller förspiller dem, är icke annat än en orätt Gårdsfogde, som förfar sin Herres ägodelar, och har at vänta en svår redogörelse för sit fögderi, Luc. 16:1. &c. 2) Är det ovedersäjeligit, at man genom förstörande af sin egendom kan försätta sig sjelf i en ganska svår belägenhet. Hunger, nakenhet och blygd är fattigdomens följeslagare; när de träffa oss utan vårt förvållande så är ansvaret icke vårt, utan igenfinnes orsaken i den altrådande Gudens visa fast för oss underliga råd och styrelse; men äro vi sjelfva dertil orsaken, så är klart, at vi ock sjelfve en gång måste stå i ansvar derföre. Hunger, nakenhet och en tryckande fat116tigdom, hafva många plågor i följe med sig: kroppen försvagas, hälsan förstöres, sjukdomar och bräckligheter ansätta oss, som sluta sig i en förtidig sjelf ådragen död. Skulle då icke et således ådragit ondt vara på det högsta förbudit? 3) Beröfva vi derigenom våra barn, anhöriga och vänner det understöd, de efter naturens ordning hade af oss til at förvänta, om vi rätt hushållat med vår egendom: barnen förlora en nödig upfostran så länge sådana föräldrar lefva, och efter deras död måste de lida nöd och vara androm til last, där de dock af et med christelig sparsamhet samlat arf hade kunnat vinna sin utkomst. Genom en sådan förstöring af sina egodelar beröfvas äfven den fattiga och nödlidande det understöd, som en sådan af Guds välsignelse varit förbunden at meddela. 4) Blifver likaledes klart, at den som således genom egen elak hushållning bestulit sig sjelf måste sluteligen stanna andra människor til last, lefva af deras bröd, och kläda sig af deras möda; det är, med orätta beröfva dem deras välfångna egendom, hvilket i alla fall blifver en vederstyggelig synd.
115
§. 8.
Nu må vi något anföra, om et olofligit förstörande af vår egen egendom, såsom äfven hörande til detta förbud. Mången torde vid första påseende af saken anse det för orimmeligit at begå tjufnad med sin egen egendom. Men jag hoppas at eder mine Åhörare ej skal fela öfvertygelse härutinnan, om I allenast märken följande: såsom 1), at alt det vi äga är icke vårt eget, utan et lån af den stora Guden, som derföre ingalunda får af oss användas efter godtycko, utan efter Skaparens vilja och befallning, så at den som annorlunda nyttjar eller förspiller dem, är icke annat än en orätt Gårdsfogde, som förfar sin Herres ägodelar, och har at vänta en svår redogörelse för sit fögderi, Luc. 16:1. &c. 2) Är det ovedersäjeligit, at man genom förstörande af sin egendom kan försätta sig sjelf i en ganska svår belägenhet. Hunger, nakenhet och blygd är fattigdomens följeslagare; när de träffa oss utan vårt förvållande så är ansvaret icke vårt, utan igenfinnes orsaken i den altrådande Gudens visa fast för oss underliga råd och styrelse; men äro vi sjelfva dertil orsaken, så är klart, at vi ock sjelfve en gång måste stå i ansvar derföre. Hunger, nakenhet och en tryckande fat116tigdom, hafva många plågor i följe med sig: kroppen försvagas, hälsan förstöres, sjukdomar och bräckligheter ansätta oss, som sluta sig i en förtidig sjelf ådragen död. Skulle då icke et således ådragit ondt vara på det högsta förbudit? 3) Beröfva vi derigenom våra barn, anhöriga och vänner det understöd, de efter naturens ordning hade af oss til at förvänta, om vi rätt hushållat med vår egendom: barnen förlora en nödig upfostran så länge sådana föräldrar lefva, och efter deras död måste de lida nöd och vara androm til last, där de dock af et med christelig sparsamhet samlat arf hade kunnat vinna sin utkomst. Genom en sådan förstöring af sina egodelar beröfvas äfven den fattiga och nödlidande det understöd, som en sådan af Guds välsignelse varit förbunden at meddela. 4) Blifver likaledes klart, at den som således genom egen elak hushållning bestulit sig sjelf måste sluteligen stanna andra människor til last, lefva af deras bröd, och kläda sig af deras möda; det är, med orätta beröfva dem deras välfångna egendom, hvilket i alla fall blifver en vederstyggelig synd.
115
§ 8
Nyt voinemme sanoa jotain oman omaisuutemme luvattomasta hävittämisestä, joka myös kuuluu tähän kieltoon. Moni varmaan ensi katsomalta pitäisi järjettömänä sitä, että oman omaisuutensa suhteen voisi syyllistyä varkauteen. Mutta toivon, että te, hyvät kuulijani, vakuututte tästä, kunhan vain ajattelette seuraavaa: 1) Kaikki se, mitä meillä on, ei ole meidän omaamme vaan lainaa suurelta Jumalalta. Siksi emme suinkaan saa käyttää sitä mielivaltaisesti vaan Luojan tahdon ja määräyksen mukaisesti. Joka sitä muulla tavoin käyttää tai sen tuhlaa, ei ole muuta kuin epärehellinen tilanhoitaja, joka turmelee Herransa omaisuuden, ja hänellä on edessään kova paikka taloudenhoitoaan selvitellessään Luuk. 16:1 ja seur. 2) On kiistatonta, että hävittämällä omaisuutensa ihminen voi saattaa itsensä sangen vaikeaan asemaan. Nälkä, alastomuus ja häpeä ovat köyhyyden seuralaiset. Silloin kun ne kohtaavat meitä ilman, että olemme ne itse aiheuttaneet, vastuu ei ole meidän, vaan syyksi voidaan nähdä kaikkivaltiaan Jumalan viisas, vaikkakin meille käsittämätön suunnitelma ja johdatus. Mutta jos itse olemme syypäitä, on selvää, että meidän on siitä kerran myös mentävä vastuuseen. Nälkä, alastomuus ja ahdistava köyhyys116 tuovat mukanaan monia vaivoja: ruumis heikkenee, terveys menee, saamme sairauksia ja vaivoja, jotka johtavat varhaiseen, itse aiheutettuun kuolemaan. Eikö siis tällaisen itse aiheutetun pahan tule olla jyrkästi kielletty? 3) Me viemme sillä tavoin lapsiltamme, omaisiltamme ja ystäviltämme sen avustuksen, jota he luonnon järjestyksen mukaan voisivat meiltä odottaa, jos olisimme hoitaneet omaisuuttamme oikein. Lapset jäävät vaille kunnollista kasvatusta niin kauan kuin sellaiset vanhemmat elävät, ja näiden kuoleman jälkeen he joutuvat puutteeseen ja toisten vaivoiksi, vaikka he kristillisen säästäväisyyden avulla kootun perinnön turvin olisivat voineet saada toimeentulonsa. Tällainen oman omaisuuden hävittäminen riistää myös köyhiltä ja hädänalaisilta avustuksen, jonka sellainen henkilö Jumalan siunaamana olisi ollut velvollinen heille antamaan. 4) Selvää on myös, että sen, joka oman surkean taloudenpitonsa kautta tällä tavoin on varastanut itseltään, täytyy lopulta päätyä toisten ihmisten vaivoiksi, syödä heidän leipäänsä ja pukeutua heidän vaivannäkönsä tuloksiin, eli toisin sanoen hän ryöstää vääryydellä näiltä heidän rehellisesti hankkimaansa omaisuutta, mikä kaikissa tapauksissa on iljettävä synti.
Unfortunately this content isn't available in English
115
§. 8.
Nu må vi något anföra, om et olofligit förstörande af vår egen egendom, såsom äfven hörande til detta förbud. Mången torde vid första påseende af saken anse det för orimmeligit at begå tjufnad med sin egen egendom. Men jag hoppas at eder mine Åhörare ej skal fela öfvertygelse härutinnan, om I allenast märken följande: såsom 1), at alt det vi äga är icke vårt eget, utan et lån af den stora Guden, som derföre ingalunda får af oss användas efter godtycko, utan efter Skaparens vilja och befallning, så at den som annorlunda nyttjar eller förspiller dem, är icke annat än en orätt Gårdsfogde, som förfar sin Herres ägodelar, och har at vänta en svår redogörelse för sit fögderi, Luc. 16:1. &c. 2) Är det ovedersäjeligit, at man genom förstörande af sin egendom kan försätta sig sjelf i en ganska svår belägenhet. Hunger, nakenhet och blygd är fattigdomens följeslagare; när de träffa oss utan vårt förvållande så är ansvaret icke vårt, utan igenfinnes orsaken i den altrådande Gudens visa fast för oss underliga råd och styrelse; men äro vi sjelfva dertil orsaken, så är klart, at vi ock sjelfve en gång måste stå i ansvar derföre. Hunger, nakenhet och en tryckande fat116tigdom, hafva många plågor i följe med sig: kroppen försvagas, hälsan förstöres, sjukdomar och bräckligheter ansätta oss, som sluta sig i en förtidig sjelf ådragen död. Skulle då icke et således ådragit ondt vara på det högsta förbudit? 3) Beröfva vi derigenom våra barn, anhöriga och vänner det understöd, de efter naturens ordning hade af oss til at förvänta, om vi rätt hushållat med vår egendom: barnen förlora en nödig upfostran så länge sådana föräldrar lefva, och efter deras död måste de lida nöd och vara androm til last, där de dock af et med christelig sparsamhet samlat arf hade kunnat vinna sin utkomst. Genom en sådan förstöring af sina egodelar beröfvas äfven den fattiga och nödlidande det understöd, som en sådan af Guds välsignelse varit förbunden at meddela. 4) Blifver likaledes klart, at den som således genom egen elak hushållning bestulit sig sjelf måste sluteligen stanna andra människor til last, lefva af deras bröd, och kläda sig af deras möda; det är, med orätta beröfva dem deras välfångna egendom, hvilket i alla fall blifver en vederstyggelig synd.
115
§ 8
Nyt voinemme sanoa jotain oman omaisuutemme luvattomasta hävittämisestä, joka myös kuuluu tähän kieltoon. Moni varmaan ensi katsomalta pitäisi järjettömänä sitä, että oman omaisuutensa suhteen voisi syyllistyä varkauteen. Mutta toivon, että te, hyvät kuulijani, vakuututte tästä, kunhan vain ajattelette seuraavaa: 1) Kaikki se, mitä meillä on, ei ole meidän omaamme vaan lainaa suurelta Jumalalta. Siksi emme suinkaan saa käyttää sitä mielivaltaisesti vaan Luojan tahdon ja määräyksen mukaisesti. Joka sitä muulla tavoin käyttää tai sen tuhlaa, ei ole muuta kuin epärehellinen tilanhoitaja, joka turmelee Herransa omaisuuden, ja hänellä on edessään kova paikka taloudenhoitoaan selvitellessään Luuk. 16:1 ja seur. 2) On kiistatonta, että hävittämällä omaisuutensa ihminen voi saattaa itsensä sangen vaikeaan asemaan. Nälkä, alastomuus ja häpeä ovat köyhyyden seuralaiset. Silloin kun ne kohtaavat meitä ilman, että olemme ne itse aiheuttaneet, vastuu ei ole meidän, vaan syyksi voidaan nähdä kaikkivaltiaan Jumalan viisas, vaikkakin meille käsittämätön suunnitelma ja johdatus. Mutta jos itse olemme syypäitä, on selvää, että meidän on siitä kerran myös mentävä vastuuseen. Nälkä, alastomuus ja ahdistava köyhyys116 tuovat mukanaan monia vaivoja: ruumis heikkenee, terveys menee, saamme sairauksia ja vaivoja, jotka johtavat varhaiseen, itse aiheutettuun kuolemaan. Eikö siis tällaisen itse aiheutetun pahan tule olla jyrkästi kielletty? 3) Me viemme sillä tavoin lapsiltamme, omaisiltamme ja ystäviltämme sen avustuksen, jota he luonnon järjestyksen mukaan voisivat meiltä odottaa, jos olisimme hoitaneet omaisuuttamme oikein. Lapset jäävät vaille kunnollista kasvatusta niin kauan kuin sellaiset vanhemmat elävät, ja näiden kuoleman jälkeen he joutuvat puutteeseen ja toisten vaivoiksi, vaikka he kristillisen säästäväisyyden avulla kootun perinnön turvin olisivat voineet saada toimeentulonsa. Tällainen oman omaisuuden hävittäminen riistää myös köyhiltä ja hädänalaisilta avustuksen, jonka sellainen henkilö Jumalan siunaamana olisi ollut velvollinen heille antamaan. 4) Selvää on myös, että sen, joka oman surkean taloudenpitonsa kautta tällä tavoin on varastanut itseltään, täytyy lopulta päätyä toisten ihmisten vaivoiksi, syödä heidän leipäänsä ja pukeutua heidän vaivannäkönsä tuloksiin, eli toisin sanoen hän ryöstää vääryydellä näiltä heidän rehellisesti hankkimaansa omaisuutta, mikä kaikissa tapauksissa on iljettävä synti.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Åttonde budordspredikan, § 7
Följande avsnitt: Kahdeksas saarna käskyistä, § 9
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: