Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 59
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 61
§ 60
Jos ylipäänsä halutaan tietää syy siihen kalleuteen, josta Kustaa I:n aikaan valitettiin paljon koskien kaikkia tavaroita, se johtui ennen kaikkea edeltäneinä aikoina tapahtuneesta valtakunnan rahojen moninkertaisesta huonontumisesta, johon muun muassa kuningas Kristianin aivan liian heikot klippingit1 olivat osasyynä. Tämän takia jo tuon kuninkaan aikaan syntyi tuntuva ero hopeisen riikintaalerin ja muiden rahojen välille, mistä ei puolestaan voinut aiheutua muuta kuin tavaroiden kallistumista. Mutta mitä vuonna 1524 ja seuranneina vuosina ilmenneeseen liialliseen kalleuteen tulee, niin se johtui pikemminkin ulkopoliittisista kuin kauppaan liittyvistä syistä, kuten aiemminkin on osoitettu.
Silloin kuningas Kustaa joutui Tanskan ikeestä päästäkseen lyypekkiläisille velkoihin, joista kruunulla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Mainitun kuninkaan, joka tanskalaisten vaatimusten takia ei vielä ollut niin varma kruunustaan, että hän olisi uskaltanut antaa vararikon ärsyttää lyypekkiläiset itseään vastaan, täytyi siksi sietää kaikki, mitä he pystyivät vaatimaan ja keksimään. Tässä yhteydessä heidän sanelemansa kauppaehdot, heille suotu tullivapaus ja kaikkien muiden valtioiden purjehduksen kieltäminen Juutinraumassa olivat kaikkein turmiollisimpia.
Tässä vaihdettiin siten valtakunnan kauppavapaus itse hallitsemisen vapautta vastaan, mikä merkitsi vain toisen hihan poisleikkaamista toisen jatkamiseksi.102
Lyypekin hallitusta johtivat tuohon aikaan suurelta osin raatimiehet, jotka uskaliailla toimenpiteillään saattoivat sekä oman valtionsa että muut vaaraan joutua tuhon omiksi.
Ruotsista, joka tanskalaisten takia oli vaarallisessa tilanteessa, tuli juuri vuonna 1523 solmitun sopimuksen2 kautta lyypekkiläisten ylimielisyyden ja itsekkyyden kohde, mistä saattoi seurata vain heidän tyrannimaiseen kauppaansa ja käytökseensä kohdistuva kansakunnan yleinen tyytymättömyys. Ja juuri tätä tulta – tarkoitan tyytymättömyyttä – suurempien tapulikaupunkiemme kauppiaat alkoivat tuolloin vakavissaan ruokkia, he eivät toivoneet mitään enempää kuin saada suljettua kansakunnan raivon kohteeksi joutuneet muukalaiset ulos, jotta kauppiaat itse voisivat saada vapaat kädet kansalaisten suhteen.
Kukaan ei myöskään liene niin yksinkertainen, että uskoisi suurempien kaupunkien kauppiaiden olleen tuona aikana vähemmän kiinnostuneita omista eduistaan eikä omistautuneen hankkimaan niitä itselleen niin paljon kuin oli mahdollista. He ovat vanhastaan kyenneet vaikuttamaan hallituksiin, ja on hallinnossa tapahtunut mitä muutoksia tahansa, he ovat mestarin lailla ymmärtäneet asettua vahvemman puolelle. Ja mitä erityisesti Tukholman kaupunkiin tulee, kukaan hallitsija ei ole ilman sen myötämieltä tuntenut oloaan varmaksi, sillä kaupunki on vallanvaihdosten yhteydessä osannut tinkiä itselleen uusia etuja ennen kuin se on tunnustanut uuden herruuden.
Näin Tukholma näyttää lyöttäytyneen yhteen kuningas Kristianin kanssa, kun tämä oli kovuudellaan valtakunnan aatelia vastaan vetänyt kansakunnan vihat päälleen, ja siten vuonna 1461 se sai aikaan kiellon kaikelle purjehdukselle Östhammariin ja Härnösandiin ja niistä pois3. Mainittu kuningas peruutti samalla perusteella vuonna 1463 kaikki antamansa vapaakirjeet4, jotka rajoittivat Tukholman kaupungin oikeuksia. Vuonna 1502 Sten Sture näki tarpeelliseksi Tanskan uhkaavien sotavarustelujen takia laulaa samalla nuotilla ja ahkeroida ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvan purjehtimisen rajoittamiseksi5 sillä perusteella, ettei se ollut valtakunnalle ja Tukholmalle hyödyllistä.
Mutta mikään ei todista niin selvästi, kuinka korkean hevosen selkään Tukholma oli asettunut myös ulkopoliittisissa asioissa, ja niistä häiriöistä,103 joita valtakunnalle jo silloin oli aiheutunut tämän kaupungin toimien takia, kuin sen omat privilegiot juuri samalta vuodelta 1529, jolloin Lyypekin kauppaa alettiin rajoittaa. Niissä todetaan, että monenlaisia mullistuksia ja erimielisyyksiä on koitunut valtakunnan vahingoksi ja turmioksi sen takia, että valtakunnan herra ei ole niin läheisesti liittoutunut Tukholman kaupungin kanssa eikä kaupunki hänen kanssaan.6 Tässä kaksi taistelevaa mahtia, Tukholman kaupunki ja hallitsija, asetettiin samanarvoisina rinnakkain tunnustamaan virheensä molemmin puolin ja astumaan näiden privilegioiden kautta vastavuoroiseen liittoon toistensa kanssa. Tästä seuraa vielä minun ymmärrykseni mukaan hyvin tärkeä kysymys: onko tämä näiden mahtien välinen liitto, joka siitä lähtien näyttää pitäneen melko hyvin, ollut valtakunnan rahvaalle kaikkein hyödyllisin?
Lyypekin roistomaisista kauppiaista saarnattiin sitten jatkuvasti, vaikkei heitä enää näkynyt, ja kaikkein kiivaimmin silloin, kun vapautta kahlittiin jollakin siteellä, jotta kansakunta ei hämmennyksen keskellä havaitsisi, mitä oli käsillä. Näitä tapahtumia hyödynnettiin kuin lasten pelottelua, etteivät he uskaltautuisi ovesta ulos, ja tapahtumista laadittiin monia satuja, kunnes me nyt lopulta tapaamme itsemme hämähäkinseitin joka puolelta sitomana kärpäsenä ylläpitämässä joidenkin harvojen henkilöiden voitontavoittelua. He antavat meille suolaa, viljaa, rahaa, vekseleitä, rautaa ja kuparia oman halunsa mukaan, ja heille me luovutamme sen, minkä he katsovat kannattavaksi viedä maasta.
§. 60.
Wil man annars weta orsaken til den dyrhet, öfwer hwilken i Gustaf den I:stas tid mycket klagades på alla Waror, så hade den förnämligast sin grund uti det mångfaldiga försämrandet af Rikets Mynt, som skedde den föregående tiden, hwartil ibland annat Konung Christierns Klippingar,7 såsom alt för swaga, mycket bidrogo, hwaraf redan i denna Konungs tid upkom en wäsendtelig skilnad emellan Riksdaler Specie, och det öfriga Myntet, hwilket således ej annat kunde än göra Warorne dyrare. Men hwad den 1524 och följande åren infallande excessiva dyrhet beträffar, så härrörde den samma, som förut är wist, icke egenteligen af Handels- utan Ministeriale-orsaker.
Då Konung Gustaf, at blifwa af med Danska oket, stannade i skuld hos Lübeckarne, den Kronan omöjeligen war i stånd at afbörda. Bemälte Konung, som i anseende til de Danskas prætention8 ännu icke war så befäst på Thronen, at han wågade reta Lübeckarne genom en Banquerout, emot sig, måste därföre tåla alt hwad de kunde påstå9 och uptänka, bland hwilka deras betingade Handels-wilkor, deras Tull-frihet och Förbud emot andra Magters fart genom Öresund woro de aldrafördärfweligaste.
Här wäxlades således Rikets Handels-frihet ut, emot sjelfwa Regements-friheten, och war således icke annat, än at skära af ena ärmen, för at skarfwa uti den andra.102
Lübska Regeringen förwaltades denna tiden til större delen af Råds-Herrar, som genom sina djerfwa steg äfwentyrade både egen och andra Staters undergång.
Swerige, som i anseende til de Danska, stod i en wådelig belägenhet, blef just igenom den 1523 ingångne Tractat,10 et mål för Lübeckarnes öfwermod och egennytta, hwaraf ej annat kunde än upkomma et allmänt missnöje i Nation öfwer deras tyranniska Handel och framfarande. Och det war just denna elden, jag menar missnöjet, som wåra större Stapel-stads Handlande med alfware nu begynte, at blåsa under, de där ingen ting högre önskade, än under denna ifwer hos Nation få främmande utestängde, på det de dymedelst måtte winna et fritt spel ibland Medborgare.
Ej eller lär någon wara så enfaldig, at han tror de större Städernes Handlande denna tiden hafwa warit mindre omtänkte på sina fördelar, än tiltagsna, at förskaffa sig dem, så stora, som möjeligt warit. De hafwa af ålder ägt styrka, at influera uppå Regeringar, och Regementet måtte haft hwad omwäxlingar som hälst, hafwa de mästerligen förstådt, at hålla med den, som haft öfwerwigten: och hwad i synnerhet Stockholms Stad beträffar, har ingen Regent, utom dess medhåll, trodt sig nog säker, då Staden i skarfwen11 wetat betinga sig nya förmoner, innan den erkändt nytt Herrawälde.
Således finnes den hafwa gjordt et med Konung Christiern, då han genom sin hårdhet emot Rikets Adel dragit Nations afund öfwer sig, och dymedelst år 1461 utwerkade sig förbud emot all Seglation ifrån och til Östhammar och Hernösand.12 Af samma grund återkallade bemälte Konung 1463 alla Bref,13 som han gifwit Stockholms Stad til förfång. Sten Sture fant nödigt, at för de hotande Krigs-Rustningar från Dannemark 1502 sjunga i samma thon, och arbeta på Seglations inskränkning til utrikes orter,14 af den grund, at den war icke Riket och Stockholm nyttig.
Men ingen ting wittnar så tydeligen, huru hög Häst Stockholm satt sig uppå, äfwen i Ministerielle ärender, och de skaknin103gar Riket då redan haft af denna Stadens anstalter, som dess egna Privilegier, just af samma åretal Lübska Handelen begynte at inskränkas 1529, hwarest det heter, at många omwändningar och söndringar i Riket därigenom skedt, Riket til skada och fördärf, at Riksens Herre icke hafwer så ytterligen förwetat sig15 med Stockholms Stad, och Staden med honom,16 hwarest twänne äntrande Magter, Stockholms Stad och Regenten sättes i paralel med hwarandra, ärkänna sina förseelser på ömse sidor, och genom dessa Privilegier ingå et reciproqt17 Förbund med hwarandra, och det blifwer ännu efter mitt begrep en högmåls Fråga: om denna förening dessa båda Magter imellan, som alt sedan finnes tämmeligen wara bibehållen, för det menige Riket just war den aldranyttigaste?
Man predikade sedan framgent om den Lübska Handels-busen,18 fast han icke mera gafs til; men aldraifrigast då man drog något band om friheten, på det Nation under Alteration19 ej måtte märka, hwad som hades för händer. Man nyttjade denna händelse såsom en skräck för barnen, at ej wåga sig utom dörren, och gjorde däraf många sansagor, tils wi ändteligen se oss såsom Flugan i Spindel-wäfwen snärda på alla sidor, at underhålla några få personers winst, som efter eget behag skola gifwa oss Salt, Spannemål, Penningar, Wäxlar, Järn och Koppar, och wi öfwerlemna dem hwad de finna sin Räkning wid, at exportera.
§ 60
Jos ylipäänsä halutaan tietää syy siihen kalleuteen, josta Kustaa I:n aikaan valitettiin paljon koskien kaikkia tavaroita, se johtui ennen kaikkea edeltäneinä aikoina tapahtuneesta valtakunnan rahojen moninkertaisesta huonontumisesta, johon muun muassa kuningas Kristianin aivan liian heikot klippingit20 olivat osasyynä. Tämän takia jo tuon kuninkaan aikaan syntyi tuntuva ero hopeisen riikintaalerin ja muiden rahojen välille, mistä ei puolestaan voinut aiheutua muuta kuin tavaroiden kallistumista. Mutta mitä vuonna 1524 ja seuranneina vuosina ilmenneeseen liialliseen kalleuteen tulee, niin se johtui pikemminkin ulkopoliittisista kuin kauppaan liittyvistä syistä, kuten aiemminkin on osoitettu.
Silloin kuningas Kustaa joutui Tanskan ikeestä päästäkseen lyypekkiläisille velkoihin, joista kruunulla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Mainitun kuninkaan, joka tanskalaisten vaatimusten takia ei vielä ollut niin varma kruunustaan, että hän olisi uskaltanut antaa vararikon ärsyttää lyypekkiläiset itseään vastaan, täytyi siksi sietää kaikki, mitä he pystyivät vaatimaan ja keksimään. Tässä yhteydessä heidän sanelemansa kauppaehdot, heille suotu tullivapaus ja kaikkien muiden valtioiden purjehduksen kieltäminen Juutinraumassa olivat kaikkein turmiollisimpia.
Tässä vaihdettiin siten valtakunnan kauppavapaus itse hallitsemisen vapautta vastaan, mikä merkitsi vain toisen hihan poisleikkaamista toisen jatkamiseksi.102
Lyypekin hallitusta johtivat tuohon aikaan suurelta osin raatimiehet, jotka uskaliailla toimenpiteillään saattoivat sekä oman valtionsa että muut vaaraan joutua tuhon omiksi.
Ruotsista, joka tanskalaisten takia oli vaarallisessa tilanteessa, tuli juuri vuonna 1523 solmitun sopimuksen21 kautta lyypekkiläisten ylimielisyyden ja itsekkyyden kohde, mistä saattoi seurata vain heidän tyrannimaiseen kauppaansa ja käytökseensä kohdistuva kansakunnan yleinen tyytymättömyys. Ja juuri tätä tulta – tarkoitan tyytymättömyyttä – suurempien tapulikaupunkiemme kauppiaat alkoivat tuolloin vakavissaan ruokkia, he eivät toivoneet mitään enempää kuin saada suljettua kansakunnan raivon kohteeksi joutuneet muukalaiset ulos, jotta kauppiaat itse voisivat saada vapaat kädet kansalaisten suhteen.
Kukaan ei myöskään liene niin yksinkertainen, että uskoisi suurempien kaupunkien kauppiaiden olleen tuona aikana vähemmän kiinnostuneita omista eduistaan eikä omistautuneen hankkimaan niitä itselleen niin paljon kuin oli mahdollista. He ovat vanhastaan kyenneet vaikuttamaan hallituksiin, ja on hallinnossa tapahtunut mitä muutoksia tahansa, he ovat mestarin lailla ymmärtäneet asettua vahvemman puolelle. Ja mitä erityisesti Tukholman kaupunkiin tulee, kukaan hallitsija ei ole ilman sen myötämieltä tuntenut oloaan varmaksi, sillä kaupunki on vallanvaihdosten yhteydessä osannut tinkiä itselleen uusia etuja ennen kuin se on tunnustanut uuden herruuden.
Näin Tukholma näyttää lyöttäytyneen yhteen kuningas Kristianin kanssa, kun tämä oli kovuudellaan valtakunnan aatelia vastaan vetänyt kansakunnan vihat päälleen, ja siten vuonna 1461 se sai aikaan kiellon kaikelle purjehdukselle Östhammariin ja Härnösandiin ja niistä pois22. Mainittu kuningas peruutti samalla perusteella vuonna 1463 kaikki antamansa vapaakirjeet23, jotka rajoittivat Tukholman kaupungin oikeuksia. Vuonna 1502 Sten Sture näki tarpeelliseksi Tanskan uhkaavien sotavarustelujen takia laulaa samalla nuotilla ja ahkeroida ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvan purjehtimisen rajoittamiseksi24 sillä perusteella, ettei se ollut valtakunnalle ja Tukholmalle hyödyllistä.
Mutta mikään ei todista niin selvästi, kuinka korkean hevosen selkään Tukholma oli asettunut myös ulkopoliittisissa asioissa, ja niistä häiriöistä,103 joita valtakunnalle jo silloin oli aiheutunut tämän kaupungin toimien takia, kuin sen omat privilegiot juuri samalta vuodelta 1529, jolloin Lyypekin kauppaa alettiin rajoittaa. Niissä todetaan, että monenlaisia mullistuksia ja erimielisyyksiä on koitunut valtakunnan vahingoksi ja turmioksi sen takia, että valtakunnan herra ei ole niin läheisesti liittoutunut Tukholman kaupungin kanssa eikä kaupunki hänen kanssaan.25 Tässä kaksi taistelevaa mahtia, Tukholman kaupunki ja hallitsija, asetettiin samanarvoisina rinnakkain tunnustamaan virheensä molemmin puolin ja astumaan näiden privilegioiden kautta vastavuoroiseen liittoon toistensa kanssa. Tästä seuraa vielä minun ymmärrykseni mukaan hyvin tärkeä kysymys: onko tämä näiden mahtien välinen liitto, joka siitä lähtien näyttää pitäneen melko hyvin, ollut valtakunnan rahvaalle kaikkein hyödyllisin?
Lyypekin roistomaisista kauppiaista saarnattiin sitten jatkuvasti, vaikkei heitä enää näkynyt, ja kaikkein kiivaimmin silloin, kun vapautta kahlittiin jollakin siteellä, jotta kansakunta ei hämmennyksen keskellä havaitsisi, mitä oli käsillä. Näitä tapahtumia hyödynnettiin kuin lasten pelottelua, etteivät he uskaltautuisi ovesta ulos, ja tapahtumista laadittiin monia satuja, kunnes me nyt lopulta tapaamme itsemme hämähäkinseitin joka puolelta sitomana kärpäsenä ylläpitämässä joidenkin harvojen henkilöiden voitontavoittelua. He antavat meille suolaa, viljaa, rahaa, vekseleitä, rautaa ja kuparia oman halunsa mukaan, ja heille me luovutamme sen, minkä he katsovat kannattavaksi viedä maasta.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 60.
Wil man annars weta orsaken til den dyrhet, öfwer hwilken i Gustaf den I:stas tid mycket klagades på alla Waror, så hade den förnämligast sin grund uti det mångfaldiga försämrandet af Rikets Mynt, som skedde den föregående tiden, hwartil ibland annat Konung Christierns Klippingar,26 såsom alt för swaga, mycket bidrogo, hwaraf redan i denna Konungs tid upkom en wäsendtelig skilnad emellan Riksdaler Specie, och det öfriga Myntet, hwilket således ej annat kunde än göra Warorne dyrare. Men hwad den 1524 och följande åren infallande excessiva dyrhet beträffar, så härrörde den samma, som förut är wist, icke egenteligen af Handels- utan Ministeriale-orsaker.
Då Konung Gustaf, at blifwa af med Danska oket, stannade i skuld hos Lübeckarne, den Kronan omöjeligen war i stånd at afbörda. Bemälte Konung, som i anseende til de Danskas prætention27 ännu icke war så befäst på Thronen, at han wågade reta Lübeckarne genom en Banquerout, emot sig, måste därföre tåla alt hwad de kunde påstå28 och uptänka, bland hwilka deras betingade Handels-wilkor, deras Tull-frihet och Förbud emot andra Magters fart genom Öresund woro de aldrafördärfweligaste.
Här wäxlades således Rikets Handels-frihet ut, emot sjelfwa Regements-friheten, och war således icke annat, än at skära af ena ärmen, för at skarfwa uti den andra.102
Lübska Regeringen förwaltades denna tiden til större delen af Råds-Herrar, som genom sina djerfwa steg äfwentyrade både egen och andra Staters undergång.
Swerige, som i anseende til de Danska, stod i en wådelig belägenhet, blef just igenom den 1523 ingångne Tractat,29 et mål för Lübeckarnes öfwermod och egennytta, hwaraf ej annat kunde än upkomma et allmänt missnöje i Nation öfwer deras tyranniska Handel och framfarande. Och det war just denna elden, jag menar missnöjet, som wåra större Stapel-stads Handlande med alfware nu begynte, at blåsa under, de där ingen ting högre önskade, än under denna ifwer hos Nation få främmande utestängde, på det de dymedelst måtte winna et fritt spel ibland Medborgare.
Ej eller lär någon wara så enfaldig, at han tror de större Städernes Handlande denna tiden hafwa warit mindre omtänkte på sina fördelar, än tiltagsna, at förskaffa sig dem, så stora, som möjeligt warit. De hafwa af ålder ägt styrka, at influera uppå Regeringar, och Regementet måtte haft hwad omwäxlingar som hälst, hafwa de mästerligen förstådt, at hålla med den, som haft öfwerwigten: och hwad i synnerhet Stockholms Stad beträffar, har ingen Regent, utom dess medhåll, trodt sig nog säker, då Staden i skarfwen30 wetat betinga sig nya förmoner, innan den erkändt nytt Herrawälde.
Således finnes den hafwa gjordt et med Konung Christiern, då han genom sin hårdhet emot Rikets Adel dragit Nations afund öfwer sig, och dymedelst år 1461 utwerkade sig förbud emot all Seglation ifrån och til Östhammar och Hernösand.31 Af samma grund återkallade bemälte Konung 1463 alla Bref,32 som han gifwit Stockholms Stad til förfång. Sten Sture fant nödigt, at för de hotande Krigs-Rustningar från Dannemark 1502 sjunga i samma thon, och arbeta på Seglations inskränkning til utrikes orter,33 af den grund, at den war icke Riket och Stockholm nyttig.
Men ingen ting wittnar så tydeligen, huru hög Häst Stockholm satt sig uppå, äfwen i Ministerielle ärender, och de skaknin103gar Riket då redan haft af denna Stadens anstalter, som dess egna Privilegier, just af samma åretal Lübska Handelen begynte at inskränkas 1529, hwarest det heter, at många omwändningar och söndringar i Riket därigenom skedt, Riket til skada och fördärf, at Riksens Herre icke hafwer så ytterligen förwetat sig34 med Stockholms Stad, och Staden med honom,35 hwarest twänne äntrande Magter, Stockholms Stad och Regenten sättes i paralel med hwarandra, ärkänna sina förseelser på ömse sidor, och genom dessa Privilegier ingå et reciproqt36 Förbund med hwarandra, och det blifwer ännu efter mitt begrep en högmåls Fråga: om denna förening dessa båda Magter imellan, som alt sedan finnes tämmeligen wara bibehållen, för det menige Riket just war den aldranyttigaste?
Man predikade sedan framgent om den Lübska Handels-busen,37 fast han icke mera gafs til; men aldraifrigast då man drog något band om friheten, på det Nation under Alteration38 ej måtte märka, hwad som hades för händer. Man nyttjade denna händelse såsom en skräck för barnen, at ej wåga sig utom dörren, och gjorde däraf många sansagor, tils wi ändteligen se oss såsom Flugan i Spindel-wäfwen snärda på alla sidor, at underhålla några få personers winst, som efter eget behag skola gifwa oss Salt, Spannemål, Penningar, Wäxlar, Järn och Koppar, och wi öfwerlemna dem hwad de finna sin Räkning wid, at exportera.
§ 60
Jos ylipäänsä halutaan tietää syy siihen kalleuteen, josta Kustaa I:n aikaan valitettiin paljon koskien kaikkia tavaroita, se johtui ennen kaikkea edeltäneinä aikoina tapahtuneesta valtakunnan rahojen moninkertaisesta huonontumisesta, johon muun muassa kuningas Kristianin aivan liian heikot klippingit39 olivat osasyynä. Tämän takia jo tuon kuninkaan aikaan syntyi tuntuva ero hopeisen riikintaalerin ja muiden rahojen välille, mistä ei puolestaan voinut aiheutua muuta kuin tavaroiden kallistumista. Mutta mitä vuonna 1524 ja seuranneina vuosina ilmenneeseen liialliseen kalleuteen tulee, niin se johtui pikemminkin ulkopoliittisista kuin kauppaan liittyvistä syistä, kuten aiemminkin on osoitettu.
Silloin kuningas Kustaa joutui Tanskan ikeestä päästäkseen lyypekkiläisille velkoihin, joista kruunulla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Mainitun kuninkaan, joka tanskalaisten vaatimusten takia ei vielä ollut niin varma kruunustaan, että hän olisi uskaltanut antaa vararikon ärsyttää lyypekkiläiset itseään vastaan, täytyi siksi sietää kaikki, mitä he pystyivät vaatimaan ja keksimään. Tässä yhteydessä heidän sanelemansa kauppaehdot, heille suotu tullivapaus ja kaikkien muiden valtioiden purjehduksen kieltäminen Juutinraumassa olivat kaikkein turmiollisimpia.
Tässä vaihdettiin siten valtakunnan kauppavapaus itse hallitsemisen vapautta vastaan, mikä merkitsi vain toisen hihan poisleikkaamista toisen jatkamiseksi.102
Lyypekin hallitusta johtivat tuohon aikaan suurelta osin raatimiehet, jotka uskaliailla toimenpiteillään saattoivat sekä oman valtionsa että muut vaaraan joutua tuhon omiksi.
Ruotsista, joka tanskalaisten takia oli vaarallisessa tilanteessa, tuli juuri vuonna 1523 solmitun sopimuksen40 kautta lyypekkiläisten ylimielisyyden ja itsekkyyden kohde, mistä saattoi seurata vain heidän tyrannimaiseen kauppaansa ja käytökseensä kohdistuva kansakunnan yleinen tyytymättömyys. Ja juuri tätä tulta – tarkoitan tyytymättömyyttä – suurempien tapulikaupunkiemme kauppiaat alkoivat tuolloin vakavissaan ruokkia, he eivät toivoneet mitään enempää kuin saada suljettua kansakunnan raivon kohteeksi joutuneet muukalaiset ulos, jotta kauppiaat itse voisivat saada vapaat kädet kansalaisten suhteen.
Kukaan ei myöskään liene niin yksinkertainen, että uskoisi suurempien kaupunkien kauppiaiden olleen tuona aikana vähemmän kiinnostuneita omista eduistaan eikä omistautuneen hankkimaan niitä itselleen niin paljon kuin oli mahdollista. He ovat vanhastaan kyenneet vaikuttamaan hallituksiin, ja on hallinnossa tapahtunut mitä muutoksia tahansa, he ovat mestarin lailla ymmärtäneet asettua vahvemman puolelle. Ja mitä erityisesti Tukholman kaupunkiin tulee, kukaan hallitsija ei ole ilman sen myötämieltä tuntenut oloaan varmaksi, sillä kaupunki on vallanvaihdosten yhteydessä osannut tinkiä itselleen uusia etuja ennen kuin se on tunnustanut uuden herruuden.
Näin Tukholma näyttää lyöttäytyneen yhteen kuningas Kristianin kanssa, kun tämä oli kovuudellaan valtakunnan aatelia vastaan vetänyt kansakunnan vihat päälleen, ja siten vuonna 1461 se sai aikaan kiellon kaikelle purjehdukselle Östhammariin ja Härnösandiin ja niistä pois41. Mainittu kuningas peruutti samalla perusteella vuonna 1463 kaikki antamansa vapaakirjeet42, jotka rajoittivat Tukholman kaupungin oikeuksia. Vuonna 1502 Sten Sture näki tarpeelliseksi Tanskan uhkaavien sotavarustelujen takia laulaa samalla nuotilla ja ahkeroida ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvan purjehtimisen rajoittamiseksi43 sillä perusteella, ettei se ollut valtakunnalle ja Tukholmalle hyödyllistä.
Mutta mikään ei todista niin selvästi, kuinka korkean hevosen selkään Tukholma oli asettunut myös ulkopoliittisissa asioissa, ja niistä häiriöistä,103 joita valtakunnalle jo silloin oli aiheutunut tämän kaupungin toimien takia, kuin sen omat privilegiot juuri samalta vuodelta 1529, jolloin Lyypekin kauppaa alettiin rajoittaa. Niissä todetaan, että monenlaisia mullistuksia ja erimielisyyksiä on koitunut valtakunnan vahingoksi ja turmioksi sen takia, että valtakunnan herra ei ole niin läheisesti liittoutunut Tukholman kaupungin kanssa eikä kaupunki hänen kanssaan.44 Tässä kaksi taistelevaa mahtia, Tukholman kaupunki ja hallitsija, asetettiin samanarvoisina rinnakkain tunnustamaan virheensä molemmin puolin ja astumaan näiden privilegioiden kautta vastavuoroiseen liittoon toistensa kanssa. Tästä seuraa vielä minun ymmärrykseni mukaan hyvin tärkeä kysymys: onko tämä näiden mahtien välinen liitto, joka siitä lähtien näyttää pitäneen melko hyvin, ollut valtakunnan rahvaalle kaikkein hyödyllisin?
Lyypekin roistomaisista kauppiaista saarnattiin sitten jatkuvasti, vaikkei heitä enää näkynyt, ja kaikkein kiivaimmin silloin, kun vapautta kahlittiin jollakin siteellä, jotta kansakunta ei hämmennyksen keskellä havaitsisi, mitä oli käsillä. Näitä tapahtumia hyödynnettiin kuin lasten pelottelua, etteivät he uskaltautuisi ovesta ulos, ja tapahtumista laadittiin monia satuja, kunnes me nyt lopulta tapaamme itsemme hämähäkinseitin joka puolelta sitomana kärpäsenä ylläpitämässä joidenkin harvojen henkilöiden voitontavoittelua. He antavat meille suolaa, viljaa, rahaa, vekseleitä, rautaa ja kuparia oman halunsa mukaan, ja heille me luovutamme sen, minkä he katsovat kannattavaksi viedä maasta.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 59
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 61
paikat: Härnösand Lyypekki Ruotsi Tanska Tukholma Östhammar
Henkilöt: Kristian I Kristian II Kustaa I (Vaasa) Sten Sture nuorempi
Raamatunkohdat:
Aiheet: