Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 51
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 53
§ 52
Koska näiden lisäksi on muita, jotka tunnistavat monopolit raudan alihinnan syyksi, mutta eivät katso niiden johtuvan ulkomaalaisten poissulkemisesta vaan pelkästään pankkilainoista, haluan myös heidän takiansa muistuttaa: 1) Että liitteenä olevassa muistiossa1 jo vuoden 1723 valtiopäivillä osoitettiin selkeästi, kuinka ulossulkemisella väistämättä olisi tällainen vaikutus. 2) Että raudan hinnat olivat jo kauan ennen pankkilainoja, joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 17352, selkeästi laskeneet suhteessa saman tavaran arvoon vuonna 1724, sillä se oli vuonna 1724 57–64 taaleria kippunnalta, vuonna 1729 40–50 taaleria ja vuosina 1734–1735 40–49 taaleria. 3) Että kirjeessään maistraatille vuonna 17243 Tukholman kauppiaat osoittavat nimenomaan, että juuri asiamiehet ja muut salakauppiaat pitivät raudan hinnan korkeana ja että sulkemalla nämä ulos he katsoivat saavuttavansa päämääränsä eli kyvyn määrätä raudan hinta. 4) Kuinka omat kauppiaamme olisivat vuonna 1735 ja seuranneina vuosina voineet käyttää pankkilainoja Bergslagenin turmioksi, jos ulkomaiset91 asiamiehet ja salakauppiaat heidän ohellaan olisivat saaneet luotottaa Bergslagenia? 5) Että raudan hinta vuosina 1742 ja 1743, 7–8 vuotta pankkilainojen avaamisen jälkeen, oli 40–48 kuparitaaleria kippunnalta ja siten tuskin matalampi kuin edellisinä vuosina, kun lainoja ei vielä myönnetty. 6) Että ne vuosina 1723–1726 annetut säädökset ulkomaisista asiamiehistä, tuoteplakaatista ja sen selityksistä ynnä muusta ohjasivat tietenkin väistämättä kaupan harvoihin käsiin ja tuottivat siten monopoleja. 7) Että luotottajia oli tämän johdosta harvassa jo pitkään ennen vuotta 1735, koska he muuten eivät olisi kyenneet heti seuraavana vuonna pudottamaan raudan hintaa 36–49 taaleriin.
Kaikesta tästä nähdään siis, etteivät pankkilainat olleet kauppajärjestelmässämme ensimmäinen paha Bergslagenin ja valtakunnan turmioksi, vaan sitä täytyy etsiä kauan ennen tuota aikaa ilmestyneistä säädöksistä ja kauppaelinkeinomme rajoituksista, joita ilman eivät vain pankkilainat, vaan myös kaikki rauta-, suola- ja vaihtokonttorit ynnä muut olisivat käyneet tarpeettomiksi. Nämä eivät ole muuta kuin keinotekoisia monopoleja niiden monopolien estämiseksi, joille olemme itse pedanneet tien, ja näiden parannuskeinojen paraskaan mahdollinen vaikutus, olettaen, että niitä on hallinnoitu parhaalla tavalla, ei koskaan ole muuta kuin vain oireita lievittävä.
Tarkkaavainen lukijani! Älä kiirehdi vauhdilla tämän ohi, sillä tästä riippuu yhteisömme pelastus. Ellemme ole yksimielisiä onnettomuutemme syystä, ajattelemme väistämättä eri tavoin myös apukeinoista.
Jos pääsyy surkeuteemme on yksin pankkilainoissa, niin onneton kauppa- ja finanssitilanteemme parannetaan pääasiallisesti lakkauttamalla lainat, mutta jos syy on talouslainsäädännössämme ja monopolistiselle perustalle rakennetussa liiketoiminnassa, niissä täytyy tapahtua jokin olennainen muutos, ellemme halua lainojen lakkauttamisen jälkeen pysyä samanlaisessa tai jopa pahemmassa rahapulassa kuin missä olimme ennen sitä. Olen pyrkinyt todistamaan tätä koskevan vilpittömän ajatukseni perustellusti ja siten tekemään sen sinulle käsitettäväksi.
Epäilen kaikkia keinotekoisia parannuskeinoja, sillä ne lankeavat ennemmin tai myöhemmin valtakunnan ja alamaisten maksettaviksi, ja vaikka minulla on hyvin vähän toivoa saada meidän aikanamme toteutetuksi jotain siitä, mistä kirjoitan,92 niin uskallan turvallisesti lyödä vetoa, ettei meitä voida koskaan auttaa ilman taloudenpitomme periaatteiden olennaista muuttamista. Jälkimaailma tulee kerran haudallamme puolueettomasti ratkaisemaan kiistamme, kun vallalla, ennakkoluuloilla ja maineella ei enää ole asiassa mitään merkitystä.
§. 52.
Men som det utom dessa gifwas andra, som widgå Monopolier, såsom orsaken til Järnets underpris, men härleda dem icke från utlänningarnes utestängande, utan endast från Banco-lån, wil jag äfwen för deras skul erhindra: 1) At det i härjämte bifogade Memorial,4 redan wid 1723 års Riksdag blef tydeligen wist, huruledes et dylikt utestängande måste ofelbart hafwa en sådan werkan. 2) At Järn prisen långt för Banco-lånen, som först begyntes 1735,5 woro ansenligen nedsatte, emot hwad samma Wara gälde 1724, emedan det 1724 war 57 à 64 Dal. Skepp. 1729 40 à 50 Dal. 1734 och 1735, 40 à 49 Dal. 3) At Stockholms Handlande i sitt Bref til Magistraten 17246 wisa uttryckeligen, at Expediter och andra Bi-handlande woro de samma, som höllo Järnet i högt pris, genom hwilkas utestängande de sågo sig winna sitt ändamål, nämligen, at commendera Järn-prisen. 4) Huru hade egna Handlande 1735 och de följande åren kunnat anwända Banco-lånen til Bärgslagens undergång, om utländske91 Expediter och Bi-handlande jämte dem fått wara Förlagsmän i Bärgslagen? 5) At Järn-prisen 1742 och 1743, 7 à 8 år efter öpnade Banco-lån, war 40 à 48 Dal. Skepp. och således föga lägre än de föregående åren, då ännu inga lån woro bewiljade. 6) At de författningar, som åren 1723, 24, 25 och 1726 blefwo tagne, om utländske Expediter, Product-Placatet och dess Förklaringar med flere, ej annat kunde än naturligt wis sätta Handelen i få händer, och med det samma bygga Monopolier. 7) At Förlagsmännerna i anledning däraf woro redan få långt för år 1735, emedan de annors ej warit i stånd, at straxt det följande året slå ned Järn-prisen til 36 à 49 Dal.
Af alt detta ses således, at Banco-lånen ej woro det första onda i wår Handels-system til Bärgslagens och Rikets undergång, utan bör sökas i de långt för den tiden utkomna författningar och inskränkningar i wår Handels-rörelse, utom hwilka ej allenast Banco-lån, utan ock hela Järn- Salt- och Wäxel-Contoiren med flera blifwit onödiga, som icke annat äro än Artificiela Monopolier, at mota dem wi sjelfwe banat wägen före, och hwilka botemedels aldrabästa werkan, om de på bästa sättet blifwit förwaltade, blifwer aldrig annat än endast palliativ.7
Min upmärksama Läsare! Löp ej i hastighet öfwer detta; ty häruppå beror hjelpen för wårt allmänna. Äro wi icke ense om orsaken til wår olycka, så måste wi äfwen tänka olika om hjelpmedlen.
Är Hufwud-orsaken til wår ofärd Banco-lånen allena, så är wår olyckeliga Handels- och Finance-ställning hufwudsakeligen botad genom deras indragande; men ligger den i wåra hushållsförfattningar, och en på Monopolisk grund fotad rörelse, så måste uti dem någon wäsendtelig ändring ske, om wi efter lånens indragande ej skola stanna i likadan, om icke wärre penninge nöd, än wi woro för de samma. Min oförgripeliga tanka härutinnan har jag sökt bewisa med skäl, och tillika göra den samma för dig begripelig.
Jag misstror alla konstiga8 botemedel; ty de falla förr eller senare på Rikets och undersåtarenas depense;9 och så liten förhoppning jag hafwer, at i wår tid uträtta något med det jag skrif92wer, så tryggt wågar jag däremot Wad däruppå,10 at wi utan hufwudsakelig ändring i wåra hushålls-principer aldrig kunna hjelpas. Efterwerlden skal en gång på wår mull owäldugast11 skilja wår träta, då myndighet, fördomar och anseende, ej mera utgöra några skäl i saken.
§ 52
Koska näiden lisäksi on muita, jotka tunnistavat monopolit raudan alihinnan syyksi, mutta eivät katso niiden johtuvan ulkomaalaisten poissulkemisesta vaan pelkästään pankkilainoista, haluan myös heidän takiansa muistuttaa: 1) Että liitteenä olevassa muistiossa12 jo vuoden 1723 valtiopäivillä osoitettiin selkeästi, kuinka ulossulkemisella väistämättä olisi tällainen vaikutus. 2) Että raudan hinnat olivat jo kauan ennen pankkilainoja, joita ryhdyttiin myöntämään vasta vuonna 173513, selkeästi laskeneet suhteessa saman tavaran arvoon vuonna 1724, sillä se oli vuonna 1724 57–64 taaleria kippunnalta, vuonna 1729 40–50 taaleria ja vuosina 1734–1735 40–49 taaleria. 3) Että kirjeessään maistraatille vuonna 172414 Tukholman kauppiaat osoittavat nimenomaan, että juuri asiamiehet ja muut salakauppiaat pitivät raudan hinnan korkeana ja että sulkemalla nämä ulos he katsoivat saavuttavansa päämääränsä eli kyvyn määrätä raudan hinta. 4) Kuinka omat kauppiaamme olisivat vuonna 1735 ja seuranneina vuosina voineet käyttää pankkilainoja Bergslagenin turmioksi, jos ulkomaiset91 asiamiehet ja salakauppiaat heidän ohellaan olisivat saaneet luotottaa Bergslagenia? 5) Että raudan hinta vuosina 1742 ja 1743, 7–8 vuotta pankkilainojen avaamisen jälkeen, oli 40–48 kuparitaaleria kippunnalta ja siten tuskin matalampi kuin edellisinä vuosina, kun lainoja ei vielä myönnetty. 6) Että ne vuosina 1723–1726 annetut säädökset ulkomaisista asiamiehistä, tuoteplakaatista ja sen selityksistä ynnä muusta ohjasivat tietenkin väistämättä kaupan harvoihin käsiin ja tuottivat siten monopoleja. 7) Että luotottajia oli tämän johdosta harvassa jo pitkään ennen vuotta 1735, koska he muuten eivät olisi kyenneet heti seuraavana vuonna pudottamaan raudan hintaa 36–49 taaleriin.
Kaikesta tästä nähdään siis, etteivät pankkilainat olleet kauppajärjestelmässämme ensimmäinen paha Bergslagenin ja valtakunnan turmioksi, vaan sitä täytyy etsiä kauan ennen tuota aikaa ilmestyneistä säädöksistä ja kauppaelinkeinomme rajoituksista, joita ilman eivät vain pankkilainat, vaan myös kaikki rauta-, suola- ja vaihtokonttorit ynnä muut olisivat käyneet tarpeettomiksi. Nämä eivät ole muuta kuin keinotekoisia monopoleja niiden monopolien estämiseksi, joille olemme itse pedanneet tien, ja näiden parannuskeinojen paraskaan mahdollinen vaikutus, olettaen, että niitä on hallinnoitu parhaalla tavalla, ei koskaan ole muuta kuin vain oireita lievittävä.
Tarkkaavainen lukijani! Älä kiirehdi vauhdilla tämän ohi, sillä tästä riippuu yhteisömme pelastus. Ellemme ole yksimielisiä onnettomuutemme syystä, ajattelemme väistämättä eri tavoin myös apukeinoista.
Jos pääsyy surkeuteemme on yksin pankkilainoissa, niin onneton kauppa- ja finanssitilanteemme parannetaan pääasiallisesti lakkauttamalla lainat, mutta jos syy on talouslainsäädännössämme ja monopolistiselle perustalle rakennetussa liiketoiminnassa, niissä täytyy tapahtua jokin olennainen muutos, ellemme halua lainojen lakkauttamisen jälkeen pysyä samanlaisessa tai jopa pahemmassa rahapulassa kuin missä olimme ennen sitä. Olen pyrkinyt todistamaan tätä koskevan vilpittömän ajatukseni perustellusti ja siten tekemään sen sinulle käsitettäväksi.
Epäilen kaikkia keinotekoisia parannuskeinoja, sillä ne lankeavat ennemmin tai myöhemmin valtakunnan ja alamaisten maksettaviksi, ja vaikka minulla on hyvin vähän toivoa saada meidän aikanamme toteutetuksi jotain siitä, mistä kirjoitan,92 niin uskallan turvallisesti lyödä vetoa, ettei meitä voida koskaan auttaa ilman taloudenpitomme periaatteiden olennaista muuttamista. Jälkimaailma tulee kerran haudallamme puolueettomasti ratkaisemaan kiistamme, kun vallalla, ennakkoluuloilla ja maineella ei enää ole asiassa mitään merkitystä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 51
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 53
paikat: Bergslagen
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: