Edellinen jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 24
Seuraava jakso: Seikkaperäinen vastaus, § 26
§ 25
Niin pian kuin on selvä, että ero uloslaivattavien ja maahantuotujen tavaroiden arvossa muodostaa todellisen kansallisen voiton, tulee samalla selväksi, että olennainen osa kansallisesta voitosta koostuu41 tuotteiden määrän tai arvon kasvusta. Jotta arvo voisi nousta, on tarpeen työllistää kansakuntaa sellaisella, joka kannattaa parhaiten tai joka antaa korkeimman arvon. Jos tämä laiminlyödään ja ryhdytään vähemmän kannattaviin töihin, valtakunnan tuotannon arvo pienentyy väistämättä ja saa siten aikaan tappion, joka on yhtä suuri kuin ensinmainittujen ja jälkimmäisten tuotteiden arvon erotus.
Edellämainitussa kirjoituksessa on myös todistettu, että kansakunta etsiytyy ja ryhtyy parhaiten kannattaviin elinkeinoihin itsestään, kunhan se vain saa hyödyntää vapauttaan, ja että tähän ei tarvita mitään säädöksiä. Siinä on myös osoitettu, että säädökset ovat tässä yhteydessä vahingollisia niin kauan kun ei ole olemassa mitään perusteltua periaatetta, jota voitaisiin seurata, ja että ihmisten on mahdotonta sanoa, mikä elinkeino on edullisin, etenkin kun puolueellisuutta ja itsekkyyttä on näissä asioissa hankala välttää, ja valtakunnassa ja sen ulkopuolella jatkuvasti tapahtuvat muutokset voivat tehdä parhaastakin elinkeinosta kaikkein heikoimman valtion kannalta.
On näin ollen vastaansanomatonta, että ulkomaisten kauppiaiden ulossulkeminen lisää kansakunnan voittoa vain siinä tapauksessa, että omat kauppiaamme kykenevät ansaitsemaan ulkomaalaisilta haltuunsa saamastaan merenkulusta tai kaupasta enemmän kuin mistään muusta kaupan alasta, jota he ovat ennen harjoittaneet. Jos tilanne on tämä, on varmaa, että omamme ryhtyvät siihen oma-aloitteisesti, jos heillä vain on siihen täysi vapaus, ja siten he sulkevat heti ulos vieraat kauppiaat, ja tämä ilman minkäänlaista ulkomaalaiskieltoa. Mutta jos omia kauppiaitamme työllistetään muilla heille kannattavammilla elinkeinoilla kuin sillä, jota ulkomaalaiset hoitavat, on selvää, että kauppiaamme ja kansakunta heidän mukanaan voittavat enemmän pysymällä aiemmassa toimessaan ja sallimalla ulkomaalaisten auttaa itseään siinä, mikä on vähemmän kannattavaa, kuin luopumalla paremmasta ja tunkeutumalla heikompaan elinkeinoon.
Jos maanmies olisi kenkäparin tarpeessa kiireisimpään sadonkorjuuaikaan, jolloin jokainen päivätyö maksaisi hänelle kuusi taaleria, ja hänellä olisi suutari käytettävissään kahdella taalerilla, mutta hän järkeilisi meidän laillamme, että minun voittoani on se, jota minun ei tarvitse vastaanottaa keneltäkään muulta, ja istuisi itse lestin ääreen ja jättäisi sillä tavoin kaksi42 parmasta heinää korjaamatta, niin on hyvinkin totta, että hän välttyisi maksamasta mitään kengistään ja tässä merkityksessä hänelle jäisi voittoa, mutta kun näen, mitä hän toisaalta olisi voinut voittaa työllään niityllä, on selvää, että ansioiden erotus muodostuu väkisinkin hänen tappiokseen. Mutta jos hän ansaitsee enemmän lestin ääressä kuin muualla, niin hänen on parasta pysyä siellä, ja sieltä ei kukaan voi suistaa häntä pois, vaikka mitään kieltoja sitä vastaan ei anneta.
On siten täysin kiistämätöntä, että jos kauppiaamme itse katsovat hyötyvänsä siitä, että he laajentamalla ulkomaankauppaansa pitävät muukalaiset poissa, se tuottaa epäilemättä sekä heille että kansakunnalle voittoa, mutta muussa tapauksessa tuntuvaa tappiota molemmille, sillä juuri se, ettei hän näe hyötymisen mahdollisuuksia ulkomaalaisten käymässä kaupassa, todistaa, että hänen parhaillaan harjoittamansa kauppa on kannattavampaa.
Jos tästä yksityishenkilöille aiheutuvat menetykset korvataan koko- ja puolivapauksin1, jotka merkitsevät kolmanneksen tai kuudenneksen vähennystä tullitaksan mukaisesta suuresta meritullista, tai jollain muilla etuisuuksilla, tämä vapautushan merkitsee vain samansuuruista vähennystä muiden kansalaisten oikeuksista ja kruunun todellisista tuloista. Näistä se olisi saanut nauttia lyhentämättöminä, jos ulkomaalaiset olisivat huolehtineet tästä kaupasta. Nyt yhtäkkiä ne on uhrattu joidenkin kansalaisten hyväksi, jotta heidän tappionsa kansakunnalle ja heille itselleen vähemmän kannattavassa elinkeinossa estettäisiin.
Mutta koko- ja puolivapaus eivät merkitse niin paljoa kauppaan sisältyvän pakottamisen kannalta. Oli vielä yksi tekijä, joka jotenkin hillitsi omanvoitonpyyntiä aina kun se uhkasi mennä pidemmälle kuin omalle väelle suotu kolmanneksen säästö tullimaksuissa: ulkomaalaiset kykenivät nimittäin tuolloin pienentämään kohtuullisemmilla hinnoilla heidän myyntiään.
Suurempien tapulikaupunkien kauppiaat, jotka panivat tämän tarkkaan merkille ja harmistuneina näkivät, millaista vahinkoa ulkomaalaiset heille tuottivat, lauloivat päivästä toiseen valitusvirttä siitä, kuinka vahingollista oli päästää ulkomaalaiset käymään vapaasti kauppaa valtakunnassa, ja hyväuskoinen kansakunta unohti tehdä eron oman voittonsa ja joidenkin kauppiaiden voiton välillä. Vapauden tilassa nämä olivat läheisesti yhteydessä toisiinsa,43 mutta saivat säädösten takia välilleen eturistiriidan. Tämän useimmat hyväksyivät selviöksi kysymättä sen kummempia todisteita. Muukalaisten poissulkemisen luultiin tekevän meidät yhtä onnelliseksi kuin muhamettilaisen, joka on saanut riistää hengen kristityltä2. Eniten olikin miettimistä siinä, miten tämä päätös voitiin toteuttaa.
Englannissa vuonna 1660 säädetystä purjehdussäännöstä3 saatiin tähän suunnitelma, Englannin hyvinvoinnista perustelu, kuninkaallisista kollegioista väline ja suurten tapulikaupunkien kauppiaista uupumaton yllyttäjä. Kukaan ei kiistänyt periaatetta, mutta seuraukset tekivät yhtä hyvin valtakunnan korkeastikunnioitetut säädyt ja erityisesti pienempien kaupunkien porvariston rauhattomaksi, minkä takia kauppa- ja tullideputaatio säädyille 11. kesäkuuta 1723 antamassaan mietinnössä4 vaatii, että kuninkaallinen kauppakollegio olisi seuraavilla valtiopäivillä vastuullinen, jos tämän liian aikaisen toteuttamisen myötä esiintyisi puutetta tai hintojen nousua.
Muut valtiot olisivat voineet saada ilmeisen syyn sotaan, jos ulkomaalaisia olisi tyystin kielletty purjehtimasta tänne. Samoihin päämääriin katsottiin jossain määrin päästävän miedomminkin sanoin, joiden merkitys ei silti ollut juurikaan toinen. Siksi vuonna 1724 julistettiin tuoteplakaatti, johon vuonna 1726 ilmestyneellä selvennyksellä5 ulkomaalaisia kiellettiin laivan ja tavaroiden menetyksen uhalla purjehtimasta Ruotsiin silloin, kun he eivät katsoneet kannattavaksi purjehtia tänne lastinaan pelkästään omia tuotteitaan.
