Kootut teokset | Samlade skrifter | Selected Works
Kirjoitus: Seikkaperäinen vastaus

Seikkaperäinen vastaus, § 60

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

Tekstin koko: A A A A


Näkymävalinnat:

§ 60

Jos ylipäänsä halutaan tietää syy siihen kalleuteen, josta Kustaa I:n aikaan valitettiin paljon koskien kaikkia tavaroita, se johtui ennen kaikkea edeltäneinä aikoina tapahtuneesta valtakunnan rahojen moninkertaisesta huonontumisesta, johon muun muassa kuningas Kristianin aivan liian heikot klippingit1 olivat osasyynä. Tämän takia jo tuon kuninkaan aikaan syntyi tuntuva ero hopeisen riikintaalerin ja muiden rahojen välille, mistä ei puolestaan voinut aiheutua muuta kuin tavaroiden kallistumista. Mutta mitä vuonna 1524 ja seuranneina vuosina ilmenneeseen liialliseen kalleuteen tulee, niin se johtui pikemminkin ulkopoliittisista kuin kauppaan liittyvistä syistä, kuten aiemminkin on osoitettu.

Silloin kuningas Kustaa joutui Tanskan ikeestä päästäkseen lyypekkiläisille velkoihin, joista kruunulla ei ollut mitään mahdollisuutta selvitä. Mainitun kuninkaan, joka tanskalaisten vaatimusten takia ei vielä ollut niin varma kruunustaan, että hän olisi uskaltanut antaa vararikon ärsyttää lyypekkiläiset itseään vastaan, täytyi siksi sietää kaikki, mitä he pystyivät vaatimaan ja keksimään. Tässä yhteydessä heidän sanelemansa kauppa­ehdot, heille suotu tullivapaus ja kaikkien muiden valtioiden purjehduksen kieltäminen Juutinraumassa olivat kaikkein turmiollisimpia.

Tässä vaihdettiin siten valtakunnan kauppavapaus itse hallitsemisen vapautta vastaan, mikä merkitsi vain toisen hihan poisleikkaamista toisen jatkamiseksi.

Lyypekin hallitusta johtivat tuohon aikaan suurelta osin raatimiehet, jotka uskaliailla toimenpiteillään saattoivat sekä oman valtionsa että muut vaaraan joutua tuhon omiksi.

Ruotsista, joka tanskalaisten takia oli vaarallisessa tilanteessa, tuli juuri vuonna 1523 solmitun sopimuksen2 kautta lyypekkiläisten ylimielisyyden ja itsekkyyden kohde, mistä saattoi seurata vain heidän tyrannimaiseen kauppaansa ja käytökseensä kohdistuva kansakunnan yleinen tyytymättömyys. Ja juuri tätä tulta – tarkoitan tyytymättömyyttä – suurempien tapulikaupunkiemme kauppiaat alkoivat tuolloin vakavissaan ruokkia, he eivät toivoneet mitään enempää kuin saada suljettua kansakunnan raivon kohteeksi joutuneet muukalaiset ulos, jotta kauppiaat itse voisivat saada vapaat kädet kansalaisten suhteen.

Kukaan ei myöskään liene niin yksinkertainen, että uskoisi suurempien kaupunkien kauppiaiden olleen tuona aikana vähemmän kiinnostuneita omista eduistaan eikä omistautuneen hankkimaan niitä itselleen niin paljon kuin oli mahdollista. He ovat vanhastaan kyenneet vaikuttamaan hallituksiin, ja on hallinnossa tapahtunut mitä muutoksia tahansa, he ovat mestarin lailla ymmärtäneet asettua vahvemman puolelle. Ja mitä erityisesti Tukholman kaupunkiin tulee, kukaan hallitsija ei ole ilman sen myötämieltä tuntenut oloaan varmaksi, sillä kaupunki on vallanvaihdosten yhteydessä osannut tinkiä itselleen uusia etuja ennen kuin se on tunnustanut uuden herruuden.

Näin Tukholma näyttää lyöttäytyneen yhteen kuningas Kristianin kanssa, kun tämä oli kovuudellaan valtakunnan aatelia vastaan vetänyt kansakunnan vihat päälleen, ja siten vuonna 1461 se sai aikaan kiellon kaikelle purjehdukselle Östhammariin ja Härnösandiin ja niistä pois3. Mainittu kuningas peruutti samalla perusteella vuonna 1463 kaikki antamansa vapaakirjeet4, jotka rajoittivat Tukholman kaupungin oikeuksia. Vuonna 1502 Sten Sture näki tarpeelliseksi Tanskan uhkaavien sotavarustelujen takia laulaa samalla nuotilla ja ahkeroida ulkomaisille paikkakunnille suuntautuvan purjehtimisen rajoittamiseksi5 sillä perusteella, ettei se ollut valta­kunnalle ja Tukholmalle hyödyllistä.

Mutta mikään ei todista niin selvästi, kuinka korkean hevosen selkään Tukholma oli asettunut myös ulkopoliittisissa asioissa, ja niistä häiriöistä, joita valtakunnalle jo silloin oli aiheutunut tämän kaupungin toimien takia, kuin sen omat privilegiot juuri samalta vuodelta 1529, jolloin Lyypekin kauppaa alettiin rajoittaa. Niissä todetaan, että monenlaisia mullistuksia ja erimielisyyksiä on koitunut valtakunnan vahingoksi ja turmioksi sen takia, että valtakunnan herra ei ole niin läheisesti liittoutunut Tukholman kaupungin kanssa eikä kaupunki hänen kanssaan.6 Tässä kaksi taistelevaa mahtia, Tukholman kaupunki ja hallitsija, asetettiin samanarvoisina rinnakkain tunnustamaan virheensä molemmin puolin ja astumaan näiden privilegioiden kautta vastavuoroiseen liittoon toistensa kanssa. Tästä seuraa vielä minun ymmärrykseni mukaan hyvin tärkeä kysymys: onko tämä näiden mahtien välinen liitto, joka siitä lähtien näyttää pitäneen melko hyvin, ollut valtakunnan rahvaalle kaikkein hyödyllisin?

Lyypekin roistomaisista kauppiaista saarnattiin sitten jatkuvasti, vaikkei heitä enää näkynyt, ja kaikkein kiivaimmin silloin, kun vapautta kahlittiin jollakin siteellä, jotta kansakunta ei hämmennyksen keskellä havaitsisi, mitä oli käsillä. Näitä tapahtumia hyödynnettiin kuin lasten pelottelua, etteivät he uskaltautuisi ovesta ulos, ja tapahtumista laadittiin monia satuja, kunnes me nyt lopulta tapaamme itsemme hämähäkinseitin joka puolelta sitomana kärpäsenä ylläpitämässä joidenkin harvojen henkilöiden voitontavoittelua. He antavat meille suolaa, viljaa, rahaa, vekseleitä, rautaa ja kuparia oman halunsa mukaan, ja heille me luovutamme sen, minkä he katsovat kannattavaksi viedä maasta.


  1. Tarkoitetaan Kristian II:n hallituskauden 1520–21 aikana liikkeellelaskettuja nelikulmaisia hätärahoja, joiden jalometallipitoisuus oli alhainen.
  2. 1523 solmitun sopimuksen: Kustaa I (Vaasa) sai 1522 Lyypekin sitoutumaan taloudellisen tuen antamiseen johtamalleen kapinaliikkeelle. Vastikkeeksi lyypekkiläisille kauppiaille myönnettiin tullivapaus Ruotsissa, minkä lisäksi ruotsalaiset sitoutuivat käymään kauppaa pelkästään Itämeren alueella, jolloin Juutinrauman kautta kulkeva ulkomaankauppa jäi Lyypekin yksinoikeudeksi.
  3. kiellon kaikelle purjehdukselle Östhammariin ja Härnösandiin ja niistä pois: Jo Magnus Erikssonin kaupunkilain mukaan kaupankäynnin piti tapahtua kaupungeissa. Kielto käydä kauppaa ”laittomissa” eli maaseudun satamissa uudistettiin 1400-luvulla useaan otteeseen. Chydeniuksen lähteenä on ilmeisesti Anders Botinin teos Utkast till svenska folkets historia. Sjätte tid-hvarfvet [del 4] (1764), s. 617. Vuosiluku 1461 viittaa luultavasti Kristian I:n tuona vuonna Tukholmalle osoittamaan privilegiokirjeeseen. Ks. Nils Herlitz (red.), Privilegier, resolutioner och förord­ningar för Sveriges städer. D. 1, (1251–1523) (1927), s. 151.
  4. 1463 kaikki antamansa vapaakirjeet: Viitataan Kristian I:n kirjeeseen 17.10.1463. Ks. Herlitz, Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 1, s. 158.
  5. Vuonna 1502 Sten Sture ... purjehtimisen rajoittamiseksi: Viitataan Sten Sturen kirjeeseen 10.8.1502.
  6. että monenlaisia mullistuksia ... kaupunki hänen kanssaan: lainaus Kustaa I:n privilegiokirjeestä Tukholmalle 30.7.1529. Ernst Nygren (red.), Privilegier, resolutioner och förordningar för Sveriges städer. D. 2, (1523–1560) (1932), s. 85

Alkuperäisdokumentit

Jaksot

Edellinen jakso:

Seuraava jakso:

paikat:

Henkilöt:

Raamatunkohdat:

Aiheet: