Föregående avsnitt: Tredje budordspredikan, § 16
Följande avsnitt:
§. 17.
Men det är ingalunda dermed gjort,341 at vi således i allmänhet beklage vår tids gudlöshet, och Guds Namns margfalliga missbruk. Vi böre gå i en närmare pröfning af oss sjelfve och vårt eget hjerta. Besinner Eder dock, mine Åhörare! hurudan har Eder Gudsdyrkan varit? Hafven I dock brukat Herrans Namn, och huru ofta har det skedt, eller med hvad vördnad och högaktning? Betänker Eder huru många gångor I torden i fåfängan nämt det, utan andakt i böner och Eder Gudstjenst, genom skrymteri missbrukat det, och kanske genom många obetänksamma, om ej aldeles falska eder, retat den rättfärdige Guden at hämnas? Huru mångas samveten måtte icke slå dem och vittna, at de i dageligt tal och med minsta sinnes rörelse anropa tusendetals djeflar om hjelp, dem de dock i dopet afsvorit, och hvilkas högsta syftemål likväl är at få blifva deras bödlar och plågare. Hvem af Eder känner sig icke här träffad, och i sit samvete slagen? Sjelfve Guds barn måste beklaga sin stora kallsinnighet och tröghet, at de ej nog ofta, ej med tilbörlig vördnad bruka sins Guds namn, och göra sig således ofta skyldige til den hotade hämden. Ach! hvad står då at göra? Här är icke annat råd, än at gifva Gudi äran; kasten Eder ned i stoftet för Hans stora342 Majestät, och med hjertans oro bekännen den ringa aktning I hyst för Herren Gud och Hans Namn, uphöjen Eder dyra Frälsares höga Namn Jesus, såsom Eder enda tilflygt, och ropen innerligen om nåd och förlåtelse, med et heligt öfverlämnande af själ och kropp med alla deras krafter i den store Gudens tjenst; ty således blifver Herrans heliga Namn rätt helgat af Eder.
Men här möter et icke mindre ömt prof mig och mina medbröder. Herren hafver satt oss til väktare, at tidt och ofta1 utropa för våra Åhörare det stora och förskräckeliga Herrans Namn; at med Paulo bära Hans Namn för Konungar och för det andeliga Israëls barn: Apostl. G. 9:15. Ty vi hafve ingalunda låf at predika oss sjelfve, utan Jesum Christum, at Han är Herren; men vi Edra tjenare för Jesu skull. 2 Cor. 4:5. Ach! det kommer då därpå an, hvem vi predikat, Christum eller oss sjelfve; huru vi predikat Honom, med all möjelig flit eller med ovilja och försummelse: af brinnande hjertan eller med kallsinnighet: vid hvad tilfällen; antingen blott i kyrkan, eller allestädes där vi omgåts med våra Åhörare? Om vi predikat Honom allena med orden, eller om vi ock gjordt det altid med en helig och ostraffelig vandel, eller om icke Hans Namn ofta343 genom oss blifvit försmädadt? Hvad skole vi väl til alt detta svara vår Gud på den stora räkenskapsdagen? Olyckelige vi om våra Åhörare då blifva våra åklagare. Hvem af oss arma syndare kan väl gå til räknings med2 sjelfva hjertats ransakare? Den bästa af oss, den ifrigaste, den trognaste af Guds skaffare3 måste här lägga handen på munnen och bekänna med Daniel: Herre, tu äst rättfärdig, men vi måste skämma oss, Dan. 9:7. och bedja med David: Herre, gack icke til doms med tin tjenare, ty för tig är ingen lefvande rättfärdig. Ps. 143:2. Det är ock redan hög tid för oss, at med fördubblad nit och alfvare antaga oss Guds sak, at så mycket hos oss står, både med lära och lefverne förhärliga Herrans Namn ibland menniskorna, ju mera vi se det af de fläste med förakt trampas, och at i et sådant bemödande vara outtröttelige, hvartil Öfverherden Jesus sjelf förläne oss sin nåd, kraft och välsignelse! Amen.
§. 17.
Men det är ingalunda dermed gjort,341 at vi således i allmänhet beklage vår tids gudlöshet, och Guds Namns margfalliga missbruk. Vi böre gå i en närmare pröfning af oss sjelfve och vårt eget hjerta. Besinner Eder dock, mine Åhörare! hurudan har Eder Gudsdyrkan varit? Hafven I dock brukat Herrans Namn, och huru ofta har det skedt, eller med hvad vördnad och högaktning? Betänker Eder huru många gångor I torden i fåfängan nämt det, utan andakt i böner och Eder Gudstjenst, genom skrymteri missbrukat det, och kanske genom många obetänksamma, om ej aldeles falska eder, retat den rättfärdige Guden at hämnas? Huru mångas samveten måtte icke slå dem och vittna, at de i dageligt tal och med minsta sinnes rörelse anropa tusendetals djeflar om hjelp, dem de dock i dopet afsvorit, och hvilkas högsta syftemål likväl är at få blifva deras bödlar och plågare. Hvem af Eder känner sig icke här träffad, och i sit samvete slagen? Sjelfve Guds barn måste beklaga sin stora kallsinnighet och tröghet, at de ej nog ofta, ej med tilbörlig vördnad bruka sins Guds namn, och göra sig således ofta skyldige til den hotade hämden. Ach! hvad står då at göra? Här är icke annat råd, än at gifva Gudi äran; kasten Eder ned i stoftet för Hans stora342 Majestät, och med hjertans oro bekännen den ringa aktning I hyst för Herren Gud och Hans Namn, uphöjen Eder dyra Frälsares höga Namn Jesus, såsom Eder enda tilflygt, och ropen innerligen om nåd och förlåtelse, med et heligt öfverlämnande af själ och kropp med alla deras krafter i den store Gudens tjenst; ty således blifver Herrans heliga Namn rätt helgat af Eder.
Men här möter et icke mindre ömt prof mig och mina medbröder. Herren hafver satt oss til väktare, at tidt och ofta4 utropa för våra Åhörare det stora och förskräckeliga Herrans Namn; at med Paulo bära Hans Namn för Konungar och för det andeliga Israëls barn: Apostl. G. 9:15. Ty vi hafve ingalunda låf at predika oss sjelfve, utan Jesum Christum, at Han är Herren; men vi Edra tjenare för Jesu skull. 2 Cor. 4:5. Ach! det kommer då därpå an, hvem vi predikat, Christum eller oss sjelfve; huru vi predikat Honom, med all möjelig flit eller med ovilja och försummelse: af brinnande hjertan eller med kallsinnighet: vid hvad tilfällen; antingen blott i kyrkan, eller allestädes där vi omgåts med våra Åhörare? Om vi predikat Honom allena med orden, eller om vi ock gjordt det altid med en helig och ostraffelig vandel, eller om icke Hans Namn ofta343 genom oss blifvit försmädadt? Hvad skole vi väl til alt detta svara vår Gud på den stora räkenskapsdagen? Olyckelige vi om våra Åhörare då blifva våra åklagare. Hvem af oss arma syndare kan väl gå til räknings med5 sjelfva hjertats ransakare? Den bästa af oss, den ifrigaste, den trognaste af Guds skaffare6 måste här lägga handen på munnen och bekänna med Daniel: Herre, tu äst rättfärdig, men vi måste skämma oss, Dan. 9:7. och bedja med David: Herre, gack icke til doms med tin tjenare, ty för tig är ingen lefvande rättfärdig. Ps. 143:2. Det är ock redan hög tid för oss, at med fördubblad nit och alfvare antaga oss Guds sak, at så mycket hos oss står, både med lära och lefverne förhärliga Herrans Namn ibland menniskorna, ju mera vi se det af de fläste med förakt trampas, och at i et sådant bemödande vara outtröttelige, hvartil Öfverherden Jesus sjelf förläne oss sin nåd, kraft och välsignelse! Amen.
§ 17
Mutta asia ei ole suinkaan sillä selvä,341 että me tällä tavoin yleisesti valitamme oman aikamme jumalattomuutta ja Jumalan nimen moninaista väärinkäyttöä. Meidän tulee lähemmin tutkia itseämme ja omaa sydäntämme. Ajatelkaa itse, hyvät kuulijani, millaista teidän oma Jumalan palvomisenne on ollut. Oletteko te käyttäneet Herran nimeä, kuinka usein sitä on tapahtunut, ja millä tavoin kunnioittaen sekä arvostaen? Miettikää, kuinkahan monta kertaa olette sitä turhaan maininneet, vailla hartautta rukouksissanne ja jumalanpalveluksessanne, kuinka monesti olette teeskennellen käyttäneet sitä väärin ja monien harkitsemattomien, jollei suorastaan väärien valojen kautta härnänneet vanhurskaan Jumalan kostoa yllenne? Kuinka monen omatunto kolkuttaisi ja todistaisi, että he päivittäisessä puheessa ja pienimmissä mielenliikkeissäänkin huutavat apuun tuhansia paholaisia, joiden tärkein päämäärä on päästä heidän pyöveleikseen ja piinaajikseen, vaikka he ovat kasteessa sanoutuneet niistä irti. Kuka teistä ei tunne tämän osuvan itseensä ja omantuntonsa kolkuttavan? Jopa Jumalan lasten tulee valittaa suurta kylmäkiskoisuuttaan ja velttouttaan siinä, että he eivät kyllin usein asianmukaisesti kunnioittaen käytä Jumalansa nimeä ja näin tekevät itsensä syypääksi uhkaavaan rangaistukseen. Ah, mitä tässä voisi tehdä! Ei ole muuta neuvoa kuin antaa kunnia Jumalalle: heittäytykää tomuun hänen suuren342 majesteettisuutensa edessä, tunnustakaa levottomin sydämin se, miten vähän olette kunnioittaneet Herraa Jumalaa ja hänen nimeään, ylentäkää teidän kalliin Vapahtajanne nimi Jeesus ainoaksi turvaksenne ja pyytäkää hartaasti armoa sekä anteeksiantoa jättämällä ruumiinne ja sielunne kaikkine voimineen suuren Jumalan palvelukseen. Sillä tavoin te pyhitätte oikein Herran pyhän nimen.
Mutta tässä minua ja kanssaveljiäni kohtaa vaativa koetus. Herra on asettanut meidät vartijoiksi, joiden tulee alituisesti julistaa kuulijoillemme Herran suurta ja pelottavaa nimeä, Paavalin tavoin tunnustamaan nimeäni kuninkaiden ja myös hengellisen Israelin kansan edessä Ap. t. 9:15. Emmehän me julista sanomaa itsestämme, vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä 2. Kor. 4:5. Voi! Kysymys on siitä, olemmeko me saarnanneet Kristuksesta vai itsestämme, miten olemme hänestä saarnanneet, mahdollisimman ahkerasti vai vastentahtoisesti ja leväperäisesti, palavin sydämin vai kylmäkiskoisesti. Entä missä se on tapahtunut, pelkästäänkö kirkossa vai kaikkialla, missä me olemme tekemisissä kuulijoidemme kanssa? Olemmeko me saarnanneet hänestä vain sanoin, vai onko myös oma vaelluksemme ollut pyhää ja moitteetonta, tai olemmeko ehkä useinkin hänen nimeään343 herjanneet? Mitä me vastaamme kaikkeen tähän Jumalan suurena tilinteon päivänä? Onnettomia olemme, jos kuulijamme silloin on syyttäjämme. Kuka meistä kurjista syntisistä voikaan mennä tilille itse sydänten tutkijan kanssa? Parhaankin ja innokkaimman meistä, uskollisimman Jumalan palvelijan täytyy silloin panna käsi suulleen ja tunnustaa Danielin tavoin: Sinä, Herra olet oikeudenmukainen, mutta me olemme ansainneet häpeän7 Dan. 9:7 ja pyytää Daavidin tavoin: Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole vanhurskas8 Ps. 143:2. Meidän on kuitenkin jo korkea aika kaksin verroin uutterasti ja vakavasti omistautua Jumalan asialle, niin että sen mukaan kuin voimme, sitä enemmän kirkastamme niin sanoissa kuin teoissa Herran nimeä ihmisten keskuudessa, mitä enemmän näemme useimpien sitä halveksien polkevan. Tässä pyrkimyksessämme meidän tulee olla väsymättömiä, mihin ylipaimen, Jeesus itse antakoon meille armonsa, voimansa ja siunauksensa! Aamen.
Suom. Eero Ojanen
Unfortunately this content isn't available in English
§. 17.
Men det är ingalunda dermed gjort,341 at vi således i allmänhet beklage vår tids gudlöshet, och Guds Namns margfalliga missbruk. Vi böre gå i en närmare pröfning af oss sjelfve och vårt eget hjerta. Besinner Eder dock, mine Åhörare! hurudan har Eder Gudsdyrkan varit? Hafven I dock brukat Herrans Namn, och huru ofta har det skedt, eller med hvad vördnad och högaktning? Betänker Eder huru många gångor I torden i fåfängan nämt det, utan andakt i böner och Eder Gudstjenst, genom skrymteri missbrukat det, och kanske genom många obetänksamma, om ej aldeles falska eder, retat den rättfärdige Guden at hämnas? Huru mångas samveten måtte icke slå dem och vittna, at de i dageligt tal och med minsta sinnes rörelse anropa tusendetals djeflar om hjelp, dem de dock i dopet afsvorit, och hvilkas högsta syftemål likväl är at få blifva deras bödlar och plågare. Hvem af Eder känner sig icke här träffad, och i sit samvete slagen? Sjelfve Guds barn måste beklaga sin stora kallsinnighet och tröghet, at de ej nog ofta, ej med tilbörlig vördnad bruka sins Guds namn, och göra sig således ofta skyldige til den hotade hämden. Ach! hvad står då at göra? Här är icke annat råd, än at gifva Gudi äran; kasten Eder ned i stoftet för Hans stora342 Majestät, och med hjertans oro bekännen den ringa aktning I hyst för Herren Gud och Hans Namn, uphöjen Eder dyra Frälsares höga Namn Jesus, såsom Eder enda tilflygt, och ropen innerligen om nåd och förlåtelse, med et heligt öfverlämnande af själ och kropp med alla deras krafter i den store Gudens tjenst; ty således blifver Herrans heliga Namn rätt helgat af Eder.
Men här möter et icke mindre ömt prof mig och mina medbröder. Herren hafver satt oss til väktare, at tidt och ofta9 utropa för våra Åhörare det stora och förskräckeliga Herrans Namn; at med Paulo bära Hans Namn för Konungar och för det andeliga Israëls barn: Apostl. G. 9:15. Ty vi hafve ingalunda låf at predika oss sjelfve, utan Jesum Christum, at Han är Herren; men vi Edra tjenare för Jesu skull. 2 Cor. 4:5. Ach! det kommer då därpå an, hvem vi predikat, Christum eller oss sjelfve; huru vi predikat Honom, med all möjelig flit eller med ovilja och försummelse: af brinnande hjertan eller med kallsinnighet: vid hvad tilfällen; antingen blott i kyrkan, eller allestädes där vi omgåts med våra Åhörare? Om vi predikat Honom allena med orden, eller om vi ock gjordt det altid med en helig och ostraffelig vandel, eller om icke Hans Namn ofta343 genom oss blifvit försmädadt? Hvad skole vi väl til alt detta svara vår Gud på den stora räkenskapsdagen? Olyckelige vi om våra Åhörare då blifva våra åklagare. Hvem af oss arma syndare kan väl gå til räknings med10 sjelfva hjertats ransakare? Den bästa af oss, den ifrigaste, den trognaste af Guds skaffare11 måste här lägga handen på munnen och bekänna med Daniel: Herre, tu äst rättfärdig, men vi måste skämma oss, Dan. 9:7. och bedja med David: Herre, gack icke til doms med tin tjenare, ty för tig är ingen lefvande rättfärdig. Ps. 143:2. Det är ock redan hög tid för oss, at med fördubblad nit och alfvare antaga oss Guds sak, at så mycket hos oss står, både med lära och lefverne förhärliga Herrans Namn ibland menniskorna, ju mera vi se det af de fläste med förakt trampas, och at i et sådant bemödande vara outtröttelige, hvartil Öfverherden Jesus sjelf förläne oss sin nåd, kraft och välsignelse! Amen.
§ 17
Mutta asia ei ole suinkaan sillä selvä,341 että me tällä tavoin yleisesti valitamme oman aikamme jumalattomuutta ja Jumalan nimen moninaista väärinkäyttöä. Meidän tulee lähemmin tutkia itseämme ja omaa sydäntämme. Ajatelkaa itse, hyvät kuulijani, millaista teidän oma Jumalan palvomisenne on ollut. Oletteko te käyttäneet Herran nimeä, kuinka usein sitä on tapahtunut, ja millä tavoin kunnioittaen sekä arvostaen? Miettikää, kuinkahan monta kertaa olette sitä turhaan maininneet, vailla hartautta rukouksissanne ja jumalanpalveluksessanne, kuinka monesti olette teeskennellen käyttäneet sitä väärin ja monien harkitsemattomien, jollei suorastaan väärien valojen kautta härnänneet vanhurskaan Jumalan kostoa yllenne? Kuinka monen omatunto kolkuttaisi ja todistaisi, että he päivittäisessä puheessa ja pienimmissä mielenliikkeissäänkin huutavat apuun tuhansia paholaisia, joiden tärkein päämäärä on päästä heidän pyöveleikseen ja piinaajikseen, vaikka he ovat kasteessa sanoutuneet niistä irti. Kuka teistä ei tunne tämän osuvan itseensä ja omantuntonsa kolkuttavan? Jopa Jumalan lasten tulee valittaa suurta kylmäkiskoisuuttaan ja velttouttaan siinä, että he eivät kyllin usein asianmukaisesti kunnioittaen käytä Jumalansa nimeä ja näin tekevät itsensä syypääksi uhkaavaan rangaistukseen. Ah, mitä tässä voisi tehdä! Ei ole muuta neuvoa kuin antaa kunnia Jumalalle: heittäytykää tomuun hänen suuren342 majesteettisuutensa edessä, tunnustakaa levottomin sydämin se, miten vähän olette kunnioittaneet Herraa Jumalaa ja hänen nimeään, ylentäkää teidän kalliin Vapahtajanne nimi Jeesus ainoaksi turvaksenne ja pyytäkää hartaasti armoa sekä anteeksiantoa jättämällä ruumiinne ja sielunne kaikkine voimineen suuren Jumalan palvelukseen. Sillä tavoin te pyhitätte oikein Herran pyhän nimen.
Mutta tässä minua ja kanssaveljiäni kohtaa vaativa koetus. Herra on asettanut meidät vartijoiksi, joiden tulee alituisesti julistaa kuulijoillemme Herran suurta ja pelottavaa nimeä, Paavalin tavoin tunnustamaan nimeäni kuninkaiden ja myös hengellisen Israelin kansan edessä Ap. t. 9:15. Emmehän me julista sanomaa itsestämme, vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä 2. Kor. 4:5. Voi! Kysymys on siitä, olemmeko me saarnanneet Kristuksesta vai itsestämme, miten olemme hänestä saarnanneet, mahdollisimman ahkerasti vai vastentahtoisesti ja leväperäisesti, palavin sydämin vai kylmäkiskoisesti. Entä missä se on tapahtunut, pelkästäänkö kirkossa vai kaikkialla, missä me olemme tekemisissä kuulijoidemme kanssa? Olemmeko me saarnanneet hänestä vain sanoin, vai onko myös oma vaelluksemme ollut pyhää ja moitteetonta, tai olemmeko ehkä useinkin hänen nimeään343 herjanneet? Mitä me vastaamme kaikkeen tähän Jumalan suurena tilinteon päivänä? Onnettomia olemme, jos kuulijamme silloin on syyttäjämme. Kuka meistä kurjista syntisistä voikaan mennä tilille itse sydänten tutkijan kanssa? Parhaankin ja innokkaimman meistä, uskollisimman Jumalan palvelijan täytyy silloin panna käsi suulleen ja tunnustaa Danielin tavoin: Sinä, Herra olet oikeudenmukainen, mutta me olemme ansainneet häpeän12 Dan. 9:7 ja pyytää Daavidin tavoin: Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole vanhurskas13 Ps. 143:2. Meidän on kuitenkin jo korkea aika kaksin verroin uutterasti ja vakavasti omistautua Jumalan asialle, niin että sen mukaan kuin voimme, sitä enemmän kirkastamme niin sanoissa kuin teoissa Herran nimeä ihmisten keskuudessa, mitä enemmän näemme useimpien sitä halveksien polkevan. Tässä pyrkimyksessämme meidän tulee olla väsymättömiä, mihin ylipaimen, Jeesus itse antakoon meille armonsa, voimansa ja siunauksensa! Aamen.
Suom. Eero Ojanen
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Tredje budordspredikan, § 16
Följande avsnitt:
Platser:
Personer: Daniel
Bibelställen:
Teman: