Föregående avsnitt: Tredje budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Tredje budordspredikan, § 6
§. 5.
Första Delen.
Innan vi, älskade i Herranom! kunne ingå i en nogare undersökning, om beskaffenheten af en rätt Gudsdyrkan, blifver, hälst i våra Gudlösa tider nödigt at utreda: om och huru vida Gud af oss värkeligen bör dyrkas eller ej? Ty många torde gifvas, som aldeles vilja afskudda1 sig detta Religions-oket. Saken skal dock genom Guds nåd blifva påtagelig, allenast vi låne vår upmärksamhet til följande omständigheter: såsom,297
Först, at vi blifve af egen ärfarenhet öfvertygade om en besynnerlig värksamhet i vår själ, at röras til vördnad, då vi se något som är stort och högt för våra ögon: vi känne hos oss en fägnad, et välbehag öfver det vackra: vår själ röres af kärlek och välvilja emot dem som göra oss godt, och befordra vår lycksalighet, och dessa hjertats inre värkningar kunna svårligen döljas, eller blifva gömde, utan röja sig i tal, åtbörder och gärningar. Men vårt förnuft öfvertygar oss ock, at alt det höga, som vi med våra utvärtes sinnen fatte, ingalunda är det högsta; af alt det vackra, som vi se, finne vi lätt, at något måste vara än härligare; och at vi dageligen åtnjute det mästa goda, som vi ej hafve at tacka något för oss synligit och värkande väsende. När nu förnuftet och uppenbarelsen uptäcka för oss det största och mäst välgörande väsendet i Gud, som är vår och alla tingens uphof, hvem vågade då neka, at icke denna värksamheten i själen, med alt hvad den kan åstadkomma i kroppen borde användas, at vörda och älska den högst fullkomliga och evigt gode Guden? At med vår tids verldsliga visa tala mycket om ömma känslor, och vara aldeles känslolös emot det Högst välgörande Väsendet, må med skäl räknas för den skändeligaste dårskap och oförnuft.298
För det andra kunne vi här ingalunda misstaga oss på vår skyldighet, när vi eftersinne, hvad vi äge det vi icke undfått hafve: alt är en gåfva af Skaparen; til hvems ära, til hvems dyrkan skulle det då häldre användas, än Hans? Menniskor, hvarföre tilbeden I då äran, hvarföre förkjusar2 vällusten Eder, hvi dyrken I guldkalfven? och den Alsmägtige som I bekännen med munnen för Gud, hvars varelse Edert hjerta ej vågar neka, och genom hvilkens styrelse I ären til, viljen i knapt gifva, en suck utur Edert bröst, et låf-offer utur Eder mun; utan til äfventyrs belen3 dem, som efter Edert tankesätt ännu äro så vidskepeliga. I möten mig väl til äfventyrs härved och sägen: Gud behöfver icke någon dyrkan; Han vil ingen ting hafva af oss. Men jag svarar och det blir mitt
Tredje bevis til denna vår skyldighet: Han hafver likväl i sit heliga och uppenbarade Ord, på nästan oräkneliga ställen, uttryckeligen befalt denna dyrkan. I andra Budet heter det: Tu skalt icke missbruka Herrans tins Guds Namn; det vil säga: Du skal bruka det; du skal bruka det rätt, du skal dyrka din Gud, och på et annat ställe: Så tag tig vara; at tu icke förgäter Herran - - Utan skalt frukta Herran tin Gud och tjena Honom,299 5 Mos. B. 6:12,13. och ännu på et annat ställe: Herren tin Gud skalt du frukta, Honom skalt tu tjena, til Honom skalt tu hålla tig - - Han är titt låf och tin Gud, Cap. 10:20.4 at förtiga flera: Derföre hafver Han ock för sitt eget folk, de Israëliter föreskrifvit rum där han skulle dyrkas, och noga utstakat sättet, huru det borde ske; at förneka Gudi denna af Honom så äskade dyrkan, vore då ej annat än blifva en olydig undersåte och en uprorsstiftare emot Konungars Konung och Herrars Herre: et nog vågadt förehafvande och än mera olyckeligit.
För det fjerde ställer jag i denna sak, mine Åhörare för ögonen, alla förnuftiga varelsers exempel. Hela himmelska härskaran dyrkar Honom, och sök i alla verldenes tideböcker, så skal du aldrig finna något uplyst folkslag i hela verlden, som icke på något sätt sökt at dyrka den Gud de bekänna. Skulle då någon så Gud- och äreförgäten finnas, som ville tvärt emot alt förnuft och folks bruk beröfva Gudi all dyrkan, så må och en sådan vara med skäl utmönstrad från alla förnuftiga menniskors samfund.
§. 5.
Första Delen.
Innan vi, älskade i Herranom! kunne ingå i en nogare undersökning, om beskaffenheten af en rätt Gudsdyrkan, blifver, hälst i våra Gudlösa tider nödigt at utreda: om och huru vida Gud af oss värkeligen bör dyrkas eller ej? Ty många torde gifvas, som aldeles vilja afskudda5 sig detta Religions-oket. Saken skal dock genom Guds nåd blifva påtagelig, allenast vi låne vår upmärksamhet til följande omständigheter: såsom,297
Först, at vi blifve af egen ärfarenhet öfvertygade om en besynnerlig värksamhet i vår själ, at röras til vördnad, då vi se något som är stort och högt för våra ögon: vi känne hos oss en fägnad, et välbehag öfver det vackra: vår själ röres af kärlek och välvilja emot dem som göra oss godt, och befordra vår lycksalighet, och dessa hjertats inre värkningar kunna svårligen döljas, eller blifva gömde, utan röja sig i tal, åtbörder och gärningar. Men vårt förnuft öfvertygar oss ock, at alt det höga, som vi med våra utvärtes sinnen fatte, ingalunda är det högsta; af alt det vackra, som vi se, finne vi lätt, at något måste vara än härligare; och at vi dageligen åtnjute det mästa goda, som vi ej hafve at tacka något för oss synligit och värkande väsende. När nu förnuftet och uppenbarelsen uptäcka för oss det största och mäst välgörande väsendet i Gud, som är vår och alla tingens uphof, hvem vågade då neka, at icke denna värksamheten i själen, med alt hvad den kan åstadkomma i kroppen borde användas, at vörda och älska den högst fullkomliga och evigt gode Guden? At med vår tids verldsliga visa tala mycket om ömma känslor, och vara aldeles känslolös emot det Högst välgörande Väsendet, må med skäl räknas för den skändeligaste dårskap och oförnuft.298
För det andra kunne vi här ingalunda misstaga oss på vår skyldighet, när vi eftersinne, hvad vi äge det vi icke undfått hafve: alt är en gåfva af Skaparen; til hvems ära, til hvems dyrkan skulle det då häldre användas, än Hans? Menniskor, hvarföre tilbeden I då äran, hvarföre förkjusar6 vällusten Eder, hvi dyrken I guldkalfven? och den Alsmägtige som I bekännen med munnen för Gud, hvars varelse Edert hjerta ej vågar neka, och genom hvilkens styrelse I ären til, viljen i knapt gifva, en suck utur Edert bröst, et låf-offer utur Eder mun; utan til äfventyrs belen7 dem, som efter Edert tankesätt ännu äro så vidskepeliga. I möten mig väl til äfventyrs härved och sägen: Gud behöfver icke någon dyrkan; Han vil ingen ting hafva af oss. Men jag svarar och det blir mitt
Tredje bevis til denna vår skyldighet: Han hafver likväl i sit heliga och uppenbarade Ord, på nästan oräkneliga ställen, uttryckeligen befalt denna dyrkan. I andra Budet heter det: Tu skalt icke missbruka Herrans tins Guds Namn; det vil säga: Du skal bruka det; du skal bruka det rätt, du skal dyrka din Gud, och på et annat ställe: Så tag tig vara; at tu icke förgäter Herran - - Utan skalt frukta Herran tin Gud och tjena Honom,299 5 Mos. B. 6:12,13. och ännu på et annat ställe: Herren tin Gud skalt du frukta, Honom skalt tu tjena, til Honom skalt tu hålla tig - - Han är titt låf och tin Gud, Cap. 10:20.8 at förtiga flera: Derföre hafver Han ock för sitt eget folk, de Israëliter föreskrifvit rum där han skulle dyrkas, och noga utstakat sättet, huru det borde ske; at förneka Gudi denna af Honom så äskade dyrkan, vore då ej annat än blifva en olydig undersåte och en uprorsstiftare emot Konungars Konung och Herrars Herre: et nog vågadt förehafvande och än mera olyckeligit.
För det fjerde ställer jag i denna sak, mine Åhörare för ögonen, alla förnuftiga varelsers exempel. Hela himmelska härskaran dyrkar Honom, och sök i alla verldenes tideböcker, så skal du aldrig finna något uplyst folkslag i hela verlden, som icke på något sätt sökt at dyrka den Gud de bekänna. Skulle då någon så Gud- och äreförgäten finnas, som ville tvärt emot alt förnuft och folks bruk beröfva Gudi all dyrkan, så må och en sådan vara med skäl utmönstrad från alla förnuftiga menniskors samfund.
§ 5
Ensimmäinen osa
Ennen kuin me, rakkaat kuulijat Herrassa, voimme ryhtyä lähemmin tarkastelemaan, millaista Jumalan oikeanlainen palvominen on, meidän on erityisesti tänä jumalattomana aikanamme tarpeen selvittää, pitääkö meidän todella palvoa jumalaa ja miten, vai ei? Lienee nimittäin monia, jotka haluaisivat täysin karistaa tämän uskonnon ikeen yltään. Jumalan armo tekee asian kuitenkin täysin selväksi, kunhan me vain tarkoin huomaamme seuraavat asiat:297
Ensinnäkin, että oma kokemuksemme todistaa eräästä sielumme erityisestä toiminnasta, siitä että joudumme kunnioituksen valtaan, kun näemme jotain, joka meidän silmissämme on suurta ja korkeaa. Me lumoudumme kauneuden tuottamasta mielihyvästä. Meidän sielumme kuohuu rakkautta ja hyvää tahtoa niitä kohtaan, jotka tekevät meille hyvää ja edistävät onnellisuuttamme. Näitä sydämen sisäisiä toimintoja on vaikea salata tai kätkeä, vaan ne ilmenevät sanoissa, eleissä ja teoissa. Mutta järkemme vakuuttaa meidät myös siitä, että kaikki se korkea, mitä me ulkoisilla aisteillemme näemme, ei ole kaikkein korkeinta. Kaikesta kauniista, minkä näemme, huomaamme helposti, että jonkin täytyy olla vieläkin ihanampaa. Samoin nautimme päivittäin sellaista kaikkein parasta, josta emme voi kiittää mitään meille näkyvää ja vaikuttavaa olentoa. Kun järki ja ilmoitus löytävät suurimman ja eniten hyvää tekevän olemuksen Jumalassa, joka on meidän ja kaikkien asioiden alkusyy, niin kukapa kieltäisi, etteikö tämä sielun toiminta ja kaikki, mitä se voi ruumiissa saada aikaan, tulisi käyttää täydellisen ja ikuisesti hyvän Jumalan kunnioittamiseen ja rakastamiseen. Jos meidän aikamme maailmallisten viisaiden tavoin puhutaan paljon herkistä tunteista, mutta ollaan täysin tunteettomia kaikkein eniten hyvää tekevää Olemusta kohtaan, niin sitä on kyllä syytä pitää häpeällisimpänä hulluutena ja järjettömyytenä.298
Toiseksi emme voi tässä mitenkään erehtyä velvollisuudestamme, kun ajattelemme, mitä sellaista meillä on, mitä emme ole saaneet. Kaikki on lahjaa Luojalta, ja kenen kunnioittamiseen tai kenen palvomiseen sitä silloin mieluummin tulisi käyttää kuin hänen? Ihmiset, miksi te palvotte kunniaa, miksi nautinto viehättää teitä, miksi palvotte kultaista vasikkaa? Kaikkivaltiaalle, jonka teidän suunne tunnustaa Jumalaksi, jonka olemassaoloa sydämenne ei rohkene kieltää ja jonka johdatuksen ansiosta te olette olemassa, te suotte tuskin huokaustakaan rinnastanne tai yhtä ylistysuhria suustanne. Sen sijaan te saatatte pilkata niitä, jotka teidän ajatustapanne mukaan vielä ovat näin taikauskoisia. Mahdollisesti vastaatte minulle sanoen: Jumala ei tarvitse palvomista. Hän ei halua meiltä mitään. Mutta minä vastaan, ja se on
kolmas todistukseni tästä velvollisuudestamme: hän on kuitenkin pyhässä ja ilmoitetussa sanassaan, milteipä lukemattoman monessa sen kohdassa itse määrännyt tästä palvomisesta. Toisessa käskyssä sanotaan: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Se tarkoittaa: sinun tulee käyttää sitä, sinun tulee käyttää sitä oikein, sinun tulee palvoa Jumalaasi. Ja toisessa kohdassa: Varokaa unohtamasta Herraa – – – teidän tulee pelätä Herraa, Jumalaanne ja palvella häntä9299 5. Moos. 6:12–13, tai vielä eräässä toisessa kohdassa: Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina – – – hän on teidän ylistyksenne ja Jumalanne10 5. Moos. 10:20–21, muista puhumattakaan. Siksi hän onkin omalle kansalleen, israelilaisille, määrännyt paikat, joissa häntä tulee palvoa ja tarkasti osoittanut, miten sen tulee tapahtua. Jumalan jättäminen vaille hänen näin vaatimaansa palvontaa ei olisi mitään muuta kuin tottelemattomuutta ja kapinointia Kuninkaiden Kuningasta ja Herrojen Herraa vastaan. Siis varsin uskallettu ja sitäkin onnettomampi teko.
Neljänneksi asetan tässä asiassa kuulijoideni silmien eteen kaikkien järjellisten olentojen esimerkin. Koko taivaallinen sotajoukko palvoo häntä ja kun katsotte kaiken maailman aikakirjoja, niin ette löydä maailmasta ainoatakaan valistunutta kansaa, joka ei jollain tavalla koettaisi palvoa sitä Jumalaa, jonka he tunnustavat. Jos nyt joku olisi niin unohtanut Jumalansa ja kunniansa, että kaiken järjen ja kansojen käytännön vastaisesti jättäisi kokonaan palvomatta Jumalaa, niin eiköhän sellainen ole aiheellista erottaa kaikkien järjellisten ihmisten yhteisöstä.
Unfortunately this content isn't available in English
§. 5.
Första Delen.
Innan vi, älskade i Herranom! kunne ingå i en nogare undersökning, om beskaffenheten af en rätt Gudsdyrkan, blifver, hälst i våra Gudlösa tider nödigt at utreda: om och huru vida Gud af oss värkeligen bör dyrkas eller ej? Ty många torde gifvas, som aldeles vilja afskudda11 sig detta Religions-oket. Saken skal dock genom Guds nåd blifva påtagelig, allenast vi låne vår upmärksamhet til följande omständigheter: såsom,297
Först, at vi blifve af egen ärfarenhet öfvertygade om en besynnerlig värksamhet i vår själ, at röras til vördnad, då vi se något som är stort och högt för våra ögon: vi känne hos oss en fägnad, et välbehag öfver det vackra: vår själ röres af kärlek och välvilja emot dem som göra oss godt, och befordra vår lycksalighet, och dessa hjertats inre värkningar kunna svårligen döljas, eller blifva gömde, utan röja sig i tal, åtbörder och gärningar. Men vårt förnuft öfvertygar oss ock, at alt det höga, som vi med våra utvärtes sinnen fatte, ingalunda är det högsta; af alt det vackra, som vi se, finne vi lätt, at något måste vara än härligare; och at vi dageligen åtnjute det mästa goda, som vi ej hafve at tacka något för oss synligit och värkande väsende. När nu förnuftet och uppenbarelsen uptäcka för oss det största och mäst välgörande väsendet i Gud, som är vår och alla tingens uphof, hvem vågade då neka, at icke denna värksamheten i själen, med alt hvad den kan åstadkomma i kroppen borde användas, at vörda och älska den högst fullkomliga och evigt gode Guden? At med vår tids verldsliga visa tala mycket om ömma känslor, och vara aldeles känslolös emot det Högst välgörande Väsendet, må med skäl räknas för den skändeligaste dårskap och oförnuft.298
För det andra kunne vi här ingalunda misstaga oss på vår skyldighet, när vi eftersinne, hvad vi äge det vi icke undfått hafve: alt är en gåfva af Skaparen; til hvems ära, til hvems dyrkan skulle det då häldre användas, än Hans? Menniskor, hvarföre tilbeden I då äran, hvarföre förkjusar12 vällusten Eder, hvi dyrken I guldkalfven? och den Alsmägtige som I bekännen med munnen för Gud, hvars varelse Edert hjerta ej vågar neka, och genom hvilkens styrelse I ären til, viljen i knapt gifva, en suck utur Edert bröst, et låf-offer utur Eder mun; utan til äfventyrs belen13 dem, som efter Edert tankesätt ännu äro så vidskepeliga. I möten mig väl til äfventyrs härved och sägen: Gud behöfver icke någon dyrkan; Han vil ingen ting hafva af oss. Men jag svarar och det blir mitt
Tredje bevis til denna vår skyldighet: Han hafver likväl i sit heliga och uppenbarade Ord, på nästan oräkneliga ställen, uttryckeligen befalt denna dyrkan. I andra Budet heter det: Tu skalt icke missbruka Herrans tins Guds Namn; det vil säga: Du skal bruka det; du skal bruka det rätt, du skal dyrka din Gud, och på et annat ställe: Så tag tig vara; at tu icke förgäter Herran - - Utan skalt frukta Herran tin Gud och tjena Honom,299 5 Mos. B. 6:12,13. och ännu på et annat ställe: Herren tin Gud skalt du frukta, Honom skalt tu tjena, til Honom skalt tu hålla tig - - Han är titt låf och tin Gud, Cap. 10:20.14 at förtiga flera: Derföre hafver Han ock för sitt eget folk, de Israëliter föreskrifvit rum där han skulle dyrkas, och noga utstakat sättet, huru det borde ske; at förneka Gudi denna af Honom så äskade dyrkan, vore då ej annat än blifva en olydig undersåte och en uprorsstiftare emot Konungars Konung och Herrars Herre: et nog vågadt förehafvande och än mera olyckeligit.
För det fjerde ställer jag i denna sak, mine Åhörare för ögonen, alla förnuftiga varelsers exempel. Hela himmelska härskaran dyrkar Honom, och sök i alla verldenes tideböcker, så skal du aldrig finna något uplyst folkslag i hela verlden, som icke på något sätt sökt at dyrka den Gud de bekänna. Skulle då någon så Gud- och äreförgäten finnas, som ville tvärt emot alt förnuft och folks bruk beröfva Gudi all dyrkan, så må och en sådan vara med skäl utmönstrad från alla förnuftiga menniskors samfund.
§ 5
Ensimmäinen osa
Ennen kuin me, rakkaat kuulijat Herrassa, voimme ryhtyä lähemmin tarkastelemaan, millaista Jumalan oikeanlainen palvominen on, meidän on erityisesti tänä jumalattomana aikanamme tarpeen selvittää, pitääkö meidän todella palvoa jumalaa ja miten, vai ei? Lienee nimittäin monia, jotka haluaisivat täysin karistaa tämän uskonnon ikeen yltään. Jumalan armo tekee asian kuitenkin täysin selväksi, kunhan me vain tarkoin huomaamme seuraavat asiat:297
Ensinnäkin, että oma kokemuksemme todistaa eräästä sielumme erityisestä toiminnasta, siitä että joudumme kunnioituksen valtaan, kun näemme jotain, joka meidän silmissämme on suurta ja korkeaa. Me lumoudumme kauneuden tuottamasta mielihyvästä. Meidän sielumme kuohuu rakkautta ja hyvää tahtoa niitä kohtaan, jotka tekevät meille hyvää ja edistävät onnellisuuttamme. Näitä sydämen sisäisiä toimintoja on vaikea salata tai kätkeä, vaan ne ilmenevät sanoissa, eleissä ja teoissa. Mutta järkemme vakuuttaa meidät myös siitä, että kaikki se korkea, mitä me ulkoisilla aisteillemme näemme, ei ole kaikkein korkeinta. Kaikesta kauniista, minkä näemme, huomaamme helposti, että jonkin täytyy olla vieläkin ihanampaa. Samoin nautimme päivittäin sellaista kaikkein parasta, josta emme voi kiittää mitään meille näkyvää ja vaikuttavaa olentoa. Kun järki ja ilmoitus löytävät suurimman ja eniten hyvää tekevän olemuksen Jumalassa, joka on meidän ja kaikkien asioiden alkusyy, niin kukapa kieltäisi, etteikö tämä sielun toiminta ja kaikki, mitä se voi ruumiissa saada aikaan, tulisi käyttää täydellisen ja ikuisesti hyvän Jumalan kunnioittamiseen ja rakastamiseen. Jos meidän aikamme maailmallisten viisaiden tavoin puhutaan paljon herkistä tunteista, mutta ollaan täysin tunteettomia kaikkein eniten hyvää tekevää Olemusta kohtaan, niin sitä on kyllä syytä pitää häpeällisimpänä hulluutena ja järjettömyytenä.298
Toiseksi emme voi tässä mitenkään erehtyä velvollisuudestamme, kun ajattelemme, mitä sellaista meillä on, mitä emme ole saaneet. Kaikki on lahjaa Luojalta, ja kenen kunnioittamiseen tai kenen palvomiseen sitä silloin mieluummin tulisi käyttää kuin hänen? Ihmiset, miksi te palvotte kunniaa, miksi nautinto viehättää teitä, miksi palvotte kultaista vasikkaa? Kaikkivaltiaalle, jonka teidän suunne tunnustaa Jumalaksi, jonka olemassaoloa sydämenne ei rohkene kieltää ja jonka johdatuksen ansiosta te olette olemassa, te suotte tuskin huokaustakaan rinnastanne tai yhtä ylistysuhria suustanne. Sen sijaan te saatatte pilkata niitä, jotka teidän ajatustapanne mukaan vielä ovat näin taikauskoisia. Mahdollisesti vastaatte minulle sanoen: Jumala ei tarvitse palvomista. Hän ei halua meiltä mitään. Mutta minä vastaan, ja se on
kolmas todistukseni tästä velvollisuudestamme: hän on kuitenkin pyhässä ja ilmoitetussa sanassaan, milteipä lukemattoman monessa sen kohdassa itse määrännyt tästä palvomisesta. Toisessa käskyssä sanotaan: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Se tarkoittaa: sinun tulee käyttää sitä, sinun tulee käyttää sitä oikein, sinun tulee palvoa Jumalaasi. Ja toisessa kohdassa: Varokaa unohtamasta Herraa – – – teidän tulee pelätä Herraa, Jumalaanne ja palvella häntä15299 5. Moos. 6:12–13, tai vielä eräässä toisessa kohdassa: Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina – – – hän on teidän ylistyksenne ja Jumalanne16 5. Moos. 10:20–21, muista puhumattakaan. Siksi hän onkin omalle kansalleen, israelilaisille, määrännyt paikat, joissa häntä tulee palvoa ja tarkasti osoittanut, miten sen tulee tapahtua. Jumalan jättäminen vaille hänen näin vaatimaansa palvontaa ei olisi mitään muuta kuin tottelemattomuutta ja kapinointia Kuninkaiden Kuningasta ja Herrojen Herraa vastaan. Siis varsin uskallettu ja sitäkin onnettomampi teko.
Neljänneksi asetan tässä asiassa kuulijoideni silmien eteen kaikkien järjellisten olentojen esimerkin. Koko taivaallinen sotajoukko palvoo häntä ja kun katsotte kaiken maailman aikakirjoja, niin ette löydä maailmasta ainoatakaan valistunutta kansaa, joka ei jollain tavalla koettaisi palvoa sitä Jumalaa, jonka he tunnustavat. Jos nyt joku olisi niin unohtanut Jumalansa ja kunniansa, että kaiken järjen ja kansojen käytännön vastaisesti jättäisi kokonaan palvomatta Jumalaa, niin eiköhän sellainen ole aiheellista erottaa kaikkien järjellisten ihmisten yhteisöstä.
Unfortunately this content isn't available in English
Föregående avsnitt: Tredje budordspredikan, § 4
Följande avsnitt: Tredje budordspredikan, § 6
Platser:
Personer:
Bibelställen:
Teman: