Edellinen jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 6
§ 5
Ensimmäinen osa
Ennen kuin me, rakkaat kuulijat Herrassa, voimme ryhtyä lähemmin tarkastelemaan, millaista Jumalan oikeanlainen palvominen on, meidän on erityisesti tänä jumalattomana aikanamme tarpeen selvittää, pitääkö meidän todella palvoa jumalaa ja miten, vai ei? Lienee nimittäin monia, jotka haluaisivat täysin karistaa tämän uskonnon ikeen yltään. Jumalan armo tekee asian kuitenkin täysin selväksi, kunhan me vain tarkoin huomaamme seuraavat asiat:
Ensinnäkin, että oma kokemuksemme todistaa eräästä sielumme erityisestä toiminnasta, siitä että joudumme kunnioituksen valtaan, kun näemme jotain, joka meidän silmissämme on suurta ja korkeaa. Me lumoudumme kauneuden tuottamasta mielihyvästä. Meidän sielumme kuohuu rakkautta ja hyvää tahtoa niitä kohtaan, jotka tekevät meille hyvää ja edistävät onnellisuuttamme. Näitä sydämen sisäisiä toimintoja on vaikea salata tai kätkeä, vaan ne ilmenevät sanoissa, eleissä ja teoissa. Mutta järkemme vakuuttaa meidät myös siitä, että kaikki se korkea, mitä me ulkoisilla aisteillemme näemme, ei ole kaikkein korkeinta. Kaikesta kauniista, minkä näemme, huomaamme helposti, että jonkin täytyy olla vieläkin ihanampaa. Samoin nautimme päivittäin sellaista kaikkein parasta, josta emme voi kiittää mitään meille näkyvää ja vaikuttavaa olentoa. Kun järki ja ilmoitus löytävät suurimman ja eniten hyvää tekevän olemuksen Jumalassa, joka on meidän ja kaikkien asioiden alkusyy, niin kukapa kieltäisi, etteikö tämä sielun toiminta ja kaikki, mitä se voi ruumiissa saada aikaan, tulisi käyttää täydellisen ja ikuisesti hyvän Jumalan kunnioittamiseen ja rakastamiseen. Jos meidän aikamme maailmallisten viisaiden tavoin puhutaan paljon herkistä tunteista, mutta ollaan täysin tunteettomia kaikkein eniten hyvää tekevää Olemusta kohtaan, niin sitä on kyllä syytä pitää häpeällisimpänä hulluutena ja järjettömyytenä.
Toiseksi emme voi tässä mitenkään erehtyä velvollisuudestamme, kun ajattelemme, mitä sellaista meillä on, mitä emme ole saaneet. Kaikki on lahjaa Luojalta, ja kenen kunnioittamiseen tai kenen palvomiseen sitä silloin mieluummin tulisi käyttää kuin hänen? Ihmiset, miksi te palvotte kunniaa, miksi nautinto viehättää teitä, miksi palvotte kultaista vasikkaa? Kaikkivaltiaalle, jonka teidän suunne tunnustaa Jumalaksi, jonka olemassaoloa sydämenne ei rohkene kieltää ja jonka johdatuksen ansiosta te olette olemassa, te suotte tuskin huokaustakaan rinnastanne tai yhtä ylistysuhria suustanne. Sen sijaan te saatatte pilkata niitä, jotka teidän ajatustapanne mukaan vielä ovat näin taikauskoisia. Mahdollisesti vastaatte minulle sanoen: Jumala ei tarvitse palvomista. Hän ei halua meiltä mitään. Mutta minä vastaan, ja se on
kolmas todistukseni tästä velvollisuudestamme: hän on kuitenkin pyhässä ja ilmoitetussa sanassaan, milteipä lukemattoman monessa sen kohdassa itse määrännyt tästä palvomisesta. Toisessa käskyssä sanotaan: Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. Se tarkoittaa: sinun tulee käyttää sitä, sinun tulee käyttää sitä oikein, sinun tulee palvoa Jumalaasi. Ja toisessa kohdassa: Varokaa unohtamasta Herraa – – – teidän tulee pelätä Herraa, Jumalaanne ja palvella häntä1 5. Moos. 6:12–13, tai vielä eräässä toisessa kohdassa: Pelätkää Herraa, Jumalaanne, palvelkaa häntä, pysykää hänelle uskollisina – – – hän on teidän ylistyksenne ja Jumalanne2 5. Moos. 10:20–21, muista puhumattakaan. Siksi hän onkin omalle kansalleen, israelilaisille, määrännyt paikat, joissa häntä tulee palvoa ja tarkasti osoittanut, miten sen tulee tapahtua. Jumalan jättäminen vaille hänen näin vaatimaansa palvontaa ei olisi mitään muuta kuin tottelemattomuutta ja kapinointia Kuninkaiden Kuningasta ja Herrojen Herraa vastaan. Siis varsin uskallettu ja sitäkin onnettomampi teko.
Neljänneksi asetan tässä asiassa kuulijoideni silmien eteen kaikkien järjellisten olentojen esimerkin. Koko taivaallinen sotajoukko palvoo häntä ja kun katsotte kaiken maailman aikakirjoja, niin ette löydä maailmasta ainoatakaan valistunutta kansaa, joka ei jollain tavalla koettaisi palvoa sitä Jumalaa, jonka he tunnustavat. Jos nyt joku olisi niin unohtanut Jumalansa ja kunniansa, että kaiken järjen ja kansojen käytännön vastaisesti jättäisi kokonaan palvomatta Jumalaa, niin eiköhän sellainen ole aiheellista erottaa kaikkien järjellisten ihmisten yhteisöstä.
Edellinen jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 4
Seuraava jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 6
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: