Edellinen jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 12
Seuraava jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 14
Nyt en saa enää kauempaa käyttää väärin rakkaiden kuulijoideni kärsivällisyyttä, vaan kiiruhdamme eteenpäin, tarkastelussamme seuraa:331
Kolmas osa
§ 13
Tässä esitetään lyhyesti, mitä on se, minkä pitäisi saada meidät palvomaan Jumalaa oikealla tavalla. Nämä syyt, jotka sinänsä ovat yhtä moninaisia kuin suuriakin, voimme koota kolmeksi pääseikaksi. Ensimmäinen syy on suuren Jumalan nimenomainen käsky, jossa sanotaan: sinun pitää. Tämä tarkoittaa: voi ihminen, ei ole vähääkään sinun varassasi, haluatko pyhittää minun nimeni vai et, tai haluatko käyttää sitä oikein vai väärin, vaan se on minun totinen tahtoni, minun pyhä käskyni. Sanot usein pahan ja jumalattoman sydämesi puolustukseksi, silloin kun se unohtaa Herran ja lyö laimin Jumalan palvomisen: Herra ei tyydy ulkoisiin harjoituksiimme. Hän katsoo yksin sydämeen. Mutta Herra vastaa siihen: enkö minä ole tehnyt sinua eläväksi ihmiseksi, jolla on sielu ja ruumis? Molempien tulee palvella minua. Olen myös asettanut niiden väliin sidoksen niin, että ruumis aina toteuttaa sielun antamia vaikutteita: molempien tulee siksi palvella minua. Ja kun muistamme käskevän Jumalan rajoittamattoman oikeuden meihin, koska hän on mestari ja me olemme savi, jonka hän on muotoillut, samoin kuin hänen suuren kaikkivaltiutensa, jolla hän kykenee332 siunaamaan ja musertamaan, ei meillä ole aikaa selitellä enempää. Sen huomiotta jättäminen ei ole mitään muuta kuin kapinaa ja uppiniskaisuutta Korkeimman käskyä kohtaan, jossa hän sanoo: antakaa Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Voisin vahvistaa tämän Herran määräyksen oikeaksi vielä useammilla kohdilla Pyhästä kirjasta, mutta asia on jo edellä osoitettu niin selvästi, ettei mitään epäilyksen sijaa voi jäädä. Voi, kunpa he vain laittaisivat sielunsa ja ruumiinsa liikkeelle, palvomaan Jumalaa ja rukoilemaan häntä!
Koko sivistyneen maailman esimerkki, sen joka kaikkina aikoina ja kaikkialla on palvonut jotain Jumalaa, moittii meidän aikamme jumalattomia kristittyjä, jotka saadakseen itsensä kiemurreltua irti siitä omantunnon kolkutuksesta, joka aina seuraa hyvien lakien rikkomisesta, ovat koettaneet täysin mitätöidä tällaisen käskyn, ja ikään kuin huutaa heille: voi te omahyväiset hullut, jotka halveksien poljette Jumalan ja ihmisten käskyt jalkoihinne, jotta pääsisitte isottelemaan ja pidäkkeettömästi palvomaan omia halujanne, oletteko te kuitenkaan oman olemassaolonne syy? Teidän viisautenneko teidät loi äidin kohdussa, teidän huolenpitonneko teidät ruokki, teidän terävyytennekö teki teistä ajattelevan olennon ja antoi teille sen järjen jolla333 te nyt pöyhistelette? Tiedättekö te tulevat kohtalonne, kykenettekö hallitsemaan niitä? Teidän omantuntonne täytyy, samaan aikaan kun julkeasti pilkkaatte toisten jumalanpalvelusta, monta kertaa vapista ohjaavan vallan edessä, ja se joutuu ikään kuin kovettuneena taistelemaan oman sydämenne, koko luonnon ja kaikkien kansojen ääntä vastaan, joka kehottaa teitä palvomaan Luojaanne ja pyhittämään hänen nimensä.
Nu får jag ej längre låf at missbruka mina kära Åhörares tålamod, utan vi skynde oss, at i vår Betraktelses331
Tredje Del
§. 13.
Korteligen anföra: Hvad det är som bör förmå oss til en rättskaffens Gudadyrkan. Dessa skäl, såsom i sig sjelf så margfalliga, som stora, få vi sammanfatta i tre hufvud-omständigheter: Det första skälet blifver den store Gudens uttryckeliga befallning, då det heter: Tu skalt, det är så mycket sagdt: O menniska! det står ingalunda i din frihet om du vil helga mitt namn eller icke, om du vil bruka det rätt eller missbruka det; utan det är min alfvarliga vilja, min heliga befallning. Du säger ofta, til enskyllan1 för ditt onda och afgudiska hjerta, då det förgäter2 Herran och försummar Gudsdyrkan: Herren är icke belåten med våra yttre öfningar, Han ser allena til hjertat. Men Herren svarar därtil: Hafver jag icke gjort dig til en lefvande menniska med själ och kropp? båda böra tjena mig. Jag hafver ock satt imellan dem et sådant band, at kroppen altid utöfvar själens värkningar; de böra därföre båda tjena mig. Och när vi påminne oss den befallande Gudens oinskränkta rätt öfver oss, i ty Han är Mästaren och vi äre leret,3 som Han gjort hafver, Hans stora allmagt, med hvilken Han förmår332 välsigna och förkråssa, blifver ej tid för oss at längre göra någon enskyllan. Ur aktlåtandet häraf blifver altså icke annat än upror och upstudsighet emot den Högstas befallning då Han säger: Gifver Gudi thet Gudi tilhörer. Matth. 22:21. Jag kunde än med flera språk4 utur den Heliga Skrift bestyrka denna Herrans befallning, men saken är redan i det föregående så tydeligen bevist, at här intet tvifvelsmål kan äga rum. Ach! at de allenast måtte sätta själ och kropp i rörelse, at dyrka Herran och tilbedja Honom!
Hela den uplysta verldens exempel, som i alla tider och allestädes dyrkat någon Gud, förebrår vår tids Gudlösa Christna, som, för at slita sig lösa ifrån et gnagande samvetsagg, hvilket altid åtföljer goda lagars öfverträdelse, sökt at aldeles göra et sådant bud om intet, och lika som ropar til dem: O! I sjelfkloke dårar, som med förakt trampen Guds och menniskors bud under Edra fötter, för at förhäfva Eder öfver alt, och at tygellyst dyrka Edra egna begär; ären I dock sjelfve orsaken til Eder varelse? Var det Eder klokhet som danade Eder i moderlifvet, Eder försorg som födde Eder, var det Eder spitsfundighet som gjorde Eder til tänkande väsenden och gaf Eder det förnuft hvar333öfver I nu yfvens? Kännen I Edra tilkommande öden, kunnen I styra dem? Edra samveten måste, under det fräckaste åtlöje af andras Gudsdyrkan, mången gång bäfva för den styrande Makten, och med en slags förhärdelse bestrida egit hjertats, hela naturens och alla folkslags röst som säger Eder, dyrka Eder Skapare och helga Hans Namn.
Nyt en saa enää kauempaa käyttää väärin rakkaiden kuulijoideni kärsivällisyyttä, vaan kiiruhdamme eteenpäin, tarkastelussamme seuraa:331
Kolmas osa
§ 13
Tässä esitetään lyhyesti, mitä on se, minkä pitäisi saada meidät palvomaan Jumalaa oikealla tavalla. Nämä syyt, jotka sinänsä ovat yhtä moninaisia kuin suuriakin, voimme koota kolmeksi pääseikaksi. Ensimmäinen syy on suuren Jumalan nimenomainen käsky, jossa sanotaan: sinun pitää. Tämä tarkoittaa: voi ihminen, ei ole vähääkään sinun varassasi, haluatko pyhittää minun nimeni vai et, tai haluatko käyttää sitä oikein vai väärin, vaan se on minun totinen tahtoni, minun pyhä käskyni. Sanot usein pahan ja jumalattoman sydämesi puolustukseksi, silloin kun se unohtaa Herran ja lyö laimin Jumalan palvomisen: Herra ei tyydy ulkoisiin harjoituksiimme. Hän katsoo yksin sydämeen. Mutta Herra vastaa siihen: enkö minä ole tehnyt sinua eläväksi ihmiseksi, jolla on sielu ja ruumis? Molempien tulee palvella minua. Olen myös asettanut niiden väliin sidoksen niin, että ruumis aina toteuttaa sielun antamia vaikutteita: molempien tulee siksi palvella minua. Ja kun muistamme käskevän Jumalan rajoittamattoman oikeuden meihin, koska hän on mestari ja me olemme savi, jonka hän on muotoillut, samoin kuin hänen suuren kaikkivaltiutensa, jolla hän kykenee332 siunaamaan ja musertamaan, ei meillä ole aikaa selitellä enempää. Sen huomiotta jättäminen ei ole mitään muuta kuin kapinaa ja uppiniskaisuutta Korkeimman käskyä kohtaan, jossa hän sanoo: antakaa Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Voisin vahvistaa tämän Herran määräyksen oikeaksi vielä useammilla kohdilla Pyhästä kirjasta, mutta asia on jo edellä osoitettu niin selvästi, ettei mitään epäilyksen sijaa voi jäädä. Voi, kunpa he vain laittaisivat sielunsa ja ruumiinsa liikkeelle, palvomaan Jumalaa ja rukoilemaan häntä!
Koko sivistyneen maailman esimerkki, sen joka kaikkina aikoina ja kaikkialla on palvonut jotain Jumalaa, moittii meidän aikamme jumalattomia kristittyjä, jotka saadakseen itsensä kiemurreltua irti siitä omantunnon kolkutuksesta, joka aina seuraa hyvien lakien rikkomisesta, ovat koettaneet täysin mitätöidä tällaisen käskyn, ja ikään kuin huutaa heille: voi te omahyväiset hullut, jotka halveksien poljette Jumalan ja ihmisten käskyt jalkoihinne, jotta pääsisitte isottelemaan ja pidäkkeettömästi palvomaan omia halujanne, oletteko te kuitenkaan oman olemassaolonne syy? Teidän viisautenneko teidät loi äidin kohdussa, teidän huolenpitonneko teidät ruokki, teidän terävyytennekö teki teistä ajattelevan olennon ja antoi teille sen järjen jolla333 te nyt pöyhistelette? Tiedättekö te tulevat kohtalonne, kykenettekö hallitsemaan niitä? Teidän omantuntonne täytyy, samaan aikaan kun julkeasti pilkkaatte toisten jumalanpalvelusta, monta kertaa vapista ohjaavan vallan edessä, ja se joutuu ikään kuin kovettuneena taistelemaan oman sydämenne, koko luonnon ja kaikkien kansojen ääntä vastaan, joka kehottaa teitä palvomaan Luojaanne ja pyhittämään hänen nimensä.
Unfortunately this content isn't available in English
Nu får jag ej längre låf at missbruka mina kära Åhörares tålamod, utan vi skynde oss, at i vår Betraktelses331
Tredje Del
§. 13.
Korteligen anföra: Hvad det är som bör förmå oss til en rättskaffens Gudadyrkan. Dessa skäl, såsom i sig sjelf så margfalliga, som stora, få vi sammanfatta i tre hufvud-omständigheter: Det första skälet blifver den store Gudens uttryckeliga befallning, då det heter: Tu skalt, det är så mycket sagdt: O menniska! det står ingalunda i din frihet om du vil helga mitt namn eller icke, om du vil bruka det rätt eller missbruka det; utan det är min alfvarliga vilja, min heliga befallning. Du säger ofta, til enskyllan5 för ditt onda och afgudiska hjerta, då det förgäter6 Herran och försummar Gudsdyrkan: Herren är icke belåten med våra yttre öfningar, Han ser allena til hjertat. Men Herren svarar därtil: Hafver jag icke gjort dig til en lefvande menniska med själ och kropp? båda böra tjena mig. Jag hafver ock satt imellan dem et sådant band, at kroppen altid utöfvar själens värkningar; de böra därföre båda tjena mig. Och när vi påminne oss den befallande Gudens oinskränkta rätt öfver oss, i ty Han är Mästaren och vi äre leret,7 som Han gjort hafver, Hans stora allmagt, med hvilken Han förmår332 välsigna och förkråssa, blifver ej tid för oss at längre göra någon enskyllan. Ur aktlåtandet häraf blifver altså icke annat än upror och upstudsighet emot den Högstas befallning då Han säger: Gifver Gudi thet Gudi tilhörer. Matth. 22:21. Jag kunde än med flera språk8 utur den Heliga Skrift bestyrka denna Herrans befallning, men saken är redan i det föregående så tydeligen bevist, at här intet tvifvelsmål kan äga rum. Ach! at de allenast måtte sätta själ och kropp i rörelse, at dyrka Herran och tilbedja Honom!
Hela den uplysta verldens exempel, som i alla tider och allestädes dyrkat någon Gud, förebrår vår tids Gudlösa Christna, som, för at slita sig lösa ifrån et gnagande samvetsagg, hvilket altid åtföljer goda lagars öfverträdelse, sökt at aldeles göra et sådant bud om intet, och lika som ropar til dem: O! I sjelfkloke dårar, som med förakt trampen Guds och menniskors bud under Edra fötter, för at förhäfva Eder öfver alt, och at tygellyst dyrka Edra egna begär; ären I dock sjelfve orsaken til Eder varelse? Var det Eder klokhet som danade Eder i moderlifvet, Eder försorg som födde Eder, var det Eder spitsfundighet som gjorde Eder til tänkande väsenden och gaf Eder det förnuft hvar333öfver I nu yfvens? Kännen I Edra tilkommande öden, kunnen I styra dem? Edra samveten måste, under det fräckaste åtlöje af andras Gudsdyrkan, mången gång bäfva för den styrande Makten, och med en slags förhärdelse bestrida egit hjertats, hela naturens och alla folkslags röst som säger Eder, dyrka Eder Skapare och helga Hans Namn.
Nyt en saa enää kauempaa käyttää väärin rakkaiden kuulijoideni kärsivällisyyttä, vaan kiiruhdamme eteenpäin, tarkastelussamme seuraa:331
Kolmas osa
§ 13
Tässä esitetään lyhyesti, mitä on se, minkä pitäisi saada meidät palvomaan Jumalaa oikealla tavalla. Nämä syyt, jotka sinänsä ovat yhtä moninaisia kuin suuriakin, voimme koota kolmeksi pääseikaksi. Ensimmäinen syy on suuren Jumalan nimenomainen käsky, jossa sanotaan: sinun pitää. Tämä tarkoittaa: voi ihminen, ei ole vähääkään sinun varassasi, haluatko pyhittää minun nimeni vai et, tai haluatko käyttää sitä oikein vai väärin, vaan se on minun totinen tahtoni, minun pyhä käskyni. Sanot usein pahan ja jumalattoman sydämesi puolustukseksi, silloin kun se unohtaa Herran ja lyö laimin Jumalan palvomisen: Herra ei tyydy ulkoisiin harjoituksiimme. Hän katsoo yksin sydämeen. Mutta Herra vastaa siihen: enkö minä ole tehnyt sinua eläväksi ihmiseksi, jolla on sielu ja ruumis? Molempien tulee palvella minua. Olen myös asettanut niiden väliin sidoksen niin, että ruumis aina toteuttaa sielun antamia vaikutteita: molempien tulee siksi palvella minua. Ja kun muistamme käskevän Jumalan rajoittamattoman oikeuden meihin, koska hän on mestari ja me olemme savi, jonka hän on muotoillut, samoin kuin hänen suuren kaikkivaltiutensa, jolla hän kykenee332 siunaamaan ja musertamaan, ei meillä ole aikaa selitellä enempää. Sen huomiotta jättäminen ei ole mitään muuta kuin kapinaa ja uppiniskaisuutta Korkeimman käskyä kohtaan, jossa hän sanoo: antakaa Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu Matt. 22:21. Voisin vahvistaa tämän Herran määräyksen oikeaksi vielä useammilla kohdilla Pyhästä kirjasta, mutta asia on jo edellä osoitettu niin selvästi, ettei mitään epäilyksen sijaa voi jäädä. Voi, kunpa he vain laittaisivat sielunsa ja ruumiinsa liikkeelle, palvomaan Jumalaa ja rukoilemaan häntä!
Koko sivistyneen maailman esimerkki, sen joka kaikkina aikoina ja kaikkialla on palvonut jotain Jumalaa, moittii meidän aikamme jumalattomia kristittyjä, jotka saadakseen itsensä kiemurreltua irti siitä omantunnon kolkutuksesta, joka aina seuraa hyvien lakien rikkomisesta, ovat koettaneet täysin mitätöidä tällaisen käskyn, ja ikään kuin huutaa heille: voi te omahyväiset hullut, jotka halveksien poljette Jumalan ja ihmisten käskyt jalkoihinne, jotta pääsisitte isottelemaan ja pidäkkeettömästi palvomaan omia halujanne, oletteko te kuitenkaan oman olemassaolonne syy? Teidän viisautenneko teidät loi äidin kohdussa, teidän huolenpitonneko teidät ruokki, teidän terävyytennekö teki teistä ajattelevan olennon ja antoi teille sen järjen jolla333 te nyt pöyhistelette? Tiedättekö te tulevat kohtalonne, kykenettekö hallitsemaan niitä? Teidän omantuntonne täytyy, samaan aikaan kun julkeasti pilkkaatte toisten jumalanpalvelusta, monta kertaa vapista ohjaavan vallan edessä, ja se joutuu ikään kuin kovettuneena taistelemaan oman sydämenne, koko luonnon ja kaikkien kansojen ääntä vastaan, joka kehottaa teitä palvomaan Luojaanne ja pyhittämään hänen nimensä.
Unfortunately this content isn't available in English
Edellinen jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 12
Seuraava jakso: Kolmas saarna käskyistä, § 14
paikat:
Henkilöt:
Raamatunkohdat:
Aiheet: